Jotain meni pieleen, onko mitään tehtävissä?

Yhteyttä sosiaalivirastoon. Nuori huostaan -> laitokseen, jossa sama meno jatkuu ja pahenee. Näin meillä pääpiirteittäin.

Ei varmaan rohkaissut, anteeksi, mutta katkerakin lapseni kohtalosta olen :(

Ihan ensimmäisenä tuli kyllä valitettavasti mieleen, että aikoinaan kun poikaanne kiusattiin oli ohjeenne "älä välitä" jne. EI se, että kiusaajat olisi heti pantu vastuuseen tai puututtu kiusaamiseen ihan konkreettisesti. Pojalla on varmasti ollut paha olo ja mahdollisesti hän on kokenut, että hänen tuntemuksiaan on vähätelty.

Nyt poika on kiusaajien puolella ja NYT rankaisisitte häntä? Eikö enää välinpitämättömyys pädekään,

Rakastaminen ja välittäminen on ainoa tie ja polku kohti parempaa. Pojalle pitäisi jollakin tavalla saada empatian tunteita opetettua, jos ne em, syiden takia on jäänyt oppimatta. Miten, se onkin jo toinen kysymys. Älkää vain hyljätkö poikaanne vaan hankkikaan itsellenne kasvatusapua asiantuntijoilta. Pojan vieminen kasvatuslaitokseen tmv. vaan korostaa sitä, että ajattelette pojassa olevan vikaa ja syy ongelmiinne.

Tsemppiä vain. Ongelmat ovat vielä edessäpäin. Minun "sopeutumaton" on nyt
kolmekymppinen ja vanhempien elätettävä. Rahaa pitää mättää festareihin ja
kaikkeen. Mies on nyt muka "taiteilija". Ei minkään sortin työtä halua tehdä.

Järjestä pojalle joku ex-kovis ja ex-linnakundi joka on nyt ok eli tullut järkiinsä ja elää vapaana.Sellasia löydät kun yrität ja kyselet.Pyydä häntä kertomaan pojalle mihin tie voi johtaa ja millasta on olla "kova jätkä".Pyydä häntä myös kertomaan millasta se linnassa istuminen on.

jos kuria ei kunnioiteta, silloin sitä kannattaa opettaa pelkäämään..
näin sanoi jo edesmennyt asetoimittaja ja olen samaa mieltä..

Itse en ole mikään äiti, mutta nuorena aikuisena sen verran voin sanoa (nuorempia sisaruksia katsenneena), että järkipuhe ei auta jos nuori ei sitä itse OIKEASTI ymmärrä. Ainut asia mikä tekee tehtäväänsä on kirjaimellisesti joienkin asioiden rajoittaminen.

Mahdottomaksi menevä kielenkäyttö, netissä istuminen vanhempien uhmaaminen yms on vain protestia, johon kyllä valitettavasti monet kaverit opettavat.

Se että poika on jo 16,hän lähtenee siis opiskelemaan jonnekkin, ammattikouluun, lukioon voisi muuttaa asennetta mikäli kaveripiirikin muuttuu yhtään. Samoin jos opsikelupaikkakunta on eri.
Samalla poika joutuu myös kantamaan vastuutaan itse teoistaan, muistuttakaamme myös tästä. Kummasti vanhempia ruvetaan kaipaamaan, kun vastuu tuleekin omaan nilkkaan asioista mitä on tehnyt.

Moi!
Keskustelkaa kunnan sosiaalitoimen, lastenkasvatuksesta vastaavan kanssa, pojan sijoittamisesta perheryhmäkotiin. Ovat olleet (yleensä) oivallisia paikkoja myös nuorelle selviytyä elämään.

Ymmärrän että on raskasta ja ihan ensiksi kannattaa hakea apua sosiaalihuollosta josko sieltä löytyis apuja? toisinaan se ainoa keino on laittaa poika sinne kasvatuskotiin..pääsehän sieltäkin pois aina kun tilanne helpottuu.
Ei ole oikein sekään että vanhemmat väsyy ja muilla lapsilla on paha mieli. Ei se että mahdollisesti laitette lapsenne huostaan tee teistä huonoja vanhempia vaan sellaisia jotka jaksavat välittää ja rakastaa huonoinakin aikoina.
Jaksamista

Thekää kulttuurimatka Afganistaniin, Sitten myykää se poika orjakauppialille.

Kirjoituksen perusteella vaikuttaa siltä, että perheessänne on "se yksi", musta lammas tai mätä omena. Anteeksi kyllä pyydellään ja annellaan ja lupauksia tehdään ja rikotaan, mutta tapahtui mitä tapahtui, silti epäilette ja hieman syyllistätte tätä "yhtä", tiedostamatta. Jos koko perheen voimin olette puhuneet hänelle miten hänen pitäisi parantaa tapansa, en yhtään ihmettele että hän ei voi kovin hyvin ja se ilmenee esimerkiksi juuri patologisena valehteluna. Itse nähnyt lähipiirissä kaksi samanlaista tilannetta. Tätä tilannetta kun en niin hyvin tunne, en lähde ehdottelemaan parannusehdotuksia tai tarkemmin analysoimaan, mutta kannattaa ajatella kaikkia syitä ja seurauksia, myös omalta puolelta. Ehkä pieni paussi huostassa auttaa, ehkä ei. Ehdottaisin kuitenkin kunnon ammattiapua huolimatta mainitsemistasi kuraattorikäynneistä. Huonoa käytöstä ei joka tapauksessa tarvitse sietää loputtomasti.

Kyllä niille 16 vuotiaille voi näyttää sitä ulko-oveakin. Jos ei kerta osaa noudattaa pelisääntöjä niin terve menoa vaan maailmalle. Jos kerta ojentaa ei saa, niin poika asumaan omilleen.

Miksi jonkun muun (laitoksen) pitäisi korjata sinun vanhemmuutesi aukot? Sinun auktoriteetti on kuin pääsiäistipusella. Muista, poika uhkasi rikosilmoituksella ja sulla tuli velli housuun siinä tilanteessa kun sun olisi pitänyt pysyä vanhempana. Poika asuu sun talossa ihan sinne 18 vuotiaaksi asti, eli arestia vaan päälle. Jos ei tottele, niin sano että joutuu poikakotiin missä sairaat nuoret oikein nauttii kun tollanen samettiposki astuu sinne sisään ja ne pääsee tekemään sen elämästä täyttä paskaa. Siinä on vaihtoehto, ihan niinkuin sinäkin sait vaihtoehdon: lyö - saat pahoinpitely syytteen, ole lyömättä - poika saa tehdä mitä haluaa. Yleensäkkin lasten hakkaamiseen pätee ihan jokaisessa tapauksessa sääntö: "kasvata kuin koiraa - saat koiran" Muista myös että saat puolustautua jos lapsesi alkaa väkivaltaiseksi, pahinta on alistua ja näyttää hänen olevan herra talossa.

Pakko tälläiseen on perheen sisällä puuttua, jos kaikki uupuvat. Poika laitokseen jos ei kerran sopeudu kotioloihin. Muitakin lapsia on ajateltava. Eikä vanhemmat mitään selkäänsä käännä, ottavat avosylin vastaan jos käytös muuttuu. Tsemmpiä koko perheelle.

Lastenkotiin tuommoinen "riehuja" ja ette ota mitään kontaktia itse poikaan vaan annatte hänen olla. Siinä se luonne ja kunnioitus vanhempia kohtaan kasvaa. Eiköhän se sen kautta voisi aikuistua. (kokemusta on itsellä liiallisesta huolehtimisesta ja poika vain meni menojaan ja rellesti, mutta kun ei enää jaksanut kattoa perään niin poika aikuistuin ja näki että pärjäähän tässä omillakin ja järki tuli päähän.

Sepä voipii olla niin, että poika on perheen ainoa terve.

No elämä jatkuu pojalla tulevaisuudessa vankilareisuilla saapahan ainakin siellä laitoshoitoa.Nuorten laitoshoito resurssit ovat aivan olemattomia ei ole paikkoja riittävästi laitoshoitoa tarvitseville.Lääkärin kautta psykiatriselle puolelle jatkohoitoa selvittämään.

No neuvoni on tämä: Varaatte kunnolla aikaa , esim 2h ja sovitte pojan kanssa, että
asiat pitää nyt keskustella kunnolla läpi ja sopia tietyistä elämään kuuluvista pääperiaatteista. Jos poika ei suostu neuvottelemmaan ja sopimaan sanotte suoraan, että seuraava instanssi on sosiaalineuvoja; siellä viimeistään joutuu keskustelemaan, ja sitä kautta mahdollinen huostaanotto jne.jne. kertokaa myös mitä se merkitsee käytännössä, eli , että
siellä tartutaan kovalla kädellä käytökseen ja ohjeisiin joita on noudatettava.
Useimmat tajuavat, että se tie on ikävä ja raskas kaikille osapuolille. Jos ei tajua on joko tyhmä tai sitten on opittava kantapään kautta.
Harva haluaa kuitenkaan joutua heitteille ja kokemaan elämän nurjaa puolta.
Uskon, että tuon "koviksen" alla on herkkä ja mukava poika jolla on täydet mahdollisuudet palata ns. normaalielämään.
Keskustelkaa asiat todella antaumuksella ja KUUNNELKAA poikaanne. Älkää hermostuko vaikka hän huutaisi tai lähtisi ppois. Sanokaa, että olette sopineet kahden tunnin neuvonpidosta ja pidätte siitä kiinni.
Murrosikä on pahin ja siinä pitää kaikkien pystyä venymään.
Pahin tilanne on, jos huumeet ovat mukana kuvioissa. Bisse ei ole niin vakavaa.
Vaikuttaa siltä, että poikanne on se heikko lenkki porukassa ja hänellä on isommilleen näyttämisen paikka. Syynä on yleensä huono itsetunto.
Urheilu olisi huippujuttu ja sieltä löytyy myös parhaat kaverit.

Mitäpä tuohon muuta voi sanoa: "Itselleen sika kiusan tekee, kun purtilonsa kaataa!"

Kusipäiden määrä tällä planeetalla on vakio, jostain niitä aina tulee. Joten eipä taida olla paljon tehtävissä.

Vie se kuriton kakara saunan taakse,oppii sitten,jos oppii...

Tutustuhan aiheeseen ADHD. Tämä on vain arvaus. Mutta jos on ollut tai on keskittymisvaikeuksia, levottomuutta, poikaa ei oo saanut oikein pysymään aloillaan tms, niin saattaisi viitata tuohon suuntaan. Jos koulussa on jollain kapealla osaamisalueella ollut haasteita, kyseessä voisi olla oppimisvaikeus / lukihäiriö.

Kolmen äiti on kiusallisen pihalla. Jeesustelu ei nyt enää auta. Sen aika oli ja meni. Kun touhu on koventunut, on vanhempienkin kovettava, muuten teidän yli kävellään. Selviä ja suoria toimenpiteitä tötöilystä, kuten kännykkä veks. Selviä ja varhaisia kotiintuloaikoja ja kunnon sanktioita niiden tyrimisestä. Rehellistä kunnollista kuria. Jos ei toimi, pitäisi kundi erottaa kavereistaan joko laittamalla muualle asumaan tai sitten koulukotiin muiden rikollistenalkujen kanssa.

Jos isällä on vielä voimia, aloita joku harrastus ja pakota kakara mukaan. Vaikka metsässä kävelyä tai pilkkimistä. Toi kundi on täysin pihalla ja kaikki aika, jota voit viettää sen kanssa ja omistaa vain sille on kotiin päin. Toiset ihmiset on heikompia ja niitä pitää opastaa kädestä pitäen.

Lopeta ensinnäkin ajattelu, että hänen pitäisi totella. Hänen ei pidä totella, ja hänen pitää jatkossakin kyseenalaistaa auktoriteetteja. Se on vain tervettä.
Ja unohda kurittaminen ja sillä uhkailu. Se ei kuulu minkäänlaiseen fiksuun kasvatukseen.
Puhu ja perustele. Lupauksista on pidettävä kiinni. Jos ei, sanktioita voi käyttää. Jos puhelimeen ei vastata, voi ilmoittaa, että kännykkälaskujakaan ei sitten makseta.
Kotitöihin pitää osallistua siinä missä muutkin. Lista vaikka jääkaapin oveen.
Olen kasvattanut kaksi poikaa, ovat nyt 23 ja 25. Kaikenlaista on ollut matkan varrella; on oltu bileissä, jotka on katkaissut poliisi ja on jääty kiinni varastelusta ym. Eli aika normaalia.
Mutta puheyhteys on säilynyt/säilytetty ja tehty selväksi, että tänne voi tulla aina kertomaan, vaikka saatammekin suuttua. Kyllä asiat selviävät.
Malttia. Todennäköisesti näyttää erilaiselta jo muutaman vuoden päästä.

Ottakaa toki yhteyttä koulukuraattoriin koulupsykologiin-ei tarvitse yksin pohtia ongelmia koulussa-kotona.Koulullanne on varmasti oppilashuoltoryhmä...Pyytäkää palaveri ja kaveri mukaan.Joskus voi olla tarpeen lastensuojelutoimenpiteet kuten perhekoti jos on päihde-ongelmia ja krimaalia toimintaa.Myös huumeet ovat valitettavan arkipäiväistyneet nuorten keskuudessa.

Sanot, että ei ole kyse nuorimmainen, eikä vanhimmainen lapsi.. No, itse puhun tästä keskimmäisen lapsen näkökulmasta.. Olen itse ollu hyvinkin pitkälle samanlainen nuorena, kuin poikasi, tosin päädyin jopa tekemään laittomuuksia välillä. Mutta nykyään olen perheellinen, normaalia elämää viettävä, aikuinen ja vastuullinen ihminen. jälki käteen olen vanhempieni kanssa keskustellut siitä miksi tein valintoja joita tein. Suurin osa johtui huonosta itsetunnosta, koulukiusaamisesta ja siitä, että aina sain kuulla kuinka muut sisarukseni olivat parempia kuin minä. Itse olin se väliin putoaja. ja ystävät olivat aina sisaruksieni ystäviä, eivät siis oikeasti halunneet "olla" minun kanssa, olin vain se pakollinen paha, jonka vanhemmat tyrkkäsivät isompien mukaan, pois pienempien haitolta. Minulle olisi merkinnyt todella paljon jos joskus kun vanhempiani uhmasin, niin minut olisi otettu lähelle, halattu ja kerrottu, että olen rakas kaikesta huolimatta. Isän läheisyys ja isän kanssa touhuaminen olisi merkinnyt minulle todella paljon. Eli jos kokeilisi lähestyä asiaa siltä kannalta, että onko lapsenne jäänyt vähemmälle "huomiolle". Siis huomiotahan hän on toki saanut torujen muodossa, mutta onko hänelle sellainen olo, ettei saa muuten minkäänlaista huomiota? Ehkä hän kaipaisi säännöllisin väliajoin pieniä kiintymyksen osoituksia, kohteliaita sanoja jne? monestihan loukkaamme läheisiämme vaikka emme sitä itse huomaisi. ja nuori voi loukkaantua siitäkin kun kuulee vanhemman kehuvan muita sisaruksia ja ajattelee itse jäävänsä vähemmälle......

No kertokaapa sille näsäviisalle nassikalle, että fyysisestä kurittamisesta seuraava rikosilmoitus ja syyte sekä pahoinpitelytuomio tarkoittaa myös hänen kannaltaan samalla sitä, että hänet otetaan huostaan, koska "pahoinpitelevät" vanhemmat eivät saa pitää lasta.

Jos te ette hallitse lastanne niin hän hallitsee teitä. Näyttäkää että teille ei sanella mitään ehtoja. Vähän asennetta ja kovuutta siihen omaankin tekemiseen.

Sitten jos poika alkaa oppia tavoille niin silloin tulee myös vastavuoroisesti huomioida tämä käytös ja palkita häntä jollakin tavalla tästä.

Huono käytös nuorella on myös yleensä seurausta huomion hausta. Kannattaakin miettiä voisiko tilanne olla se, että pojastanne tuntuu tekipä hän niin tai näin, ettei häntä huomioida. Kerroit aiemmin, että hän käyttäytyi kuitenkin hyvin 12 ikävuoteen asti.

Sopivassa suhteessa siis keppiä ja porkkanaa.

Ensinnäkin, kaikki mukavuudet pois, tietokoneet, muut pelilaitteet, kännykkään vain rajoitettu puhemäärä, viikkorahat pois.. ylipäätänsä, KAIKKI POIS.

Sitten tulee säännöt. Poika pääsee koneelle vain jos on käynyt koulun, tehnyt läksynsä, ollut kunnolla ja pessyt omat pyykkinsä ja siivonnut koneensa.

Silloin pitää olla tiukka, kun nuori oikkuilee. Ei auta, jos annatte vähän myötä, koska homma karkaa käsistä, näkeehän sen nyt. Pitää olla tiukat säännöt ja jos niistä ei suoriuduta, niin ei myöskään saa palkkiota. Kaikki synttärilahjat ja joululahjatkin voi unohtaa, jos poika ei ota opikseen.

Jos homma jatkuu, silloin parasta mennä nuorisokotiin.

Nyt riippuu siis siitä, miten vahvoja vanhemmat ovat ja miten paljon he pystyvät puhaltamaan yhteen hiileen tässä asiassa.

Nuoren on helppo oikkuilla, kun kuitenkin katto pään päällä ja ilmaista ruokaakin saa, puhumatta siitä, että vanhemmat antavat ylimääräistä rahaa sillointällöin ja netissäkin saa olla niin paljon kuin jaksaa.

Kun kaikki mukavuudet otetaan pois, voi ääni kellossa muuttua yllättäen.

Oletteko koskaan kuulleet sellaista sanontaa, että "kun vähiten rakkautta ansaitsisi, silloin eniten sitä tarvitsee".

Ne vanhemmat yleenvä vetävät pisimmän korren, jotka osaavat ja pystyvät kaiken taiston, tunnekuohun ja ristiriitojen välissä näyttämään ja osoittamaan, että lapsi / nuori on rakkainta, tärkeintä ja merkityksellisintä, mitä elämässä on. - Osaatteko ?

Itse olin aikanaan juuri tuollainen kirjotetun perusteella olin pahempikin, se alkoi ylä-asteella ja sitä kesti aika tavalla siihen asti että armeijaan lähdin 19 vuotiaana, mutta sitten oma asenne ja kaikki muu muuttui todella nopeasti, en enää jostain syystä soittanut sitä suutani ja pidin vanhempiani jälleen kerran jopa ihmisinä.
Vanhemmat ei luovuttanut toivoaan missään vaiheessa, yritti kannustaa ja auttaa eikä asettaa vaan tiukempia ja tiukempia rajoja, tajusivat että niistä ei mitään hyötyä ole, päinvastoin, kovistelemalla ei pahassa murrosiässä olevaa nuorta kuriin saa.
Huostaanotto ei hirveän kaukana ollut mutta ei vanhempien toimesta vaan omasta.
Nyt on oma perhe ja vanhemmat on todella tärkeitä ihmisiä minulle, jos käytös on periytyvää niin kamalaa tulee olemaan mutta täytyy vaan aatella että se on ohimenevää vaikkakin kestää vuosia.

Nuorisokoti ehkä? Ainakin sosiaaliviranomaisilta ja muilta ammattilaisilta kannattaa kysyä.

kun kasvatetaan pumpulissa eikä ole minkään sortin kuria.
Äläkä väitä, että tuo tuli sinulle yllätyksenä.
Näitä vatipääkakaroita on jo ihan tarpeeksi.
Kuten aiemmin olen monesti sanonut, onneksi se maailman
kovuus tulee heille päin näköä ja silloin on jo myöhäistä.
Sitä saa mitä tilaa hahahaha.
Onneksi omat vanhempani piti huolta, että kuria löytyy jos
tarvitaan. Onpahan kämpät maksettu, vakituinen työpaikka ja
ei minkäänlaista rikosrekisteriä.
All heil vapaakasvatus!!!!!!!

en tiiä onko huostaanotto kuitenkaan oikea ratkaisu,, vanha sanonta joka piiskaa säästää se lastaan vihaa, pitää kyllä kutinsa.. pienempänä kun oppii jo yhteiskunnan pelisääntöjen alkeet, niin ei tarvi vanhempana kantapään ja vankilan kautta opetella..nykyään tosin taitaa vanhempi joutua linnaan jos lastaan kasvattaa oikein.. huhhuh-

Tyttäreni oli samanlainen. Nyt hän on 33 v ja äiti, mutta vieläkin on sama peli. vaikka etäisyyttä meillä on 2000 km, niin silti syytteitä sataa niskaan. Surua on siitä tyttärestä ollut, enkä usko että koskaan loppuukaan. Hortoilee humalassa, juopottelee vessoissa, välillä mielisairaaloissa välillä katkaisussa.

joillekin ei vaan voi mitään vaan pitää kärsiä.

Ei mene monta vuotta ennen kuin poikanne on aikuinen ja sitten hän tekee joka tapauksessa mitä haluaa.
Ei ehkä paras mahdollinen kommentti, mutta muutakaan ei tullut mieleen...

että mitään emme voi hänelle. No, se selkäsauna oli sitä luokkaa
että muuten oppi kerrasta. Yksi perustavaa laatua oleva totuus
tässä maailmassa on se, että kakarat EIVÄT HYPI SILMILLE!!
Ovatko nykyvanhemmat tosiaankin noin pihalla etteivät
saa kakaroitaan ruotuun?? Ehkä olisi parempi, että jätätte sen
lasten tekemisen sellaisille, jotka jaksavat ja viitsivät hoitaa
sen kunnialla.

Ei auta kuin selittää pojalle, että ette pysty välttämättä pitämään häntä kotona ja teidän on otettava yhteyttä sosiaaliviranomaisiin. Kerrotte ette halua tätä, mutta jos poika jatkaa samaa menoa. Sanot vielä että henkiset voimavarat on ihan lopussa.

Ikävä kyllä aina ei voi pelastaa edes omia lapsiaan jos nämä eivät suostu tarjottuihin oljenkorsiin. Jos sama meno jatkuu niin pojasta tulee ehkä narkomaanikriminaali. Ainakin saat hyvämmän mielen siitä että yritit hankia hänelle apua.

Kyllä! Rakkautta ja välittämistä juuri nyt kun tuntuu ettei sitä jaksaantaa

Yksi keino tilantee korjaamiseksi voisi olla se, että menette tai toinen vanhempi lähtee pojan kanssa lomamatkalle mahdollisimman kauas sellaiseen yämpäristöön, joka on aivan erilainen kuin nykyinen. Silloin molemmat voivat avautua ja kertoa omista tuntemuksistaa aivan uudella tavalla ja niin edelleen..

Olen sitä mieltä, että tämän teidän keskimmäisen lapsen pitäisi olla teille yhtä arvokas kuin oma elämänne.. vinkkini teille on tämmöinen: Ottakaa jompi kumpi lopputili ja tehkää poikanne touhusta loppu NYT ennen kuin on todella liian myöhäistÄ!!

Ajattelen, että perheterapiasta voisitte hyötyä. Koulun kuraattori tai terveyskeskuslääkäri, -psykologi voisi ohjata teidät oikeaan paikkaan. Uskon, että onnistutte löytämään avun. Murrosiän piikkiiin ei voi kaikkea laskea, vaikka se vaihtelee nuorilla tosi paljon. Poikanne on alaikäinen, joten yksin häntä ei voi vielä jättää, mutta kuten mainitsit perheenne voimavarat alkavat loppua. Oikein ohjatulla terapialla / puhumisella perheenne löytää yhteisen sävelen keskustelussa ja antaa pojallenne aikaa kypsyä.

ovat sitten helvetin uusavuttomia. Lasten tekemisestä tulisi
tehdä rangaistavaa, kun näitä nykykakaroita katsoo.
Vanhemmat ovat heille jotain frendejä.
On hirveetä seurata jonkun äidin ja tyttären touhuja, kun äitikin
koittaa olla niin pissistä että....
Mitä se sellainen vitünaikainen puhe on jostain "jäähylle"
laittamisesta?? Pelaatteko kenties lätkää kotonanne ;-)
Asia on juuri näin yksinkertainen, kuin eräs ylempänä
mainitsi ; PUMPULIKASVATUS & KURINPUUTE.
Jos toista on muttei toista, ei oikein hyvä heilu.
Ainakin sosiaaliviranomaiset ja poliisit ovat hyvin työllistettyjä ;-)

Ei laitos ole välttämättä paras vaihto ehto ole, mutta voisi tepsiä semmoinen viikon säikäytys reissu jossain perhekodissa. Näkisi että mitä tapahtuu kun hommat ei toimi. Ja oisi aikaa nuorella ja vanhemmilla aikaa pohtia ja miettiä että mitä tämän jälkeen. Mutta jaksamista kasvatuksessa.

Minusta homma on simppeliä. Annat tehdä poikas mitä lystää. Jos hajoittaa jotain niin saa ite maksaa ja vastaa seurauksista. 15v ja on rikosoikeudellisessa vastuussa.

Tuon ikäiselle on enää turha tehdä rajoja ja jos fyysisesti meinaa kurittaa niin se poika saattaa siinä kurittaa sinua itseään puolustaessa.

Eli et välitä ja annat pojan mennä jos menee. Et myöskään auta sitä tai anna rahaa jos se sitä pyytää. Kato elämä opettaa mutta kaikki ei opi. Tuon ikäinen voi alkaa ite ottaa vastuita teoista.kasvatus laitoksessa et ainakaan saa pojasta kunnollista silloin siitä tulee narkkari huumeen käyttäjä, vihainen, katkera ihminen ja yhteiskunnan pohja sakkaa kuten kaikista sieltä olevilta. Melkein kaikki jotka tuolaisissa laitoksissa on ollut istuu linnassa myöhemällä iällä.

Jos annettu kotiintuloaika ei pidä niin isä hakemaan poika kotiin vaikka kannon alta.
Raskasta varmaan on.

Ei missään nimessä saa luopua. Pojan uhmakkaan kuoren alla on se teidän entinen liikunnallinen, sosiaalinen ja muiden kanssa toimeen tuleva rakastettava nuori, kuten kerroitte. Nuorenne on nyt vaan ihan hukassa itsensä kanssa. Peräseinä löytyy joka kodista ja säännöt koskevat kaikkia . Lipsuminen on inhimillistä eikä kaikesta tarvitse olla sanktioita, mutta hyvät perustelut kyllä ja arvio omalle käyttäytymiselle. Miksi? Mikä johti mihinkin, mitä olisi tapahtunut, jos olisin tehnyt toisin jne. Mutta, tämä edellyttää luottamusta avoimelle vuorovaikutukselle ja siihen taidatte nyt tarvita apua. Pätevää ohjausta vaikkapa perheterapiassa. perheterapeutti tietää millä kokoonpanolla kannattaa aloittaa.
Uskon, että asiat palautuvat palautuvat normaaleiksi jana kanssa, mutta se taas on teille raskasta ilman apua. Ei kenenkään tarvitse yksin yrittää, jo voimien vähetessä.

Olin oikea hulttio nuorempana suoraansanottuna riiviö, viimeinen niitti oli kuin sylkäisin äitiäni kasvoihin, minut pistettiin pihalle 17 vuotiaana ja koviksena ajattelin et tää on helppo homma mut eipäs ollukkaa, apua ei sit saanutkaan ihan mistä vaan ja miten vaan mutta opin elämään yksin pitämättä minkäänlaista yhteyttä sukulaisiin, välillä harmitti mutta itsepäinen olin kun niin olin päättänyt. Kun sitä apua kaipasi eniten niin huomasi ettei apua ollutkaan missään, se on opetus ja se teki minusta hyvän ihmisen, 16 vuotias keksii kyllä keinonsa, pihalle vaan.

itse kerroin pojalleni missä on nuoison ensikoti ja otin avamet pois ja laitoin pihalle nykyään poika minulla töissä .ranka tapa mutta minulla onnisti

Vika yhteiskunnassa..vanhempien aika menee enenvässä määrin rahan hakuun..elämisen kalleus aiheuttaa ongelmia. Nuoret ei aikuistu terveesti..vihataan auktoriteettejä..ollaan kapinallisempia kuin ennen..
Ystäväni koekili kasvatusta 12 vuotta lapsesta tuli häirikkö..ohjaus koulukotiin nyt 18v päässyt laitoksesta on ammatti ja työpaikka n.6v sählätessä kapinoidessa aiheuttaen kaaosta ja tuskaa vanhemmille..näin se menee..minulla meni 3 poikaa myllystä läpi kohtalaisen kivuttomasti paljon urheilun ansiosta oli mielekästä tekemistä mihin purkaa ylimääräiset energiat..

Minusta tuntuu että kyseinen perhe on hyvin keskiluokkainen, jossa edellytetään lapsilta hyviä arvosanoja ynnä keskivertaista parempaa menestymistä elämässä.

Todennäköisesti pojan kapinoinnin syy on myös halu irrottautua porvarillisesta menosta, jonka hillityn charmin takana hän näkee kaikenlaista kaksinaamaisuutta.

Samalla kun ollaan pojan kanssa keskustelevinaan, voidaan kuitenkin koko ajan viestiä (niin kuin yksi aiempi kirjoittaja mainitsi) hänelle viestiä:
"olet kelvoton poika. Tuotat meille häpeää. Sinun täytyy muuttua ja menetellä täsmälleen niin kuin haluamme. Muuten emme rakasta emmekä arvosta sinua."

Pojasta tehdään mustalammas, jonka täytyy ostaa hyväksymisensä "oikean laatuisella käytöksellä" sekä vanhemmilta, ett' myös niiltä "kunnon" sisaruksilta!

Kuten jo yksi aiempi kirjoittaja myös älykkäästi havainnoi, poikaa on kiusattu ja kiusaaminen on perheessä mitätöity.
Ilmeisesti perheessä on niin vahva "pärjäämisen ja menestyksen " kulttuuri, ettei kiusatuksi joutumista "heikkoutena" hyväksytty ja autettu lasta.

On rankkaa jos lasta kiusataan ja äiti vaan sanoo, että eihän se mitään!

Nuorisokotiin laittaminen olisi vihoviimeinen hölmöys tätä taustaa vasten!
Kyllä se siitä ajan myötä tasoittuu, kun vain osoitatte että hyväksytte hänet ehdoitta!

Anna nyt pojan mennä miten haluaa, siinähän sitä oppii elämästä! Siis kerran jos ei kundiin saa mitään yhteyttä. Jotkut nuoret ovat vaan vanhempiaan vahvempia, ja heistä todennäköisesti tulee vahvoja aikuisia sitten joskus. Joku kasvatuskoti vaan pahentaisi tilannetta, erkaannuttaisi häntä teistä. Joillekin asioille ei vaan niin voi mitään, vaikka haluaisikin olla kontrolloimassa kaikkea. Ja ihmiset ja nuoret on kaikki erilaisia, aivan kuin sun muut lapset ovat erilaisia tähän yhteen verrattuna, kuten sanoitkin

Kuri kasvattaa itsenäisiä nuoria aikuisia, mutta liian usein on hintana välit vanhempien kanssa. Eli paras tapa olisi rakastaa ja ottaa huomioon lapsesi, näin hänestä tulee myös itsenäinen nuori aikuinen ja välit vanhempiin säilyvät. Ne joista on tullakseen ns " krimiaaleja" niin heistä myös tulee, mutta älä tuomitse vielä alaikäistä sellaiseksi, nuoren on vaikeaa olla kunnollinen tässä yhteiskunnassa mutta kun he saavat ensimmäisen oppilaitoksen lopetettua he saavat taas otteen itsestään. Idioottien seassa moni ei pysty olemaan erilainen, mutta onneksi siinä parinkympin puolella näitä ei enää ole/tai niillä ei ole enää mitään tekemistä oman elämän kanssa.

Laitokseen ei kannata poikaa laittaa. Pitäkää viikottain keskusteluaika, jossa kuuntelette poikaa aidosti ja annatte tunteiden tulla esiin (kaikki tunteet on hyväksyttyjä) sekä keskustelette teidän perheenne "säännöistä". Poikaanne ette pysty valvomaan 24 tuntia vuorokaudessa, mutta voitte tehdä lapsellenne selväksi mikä on hyväksyttävää ja mikä ei teidän vanhempien mielestä. Poikanne on ilmeisesti muita lapsia vaativampi ja tarvitsee selkeät rajat. Sanktiot voivat olla käytännöllisiä, kuten edellä monet ovat maininneet (kännykkälaskun maksaa poika, jos ei vastaa puhelimeen). Ammattiapua kannattaa hankkia, onko teillä muita vaihtoehtoja kuin psykologi? Pojallanne voi olla esimerkiksi huono itsetunto kiusaamisen jäljilta. Kiusaajasta tulee usein kiusaaja ja voi olla, että huonoon seuraan joutuminen on kiusauksesta johtuvaa.. Kovisporukassa kukaan ei kiusaa! Tärkeintä on vanhemmat, jotka eivät hylkää ja rakastaa kaikesta huolimatta. Jaksamista teille!

Kun lapset vapautettiin vanhempien vallasta, niin samalla vapoautettiin vanhemmat vastuusta. vaikka tuntee omasta lapsesta vastuuta, jota ei todellisuudessa kuitenkaan ole, niin silti ympäristö kasvattaa, koska kodin vaikutus on viety työllistämään sosiaalisektoria.
Se että vanhemmilla olisi parempi ote lapsiinsa kuin ympäristöllä on tänäpäivänä lainvastaista. Kunnollinen vanhempi ei käytä tarpeettomia voimakeinoja lapsiaan ruotuun laittaessaan, mutta ennen oli uhka voimakeinojen käytöstä ja nuoren oli siihen vedoten helpompi kieltäytyä sellaisita asioista, mihin keveripiiri houkutteli.
Ei ole useinkaan kunnollisten vanhempien lapsesta itsestään kiinni, mitä tekee, kun kaveripiiri ohjailee.
Ikätoverit ja hiukan vanhemmat pystyvät käyttämään mielivaltaa, johon vanhemmilla ei ole mitään keinoa puuttua.

Ainoa vaihtoehto tuohon tilanteeseen on ympäristön vaihdos jollekkin tervehenkiselle seudulle, missä kasvaa muutenkin kunnollisia nuoria.
Iso asia, mutta ei ole muita mahdollisuuksia.

Oman kokemukseni mukaan perhetukikeskus olisi jonninmoinen vaihtoehto. Oma tyttäreni 14-vuotiaana oli myös "hukassa", koulupinnaukset, poltti ja ryyppäs, ja kyllä yksinhuoltajana yritin kaikkeni tehdä, mitä kolmivuorotyöstäni ehdin, hain jopa pyörän tarakalla tytön pois ryyppysakista jne.
Lastensuojeluviranomaisten kanssa on hyvä keskustella asioista ja lapsikin ottaa asiat vakavammin kun on ulkopuolinen ihminen funteeraamassa elämää.
Tyttäreni oli perhetukikeskuksen asuntolassa kuukauden vaan ja sai jonninmoisen elämänrytmin takaisin. Eikä oppinut pahemmille tavoille!!??
Meni ammattikouluun ja on nyt "kiltti" 18-vuotias :)

Ette saa poikaanne mihinkään laitokseen, vaikka haluaisittekin. Paikoista on pulaa.

Jospa te vanhemmat pitäisitte poikanne kanssa yhteisen loman ja menisitte toiselle paikkakunnalle esim. viikoksi. Sillä tavalla poika saisi etäisyyttä kavereihinsa ja voisi rauhassa miettiä, miksi hän oikeastaan on heidän kanssaan. Poika saattaa halutakin, että vanhemmat laittaisivat jonkun rajan. Nyt näyttää siltä, että te olette poikanne silmissä pelkkiä nössöjä. Olisi hyvä, jos teillä olisi joku ulkopuolinen mukana keskustelemassa. Pojan pitäisi ymmärtää, että hänen nykyiset kaverinsa ovat sosiaalitapauksia kymmenen vuoden kuluttua, eikä sellainen elämäntapa ole kestävää. Tämä kuulostaa pojan korvissa pelkältä lässytykseltä ja siksi te tarvitsisitte jämäkän ulkopuolisen henkilön, joka esittää asian ilman tunteilua.

2 ylläolevaa kommenttia ovat joidenkin humanisti-
vapaakasvatus metodien tulosta. Just joo, ei saa olla kuria.
Lapsellehan voi tulla estoja hiiihihiihhih....
Toivottavasti teillä ei ole lapsia, sääliksi käy jos on.
"Lapsikulta, minä rakkaudellani kasvatan sinua ja
kuria sinun ei tarvitse sietää, voit saada pahoja estoja."
Mikäli asia ei vielä valjennut, tässä yhteiskunnassa on säännöt
joita tulisi noudattaa. Ei täällä voi tehdä ihan mitä tahansa.
Rakkautta ja rajoja, toitottavat kaikki humanistikukkahattutädit, joilla
ei ole mitään tajua todellisesta elämästä.

Häneltä puuttuu mieshahmo elämästään, ja tällä tarjoitan isää.
Teidän olisi pitänyt hakata lastanne useammin, kun hän oli pieni.

P.S. Poika on pilalla vasta sitten, kun hänestä tulee homo. Sitä ennen voit antaa mielellesi rauhan.

olin itse samanlainen nuorena, sähläsin koulut minut erotettiin lukiosta sitten menin amikseen kohelsin sen läpi kamassa ja kännissä. Vanhemmilta sain kuulla kaiken mahdollisen siitä kuinka he vihaavat minua ja toivovat että minua ei olisi olemassa ja että minut olisi pitänyt laittaa laitokseen heti kun synnyin ja tämä satutti ja satuttaa vieläkin... Kun loppujen lopuksi valmistuin, huonoilla arvosanoilla tosin, kasvoin aikuiseksi olen nyt 21v merkonomi, töissä ja valmistun ylioppilaaksi puolentoista vuoden päästä, minulla ei ole velkaa, luottotiedot kunnossa, ei rikosrekisteriä, vanhemmat ovat nyt niiiiiin saatanan ylpeetä kun meidän tyttö menee vielä yliopistoon, mutten pysty antamaan heille anteeksi tuota kohtelua mitä sain nuorempana, olen hyvin katkera siitä... älä huoli poikasi ei ole vielä edes kovin "kamala" olin itse paljon pahempi ja kaikki kääntyi parhain päin.

Älkää hyvät vanhemmat antako periksi, poika tarvii rakkautta ja rajoja. Käytös on hätähuuto, huomatkaa minut.
Ei mitään pumpulissa pyörittämistä mutta ei kuritustakaan.
Omani kanssa käytiin poliisilaitosella selvittämässä juttuja, samoin koulussa. Vastuuseen laitettiin kolttosista.
Kun peruskoulu loppui ja hän siirtyi ammattiopistoon, kaikki muuttui kuin taikaiskusta.
Nyt hän on vähän alle 30-kymppinen ja erittäin ammattitaitoinen ja pidetty työssään.
Kyllä minäkin joskus ajattelin että enää ei jaksa mutta onneksi jaksoin.
Älkää hylätkö poikaa, hän tarvitsee vanhempiaan juuri nyt oikein paljon.

Moikka!

Otappa yhteyttä kaupungin nuorisopsykiatriin/hoitajaan. Pojalle voisi tehdä hyvää parin viikon jakso nuorten akuutteihin ongelmiin keskittyvässä psykiatrian poliklinikalla. Siis ei ole mikään hullujen huone. Saa kelata omia ajatuksiaan ja jutella ammatti-ihmisten kanssa. Periaatteessa paikka on suljettu osasto, josta kuitenkin pääsee pois vanhempien suostumuksella, esim iltalomat jne...Voisi hiukan herättää poikaa. Taustalla voi olla nuoren kyvyttömyys jutella pahoinvoinnistaan. Tietty auktoriteettieen vastustaminen ja kaiken kyseenalaistaminen kuuluu kaikkitietävän murkun luonteeseen. Toivottavasti kasvuvaihe mnee mahdollisimman kivuttomasti ohi.

Tsemppiä!

väsynyt perhe

Teillä ei ole miestä talossa.

Tollasen 16 vuotiaan laittaa kuriin sekunnissa, jos on mies, eikä mikään vikisiä.

Ime äijjäs herkkutattia useammin.

Ehkä sen tatti kasvaa sillai, että sillä on m.unaa, joka laittaa sen pennun kuriin.

Jos hän on yläasteella, on toivoa paremmasta vaihdettaessa lukioon/ammattikouluun. Tuolloin nuo "kovat jätkät"tajuavat, ettei lapselliset rähinät ja uhoaminen enää kiinnosta ketään samassa määrin (ainakaan sillä ei saa naisia, vaikka jotain yläastetyttöjä ehkä saikin) jajoku tupakanpoltto on yhtä kiinnostavaa kuin se, käyttääkö joku suuvettä vai ei. He joutuvat myös miettimään taas käyttäytymistapaansa, kun tuleen uudet tutut, ja he ovat taas koulun nuorimpia.
Toivon parempaa sinne! :)

ei muutakuin nyrkkiä naamaan .

On viety ihan katsomaan isän vanhoja ikätovereita miten on käynyt.Tuo pultsari tuolta jäi kadulle avuttomuuttaan kun vanhemmista aika jätti.Myös hautausmaalta löytyy jo ensimmäiset 19-21 vuotiaana kuolleet oman käden kautta kun maailmankuva oli vielä ehdoton angsti.

Jospa hän oireilee alkavaa skitsofreniaa...?

En joutanut lukemaan kaikkia vastauksia, joten samoja asioita on voitu jo mainita.. Jos pojan kanssa kuitenkin voi jutella, ja vanhemmatkin vetävät yhtä köyttä eivätkä riitele pojan nähden, voisikohan jonkinlainen perheterapia toimia? Vaikea sanoa onko pojalla paha olla itsellään, vai kapinoiko vain huvikseen, mutta voisin veikata ihan omaan kokemukseen peilaten, että useilla on varsin yksinäinen ja huono olo itsellään, jota sitten koittaa paeta/korjata tuon tyyppisellä käytöksellä.

Miten oli harrastusten laita, onko niitä? Jos poika ei ole kesätöissä vielä käynyt niin sekin opettaa vastuuta ja mahd. auttaa saamaan sitä "parempaa" seuraa.

Noh, näillä esitiedoilla ensinnäkin: kaveripiiristä on päästävä eroon. Jos poika käy vielä koulua, niin vaihto toiseen kouluun. Jos tämä ei riitä karistamaan kaveripiiriä, niin koko perheen muutto kokonaan toiseen kuntaan.

Toisekseen, poika kärsii todennäköisesti hellyydenpuutteesta. Jokin sisällä on haavoittunut ja sitä yrittää peittää kovalla kuorella. Henkinen parantuminen on kuitenkin pitkäaikainen prosessi ja joka tapauksessa parantuminen ei voi alkaa, ellei saastakavereista päästä eroon.

Näytäpä pojallesi aluksi tämä kysymyksesi täällä palstalla. Kaikki kuitenkin arvostavat rehellisyyttä ja avoimuutta. Kerro, että olette näin huolissanne hänestä. Näytä ja kerro, että välität hänestä. Käykää yhdessä harrastamaan jotain. Jotain perhettähän se pahisjengikin on aina edustavinaan, joten vastaiskuna lujittakaa omaa perhettänne yhdessäololla.

Ei muuta kun kylmän rauhallisesti pistääte pojan johonkin perhekotiin.
Kyllä ne siellä antaa kaverille rajat ja pitää huolen, että niitä noudatetaan.

Älkää karkkoittako poikaa kotoa, mutta estäkää rahan tulo, jos hän käyttäytyy huonosti. Kännykkä otetaan pois, jos ei itse laskua maksa. Ainoa mistä rahaa tulee on oma työ, tai sitten sitä vaan ei kannata törsätä päihteisiin yms. Ja kun tää sääntö sovitaan niin sovitaan eikä luisteta "antamalla vähän ylimääräistä". Antakaa pojalle katto pään päälle ja ruokaa niinkuin muillekkin lapsillenne, mutta itse saakoon ostaa mitä omaa haluaa saada. Sovitte vaikkapa että hän saa yhteensä 20€ kuukaudessa ja saa käyttää sen miten huvittaa, toki vaatteisiin tai säästöön se olisi järkevin sijoittaa, mainitkaa sekin. Jos rahat menee vain päihteisiin niin "pilkka osuu kyllä omaan nilkkaan" kun kouluun tullaankin joka päivä samoissa vaatteissa (ja tämän huomaa ensimmäisenä tytöt, mikä on ihan positiivinen juttu .. ;)) ... Ja toki yrittäkää luoda rauhallinen keskustelu, missä kerrotte pojallenne, miltä teistä tuntuu ja kysykää vaikka pojalta "mitä sinä tekisit jos olisit vanhempi ja olisit tässä tilanteessa? Etkö välittäisi lapsestasi ja antaisit hänen pilata elämänsä? Tai, pitäisitkö siitä että hän käyttää päihteitä? Antaisitko hänelle niin paljon rahaa kuin hän vain haluaa?" tmstms

Hei!
En tiedä, mistä päin Suomea olette. Yksi hyvä avunantaja on Helsinki Missionin Nuorten kriisipiste - myös puhelinpäivystys. Sieltä saa asiallista ja heti tilanteeseen tarttuvia neuvoja.

Viekää poika jonain vilkkaana viikonloppuiltana vaikkapa torille tai minne vaan missä kokoontuisi mahdollisimman paljon nuoria, mitä enemmän pojan tuttuja sen parempi. Sitten otatte pojalta housut kinttuun ja piiskaatte oikein hyvänpäiväisesti perseen kirjavaksi siinä kaikkien kavereiden nähden.
Eiköhän tuolla lopu kovistelut vähäksi aikaa.

tässä on vapaan kasvatuksen tulos,kun ei saa edes tukkapöllyä antaa.minä tein omalle kakaroille sen täysin selväks,et jos sana ei auta,tarvittaessa tulee vaikka remmiä paljaalle perseelle.siihen ei tarvinnut kuitenkaan mennä,mut seinää vasten jouduin laittamaan,ja kurkusta kiinni pitämään.prkl:leen tenavat ei aikuisten silmille meillä hypi!nykyään tilanne on jo toinen,kuin on ikää tullut kummallekkin.

Kuulosti niin oudolta tämä juttu että oli pakko vastata. Olen siis itse 24-v nuori mies ja kuvaamasi käytös kuulustaa jossain määrin tutulta. Valehtelu ja kiusaaminen eivät ole fiksua käytöstä, mutta muuten poikanne käytös kuulostaa "normaalilta teinin kapinoinnilta" Olen perheemme esikoinen ja vanhempani uskoivat enemmän vitsaan ja sanktioihin kuin siihen että asioista voitaisiin keskustella. Voin sanoa ettei vitsa niitä asioita paranna. Mahdollisesti tekee väleistänne huonommat. Sen sijaan vanhempien pitäisi tarjota ymmärrystä ja kohdella nuorta kuin aikuista ihmistä, toki "häiriökäyttäutymiseen" pitää puuttua. Kyllä meistä nuorista kasvaa vielä kunnon kansalaisia.

-toivoton tapaus

Nykyään pitäisi olla jonkunlaiset persoonallisuuskokeet, josta hyväksytysti läpäisemällä saa luvan hankkia lapsen. Syynä tähän se, että nykyään tuntuu olevan niin, että kaikenlaiset uusavuttomat tyhjäpäät hommaavat lapsia, joita eivät osaa kasvattaa. Heti kun tulee ongelmia, niin ei osata toimia, vaan menee sormi suuhun ja toinen perseeseen. Lapsi ei ole mikään vaate, jonka voi heittää lumppukeräykseen, kun ei enään pärjää sen kanssa.

Ongelmanuoria on nykyään liikaa. Jos syytä ruvetaan arvelemaan, niin itse veikkaisin liian vapaata kasvatusta, lasten ehdoilla elämistä (hemmottelua) ja huonoa itsevarmuutta kasvattamisessa. Mutta jotta ei menisi aivan ohi kysyjän aiheesta, tai siis siitä mitä hän kysyi, niin näin äkkiä heitettynä, ja tilannetta sen paremmin tietämättä, sanoisin, että rajoitteita jos ei tule kuriin; Kännykät, viikkorahat ja pleikkarit pois, niin kyllä se äkkiä vaikuttaa vätystyneeseen nuoreen mieheen! Ajokorttikaan ei ole mikään ilmainen, minkä hän varmasti joskus haluaa..? Keksikää itse, nuo olivat vain esimerkkejä.

niputtaa alta aikayksikön. Ei kakarat ennenkään ole määränneet, eivätkä
määrää jatkossakaan. Tähän päivään mennessä ei ole löytynyt
ensimmäistäkään teinixiä, joka meikäläisen kepittäisi, enkä
usko että löytyy. On se nyt kumma jos yhtä räkänokkaa
ei kuriin saada. Itse vetäisin turvan päälle välittömästi.

En jaksa lukea viestiketjua, joten en tiedä onko jo vastaavanlainen vastaus annettu.
Löysin itseni kirjoituksestasi.
Olen nyt 24 vuotiasi ja kuvailemasi kaltainen käyttäytyminen alkoi kanssa 16 ikävuoden paikkeilla, ennen olin urheilullinen päihdevastainen ja muutenkin hyvätapainen. Kuitenkin koulussa yläasteella koin jonkinasteista hyljeksyntää/kiusaamista, lähinnä pienen kokoni takia joka johtui myöhäisestä murrosiän alkamisesta. Aloin käyttämään päihteitä, polttamaan tupakkaa, käyttäytymään muutenkin erittäin epäkorrektisti, kouluarvosanani romahtivat, tappelin vanhempieni kanssa, lopetin urheilun. Ja nyt kun asiaa olen miettinyt miksi näin tein, olen päässyt ainoastaan siihen lopputulokseen että se oli sopeutumista kyseiseen tilanteeseen missä en tuntenut kiusattuna oloani mitenkään hyväksi, tilanteeseen ei auttanut että vanhemmat reagoivat tähän käyttäytymismalliin erittäin kriittisesti, jolloin käytännössä jouduin muuttamaan kavereiden luo asumaan, joiden vanhempien koin ymmärtävän tilannettani, ja näin olikin, itse olen ikuisessa kiitollisuuden velassa juuri näille jotka lopulta pelastivat ymmärryksellään minut lopullisen tuhon tieltä.
Jos et enään jaksa lapsesi käyttäytymistä niin laita toki hänet lastenkotiin mutta samalla hylkäät hänet sillon kun hän sinua eniten tarvitsee. Itse olisin silloin tarvinnut ymmärrystä enkä jatkuvia kurinpitotoimia, koska jos hän ei tunne oloaan hyväksi edes kotona niin hän tulee vieraantumaan myös teistä etsiessään paikkaansa yhteiskunnassa. Neuvoni kuulostaa ehkä hieman radikaalilta mutta tämän tulen toteuttamaan omilla lapsillani jos kyseiseen tilanteeseen joskus ajaudun. Tuokaa lapsellenne tuhkakuppi ja antakaa hänen polttaa edessänne kuin ei mtn, antakaa hänen juoda kotona jos hän haluaa, kohdelakaa häntä muutenkin kuin aikuista, jutelkaa hänelle, älkää tuomitko, koska jos hän ei saa tehdä sitä kotona hän aivan varmasit tulee tekemään sen muualla, samalla viette asiasta pois kapinointihengen ja tulevaisuudessa teillä tulee olemaan jonkinlainen yhteys lapseenne.
Kaikki ihmiset ovat yksilöitä enkä sano että tämä varmasti auttaa asiaan, mutta tällälailla minä toimisin kyseisessä tilanteessa.
Voimia, niitä tulet tarvitsemaan

neropatit, miksi ennen oli paremmin??
Minkähän takia??
En ymmärrä mikä se sellainen perhe on, jossa kakarat
määräävät??
Itse olen perheenpää ja sellaisena tulen pysymään.

tuossa ylempänä eräs tarjoaa.
Jos lapsi haluaa tupakoida, tuo tuhkakuppi.
Jos lapsesi haluaa katsoa eläinpornoa, lataa sitä hänelle
netistä. Jos lapsesi haluaa kovia huumeita, osta niitä hänelle.
Ei liene yllätys, että kakarat ovat päin vittüa kasvaneet.
Hienoa esimerkkiä vanhemmat näytätte, olen otettu.
Jotta homma olisi täydellinen, muistakaa että kurittaa ei
missään nimessä saa. Kyllä siitä hyvä tulee......

Pah.
Ei muuta kuin sisaruksille muilutuspalkkio kun muutaman kerran pyyhkivät nilkiilä lattiaa ja tunkevat komeroon nukkumaan. Kuuntelette sitten juipin rutinaa ilkeistä sisaruksista silmät pyöreinä epäuskosta. Juippi alkaa varmaan jossain kohtaa miettiä, kun sisaruksilla on paljon enemmän pätäkkää käytettävissä ja vähemmän kipeät nenät.

Joku tuossa vastaili, että laittakaa huostaan. Huostaan otetaan, ei laiteta. Sosiaaliviranomaiset tekevät päätöksen.
Valehtelusta ym tuli mieleen, oelteko tietoisia pojan päihteidenkytöstä. Monet merkit viittaavat siihen. Se pitäisi kartoittaa ensin kunnolla ja puuttua siihen
Ja toseksi rajat, rajat ja rajat. Olette hänen huoltajiaan ja teillä on oikeus ja velvvollisuus vaatia rajoja poikanne käyttäytymiseen.
Siis selvät rajat ja sanktiot, jos niitä ei noudateta. Tuossa vaiheessa rajat ja niiden rikkomisten sanktiointi on suurinta rakkautta.
Eikä yhtään huono ratkaisu ole pojan sijoitaminen kodin ulkopuolelle, jos ei muuten onnistu. Ei poikakoti tai muu laitos ole ainoa vaihtoehto. On olemassa monia muita vaihtoehtoja, esim perhekoti.
Tsemppiä

Poikasi on oivaltanut, ettei kiltit nössöt tulevaisuudessa pärjää tässä maassa, ja on näin liittynyt voittajien joukkoon. Parempi että annat poikasi tehdä mitä ikinä haluaa puuttumatta menoihin ollenkaan, koska elämä opettaa.

Olen itse kasvanut autoritäärisessä perheessä, jossa lapset kasvoivat kurissa ja ns. herran nuhteessa piiskan voimalla. Ja hylkimisen voimalla. Minulla oli lapsena tunne, että jos asetun vanhempiani vastaan pienessäkään määrin, tapahtuu jotain kauheaa, minut hylätään täysin perheyhteydestä.

Murrosikäni oli em. syistä johtuen hyvin lievä, ja viattomistakin nuoren ihmisen elinpiirin ilmentymistä nousi kauhea mötäkkä. Kirjoitin päiväkirjaan jotain viattomia haaveiluja eräästä nuoresta pojasta, ja sain syytöksiä huoruudesta vaikka ujona en häntä uskaltanut edes kunnolla katsoa.

Niinpä vasta keski-iässä varsinaisesti tulin murrosikään ja aloin voimalla kyseenalaistaa vanhempieni persoonallisuutta ja auktoriteettiä. Kurinalainen kasvatus kasvatti minusta epäitsevarman ja estoisen ihmisen. Arkuuden takia elämä on mennyt ikään kuin vajaakäynnillä.

En varmasti ole ainoa samanlainen, ikäpolveni piiskatuista lapsista. Monet heistä ostavat edelleen hyvänsynttää suorittamalla. Nämä lapsuudessaan vammautuneet ovat niitä, jotka päristyttelevät moottorisahojaan sunnuntaiaamuna klo 7, ja rynnivät kesken sairasloman töihin.

voimia koko perheelle, tiedän tarkalleen miltä teistä tuntuu.olen neljän lapsen äiti 3,11,14 ja 16 ja meidän elämää pyörittää 14 murkku. Hän on aina ollut sisaruksiaan vilkkaampi,luonteeltaan iloinen ja ihmisten kanssa toimeen tuleva,kavereita on paljon ja vanhemmat ihmiset pitävät fiksuna nuorena miehenä jolla on sydän paikallaan ja onhan tuo tottakin vaan mitäs onkaan se muu käytös,joka meni mahdottomaksi kun aloitti ylakoulun. tuli kuvaan tupakkaa,kotoa rahan varastamista,paikkojen tuhoamista esim.rikottu ikkuna ja muuta vastaavaa,koulupinnaus,luvattomat yökylät,puhelin suljettuna ettei saa yhteyttä ja alkoholia.aloin kyllä ottamaan heti ohjia käsiini aresteilla,uhkailulla ja jopa lahjonnalla.kiikutin pojan moneen otteeseen terveyskeskukseen että saisin ajan neurolokiselle parempiin tutkimuksiin jos jokin on pahasti pielessä,ilman tulosta,kun terveyskeskuksesta ei ollut apua soitin läpi kouluterveydenhoitaja,psykologin,koulukuraattorin ja sosiaalitoimen,mistään ei tuntunut saavan apua,pojan käytös meni koko ajan vaan hullummaksi,viimein jouduin jo soittamaan poliisin etsimään poikaa kun ei mistään löytynyt,poiisin tehtävään kuulu tehdä myös lastensuojeluilmoitus jonka myötä ilmoitin mittani olevan täynnä ja vaatimalla vaadin että pojan on saatava apua ja kaikki apu otetaan vastaan mitä tarjotaan.viimein sain pysäytysjaksolle 1kk nuorisokotiin,7lk selvittiin sen ansiosta läpi,tilanne helpotti hetkeksi kunnes hän otti toisen autostamme kun olimme töissä menetti hallinnan ja auto tuhoutui täysin,onneksi pojan henki säilyi.ja taas minä soittelemaan kaiken mahdollisen läpi,tuloksetta,sisulla mennää eteenpäin kova kovaa vastaan ja sitkeydellä sain meille perhetyöntekijän.tällä hetkellä tilanne on ok mutta kuinka kauan sitä ei voi kun arvata,lääkärillä sain pojan käytettyä ja hänellä on ylivilkkaus jatko hoitoja ja apuja ei tule koska poika ei halua.psukologilla käy säännöllisesti. Olen ilmaissut pojalle selvästi vaihtoehdot joko kotona ja koulussa kunnolla tai laitos itse valitkoon tien,puheita oikeasta ja väärästä en enää pidä kun lupaa toista ja tekee toista,luottamus on mennyt jo kauan sitten.aika näyttää mitä tulevan pitää onneksi 3 muuta lasta on tasapainoisia ja kaikki muu perheessä kohdallaan muuten ei voimat riitäisi tähän rumpaan,uskon että teillä ja meillä tulee vielä helpottamaan mutta siihen asti tarvitaan voimia ja paljon,meitä vastaavassa tilanteessa olevia on enemmän kuin uskotkaan ja muistakaa huolehtia myös vanhempina toisistanne meille kellekkään ei anneta enempää kuin jaksamme kantaa vaikka kuinka taakka tuntuu raskaalta

Ehkä olisi syytä suhtautua positiivisesti ja kannustavasti nuoreen.

Minusta kaveripiiri on väärä osin, se pitäisi vaihtaa kai. Ei suvaitsevaisuuden nimissä voi ihan mitä tahansa seuraa ottaa vastaan.. Pahikset on joskus jopa vaarallisia, autokaahauksineen, päihteidenkäyttöineen jne.

Tupakanpolttokokeilut (toivottavasti loppuu joskus) (mitä isot pojat edellä) ja kapinointi on normaalia. Kotiaresti on turha. Mutta jos rikkoo jotain, niin siitä pitää tehdä rikosilmoitus. Kiusaamisesta myös jos se on pahaa tai jatkuvaa. Päihteidenkäyttöön nolla linja, mutta kyllä teineillä on joskus alkokokeiluja, kuitenkin pitäisi ohjeistaa ettei oteta liikaa (mitkä seuraukset ja myrkytysvaara, oksennukseen tukehtuminen). Jos siihen pisteeseen ajautuu että jossain törmää alkoholiin. Mikä on annoskoko ylipäätään.

Koulutehtävät voi sujua kun joku (positiiviseksi koettu perheenjäsen tms.) auttaa niissä -eli on vierellä käymässä niitä läpi nuoren tahtiin. Keskustelee erikseen elämän jatkosta, kulusta ja perustelee positiivisessa hengessä miksi kannattaisi tehdä jotakin. Sellainen henkilö johon on vielä luottoa. Kuuntelee mitä nuori sanoo kanssa. Kotityöt voisi unohtaa (ei ole järkeä nalkuttaa näin herkässä tilanteessa, se voi pahentaa kaikkea).. toki ohjeistaa miten niitä tehdään ja koska voisi. Saa vaikka kannustavan palkkion (riittävän) aina siitä. Kerran kuukaudessa siivouskin on jo jotain! Vaikka imurointi ja lattian pesu omaan huoneeseen. Tai toisella kertaa pölyjen pyyhintä, saisi vaikka jotain siitä.

Nuori etsii mallia /esimerkkiä ja idolia koko ajan, sellaista joka on turva, välittävä ja ohjaa eteenpäin. Keskustelee, arvoistakin, kuuntelee jopa ymmärtää. Hyväksyy. Jos omassa perheessä ei ole välittämistä ja malliesimerkkiä, se haetaan muualta. Ehkä se haetaan muutenkin sieltä missä se on saatavilla. Aito välittäminen näkyy.. epäaidon erottaa.. Onko sisaruksia liian monta? Kokeeko ettei välitetä. Vai eikö vaan henkilökemia pelaa..
Ehkä erilaiset kaverit toisi uusia esimerkkejä. Ja harrastuksia. Poliisi puuttuu mielellään kiusaamiseen ja paikkojen hajottamiseen, muutama kuulustelu voi opettaa vastuuta. Ja korvaukset. Se ei ole pahalla, mutta siitä voi oppia ettei niin pidä tehdä. Ennenkuin se menee pahemmaksi..

Muistan itse,kun olin sen ikäinen.Ei siinä mikään pidellyt,teini-ikä kesti melkein 25-vuotiaaksi.Sitten tapahtui se,mitä vanhempani olivat kymmenen vuotta odottaneet:aikuistuminen.Tsemppiä!Parasta on olla tukena.

Tollaset pikkupaskat, tulevat superkriminaalit pitää panna kylmäksi heti kun mahdollista. Juuri tuollaiset maailman epäkohdat tekevät maailmasta pahan paikan elää.

Kun luen noita kirjoituksia, niin vain äidit kirjoittaa. Miksi? Missä Isät. Ei ihme, että pojat sairastuu!!!!

läksyttäkää häntä

Näin käy kun äidit kasvattaa suomen pojat. Ongelmat on merkki, että poikasi on sisäisesti älykäs. Yleensä älykkäät lapset oireilee voimakkaammin. Pelokas ja tästä päivästä vieraantunut äiti yrittää kasvattaa pojan pumpulissa, jolloin pojasta kasvaa pelokas ja ahdistunut joka joutuu koulussa silmätikuksi ja kiusatuksi. Ehkä äidilläkin on ollut traumaattinen lapsuus. Hän siirtää omat pelkonsa lapsiin. Sitten kun poika tulee murrosikään, hän joutuu kohtaamaan yksin kovan maailman. Hän alkaa pelkäämään sosiaalisia tilanteita. Hänen itsetuntonsa on nolla. Hän alkaa käyttämään päihteitä jne.. Isä ei ole ollut läsnä poikaa tukemassa. Pahimmassa tapauksessa pojalla on edessä huume, rikos ja vankilakierre. Paras lääke pojalle olisi vertaistukihenkilö sellainen elämää nähnyt 30-60v mukava kaveri. Isoissa kaupungeissa on koulutettuja tukihenkilöitä. Heillä voisi olla jokin yhteinen harrastus tai he voisi viettää vain laatuaikaa yhdessä. Se voisi olla vaikka joku tuttavapiiristä. Olen itse käynyt läpi tämän helvetin. Onneksi selvisin hengissä. Toivon pojallesi onnea ja menestystä!!!!

Kasvatuslaitos kyllä kasvattaa

Kyseessä on ohimenevä ilmiö. Anna pojan kasvaa vaiheesta yli. Kunhan pidät huolen ettei tapa itseään niin ei mitään hätää.

Kuulostaa niin tutulta... Vanhempani "lähettivät" minut lastenkotiin 14-vuotiaana, tosin ilman huostaanottoa, olisikohan sitten ollut jokin avohuollon tukitoimi? Muuta en voi sanoa, kuin että joka päivä kiitän luojaani siitä, että näin tekivät. En olisi ikinä saanut tilannetta katkaistua itse, varsinkaan enää huumeiden astuttua kuvioon mukaan.

Nykyään sitä osaa katsoa asiaa hieman eri kannalta, toki muistan vielä sen katkeruudenkin kun sinne laitokseen jouduin, mutta mutta... Olen muutaman vuoden sisällä haudannut monia sen aikaisia ystäviä, sekä esikoiseni isän. Itse nykyään naimisissa, 3 lasta, vakiduuni, asuntolainat jne. Eli kuten jo sanoin, kiitän joka helvatan päivä vanhempiani hiljaa mielessäni, että pystyivät myöntämään itselleen ja muille etteivät enää jaksaneet/ osanneet auttaa minua. Olen edelleen tässä.

Tarinasi alku oli melkolailla suoraan kuin omasta elämästäni. Eli 12 ikävuoteen saakka olin melkolailla mallilapsi, harrastin urheilua jne. sitten.. monet kaverini ajautuivat väärään seuraan. Minä en halunnut siihen mukaan ja olinkin tovin melkeenpä ilman kavereita, mutta sain pikkuhiljaa uusia hieman "rauhallisempia". Kuitenkin nämä monet entiset kaverini ajautuivat samansorttiseen kierteeseen kuin missä poikasi näyttäisi nyt olevan.

Nyt olen 31 vuotias ja kuulen säännöllisin väliajoin kun joku vanhoista kavereistani on kuollut, joutunut vankilaan, huumekoukussa jne.

Aikanaan yhden entisen kaverini perhe päätti muuttaa toiselle paikkakunnalle, koska näkivät sen ainoana keinona pelastaa poikansa. Uskoakseni kyseinen poika on nykyisin ihan hyvin toimeentuleva. Ainut vinkki mitä osaan sanoa on siis että poika pitää erottaa nykyisestä kaveripiiristään. Ainut keino sille todennäköisesti on muuttaa toisaalle. Se onko se teidän kannaltanne edes mahdollista, en osaa sanoa, kun muilla perheenjäsenillänne luultavasti on hyvin sujuva elämä juuri siellä missä nyt asutte.

Moikka.

Kannattaisi varmaan antaa lapsen itse katsoa minne ko. touhut hänet vievät - joitain asioita ei opi muuten kuin kantapään kautta. Uskoisin parhaan keinon olevan se, että käyttäydytte poikaanne kohtaan epäkunnioittavasti, esim. lähdette muun perheen kanssa ulos syömään ja ette pyydä häntä mukaan, ette puhu hänen kanssaan mutta katsekontakteja tulee luoda - tämä antaa lapselle kuvan että hänen vanhempansa ovat pettyneitä häneen. Mitä ikinä lapsi tekeekään, hän ei halua aiheuttaa pettymystä vanhemmilleen. Näin ainakin minun tapauksessani tapahtui, enkä ole pettymyksiä vanhemmiten vanhemmilleni aiheuttanutkaan. Saattaa kuulostaa karulta, mutta näin lapsi varmasti ymmärtää sen että hän on tehnyt väärin ja että arvostus häntä kohtaan on näin ollen tippunut.

terve, eli itse sain tuntuvasti avaria alle koulu ikäisenä kun tuli mokailtua joka toimi siihen asti kunnes kouluun menin .sen jälkeen oli peltoautoja ja mopoja jotka uhkattiin ottaan pois jos tuli töpeksittyä.ja hyvin pysy homma hanskassa

Tupakanpoltto ei nyt ole maailman vaarallisimmasta päästä.

Eli koittakaa ujuttaa poika jonkun kamppailulajin piiriin .siellä poika pääsee päästämään höyryjä sekä kun ongelmista ilmoittaa treenien vetäjälle he osaavat käsitellä henkilöitä jolloin tulee ns palautusta maan pinnalle sallituin määrin.

mikäli urheilu ei kiinnosta voisi yrittää jotain oman ikäistä tyttöä hänelle hiukan puhumaan järkeä.yleensä niitä kuunnellaan.

T:Stevarina ollaa kuudetta vuotta ja tatami kutsuu

Kyllä se kantapään kautta loppuu ja anna tehdä omat töppäykset ja kun tayttää 18v niin silloin voit snao että jos täällä asut niin tehdään niin kuin me haluamme ja jos ei usko niin ulkoruokintaan. Jso poika uhkailee tehdä rikosilmoituksen niin sanottte eetä sen kun tekee niin kuritus on aina kovempaa ja ottakaa luulot pois pojalta ja niin edelleen.

Noniin, kuka SAATANAN urpo on muokannut avaustani !?!?!?!?

SINÄKÖ paska-AIVOINEN VASTAAJA , vitun HÖLÖT VAMMAISET IDIOOTIT!

Aikoinaan itse tein niin että päästin irti. En enään jaksanut taistella epäsosiaalista kaveriporukkaa, tupakkaa, viinaa, huumeita vastaan. Ja etsiä "muksua" (17 v) ympäri kaupunkia. Hän ei vastannut puhelimeen, ei avannut sen luukun ovea missä majaili kun etsin jne.
Lopetin sydän särkyen kaiken tuon.. Vaihdatin lukot kotini oveen ja lopetin myös kuukausirahan annon, joka hänen tuli käyttää asumiseen ja ruokaan opiskelupaikkakunnalla kuten sovittiin.
Viimeinen kouluvuosi meni harakoille, missä lie seikkaillut.
Vuosi meni. Sitten sain tekstiviestin että onko mitään mahdollisuutta korjata tilanne, hän on hoidossa ja aloittaa alusta.
Tiedän että tuossa "päästää irti" toiminnassa on kaksi tietä, se joko tehoaa tai sitten ei. Mutta jatkuva miettiminen tekee myös hulluksi. Vaikka koskee, niin itsekin on elettävä eteenpäin muun perheen takia.
Nyt muksu (29 v) on naimisissa, kahden lapsen työssä käyvä vanhempi ja välimme ovat läheiset.

Jos kiusaamisen kuittaa lapselle sanomalla, että ole fiksu, älä välitä, siinä aikuinen vaatii lapseltaan enemmän kuin itseltään.

Itsellä ei vielä ole omakohtaista kokemusta asiasta vaikka lapsia onkin. En siis osaa antaa oikeita vastauksia, mutta silloin kun olin itse teini ja "meni lujaa" rajoja yritettiin laittaa...aivan turhaan. Sitten kun vanhemmat "luovutti", eikä ottaneet enää kantaa toilailuuni, jouduin ottamaan itse vastuun tekemisistäni ja se todella auttoi. Sanokaa että tee itse omat virheesi, mutta kannat itse vastuun. Kyllä ainakin itsellä tuli aika nopeasti järki käteen, varsinkin kun ei saanut enää rahaa porukoilta:)

No joo, pojalla on murkkuikä. Jos pojalle antaa arestia, te vanhemmat lähdette hänet etsimään takaisin kotiin, kyllä muutaman kerran jälkeen ei enää kehtaa lähteä. Meillä oli vanhin pojista tuossa iässä n. 16-18 vuotiaana "mahdoton" , mutta kun pistin rajat niin asettui pikkuhiljaa, kuohuntaa tottakai piti sietää, otin esim. mopon avaimet pois jne. Nyt on tolkku poika. Nuoremmilla ei ole vielä alkanut pahin kausi, tytöillä tuo tulee aiemmin.

Mun mielestä voisitte pyytää anteeks sitä, että ette puuttunut kiusaamiseen silloin kun häntä kiusattiin. Ja että miksi ette puuttuneet siihen. Eli koska teillä ei esimerkiksi ollut uskallusta. Silloin hän tajuaisi, että kiuaaminen ei ollut hänen vikansa ja että se että ette puuttuneet ei johtunut siitä ettette välittäneet. Minua sellainen olisi helpottanut. Mietin melkein kolemkymppiseksi asti, miksi minua sai kohdella sillä tavalla kun kohdeltiin. Sitten vasta terapiassa tajusin, että vanhemmat vaan ei osannut paremmin. Se ei johtunut niinkään minusta.

Meilläkin tytär oli vähän samaa luokkaa.
Mutta luovittiin parhaamme mukaan.

Vanhempana itki sitten olkapäätäni vasten ja kertoi että oli ajatellut että kaikki menee huonosti eikä valoa näy mistään. Sisäiset demonit riehui.

Mutta kun pahimmasta päästiin niin kaikki alkoi mennä hyvin, nyt yhdessä oltiin sitä mieltä että sitten kun valoa näkyy, voi vaan ihmetellä mitä olikaan tapahtunut.

Taidatte nyt miehesi kanssa kantaa hedelmää siitä miten olette lastanne kohdelleet. Olisiko niin, että ongelmainen lapsi ei ole kummallekaan kovin mieluinen eikä henksiesti läheinen? Onko niin, että moitteen sanoja on syydetty tähän poikaan? Kaikki muut ovat aina olleet tärkeämpiä ja saaneet huomionne? Näitä virheitä omasta käytöksestä on aika vaikea enää korjata.

Kannattaisi mennä jonkun aisnatuntijan kanssa keskustelemaan poika mukana. Tilanne vaatii pitkää terapiaa pojalle, jotta hänen minäkuvansa eheytyisi ja saisi vahvistusta istetunnolleen. Kaikki se rakkaus mitä paitsi hän on jäänyt, pitäisi nyt saada kaivettua esiin. Vain asiantuntijan kanssa tilanne lähtee korjaantumaan, muuten edessä on vielä karmeampia ongelmia. Satsatkaa kaikkenne poikaan nyt, jotta pelastaisitte hänen elämän ja siinä samassa omanne ja koko perheen. Rakkaus ja välittäminen ja tunteista puhuminen on avain sana. Rajat tottakai mukana arjessa. Perheneuvolaan mars tai yksityiselle hyvälle nuorten psykologille.

Joku isän ja pojan yhteinen liikunta harrastus voisi olla hyvä ajatus. Matka tai loma myös. Pojan lähelle ei pääse mitään satsaamatta!

Jollei erityistä kykyä ole, tilannetta on vanhempien mahdotonta ratkaista ilman ulkopuolista asiantuntija apua.

Siperiaan tuollaiset häiriköt. Siellä on tilaa temmeltää ja oppii kuria.

Olisiko poika kiinnostunut es. lähtemään kansainväliselle työleirille nekemään vähän muolimmaa? Kannattaa miettiä muitakin vaihtoehtoja.

Eipäs nyt ylireagoida. Jos ei kerran poika mitään ei oikeasti pahaa ole tehnyt niin anna kasvaavaan. Meidän 2:n pojan 15-19 vuodet olivat semmosta aikaa, että heikommat olisivat olleet valmiita itse vietäväksi hullujen huoneelle. Milloin olivat kateissa koko viikonlopun, "lainasivat" perheeen autoa, jne. Tunnollisiksi perheellisisiksi työssäkäyviksi kasvoivat uhkailematta kasvatuslaitoksilla. Jos niin vähän välität lapsestasi, että voisit antaa hänet pois niin näät hänet viimeisen kerran, kun hän ovelta huutaa haista vittu ja lähtee kasvatuslaitokseen.

Anna poikasi olla sellainen kun on(puhu kysellen mieluummin)...16v.tekemisiin jos puututaan rajulla kädellä saadaan vaan lisää ongelmia.
Poika on nyt siinä iässä että tytöt kiinnostaa(omasta äidistä aletaan irtautuun) ja ilmeisestikkin poikasi ihannoi jotain tyttöä joka käyttäytyy juuri tuolla tavalla kun poikasi nyt eli on ns. kovis tyttö.
Pitäähän pojan saada huomiota ja hän luulee ,et tämä on se oikea keino saada tytön huomio osakseen..

Kunnon selkäsauna vaan. Mieluiten niin että selkäsaunan jälkeen isä taluttaa ohimokarvoista pihalle ja toivottaa hyvää loppuelämää. Eiköhän se tuosta tokene.

"Hyi ei niin saa tehdä". Sitten ei passaa valittaakaan. Jos kurittamisesta ei ole hyötyä pojalle, niin saattepa ainakin itse nauttia (vitsi, vitsi).

Onko saanut tarpeeksi rakkautta ja rajoja? Niin, annappa siis niitä. Ja tietenkin voitte aina pitää tunnin tai parin mittaisia luentoja joka päivä. Rahaa menoihin ei tietenkään kannata antaa. Vaikka kuukauden tauko rahan annossa ja jos on kunnolla antaa sitten reippaamin rahaa. Katsoo sen kuukauden osaako olla kunnolla ja kaveripiirin käskee uusia.

Moikka!

Täällä yks vaikea teini-ikäinen kirjoittelee (huumeita ei tosin kuvioissa ollut, mut alkoholia sitäkin enemmän)!

Tuolla jossain välissä oli siitä, että tää teidän poika on todennäköisesti "väliin putoaja". Niin sanotusti heikompi ihminen (siis ihan tavallinen ihminen, jolla vaan on suunta hukassa eikä löydä omin avuin oikeaan), joka tavallansa yrittää saada teidän huomion. Se on vielä ihan lapsi, ihan sekasin. Mä luulen, ettette te anna sille tarpeeksi huomiota.
Nii että oikeasti, alottakaa joku yhteinen juttu. Koska kyse on pojasta, pistä isä alottamaan. Pistä ne kimpassa tekemään jotain, mistä kumpikin pitää. Se tulee olee alkuun ihan helvettiä, siis aivan perseestä kun mukula huutaa ja raivoo, sitä ei kiinnosta ja te olette maailman huonoimpia vanhempia ja sitä rataa. Mutta se helpottaa, kun se lapsi tajuu, että te ootte siinä siitä huolimatta, että se mokaa välillä. Mä luulen, että teidän pojalla on iso tarve saada ulos ajatuksiaan, eikä se osaa avautua teille. Ettekä te voi kuvitella, että se jonkun parin tunnin keskustelun perusteella mitään kertois. Ei se tunne teitä enää, te ootte vieraantuneet kaikki ja näätte vaan "pahan pojan" ja "mustan lampaan". Sen lapsen pitää tietää, että mitä tahansa hän mokaa, miten tahansa kännissä tai aineissa tai mitä tahansa hän on, hän voi aina tulla kotiin. Että aina on vanhemmat, jotka rakastaa. Että aina voi kertoa, jos on joku hätä tai ongelma, oli kyse miten vähäpätöisestä asiasta tahansa. Ja teidän tehtävänä vanhempana on keskeyttää se mitä ikinä teettekin just sillon, kun se lapsi tahtoo puhua teille. Se menee kaiken edelle. Ette te voi sanoa että "odota hetki", "keskustellaan mainostauolla", "äitillä on nyt kesken--", "mä en nyt jaksa jutellaan huomenna". Ei, kun nyt. Jos se on kerännyt rohkeutta puhuakseen teille, te ette saa lyödä sitä alas. Ennen kun sinne asti kuitenkaan päästään, te alotatte yksinkertaisesti jostain pakkoharrastuksesta, ihan vaan isä ja poika, jotain kerran viikossa vaikka.

Sitte noita asioita kun vaikka kotiaresti. Siis kotiaresti on kotiaresti huolimatta siitä, oletteko te vahtimassa. Jos se pentu ei ole kotona kun te tulette töistä, kotiaresti pitenee. Aina niin kauan, kunnes on rangaistus kärsitty. Eikä kotiarestiin kuulu sitten koneella istuminen, kavereiden käyminen, telkkarin kattelu tai puhelimessa puhuminen. Mun mielestä täysin ei tarvii eristää, mutta joku rajotettu aika. Ja joo, mä käsitän että on vaikea valvoa viikolla lasta kun itse on töissä, mutta hei sitte viikonloppuna ei yksinkertaisesti liikuta mihinkään, end of story.
Jos on viikolla lähtenyt pois eikä vastaa puhelimeen, v*ttu puhelin pois jossei sitä osaa käyttää. Pari viikkoa ilman puhelinta avaa kummasti nuoren silmiä, kaverit ei saakaan sua kiinni ja "sä jäät muka paitsi jostain". Sama juttu jos on liikaa puhelinlaskua, puhelin pois. Mulla oli kotona aika selkeä, että jos mä en vastannut puhelimeen vanhemmilleni (kun olin vapaana, kyllähän ne käsitti etten mä keskellä koulupäivää vastannut ym.) tai soittanut tunnin sisään niiden soitosta, puhelin lähti. Jos mä istuin koneella liian kauan ja rupesin ärtyneeks (kone kun ikävä kyllä ainakin muhun vaikuttaa vähän negatiivisesti :D), ei ollu asiaa koneelle. Mä varastin rahaa vanhemmiltani, ne lakkas pitämästä käteistä ja vei mun rahat. Mä jäin kiinni tupakasta, ne tupakat otettiin hitto pois ja lakkas rahantulo. Toisin sanoen; jos mä en osannut käyttäytyä järkevästi ja vastuullisesti, multa vietiin resurssit tehdä niitä asioita, kunnes osasin käyttäytyä. Hitto mä lykkäsin joskus pöytäni siivoamista pari viikkoa, faija kyllästyi ja yksinkertaisesti tuli mun silmien edessä heittää kaikki suoraan jätesäkkiin ja vei roskiin. Kyllä korpes nuorta tyttöä, mut enpä jättänyt enää siivoamatta.

Niin tai näin, mulle teki itselleni hyvää lukio ja asuntola toisella paikkakunnalla. Kummasti tuli ikävä äitiä, kun rahat oli juotu, eikä ruokaa ollut kun koulun kustantamat aamiainen ja päivällinen. Kummasti tuli ikävä äitiä, vaikka rahaa olikin. Me lähennyttiin mun vanhempien kassa tosi paljon vasta sen jälkeen, kun mä muutin kokonaan pois. Vasta siis sitten, kun mä jouduin tosissani ottaa vastuun itestäni, vasta sitten kun mä en joutunut näkee vanhempiani koko aikaa. Älkääkä ymmärtäkö väärin, mä rakastan ja rakastin niitä aivan suunnattomasti, mutta kun ne oli koko ajan siinä, se rasitti ja ärsytti meidän välisiä suhteita. Se oli vaan liikaa samoja naamoja, samoja vitsejä, samoja rajoja joita mä en käsittänyt jne.

Mä uskon, että kyllä te ratkaisun löydätte, kun vaan pysytte kovina. Resurssit tehdä tuhoja pois, aikaa pojalle ja vähän välimatkaa. Ei sen tarvii teille kaikkea kertoa tai edes koskaan avata itteään, kunhan se tietää että te ootte siinä, ihan koska tahansa. Jos kaverilla on ongelma, poika kertoo teille ja te jeesitte. Harvoin ne ongelmat edes on kavereiden, kavereita vaan käytetään tekosyynä puhua itelle tärkeästä asiasta. (:

Älkää unohtako kehuja. Nuori saattaa tottua siihen, että häntä aina haukutaan, hän on luuseri ja hänessä ei ole mitään hyvää. Silloin ajautuu tosi herkästi just sellaisiin porukoihin, joissa saa "elämyksiä" olipa se sitten varastelua, huumeita tai kännäämistä.

Älkää hyvät ihmiset hankkiko enempää lapsia kuin mihin teillä on resursseja. Lapsia hankitaan liian lyhyin ikäeroin, jotta "heistä on toisilleen leikkiseuraa". Entä jos persoonat onkin ihan erilaisia? Entä sitten kun lapsilla ei olenkaan enää samat koulut ja samat kiinnostuksenkohteet? Ongelmia tulee, jos vanhemmat kohtelevat lapsia laumana eikä yksilöinä.

Ihmiset ajattelevat, että se vauva-aika on rankka ja kun 3-v uhmaiästä on selvitty, niin sitten on helppoa. Se murrosikä on aina haaste ja se voi olla joskus todella raskasta.

Lapset pitää mielestäni kasvattaa "rajat on rakkautta" -periaatteella. Älä säästele kehuissa, keskustele lapsesi kanssa kaksistaan kaikkina ikävaiheina säännöllisesti, tehkää perheen kanssa yhteisiä asioita, jotta tulee yhteenkuuluvuuden tunnetta jne. Pidä kuitenkin kiinni rajoista. Pitäkää perhepalaveri, jossa ette syyttele lasta, vaan kaikki puhuu vuorollaan ja etsitään yhdessä keinoa, millä asia saadaan ratkeamaan. Kun nuorelle selittää, että nyt ollaan valmiit kuuntelemaan häntä ja kysymään hänen mielipidettä, sillä jos et halua jutella, niin vanhemmat tekee ilman häntä ratkaisunsa. Nuori haluaa olla aikuinen vain tietyissä asioissa (hauskat asiat), mutta ongelmanuori on ihan lapsi aikuisuuden ikävissä asioissa kuten vastuullisuus, ongelmien ratkaiseminen puhumalla, pitkäjänteisyys jne.

Ei missään nimessä lastenkotiin, silloin hän menetetty tapaus. Mielestäni olette tehneet ihan oikein, puhuneet. Huutaminen ja rähjääminen ei auta, silloin vain laskeudutte hänen tasolleen eikä se ole kovin hedelmällistä. Uskon että jokaisesta keskustelusta jää jotain pojan mieleen, vaikkei se siltä vaikuttaisikaan. Murrosikä voi joillakin olla todella vaikea ja kestää useammankin vuoden joten siinä kyllä vanhempien voimia koetellaan. Jatkakaa kuitenkin samaa rataa, rajoja ja rakkautta, tukea kasvamiseen. Älkää ajatelko tai ainakaan puhuko hänestä teininä ja murkkuna, vaan ihmisenä ja perheenjäsenenä, jolla on omat ikävaiheeseen liittyvät ongelmansa.

Tsemppiä!

Hei! Itse olen 24-vuotias mies. kerron tässä muutaman otteen omasta elämästäni joka meni hieman samallalailla kun teidän pojallanne. Hänellä on ehkä hieman samanlaisia mietteitä/tuntemuksia. 12 vuotiaaksi kaikki oli hyvin.
13 vuotiaana minua kiusattiin mutta sen jälkeen muutin kaveripiiriäni. Mukaan tulivat tupakka ja alkoholi ja muu hölmöily. Arvosanat laskivat kuin lehmän häntä ja kaikki oli "ihan vitun sama!" asenteella. Sama meno jatkui koko ylä-asteen, näpistyksiä,kaljaa, tupakkia.
Elämä oli silloin hienoa koska tiesin että kun muut käyttivät "kaikki muutkin on siellä" perustelua niin se tarkoitti minua ja kavereitani eli sitä näkyvää porukkaa.
16-vuotiaana lähdin 10-luokalle naapuri pitäjään miettimään mihin lähtisin opiskelemaan. Asuin opistolla viikot ja viikonloput olivat kotona. Opistolla myös ryypättiin ja hölmöiltiin ja vielä enemmän kuin kotipuolessa koska siellä meitä ei valvottu. Se oli kuitenkin kasvattava kokemus koska viellä ei ollut enää äiti keräilemässä jälkiä ja isä pitämässä puheita.
Pian 10-luokan jälkeen välit parantuivat vanhempien kanssa. Pahin murrosikä oli mennyt ohi ja vaikka viinan kanssa läträys jatkui miltei 20 vuotiaaksi asti ja opiskelut jäivät niin hanttihommia ollan paiskittu ja paiskitaan edelleen. Ei ehkä kaikkein rohkaisevinta mutta faktat ovat tässä:Poikanne hankki kaveripiirin ja häntä ei enää kiusata. Samat arvot ja ehdot kuin muillakin muksuilla. Poika on jo lähellä aikuisuutta ja uskon että kun pidätte kontrollia niin itse olen hieman vanhempana ymmärtänyt olevani kauhea. Minulla on tällä hetkellä hyvät välit vahempiini ja heidän uusiin puolisoihin. Eikö se kuitenkin ole lopultakin tärkeintä että vaikka teininä tuleekin hölmöiltyä niin muutaman vuoden välistä poika on kotona eikä lomalla kuukauden välien nuorisokodista?

No itse pidin rangaistuksena kännykän ja mopon takavarikkoa, samoin viikkorahat ei olleet suinkaan itsestäänselvyyksiä pahimpana aikana. Ne piti ansaita takaisin hyvällä käytöksellä. Aikaa paloi ja hiuksia harveni, mutta selvenihän se tilanne kuitenkin. Kerran näytin jopa ovea ja sanoin että antaa heittää ja takaisin ei ole tulemista ennenkuin osaat käyttäytyä. Kaksi vuorokautta majaili jossain mutta tuli kotiin korvat luimussa.

Lakatkaa stressaamasta. Hakekaa tukea itsellenne, kuinka tukea poikaa ja jaksaa itse. Poikaa on turha uhkailla väkivallalla ja kotiarestilla. Kuten joku täällä kirjoitti, olette pikkusen myöhässä. Siihen kiusaamiseen olisi pitänyt puuttua, se olisi ollut merkki välittämisestä. No, se oli silloin ja se siitä. Pitääkö aina käyttäytyä fiksusti? Nuoret tekevät irtiottoa niin erilaisin tavoin. Oletko omassa nuoruudessasi ollut täydellinen? Et koskaan valehdellut vanhemmillesi? Meillä oli säännöt sellaiset, että koulua käydään jos kotona meinaa asua ja syödä. Omat jäljet pitää korjata ja siivota huoneensa. Huonoa kielenkäytöä ei hyväksytä, mutta kavereita voi tuoda kotiin ja pidetään kiinni kotiintuloajoista. Taskurahaa sai tarvittaessa elokuviin tai vastaavaan. Vanhempi poika tuli kotiin pyytämättä joka ilta ennen yhdeksää 18 vuotiaaksi asti. Aloitti tupakanpolton työporukan kanssa. Nuoremman pojan kanssa on väännetty kotiintuloajoista,mutta koulua kävi. 15-vuotiaasta alkaen osti itse tupakat ja oluet ite tienaamillaan rahoilla salaa (ikäistään vanhemman näkönen). Kotona ei saanut polttaa sisällä eikä terassilla. Jotain muutakin tapahtui. Me oltiin tavoitettavissa jos oli tarve puhua ja meillä puhuttiin paljon eikä uhkailtu.
Pojat muuttivat yhdessä asumaan samana kesänä kun nuorempi täytti syksyllä 18 v. Maksettiin nuoremman vuokran osuus vanhemmalle pojalle, joka oli jo töissä. Nyt viisi vuotta myöhemmin kaikki hölmöilyt takana,pojalla on kaksi ammattitutkintoa, vakituinen työ ja lähes päihteetön.

On nuorisoklinikoita ja on psykoterateutteja. Jos teillä varaa , niin hankkikaa hänelle psygoterapeutti. Hakekaa heti apua, ennenkuin asiat luisuu kokonaan käsistänne. Perheneuvolakin on. Jos isä voisi lähteä pojan kanssa lomalle kauas kotoa. Luonton tai muuta, ihan kahdestaan. Poika saisi kuuntelijan ja hiukan etäisyyttä kavereihinsa. Hän tarvitsee nyt täysiaikaista valvontaa.
Älkää antako periksi! Elämäni varrella olen nähnyt kuinka monta kertaa ihan kivoista lapsista tulee murrosiässä ihan mahdottomia. Mutta jos jaksaa pitää kiinni, voi päästä auvoiseen aikuisuuteen. Teillä tarvitaan nyt välittämistä ja "isoa syliä"
Jaksamista teille kaikille

Entisenä koulukiusattuna voin sanoa, että pahinta mitä omalle lapselleen voi sanoa on, että "ne menee ohi kun et vaan välitä" (puhuen kiusauksesta).

Eip, koulukiusaus jättää syvät haavat pitkäksi aikaa, ja nykyinen "jokajampantieto" koulukiusaajista ja -kiusatuista on todella retuperällä: kaikki toistelevat sitä vanhaa valhetta: "kiusaajat kiusaa kun niillä on heikko itsetunto"...

Jos lastasi kiusataan koulussa, ota tietoa kiusauksen luonteesta, psykologiasta ja vaikutuksista, jotta ymmärrät ensin minkälaisessa tilanteessa lapsesi on - sen jälkeen ala pohtia, miten voisit oikeasti tukea lastasi, eikä vain yrittää selittää, että "kyllä se menee ohi" ja "ne ovat vain kateellisia/huonolla itsetunnolla varustettuja".

Tiesittekö muuten, että mitä todennäköisimmin suositut koulukiusaajat tulevat menestymään elämässä parhaiten kaikista kiusaaja/kiusattu -tyypeistä, ja olemaan mielenterveydeltään vahvimpia. Sen jälkeen tulevat selvästi alempana koulukiusatut. Viimeinen alin ryhmä ovat ne koulukiusatut, jotka "pistävät vahingon kiertämään" ja rupeavat kiusaamaan vielä itseäänkin heikompia. Heille tutkitusti tulee olemaan vaikein elämä, ja hyvin todennäköistä on, että ongelmat jatkuvat läpi elämän kuolemaan saakka.

Eli, lue alan kirjallisuutta ja pyri lähestymään tätä poikaasi uuden tiedon valossa - yrittäen ymmärtää ja tukea, eikä tuomita...

Ei muuta kuin heitätte penikan ulos kämpästänne ja vaihdatte kaikki lukot niin että pysyy varmasti poissa. Asukoon vaikka sillan alla.
Tuollaisia huligaaneja ei kenenkään tarvitse sietää!
Painukoon vaikka hevonvitttuun kunhan pysyy poissa silmistänne. Kyllä varmasti aika pian joku tappaa sen huume- tai ryyppyporukassa ja se on vain hyvä juttu!

Ero nykyisistä ympyröistä voisi tehdä hyvää. Jos on mahdollista niin vuosi koulua ja toisenlasta perhettä jossakin katolisessa Etelä-Amerikan maassa voisi tehdä terää.
Toinen vaihtoehto on, että muutatte systemaattisesti omaa käyttäytymismallianne. Tehkää ihan jotain muuta kuin tähän asti arkisissa tilanteissa. Mutta sen tulisi olla suunnitelmallista ja sopia yhdessä aikuisten kesken pelisäännöt joista ei sitten lipsuta.

Ok, teillä on selvästi ongelma. Hienoa tuossa on se, että te yritätte asiaan puuttua!

Minun neuvoni on, että kun rangaistaan, pitää rangaista jollain sellaisell ajolla todella on vaikutusta nuoren elämiseen ja olemiseen.

Aresti ei toiminut, mutta sen voi silti langettaa. Arestin pituus pitenee jos arestia rikkoo, viikonloppuisin eritoten aresti tuntuukin jossain, kun ei pääse kavereille.. eivätkä kaverit pääse kylään.

Arestin lisäksi takavarikkoon kaikki kivat pikkuherkut mitä nykypäivän nuorilla on: Mopo, kännykkä, tietokone, pleikkari, wii, MP3 soittimet, stereot jne. jne. Myös television katsomisen voi kieltää tai estää. Jos tietokonetta pitää käyttää koulutehtävien vuoksi, se tehdään valvotusti. Näiden lisäksi rahan antaminen lopetetaan kuin seinään. Euron euroa ei tipu jos käytös ei parane. Myös merkkivaatteita yms. ei osteta. Kännykän takavarikointi voi ilmeisistä syistä olla vaikeaa, mutta vaihtoehtojahan on, esim. määritellään niin, että saldorajaksi tulee jokin äärettömän pieni summa tms. jolloin ylimääräisiin pälpätyksiin ei ole varaa.

Nuoren huoneen ja tavarat voi ratsata, vanhemmilla on oikeus siihen. Eli säännöllinen kotietsintä huumeiden, alkoholin ja tupakan varalta.

Nuorelle voi myös varata ajan nuorisopsykiatrille.

Jos nuori karkaa, poliisi hakee kotiin ja sen jälkeen voi saada helpommin apua esim. psykiatrian puolelta jne. Nuo koulukiusaamiskokemukset saattavat vaatia ammattilaisen kanssa keskustelua, omasta kokemuksestani tiedän että vaikka kiusaaminen joskus loppuukin, haavat eivät umpeudu nopeasti ja arpia jää.

Se mitä nämä kaikki konstit eniten edellyttävät, on aikaa teiltä vanhemmilta. Teidän pitää järjestää aikaa valvoa arestien ja rangaistusten toteutumista ja aikaa keskustella nuroen kanssa, olla läsnä ja paikalla. Hyvästä käytöksestä palkitkaa lapsenne, esim. tietyn ajan hyvän käytöksen jälkeen saa jonkun menetetyistä etuuksistaan takaisin, esim. kännykän tai pleikkarin jne. Jos käytös taas huononee, etuus menetetään.

Tämä aika tulee olemaan teille hyvin raskasta ja hyvin vaikeaa, mutta uskon että lopussa olette tyytyväisiä siitä, että näitte sen vaivan. Poikanne ei ole menetetty tapaus, älkää siis luovuttako hänen suhteensa!

Minä olen itse ollut hyvin ongelmallinen nuori, kuvioissa on ollut tupakka, valehtelu, päihteet, huumeet, varastelu... kaikenlainen. Auoin päätäni, itketin äitiä, he yrittivät valistaa minua ja yleensä vaan nauroin tai hymyilin. Koko yläaste meni ala-kanttiin, en käynyt koulussa monenakaan päivänä. Mutta aina kun halusin, sain kuitenkin kokeista 10:jä, eli älliä siihen olisi löytynyt. Olin myös mukana tappeluissa, mutta aina, rakastin vanhempiani ja säälin heitä takiani, en tiedä miksi toimin niin. Vasta kun 16 vanhana muutin pois kotoa opiskelemaan, otin itseäni niskasta kiinni. Muutin itseäni monta vuotta vanhemman miehen kanssa, jonka kanssa olin kilhoissa, joka oli silloin ehonalaisella. Mutta aloin näkemään Äitiäni ja 4:ää sisartani, aloin kunnioittaa heitä ja tuomaan aina jotain kun tulin käymään satojen kilometrien päästä toin tuliaisia ja vietettiin aikaa perheen kesken. Olin aina silti hyväntahtoinen. Elämäni muuttui täysin kun muutin pois, mutta huomasin myös olevani paljon, vahvempi ja vanhempi ja viisaampi kuin muut oman ikäisenä. Kokemukseni ansiosta. En ole ylpeä mistään mitä tein. 16 vanhana luopuneena huumeista, rikollisuudesta sun muusta tutustuin uudessa kaupungissa yli 20 vuotiaisiin ihmisiin joista tuli ystäviäni, joilla oli uudet perusarvoit, joista itsekkin ymmärsin. Nykyään työskentelen näiden nuorten parissa, ja tiedän mistä on kysymys sekä autan heitä olemaan tekemättä samoja virheitä, ja löytämään muita asioita. -Täytyy tuntea pimeys, jotta voi alkaa etsiä valoa-

kunnon selkäsauna auttaa! niin tehtiin ennenvanhaa ja minulle se ainakin toimi!

Koulukiusaaminen, varsinkin opettajien taholta tuhoaa kaiken kunnioituksen auktoriteetteja kohtaan.

Omasta kokemuksesta, kun minulle kävi näin, eli siis käyttäydyin todella hankalasti, oli minua kohdeltu erittäin epäoikeudenmukaisesti todella pitkään.

Oletteko miettineet, josko olisitte vahingossa kasvaneet vcain tapoihin, joissa poika ja hänen tunteensa ja tarpeensa jäävät lähes tai kokonaan huomiota?

Onko poika fiksu, tai älykäs? Hän ei tunnu luottavan teidän sanaanne, mutta ei taas itse tunnu löytävän järkeviä ratkaisuja ongelmiinsa. Kuraattorit sun muut aika harvoin, jos koskaan, auttaa yhtään mitään. Sieltä saa tukea sellaisiin "Minua vähän ahdistaa nyt ja tarvitsen vain jonkun sanomaan että kaikki on ihan jees" ongelmiin, mutta oikeissa ongelmissa joita pitäisi selvittää sieltä harvoin sanotaan yhtään mitään.

Oletteko kysyneet pojalta, että mikä häntä vaivaa? Sillä tavoin, että olette tehneet paljon sen eteen, että hän ymmärtää että kyseessä on teidän välittäminen eikä mikään muu? Hänellä on mahdollisesti jokin pahan sortin henkinen dilemma joka häntä ajaa tähän, tai kyseessä voi tietysti olla vian jokin normaali murrosiän tapahtuma, joka menee ohi itsekseen. Ettette vaan ota liian vakavasti asiaa, tai vaadi pojaltanne liikoja?

Omat asiani menivät solmuun vuosien tuloksena, ja se alkoi jo niin pienenä, etten vieläkään oikein näe mitään muuta mahdollisuutta itselleni kuin tämän menneen elämän.

Jos jotain, niin älkää pakottako poikaa vian muuttamaan tapojaan, hän "tienaa" jotain tällä käytöksellään, itsevarmuutta, tai sellaista. Voisin kuvitella, että hän eläytyy asemaan, johon hänet on joku asettanut. Mainitsitte opettajien kiusaamisen. Hänellä on varmaan ollut vaikeaa, häntä ei ole ymmärretty, ja sitä sitten päätyy sellaiseen seuraan, jossa ihmiset hyväksyvät toisen helposti, ja joilla on mahdollisesti samoja ajatuksia.

Itse olen erittäin hyvä poika, ollut aina, sielultani. Olen välittävä ja tunteikas, ja olen aina tahtonut hyvää. Kuitenkaan, koska minua ei perheeseeni hyväksytty ollenkaan, jouduin olemaan ihmisten seurassa, joiden kanssa päädyin tekemään kaikkea typerää. Itsekin siis ihan olen tehnyt tyhmiä, kuten kaikki, mutta tämä ei todellakaan auttanut asiaa. Luovutin. Meni kauan ennen kuin aloin ymmärtää, että yksin on ehkä prempi olla, eikä se helppoa todellakaan ole. Olin onnekas että ymmärsin asian kuitenkin jotenkin, ja jatkoin eteenpäin.

Kaikki ystäväni olen matkalla menettänyt, koska meillä ei ole enää mitään yhteistä.

Kokeile kertoa pojalle, että yhdessä autatte häntä pitämään kiinni hyvistä asioista, etsikää hänelle oikeasti fiksuja ystäviä, jotka ymmärtävät, ehkä jopa ihan vähän vanhempaa, mutta samoja asioita kokenutta seuraa. Yritän nyt miettiä, mikä olisi mahdollisesti auttanut minua joskus..

Avaimet ovat kuitenkin teidän käsissänne, ja mahdollisuuksiakin on aivan varmasti. En tiedä koko kuviota, mutta tästä on toivottavasti teille edes vähän apua ja suuntaa. Kertomanne perusteella poika ei ole paha ihminen, enkä usko hänen haluavan käyttäytyä näin. Hänen on kuitenkin pakko, ja se teidän täytyy selvittää. Hänelle täytyy tehdä siitä hyödylliempää olla se vanha itsensä, kuin mitä hän on nyt. ENkä puhu rahasta, vaan henkisistä asioista. Joku mukava tyttö, joka saa hänet tajuamaan, että häneltä vaaditaan, ainakin tulevaisuudessa, järkeä jos hän haluaa saada merkittäviä ihmissuhteita, ja niin pois päin.

Älkää olko poikaa vastaan, vaan samalla puolella. Ymmärtäkää, että hänen on pakko olla näin juuri nyt, eikä muuta tietä välttämättä ole. Auttakaa häntä rakentamaan jokin toinen tie ja toinen tapa.

Se mikä poikaa ajaa, selvittäkää se, ja käyttäkää sitä virtaa johonkin fiksuun, niin poika kiittää teitä vielä vähän vanhempana, hyvine ystävineen ja onnellisena.

Onnea.

Miksi nykyään on näitä hankalia kakaroita? Ennen vanhaan lapset oli normaaleja, ja nykyään fiksuja ihmisiä, kaiken maailman sosiaalihössötykset jotka on tehty "nuorten parhaaksi" vaan pilaavat heidät. Joka perheessä nykyään on vähintään 1 ongelmakakara joka juoksee sossulta toiselle. Kadulla vedetään turpiin > sosiaalitäti sanoo kiusaajasta: "Häntä pitää ymmärtää.." ennen koulussa kuri oli tiukka, samoin kotona, ja lapsilla oli terve kunniotus vanhempia kohtaan. Nykyään ei saa edes kuria pitää kun heti on sossut ja huostaanottovirasto kimpussa. Jestas. Tekisi mieli sanoa että remmiä perseelle, mutta se olisi vähän kärjistettyä jo, enkä väkivallasta pidä, mutta terve kuri on kaiken AA ja OO.

ollaampa tääl hyvii vanhempii, heti vaa huostaa pitäs viedä, nii no parempi kai et lapsi otetaa pois jos siit ei pysty huolehtii, mutta kannattas asettuu sen lapsenki kannal, anna kapinoida, kyllä se ohi menee, viimestää sillo ku löytää tyttöystävän joka rauhottaa sen. ja mihin sillon pitää alentuu jos lapseen pitää käydä käsiks, säälittävää jos omaa lastansa lyö/kuristaa, sillon ei oo kaikki ittellänsä kohalla.

ja iha vaa, se poikas kiusaa sen takia, koska sitä on kiusattu.

LAPSIBISNES tarvitsee koko ajan lisää materiaalia, joten jos sossujen korviin vuotaa pojan käytös, niin lähtö kotoa tulee "sijaishuollon armaaseen huomaan", josta hänet kasvatetaan henkisen ja fyysisen pahoinpitelyn voimalla - syrjäytynyt nuori.

Hei!
Meidän perhe on aikas lailla samassa tilanteessa. Erojakin on. Kuten se että poika vasta 14 (ihan kohta 15) ja että nuo kokeilu jutut ei ole päivittäisiä vaan viikottaisia. On ollut viinan juontia, imppaamista, tupakanpolttoa ja karkailua sekä sovittuun paikkaan ei ole tullut vaan hänet on jouduttu hakemaan toiselta puolen kaupunkia autolla kotiin. Tytöt on kuvioissa ja poika täysin heidän ja poika puolistenkin kaverien vietävissä. Kotona sovitaan pelin säännöt ennen kuin hän lähtee esim kaverin luo jne mutta 85 prosenttisesti pettää lupauksensa. Nyt ollaan sitten otettu kovat käyttöön eli känny pois jos ei vastaa puhelimeen tai kielenkäyttö puhelimessä älytöntä, kaverille meno hoituu vain siten että viedään ja haetaan pihalta (yökyläilyt sovitaan kaverin vanhempien kans tarkasti ja tietty viedään aina ja haetaan), kovat ja uuvuttavat keskustelut käyty päihteiden käytöstä eli olen sanonut että tässä istutaan ja jutellaan vaikka aamuun, minä kyllä jaksan (päihteet nyt taas toistaiseksi pysyneet nyt pois pojalla), isän luja puuttuminen asioihin, sekä mopo joka luvattiin hankkia loppusyksystä siirtyykin sitten tulevaisuuteen. Muuta ei osata, nämä keinot olleet ainoat. Pojalla adhd diagnosoitu 2004 joten keskustelemassa on käyty hoitavalla lääkärillä. Lääkkeet eivät juurikaan impulssiivisuuteen ole auttaneet.Ovatkin olleet käytössä koulupäivisin apuna keskittymiseen. Rauhallinen ja jämäkkä suhtautuminen sekä nuoren kuunteleminen ovat olleet iso asia ja auttaneet ja se että on oikeasti läsnä nuorelle ja kiinnostunut hänen asioistaan kun hän haluaa kertoa jotain. Uteleminen ärsyttää nuorta ja aiheuttaa uhmaa. On vielä yksi keino joka ei niin hyvä mutta tehokas; pojan kännykän viestien seuraaminen. Mutta jos siitä jää kiinni menee luotto toisinkin päin..tässä asiassa vaan ei hätä lue lakia!!

Vanhojen hyvien aikojen nuoret eivät siis koskaan venyttäneet rajoja tai kokeilleet pähteitä? Saanen muistuttaa, että suurin osa kadulla syljeskelevistä "ongelmanuorista" kasvaa täysin normaaleiksi, tervejärkisiksi aikuisiksi. Jos näin ei olisi, voisimme saman tien heittää kaiken toivon.

Vaikka 16-vuotias ei vielä ole aikuinen, on tärkeää, ettei hänelle puhuta kuin 6-vuotiaalle lapselle ja jylistä, että "nyt tehdään näin koska MINÄ sanon niin!" Nuorelle täytyy antaa ajattelemisen aihetta ja antaa hänen perustella omia valintojaan. Nuori ei ole tyhmä, vaikka tietynlainen rajojen hakeminen ja itsekkyys kuuluvat ikään. Toisilla itsenäistyminen käy helpommin kuin toisilla, mutta lapsi ei ole vanhempiensa jatke, vaan tekee omat valintansa.

Rikkoutunut luottamus täytyy rakentaa uudelleen. Hihnaa täytyy tarvittaessa kiristää rajustikin, mutta täytyy tehdä selväksi, että kieltoja ja rajoja myös löysätään jos nuori itse antaa siihen aihetta. Pelkästään ei-toivotusta käytöksestä rankaiseminen ei tuota tulosta, vaan myös toivotusta käyttäytymisestä täytyy palkita.

Kaikesta huolimatta nuoren täytyy kokea itsensä tärkeäksi ja rakastetuksi -muutoin hän hakee kaipaamansa hyväksyntää yhä enemmän kaveripiiristä. Kun nuoren itsetunto on vahva, hän osaa myös kieltäytyä hölmöyksistä, joihin saattaisi muuten ajautua hyväksynnän toivossa. Lapsen asettaminen "häkkiin" saa nuoren käyttäytymään kuin nurkkaan ajettu eläin. Jos odotat lapseltasi aina pahinta, ja lapsi tietää tämän, hänellä ei ole mitään syytä käyttäytyä toisin.

Oma kunnioitukseni vanhempiani kohtaan järkkyi, kun he olettivat minun jo pilanneen elämäni, vaikka toivoa oli vielä näkyvissä. Olin kuvaamasi kaltainen nuori, jonka kaveripiiri koostui pitkälti kuvaamasi kaltaisista nuorista: silti suurin osa meistä on tällä hetkellä aivan kiinni elämässä. On tärkeää, että nuori saa ainakin jonkin opiskelupaikan ja häntä kannustetaan itsenäistymään pienin askelin. 16-vuotias osaa jo ajatella omilla aivoillaan. Kunnioitusta ei saa vaatimalla, se täytyy ansaita puolin ja toisin.

Sukulaisten luokse kasvamaan. Niin tehtiin Suomessa ennen, ja niin tehdään monin paikoin maailmaa edelleen. Toiselle paikkakunnalle kun muuttaa, jää samalla taakse tyhmyyksiin yllyttävä entinen kaveripiiri. Valitettavasti meillä vain ollaan niin ydinperhekeskeisiä, että suostuneeko kukaan edes ottamaan.

mäki olin sellainen murros iässä. koulukotiin vaan.. itse olin ja helpotti kummasti.. nyt oma elämä hymyilee ja kiitän sossua ja äitiäni että "laittoivat" minut sinne :D

En jaksa nyt lukea kaikkia neuvoja jne, vaan kerron oman kokemukseni. Olin itse teininä samanlainen hulttio kuin poikasikin. Tein kaikkea tyhmää ja kirjaimellisesti angstasin vanhemmilleni, varsinkin äidilleni. Olen toiseksi nuorin eli sain vähiten huomiota ja juuri tuon ohjeen kun kiusattiin että älä välitä. Nooh se pahensi kiusaamista kunnes oppisin pitämään puoliani ja sitten olinkin se paha lapsi jne. Karkailin kotoa ja opiskelu jäi kesken yläasteen jälkeen kun kaverit tulivat etusijalle. Äitini heitti minut useasti ulos kotoa ja aina olin joku viikon poissa niin tuli soitto että tule kotiin. Sitten sain tarpeekseni 17 vuotiaana ja muutin silloisen poikaystäväni luokse. Äiti aneli tulemaan kotiin mutta sinne jäin ja siitä lähtien olen itsenäinen ollut. Näin vuosia myöhemmin vanhempani ovat pyytäneet anteeksi kaikkea ja tiedän nyt itsekkin että he yrittivät kaikkensa vuokseni eivätkä tarkoittaneet pahaa.
Eli näin kauniisti sanottuna, olkaa enemmän poikanne kanssa! Itse kärsin koko nuoruuteni alemmuuden tunteesta ja välinpitämättömyydestä jota nyt vanhempani korjailevat, siitä olen kiitollinen. Vanhempani ovat minulle rakkaita ja vaikka kuinka on tullut riideltyä niin parasta elämässäni on kun menen vaikka äitini luokse kahville ja saan jutella niitä näitä sekä halata äitiäni kun lähden.

Kuulostaa todella tutulta...Mun poika tällä hetkellä tosin jo 18 ja asuu omassa kodissa ja asiat hiukan paremmin...Meillä vaikeudet alkoivat suurinpiirtein yläasteen aikoihin...kaverit vaihtuivat täysin,mukaan tulivat jatkuva valehtelu,tupakka,juomiset,karkailut kotoa,koulu ei kiinnostanut,tappelut,poliisien kanssa oltiin tekimisissä ym ym...Meillä kans yritettiin kaikkea mahdollista mutta mikään ei auttanut.Lopulta otettiin yhteyttä sosiaalitoimiston lastensuojeluun. Poika sai todella monta mahdollisuutta mitkä hän kaikki ryssi tavalla tai toisella...Lopulta muuta vaihtoehtoa ei ollut kuin avohuollon kautta kiireellinen sijoitus lastenkotiin.Siellä ei sujunut niin kuin olisi toivottu.
Oli karkailua,jäi testeissä kiinni aineista....Tuntui ettei mikään mene perille...
Seurauksena oli huostaanotto. Senkin jälkeen oli kaikenlaista takkua. Ei kiinnostanut noudattaa sääntöjä.ym ym...
Poika oli kaikenkaikkiaan vähän yli vuoden lastenkodissa...Pikkuhiljaa rupesi siellä asiat sujumaan ja pääsi myös kotilomalle...
Täytettyään 18 pääsi muuttamaan omaan kotiin ja asiat nyt huomattavasti paremmin...
Vanhempia syyllistetään monesti ihan turhaan...Meillä pojalla oli säännöt ja rajat...Soiteltiin perään ja kyseltiin...aina luvattiin tulla ajoissa mutta kun ovi laitettiin kiinni niin lupaukset unohtui samantien..Oli kotiintuloajat mitä ei vain noudatettu...kaikkea mahdollista rangaistusta yritettiin mutta mikään ei tehonnut...
On hienoja oppaita missä neuvotaan miten tullaan hyväksi vanhemmaksi ja miten saat kasvatettua täydellisen lapsen/nuoren...mutta missään ei neuvota miten pitää toima kun kaikki kuitenkin menee pieleen vaikka kuinka teet niinkuin neuvotaan...
Jokainen lapsi on yksilö,jokaisella on oma luonne...Kaikkia ei voida kasvattaa saman muotin mukaan..se ei vain mene niin..
Rohkeasti vain ottamaan yhteyttä sosiaalitoimistoon ja kertomaan mikä on tilanne..se ei tee sinusta huonoa vanhempaa vaan se kertoo siitä että välität..
Varmasti tällä hetkellä olisi parempi että poikasi "kierre" saadaan katkaistua...
Voi olla että se lastenkoti on hyvä vaihtoehto..Se ei ole maailmanloppu vaikka siltä ensin voi tuntua..tiedän kokemuksesta...
Kannattaa ajatella myös omaa jaksamista...Tsemppiä:)

Sen pojaksi kutsumanne jäteläjän voitte viedä muiden biojätteiden mukana suoraan kompostiin.

Auttaisiko hypnoosi? Psykoterapia, jossa hypnoosia apuhoitona? Entä transaktioanalyysi? Siinä lähdetään siitä, että ihmisessä on kolme osaa: vanhempi-aikuinen-lapsi. Vanhempi edustaa "lakia", elikkä ilmeisesti kodin luomaa käyttäytymissäännöstöä sekä yhteiskunnan tapakasvatusta. Vanhempi siis määrää yksilön käyttäytymistä miten hän kokee elämisen pelisäännöt. Aikuinen tasapainoilee vanhemman ja lapsen välissä. Aikuinen edustaa ihmisessä sitä tilaa, jossa pyritään elämään tasapainossa ja näkemään elämä järjellisesti. Aikuinen pyrkii positiiviseen elämänasenteeseen. Lapsi tahtoo kapinoida ja rikkoa rajoja. Lapsi kiukuttelee ja riemuitsee. Lapsi pyrkii löytämään elämästä uutta, mutta joutuu sekä vanhemman että aikuisen kritiikkiin.

Transaktioanalyysi oli muodissa 1970-luvulla. Kirja Minulla menee hyvin, entä sinulla? Ehkä ko. kirja voi tässä 16-vuotiaan teinipojan tapauksessa jotakin selvittää. Aikoinaan psykologit käyttivät kirjaa apunaan pyrkiessään ruotimaan nuorison ongelmia. Kuinka paljon transaktioanalyysistä oli apua, sitä en tiedä.

Tohtisin vielä kysyä kristinuskon mahdollisuudesta. Voisiko nuorisopastori keskustella teinipojan kanssa? Entä koulukuraattori? Kouluterveydenhoitohan on tarkoitettu varmaan nuorisolle, joten sen piiriin voidaan ajatella jotakin selvitystä. Kun Suomi on maa, jossa valtaosa kansasta kuuluu evankelisluterialiseen kansankirkkoon, niin vaikka luterilaisuus onkin maallistumisen takia heikennyt, olisiko myös rukouksella vaikutuksensa teinin rauhoittamiseksi? Nykyaikahan repii ihmisiä monella tavoin, eikä vähiten nuorisoa, koska yhteiskuntamme on kilpailuareena. Rahan valta jyrää yli ihmisyyden, jolloin inhimillisyys vähenee ja tilalle tulevat muut kovat arvot. Ehkä ko. tapauksessa on jotakin oireilua nuoreen. Hän on jotenkin saanut henkiseen olemukseensa haavan, joka näkyy käyttäytymisen levottomuudessa. Vähänkös yhteiskunta on milloin mistäkin syystä epätasapainossa.

Annetaan Jumalan hoitaa tämäkin asia. Jumala tappaa kaikki ilkimykset, ennemmin tai myöhemmin, kuten osoittaa esim. T.A. Mikkosen tapaus.

IME JORMAA .,TUN LUTKA!

ex badboy. Nyt jo 30v. Tupakoinnin aloitin joskus 13v, samoin kuin ensimmäiset kännit join. Teininä haistattelin vanhemmilleni, poltin, varastin, join, kokeilin kiellettyjä huumeita, lintsasin. Peruskoulun jälkeen jätin kaksi koulua kesken. Töitä oli joskus vaikeata saada huonolla peruskoulutodistuksella. Töitä olen kuitenkin aina ahkerasti tehnyt.

Jossakin kohtaa zemppasin koulun jos toisenkin läpi ja nykyään korkeakoulupaperit kädessä. Töitä olen tehnyt koulujen ohessa, eikä opintolainaa ole. En myöskään ole missään kohtaan turvautunut vanhempien taloudelliseen tukeen. Jäi opiskeluista jopa säästöön rahaa. En kaivannut opiskeluaikana opiskelijabile-elämää. Toisin kuin nuo äidin pikkumussukat, jotka ensimmäistä kertaa uskalsivat tehdä niin kuin itsestä tuntui. Omasta mielestäni minulla menee tällä hetkellä erinomaisesti. Liikun säännöllisesti ja kunto on hyvä, on töitä, parisuhde, juon harvoin, en polta. Taisi minustakin tulla perus keskiluokkainen mies lopulta.

Ei teiniraggarivuodet nyt niin tavattomia ole.

Hei!

Tuntematta tilannettanne yksityiskohtaisesti, samaa mieltä olen kuin useampi muukin kirjoittaja, eli parasta mitä voitte poikanne hyväksi tehdä, on antaa hänelle aikaa. Tutkimusten mukaan tuonikäinen tarvitsee kahdenkeskistä aikaa erityisesti isän kanssa, joka antaisi hänelle aikuisen miehen mallin.

Voisi olla hyvä, jos pojalla olisi myös joku perheen ulkopuolinen aikuinen, joka viettäisi hänen kanssaan aikaa, esim. setä, kummisetä, perhetuttava?

Tärkeää olisi myös että vanhemmat seisoisivat yhdessä sovittujen sääntöjen takana ja pitäisivät muutenkin yhtä. Onhan teillä tarpeeksi aikaa hoitaa myös omaa suhdettanne?

Omasta nuoruudestani muistan, että monilapsisessa perheessä erityisesti kahden- tai kolminkeskinen aika vanhempien kanssa, ilman muita sisaruksia, oli jotain mitä olisin kaivannut, vaikka muut tarpeeni tulivatkin suurinpiirtein tyydytetyiksi. Uskon, että kaikki lapset tarvitsevat silloin tällöin vanhempien jakamattoman huomion.

Ryhdyttyäni kapinoimaan teini-iässä oli siitä se hyvä seuraus, että sanktioiden ohella vanhempani ymmärsivät alkaa antamaan minulle myös juuri tuota erityisaikaa yhdessä heidän kanssaan. Vaikkei meillä paljoa yhteisiä kiinnostuksenkohteita ollutkaan, se että he osoittivat haluavansa viettää aikaansa kanssani tuntui erittäin hyvältä.

Oletteko kysyneet pojalta itseltään, MIKSI hän käyttäytyy niinkuin käyttäytyy? Kysyneet miten hänellä menee, mitä hän ajattelee elämästään, mitä hän haluaa, mistä unelmoi? Kysykää, ja myös kuunnelkaa, mitä hän vastaa! Kertokaa, että välitätte ja rakastatte, ja osoittakaa se myös teoin, esim. konkreettisena ajankäytön valintoina. Kertokaa, että haluatte viettää erityistä kahden- tai kolminkeskistä aikaa hänen kanssaan, ja kysykää, mitä hän haluaisi tuona aikana tehdä.

Voisi olla hyvä ajatus myös muitten lasten kohdalla, vaikkeivat he sitä edes älyäisi pyytää?

Hei,

kannattanee sulkea ensin pois sairaudet, esim. ADHS, masennus, autismi ennenkuin alatte tekemään radikaalimpeja ratkaisuja perhekuvioihinne.
Koettakaa rakastaa poikaanne, kaikesta huolimatta mutta samalla asettakaa rajat - tämä oman jaksamaisen ja muiden lasten takia. Onko pojalla ehkä muita läheisiä sukulaisia, isovanhempia tai kummeja, jotka voisivat jakaa kasvatusvastuuta.
Kantakaa huolenne rukouksessa Taivaan Isälle - Hän VOI auttaa ja AUTTAA. Etsikää seurakunta, jossa on elävä yhteys Jeesukseen.
Vain rakkaus - ehdoton ja anteeksiantava - voi muuttaa poikaanne pitkällä tähtäimellä. Hänen on koettava itsensä rakastetuksi, toivotuksi ja osaavaksi, ei pelkästään häiriöksi ja taakaksi. Jos hän oli aiemmin hyvä urheilussa, voiko hänet ohjata uudelleen urheilun pariin.

Pukeutuuko poikasi mustiin vaatteisiin? Mikäli pukeutuu, niin hän on masentunut. Mustat farkut ja musta nahkatakki on masentuneen uniformu. Hevimusa kuuluu myös kuvioon. Ei muuta kun terapiaan.
Tänään 28.10 hesarissa oli juttu, että monet murrosikäset tytöt otetaan laitoshoitoon häiriökäyttäytymisen vuoksi. No ei se ole ihme kun kuusi vuotiaasta lähtien on ihailtu ja pidetty idoleina miesten edessä korseteissa keikisteleviä MTV musiikkikanavan määkiviä naisartisteja. Toinen päätä sekoittava ääripää on levy-yhtiöiden sponsoroimat kaupalliset radiokanavat. Niissä pakkosoitetaan suomalaisten naisartistien itkuvirsiä. Minusta ne on todellisia mielen synkistäjiä. Niissä vilisee sanoja: "en halua kuolla tänä yönä", "enkelit on kieroja kuin rinkelit", "kohta nuolen haavoja syviä ja suolaisia", "kipu korvaa ystävän", "mä tarvitsen mun haavoja", "anna minulle hetki aikaa minun sielua ravistaa" , "on niin helvetin vaikeeta" jne.. Eikö tässä ole jo satanismin piirteitä? Valtakunnallisilla kaupallisilla kanavilla nämä on listaykkösiä ja soivat monta kertaa päivässä. Valtiovallan pitäisi laittaa synkkämielisille itkuvirsille suruvero.Samalla julistaa synkkyyttä vastaan hätätila. Perustaa rillumarei viihdytysjoukot, kuten sota-aikaan rintamalle. Siitä alkaisi Suomi pikkuhiljaa tervehtymään!!!!

Idiootit! Onko pakko tehdä lapsia? Jos ei tee lapsia niin ei ole niitä ja niiden ongelmia nyt ja tulevaisuudessa.

Voi.

MISTÄ NÄMÄ KUVAT ON REVITTY NÄIHIN LÖÖPPEIHIN. LOL

Toi voi olla ihan normaalia murrosiän juttuja.Nyt vaan puhut pojan kanssa vakavasti kuten mä aikoinaan omani.Sanot.että nyt riittää hölmöilyt,hän ei ole enää pikkulapsi.Kysyt,mitä aikoo opiskella, muutetaanko paikkakuntaa korpeen jos ei tavat muutu, tahtooko kenties sijaisperheeen? Kotona passaaminen loppuu eli kotihommiaä tehtää.Kaupassakäyntiä,siivousta,pyykinpesus tms.Ei ole tarkoitus työllä tappaa mutta että oppii ja osaa sitten kun asuu yksin.Tuon omaan kotiin muuttamisenkin voi ottaa esiin.Sitä voi vaikka viikon,pari harjoitella kotona niin,että ostaa omat ruuat,veskipaperit ja kaiken ,laittaa vielä rahan sivuun vuokraa varten ja opettelee täyttämään asumistuki -yms.papereita.) Tämä auttoi meillä,poika tajusi, miten helppoa on elää kotona.Tosin panin hänet omaan asuntoon 19 v,koska se on ikä, jolloin pitää alkaa olla aikuinen.Se oman rahan hankinta on myös tärkeä,miksi vanhempien pitäisi kaikki maksaa eli poika töihin niin on pois pahanteosta ja vanhemmat lakkaa maksamasta kaikkea.

Todella paljon kiitos monista rohkaisevista ja kannustavista kommenteistanne. Moni on kuitenkin ehkä käsittänyt aloitukseni osittain väärin, no, ehkä se olikin hiukan epäselvä.

Meillä on jokaiselle käytetty noita mopon avaimet/ kännykkä/ tietokone takavarikkoon joksikin aikaa. Siis silloin, kun perheemme yhteiset säännöt ei ole toimineet. Yleensä niillä on ollut hyvä vaikutus, kunhan hetkellinen mökötys ja kiukku on mennyt ohi. Viikkorahajärjestelmää emme ole koskaan käyttäneet, rahaa on annettu ja annetaan tarpeeseen. Joskus jostain ekstrakotityöstä saa "palkkaa", esim. koko talon siivouksesta tai autojen pesusta.

Poika, josta kerroin, on erittäin lahjakas. Jopa niin lahjakas, että osaa monia sellaisiakin asioita, joita yleensä pojat eivät osaa tai eivät halua osata, kuten vaikkapa ruuan laitto. Meillä on pyritty aina siihen, että kehuja ja kiitosta annettaisiin ainakin kaksi kertaa enemmän kuin negatiivista palautetta. Tietysti olipa palaute mitä tahansa, sille pitää olla perusteltu syy. Joskus positiivista palautetta on pitänyt ihan etsimällä etsiä, että mistä sen voisi antaa. Kerrankin kun en muuta keksinyt, niin kiitin poikaani siitä, että hän pyyhki kengät tullessaan sisään.

Kysymys ei siis ole mielestämme siitä, etteikö rakkautta ja rajoja olisi annettu. Hänen veljeäänkin on joskus pidetty käsistä kiinni, kun oli kotiarestissa ja oli karkaamassa kotoa. Isä seisoi pojan kanssa eteisessä "käsi kädessä" melkein kaksi tuntia, ennenkuin poika ymmärsi, että kotiaresti on todellisuutta.

Poika on myös ahkera ja tienaa suurimman osan käyttörahoistaan itse. Monet kesät ja jopa viikonloput on ollut töissä, emmekä ole rajoittaneet mitenkään hänen itse tienaamillaan rahoilla tekemiä ostoksia. Toki olemme yrittäneet neuvoa, että ostaisi jotain sellaista, mistä hänelle olisi iloa vielä kuukausienkin päästä (siis ei tupakkaa eikä juomia). Yleensä rahaa onkin käytetty parempiin harrastusvälineisiin ja reissuihin.

Joku epäili sitäkin, olisiko tämä poikamme ollut aikoinaan se "kiusaaja". Tätä epäilimme pitkään itsekin ja selvitimme asian. Kävi selväksi, että opettajaa oli harmittanut se, kun poika ei tehnyt läksyjään ja silti läpäisi kokeet lähes täysin pistein. Opettaja olisi halunnut pojasta "täyden kympin" mallioppilaan, lahjakas kun oli. Pojallemme riitti kuitenkin hyvät suoritukset. Pojalla oli myös kavereita enemmän kuin kenelläkään koko koulussa, niitä oli lähes joka luokalta ja tyttöjä ja poikia. Opettaja kysyi meiltä vanhemmilta, emmekö valvo pojan kotiläksyjen tekoa. Isä vastasi opettajalle, että "eiköhän tuo niistä yksinkin selviydy, läksyt on kuulemma liiankin helppoja". Tämä ilmeisesti suututti opettajan ja pojasta alkoi löytymään roppakaupalla vikoja. Tilanne meni jopa niin pitkälle, että opettaja epäili poikaa jo psyykkisesti häiriintyneeksi ja hänet piti tutkituttaa lastenpsykiatrilla. Tutkimukset teki hyvin arvostettu lastenpsykiatri ja lopputulos oli meille yllätyksetön: ihan tavallinen poika, joskin hiukan vilkkaan puoleinen.

Sitten vaihtui koulu ja ajattelimme että nyt poika saa olla rauhassa. Ei saanutkaan, edellisen koulun opettaja oli konsultoinut jo uuden koulun opettajaa ja rehtoria pojastamme ja hänen "heikkouksistaan". Vahvojen ennakkoluulojen siivittämänä poikamme aloitti uuden koulun ja hyvin pian jo ihmetteli, miksi opettaja kohteli häntä eri tavalla kuin muita oppilaita. Tuolloin selvitimme myös tuon edellisen opettajan "ennakkokonsultoinnin". Tämä vaihe on varmasti yksi merkittävä syy tähän nykyiseen tilanteeseen, tuolloin poika oli 14 vuotias. Emme voineet enää vaihtaa kolmannen kerran pojan koulua, se olisi tarkoittanut myös paikkakunnan ja vanhempien työpaikkojen vaihtoa.

Haluamme itsekin uskoa, että tämä nykyinen käytös on ohimenevää. Varmaan se meneekin, kun vaan jaksamme puurtaa. Todellakin sydämellisesti kiitoksia tästä vilkkaasta keskustelusta ja rohkaisusta. Kivi putosi sydämeltä, kun huomasin senkin ettemme ole ollenkaan yksin asiamme kanssa. Toivon kaikille samassa tilanteessa oleville tai samaan tilanteeseen tuleville todella paljon voimia! Pojat on kai poikia...

miten ois se vanha kunnon saunan taakse ja.....

Ottakaa itse lastensuojeluun yhteyttä. Heillä on tarjota apua ja ohjausta. Ei sieltä heti kättelyssä tehdä huostanottoja. Ja jos tehdää esim. 3 kk huoltajien suostumuksella tehty tarkkailujakso (eli lapsi muuttaa pois kotoa laitokseen), niin sinä aikana on lapsi niin valvotusti koko ajan, että negatiiviset asiat (väärä kareripiiri vapaa-ajalla, päihteet ym.) eivät onnistu. Tämä pysäyttää useimman nuoren miettimään omaa tulevaisuuttaan.

En minä osaa antaa varmoja neuvoja, mutta kokeilkaa perhe neuvojaa
kirkon piiristä. Sitten voisi laittaa kädet ristiin ja kertoa asian Jumalalle.
Eikä siihen mitään uskon hurmosta tarvita. Riittää kun omana itsenänne
Häntä lähestytte.
Voimia teille ja viisautta.

nämä nykykakarat. Jätkistä ei yksikään kasva mieheksi.
Miehellä tarkoitan miehekästä miestä, ei mitään hinttiä, joita
näistä tuntuu tulevan. Likat ovat potentiaalista huora-materiaalia.

Tsemppiä vaan sulle, rakkaus voittaa, vitusti haleja ja sitä rataa ;-)

joo sama homma täällä ei voi muutako nauraa. Töissäni käy välillä nuoria jätkiä eikä niistä miehiä tuu enää tekemälläkään. Hävettäis kyllä jos omasta pojasta ei sais kasvatettua miestä. Se on tätä nykyaikaa ku ruumiillinen kuritus on jätetty pois . Eipä ois puhetta että tuommonen olisi ainakaan omalla kohdalla onnistunut omassa nuoruudessa. Olen saanut veljeni kans hyvän kasvatuksen johon kuului myös ruumiillista kuritusta. Näin myös moni lapsuuden kavereistani ja helvetin hienoa porukkaa on koko remmi vieläkin, työssäkäyviä, isiä, osa naimisissa ei mitään puppeja tai rikollisia vaan miehisiä äijiä. Ei tartte hävetä ketään missään. Ette kyllä palvelusta tee lapsillenne jos ruumiillinen kuritus jätetään pois, en tarkoita mitään turpaan vetämistä vaan tukkapöllyä ja remmiä. Ei siinä paljoa lapsuudessani kyselty haluatko tukkapöllyä vaan sitä tarjottiin tilanteen niin vaatiessa. Kasvatus saattaa onnistua joillakin ilman näitäkin mutta säälittävää tapausta tulee kyllä jokapuolella vastaan. Itse olen kyllä kiitollinen vanhempiani kohtaan kaikesta mitä he ovat minun eteeni tehneet ei se varmaan helppoa ole antaa remmiä ja tukkapöllyä rakkaalla lapselle varsinkaan nykyaikana. Kyllä nuo vapaan kasvatuksen omaavat erottuvat tuolla ja näyttää että vain jäävuoren huippu on semmoisia joita kohtaan itse tunnen kunnioitusta.

MOi.

Oon 28v. tyttö.
Itse olin samanlainen murrosikäsenä. Minua koulukiusattiin aika rajusti koko ylä- ja ala-asteen aikana. (räittiin takkiin, sain lumipesuja naamani verelle yms.) Muutuin myös hirviöksi. Varastin, valehtelin, poltin, join yms. En tajua miten äiti kesti.. Otettiin yhteen jopa fyysisesti.

Nykyään äiti sanoo että oon kaikkein sydämellisin :)

Jos mun poika olis tollanen nii selkään sais.Lapsista tulee tollaisia kuin niille ei pidetä kuria.Vanhempia pitää pelätä ja kunnioittaa.Jos lauman johtaja ei ole uskottava,niin jäsenet alkaa hyppiin nenille.Myöhäistä se enää on tehdä mitään.Kun poika täyttää 16 nii heivaat sen asumaan omilleen ja alat elään omaa elämääs.

Pelko kasvattaa vihaa. Ilmankos, kun on niin paljon immeisiä, jotka vihaavavat vanhempiaan, ketkä enemmän, ketkä vähemmän. Jotta missä se "idiootti" luuraa?

Hei!

Minäkin vähän ihmettelin tuota tyhjästä kehumista. Onko perheessänne sellainen kulttuuri, että kaikki positiivinen huomio (=rakkaus?) pitää jotenkin ansaita omilla tekemisillä? Fiksumpaa voisi olla huomioida lapsia muuten vaan, kertoa kuinka paljon rakastatte heitä, ihan sen takia että he ovat lapsianne ja teille arvokkaita jo pelkästään siitä syystä. Liiallinen suorituksista kehuminen voi tosiaan tuoda jopa enemmän haittaa, jos lapselle tulee sellainen kuva että se positiivinen huomio ja arvostus on aina sidoksissa omiin suorituksiin. Toki ahkeruus ja työnteko ovat arvokkaita ja tärkeitä asioita, joihin tulee kannustaa, ja niistä palkitakin, mutta eivät ne yksistään elätä ketään. Kyllä jokainen ihminen tarvitsee elääkseen fyysisen leivän lisäksi myös sitä henkistä ravintoa, eli rakkautta, kokemuksen siitä, että on arvokas ja rakastettu, riippumatta omista suorituksistaan.

Se on myös tutkittu että lahjakkaat lapset ovat usein myös tunne-elämältään keskivertoa herkempiä, ja saattavat siksi helpommin omaksua negatiivisen minäkuvan tai huonon itsetunnon, jos eivät saa riittävästi kannustusta itselleen tärkeissä asioissa tai kokemusta siitä, että heistä välitetään.
Herkät lapset myös huomioivat muita tarkemmin ympäristöään ja muita ihmisiä sekä aistivat mitä heiltä odotetaan. Jos vanhemmat antavat, vaikka tahattomasti, huomiota lähinnä suoritusten yhteydessä, siitä saattaa tulla lapselle kuva, että hän itsessään ei ole arvokas ja tärkeä, ainoastaan hänen suorituksensa ovat. Sellainen on lapsesta turhauttavaa ja saattaa johtaa juuri siihen, että lahjakas lapsi pistää kaiken ranttaliksi ja näin osoittaa, ettei hän halua että häntä huomioidaan pelkästään hänen suoritustensa takia.

Minusta myös tuntuu, että vanhemmat usein "sokaistuvat" lahjakkaan lapsen ja hänen emotionaalisten tarpeidensa suhteen. Jos lapsi tuntuu pärjäävän hyvin ja olevan itsenäinen esim. koulutehtävissä ja harrastuksissa, vanhempi saattaa helposti ajatella ettei hän tarvitse tukea muillakaan elämänalueilla, kuten ihmissuhteiden käsittelyssä. Todellisuudessa asia saattaa olla juuri toisinpäin, sillä kuten sanottua lahjakkaat lapset ovat usein muita herkempiä ja taipuvaisempia mm. masennukseen, joten he tarvitsisivat kenties myös keskimääräistä enemmän huomiota vanhemmiltaan ja vakuuttelua siitä, että he ovat arvokkaita ja tärkeitä.

Minulle kävi elämässäni jotakuinkin niin, että vaikka vanhempani eivät varmasti tehneet sitä tahallaan, niin he kenties huomaamattaan tulivat antaneeksi huomiota pelkästään suoritusten, esim. hyvän koulumenestyksen yhteydessä. Kuinkas muutenkaan, sillä heidän lapsuudenkodeissaan tunteita ei juuri näytetty tai lapsia taidettu kehua tai huomioida ylipäätään mistään. Äitini on myöhemmin sanonut, että hän jotenkin oletti, että koska menestyin koulussa ja olin muutenkin omatoiminen, hän jotenkin oletti että pärjäisin myös muilla elämänalueilla itsekseni. Näin ei asia todellakaan ollut vaan itsetuntoni oli todella huono koulumenestyksestä huolimatta ja olisin kaivannut vanhemmiltani ja erityisesti isältäni paljon enemmän aikaa ja huomiota, ja konkreettisia rakkaudenosoituksia, esim. yhteistä ajanviettoa, halauksia, mitä kuuluu -kysymyksiä tai että olisin saanut kuulla että vanhempani rakastavat minua.

Sen vielä haluan sanoa, että myös tytöt tarvitsevat kahdenkeskistä aikaa isän kanssa siinä missä pojatkin, jos tyttö ei saa lapsuudessaan kokea isän syliä ja huomiota, hän joutuu usein myöhemmin etsimään niitä muualta tuhoisin seurauksin.

Joku kirjoitti anteeksipyytämisen merkityksestä, ja olen siitä samaa mieltä. Voisiko tosiaan olla niin, että lapsenne on kokenut sen aikaisemman kiusaamistapauksen ja kehoituksen olla välittämättä teidän puoleltanne hänen tunteidensa mitätöimisenä ja hylkäämisenä. Olisko mahdollista ottaa asia seuraavassa keskustelussa esille ja kysyä miten hän on asian kokenut? Jos hän on kokenut sen loukkaavana, niin voisi olla paikallaan selvittää asia ja pyytää anteeksi. Omalta lapselta anteeksi pyytäminen ei mielestäni vie pois vanhemman auktoriteettia, vaan pikemminkin kasvattaa luottamusta. Samalla lapsi oppii, ettei kukaan ihminen ole täydellinen, vaan kaikki tekevät virheitä. Anteeksi pyytäminen voi kuitenkin saada ihmeitä aikaan.

Jos poikanne on älykäs, niinkuin vaikuttaa olevan, niin hän ajan myötä kyllä ymmärtää, ettei ryyppääminen ja säännöistä piittaamattomuus vie häntä pitkälle elämässä. Hän todennäköisesti muuttaa tapansa, mutta se miten hän tulevaisuudessa suhtautuu teihin, sattaa riippua juuri siitä miten te häntä kohtelette nyt. Pidättekö arvokkaana ja ennenkaikkea myönnättekö oman virheellisyytenne ja loukattuanne häntä pyydättekö anteeksi.

Tsemppiä teille jokatapauksessa!

Älkää antako periksi! Uskon että poikanne on hieno tyyppi. Hänellä on tällä hetkellä itsellään haastavaa pärjätä kovassa ulkomaailmassa. On tainnut saada liikaankin katu- uskottavuutta joka nyt näkyy toimisena kaveriporukan normien mukaan. Kasvojen menettäminen siellä on hänelle rankempi juttu kuin teidän pettymyksenne häneen. Älkää tehkö mitään radikaalia. Jatkakaa samaan malliin, ette hyväksy ja sopivasti sankioita. Koittakaa säilyttää yhteys häneen. Saatte varmaan vuoden sisällä oman poikanne takaisin, kun pahin murrosiän kaveripiirin paineiden mukaan eläminen rauhoittuu ja hän alkaa kuuntelemaan itseään. Itseänikin kiusattiin varhaisteininä ja raivasin tieni kovisten joukkoon, jotta en jää kiusattujen kastiin. Iän myötä oma persoona vahvistui ja aloin taas ajatella omilla aivoilla. Rajuinakin aikoina ajatteli. Itsekseni, että tämä on vain välivaihe ja palaan takaisin vanhaan minääni. Haastatelkaa hyvässä tunnelmassa poikanne tuntoja, jos hän vaikka avautuisi käytöstensä syistä kun olette ymmärtäväisiä.'jaksamista teile! Älkää hylätkö haastavaa lastanne, kun hän teitä eniten tarvitsee.

Kun meidän poika (nuorisokodista meille tullut) 17v oli vähän uhmakkaalla päällä, hän käyttäytyi ihan samalla tavoin. Ensimmäinen poikani (nykyisin 32v) sairastaa ADHD:ta ja näin kyllä iltatähdestämme että ADHD:ta ei ole. Murkkuiässä kuopus valehteli, joi, poltti, karkaili kotiarestista ym.. Piti ottaa kovemmat keinot käyttöön.

- ensimmäisenä pojalta lähti huoneesta ovi. Kannoin oven alakertaan lukkojen taakse ja sanoin, että jos valehdellaan, niin ovi pysyy alakerrassa. Näin näen, mitä poika touhuaa eikä hän pysty 'pakenemaan' saarnaavia vanhempia lukittujen ovien taakse.

- Siirsin tietokoneen omaan huoneeseeni, salasanalla suojattuna. Salasana on niin pitkä ja vaikea, että poika ei osannut koskaan kiertää salasanaa. En antanut enää olla koneella.

- Kaikki etuoikeudet lähtivät. En pessyt pojan pyykkejä (hänelle oli tärkeää näyttää coolilta ja hyvältä muiden naisten edessä), en ostanut suihkusaippuoita, shampoita, hoitoaineita, hajuvesiä.. En mitään. Laitoin ruokaakin vain itselleni ja sanoin, että jos käytös muuttuu niin ruokaakin tippuu.

Poika jaksoi 3 viikkoa rypeä samoissa vaatteissa. Sen jälkeen käytös muuttui ihan yhtäkkiä ja poika on nyt raitis eikä polta.

Yhteiskunta puuttui minun nuoruudessani tehokkaammin. Olen siis jo 60v, mutta kerron tarinan nuoruudestani: kaksi nuorta poikaa kivitti katuvaloja palasiksi ja pojat olivat aiemmin pöllineet hiukan tavaraa. sattuipa tuohon poliisimies paikalle, ja jo oltiin pikkutunneilla kun poliisi vei pojat putkaan. Tämän jälkeen poliisi soitti kummankin isälle, että antaako isä pojille remmistä, vai hoitaako hän asian. Samana yönä kumpikin isä tuli laitokselle vuorollaan hoitamaan kasvatusvelvollisuuttaan. Hyvin ovat nämä nuoret muistaneet opetuksen ja pysyneet kaidalla tiellä

Mielestäni poikaasi pitää vain kannustaa, auttaa ja huomioida enemmän, mitä tähän saakka. Voisi viikottain pitää hänen kanssaan - juttelutuokion. Aloittaa kysymällä, mitä hän toivoo elämältä ? mikä kiinnostaa, mitä hän ajattelee esim kunnioituksesta, haluaako auttaa muita ihmisiä ?
Tarkoitus on puhua pojan kanssa - syvälisistä asioista, jotka hän joutuu kohtaamaan kysymyksinä. Ei pidä välittää, vaikka poika olisi välinpitämätön. Tupakanpoltosta voi sanoa, että - rakastatte häntä niin paljon, että - polttaminen on ehdottomasti kiellettyä. Alkoholi ja tupakka otetaan pois, jos sitä löytyy.

Jos poika ei mene kouluun, olisi paras hänet viedä sinne joka päivä. Voisitteko pitää esim vuorottelu vapaa vuotta ? Omien 15v ja 17v poikiemme kanssa on ko keinot olleet parhaita.

Entäpä jos kerrotte pojalle hänen tulevaisuudestaan kouluttamattomana, alkoholistina.

Viekää poika alkoholistien asuntolaan käymään, siellä tyypit kyllä osaavat sanoa oikeita sanoja pojalle ja hän näkee itsensä siellä muutamien vuosien päästä. Se toimii paremmin kuin mikään muu. Samalla kerrotte mitä se alkoholistin elämä käytännössä tarkoittaa tarkemmin ja mitä jää kokematta. Vaimo, lapset, koti, auto, mökki eli terveys ihan kaikki menee.

Tämä on toimiva ratkaisu ja sitä käytetään muissakin maissa. Telkkarissa on ollut ohjelmia tästä.

Väsynyt perhe! Olis kiva kuulla ootteko saanu mitään "irti" näistä vastauksista (asiallisista semmosista), ootteko päätyny kokeilemaan jotain vaihtoehtoa, vai minkälaiseen ratkasuun päädyitte, tai olette päätymässä? Itsekin tulevaisuutta ajatellen olisin kiinnostunut kuulemaan teidän tilanteesta, itsellä pienet lapset, ja jos heillä on murrosikä yhtä vaikea kuin minulla oli aiemmin niin teillä olleisiin vaikeuksiin verrattavia vaikeuksia minullakin kasvattajana edessä...

Hei!

sanon heti alkuun etten ole itse äiti, vaan vasta 21-vuotias LASTEOHJAAJAOPISKELIJA. Meillä on kasvatustustieteen opettajana nainen, joka on tehnyt työtä lastensuojelun parissa, ja hän kertoo usein meille erittäin hyviä esimerkkejä, jotka jäävät mieleen. Viestisi toi mieleeni erään tarinan, jonka opettajani kertoi.

Hän oli ollut jossain isommassa tapahtumassa, leirilla tai vastaavalla. Siellä hän oli alkanut jutella erään perheen vanhempien kanssa, ja kun hän oli kertonut yhteyksistään lastensuojeluun, perheen äiti kertoi hänelle tämän. Heillä oli lapsi, jonka tilanne taisi olla aikalailla samalainen kuin teidän poikanne. Kaikki keinot yritettiin, ja lopulta todettiin ettei keinoja tai voimavaroja enää ollut käsitellä poikaa. He joutuivat tekemään vaikean päätöksen. He päättivät tehdä omasta lapsestaan lastensuojeluilmoituksen. Lapsi otettiin sitten huostaan. Kuinka siinä sitten kävikään? SE OLI POJAN ELÄMÄN KANNALTA PARAS PÄÄTÖS, JONKA VANHEMMAT SAATTOIVAT TEHDÄ.

En kiistä etteikö tällainen päätös olisi ollut rankka. Eikä sitä tehnyt opettajanikaan. Hän sanoi arvostavansa sitä, että vanhemmat yrittävät kaikkensa, mutta kuitenkin tunnustavat itselleen että nyt meillä ei ole enää voimia ja keinoja tämän lapsen kanssa pärjäämiseen. Ja päätös vaikutti hyvällä tavalla pojan elämään, mikä on tärkeintä. Hän on itsekin äitinsä mukaan myöntänyt, että se oli parasta mitä vanhemmat saattoivat tehdä hänelle. Hän ei vain ollut osannut irrottautua entisistä kuvioista, ja uusi elinympäristö auttoi siinä.


Jos poikasi on pyörinyt näiden koviksien kanssa n. 3-4 vuotta, hänkin voi kokea ryhmästä irtaantumisen vaikeaksi. Näet samat naamat aina koulussa, vapaa-aikana kaupungilla, jne... RYhmän luoma paine on yllättävän kova.

Lasten kanssa on pidettävä silmät auki, kyllä ne valehtelee ja huijaa kaikella lailla, jos sinä annat niin tapahtua. Kun kakara tulee ulkoa se on haisteltava, jos et itse haista mitään, niin hanki sellainen puoliso, jonka nenä haistaa. Ja sitten, kuin tupakki ensimmäisen kerran haisee, niin nostat kierrokset sellaiselle tasolle, ettei toista kertaa haise. Jos et osaa oikeaa möyräkkää pitää, niin silloin on annettava selkäsauna. Jos sosiaalitoimi tulee paikalle, niin mukula niiden matkaan.

Tärkeää on, ettet usko niitä puheita pahoista kavereista, ei sinun pentusi ole sen kiltimpi kuin muidenkaan.
Että sinusta olisi kasvattajaksi, et saa juoda etkä tupakoida itsekään ja rehellinen ja sanojensa mittainen on oltava aina.

Selvittäkää se kiusaamisjuttu. Sitä ei olisi saanut jättää ohittamatta. Et halunnut kuulla tuollaista mutta kyllä sinun pitää tajuta se.

minulle kävi vähän samalla tavalla. Huomasin ettei äiti puolusta minua, joten yläasteella oli helppo alistua huonoille vaikutteille kun tiesi että kiusaaminen sellaiselta taholta pitää kestää yksin. Murrosikäiset on varmaan maailman epävarminta kansaa, keho ja ajatusmaailma muuttuu. Ei silloin itsevarmuus ja kypsyys riitä siihen että pääsisi kiusaamisen yläpuolelle.

No koska teitä on kaksi saattaa rahatilannekkin olla ihan hyvä. Mitäpä jos toinen jää vuorotteluvapaalle kotiin. Aluksi vaikkapa 3kk poika arestiin aina kun tekee pahojaan. Aresti n. 1 viikko. maanantaista maanantaihin.

Pojalle tiukat säännöt,

1. vie roskat - saat pelata 1h
2. Kahdeksaksi kotiin - jos ei tule tulee 1vko kotiarestia jota toinen kotiin jäänyt vanhempi valvoo.

Tällaisia. Ottakaa vastuu nyt ja pistäkää kampoihin!
Ai, ja sitten se tärkein!

POJAN KANSSA TÄYTYY TEHDÄ JOTAIN! Hankkikaa vaikkapa yhteinen harrastus!

Pizzaperjantai? Jokainen on silloin kotona, pelataan pelejä tai katsotaan leffa?

Hei!

Ette varmasti ole yksin. Kohtalotovereita löytyy. Lastensuojelu ei suinkaan heti ota huostaan lapsia, vaan lähtee yhdessä perheen kanssa miettimään, mistä löytyisi apu. Joskus nuori tarvitsee "pysäytyksen" eli vaikka kiireellisen sijoituksen (lastensuojelulaki 38§) lastensuojelulaitokseen. Kiireellinen on voimassa 30 päivää ja sitä voidaan tarvittaessa jatkaa jonkun aikaa. Kyse ei ole siis "lopullisesta" toimenpiteestä tai sijoituksesta. Mutta todellakaan tähänkään ei tarvitse aina mennä, vaan apua voi löytyä kevyemmistäkin vaihtoehdoista. Riippuu hyvin paljon asuinkunnastanne, millaisia palveluita kunnallanne on tarjota. Joistakin kunnista löytyy perheneuvoloita tai nuorisoasemia, joista vanhemmat ja nuori saavat keskusteluapua joko yksilö-, perhe- tai ryhmäkäynteinä.

Älkää jääkö yksin, vaan lähtekää rohkeasti etsimään apua. Mitä nopeammin apua saatte, sitä paremmin asioihin ehditään vaikuttaa. Joskus ne rakkaudenteot ovat niitä vaikeimpia. Ja on varmasti vaikeaa myöntää, että nyt ei enää jakseta yksin, mutta sitä varten Suomessa on luotu tällainen järjestelmä, josta sitä apua hakea! Paljon voimia!!!

Kantakaa nyt hyvät ihmiset omista lapsistanne vastuu! Taas rajat puutuu ja itketään kun ei jakseta puuttua todella asioihin.

Huomaatte, että poikanne on löytänyt huonoa seuraa ja seura on alkanut tehdä pojastanne kaltaistaan - huonoa seuraa. Ette silti viitsi puuttua asiaan, kun pitää kasvattaa suvaitsevaiseksi. Luuletteko, että kiusaajapojastanne tulee tällä menetelmällä suvaitsevainen muita ihmisiä kohtaan?

On liian helppoa olla puuttumatta ja antaa vastuu jollekkin muulle, itse vaan heittää kädet ilmaan ja perustelee päätöksensä..millä.. laiskuudella.

Käskekää pojan jättää hulttiokaverit. Kun rikkoo tätä käskyä, annatte kotiarestia. Kun rikkoo sitä sääntöä otatte rahat, kännykän, internetin, telkkarin tai mitä vaan pois, jotta poika ymmärtää teidän olevan tosissanne. Sama pätee tupakointiin yms. MIksi poika kärsisi rangaistuksensa jos kerta tietää, ettei sen rikkomisesta mitään seuraa?

Luulisi teidän yrittävän aivan maailman tappiin saakka kaikin keinoin ratkaista oman lapsenne asiat kotona, ettekä passittaa huostaan. Olkaa johdonmukaisia lapsellenne! Kun sanotte johonkin asiaan ei, niin jaksakaa välittää lapsestanne sen verran, että pysytte päätösessänne.

Mikä siinä on niin vaikea ymmärtää, että 16-vuotias on vielä lapsi joka kasvaa ja kehittyy JA JOKA EI VIELÄ YMMÄRRÄ AINA OMAA PARASTAAN PIDEMMÄN PÄÄLLE. Siksi lapsella pitäisi olla rakastavat, johdonmukaiset ja vstuuntuntoiset vanhemmat, jotka sanovat lapsensa puolesta ei - silloin kun lapsi ei vielä itse sitä ymmärrä tehdä.

RAJAT ON RAKKAUTTA! Joskus on oltava äärimmäisen tiukka. Lapsesta varmasti tuntuu hirveältä kun yht'äkkiä aletaan rajoittamaan. Mutta vielä kurjemmalta tuntuisi myöhemmin, kun on ehtinyt tehdä peruuttamattomia virheitä, eikä äiti välittänyt laittaa rajoja.

Pentu jos perseilee, niin huoltajan on nostettava sellainen möyräkkä, ettei taatusti toista kertaa tee sitä. Naamankin on näytettävä vähintään viikon ajan petolinnnun perseeltä. Elämä on oltava todella syvältä ja murkun on tiedettävä mistä tämä johtuu.

Jos mukuloita hankkii, niin huoltajan on pidettävä huoli, että hän on sen hirviön yläpuolella, jollei siihen pysty nii apua on hankittava ulkopuolisilta.

Voi herra paratkoon minkälainen vitsaus tuo teidän pentu on koulussa. Toivottavasti olette panneet jo tuulemaan.

En jaksanut lukea koko viestiketjua mutta siis nuorelle kaverit on "koko elämä". Itse elin melko villin nuoruuden. Järki antoi pysyä huumeista poissa mutta alkoholia juotiin joka viikonloppu ja heiluttiin kaupungilla...
Neuvomaan meistä ei kai kukaan ole... mutta jos työpaikat antavat myöden niin suosittelen myös harkitsemaan paikan vaihdosta. itse muutimme perheemme kanssa pk-seudulta pohjanmaalle, keskelle ei mitään. lapset kyllä sopeutuivat.
Toinen onko hänellä mitään harrastusta? Esim joku kamppailulaji tms "miehinen" laji voisi saada myytyä hänelle. Sinne saisi purettua aikaa ja energiaa..
Itse olen sitä mieltä että jos vanhemmille ei vastata puhelimeen niin puhelinta ei sitten tarvitse! Takavarikkoon vain! Sama tietokoneelle. Hieman varoisin sosiaaliviranomaista...juttu on niin että riippuu millaisen virkailijan satut saamaan! voit saada sieltä apua tai menettää koko pojan.

Toisaalta, 16 v elämää on aika hankala hallita. Olen itse muuttanut 17v pois kotoa... toisten on vain opittava kantapään kautta elämään. Vanhempien saarnaus ei auta, siihen älä aikaasi tuhlaa.

Itse olen ollut aivan kamala nuorena mutta tajusin sentään huumeista pysyä erossa, sain ensimmäisen lapseni 17 vuotiaana. silti aivan peruskansalainen on kasvanut :) Voimia !

Itse laitoin sosiaalityöntekijöiden avustamana oman lapseni 16vuotiaana laitokseen. Ei huostaan vaan avohuoltoon. Oli siellä vähän yli vuoden. Kävi peruskoulun loppuun ja haki ammattikouluun ja pääsi sinnekin sitten. Paljon itki puhelimessa mulle että ota hänet pois. En ottanut eikä käynyt mielessäkään. Lopulta annoin luvan muuttaa asuntolaan kun kävi ammattikoulua. Laitoksen työntekijät eivät ilahtuneet mutta eivätpähän voineet päättää asiasta..

Joka tapauksessa, hyvät puolet tässä oli se että lapsi kävi ainakin koulun ja haki ammatilliseen koulutukseen. Ongelmia kotosalla olivat siis koulun käymättömyys, nettiriippuvuus, masennus ym vaikeuksia. Yritin jutella, kannustaa, auttaa, mitä vain pystyin, lopulta väsyin aivan täysin ja tein tälläsen ratkaisun.

En kadu. Pahalta tuntuu mutta en kadu lainkaan. Tiedän, ettei hän olisi koulua käynyt loppuun, ei millään mutta tuolla laitoksessa joutui pakostikin käymään. Lisäksi siellä oli tietynlainen rytmi joka päivä. Herättiin, syötiin, lähettiin kouluun, koulusta kun tultiin niin kohta tekemään läksyt, ne tarkastettiin, sitten oli ruokailu, omaa aikaa sen jälkeen jne.

Tiedän että se oli varmasti henkisesti raskasta. Tiedän sen siksi koska olen itsekin nuorempana ollut laitoksessa avohuollossa melkein kaksi vuotta. Koulussa kiusattiin, joten aloin lintsailemaan ja siitä se sitten lähti. Olin katkera vanhemmilleni pitkän ajan mutta lopulta annoin anteeksi.

Minusta siis tälläinenkin voi olla jopa hyvä ratkaisu, mutta huostaanotto.. Ei missään nimessä kannata, ihan vihoviimeinen vaihtoehto se.

joku neropatti kirjoitti ettei saa laittaa lasta "lastenkotiin,sieltä tulee pahin narkkari ja rikollinen..vasta sitten kun poiika on jo tuollainen,kannattaa sinne soittaa" ??????????????????????????????? huhhuh. kyllähän on kukkua. oma poikani oli 2v ottamassa uutta lähtöätästä murkkuiästä kohti aikuisuutta 16-18vuotiaana.ja paras päätös oli. hänestä tuli tosi viksu ja kuuliainen nuorimies.arvatkaapas mikä oli ratkaisevin tekijä?lastenkodissa (väärä sana..)oli mies ohjaaja lasten kanssa. poika nautti saada olla oikean miehen kanssa eikä marjanpoimijoiden joihin oma silloinen mieheni lukeutui. olen onnellinen että tein päätöksen heti.mutta en tehnyt itsestäni lastensuojeluilmoitusta. soitin vaan soskuun ja sanoin etten enää jaksa. varastaminen työsalkustani(linkkakuski) ja valehteleminen,tupakointi ym menivät niin yli ettei toivoa enää ollut. nyt on kiva mieli kaikilla,eikä sellanen "pilattu lapsuus" kuva.

16-vuotias rikkoo rajoja. Se ei anna oikeuttaa tämän hylkäämiseen. Oliko murrosikä teille jotenkin vieras käsite, vai mikä tässä nyt yllätti? "Onko ainoa vaihtoehto luopua lapsestamme..." Se ei ole vaihtoehto koskaan.

Rajoja ette välttämättä enää saa, eli opetelkaa neuvottelemaan asioista kuin aikuisen kanssa. Itselleni myös aikanaan opetti se kun sain 15-vuotiaana "likkana" isäni kyyneliin. Tajusin että hänelläkin on oikeasti tunteet. Tämä olisi varmasti yksi keino lähentyä.

Eniten tuon ikäisenä inhoaa auktoriteetteja. Eli älkää ainakaan vahvistako tätä piirrettä itsessänne. Houkutelkaa kaveri kanssanne tekemään jotain kivaa. Johonkin huvilaitokseen tai joukkuepeliin koko perheen kanssa. Antakaa hänelle onnistumisen tunne koko perheen kanssa, se on varma ensiapu. Myös vahva side isään auttaa siinä, että turvaa ei tarvitse hakea ikäisistään vanhemmista kavereista. Halatkaa, menkää lähelle häntä vaikka väkisten ja kertokaa kuinka välitätte hänestä.

Näillä pääsette hyvään alkuun.

Mulle tuli mieleen tuosta kun poika on uhannut mennä poliisille jos kuritatte fyysisesti...

Itse aikanaan uhmakkaana 16-vuotiaana sanoin samoin isälleni, joka oli sanonut että pitääkö susta hakata tuo s-a-atanan uppiniskaisuus pois.

Isä tuumasi että jos hän lusimaan lähtee, niin lähtee sit samantien taposta, eli senkus jatkan suuni soittamista.

En jatkanut, iskä ei lyönyt, ja tässä sitä ollaan kolmevitosena järkevänä aikuisena teinikoheltamisten jälkeen.

Ei laitoksessa kuria saada. Ei ne saa käyttää väkivaltaa.