Samalla viivalla (7. luku)

''Juuso.'' ''Moi, mä kävin just Pyryn luona.'' ''No mites teillä meni?'' ''Me saatiin setvittyä se juttu, ja kyllä me sitten pussattiinkin...'' Juuso ei vastannut mitään, vaan huokaisi. Mikkoa alkoi puistattaa. Hän pelkäsi, mitä tuleman pitää. ''Juuso, en mä tarkottanu, et... tai siis-'' ''Ei, kun se on ihan hyvä, että te saitte sen sovittua ja ootte jo tossa vaiheessa... Koska Pyry sulle jääkin'', Juuso sanoi arvoituksellisesti. Mikko oli ymmällään. ''Täh?'' ''Mun mutsi ja faija muuttaa erilleen. Faija lähtee kolmensadan kilsan päähän ja mä joudun menemään mukaan. Mun on kuulemma parempi siellä'', Juuso selitti nopeasti. Mikko oli kauhuissaan. ''Eihän ne voi sua pakottaa!'' ''Ne sano, että eihän mulla ole täällä tyttöystäviä, niin mun olis parempi mennä faijan kanssa. Faija sano jotain siihen tyyliin, että ''jos onnistut yhdenkin sydänkäpysen tuomaan näytille, niin voit jäädä tänne'', tai - jotain sellaista'', Juuso selitti. Mikko oli hetken hiljaa.

''Mikko, ootsä siellä?'' ''Joo, oon mä. Aattelin tossa vaan, että eihän meillä oo kun yks vaihtoehto.'' ''Et kai sä kuvittele, että-'' ''Oonko mä sun sydänkäpynen?'' ''Tällä hetkellä.'' ''Mikäs vihjaus toi oli?'' Mikkoa nauratti. Juusokin tirskahti. ''No mut esittelenks mä sut mun valittuna?'' ''Sähän päätät ihan ite, oonko mä sun valittu. Toisin päin on ainakin ihan varma.'' ''Mä vaan mietin, että mitäköhän ne sanoo, kun mä tuon sut näytille...'' ''Kyllähän sun nyt jossain vaiheessa kuitenkin pitäis kertoa musta ja kaikkee muuta, että ei luulis olevan noin vaikeeta!'' ''Sä et tunne mun vanhempia.'' ''Juuso, meidän on pakko. Mä rakastan sua enkä mä voi päästää sua lähtemään. Sä ja Pyry ootte mulle tosi tärkeitä.'' ''Niin, kaipa meidän vaan pitää. Kyllä mä luulen, että ne ymmärtää. Eihän mulla ole koskaan ketään ollutkaan, niin ehkä...'' ''Pitäis varmaan tulla jo huomenna?'' ''Joo, taitaa olla parasta hoitaa tää mahollisimman nopeesti alta pois. Mä soittelen sit huomenna.'' ''Okei, nähään sitten.'' ''Joo, moikka.'' ''Moro.''

Mikko rojahti sängylle makaamaan puhelun jälkeen. Hänen päässään pyöri kaikenlaisia ajatuksia. ''Olipa uutinen. Tällaista se rakastavaisten elämä sitten on. Olis varmaan pitäny pysyä sinkkuna. Apua, huomenna tapaamaan Juuson vanhempia? Onkohan ne kovinkin pettyneitä? Eivät varmasti osaa aavistaa, mitä tuleman pitää. Eihän tää voi olla mahdollista. Mut ainakin mulla on Pyry... Ei, kun mä tarviin molemmat. Jos Juuso lähtis, niin en mä tekis mitään muuta kun itkisin Pyryn sylissä. Toivottavasti kaikki menee hyvin...''

Seuraavana päivänä Mikko odotteli Juuson soittoa. Hän vilkuili kelloaan muutaman minuutin välein eikä meinannut saada ajatuksiaan mihinkään muualle kuin tulevaan tapaamiseen. ''Siinähän sitä tapaamista onkin, kerrassaan...'' Mikko tuhisi. Juuso soitti hieman puolenpäivän jälkeen ja kertoi, että ''väylä on vapaa''. Mikko lähti jännittyneenä pyöräilemään Juuson luokse. Matkaa oli sen verran, että kävellen se olisi taittunut luvattoman hitaasti. Koko viikonloppu oli Mikon mielestä kulunut käsittämättömän hitaasti. Tapahtumia oli ollut enemmän kuin laki salli ja etenkin Mikon tunteet olivat vaihdelleet laidasta laitaan. Nyt oli kuitenkin varsinainen H-hetki, kun tapaaminen oli ainoa oljenkorsi Juuson jäämisen puolesta.

Perillä Juuso oli Mikkoa vastassa, sillä Mikko ei ollut koskaan aiemmin käynyt Juuson luona eikä hän täten olisi osannut suunnistaa oikealle talolle kovinkaan nopeasti. Mikko alkoi taluttaa pyöräänsä, ja Juuso käveli hänen vierellään. ''Ei varmaan tarvii kysyä, että jännittääkö'', Juuso totesi. ''Mua ei oo jännittäny näin paljon sitten... Sitten eilisen. No mut joka tapauksessa - jännittää aivan saakelisti.'' ''Kyl se hyvin menee. Oikeesti. Mä oon siinä sun kanssa, niin mä voin hoitaa puhumisen.'' ''Sopii mulle.''

Hetken kuluttua Mikko ja Juuso seisoivat oven edessä. ''Ootko sä valmis?'' Juuso kysyi. ''En, mutta mennään kumminkin.'' ''Et sä kuole - mullahan tässä ne tukalat oltavat on...'' Juuso avasi oven ja antoi Mikon mennä ensimmäisenä sisään. ''Aika hieno pytinki.'' ''Äläs nyt, eihän tää mikään kummoinen ole.'' ''Missä sun äiti ja isä on?'' ''Ne on yläkerrassa. Mut ootetaan, että ne tulee alas - turha sinne ylös on mennä rellestämään. Saattavat olla keskustelemassa tai jotain... Eihän noista koskaan tiedä.'' Pojat istuivat sohvalle ja juttelivat niitä näitä muutamia minuutteja, kunnes portaista alkoi kuulua askelten ääniä. ''Nyt ne sitten tulee. Nyt tai ei koskaan, eiks jeh?'' Juuso irvaili. Mikko tiuskaisi: ''Älä nyt viiti, tää on ihan tarpeeks kauheeta muutenkin.'' Juuson äiti astui olohuoneeseen ensin ja jäikin ihmettelemään Mikkoa Juuson vieressä.