Miten selvitä huomisaamuun?

Hei äiti! sanoit että tiedät täällä olevan jonkun joka tietää mitä tarkoitat sanomallasi: minä tiedän, valitettavasti. Olen itse pahasti koukussa bulimiaan. Välillä (oikeastaan joka hetki) pelkään samaa kuin sinä: että seuraava tyhjennys on samalla viimeinen henkäykseni, että tämä säälittäväksi elämän varjoksi muuttunut taipaleeni loppuu hetkenä minä hyvänsä. Itse en ole äiti, vaan tytär, mutta samankaltainen tilanne minulla: miten voisin tehdä sen vanhemmilleni, kuolla itse aiheutetusti ahmimalla ruokaa ja oksentamalla(!!!) inhoan itseni joka päivä enemmän ja enemmän: olen täysin järjissäni ja näen miten hirveitä asioita teen itselleni(!!!) mutta tuntuu että sairas mieleni ottaa vallan eikä päästä otettaan ennen kuin olen ahminut ja oksentanut tarpeeksi monta kertaa (monta kertaa, joka ikinen, kiduttava päivä :''( ). Vartaloni on jo selvästi äärirajoillaan, vetelee viimeisiään. Olen hauras kuin syksyinen puusta pudonnut, kuiva koivun lehti. Elämä pitäisi olla edessä, mutta tuntuu etten elä enää kauaa jos en pääse tästä irti. Tämä on hirveää enkä toivo kellekään tätä. Toivon sinulle niiiiiiiiiiiiiiin paljon voimia että pääsisit irti bulimiasta. itsesi, lastesi ja meidän kaikkien bulimikkojen puolesta. Lapsesi rakastavat sinua varmasti aivan hurjan paljon, olet heille kaikki kaikessa. Tasitele! Pystyt siihen! Pidä lapsesi lähelläsi, vietä heidän kanssaan mahdollisimman paljon aikaa: anna heidän läsnäolonsa ja rakkautensa muistuttaa sinua siitä, miten korvaamaton olet. Heidän nähtensä et voi ahmia ja oksentaa: aina kun tulee tarve ahmia, ota lapsesi kainaloosi ja lue heille kirjaa, pelatkaa yhdessä, lähtekää ulos kävelelylle... Mikään ei ole mahdotonta, PYSTYT SIIHEN!!

On täällä toinenkin jo oikeasti ymmärtää. Itsekkin mietin siinä pöntön edessä kumarrellessa, että mitä jos koko elämä päättyy seuraavaan tyhjentymisyritykseen; löytyisin JOSKUS vessasta, naama turvonneena, koko kroppa turvonneena, rystyset verille, jokapaikka oksennuksessa, hirveä haju, keittiö sotkussa, ruuat pilaantuneina pöydillä, roskia joka paikassa..

Tää on jotain niin hirvittävän pelottavaa, kun tuntee siellä vessassa sormet kurkussa kuinka sydän räpiköi, hakkaa läpättäen "vielä kerta.. vielä toinen kerta.."

Pelkään meidän puolesta :< Kaikki tätä sairastavien, miksei tästä vaan voi päästä eroon.

Mitä tähän sanomaan...

Muuta kuin että olen nähnyt ihmeitä tapahtuvan: ihmiset jotka ovat kärsineet vaikeasta masennuksesta ovat toipuneet vaikka eivät uskoneet siihen itsekään - ihminen joka oli hukkua bulimiaan kohtasi toisen ihmisen joka ravisteli hänet hereille ja antoi voimia ponnistella takaisin elämään... joka tapauksessa pohjimmiltaan on ollut kyse aivan arkisista asenteen muutoksista: siitä että päättää lopulta kohdata pelkonsa ja haluta itselleen hyvää hyväksyy sen että esim. ahmimalla ja oksentamalla (tai eristäytymällä/vetäytymällä ja lamaantumalla) sitä hyvää ei saavuteta. Uskon myös että joskus pelkkä "luovuttaminen auttaa"; hiljainen päätös siitä että nyt riittää, minulla on parempaakin tekemistä kuin pumpata ruokaa sisään ja ulos... voimia!! Toivottavasti löydät jotain johon tarttua, ihan pienikin juttu saattaa riittää; koita löytää edes pieni alku onnistumisten ketjuun; mitä sydämesi kertoo sinulle?

t. nimimerkki "vasta-vai-jo 5 viikkoa kuivilla"

Tuttu tunne...

kello on 7 aamulla. Minä heräsin tunti sitten karmeisiin rytmihäiriöihin. Sairastanut olen jo naurettavan pitkään, joka ikinen päivä, mutta nyt tuli stoppi. Kohta ei oikeasti pumppu jaksa enää, kun leposyke alkaa lähennellä 100. Tällaiset ikävät tosiasiat tulee tämän sairauden kanssa vääjäämättä vastaan, ja silloin kun ne tulee näinkin vahvoina, ei jää kuin kaksi vaihtoehtoa: lopeta oksentelu tai kuole pois. En todellakaan halua kuolla, olenhan vasta 21. Toivon vain hartaasti, että pikkuinen sydämeni jaksaa vielä läpättää, vaikka olen sitä niin huonosti kohdellut!

Mulla oli noin 2 vuotta sitten sellainen tilanne, että yksi ilta (oksentamisen ja treenien jälkeen) sain jonkinnäköinen "rytmihäiriön" siis tiskasin keittiössä asitoita, oli edelleen treenien jälkeen sykemittari ranteessa ja yhtäkkiä pumppu alkoi hakata aivan hulluna ja tuli kuvottava olo ja kylmä hiki tulvalhti koko kropasta.. En yhtään tiennyt mitä tapahtui, mutta heitin sykemittarin päälle ja lukema säikäytti; 145-153 (en muista tarkkaan) mutta TODELLA korkea siihen nähden että vain seisoin. Muistan ajatelleeni että se on menoa nyt. Pikkusisko onnistu taluttamaan sohvalle makaamaan, johon sitten nukahdin. Meillä ei ollut muita kotona, eikä sisko tajunnut muuta kuin että mulla oli huono olo. Sillon lopetin oksentamisen melkein vuodeksi. Sitten se alkoi uudestaan.. enkä vieläkään oo onnistunut lopettamaan. Edellämainittuja kohtauksia ei ole sen jälkeen tullut (siis niin pahana ainakaan) ja melkein toivoisin, että kävis jotain, joka säikäyttäis mut lopettamaan tän oksentamisen. Voi vaan olla, ettei toista varoitusta enää tule, että se on sit kerrasta poikki. :(