Meillä kummittelee

kissanminttu-79

Muutimme 20v sitten rakennettuun omakotitaloomme neljä vuotta sitten, ja jo remonttiajoista on tapahtunut outoja asioita, joihin vasta nyt olen enemmän kiinnittänyt huomiota. Olen myös etsinyt netistä juttua hengistä, koska olen varma, että tässä talossa kummittelee. Haluaisin kertoa kokemuksista myös teille, jotta voisitte kommentoida ja kertoa lisää :) Olen siis mieleltäni täysin terve, eikä ole myöskään mielikuvitus yms. tepposia tehnyt, koska ainakin osan on todistanut sekä mieheni, vanhempani, siskoni että 10v tyttäreni ja myös eläimet.

Remonttiajoilla seinistä, jotka revittiin auki, löytyi outoja kirjoituksia. Eräänä iltana, kun remonttimiehet ja muut apulaiset olivat jo lähteneet ja viimeistelimme seinän maalausta toisessa huoneessa, silloin 6v tyttäremme ilmoitti, että portaita alas oli hitaasti kävellyt tumma, suurikokoinen hahmo. Tällöin kaikki remppamiehet siis olivat jo lähteneet n. puolta tuntia aikaisemmmin. Mieheni ja tytär kävivät yhdessä alakerrassa katsomassa, mutta mistään ei löytynyt mitään.

Joskus kuulen etenkin yksin ollessani, kuin lapsi huutaisi minua. Viimeisin tapaus on muutaman viikon takaa, kun tein ruokaa keittiössä ja kuulin noin 5-10 vuotiaan lapsen huutavan äitiä useaan kertaan. Oma tyttäremme oli jalkapalloharjoituksissa, ja myös makkarissa loikoillut mieheni kuuli nämä huudot ja kysyi, että eikö tyttö olekkaan harkoissa.

Tyttäremme etenkin vähän nuorempana sai suoranaisia paniikkikohtauksia, ei uskalla käydä yksin alakerrassa suihkussa, omassa huoneessa pelkäsi nukkua ja yksin kotonakin ollessaan oli mieluummin vaikkapa kaverin kanssa. Kun remppa-aikana äitini oli meillä olemassa tytön kanssa ja hänellä oli vesilasi yöpöydällä ja aamulla rupesi juomaan, lasi oli kumollaan sängyn alla eikä vettä löytynyt mistään, edes matto, petivaatteet tai parketti olleet kosteat.

Myös sisareni kaksi terrieriä käyttäytyvät meillä kummallisesti: äärimmäisen rohkeita ja vauhdikkaita koiria, mutta meillä muuttuvat hiljaisiksi ja istustelevatkin usein vain eteisessä. Myös mieheni vanhempien lapinkoira aina meillä käydessään murisee tyhjiin huoneisiin ja säikähtää pientäkin rapsahdusta. Puhumattakaan tytön ystävän kissasta, joka oli meillä hoidossa pari päivää perheen ollessa reissussa: kissa tuijotti tyhjää, saattoi yhtäkkiä tehdä raivokkaita "hyökkäyksiä" näkymätöntä kohti ja luikkia sitten turkki putkella sohvan alle karkuun.

Viime kesänä, kun teimme kukkapenkkiä, maan alta noin puolen metrin syvyydestä löytyi pieniä luita. Ei siis mitään koiran kaluamisluita, vaan jotain ihan muita. Ihan kuin pienen lapsen sormien luita yms...? Talossa saattaa myös kuulla outoa, laskevaa ja nousevaa, kolkutusta seinien takaa. Usein myös vierailevat ihmiset ovat ihmetelleet kylmiä kohtia, läheisemmät myös maininneet oudoista vilahduksista silmänurkassa. Pari päivää sitten keskellä yötä alakerran radio napsahti täydellä volyymillä soimaan.

Enempää talon historiasta en tiedä, kuin että ennen meitä täällä asui enemmän tai vähemmän kummallinen perhe, johon kuului isäntä, emäntä, heidän tyttärensä ja tämän 1v poika sekä pari koiraa. Talon rakentajasta ei ole varmuutta, mutta sen tiedän, ettei ainakaan edellisten asukkaiden tekele ole.

Kommentoikaa, kertokaa omia kokemuksianne ja vinkkejä! Kiitos.

348

18753

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tuuban tuotos

      Ethän sä voi edes itse uskoa joikuasi. Että oikein mörköjä...

      • reppana olet sinä

        Pelottaako ajatus kummituksista? Taitaa pelottaa. :)


      • fincraft 1
        reppana olet sinä kirjoitti:

        Pelottaako ajatus kummituksista? Taitaa pelottaa. :)

        en minä usko kummituksiin tai muihin juttuihin kummituksista
        ihan outoo että jossain kummittelis


      • hih^^
        fincraft 1 kirjoitti:

        en minä usko kummituksiin tai muihin juttuihin kummituksista
        ihan outoo että jossain kummittelis

        Oudoltahan se ajatus varmasti tuntuu.. Toivotaan (tai sitten ei), että sinäkin pääset kokemaan jonain päivänä jotain "kivaa"! ;)


      • aaveiden näkijä

        Kyllä kummituksia on olemassa.Meidän suvun tytöillä on erikoinen ominaisuus.He näkevät aaveita ja kummituksia.Itsekkin nään niitä koko päivän kulkevan kaduilla.


      • 11 + 1
        hih^^ kirjoitti:

        Oudoltahan se ajatus varmasti tuntuu.. Toivotaan (tai sitten ei), että sinäkin pääset kokemaan jonain päivänä jotain "kivaa"! ;)

        se mikä näissä paskatarinoissa aina kummituksista ja muista on se että ne tulevat aina niin uskomattoman yksityiskohtaisesti mitä ei voi tietää ilman että tarina olisi täysin vedetty omasta perseestä... kännissä oleva psykologikin tunnistaisi heti että tällänen on potaskaa ja suosittelisin ennemmin menemään sitte lääkärii hakemaan skitsofrenialääkkeitä.


      • weiss
        aaveiden näkijä kirjoitti:

        Kyllä kummituksia on olemassa.Meidän suvun tytöillä on erikoinen ominaisuus.He näkevät aaveita ja kummituksia.Itsekkin nään niitä koko päivän kulkevan kaduilla.

        Tuollaiset ihmiset ovat "herkkiä", ja aistivat henkimaailman ihan eri tavalla kuin normaali-ihmiset. Se on lahja, ja he voivat kehittää itseään ihmisten auttamiseksi. Monille tuo lahja on myös todella raskas.. Ihan tyytyväinen olen etten ole itse herkkä. :) Ei olisi kivaa nähdä jatkuvasti henkiä ympärillä.


      • Militantti Antti
        11 + 1 kirjoitti:

        se mikä näissä paskatarinoissa aina kummituksista ja muista on se että ne tulevat aina niin uskomattoman yksityiskohtaisesti mitä ei voi tietää ilman että tarina olisi täysin vedetty omasta perseestä... kännissä oleva psykologikin tunnistaisi heti että tällänen on potaskaa ja suosittelisin ennemmin menemään sitte lääkärii hakemaan skitsofrenialääkkeitä.

        Siinä oli oikein taas idiootin vastaus! Toisaalta: Nämä osastothan ovat juuri tuollaisia varten kuin 11 1 että saa purkaa itseään.... Ja minä toinen kahko kai, kun yleensä viitsin tuollaisiin aikaani tuhlata! Mutta, minkä takia kirjoitin, niin itse en usko kummituksiin enkä henkimaailmaan ennekuin itse koen jotain yliluonnollista. Suosittelisin, että tämä perhe pitäisi vaikkapa nauhuria tai mieluimmin videonauhuria päällä muutaman tunnin tai vaikka vuorokaudet ympäri, niin siisnä tulisi totuus esiin. Jos nauhoituksessa näkyy ja kuuluu jotain, niin sitten voi alkaa todella uskoa! Itseään ei kannata alkaa pettää niin, että itse tekisi kummitusohjelman:)


      • "Tuntematon" N
        aaveiden näkijä kirjoitti:

        Kyllä kummituksia on olemassa.Meidän suvun tytöillä on erikoinen ominaisuus.He näkevät aaveita ja kummituksia.Itsekkin nään niitä koko päivän kulkevan kaduilla.

        Itse näen asioita myös niin ihmisistä kuin paljon muustakin. Myös oma lapseni on nähnyt asioita jo 3v asti ja kertonut, että joku ihminen on läsnä vaikka oikeasti ei ole kuin me kaksi asunnossa.


      • sumuverhonen

        Vanha sananlasku:suomalainen ei usko ennekuin itte näkee, pitänee tässäkin. Totuus voi olla taruakin ihmeellisempi. Aina on epäilijöitä, mistähän nuo entisetkin tarinat mahtavat tulla... Voisiko sittenkin olla toinen ulottuvuus...sitähän ei kukaan varmasti tiedä.
        Otahan kissanminttu talon historiasta selvää. Siinä voi olla jotakin mikä voisi selventää tilannetta.
        Outoja asioita on maailma tulvillaan ja harvoin niitä kiireiltä huomataan.


      • Karvat pystyssä...
        11 + 1 kirjoitti:

        se mikä näissä paskatarinoissa aina kummituksista ja muista on se että ne tulevat aina niin uskomattoman yksityiskohtaisesti mitä ei voi tietää ilman että tarina olisi täysin vedetty omasta perseestä... kännissä oleva psykologikin tunnistaisi heti että tällänen on potaskaa ja suosittelisin ennemmin menemään sitte lääkärii hakemaan skitsofrenialääkkeitä.

        VOI ETTÄ ....kylläpä taas meni ulalle nämä kommentit....kun aina löytyy näitä niin viisaita ,,,niin viisaita että nene vasta on viisaita näiden epäilevien kommenttejensa
        kanssa että oikein yököttää nää jotka ei usko kuin itseensä, miksi te sekaannutte joka juttuun . Teilläkin menis pupu pöksyyn jos HAAMU tulis vastaan senkin,,,, epäuskoiset joka juttuun sekaantujat ...Kun et usko kerran kummituksiin niin miksi roikut näillä palstoilla jakamassa epäuskoasi pysy kaukana näistä.
        Minusta on hauska lukea kummituksista ja haamuista suorastaan mielenkiintoista...
        Asilliset mielipiteet ovat tervetulleita....


      • no uskoohan

        sitä jotku jumalaan aj jeesukseenki et samaan "pinoon" menee nuo kummituksetkin :D


      • oiskonoi
        reppana olet sinä kirjoitti:

        Pelottaako ajatus kummituksista? Taitaa pelottaa. :)

        3. Moos. 19:31

        Älkää kääntykö vainaja-ja tietäjähenkien puoleen; älkää etsikö heitä, ettette tulisi heistä saastutetuiksi. Minä olen Herra, teidän Jumalanne.


        Tuossa olikin kaikki oleellinen kummituksista kristinuskon valossa.

        Ei niitä pidä pelätä, mutta ei niiden kanssa pidä alkaa seurustelemaankaan. Jeesuksessa Kristuksessa meillä on turva. Jotkut spiritoivat kuolleille läheisilleen, mutta heille tiedoksi: Ne henget eivät ole läheisiänne, vaan johdattavat harhaan, tarkoituksenaan vain saattaa ihmiset pois Kristuksen luota pimeyden pariin.


      • JassoPP
        aaveiden näkijä kirjoitti:

        Kyllä kummituksia on olemassa.Meidän suvun tytöillä on erikoinen ominaisuus.He näkevät aaveita ja kummituksia.Itsekkin nään niitä koko päivän kulkevan kaduilla.

        Ettei vain olisis suvussasi skitsofreniaa tai muita mielen häiriöitä? Minä kun sanoin psykiatrilleni näkeväni sängynpäädyssä aaveita silloin tällöin, niin määräsi minulle neurolepteja, joiden myötä näyt katosivat.


      • Yksi mikrosiru
        Karvat pystyssä... kirjoitti:

        VOI ETTÄ ....kylläpä taas meni ulalle nämä kommentit....kun aina löytyy näitä niin viisaita ,,,niin viisaita että nene vasta on viisaita näiden epäilevien kommenttejensa
        kanssa että oikein yököttää nää jotka ei usko kuin itseensä, miksi te sekaannutte joka juttuun . Teilläkin menis pupu pöksyyn jos HAAMU tulis vastaan senkin,,,, epäuskoiset joka juttuun sekaantujat ...Kun et usko kerran kummituksiin niin miksi roikut näillä palstoilla jakamassa epäuskoasi pysy kaukana näistä.
        Minusta on hauska lukea kummituksista ja haamuista suorastaan mielenkiintoista...
        Asilliset mielipiteet ovat tervetulleita....

        "Minusta on hauska lukea kummituksista ... Kummitukset ja vastaavat ovat naamioituneita pahoja henkiä, joita kenenkään ei tarvitse sietää. Jeesus ajoi ulos riivaajia ihmisistä Ne voi ajaa ulos reviiriltään Jeesuksen nimessä.


      • viltsuhilmari
        sumuverhonen kirjoitti:

        Vanha sananlasku:suomalainen ei usko ennekuin itte näkee, pitänee tässäkin. Totuus voi olla taruakin ihmeellisempi. Aina on epäilijöitä, mistähän nuo entisetkin tarinat mahtavat tulla... Voisiko sittenkin olla toinen ulottuvuus...sitähän ei kukaan varmasti tiedä.
        Otahan kissanminttu talon historiasta selvää. Siinä voi olla jotakin mikä voisi selventää tilannetta.
        Outoja asioita on maailma tulvillaan ja harvoin niitä kiireiltä huomataan.

        Sumuverho on ihan oikeassa, jokaiselle asialle löytyy realistinen selitys. Jos on muuttanut kerrostalosta, omakotitalossa on aivan erilaisia ääniä. Turhaa stressata tuommoisilla asioilla!


      • 32+86=mitähaluut
        oiskonoi kirjoitti:

        3. Moos. 19:31

        Älkää kääntykö vainaja-ja tietäjähenkien puoleen; älkää etsikö heitä, ettette tulisi heistä saastutetuiksi. Minä olen Herra, teidän Jumalanne.


        Tuossa olikin kaikki oleellinen kummituksista kristinuskon valossa.

        Ei niitä pidä pelätä, mutta ei niiden kanssa pidä alkaa seurustelemaankaan. Jeesuksessa Kristuksessa meillä on turva. Jotkut spiritoivat kuolleille läheisilleen, mutta heille tiedoksi: Ne henget eivät ole läheisiänne, vaan johdattavat harhaan, tarkoituksenaan vain saattaa ihmiset pois Kristuksen luota pimeyden pariin.

        mites mun pitää sit suhtautua kummituksiin ku oon pakana?!

        raamattu on hyvä fantasiakirja ja tykkään sen tarinoista ja mulla ei oo mitään kristinuskoa tai mitään muutakaan uskontoa vastaan. kaikki saa uskoa mihin haluaa mutta älkää hyvät ihmiset tulko tänne aina heittämään yhtä ainutta lainausta raamatusta!!!
        ei voi elää noudattaen vain muutamaa kohtaa raamatusta jos elät kristinuskon mukaan niin noudata kaikkea mitä raamatussa sanotaan...


      • itanti
        JassoPP kirjoitti:

        Ettei vain olisis suvussasi skitsofreniaa tai muita mielen häiriöitä? Minä kun sanoin psykiatrilleni näkeväni sängynpäädyssä aaveita silloin tällöin, niin määräsi minulle neurolepteja, joiden myötä näyt katosivat.

        no se vaan todistaa että sä et oikeesti nää henkimaailman asukkaita. mutta jotkut muut näkee.. se että ite oot joutunu luopumaan niistä sun "aaveista" ei tarkota että lääkkeet vie ne kaikilta muilta pois.


      • ennustajaeukko....
        32+86=mitähaluut kirjoitti:

        mites mun pitää sit suhtautua kummituksiin ku oon pakana?!

        raamattu on hyvä fantasiakirja ja tykkään sen tarinoista ja mulla ei oo mitään kristinuskoa tai mitään muutakaan uskontoa vastaan. kaikki saa uskoa mihin haluaa mutta älkää hyvät ihmiset tulko tänne aina heittämään yhtä ainutta lainausta raamatusta!!!
        ei voi elää noudattaen vain muutamaa kohtaa raamatusta jos elät kristinuskon mukaan niin noudata kaikkea mitä raamatussa sanotaan...

        luultavasti sinäkin jäät maan päälle vaeltamaan kun sinusta aika jättää! pakanat ei pääse taivaaseen. elit olet tuleva kummitus.


      • Riconosquito

        Iltaa. Ette ole sairaita, ettekä luulotautisia. Sinne on istutettu syystä taikka toisesta(onko muuten pakkohuutokauppatalo?) istutettu henkivaltoja vanhastaan tunnetulla menetelmällä. Luut pihalla kertovat mulle selvää kieltään, mutta myös talon rakenteissa tai jossain katveessa pitäisi olla luita, hiuksia tms. Verivalojen jälkiä voi myöskin olla.

        Mitä epäilyttävää löytyykään, polttakaa sellaiset talon ulkopuolella. Pyytäkää taloon käymään sellainen uskovainen henkilö, jolla on lahja ja valta ajaa ulos henkivaltoja. Jos riivaajien karkoittaja on rohkea ja täynnä uskoa, talosta tulee tyynni ja rauhallinen kuin herran kukkarosta. Mutta jos kutsuttu on pelkuri ja arkajalka, pyytäkää parempi. Joskun asia voi vaatia myös, että henkien ajaja viettää talossa yksin yön tai pari. Ystävällisin ja ymmärtävin terveisin, Kari


      • Sirupiru
        oiskonoi kirjoitti:

        3. Moos. 19:31

        Älkää kääntykö vainaja-ja tietäjähenkien puoleen; älkää etsikö heitä, ettette tulisi heistä saastutetuiksi. Minä olen Herra, teidän Jumalanne.


        Tuossa olikin kaikki oleellinen kummituksista kristinuskon valossa.

        Ei niitä pidä pelätä, mutta ei niiden kanssa pidä alkaa seurustelemaankaan. Jeesuksessa Kristuksessa meillä on turva. Jotkut spiritoivat kuolleille läheisilleen, mutta heille tiedoksi: Ne henget eivät ole läheisiänne, vaan johdattavat harhaan, tarkoituksenaan vain saattaa ihmiset pois Kristuksen luota pimeyden pariin.

        "Ne henget eivät ole läheisiänne, vaan johdattavat harhaan, tarkoituksenaan vain saattaa ihmiset pois Kristuksen luota pimeyden pariin." Ja mistäs sinä tämän tiedät, tunnetko ehkä paljonkin henkiä? Järjettömään keskusteluun järjetön vastaus. Ja vielä Dan Brownia lainatakseni "Ei Raamattu ole taivaasta faksilla tullut." Että mistä me voidaan tietää kuka random satusetä senkin on kirjoittanut. :)


      • tönö
        oiskonoi kirjoitti:

        3. Moos. 19:31

        Älkää kääntykö vainaja-ja tietäjähenkien puoleen; älkää etsikö heitä, ettette tulisi heistä saastutetuiksi. Minä olen Herra, teidän Jumalanne.


        Tuossa olikin kaikki oleellinen kummituksista kristinuskon valossa.

        Ei niitä pidä pelätä, mutta ei niiden kanssa pidä alkaa seurustelemaankaan. Jeesuksessa Kristuksessa meillä on turva. Jotkut spiritoivat kuolleille läheisilleen, mutta heille tiedoksi: Ne henget eivät ole läheisiänne, vaan johdattavat harhaan, tarkoituksenaan vain saattaa ihmiset pois Kristuksen luota pimeyden pariin.

        no just, teilataan ensin kummitusjutut ja sit soopaa jeesuksesta perään... hohhoijaa...


      • penaalipena
        itanti kirjoitti:

        no se vaan todistaa että sä et oikeesti nää henkimaailman asukkaita. mutta jotkut muut näkee.. se että ite oot joutunu luopumaan niistä sun "aaveista" ei tarkota että lääkkeet vie ne kaikilta muilta pois.

        oli mullakin pienenä mielikuvituskaveri,hieman hörhö ku olin..sen kanssa leikittiin ja pelattiin päivät pitkät ja ai että kun oli mukavaa


      • oiskonoi
        32+86=mitähaluut kirjoitti:

        mites mun pitää sit suhtautua kummituksiin ku oon pakana?!

        raamattu on hyvä fantasiakirja ja tykkään sen tarinoista ja mulla ei oo mitään kristinuskoa tai mitään muutakaan uskontoa vastaan. kaikki saa uskoa mihin haluaa mutta älkää hyvät ihmiset tulko tänne aina heittämään yhtä ainutta lainausta raamatusta!!!
        ei voi elää noudattaen vain muutamaa kohtaa raamatusta jos elät kristinuskon mukaan niin noudata kaikkea mitä raamatussa sanotaan...

        "mites mun pitää sit suhtautua kummituksiin ku oon pakana?! "

        Ei kai sellaiseen mitään tietynlaisia suhtautumisneuvoja kannata jaella. Jos et usko kummituksiin ja olet pakana, niin henkiolennot ovat sinulle höpötystä varmaan muutenkin. Mikäli uskot henkiolentoihin ja olet pakana, niin siinäkin tapauksessa suhtautumisesi on jotakin sellaista, että kristitty kehottaa sinua tarkistamaan suhtautumistasi.


        "kaikki saa uskoa mihin haluaa mutta älkää hyvät ihmiset tulko tänne aina heittämään yhtä ainutta lainausta raamatusta!!!"

        Uskon, että kristityn tulee kertoa asiasta evankeliumin valossa, joten sen uskon tähden en pidä järkevänä pidättäytyä esittämästä mitä Raamattu asiasta kertoo.


        "ei voi elää noudattaen vain muutamaa kohtaa raamatusta jos elät kristinuskon mukaan niin noudata kaikkea mitä raamatussa sanotaan."

        Ei ole totta. Perusperiaatteita on hyvin vähän, joiden varassa kaikki muu on.

        Suurimmat käskyt: Rakasta Jumalaasi kaikesta sydämestäsi, sielustasi, mielestäsi ja voimastasi. Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi.

        Tärkein opillinen sisältö: Jumala tuli ihmiseksi sovittamaan maailman synnit jotta julistettaisiin pelastusta, syntien anteeksiantoa, parannuksentekoa ja iankaikkista elämää.

        Muu on hienosäätöä.


      • oiskonoi
        Sirupiru kirjoitti:

        "Ne henget eivät ole läheisiänne, vaan johdattavat harhaan, tarkoituksenaan vain saattaa ihmiset pois Kristuksen luota pimeyden pariin." Ja mistäs sinä tämän tiedät, tunnetko ehkä paljonkin henkiä? Järjettömään keskusteluun järjetön vastaus. Ja vielä Dan Brownia lainatakseni "Ei Raamattu ole taivaasta faksilla tullut." Että mistä me voidaan tietää kuka random satusetä senkin on kirjoittanut. :)

        "Ei Raamattu ole taivaasta faksilla tullut."

        Ei, mutta onko sitten maailmankaikkeus? Luo tyhjästä kaikkeus ja rikot termodynamiikan ensimmäistä pääsääntöä. Pidä maailmankaikkeutta ikuisena ja olet ongelmissa toisen pääsäännön kanssa. Esitä visio energian kokonaissummasta nollana ja huomaat miten sinä tässä esitätkin satuja, koska höpötät havaintoja vastaan ja ilman ain0atakaan todistetta.


        "Järjettömään keskusteluun järjetön vastaus"

        Kaada itsellesi vain.


      • bones2
        hih^^ kirjoitti:

        Oudoltahan se ajatus varmasti tuntuu.. Toivotaan (tai sitten ei), että sinäkin pääset kokemaan jonain päivänä jotain "kivaa"! ;)

        Löysin itsekin monta vuotta sitten erään aivan uuden omakotitalon tontilta aikuisen ihmisen aidon lapaluun, ja sormiluitakin oli ollut pitkin pihaa. Talo oli virallisella luvalla rakennettu vanhan 1600-1700-luvuilla käytössä olleen hautausmaan päälle, josta oli aikoja sitten hävinnyt kaikki hautakivet ja muut hautamuistomerkit pois näkyvistä. Kun talon perustuskuoppaa kaivettiin niin kauhakuormaaja heitti maat ja mullat kaikkine luurankoineen suoraan kuorma-auton lavalle, joka sitten kippasi ne kaatopaikan jätemaa-alueelle ja ajoi pois paikalta. Myöhemmin eräät pikkupojat löysivät kyseisen luupitoisen maakasan ja ottivat vanhat ihmisten luut uusiokäyttöön rakentamalla niistä mm. taidokkaita ja hyvin toimivia variksenpelättimiä kaatopaikan laitaan. Paikalle osunut terveystarkastaja kuitenkin purki nuo poikien kammottavat luisevat tilataideteokset pois ja vei luut jälleen haudan lepoon toiseen paikkaan. Tietääkseni kyseisessä hautausmaa-omakotitalossa ei kuitenkaan ole ollut mitään kummitteluja ainakaan toistaiseksi, mutta kenpä tietää jos vaikka siitä joskus tulisi ties millainen henkien majatalo.


      • olenko agnostikko?
        Sirupiru kirjoitti:

        "Ne henget eivät ole läheisiänne, vaan johdattavat harhaan, tarkoituksenaan vain saattaa ihmiset pois Kristuksen luota pimeyden pariin." Ja mistäs sinä tämän tiedät, tunnetko ehkä paljonkin henkiä? Järjettömään keskusteluun järjetön vastaus. Ja vielä Dan Brownia lainatakseni "Ei Raamattu ole taivaasta faksilla tullut." Että mistä me voidaan tietää kuka random satusetä senkin on kirjoittanut. :)

        Tai sitten tämä "luolamies"-idea. Olemme lähtöisin ilmeisesti luolamiehestä, kun se aina mainitaan. Tuliko se luolamies taivaasta faksilla? Yhtäkkiä vain hetkellä 0 oli luolamies joka nuijallaan huitoi ympäriinsä ruokaa etsien.

        Tai sitten olemme lähtöisin jostain meren ameebasta, joko käytti sen miljardi vuotta kehittyäkseen ihmiseksi. Ihmettelen vain mihin ne välivaiheet hävisivät?

        Tai sitten maailma on 1999 00000 3334343 34343434, 343 vuotta ja 22222425242424 minuuttia ja 3435353353535,34343434 sekuntia vanha, kun meillä on niin viisaita ihmisiä, jotka tietävät tämän.

        Ja avaruudessa ei ole muuta elämää. Olemmehan me peräti, jos maailma olisi nuppineulan päästä miljoonasosan kokoinen suhteutettuna vaikka miljoonaan neliökilometriin niin, onnistuneet pääsemään tuhannesosa millimetrin päähän ja sen perusteella osaamme kertoa 100% että missään muualla ei voi olla elämää.

        Eläköönhuuto myös tieteen saavutuksille maailmankaikkeuden hahmottamisessa!!!!!


      • JassoPP
        itanti kirjoitti:

        no se vaan todistaa että sä et oikeesti nää henkimaailman asukkaita. mutta jotkut muut näkee.. se että ite oot joutunu luopumaan niistä sun "aaveista" ei tarkota että lääkkeet vie ne kaikilta muilta pois.

        Jaa miten niin todistaa? Onko yksikään näistä kummitusjorinoiden kirjoittajista koskaan kokeillut mitään mielialalääkettä? Ja miten he voivat olla niin varmoja omista kokemuksistaan tai siitä, etteivät he ole jollakin tavalla mieleltään poikkeavia?

        Kerrohan minulle joku paikka, missä voisin saada konkreettisen todistaan tämmöisistä ilmiöistä. Minä todella haluaisin uskoa henkimaailmaan ja nähdä aaveita ja muita mörököllejä, mutta minusta nyt tuntuu, että nämä tänne kirjoittavat ihmiset ovat vain kuolemaa pelkääviä hörhöjä.

        Ja mitä tulee näihin tosiTV-formaatteihin (Esim. suomalainen piiri), niin mitään oikeasti konkreettista niissä ei ole tullut ilmi. Joku "meedio" sätkii kuin joku vähämielinen ja kertoilee satuja, mutta mitään kolahduksia, omituisia ääniä tms, ei ole tallentunut mihinkään.

        Minua suomeksi sanottuna vituttaa ihmiset, jotka keksivät tarinoita lievittääkseen omaa kuolemanpelkoa. Lisäksi jos niitä ilmiöitä näkyy ja kuuluu vain tämän ihmisen omassa päässä ja ne ilmiöt lakkaavat kuin seinään toisten ihmisten ollessa paikalla, niin mitä luultavammin kyse on hallusinaatioista, jotka ovat näkijälle todellisia, muille ei.


      • HALOO!!!!!!
        JassoPP kirjoitti:

        Jaa miten niin todistaa? Onko yksikään näistä kummitusjorinoiden kirjoittajista koskaan kokeillut mitään mielialalääkettä? Ja miten he voivat olla niin varmoja omista kokemuksistaan tai siitä, etteivät he ole jollakin tavalla mieleltään poikkeavia?

        Kerrohan minulle joku paikka, missä voisin saada konkreettisen todistaan tämmöisistä ilmiöistä. Minä todella haluaisin uskoa henkimaailmaan ja nähdä aaveita ja muita mörököllejä, mutta minusta nyt tuntuu, että nämä tänne kirjoittavat ihmiset ovat vain kuolemaa pelkääviä hörhöjä.

        Ja mitä tulee näihin tosiTV-formaatteihin (Esim. suomalainen piiri), niin mitään oikeasti konkreettista niissä ei ole tullut ilmi. Joku "meedio" sätkii kuin joku vähämielinen ja kertoilee satuja, mutta mitään kolahduksia, omituisia ääniä tms, ei ole tallentunut mihinkään.

        Minua suomeksi sanottuna vituttaa ihmiset, jotka keksivät tarinoita lievittääkseen omaa kuolemanpelkoa. Lisäksi jos niitä ilmiöitä näkyy ja kuuluu vain tämän ihmisen omassa päässä ja ne ilmiöt lakkaavat kuin seinään toisten ihmisten ollessa paikalla, niin mitä luultavammin kyse on hallusinaatioista, jotka ovat näkijälle todellisia, muille ei.

        kuuleppas nämä ihmiset oikeasti näkevät aaveita ja henkiä ja kuulevat ääniä ym...... ja eivät ole HÖRHÖJÄ!!!! niin kuin sinä väität >_< jotkut ihmiset oikeasti ovat herkkiä ja näkevät aaveita eivät kaikki näe mutta harvat ja herkästi aistivat ihmiset näkevät!!!!!!ja ei heidän tarvi mitään vähä uskoisille tyhmille ihmisille todistaa!!!!!....jos jotkut eivät usko aaveisiin eikä henki maailmaan nii heillä on päässä vikaa!!!!!ei niillä jotka niitä näkevät...ja NÄMÄ EIVÄT OLE TODELLAKAAN KEKSITTYJÄ TARINOITA!!!!!!! VAAN TOSI ASIAA!!!!!!!!!!!! ja eivät ole hallusinaatioita älä puhu Pas*aa!!!sä et ole mikään puhumaan toisten puolesta kun itse et aaveita nää!!!! mä uskon aaveisiin ja henkimaailmaan !!! ja ai niin kukaan ei voi tuomita henkimaailmaan ja aaveisiin uskovia ihmisiä koska he oikeasti näkevät!!! vaikka sinä ja te muut väitätte etteivät he niitä näkisi!!!!


      • JassoPP
        HALOO!!!!!! kirjoitti:

        kuuleppas nämä ihmiset oikeasti näkevät aaveita ja henkiä ja kuulevat ääniä ym...... ja eivät ole HÖRHÖJÄ!!!! niin kuin sinä väität >_< jotkut ihmiset oikeasti ovat herkkiä ja näkevät aaveita eivät kaikki näe mutta harvat ja herkästi aistivat ihmiset näkevät!!!!!!ja ei heidän tarvi mitään vähä uskoisille tyhmille ihmisille todistaa!!!!!....jos jotkut eivät usko aaveisiin eikä henki maailmaan nii heillä on päässä vikaa!!!!!ei niillä jotka niitä näkevät...ja NÄMÄ EIVÄT OLE TODELLAKAAN KEKSITTYJÄ TARINOITA!!!!!!! VAAN TOSI ASIAA!!!!!!!!!!!! ja eivät ole hallusinaatioita älä puhu Pas*aa!!!sä et ole mikään puhumaan toisten puolesta kun itse et aaveita nää!!!! mä uskon aaveisiin ja henkimaailmaan !!! ja ai niin kukaan ei voi tuomita henkimaailmaan ja aaveisiin uskovia ihmisiä koska he oikeasti näkevät!!! vaikka sinä ja te muut väitätte etteivät he niitä näkisi!!!!

        Tuota sinun kirjoitustasi on aivan järkyttävää lukea, ja luuletko tuon jälkeen olevasi jotenkin uskottava noissa kummitusjorinoissasi? Tarviiko sinun huutomerkeillä ja kissankokoisilla kirjaimilla kertoa uskostasi kummituksiin? Luuletko antavan jotenkin täysipäisen kuvan itsestäsi?

        Ja edelleenkin: miten voit väittää, että vain sinä voisit nähdä herkkyytesi takia näitä ilmiöitä ja niiden kritisoijat olisivat automaattisesti väärässä? Kai sinä olet myöskin tietoinen siitä, että todella herkät ihmiset ovat alttiimpia mielensairauksille, vai oletko?


      • NapaKymppi64
        Karvat pystyssä... kirjoitti:

        VOI ETTÄ ....kylläpä taas meni ulalle nämä kommentit....kun aina löytyy näitä niin viisaita ,,,niin viisaita että nene vasta on viisaita näiden epäilevien kommenttejensa
        kanssa että oikein yököttää nää jotka ei usko kuin itseensä, miksi te sekaannutte joka juttuun . Teilläkin menis pupu pöksyyn jos HAAMU tulis vastaan senkin,,,, epäuskoiset joka juttuun sekaantujat ...Kun et usko kerran kummituksiin niin miksi roikut näillä palstoilla jakamassa epäuskoasi pysy kaukana näistä.
        Minusta on hauska lukea kummituksista ja haamuista suorastaan mielenkiintoista...
        Asilliset mielipiteet ovat tervetulleita....

        Hei! ite tykkään kans lukea noita kummitus juttuja. käyn aina täälä http://hilla-verna.blogspot.com/


      • Ei kannata
        Militantti Antti kirjoitti:

        Siinä oli oikein taas idiootin vastaus! Toisaalta: Nämä osastothan ovat juuri tuollaisia varten kuin 11 1 että saa purkaa itseään.... Ja minä toinen kahko kai, kun yleensä viitsin tuollaisiin aikaani tuhlata! Mutta, minkä takia kirjoitin, niin itse en usko kummituksiin enkä henkimaailmaan ennekuin itse koen jotain yliluonnollista. Suosittelisin, että tämä perhe pitäisi vaikkapa nauhuria tai mieluimmin videonauhuria päällä muutaman tunnin tai vaikka vuorokaudet ympäri, niin siisnä tulisi totuus esiin. Jos nauhoituksessa näkyy ja kuuluu jotain, niin sitten voi alkaa todella uskoa! Itseään ei kannata alkaa pettää niin, että itse tekisi kummitusohjelman:)

        Pidin kerran kameraa päällä huoneessani yön läpi. Laitoin sen päälle kello 20:00 ja sammutin 9:15. Videossa ei näkynyt mitään, mutta aamun alkutunneilla, olisikohan ollut klo 3:10, alkoi kamera hytkyä, ihan kuin joku olisi ravistanut sitä. Sitten kuului "kirskahdus" eikä sen jälkeen tapahtunut mitään. Seuraavana päivänä poistin videon. Kuvauksen jälkeen olen kuullut ja nähnyt mitä kummallisimpia asioita, osa vähemmän pelottavia ja osa mitä karmivimpia. Eli mitä tässä nyt yritän sanoa on se että henget eivät tykkää jos kamera kuvaa niitä.


      • niin.niin
        "Tuntematon" N kirjoitti:

        Itse näen asioita myös niin ihmisistä kuin paljon muustakin. Myös oma lapseni on nähnyt asioita jo 3v asti ja kertonut, että joku ihminen on läsnä vaikka oikeasti ei ole kuin me kaksi asunnossa.

        iohioh


    • Hepulis

      Teillä kummittelee aivan varmasti. Melkein kaikki huomioimasi asiat liitetään kummitteluun, mutta veden katoaminen lasista oli jotain uutta. En ole koskaan kuullut mitään vastaavaa. Toivottavasti veitte löytämänne luut tutkittavaksi tai pistitte ne talteen. Olen aika varma, että kummittelu liittyy asuinpaikkanne historiaan. Siellä on tainnut sattua jotain, joka on jäänyt selvittämättä. Kummituksista, joilla on jokin keskeneräinen asia maan päällä, on yleensä hyvin vaikea päästä eroon. En usko, että ne seuraavat perässä, jos vaihdatte asuinpaikkaa. Saan kirjoituksestasi kuitenkin sen käsityksen, ettette halua muuttaa pois.

      • Herra Huu

        Jospa joku joi sen lasin tyhjäksi. Näinkin erikoisessa tapauksessa vesi voi kadota.


      • pinero
        Herra Huu kirjoitti:

        Jospa joku joi sen lasin tyhjäksi. Näinkin erikoisessa tapauksessa vesi voi kadota.

        Taidat olla oikea nero,ho hoi.
        Olen nähnyt ja kokenut vieläkin erikoisempia. Mutta en tässä niistä.


      • kokemusta on
        Herra Huu kirjoitti:

        Jospa joku joi sen lasin tyhjäksi. Näinkin erikoisessa tapauksessa vesi voi kadota.

        Kummittelu loppuu kun laitatte ikkunat kiinni ja annette kissoillenne tilaa ja ruokaa ja eristätte talonne ja tuotte tuonpuoleisillenne neljä pulloa punkkua juotavavaksi.


      • nainen x

        Uskon että talossa kummittelee . Voi olla niitten edellisten asukkaiden henkiä. Kutsu sellainen henkilö käymään kuka ajaa henkiä pois talosta . Olen nähnyt sellaisen ohjelman tv,ssä joskus että henget häiriköivät perhettä omakotitalossa . He kutsuivat selvännäkijän kylään. Ja se selvännäkijä kertoi että hän näkee monta kuollutta jotka kulkee talossa . Yritti karkoittaa niitä pois .


      • vedellä on taipumus haihtua


      • nainen x kirjoitti:

        Uskon että talossa kummittelee . Voi olla niitten edellisten asukkaiden henkiä. Kutsu sellainen henkilö käymään kuka ajaa henkiä pois talosta . Olen nähnyt sellaisen ohjelman tv,ssä joskus että henget häiriköivät perhettä omakotitalossa . He kutsuivat selvännäkijän kylään. Ja se selvännäkijä kertoi että hän näkee monta kuollutta jotka kulkee talossa . Yritti karkoittaa niitä pois .

        selvinnäkijää taidetaan enemmän tarvita


      • karvainen kummitus
        kokemusta on kirjoitti:

        Kummittelu loppuu kun laitatte ikkunat kiinni ja annette kissoillenne tilaa ja ruokaa ja eristätte talonne ja tuotte tuonpuoleisillenne neljä pulloa punkkua juotavavaksi.

        Neljä pulloa ei riitä kun mauksi vähän. Enemmän pitää olla, kahdeksan pulloa vähintään niin kummitus on tyytyväinen.


      • were
        jyrki5 kirjoitti:

        vedellä on taipumus haihtua

        kyllähän se vesi haihtuukin mutten usko että se yhdessä yössä kuitenkaan.. lienee jokin muu syy takana...


      • ghostbusters.
        were kirjoitti:

        kyllähän se vesi haihtuukin mutten usko että se yhdessä yössä kuitenkaan.. lienee jokin muu syy takana...

        äitimuorilla on tapana juoda vettä väkevämpää, ja kun hän yöllä kulautti lasillisen yöpöydältään hän sadatteli että sehän on pelkkää vettä ja heitti lasin unenpöpperössä sängyn alle.


    • tsdgdsgdsgs

      Pistä videokamera tallentamaan jatkuvasti eniten kummittelevaa paikkaa. Koita saada joku todiste purkkiin.

    • ödlskfödlsfk

      ette sit poliisille ilmottanu niistä luista, jos epäilitte olevan ihmisen? jösses...

      • :D

        ne olivat yliluonnollisia luita, niitä ei voi nähdä muut kuin valitut.


    • 20 + 20

      Luut kannattaa ehdottomastu tutkituttaa, jos sitä ei ole vielä tehty.

      Jos teillä on lemmikkejä, voi olla että joku niistä joi vesilasin tyhjäksi ja tiputti sen sitten lattialle. Tai tiputti sen ensin lattialle ja joi lattialle kaatuneen veden. Lisäksi kesät ovat olleet nyt niin lämpimiä, että vesi haihtuu lattialta todella nopeasti näissä lämpötiloissa.

    • -Ei mitään

      Miks päästät mielikuvituksen valloilleen? Ei kummituksia Ei mitään yliluonnollista

      • hhh..

        Ja aloittajan koko perhe tuttavia ja eläimiä myöten olisivat kuvitelleet kaiken? Give me a break! Kummitukset on pelottavia, siitä ei pääse mihinkään.. Mutta älä viitsi laittaa kusihousuissas kaikkea mielikuvituksen piikkiin.
        Kissanminttu-79, talossanne aivan selvästi kummittelee. Jos haluatte hengestä/hengistä eroon, suosittelen talon siunaamista. Ja viekää ihmeessä ne luut tarkastettavaksi.


      • spookyman1
        hhh.. kirjoitti:

        Ja aloittajan koko perhe tuttavia ja eläimiä myöten olisivat kuvitelleet kaiken? Give me a break! Kummitukset on pelottavia, siitä ei pääse mihinkään.. Mutta älä viitsi laittaa kusihousuissas kaikkea mielikuvituksen piikkiin.
        Kissanminttu-79, talossanne aivan selvästi kummittelee. Jos haluatte hengestä/hengistä eroon, suosittelen talon siunaamista. Ja viekää ihmeessä ne luut tarkastettavaksi.

        Taitaa nuo henkien olemassaolon kieltäjät pelätä´,että joku päivä aaveen vielä näkevät oikeasti. Kieltäminen on osittain myös pelkoa tuntematonta kohtaan. Kokemuksesta voin itsekin sanoa,että henget ovat arkipäivää,niitä ei näe välttämättä,mutta vaistoaa ja kuulee joskus outoja ääniä. kaikilla tämä vaistokaan niitten suhteen ei toimi samalla tavalla. Niistä monet vaan ei onneksi halua meille pahaa,mutta räyhähenkiäkin löytyy. Ja demonit ovat taas asia erikseen,ne haluavat ihmisen sielun itselleen.


      • Mikko-55
        spookyman1 kirjoitti:

        Taitaa nuo henkien olemassaolon kieltäjät pelätä´,että joku päivä aaveen vielä näkevät oikeasti. Kieltäminen on osittain myös pelkoa tuntematonta kohtaan. Kokemuksesta voin itsekin sanoa,että henget ovat arkipäivää,niitä ei näe välttämättä,mutta vaistoaa ja kuulee joskus outoja ääniä. kaikilla tämä vaistokaan niitten suhteen ei toimi samalla tavalla. Niistä monet vaan ei onneksi halua meille pahaa,mutta räyhähenkiäkin löytyy. Ja demonit ovat taas asia erikseen,ne haluavat ihmisen sielun itselleen.

        Niin. Tai voisiko olla mahdollista, että haluaisi itse nähdä jotain tuollaista, ennen kuin vetää johtopäätöksiä? Asioilla on kaksi puolta.


      • MyTAZ55

        koko perhe ja suku mielikuvituksissa? ehei. Itse en pystyisi asumaan ko. talossa. hui-kauhistus! Selvyys tosta pitää saada.


      • PIRJO LEILA

        mistä sä tiedät mitä sulle tapahtuu kuoleman jälkeen?! tämä ruumishan on pelkkä TAKKI joka heitetään pois kun on tarpeeksi käytetty! skeptikot pitävät itseään järkevinä ja muut ovat " mielisairaita" jos on yliluonnollisia kokemuksia, tyhjään emme kuitenkaan joudu koska emme ole ESINEITÄ! Emme voi olla tasa-arvoisia hengettömän esineen kanssa, miettikää skeptikot sitä! Mutta koska kuolema on tarkoitettu salaisuudeksi,emme voi olla varmoja mistään!


    • ihmeellistä....

      Luut ehdottomasti poliisin tutkittavaksi, jos yhtään epäilee niiden kuuluvan ihmiselle. Ei kait kukaan normaali ihminen oikeasti edes jättäisi asiaa sikseen. Joten ei kauhean uskottava tarina valitettavasti. Tuo luuhomma pisti miettimään.

    • AlfMelmac

      Kaverin luona Itä-Helsingissä lämpimästä makuuhuoneesta tullessani oven avattuani eteiseen niin se oli aivan kylmä, WC oli aivan lämmin. 1 kerroksen parvekkeelta oli tippunut edellinen omistaja alas ja taittanut niskansa ja kuoli. Tuttuni on nähnyt ns. haamun silloin tällöin vilahtavan. Jotkut näkevät tai kokevat. Ne jotka eivät koe tai näe, tuomitsevat asian humpuukina.

      • :D

        eteisessä ei ole lämmitystä, WC:ssä on.


    • ????????

      outo homma :\

    • Jukka_77

      Voinko tulla teille asumaan? Kaipaisin elämääni vähän piristystä.

    • muuttakaa vekka

      Kyllä mun kaksi tuttua nuoruudesta, toinen opiskeluajoilta ja toinen henkilö myöhemmin kertoi aivan saman tyyppisiä asioita. Tämä opiskeluajan henkilö oli kotoisin pohjois-suomesta ja siellä oli se kummitustalo.
      Myöhemmin tuttavani kertoi asumassaan talossa kummittelevan, vanha kaksi kerroksinen puutalo espoossa.
      Kerran olin hoitamassa heidän pikku poikaansa syksyllä kauan sitten ja pimeä ilta, voi kamala et pelkäsin koko ajan. Mutta siellä alkoi "kummajainen" hakee lämpöä vasta kun pakkaset alkoi, ulko-ovi narahti ja kuulema askeleet ja rappusten natina yläkertaan. Olivat tarkastaneet monta kertaa asian ja ovi oli lukossa ja aivan järjellistä porukka oli se perhe. Kyllä ne sieltä muuttikin vekka.
      Koira oli ulissut jo ennekuin oven ja rappusten narina alkoi.

      • Sirupiru

        Jos lattiat ja ovet narisee vain pakkasilla, niin se saattaa johtua ihan vaan siitä, että pakkanen paukkuu nurkissa tai sitten lattian alla olevista mahdollisista lämmitysputkista kuuluu natinaa.


    • 5+20

      Samoin, ensimmäisenä luut tutkittavaksi, jos niitä oikeasti löytyi.
      Olen myös lapsena asunut paikoissa joissa en uskaltanut olla yksin, peloitti muidenkin läsnäollessa.
      Tämän olen itse kokenut, on asuntoja joissa ei ole hyvä olla, on tunne että ei ole yksin, varsinkin öisin, mutta päivälläkin.
      En ole normaalisti arka, voin huoleti viedä pilkkopimeällä kynttilän haudalle vaikka ei ole muita mukana.Tai nukkua mökillämme ympäri vuoden yksin, naapureita ei ole lähettyvillä.

      • zikizikizakazaka

        20 vuotta aitten rakennettu talo ei ole edes vanha. Kirjottaessasi isännistä ja emännistä, kuvittelin talosi olevan vähintään 100 vuotta vanha.


      • emäntä22v
        zikizikizakazaka kirjoitti:

        20 vuotta aitten rakennettu talo ei ole edes vanha. Kirjottaessasi isännistä ja emännistä, kuvittelin talosi olevan vähintään 100 vuotta vanha.

        tiedätkös täällä pohjanmaalla ainakin on kaikki seurustelevat isäntiä ja emäntiä. iästä riippumatta ja tällä vuosituhannella :D


    • Itselläni on vilkas mielikuvitus ja saan näistä kirjoituksista anina kivat kiksit pariksi päiväksi mutta on vaikea uskoa ennen kun itse todistan, jolloin voinkin sitten heittää hyvästit järjelle päässäni.

      Suomen paranormal activity.

    • tiksukka

      Olen kuullut vastaava... Siinä perheessä isä kuoli kotia ja siunattiin noirmaalisti mut alkoi liikehtiä siellä talossa ja siunattiin uudestaan... Näin loppui siellä radion soitot ja valojen napsuttelu..
      Mulle tuli mieleen että jos siellä on kuollut joku kenet on jätetty siunaamatta, vedoten niihin löytämiisi luihin...

      Olen aivan terve ihminen enkä feikki...

      Voimia teidän perheelle..

    • logabeti

      Minä uskon vakaasti..KUN LUMEEN KUSEE,REIKÄ TULEE.totta taatusti

    • weiss

      Parhaita todisteita kummituksista on juuri tällaiset tapaukset, joissa samassa talossa asuvat/siellä käyneet ihmiset eläimiä myöten ovat kaikki kokeneet outoja. Jos talossa ei kummittelisi, kukaan ei olisi kokenut siellä mitään kummallista. Miksi en ole itse kokenut taloudessamme koskaan mitään outoa? Koska täällä ei kummittele. Thank God for that! Te jotka väitätte "kummituksia ei ole olemassa, mielikuvituksen tuotetta", voisitte aukaista silmänne todellisuudelle. Tietty ajatus kummituksista pelottaa, mutta yrittäkää totutella siihen. Asia on kyllä niin, että vain harvat uskovat ennen kuin näkevät. Mutta älkää alkako haukkumaan toisia hulluiksi vain sen takia koska ette itse uskalla ajatella edes mahdollisuutta henkien olemassaolosta!

      • tiinugrr

        totta puhut. moni näistäkin irvailijoista voisi itsekin säikähtää jos omalle kohdalle sattuisi vastaavaa. en minäkään kummituksiin usko, mutten silti väitä kirjoittajaa valehtelijaksi tai sairaaksi. Uskon, että heillä on tapahtunut noita outoja asioita, joista kaikkiin ei välttämättä löydy luonnollista selitystä.


    • rilla-milla

      Pai kolme vuotta sitten tuli ohjelma Piiri , jossa meedio Marja Pennanen tutki paikkoja , joissa kummitteli ja sai ne rauhoiteltua , hän sai yhteyden näihin olioihin ja tiesi mistä ovat peräisin .
      Olisiko hänestä apua ? tai jostakin muusta ..

      Katselin jaksot kylmät väreet iholla , mutta oli mielenkiintoista.
      Kaikkea tässä maailmassa ei tarvitse järjellä selittää , uskon sinua kyllä .

      • pupu tupuna

        :)
        hih jos Piiri oli sinusta noin pelottava ohjelma niin vilkasehan pari jaksoa Ghost Adventuresia.. :) niillä on eri meininki jaksoissa muutamissa.. siellä ne ovat tekemisissä ihka oikean demonin kanssa..

        itse tykkään paranormaalista erittäin paljon.. kokemuksia todella paljon ja olen myös hiukan meedion vikainen tapauskin.. eli koen ja näen ja kuulen asioita välillä mitä kaikki eivät tiedosta.. :) osa hengistä ovat ottaneet muhun yhteyden ja yksi heistä jäi mulle omaksi henkioppaakseni.. :)

        henkimaailma voi olla erittäin pelottava kohdata mutta toisaalta sitä ei tarvitse pelätä.. jos pelottaa niin mielessä voi vaikka hokea jotain mantraa joka tuo itselleen voimakkaan olon.. :)


      • 21+5
        pupu tupuna kirjoitti:

        :)
        hih jos Piiri oli sinusta noin pelottava ohjelma niin vilkasehan pari jaksoa Ghost Adventuresia.. :) niillä on eri meininki jaksoissa muutamissa.. siellä ne ovat tekemisissä ihka oikean demonin kanssa..

        itse tykkään paranormaalista erittäin paljon.. kokemuksia todella paljon ja olen myös hiukan meedion vikainen tapauskin.. eli koen ja näen ja kuulen asioita välillä mitä kaikki eivät tiedosta.. :) osa hengistä ovat ottaneet muhun yhteyden ja yksi heistä jäi mulle omaksi henkioppaakseni.. :)

        henkimaailma voi olla erittäin pelottava kohdata mutta toisaalta sitä ei tarvitse pelätä.. jos pelottaa niin mielessä voi vaikka hokea jotain mantraa joka tuo itselleen voimakkaan olon.. :)

        oot ihan oikeessa tosta Piiristä. katoin muutaman jakson ja tulin siihen tulokseen etten koskaan katso sitä enää. Ghost Adventuresista en ole kuulluut mutta taidan vilkaista.
        mutta tahtoisin tietää tuosta sinun henkioppaasta koska useita kertoja jokin henki on ottanut minuun yhteyttä mutta olen blokkinut sen koska ajatus siitä että en pääse enää hengestä eroon pelotti niin paljon.
        olen pienestä asti nähny ja kuullut kaikkea mitä muut eivät. lapsena se oli pelottavaa koska en tiennyt mitä se oli ja miksi niin tapahtui. nyt olen oppinut elämään sen kanssa vaikken vieläkään ole saanut vastausta kysymykseen: miksi minä?


    • Here lies guy

      Minulle on käynyt samoin, että olen kuullut jonkin äänen YKSIN kotona ollessani.
      Olin tällöin 14v ja vanhempani lähtivät joka aamu 7 aikaan töihin ja sen jälkeen kun olin olohuoneessa katsomassa uutisia niin kuulin vessastamme hyvinkin äänekkäitä huokauksia ja henkäuksiä. Tv tä katsoessani luulin kuulevani harhoja mutta joka kerta kun laitoin telkkarin äänen pois ja kuuntelin hiljaa niin sieltä tosiaan kuului henkäyksiä.

      Ääneiä ei kuulunut enää kotiin tultuani eikä yölläkään, ainoastaan aamulla. Kerran sen takia sulkeuduin omaan huoneeseen ja jäin menemättä kouluun sillä kulkiessani (avonaisen) vessan ohi kuulin sieltä erittäin voimakkaalla äänellä henkäyksen ja säikähdin sitä helvetisti vaikka vessa oli pimeä ja tyhjä. Sanoin isälle ja sen mukaan se ei voinu kuulua ilmastoinnista eikä mistään muustakaan.

      Se talo oli meidän itse rakentamassamme talo ja tontin paikalla kauan aikaa sitten pelto (jälkeenpäin puita) ja lähimetsätä löytyykin ruostuneita piikkilankoja.

      Jopa eräänä aamuna kun oli kesäukkosia ja jälleen kerran, yksin kotona ollessani kun ukkosti ja jyrähti oikein kunnolla, palohälytin räjähti/poksahti katossa kirkkaan välähdyksen voimin. Se toimii pattereilla ja kun se räjähti/tuhoutui niin kuului samanlainen ääni kuin joku mies löisi kookkaat kädet voimakkaasti yhteen. JA sen välähdyksen aikana näin jonkun hahmon pimeällä käytävällä joka johti huoneeseeni.
      Jälkeenpäin sen hälyttimen patteri oli kärähtäny ja koko hälytin oli entinen.

      Tiedän että kuulostaa hullulta mutta minulle se on totta sillä koin sen kaiken itse.
      olen terve tavallinen ihminen jos siltä kannalta pittää alkaa aattelee :)

    • ??

      Hei!

      Luin ton sun postauksen joka kuulosti aika karmivalta.
      Jokatapauksessa,mielestäni kannattaisi hankkia joku meedio tai vastaava käymään visiitillä.Itsellänikin on koira joka huomaa pienimmätkin rasaukset,uskon että koiranne aistii jotain.
      Teillä on monia todistajia jotka ovat nähneet / kuulleet selvästi jotain, ei ole pienimmäistäkään epäilystä siitä että jotain on tekeillä! Kuulostaa kuitenkin siltä että ette halua muutttaa pois??

      Toiseksi taas, mielikuvitus ei voi tehdä noin pahoja tepposia,kuten jotkut täällä väittävät, Itse en usko voimakkaasti mihinkään yliluonnolliseen,mutta en tuomitse kuitenkaa. Mutta kuten jo sanoin kannattaa harkita meediota :))
      He voivat kanavoida yliluonnolllisen ja päätellä mitä on tekeillä.

      Itselläni ei ole kummenpaa käsitystä yliluonnollisuuksista, 4 -5 vuotta sitten kuollut koirani tuppaa ilmestymään minulla mielessä. Voi toki olla että ikävoin vieläkin voimakkaasti mutta en uskon sen olevan mitään erikoista. Tuo sinun tapauksesi on taas todella mielenkiintoinen :)

    • ijbguu

      Niin no humpuukkia vai ei mutta jos totta on niin oletettavasti syy miksi henki siellä majailee voisi vaikka olla noissa luissa että haluaa että tiedetään mitä sille tapahtunut. sopis ainakin tohon paranormal teemaan.

    • 151515

      Kuulostaa pelottavalta. Mitäs jos tutkisit jossain arkistossa kotitonttisi historiaa? Sieltä voi löytyä vaikka mitä. Totta on että elämet aistivat sellaisia asioita mitä me ihmiset emme edes tunne. En usko että olet hullu tai rikas mielikuvitukseltasi. Entä ne luut, olisiko ne kannattanut viedä jonnekin tutkittavaksi jos ihmisen luilta vaikuttivat? :)

      Itse olen asunut lapsena 60-luvulla rakennetussa rivitalossa. Monena yönä olin herännyt keskellä yötä ja ollut varma etten ole huoneessani yksin. Siskoni nukkuivat viereisessä huoneessa ja kertoivat minulle vasta vuosia myöhemmin että he myös pelkäsivät jotain outoa siinä talossa. Joskus lasten huoneitten ja keittiön välisessä käytävässä kuului askeleita. Eli on näitä outoja kokemuksia muilla kuin sinulla...

    • Mitä suomi24 muuta on ku trolleja :D tämäkin varmaaan suomi24 op toimesta tehty :D

      • DDD.

        Muista laittaa jatkossa Hähä! :D [TM] niin muut ei pääse käyttämään tuotemerkkiäsi.


    • gumitus

      Minäkin ostin homotalon! Saanko rahani takaisin?

    • kikkeliskokkelisjoo

      HUI : < eiois pitäny lukee tota.nyt pelottaa

    • Laita ensiksi oikea nimesi ja osoitteesi niin voidaan tarkistaa että täsmäävätkö ne. Lisäksi sitten nähdään näppärästi esim google streetviewstä että miltä tämä kummitustalo näyttää ulkoa päin.

      Seuraavaksi voisi toivoa vaikka valokuvaa niistä oudoista kirjoituksista (vai ettekö pitäneet niitä NIIN outoina että olisitte vaivautuneet ottamaan kuvia...?) ja tosiaan ne luut voi viedä viranomaisille tutkittavaksi. Todennäköinen selitys niille kuitenkin on se että joku on grillaillut vähän kanankoipia siellä pihalla ja heitellyt sitten luut sinne kukkapenkkiin... vai mitä?

      Mutta täyttä paskaahan tämä on, vai mitä? Jos tämä olisi totta ollenkaan, niin olisit ottanut jo yhteyttä johonkin iltapäivälehtiin etkä vain kirjoittelisi nimettömänä tänne suoli24:ään.. :D :D

    • Emme_ole_yksin

      Toi on aika paha. Millaisia kirjotuksia seinillä oli?

      Kun kerroit että tyttäres oli nähnyt portaita alas hitaasti kävelevän tumman, suurikokoinen hahmon. Voin kertoa sen ettei se ole kummitus. Vaan demoni.

      Demonit ottavat yleensä eläimien, lapsien ja isojen tummien hahmojen muotoja.

      Demonit ovat siitä pahempii kuin kummitukset, ne haluavat kommunikoida (kyllä kummituksetkin haluaa) ja jos joku teidän perheestä vastaa siihen kommunikointiin. Se demoni ajattelee että se on kutsu teidän elämäänne, ettekä välttämättä ikinä tule pääsee siitä eroon.

      Mut saatan olla väärässäkin. Teidän kannattaa alkaa ottee selville talon historiasta kaiken tiedon. Mutta myös teidän omastakin historiastanne, jos se nimittäin saattaa olla demoni. Jos se on kummitus, nii voitte päästä eroon siitä muuttamalla tai kutsumalla meedion. Mutta tilanne saattaa pahentua asiasta, jos niin teette.

      Mutta neuvon teitä olemaan ottamatta riskiä. Ja muutaatte pois talosta mahdollisimman nopeesti ja jos haluatte jäädä asumaan sinne taloon. Älkää missään nimessä kommunikoi minkään hahmon kanssa.

      Ton sun kuulemas perusteel, noi tapahtumat saattavat pahentua entisestään.

    • hdjyfk,h,lgjk

      oletteko kuulleet etiäisistä? meillä lapissa on etiäisiksi selitetty tuommoset, mutta ne ei tee pahaa.

      • etiäistyttö

        Meillä etiäiset on olleet niitä mitkä tuntee kun joku perheenjäsenestä on tulossa kotiin, tai joku vieras tulossa kylään... Itse olen aina vielä vanhempien luona asuessani "tuntenut" vaikka auton ajavan pihaan, ja sitten siellä ei olekaan ketään, menee noin vartti niin isä on kaartanut pihaan. Eikä koskaan tiedetty etukäteen koska isä on tulossa kotiin, koska niin epämääräinen työ, mutta osattiin aina laittaa kahvit tulemaan kuitenkin :D

        Äidillä samaa vikaa.


    • kissafani -98

      olen huomaanut saman tapaista meillä kun olin nuorempi näin öisin kun käytävällä käveli jokin tumma hahmo ja kun meillä oli vanha navetta ja vein sinne usein hevostavaroita ne ain katosi siellä ja nyt kesällä kun navetta purettiin osa tavaroista löytyi sänkyni alta :o kavereitanikin välillä pelottaa olla meillä ja varsinkin minua kun olen yksin meillä aika vanha talo sellainen 70vuotta vanha alakerta,pannuhuone ja ullakko itse olen vasta 13vuotta. minua rupesi aivan pelottamaan kun tyttäresi oli nähnyt jonkun laskeutuvan rappusia ja löytämänne luut oliko ne oikesti jonkun ihmisen?? viekää ne nyt ihmeessä tutkittavaksi! :)

    • M@k3

      Kummituksia ei ole olemassa, mutta tarina oli hyvin tehty ja oikein viihdyttävä.

      • jolppi 999

        kuule oon 9v!!! ja sanon vaan huvikseni sulle että kummituksii voi olla olemassa,
        kuka tollatteen tarinan ois ite keksiny!!!!!


      • op~~

        Ja mitähän todisteita sulla on kummitusten olemassaolemattomuudesta? Kummitusten olemassaolosta sen sijaan on valtavasti "todisteita". Siksi lainausmerkeissä, että skeptikoille minkään maailman todisteet eivät riitä. Kummituksia kun ei pysty tieteellä todistamaan, ei nyt eikä koskaan. Eikä niin ole tarkoitettu.
        Alappa huvikses haastattelemaan vaikka lähipiiriäsi ja tuttaviasi aiheesta, saatat yllättyä! Ihmiset monesti vaikenevat näistä kokemuksista, kun ajattelevat että ihmiset leimaavat heidät hulluiksi.. Mutta jos alat kaivelemaan, niin varmasti kuulet monenlaisia juttuja! Samaa suosittelen kaikille muillekin! :)


      • häh?
        jolppi 999 kirjoitti:

        kuule oon 9v!!! ja sanon vaan huvikseni sulle että kummituksii voi olla olemassa,
        kuka tollatteen tarinan ois ite keksiny!!!!!

        No ihan kevyestihän tollasen tarinan nyt aikunen ihminen keksii. Itse en usko kummituksiin, ainakaan ennen kuin itse näen.


    • luut poliisille

      Varmaankin kirjoituksesi on provo. Jos kirjoituksesi on totta, niin luut olisi pitänyt ilmoittaa poliisille. He tutkivat sitten asiaa eteenpäin.

    • F.P.S.

      Pitäs perustaa joku suomen oma Ghost Hunters :DD

      Jos olis rahaa niin mikä ettei.. Aikaa ainaki on :D

      • Nti Etsivä!!!

        Suomeen on perustettu oma Ghost Hunters jonka nimi on Ghost Invetigation Finland (http://www.ghostinvestigations.fi/)....

        Sinne vain viestiä kun kerran kiinnostaa ja jos tulisi sivustolle joskus jotain tutkimustuloksiakin....


    • Zetor 2x

      Mieleen tulee, että asunnossa on harrastettu okkultismia.

      • mamamia!!

        pilvessä koko kämppä!


    • Samankokenut

      Selvä juttuhan tuo, oikea kummitushan se on.

    • uskon tämän jutun..

      Moi!

      Olis niin siisti päästä käymään talossa, nähdä / tuntea itse nämä jutut. Suosittelen lämpimästi kuitenkin, että siellä kävisi meedio tai vastaava joka pääsee henkimaailmaan..

      • Yksi mikrosiru

        ", että siellä kävisi meedio" Miksi meedio? Paholaisen edustaja. Lähestykää Jumalaa, niin Hän lähestyy teitä.


    • Kummituksista

      Tieteellinen analyysi:

      Ei aaveista pääse eroon millään siunaamalla, eikä niitä mitkään meediot aisti. Se on sitä humpuukia, jos mikä. Eläimet ne aistii, koska haamut on fysiologisia jossain määrin. Niillä on oma olomuotonsa, joka on plasma. Tämä "musta hahmo" eli "varjohahmo" on tyypillinen plasman aiheuttama reaktio tai olomuoto tjsp. Samaan kategoriaan menee nämä "valopallot" yms.

      Kuten huomaa, ei se tiedekkään kaikkea selitä. Kuten massan aiheuttamat äänet (askeleet) tai kosketukset (koputukset).

      Uskovan selitys:

      Jos talossa on tapahtunut jotain väkivaltaista tai uskomattoman surullista, voi se houkutella taloon uhrin hengen lisäksi jotain muutakin. Varjohahmo on liitetty termiin "paha henki". Jos alatte havaitsemaan fyysistä kummittelua (raapiminen, töniminen, hiuksista kiskominen) niin suosittelen maiseman vaihdosta. Huudot, koputukset, murina, eläinten aggressio tai alistuminen, yleinen ahdistava olotila tai pelko talossa voi kieliä jostain demonisesta. Näihin ei mikään meedio tai kyläpappi auta. Seinillä olleet kirjoitukset ja löytyneet luut (todennäköisesti eläimen) ehkä enemmänkin kertovat talossa harjoitetusta pimeän palvonnasta.

      Nämä on ihan oikeita asioita tässä maailmassa.

      • wwwk

        Jos talossa on demoni, se on tosiaan vaikeampi juttu. Tavallisten ihmisten henget saa sen sijaan häädettyä taloista suht helposti, juuri papin tai meedion avulla. Että äläpä ala viisastelemaan! Et ilmeisesti tiedä tapauksista, joissa haamut ovat lähteneet juurikin siunaamalla. Muuten ne eivät lähde edes kulumalla!


      • Uskova

        Demoni saa voimansa synnistä.
        Kun pyytää anteeksi syntejään Jumalalta ja pýytää Jeesuksen elämään, niin pystyy karkoittamaan henget Jeesuksen nimessä. Tämä on tosi.

        Luuk. 9:1
        Jeesus kutsui koolle kaksitoista opetuslastaan ja antoi heille voiman ja vallan parantaa taudit ja karkottaa pahat henget.

        Ef. 6:12
        Emmehän me taistele ihmisiä vastaan vaan henkivaltoja ja voimia vastaan, tämän pimeyden maailman hallitsijoita ja avaruuden pahoja henkiä vastaan.


    • Nopeli

      Kun me ostimme entisen talon missä asuimme, niin sielläkin kummitteli. Teimme remonttia ennen sinne muuttoa parikuukautta Joka kerta kun ajoin autolla pihaan, niin oli tunne, että joku katselee yläkerran ikkunasta. Kävin kellarissa laittamassa valkeeta pesään ja ympärillä kuului lasten ääniä, vaikka olinkin yksin. Samaten kun oleskelimme öitä ennen virallista muuttoa, alakerran keittiössä oli sellainen olo ettei siellä yksin ollu. Kokoajan tuntui et joku seurailee tekemisiä. Remonttimies oli yöpyny kerran siellä ja sanoi et iha aikamiestä pelotti kun joku liikkui kolmannessa kerroksessa. Isäntäkin oli ite yksin siel yötä ja sano et ulko-ovi oli käynyt mut ketään ei ollu näkyny.

      Kun virallinen muuttopäivä sitte tuli ja oltiin jo kotiuduttu, pikkuhiljaa äänet loppui, kukaan ei ikkunasta enää seuraillu ja keittiössäkin sai olla ihan rauhassa. Tulimme siihen tulokseen, et kummitukset eivät saaneet meitä ajetuksi pois ja tyytyivät siihen että me siellä asutaan...

    • Soita Seiskaan. Kyllä tuollaisesta stoorista jo jonkun lantin saa. Älä kuitenkaan sano ainakaan heti soittaessasi, että et tiedä kuka on rakentanut 20 vuotta vanhan talon.

    • KissaK

      Laita kummitukset tuottamaan ja muuta talo hostelliksi kummitus-friikeille. Moni olisi valmis maksamaan yöstä oikeassa kummitustalossa.

      • Jos ei ole

        kodissaan erikoisia ääniä tai tapahtumia, ei todellakaan usko mihinkään yliluonnolliseen. En minäkään ennen. Mutta, sitten ostin talon, jossa oli asunut kaksi vanhaa naista. Joku vuosi meni ilman erikoista. Mutta nyt viimeksi heräsin yöllä kolahdukseen, pomppasin sängystä, avasin kaihtimen ja katsoin valaistuun pihaan. Samalla kuulin oven sulkeutuvan. Ketään ei näkynyt missään. Menin aulaan jossa raskas puinen vaatehenkari oli eteisen matolla. Heräsi vaan kysymys, miten henkari itsestään pystyy putoamaan tangosta??? Ja toinen asia oli se, että aikaisin yhtenä aamuna, joku koputti makuuhuoneen ikkunaa. Heräsin, kuuntelin, ajattelin ja avasin kaihtimen, mutta ketään ei missään. En pelkää, mutta mikä selitys?


    • kokemus...

      Olen itse asunut talossa, jossa myös ns. kummitteli/kummittelee. Ei tollaisia asioita kuten ap kertoi, mutta kuitenkin.
      Myös muut, lapsetkin, sen vaistosi. Pelkäsivät. Ihmettelivät ääniä ym.

      Meidän kotimme siunattiin kahteen kertaan. Ei siis mitään meedioita, vaan kristillinen / luterilainen kodin siunaus. Ota yhteyttä pappiin, seurakuntaan, ja pyydän kodin siunausta. Toisella kerralla meillä väheni huomattavasti. Ei loppunut, mutta oleminen kotona muuttui rauhallisemmaksi ja tapahtumia oli harvemmin.



      Älä jätä lasta yksin, koska jos hän kokee, näkee ja pelkää, se on aivan todellista.

      Meillä lapset nukkui aikaisemmin yläkerrassa, ja me aikuiset alakerran makkarissa. Kun siirryin itse nukkumaan yläkerran makkariin, joka tuossa vaiheessa tyhjeni ja vapautui, ja lapset edelleen jatkoivat nukkumista omissa huoneissaan, lasten yö rauhoittui, eivät heräilleet, itkeneet ym. kuten aikaisemmin kun olivat yläkerrassa itsekseen.

      Jos teillä vain on mahdollista laita lapsi nukkumaan samaan huoneeseen teidän kanssanne tai nukkukaa kaikki samassa kerroksessa. Ei poista itse ongelmaa, mutta tuo lapselle turvallisuutta kun aikuinen on lähellä.

      Suosittelen kodin siunausta.

      • keijokalevi

        lapsia pitää tottakai auttaa tollases tilantees...mut kyl noi "ylä-ala-kerta jutut" on aika heikkoa juttua...se voi johtua mistä vaa kylmyydestä/kuumuudesta/tottumuksesta yms...itekki nukun paljo paremmin muualla kun himassa..


      • Atte Ateisti

        1. "Älä jätä lasta yksin, koska jos hän kokee, näkee ja pelkää, se on aivan todellista."

        -Oikea lääke. Todenäköisesti tepsii. Tietyssä iässä lapsilla on pelkoja, jotka liittyvät mm. vanhempien menettämiseen.

        2. "Suosittelen kodin siunausta. "

        -Väärä päätelmä. Ristiriidassa ensimmäisen oikean ratkaisusi kanssa. Mutta ei siitä kai haittaakaan ole. Luterilainen pappi siunaa mielellään koteja, vaikkei mikään henkien manaaja olekaan.


    • No mä vaan tääl

      Toiset kokee kun ne pelkää ja alkaa mielikuvitus liittään jokaisen tapahtuman "kummituksiin"...mistä noi kummitusten kuvat ja käyttäytymiset oikein tulee?? mistä sitä tietää vaikka ne ois sit persereijässä asustelevia bakteereita jos on kerta olemassa.. ihminen alkaa uskotteleen itselleen mitä tahansa erilaisissa tilanteissa...esimerkiks parisuhteessa alkaa kolmannelle osapuolelle puolusteleen vaik toinen ois hakannut...henkinen kantti itelläki välillä heikko joissai asioissa ja varmaan kaikilla on omat heikot kohtansa..mut joillai se kantti on lähes olematon..

    • En usko yliluontoon

      Jotain vilahtaa silmänurkasta, mainitsit. Ettei olisi hiiriä talossa? Osta rotanmyrkkyä niin ehkä hjaittaeläinten ohella demonikin söisi sitä ja häipyisi.

    • K

      Hei,

      pyydä meedio paikalle selvittämään tilanne ja saattamaan henget valoon.

    • antinero

      Minä uskon,että talossanne kummittelee. Olen sitä mieltä että sinun kannattaisi laittaa videokamera talon joka nurkkaan, että näet , mitä siellä oikein tapahtuu. Se ei ole mitenkään pois suljettu että koira/kissa tai joku vastaava on juonut lasin tyhjäksi. Mutta se on hieman omituista että pisaraakaan ei ollut tippunut matolle tai lattialle. Ja olen jostain lukenut että kissat ja koirat aistivat pahan,joten sinuna olisin varuillani. Olen itsekin kokenut tapahtumia joita en unohda, mutta se oli silloin kun olin nuori ja tietämätön, ja mielikuvitukseni oli ...noh... hieman liian suuri. En halua pelotella sinua , mutta ole varovainen !

    • Saattas olla jonkun lapsen poltergeist. Kuullostaa kyl mielenkiintoiselta. Poltergeistit on raalla tavalla kuolleiden haamuja jotka sotkevat ja heittelevät tavaroita. Ja koska pahanteko on noin pientä on kyseessä lapsi.

      Mun kotona asuu pari sieluliekkiä. Rauhanomaisia mutta häiritseviä valopalloja jotka seurailee täällä kaikkialle.

    • Kiinnostava aihe!

      Terve, olin viime lauantaina kattomassa paranormal activity 3, joten tottakai tämä aihe kiinnosti :). Itellä on jonkin verran kokemuksia myös tämmöisestä, oltiin kaverin luona yökylässä, oli jo aika myöhä, kun kaverin sisko tuli sanomaan että olohuoneen sohvalla istuu joku mies. Noh mentiin sinne katsomaan ei löytynyt mitään eikä mitään ollut tapahtunut. Mutta aamulla kaverin äiti sanoi että sisko on joskus ennnenkin tullut sanomaan jotain tuonkaltaista, ja että lapset ja eläimet näkisivät/tuntisivat henget ja demonit. Sitten kysyin yhdeltä tutulta kesäteologilta, levitaatiosta, youtubesta löytyy aika vaikuttava video, huonolla kuvanlaadulla kylläkin, mutta hänellä oli myös paljon tietoa levitoinnista ja kuullut paljon siitä, ja kertoili meille paljon demoneista yms. joita en nyt tarkalleen muista mutta, kyllä on kiinnostava aihe tämmöinen!

      • 2post

        Lisään vielä yhden postin tähän, perään, tuosta teologista, vielä hän sanoi lopuksi vielä kun kysyin suoraan että onko demoneja/henkiä oikeasti olemassa? Hän vastasi "voit nähdä mitä vain, jos uskot siihen"


    • Heiskanenn3

      Mä luulen, että siihen minne olette muuttaneet niin joskus on voinut asua siinä paikassa jotkut jotka ovat kuolleet...tai sillai niinku..en oikeastaan osaa selitttää, mutta kumminkin..Suosittelen mielummin muutta pois siitä paikasta johonkin ihan uuteen asuntoon, vaikkapa kerrostaloon tai mihin vaan...
      Koko perheelle se on parempi asia, tästä en enempää viittis kertoa....
      Mutta suosittelen kuitenki muutta mahdollisemman pian tai kun on aikaa muuttaa, en todellakaan pelota tällä asialla..Se musta minkä tyttäresi näki on demoni ja se voisi mennä jopa ihmisen sisälle ja kummitukset vissiinki kanssa ja siitä voi jopa kuolla..ja jos olet nähnyt paranormal activity vai mitenköhän se kirjotetaan nii ne on dokumentteja...eipäs nytten tässä mitään mutta kannattaisiko siksi aikaa ostaa, vaikkapa ikoneja kotiinne.

      • Johanna Ericson

        Minä uskon...! En tajua yhtään mitenköhän muut ihmeset ajattelee tommoista paskaa sinusta mitä tänne on oikee kirjoitettu! Kannattaa muuttaa tosta asunnosta pois johki uuteen ja ei todellakaan vanhaan asuntoo, ei TODELLAKAAN olen tosissani. OTA KOKO PERHEESI NUKKUMAAN SAMAAN HUONEESESI JA LAPSIASI OMASI VIEREEN, SILLÄ SE ON PAREMPI NIIN! Nyt hei toivon tekeväsi näin....
        Toivottavasti vielä pärjäätte sen aikaan, kun olette muuttamassa....Ja vain toivon vaan teille koko perheelle vaan hyvää ja muuttakaa pois!! En halua teille pahaa ja uskokaa jumalaan ja jeesukseen! Jeesus rakastaa teitä


      • g

        dokumenttejapa hyvinkin.. :D hei nyt ihan oikeesti, järki käteen! en sano etteikö mitään yliluonnollista olis olemassa mut älkää myöskään luulko että kaikki paranormal activityt ja supernaturalit on totta!


    • kummittelu

      Ihan totta.Muutin pari viikkoo sit uute taloo jot oli rempattu ja siellä tapahtu ihan outoja asioita.Siellä radio meni yht äkkiä päälle ja siel kuulu ihan outuja ääniä.Ja kun meil kaivettiin lipputangon paikkaa niin sielt löytyi jotain vanhoja papereit joista ei saanut selvää.Vein ne tutkittavasti eikä niistä saanut tutkijatkaan mitään selvää.Parin päivän päästä ne olivat kadonneet minun keittiön pöydältä.Eikä minulla ole eläimiä,lapsia tai poikaystävää.ja niihin papereiden paikoille oli tullut ihan sika kylmä kohta.

      • kummittelijasetä

        Yksi sinulla on ja sen mukana kaikki; olet hörähtänyt yksinäisyyteesi. Mene vaikka naimisiin. Joku äijänkäppyrä saattaisi hillitä remuavaa mielikuvitustasi. Voit muuten pitää nyt vaikka maitopurkkia siinnä pöydällä kylmällä paperien paikalla, kato maito tykkää viileestä eikä aina tartte jokaisen tilkan takia lähtee jääkaapille.

        http://www.youtube.com/user/21per3?feature=mhee#p/u/4/Q52x79cLhjA

        Ole kiltti tyttö siellä


      • kummittelu
        kummittelijasetä kirjoitti:

        Yksi sinulla on ja sen mukana kaikki; olet hörähtänyt yksinäisyyteesi. Mene vaikka naimisiin. Joku äijänkäppyrä saattaisi hillitä remuavaa mielikuvitustasi. Voit muuten pitää nyt vaikka maitopurkkia siinnä pöydällä kylmällä paperien paikalla, kato maito tykkää viileestä eikä aina tartte jokaisen tilkan takia lähtee jääkaapille.

        http://www.youtube.com/user/21per3?feature=mhee#p/u/4/Q52x79cLhjA

        Ole kiltti tyttö siellä

        MUlla ei oo sie jää kaappii vie jote ei oo maitooka sulkki tieroks


      • pummituspumpunmp
        kummittelu kirjoitti:

        MUlla ei oo sie jää kaappii vie jote ei oo maitooka sulkki tieroks

        Ootko blondi vosu?Voisin tulla lämmittelee sua hieman patukallani.
        Sua on kusetettu huolella ostaessasi/vuokratessa asunnon, jos ei sulla ole jääkaappia,lieneekö hellaakaan?
        Paa ne asunnon lämmöt päälle myös,ei tuu kylmiä kohtia mihinkään.


    • Stadin Erkka

      Sama tekijä näissä ylläpidon skeida-aloituksissa on aina se, ettei aloittaja jostain syystä koskaan vaivaudu tulemaan takaisin kommentoimaan hänelle jätettyjä 500:aa viestiä. Läiskää kolmen sivun tarinan alkuun, ja jättää sen sitten tänne märehtimään.

      Anyway, ei nämä kummitus/okkultti-friikit sitten koskaan vaivautuneet kuvaamaan niitä mystisiä kirjoituksia sieltä revittyjen tapettien välistä? Tai niitä "luita" sieltä puutarhasta? Luulisi jokaisen pienemmätkin aivot omaavan ihmisen näin tekevän jos jotain epäilystä on jostain epä-inhimillisestä toiminnasta... Mutta eipä tietenkään. Ja kylläpäs teillä näyttää noita koti-eläimiä lappaavan kämpässä oikein olan takaa. Kissaa, koiraa ja virtahepoa koko suvun toimesta. Ja kun sukulaisetkin ovat kaikki nuo kummitelut kokeneet, ei heilläkään ole kukaan hoksannut esim. videokameran olemassaoloa nykymaailmassa?

      Voi voi ...

      • ei-skeidaa

        Minä taas en usko että on olemassa mitään "ylläpidon skeida-aloituksia" koska ihka oma kirjoitukseni oli kerran tuommosen aloituksen paikalla, sanasta sanaan!
        Kai ylläpito saa tehdä niin mutta minusta se tuntui yllättävän pahalta, ihan kuin joku olis levitellyt mun asioita!


      • hallusinaatioksi
        ei-skeidaa kirjoitti:

        Minä taas en usko että on olemassa mitään "ylläpidon skeida-aloituksia" koska ihka oma kirjoitukseni oli kerran tuommosen aloituksen paikalla, sanasta sanaan!
        Kai ylläpito saa tehdä niin mutta minusta se tuntui yllättävän pahalta, ihan kuin joku olis levitellyt mun asioita!

        Ylläpito kyllä tunnistaa skeidan, joka myy, mutta sinä sen skeidan siis keksit. Monet kutsuisivat sinua sen vuoksi "paskanpuhujaksi", mutta minä en. Olet vain joku pieni ihminen pienessä maailmassasi. Voi, voi.

        Just a piece of grab like any, many years ago. Take it easy, but take it.!

        http://www.youtube.com/watch?v=pbtCdc4jbxE


      • Engl. MFil.
        hallusinaatioksi kirjoitti:

        Ylläpito kyllä tunnistaa skeidan, joka myy, mutta sinä sen skeidan siis keksit. Monet kutsuisivat sinua sen vuoksi "paskanpuhujaksi", mutta minä en. Olet vain joku pieni ihminen pienessä maailmassasi. Voi, voi.

        Just a piece of grab like any, many years ago. Take it easy, but take it.!

        http://www.youtube.com/watch?v=pbtCdc4jbxE

        Opettelepa sitä englantia ensin kunnolla, ettet tee itseäsi naurunalaiseksi.¨Crap, ei grab :)


      • Sirupiru
        Engl. MFil. kirjoitti:

        Opettelepa sitä englantia ensin kunnolla, ettet tee itseäsi naurunalaiseksi.¨Crap, ei grab :)

        Jospa hän tarkoittikin rapua eikä paskaa. :D
        Elämä on kasa rapua.


      • Sirupiru
        Sirupiru kirjoitti:

        Jospa hän tarkoittikin rapua eikä paskaa. :D
        Elämä on kasa rapua.

        Voi voi, eihän grab olekaan rapu. Fail. xD


    • gygigiugkk

      Jumalaan ihmiset uskoo mutta ei kummituksiin, miksi näin?

      • velho pew pew

        magiaan kyllä uskotaan, mutta tulipalloihin ei. Miksi näin?


      • JaanaWEST

        Hei! Annan vinkin sinulle, jos lapsesi pelkäävät mennä yksin johonkin nii suosittelen meneväsi lapsiesi kanssa ja olla lapsiesi lähellä ja myös kaikkien kanssa, vaikka yhdessä kaikki lähellä ja koko aika kaikki, vaikka samassa huoneessa, että ei kukaan ole yksin missäkään, vaan kaikki lähellä toisiaan..Suosittelen näin ja muuttamaan kokonaan asunnosta pois ja mahdolisimman kauemas siitä teidän asunnostaan ja koko alueeltaan, uuteen taloon tai mihin vain, mutta ei todellakaan, enää kannata muuttaa vanhaan taloon..
        jos on teillä kummituksia olleet talossanne....siksi näin.
        Toivotan teille hyvää tulevaisuutta.
        Jeesus rakastaa teitä


    • kkk++

      Hei!

      Kyllä, on olemassa PALJON sellaista jota ns "järki ei selitä". Eli on myös muuta kun meidän fyysinen maailmamme..

      Ota yhteyttä meedioon, ihan lastesikin takia..pyydän!!!

      • immuuni magialle

        Kas kun ei lapsia pitäisi vielä viedä kuuntelemaan jonkun henkisesti epävakaan meedion juttuja. Siitähän se soppa vasta syntyisi.


      • sinua rah..kastetaan

        Joo, mä olen meedio ja voin sua tässä asiassa auttaa. Ilmoita vaan, jos haluat istunnon niin otan yhteyttä antamaasi sähköpostiin. Olen pitänyt tässä kuussa sattumalta juuri alehintaistuntoja eli nyt hinta on ainoastaan 1200 euroa 45 minuutin istunnosta. Kyllä nyt laitetaan istunnolla tai muutamilla talosi ja mielesi kummitusasiat kuntoon. Kiva juttu. Ota rohkeasti yhteyttä. Älä pelkää elämää!


    • immuuni magialle

      Jos itse löytäisin lapsen sormen luita kukkapenkistä niin ottaisin välittömästi yhteyttä poliisiin, varsinkin jos sitä ennen seiniltä on löytynyt mielipuolisia kirjoituksia. Lapset näkevät vielä outoja hiippareita tontilla, niin sekään ei saa hälytyskelloja soimaan.

      Miksei ketään koskaan ota kuvia edes kirjoituksista tai luista.

      • timo taikuri

        Ei kun se on taikuutta, eikä mitään luonnollista. Ei silloin poliiseja kutsuta, vaan naapuri huru mummo.


    • ...

      Pistäkää nyt edes paikkakuntaa missä tämä kummitelu tapahtuu, niin tarinanne voisi edes vaikuttaa todenperäiseltä. Olisi kiva nimittäin tietää missäpäin Suomea ei tunneta kameroiden olemassaoloa nykymaailmassa.

    • jaa a

      Outoa. Kyl mä teitä uskon.
      En silti oikein usko kummituksiin.
      Ps: Mielikuvitus voi lisätä tapahtumia.

    • Aurinko1981

      Minä uskon että talossanne kummittelee! Asuin itse lapsena talossa jossa kummitteli, isäni asuu edelleen samaisessa talossa, hän ei usko kummituksiin, mutta on ihmetellyt kyllä omituisia asioita. Olin noin 13-15 vuotias kun koin jotain aivan kamalaa keskellä yötä, heräsin kun naisen ääni hoki nimeäni, olin niin peloisani etten uskaltanut laittaa edes yövaloa päälle, tunsin kuinka jalkopäädyssä joku istu vuoteessani, yhtäkkiä nainen selvästi nousi vuoteesta ja lähti, uskaltaiduin laittamaan valot päälle, mutta ketään ei näkynyt missään. Tämän jälkeen en nukkunut ja valot saivat olla jatkossa joka yö päällä. Olen useasti miettinyt miksi nainen halusi herättää minut ja sitten poistui. Tämän talon historiaan kuuluu että edlliset omistajat olivat pelanneet korttipeliä ja yhtäkkiä talon emäntä oli saanut sydänkohtaksen ja kuollut keittiön pöydän ääreen, tämä nainen olisi halunut kovasti lasta ja nimenomaan tyttöä, mutta eivät koskaan saaneet. Talossa on sattunut myös muita outoja asioita joista riittäisi niin paljon kerrottavaa!

      • immuuni taikuudelle

        Yllättäen kauemman asunut isäsi ei usko kummituksiin ja niitä ei sitten näy. Epävakaa teini kyllä unestä herätessä on se parempi vaihtoehto mihin uskoa kuin aikuinen tasapainoinen mies. Sitten ihmetellään ja suututaan kun joku ei usko juttuihin.


      • ihminen sinä

    • gee.

      tarina nyt homehtunut täällä kohta viikon päivät eikä mielipiteitä hysteerisenä pyydellyttä aloittajaa näy mailla halmein... vai jokos ne kuvaamatta jääneet seinäkirjoitukset ovat loitsunneet koko huushollin?

      • HENNA500

        Suosittelen ottaa yhteittä ennustajiin, ja kertoa kaiken tuosta asiasta.
        Nyt oikeesti haluan sinun ottavan yhteyttä johonkin ennustajaan..


      • Harry Potter

        Velhon tulipallo räjäytti koko kämpän kuulemma ja paljon muutakin on tapahtunut :)


    • Atte Ateisti

      Ne tekstit haluaisin nähdä? Niitä ei tietenkään enää ole?

      Luut voi analysoida. Linnunluita?

      Radio on meilläkin joskus mennyt ajastimella soimaan kun lapset ovat sitä rämpänneet.

      Vesilasi voi tyhjetä kun sen juo.

      Kissat tekevät hyökkäyksiä vähän väliä.

    • 12

      Ota yhteys mielenterveystoimistoon ajoissa ennenkuin pilaat lapsesikin pään.

    • mä vaan

      Itse muutin 2005 vuonna vanhaan omakotitaloon(en asu enää kyseissä talossa) joka on rakennettu 50-luvulla. Mekin tehtiin aluksi remppaa talossa. Kun remontti oltiin suurin piirtein saatu valmiiksi ja asetuttiin taloon kunnolla, niin joka ilta nukkumaan mennessä kuulin alakerrasta puheen sorinaa ja musiikkia, joka kyllä loppui ajan myötä.

    • Apua saatavissa

      Tilaa jostain myrkytyksiä suorittavasta liikkeestä kummajaisentorjuja paikalle
      arvioimaan tilanne? Mitä kannattaisi tehdä jos mörkö häiritsee elämää?

    • hermanteles

      Jos pihamaalta löytyy jotain ihmisjäännöksiksi epäiltävää, niin siitä pitää ilmoitaa poliisille.
      Hengen karkottamiseen suosittelisin ottamaan yhteyttä johonkin meedioon, eikä siis mihinkään 0700-guruun, vaan oikeaan ammatti-ihmiseen. Ehkäpä hänen kauttaan saatte hengen ainakin rauhoittumaan, ellei suostu kokonaan poistumaan. Voihan se olla vain seuraa vailla oleva välitilaan jäänyt henki, josta voitte parheimmillaan saada kotiinne vaikka ilmaisen murtovarkaan karkoittimen. Papilta en lähtisi apua kysymään, koska nykyajan maallistuneet, yliopistossa opiskelleet nössöpapit eivät osaa toimia oikeiden henkiolentojen kanssa, vaan luultavasti lamaantuvat täysin niitä havaitessaan.

    • BelaL

      tosi siistii.!! omistaa tollanen,ei ole joka perheellä.mörköt ei pahaa tee ja tuo kivan säväyksen arkiseen kotielämään.nauti!!

    • raakkuna1

      Olet viehättävä tyttö, ja tuot asian hyvin esiin palstalle. Niin haluan kertoa että tuo omistamanne talo on kuulunut eräälle venäjän/suomalaiselle miehelle joka käytti usein Amfetamiinia. Ja hänen tyttärensä oli hänen hoidossaan usein hyvin pelokas, ja huusi juuri tuolla tavalla. Tyo hänen isänsä ei kuitenkaan ollut paha ihminen, eikä myöskään vahingoittanut tytärtään, mutta tuollainen energian jäänne on ainoastaan riesananne. Se ei ole vahingollinen, eikä tarvitse muuttaa poies talosta. Ja ne pienet luut jotka löytyivät kukkapenkistä, niin ne kuuluvat isännän kissalle. Mutta kuitenkin haluan että tunnette olonne turvalliseksi, niin voin sanoa että Raakkuna on Suomen paras pirunkarkoittaja, ja todella tarkoitan sitä. Ja nyt suoritan toimenpiteen ainoastaan käskysanalla, ja silloin tuon talon ns. "Räyhäjähenki" joutuu jättämään talon kokonaan. Aamen.

      Ja kun toteatte tilanteen rauhoittuneen, niin ainoa pyyntöni on että tuo 16v. nuori nainen kertoisi asiasta "Maailman menoa" palstalla. Salut.

    • kameran kanssa

      Lämpökameran kanssa kannattaa tutkia talo.

    • ollako vaiko eikö...

      En ole itse nähnyt haamuja tms. mutta olen aina aistinut läsnäoloja ja kuullut ääniä...(enkä pelkästään oman pääni sisällä;)

      Opiskellessani 90-luvulla asuin pienkerrostalossa ja siellä koin tähänastisen elämäni hyytävimmän kokemukseni, johon en ole saanut mitään kelvollista selitystä:

      Kun muutin ko. asuntoon, aloin heti alusta asti kiinnittää huomiota ääniin. Ääniä ei kuulunut useinkaan, eivätkä ne olleet mitenkään uhkaavia tms. mutta yleensä hiljainen ääni kutsui minua nimeltä. Pari kertaa vastasinkin, kun taas tajusin olevani yksin asunnossa. Äänet eivät minua sen kummemmin haitanneet, olin enemmänkin kiinnostunut kuin pelokas tms.
      Noh, eräänä päivänä sitten keksin muuttaa järjestystä makuuhuoneessa. Olin vuokrannut asunnon kalustettuna ja järjestys oli vuokraemännän jäljiltä.
      Parisänky sai vaihtaa paikkaa pienen kirjahyllyn kanssa huoneen sisemmällä seinustalla.
      Seuraavana yönä heräsin askeleiden ääneen, jotka kuuluivat keittiöstä. Aivan selvät paljaan jalan läpsähdykset muovilattiaa vasten, jotka lähestyivät makuuhuoneen oviaukkoa.
      Olin herätessäni selkä oveenpäin, jäin kuuntelemaan askeleita ja katselin vastapäisellä seinällä häilyviä katulampun valoja.
      Askeleet hieman pysähtyivät huoneeseen tullessa ja olin jo aikalailla hermostunut, puristin silmiäni kiinni ja yritin olla hiljaa paikallani.
      Askeleet tulivat suoraan kohti sänkyä ja selkääni ja tässä vaiheessa olin jo niin peloissani ja paniikissa, että ristin käteni rukoukseen. Minua palelsi ja kuitenkin olin likomärkä hiestä.
      Tunsin kun joku pysähtyi sängyn viereen ja ikäänkuin kumartui ylleni katsomaan, nukunko vai olenko hereillä. Tilanteessa tunsin jotain uhkaavaa ja minulle tuli pakottava tarve rukoilla ääneen Isä meidän... oudon läsnäolo tuntui koko ajan eikä tullut mieleenkään avata silmiäni.
      Samaan aikaa minulle tuli jonkinlainen "ahaa- elämys" ja lupasin vaihtaa heti seuraava päivänä sängyn paikkaa ja pyysin anteeksi. Tämä tuntui juuri sillä hetkellä hyvin tärkeältä asialta tuota outoa olijaa kohtaan.
      Muistan jatkaneeni rukoilemista ja uhkaava ilmapiiri alkoi heiketä. Mitään poistuvia askeleita tms. ääniä ei kuulunut, vain normalisoituva rauhallinen olotila, johon olin sitten
      nukahtanut. Aamulla ei ollut mitään merkkejä yöllisestä vierailusta, itse olin hieman hämmentynyt tapahtuneesta, mutten peloissani tms.
      Samana päivänä vaihdoin sängyn paikkaa, eikä outoja vierailijoita asunnossa sen jälkeen ollut, tosin näitä nimeltä kutsumisia kuului harvakseltaan.
      En ymmärrä kuka hän oli ja miksi, mutta jotenkin tämä sängyn paikka tuntui olevan hyvinkin tärkeää jollekin...

      Pari vuotta sitten olin tuttavan luona ja hän kertoi rivitaloasunnossaan oleilevasta "kotihengestä", joka välillä teki kolttosiaan. Suhtauduin pienellä varauksella puheisiin, tuttavani on persoona isolla P:llä ja aika boheemi yms. Kuulin kotihengen kiskoneen eräänkin kerran verhoja alas kutsuilla, kun yksi vieraista oli yllyttänyt henkeä näyttämään oliko paikalla vai ei. Eri kerroilla oli sitten tipahdellut laseja pöydältä ja valot räpsyneet päälle ja pois.
      Tuttavani kehoitti olemaan pelkäämättä ja sanoinkin, ettei minua haittaa moinen, on enemmänkin mielenkiintoista. Olin hieman pettynyt kun kuitenkaan mitään ei tapahtunut ja olin lähdössä pois. Juttelin tuttavani kanssa vielä eteisessä samalla avaten ulko-ovea, joka sananmukaisesti riuhtaistiin otteestani ja ovi paiskautui sepposen selälleen. Ulkona ei ollut tuulen virettäkään ja olisi pitänyt olla aikamoinen tuulenpuuska kyseessä. En enää epäillyt kotihengen olemassa oloa :)

      Mutta sinun tapauksessasi tutkituttaisin ainakin ne löytämäsi luut.

    • Sisis Suippilo

      Osta ouija lauta... mene keskiyöllä asettamaan kyseinen lauta johonkin tasaiselle, ja suht korkealle, lyhyesti sanottuna vaikka pöydälle. kysy aavelta asioita, ja koita saada selville mitä se haluaa. Annan myös vinkin, aseta kameroita huoneisiin, ja tutki mitä huomaat niissä. Voit myös jättää niin sanotun " syötin " kameran eteen. Muista, että kamerat eivät saa olla kunnolla nähtävissä...

    • Hyvätjahuonotneuvot

      Joo, jos tuollaisessa talossa haluaa kuitenkin asua, niin suosittelen minäkin siunauttamaan sen uskovalla papilla Jeesuksen nimessä ja veressä, ja itsekin lähestymään Jeesusta. Minusta tuollaiset talot saisi kyllä polttaa, niissä on tehty ties mitä kauheuksia, saatananpalvontaa, noituutta ym. Kyllä noissa asioissa on pahat voimat tietenkin takana ja mukana, ja niiden kanssa joutuu sidoksiin. Sidoksia vain jatkaa sillä valheella, että samojen voimien kanssa tekemisissä oleva meedio voisi auttaa. Pahat henget osaavat kyllä suunnitella eksytystä niin, että saadaan ihminen pysymään koukussa. Ei tarvitse muuta kuin olla tottelevinaan meediota, jonka kanssa kommunikoidaan, ja näin saadaan näennäinen rauha - ainakin joksikin aikaa. Luut tulee tietenkin viedä poliisin tutkittavaksi, hyvä että siihen täällä kiinnitettiin huomiota.

      • ...

        Ja eikö ole aikamoista pahoinpitelyä, että lapset ja eläimet itsen lisäksi joutuvat asumaan kauhutalossa ahdistuksen vallassa? Minusta on.


    • uddiz

      Joo'o on tainnut jollakin tullut katsottua liikaa tv:stä sitä ohjelmaa missä ne niitä haamuja etsii... suosittelen lämpimästi valkotakkisia :D

    • HomeAlone?-77

      Vanhoissa taloissa on elämää, ainakin näin itse olen huomannut, minua se ei haittaa, mutta moni sitä sanoo että kuinka uskallan yksin asua näin isossa talossa. Alussa kun muutin, huomasin itsekin joitakin asioita, mitkä ei ihan olleet kohdillaan, portaissa kävelyä, hyräilyä seinän takana (seinän takana on varastoa.) vaikka olin yksin kotona, niin joku käveli portaita pitkin saappaat jalassa...Enkä minäkään ole mitenkään "hullu", niin kuin moni täällä varmasti kuvittelee, minun mielestä ihmiset jotka ovat niin kapeakatseisia etteivät usko muuhun kuin siihen mitä näkee, niin suosittelen joskus avaamaan ajatuksensa niin että ehkä kaikki ei ole ihan aina sitä mitä oletetaan... :) Mutta olen tullut vain siihen tulokseen että taloissa on elämää, jopa senkin jälkeen kun se on tyhjillään. Itse asun talossa joka on rakennettu -20 luvulla ja hiukan paikallista historiaakin olen tutkinut. Nyt kolme vuotta tässä asuneena viihdyn siitäkin huolimatta, vaikka seuranani saattaa olla jotakin muutakin. Mutta kuka osaa sanoa, mitä elämän jälkeen tapahtuu, eipä kukaan siitä ole kertomassa.. pidetään mieli avoinna :)

    • "Tuntematon" N

      Kannattaa viedä luut ehdottomasti poliisin tutkittavaksi. Teidän talossanne on murhattu pienen lapsi, joka kummittelee asunnossanne. Myös tämä perhe kokonaisuudessaan on teidän talossanne, tahdoittepa tai ette. Tiedän erään kirkollisen papin, joka asuu Oulussa asti ja perehtynyt nimenomaan poistamaan kummitukset ja muut pois talon luota. Pappisystäväni tekee myös näitä siunauksia taloa kohtaan. Olen ollut myös mukana, kun hän poisti kirouksen talosta, jossa on tapahtunut erikoisia asioita, lähinnä pelottavassa mielessä.

      Nämä teidän kummituksenne ovat häkeltyneitä, eivätkä ole löytäneet paikkaansa tuonpuoleisessa maailmassa.

      • Kirkollinen ja niin

        Jos jotain henkiä on niin ne MATKIVAT tätä perhettä -vainajahenkiä eli matkijahenkiä, demoneita, jotka tietävät perheestä kaiken sillä ovat seuranneet näiden elämää. Ihminen kuolee ja hänen sielunsa viemisestä tuonelaan huolehtii kyllä Jumala. Ihmisten ei tarvitse "löytää" mitään muuta kuin Hänet eläessään. Jokainen odottelee viimeistä päivää tuonelassa. Demonit ovat täällä maan päällä mökäilemässä.


    • Lääkitys.

      Kohdilleen,niin loppuu kummittelu talossa. Miten ihmeessä löytyy vielä 2000 luvulla ihmisiä,jotka elävät kuin keskiajalla ja uskovat kummituksiin? Tässä ilmainen neuvo,kummituksia,mörköjä ym.löytyy ainoastaan satukirjoista ja elokuvista.

    • Heips. Itse ainakin uskon noihin ns kummitus juttuihin. Nuorempana kun asuin kotona meillä oli omakotitalo jossa sattui ja tapahtui. Astiat lensi kaapeista, täti näki miehen istuvan keittiössä, hautakivi löytyi ullakolta, äitiä hipelöi joku peiton alla ja paljon tuollaista. Loppujen lopuksi äiti.ei uskaltanut kotia mennä enää vasta kun isä tuli kotia. Myös meidän tallilla on ollut.

      Uskon täysin niihin, tässä maailmassa on paljon asioita mistä me ei tiedetä yhtään mitään. Ja ihmiset jotka ei ole kokenut mitään ei varmaan uskokkaan.

    • Mörköjuttuja...

      No? Missä ovat kiistattomat todisteet ja tallenteet kyseisistä ilmiöistä?

      Kysykää vakuutusyhtiöltänne kattaako kotivaakutus kummittelun. Saatte ilmaiseksi foliohattuiset paranormaalien ilmiöiden tutkijat tarkistamaan tilanteen.

      • öksömöksö

        hei sinä nimim. mörköjuttuja
        harvemmin taitaa se kamera ja varsikin videokamera olla siinä toimintavalmiudessa, kun tuollaisen tumman hahmon näkee, tai kun kissa sähähtää tai koira murisee. tai mitä sitten tapahtuukin.
        kiva jos sulla on.


      • Jeesuksen veri suojelee

        Rukoile Jeesuksen veren suojaan ja pyydä enkeleitä suojaamaan teitä. Kaikki demonivallat väistyvät.


    • hhelskatti ku

      tämähän on ihan kun tv:ssä tullut meedion esimerkki. Tuli tv:stä pari kk sitten. Taas on suomi24 nettitoimittaja suoltanut oikenkin veret seisauttavan trollin!!
      Teidän lapsi on alkanut säikkyä, koska vanhemmat tuollaisilla asiilla pelottelee. Teillä on sen talon seinien välissä hiirulaisia, joilla on ihan omat kulkureitit. Siellä ne joskus laskettelee ja taas joskus menevät ylämäkeä.

      Itse olen asunut 500 vuotta vanhassa talossa, ja sielläkin kuului öisin aikamoisia raapimisia ja laahaavia askeleita. Näin jopa kerran sellaisen tumman olennonkin. Myöhemmin mun sängyn alta löydettiin kivijalasta luita ja kävelykeppi, jollaisen sillä kummituksella näin. Aina pelkäsin olla pimeässä siellä.

      Lähdin aikoinaan siitä talosta pois, ja olen ollut ratkaisuuni todella tyytyväinen. Heti henkisesti helpotti kun sieltä pääsi pois, enkä koskaan sinne ole ikävöinyt takaisin. Jotenkin siinä talossa asuvilla on surullinen karma eli on erilaista onnettomuutta jne.

      Jos vaan voitte niin pois vaan siitä talosta ja äkkiä.

    • LiisukkAa34ee

      Tuo oli kyllä aika pelottava tarina... Ehkä noille sinun jutuilles löytyy joskus ihan hyvä selitys?

    • negatiivistaenergiaa

      Siinä olisi Lisa Williamsille töitä :D

      Loistava ohjelma muuten, silloin minäkin, vahva skeptikko aloin uskoa, että rakkaamme ovat kanssamme aina.

      Aloin myös uskoa talojen hyvään ja pahaan energiaan, ei siis mihinkään kummitukseen tai pahaan henkeen. Se on huonoa energiaa.

      Mulla lapsuuden kodissa kaikki talossa olleet avioliitot on purkautuneet. Ja niitä on ollut monta. Sen aiheutti negatiivinen energia.

    • oliko kirjotukset ihan suomee vai eri kieltä?mitä siellä sitten luki ?

    • kakkapoika44

      Kuvatkaa ja tehkää " Paranormal Activity 4".
      No ei. Itse en jumaan usko siis yhtään (pidän kaikkia uskontoja aivopesuna). Voitte kyllä jonkun papin (EI SUOMALAISTA YLI-OPISTO PAPPIA) hommata esim. venäläisen orttodoksisin joka siunaa talon "pyhällä vedellä".
      kertoisitko kumminkin mitä seinällä luki?

      • aikas hot <3

        Jep, pitivät paranormal activity illan :D


    • Hiewithu

      Joo, selkeä tapaus. Taas on joku neropatti rakentanut talon intiaanien vanhalle hautausmaalle. Ei ole muuta vaihtoehtoa kuin muuttaa pois.

    • Klan

      Meilläkin,onneks vaan pihalla,vilahtelee tummia hahmoja ja kuuluu outoa molotusta.
      Tätä on jatkunut 90-luvun alusta ja lisääntyy jatkuvasti.
      Nyt on myös alkanut näkymään vaaleampia hahmoja ja molotuskin on muuttunut erilaiseksi.
      Siis täällä itähelsingissä.
      Roskia ilmestyy pihalle yön aikana,pesutuvassa pyörii jonkun pyykit minun vuorolla,myös auton katolle oli ilmestynyt kuraiset kengän jäljet ja perheen polkupyöristä katosivat satulat.
      Ei taida hyväkään meedio pystyä auttamaan tässä tilanteessa..
      Jospa lähtisin valkoisessa kaavussa,huppu päässä ja soihdun kanssa,partioimaan ulos ja pitämään "vilahtelelevia hahmoja" silmällä..
      Lähteekö joku seuraksi?

    • dharmadeuel

      Ihmisen kuoltua tapaturmaisesti tai muuten traagisesti henki voi jäädä maan päälle,koska haluaa kostaa esim.jos hänet on murhattu murhaajalleen tai hän ei välttämättä tajua kuolleensa.Teillä kummittelee varmasti.On tullut omiakin kokemuksia henkien vierailuista.Itse olen sen verran herkkä ihminen,että vaistoan henget heti,vaikken niitä suoranaisesti näekkään.Yleensä henget eivät tarkoita pahaa vaan ne haluavat vain ilmoittaa olemassa olostaan ja tulla huomatuiksi.psi vaikutelmissa(tapahtuma joka on psyykkinen tai parapsykologinen)tapahtumiin voi liittyä jonkin henkilön tai eläimen toistuvasti,yleensä samassa paikassa ilmestyvä aave jonka useampi ihminen havaitsee.Kummitusten näkeminen liittyy useammin paikkoihin kuin ihmisiin. Unelma ammattini on parapsykologi joten minusta on kiinnostavaa kuulla kokemuksistanne.

    • höly ja pöly pufff

      Voi herranen aika...

      Minäkin luulin, että meillä kummittelee, kun telkkari meni yöllä itsestään päälle. Kummittelu loppui, kun vaihdettiin telkkaria. :D Joku häiriö siis.

      Ja nuo kaikki asiat varmasti on ihan selitettävissä ja lapsilla on monesti vilkas mielikuvitus, kuten monilla aikuisillakin...

      että semmosta, ei mitään yliluonnollista...

      • uskomus näkee

        On aivan selvää, että talon rakenteissa syntyy mitä kummallisempia ääniä varsinkin Suomen kaltaisessa maassa, jossa lämpötilavaihtelu vuodenajoittain ja eri vuorokaudenaikoina vaihtelee suuresti. Kaikenlaisia syitä kummallisiin ääniin: tuuli muutoksineen, ilmankosteus, vesi- ja viemärisysteemit, vaeltelevat kissat, linnut ja hiiret varsinkin vanhojen omakotitalojen kupeissa yms seikat aiheuttavat ääniä, ja koska ihmisen korva on kohtalaisen herkkä yön hiljaisuudessa, nämä äänet nousevat joidenkin ihmisten mielessä niin vallitseviksi, että ne determinoivat mielikuvitusmaailmaa vaikka kuinka.

        Olkaa rauhassa:
        http://www.youtube.com/user/21per3?feature=mhee#p/u/0/t3GXri7izYI


    • uffomään

      Sain muutamat räkäset naurut,ku luin näitä tekstejä! :D

      • Psalm:23

        Kuten jo monet ovatkin todenneet siunaus on oikea tapa edetä asiassa. Siunaamista voi yrittää tehdä itsekkin ja lähialueen seurakunta osaa auttaa varmasti. Ei ole väliä uskotko itse vai et ja siunaamisella et ainakaan menetä muuta kuin katu-uskottavuutesi Suomi 24 palstalla?

        Meillä vuonna 1959 rakennettu talo jossa oli ennen siunausta paha ilmapiiri. Luulin aluksi, että koen outoja vain itse, mutta siunaukseen päädyttiin kun vaimoni joka oli äitiyslomalla kertoi kokevansa myös samankaltaisia outoja ja ahdistavaa ilmapiiriä. Nyt outoudet loppuneet ja kodissa hyvä fiilis. Ei tarvittu psykiatrista hoitoa eikä olla muutenkaan hulluja...

        Jos puuttuu rohkeutta toimia Psalmi 23 auttaa aina (englanniksi parempi).


      • God is really Good!
        Psalm:23 kirjoitti:

        Kuten jo monet ovatkin todenneet siunaus on oikea tapa edetä asiassa. Siunaamista voi yrittää tehdä itsekkin ja lähialueen seurakunta osaa auttaa varmasti. Ei ole väliä uskotko itse vai et ja siunaamisella et ainakaan menetä muuta kuin katu-uskottavuutesi Suomi 24 palstalla?

        Meillä vuonna 1959 rakennettu talo jossa oli ennen siunausta paha ilmapiiri. Luulin aluksi, että koen outoja vain itse, mutta siunaukseen päädyttiin kun vaimoni joka oli äitiyslomalla kertoi kokevansa myös samankaltaisia outoja ja ahdistavaa ilmapiiriä. Nyt outoudet loppuneet ja kodissa hyvä fiilis. Ei tarvittu psykiatrista hoitoa eikä olla muutenkaan hulluja...

        Jos puuttuu rohkeutta toimia Psalmi 23 auttaa aina (englanniksi parempi).

        Niin auttaa tai oikeestaan Jeesus, eikö totta?

        http://www.youtube.com/user/21per3?feature=mhee#p/u/0/t3GXri7izYI

        yts.terv. ja siunauksin


    • empijä

      miten kävi luille ne olisi pitänyt tutkia pyydä tutkijaa niitähän on ,,talossa kummittelee

    • Lego...

      Kyllä näin on että eihän ihmisen pitäisi uskoa sitä mitä ei näe, varsinkin kun menee yli ymmärryksen. ( Mitä helvettiä uskovaiset tähän sanoo)..


      Valitettavasti itelläni on talo jossa sattuu ja tapahtuu outoja juttuja ja täällä ei todellakaan asuta yksin. Nykyään osaan suhtautua näihin pikku juttuihin ihan huumorilla sillä tämä kaveri tekee pientä jäynää vaan, ja samapa tuo, kyllä me toimeen tullaan ja annan asian vain olla koska minä tulin tänne asumaan hänen jälkeensä.

      Se mikä on jännä juttu, on se että vaikka kuinka on ihmisiä jotka pystyvät todistamaan että täällä mellastetaan tuonpuoleisen voimin, ei se vakuuta ketään uutta kaveria, kunnes itse joutuvat sen täällä kokemaan ja toteamaan että tosi juttu on ..

      Voin vain sanoa että, älä annan typerien tietämättömien ihmisten ärsyttää koska, he eivät vain tiedä mistä puhutaan. Ja toiseksi, niin kauan kuin asia eivät häiritse, anna niitten olla, ja jos ei kestä, muuta pois, näille ei pärjää..

    • Erittäin aikuinen

      no joo, tätä kun lukee, ei voi kuin ihmetellä ihmisten todella suppeaa ja ahdasmielistä suhtautumista jonku kokemuksiin. Voin kertoa, että henkimaailma ympärillämme, on paljon runsaampi, kuin se minkä näemme. Nämä eivät ole uskonasioita, vaan yksinkertaisesti totta!
      Olen pienentä pojasta asti joutunut asumaan muutamissa taloissa, joissa on ollut rauhatonta, ihminen kyllä aistii sen, kun sellaiseen paikkaan menee. Nykyisessä talossani olen asunut n 15v, avopuolisoni vasta n 6v, mutta hän on alkanut näkemään täällä jotain, mitä minä en näe, en silti voi suhtautua asiaan niin, että hän kuvittelisi asioita, koska en ole täällä ihan ensimmäistä kierrosta, tiedän myös jotain, toisin kuin eräät, jotka ovat kiertokulkunsa alkumetreillä, ja käyttäytyvät siksi kuin ääliöt, kohdatessaan jotain, mitä eivät pysty selittämään.
      Tätä ei tarvitse kommentoida.

    • joooooormaaaa

      heips!

      minä asun perheeni kanssa 200v vanhassa maalaistalossa, jossa on tapahtunut/tapahtuilee kaikenlaista omituista välillä.
      minulle on jo pikku poikana sattunut ja tapahtunut kaikenlaista outoa. yleensä jaksottain. välillä vähemmän välillä useimmin.

      jos tarinasi on totta, niin voin antaa vinkkejä.

      älkää pelätkö. ottakaa koti omaksenne. kun olette saaneet itsenne kiukkuun, niin pyytäkää kaikkia ylimääräisiä poistumaan. oikealla kiukulla tämä onnistuu. joten pelot pois. polttakaa kynttilöitä.

      eläimet. on outoja tapauksia. meilläkin on kissoja. ne syöksyilevät ja tekevät hyökkäyksiä kun niistä siltä tuntuu. :D koirammekin murisevat milloin mitäkin. :D joten niiden tekemiin havaintoihin kannattaa suhtautua aika skeptisesti.

    • jänskä juttu

      ei sitä tiiä vaikka oikeastikkin kummittelis :D mullakin on ainakin yksi kokemus kun kaverin kanssa monta vuotta sitten käytiin tutkimassa aina kaikkea mikä kiinnosti n. 7 vuotta sitten.

      No käytiin yhessä aika isossa talossa, mentiin aukinaisesta ikkunasta sisään ja tutkittiin paikkoja. Lopulta menimme yläkertaan ja kaveri laittoi lippiksen lattialle ja minä vielä oikein painoin paikan mieleen missä se oli. (Keskellä isoa huonetta) Jotain myö kaappeihin kurkisteltiin sun muuta. Sitten oltiinkin lähössä ja kaveri huomas että lippis oli kadonnut johonkin. aikamme sitä siitä huoneesta etittiin ja ajateltiin ku ei sitä löydy niin lähetään ku oli jo vähän pimeä ja rupes pelottamaan :D Mentiin alakertaan 3 ovet ja sille ikkunalle josta tulimme sisään. Ikkuna oli sisältä päin semmosella haka systeemillä lukossa ja lippis sen edessä lattialla :o Tuli kiire lähteä..

    • 7+18

      Kaikkea hemmettiä sitä kuuleekin.

    • jååpajåå

      Luulosairautta.
      Luuli tässä yks päivä lastenhoitajakin koiran tuhkapurkkiakin huumeiden säilytyslaatikoksi..

      • lue kirjallisuutta

        Voi se sattua sinunkin kohdallesi vielä, niin että älä sitten hermostu. Jotka eivät usko noihin ollenkaan, tulee varmasti heti suurena yllärinä, ja katsovat ensimmäistä pakotietä ulos. Ei kannata olla ylimielinen tällaisissa asioissa, koska ne näyttäytyvät omissa paikoissaan. Niitä voi olla nykyajan kerrostaloissakin ja ihan missä vaan. Alue jossa ovat asustaneet joskus on jäänyt uusien alle jne.


    • talonne tekijä

      Eikös näitä tarinoita kerro, ainakin enimmäkseen kaiken, maailman ämmänkäppyrät? Lietsomassasi ilmapiirissä on varmaan lasten kiva kasvaa??? Mene ja vedä seuraavaksi sitä kummitusta kuonoon, kun se ilmoittelee itsestään, äläkä täällä jo muutenkin sairaita ihmisiä kiusaa paskajutuillasi.

    • neuvokas neuvo

      Olet lukenut liikaa sellaisia novelleja, jotka eivät sovi tuollaisille hermoheikoille yksilöille!
      Lue tästä lähtien vain Nalle Puh -kirjoja.

      • tixa

        Taidat olla itse hermoheikko kun et kestä koko asiaa.


    • öksömöksö

      älä välitä noitten skeptikkojen ölinöistä, on ihmisiä jotka herkemmin uskovat ja kokevat henkimaailman asioita kuin toiset, ne jotka eivät ole kokeneet, tai eivät vain ole herkkiä tuntemaan, eivät yleensä usko tällaiseen.
      nyt on entiteettien(henkien) aktiivisinta aikaa. myös remontit saavat henget aktiiviseksi. lapsuuden kodissani kummitteli ja kummittelee edelleen, mutta nykyään, kun vanhempani asuvat kahdestaan, kummitus ilmoittelee itsestään juuri pientenkin remppojen tai esim seinien maalaamisen jälkeen.

      jos asia vaivaa, voisit koittaa saada taloonne meedion ja myös perheen kesken voi koittaa seuraavaa; menette koko perhe (asunnossa asuvat ihmiset) yhdessä esim keittiöön tai olohuoneeseen, ja ilmoitatte että talo on nyt teidän, ja ette ole (kummituksille osoitetaan) tervetulleita. toivomme teidän lähtevän pois. myös suola jokaisen ikkunan alla astiassa voi olla ensiapuna. se puhdistaa.
      meedio voisi auttaa saamalla selville onko talossa tai talon paikalla joskus tapahtunut jotain. ehkä itse suosittelisin kahtakin eri meediota, niin giagnoosi olisi näin varmempi.
      toisaalta voit lohduttautua sillä, että jos kummitukset olisivat pahaa tarkoittavia, niin olisivat jotain jo tehneet koska olette talossa kuitenkin noinkin kauan asuneet.
      lapsen kannalta ikävää, jos ei uskalla olla normaalisti kotonaan, minä ehkä miettisin toiseen asuntoon muuttamista. jos vallan vakavaksi tuo pelko käy.

      tsemppiä koko perheelle, ja toivottavasti saatte asiat järjestykseen.

    • piiiiiip

      jos löytää luita tontiltaan, eiköhän ne kannata toimittaa poliisille! poliisit sen selville saa kenen luut on kyseessä, ihmisen vai eläimen. jos ite tekisin tollasen löydön, kyllä mä ilmottaisin heti poliisille enkä höpöttäisi niistä jossain palstalla... muuta en jaksa kommentoida tällä erää.

    • lixlax

      Totta se kaikki on, teillä kummittelee ihan oikeasti. Mutta teillä tuntuu olevan ihan kilttejä kummituksia, joissakin paikoissa ne tekevät paljon enmmän näkyviä juttuja. Ne ovat todella henkiä, jotka siellä liikkuvat. Minullakin on eräästä talosta kokemuksia, samantapaisia ja vielä muitakin kuin nuo. Niitä voi sievästi pyytää lähtemään, sanomalla vaikka että mene valoa kohti. Ja voi lausua jonkin rukouksen. Myöskin voi kysyä ensin, josko sillä hengellä olisi asiaa ja sen jälkeen sanoa nuo sanat. Niitä ei pidä pelätä, niin pysyvät rauhallisina.

    • mehaan

      Olen asunut 8 vuotta asunnossa jossa kummitteli. Selittämättömiä ääniä, hajuja, näkyjä ja videokamera tallensi hahmoja jotka liikkui.. Totta se on joissain kummittelee toisissa paikoissa ei. Aluksi pelkäsin ja tuli todella sbuuki olo.. Mut siihen tottui ja olen kiitollinen, et meidän kummitus ei ollut ilkeä...

    • niin.

      Ehkä kannattaisi myydä talo. Uudessa talossakin voi kummitella joskus, mutta sen voisi tehdä miellyttävämmäksi tilaksi lapsille ja eläimille. Ja saisi rauhaa. Lapsen ei ole hyvä kasvaa pelossa, vaan valoisammassa ympäristössä.
      Ei kummittelu ole aina mitään pahaa pakosti, mutta ei se kivaa ole tottumattomalle varsinkaan.

    • ei pelkää

      Minun talo on 50v vanha ja tässä kummitteli aika kauan ,uusi vaimoni yritettiin ajaa pois pelottelemalla jne.Mä yksi ilta istuin makkarin lattialle pimeässä kun tunsin että joku muukin oli vieressä vaikka siinä ei ketään näkynyt.Sanoin siinä että jos pelottelu ei lopu niin poltan koko talon ja siinä jäät kummitteleen pihalle .Ei ole enään vaimoani ahdisteltu eikä kukaan ole tuntenut mitään ihmeellistä tässä talossa.
      Taustoja talosta...isäntä ampui itsensä,emäntä kuoli syöpään,poika hirtti itsensä ja koira kuoli nälkään.Kuka heistä ei hyväksynyt meitä sitä en tiedä.

    • Elämä on ihanaa

      Olen 40 v. terve järkinen henkilö ja mulla /sukulaisillani on ollut vuosien varrella erillaisia kokemuksia yliluonnollisista juttuista. Jopa mieheni ei ennen minua uskonut tämmösiin asioihin, mutta minun kanssani on tullut toisiin aatoksiin. Nämä ovat asioita, joita ei kannata pelätä, en ole koskaan pelännyt, niitä tulee ja menee. Yhden esimerkin sanon monista, näin enne unen jossa kissani tulee kuolemaan, tähän oli aikaa noi 2 vk. kissani kuoli itsenäisyyspäivän aamuna 2006 vanhuuteen silmieni edessä, seuraavan päivän aamuna touhusin normaalisti keittiössä, kun kuulin pesuhuoneesta samanlaisen kolahduksen, kuin et kissa ois tullut hiekka laatikolta. Saman päivän aikana aukaisin terassin ovea ja olin nostamassa jalkaani,et menen ulos, niin samaan aikaan potkasin näkymätöntä. Kissani henki oli minun edessäni ja odotti ulos pääsyä. Tämä on totista totta! niillekin ihmisille jotka eivät usko, niin sanon, et kaikkea tällästäki on ja tulee olemaankin.

    • Olen samaa mieltä et kyl poliisi vois tutkii luut.Olen nähnyt jotain outoja juttuja ja jotain outoja vieläkin nään säännöllisesti.

    • g-h-o-s-t

      Ihminen ei niitä saa ajettua pois, mutta pappi saa.

      • okkidå

        Niin, eihän se pappi ole mikään ihminen.....:D


    • massey f

      Onhan näihin tullut törmättyä jopa fyysisiin vammoihin asti ja nyt useiden muuttojen jälkeen nykyisessä asunnossa yövieraani ihmettelevät kahta hemmoa tietyissä paikoissa, mutta niistä päästiin eroon kun asunto siunattiin, uskoi siihen tahi ei niin toimii silti.

    • siis voi jumankekka

      There's something weird
      in the neighbourhood,
      who're you gonna call?

      GHOSTBUSTERS!!!

      Mjees rix rax pox peikko.

    • Tammi2

      Voisi kysyä mitä se haluaisi ilmoitta,mikä tehtävä sillä on sen jälkeen se usein poistuu.

    • Just just

      Voi kuule, koirista vieraassa paikassa tai kissan käytöksestä, eikä lasten puheista, kannata mitään kummituksia ihmetellä. Olen elänyt kissan kanssa ja tiedän tasan tarkkaan mitä kohtauksia ne saavat, lapseni myös ovat kertoilleet vaikka ja mitä mielikuvitustuotteitaan, heillä on ollut kausia että pelkäävät jotain, se kuuluu lasten normaaliin kehitykseen.

      Joo, meidänkin pihalta löytyy luita, tosi pieniä kuin vauvan sormia, meidän lemmikkilintujen nimittäin. ja taloissa on kylmempiä kohtia, meillä ei ole esim. eteiskäytävällä patteria, on muuten kylmä.

    • jfijrfjirijfije

      haudatkaa luut nii kummitukset pääsevät taivaaseen kaikkivaltiaan Herran luo!

    • 3erer

      kutsukaa pappi paikalle miel kristillinen ja touhu päälle ja siunaus nuoiksi niin kylä se siit

    • fefewfweewfe

      mulle kerrottiin pikkulapsena että KUMMITUKSIA EI OLE OLEMASSA. miten jo aikuiset eivät ole tätä ymmärtäneet??

      olen käynyt tuhansissa paikoissa ja myös niissä joissa on mainittu kummittelevan enkä KOSKAAN NÄÄ MITÄÄN????

      selittäkää, koluan vanhoja rakennuksia keskiyöllä ei mitään näy..

    • kamerat ja laitteet

      mitä jos laitteisitte valvontakameroita kämppäänne, niin saataisi konkreettista faktaa näistä haamuista? olisi mielenkiintoista niiden tutkijoillekin...

    • henkiolentoja on

      Aloittaja, pyytäkää Suomen henkisen kehityksen yhdistykseltä apua vainajahenkien poistamiseen. Itsekin olen kokenut sen että eläimet ovat vauhkona, ne kun näkevät ja aistivat paremmin kuin me. Saatte tilanne vapaaksi kun pyydätte asiantuntevaa apua henkien karkotukseen. Käsittääkseni myös kirkon piiristä löytyy ihmisiä jotka pystyvät auttamaan

    • Tietämätön--

      Aivan yleisesti näihin kummituskokemuksiin, -tarinoihin ja skeptikoille vastatakseni.. mietteitäni. Mummoni, aivan selkeäjärkinen ihminen vielä tänäkin päivänä, on perheineen joutunut muuttamaan talosta, josta kuulunut lapsen itkua toistuvasti ullakolta, ilman selittävää syytä. Ja mummoni ei ollut todellakaan ainut, joka niitä ääniä kuuli, hänen äitinsä halusi muuttaa pois talosta pelätessään.

      Suvussani paljon tapahtunut ns. selittämättömiä asioita. Itselleni ei sellaisia ole luojan kiitos tapahtunut.

      Mutta mietitään pienet ihmiset hetken tätä maailman kaikkeutta. Aurinkoineen, planeetoineen, mustine aukkoineen, mihin avaruus loppuu. Tyhjään aineeseen. Mistä me saimme alkumme, alkuräjähdyksestä, joka jatkuu edellleen ja lopulta taas ympyrä sulkeutuu jne. Ja pöh. Minä ja harva meistä pulliaisista ymmärtää tästä maailmasta todellisuudessa yhtään mitään. Ja sitten sanotaan, että kuvittelet omat kummituksesi. Mitähän se todellisuus on? Plaah, what do YOU know about it?

    • -GB-

      Hei.

      On hyvin ilmeistä, että talossanne kummittelee. Talossanne on tapahtunut jotakin ikäviä asioita menneisyydessä ja niissä mukana olleiden ihmisten haamut ovat jäänet sinne kiinni eräänlaisina astraali/energia tason olentoina. Ne tulisi vapauttaa sieltä jonkun asiantuntijan turvin. Hyvä olisi pyytää apua, esimerkiksi kodin siunausta. Jotkut papit tekevät niitä pyydettäessä.
      Olen itsekin joutunut todistamaan yhdessä vanhassa asunnossa erään kummituksen läsnäoloa. Se poistui, kun koti siunattiin.
      Maailmassa on meidän fyysisille silmille näkymättömiä tasoja, mutta jotkut eläimet, kuten esimerkiksi kissat voivat nähdä niitä. Toisinaan myös haamut ilmenevät ihmisten näkyville.

      Terkuin,
      -GB-

    • Niin meilläkin, minä

      En jaksanut käydä kaikkia läpi, olisiko joku huomannut: jos sinä löydät kukkapenkistä luita ja epäilet niitä ihmisen sellaisiksi, niin sun on kutsuttava viranomainen tarkistamaan. Sinä vaan hautasit ne takaisin, vai ?

    • 235

      Älä pelkää! Kummituksia on monen moisia! Itselläni on ikävä omaa kummitustani!

    • Tälläisia tapausia on sattunut vanhempaan aikaa kuuloni mukaan useasti,
      ja siihen on monesti liitynyt rikos, on löydetty ihmisen ruunis joko lapsen tai aikuisem.
      Setäni kertoi että jossakin talossa pidetiin majatalo,kun tämä tyttö esiintyi aina samassa huoneessa yö-vieraille, oli yksi matka mies ruvennut kyselemään mistä sinä tulet ja minne menet,aamulla se ilmoitti viranomaisille ja ne löysivä't tytön tuumiin,kun se vietiin pois ,niin kaikki rauhoitui.
      Itselläniki on vanha talo jossa vanhat asukaat liikuvat,mutta ei minua pelota,kun ne ei ääntele.eikä se ole joka päiväistä,olen kehoitanut menemään rauhassa,että kyllä minä täällä pärjää.
      tutkikaa asiaa ja koettakaa tehä niiden kanssa sovinto.
      Rauhaisaa jatkoa teille.ysi mummo vaan

    • Nämä kaikki luukummittelut sun muut ovat kyllä väkevästi huuhaa-höpönlöpöä. Sen sijaan on olemassa asioita joihin ei kummituksia tai mörköjä tarvita ja silti kuitenkaan ei mikään tiede selitä asiaa tai edes oma järki. Valekuolema, kätkytkuolema, yhteiset unet osastolla, "ei kahta ilman kolmatta" osastoilla laitoksissa jne. Joka varjon vuoksi ei kannata pomppia eikä säikkyä, mutta aika pelokas on se "spede", joka selittää oudotkin ilmiöt jokapäiväiseksi arjeksi. Samainen jamppa voisi alkaa selityksillään siitä, että mistä sähkö syntyy; joo, en kysynyt miten, vaan mistä? Onnea Nobelin voittajalle tästä aiheesta!!!

    • Huuu!!!???

      Kirja joka kannattaa lukea "Michael Newton Sielujen Kohtalo"

    • Pikku-Mörkö

      Eix kukaan tykkää musta? Aina kaikki on vaa häätämässä poies..nyyh!

    • emme ole yksin

      En jaksa lukea kaikkia vastauksia,mutta kerron muutaman asian mitä kannattaa tehdä.
      Näen itse kuolleita, haamuja. Olen nähnyt niitä pienestä pitäen...yleensä he ovat olleet ystävällisiä mutta osa halunnut pelotella.
      Tuttavani muutti uuteen kotiinsa jossa ilmeni outoja asioita, saunasta kuului suihkun ääntä ja ihan niinkuin joku olisi heittäny löylyä. Askelia, uuni meni päälle itsestään ym. Hänen 6v poikansa myös kertoi kuulleensa outoja asioita ja nähneensä hahmon. Joskus öisin ovikello soi vaikka ketään ei ollut oven takana.
      Henget eivät pidä viittauksista Jeesukseen ja Jumalaan. Menin heille yöksi mukanani paljon risti-esineitä ja raamattu. Suolavedellä on kerrottu olevan puhdistava vaikutus.
      Laitoimme ristejä ympäri asuntoa. Sekoitin juomalasiin vettä ja suolaa. Kuljimme joka huoneen läpi hokien "jeesuksen kristuksen nimessä, mene pois tästä kodista, tämä ei ole sinun kotisi,tämä on jeesuksen kristuksen koti, pyydän sinua poistumaan täältä" Pirskotimme suolavettä jokaiselle seinälle,joka ikkunaan,joka huoneessa. Samana yönä heräsin kun kuulin askelia,keittiön uuni meni päälle. ketään ei näkynyt. hetken päästä tuntui oudon hiljaiselta. Mutta sen jälkeen hiljeni talossa kaikki oudot asiatkin. Ystäväni toisti saman vielä seuraavana iltana...ja nyt on pari vuotta ollut rauhallista.
      asunnossa kävi myös ihminen jolla enemmän kokemusta näistä ja hän sanoi että siellä tosiaan oli vanhan miehen haamu.
      Kokeilkaa ihmeessä tuota. Vaikka se tosiaan kuulostaa naurettavalta...en ole eläissään itsekään tehnyt vastaavaa =)
      tai sitten koitatte ottaa yhteyttä henkeen jollain tavalla, ehkä hänellä on kerrottavaa.
      Mutta älkää koskeko spiritismi-lautaan...siitä ei hyvä seuraa.

    • DeanW.

      Mitäs teit luille? En oo varma ootko vastannu ehkä jo samaan kysymykseen mutta en jaksa lukea jokaista kommenttia. Ootkos kyselly edellisiltä asukkailta onkos ne huomannu mitään "epänormaalia" talossa? Jos kertomasi on totta itse en välttämättä talossa uskaltaisi asua. Olishan se kyllä kiinnostavaa kohdata jotain epänormaalia. Kirjottele ihmeessä lisää jos jotain epänormaalia tapahtuu lisää.

    • tutkija9

      Kuulostaa klassiselta kummittelulta.
      Haluan tietää tarkemmin että missä kaupungissa ja kaupunginosassa ko. talo sijaitsee?
      Teen välillä tutkimuksia kummittelusta ja olisi kiva löytää talo Suomesta missä kuuluu kummittelevan. Ja saada siitä todisteet esim., videokameralle, ääninauhotteita, mittareilla (lämpötila ja sähkö) yms.

      Ota minuun yhteyttä: [email protected]
      Olen Henkinen tiede /Uusi elämä ry puheenjohtaja, joka tutkii juuri kaikenlaisia yliluonnollisia ilmiöitä ja yms.
      Olen itse kokenut syntymästäni lähtien niitä, joten uskon kyllä kokemukseni perusteella aika moniin ilmiöihin kun olen niitä itse kokenut ja nähnyt sekä kuullut.

    • niinimaa

      itsellä myös moisia kokemuksia mutta niistä en rupea sen enempää kertomaan koska täällä on huima määrä skeptikoita ja niille sanonkin et jos ei uskalla mennä yöksi yksin johonki autio taloon missä tiedetään ns.kummittelevan niin turha täällä on viisauksia ladella ettei muka henkiä olisi maan päällä. sellaisia autiotiloja loytyy suomesta yllin kyllin. skeptikot tutkimaan hop hop sohvan pohjalta ylös!!!

    • tsoikka-

      älä puhu paskaa

    • epicrandom

      luin ja tuli mieleee meikän vanha talo. olin about 6 v ja en unoha sitä hetkeä ku olin menossa mutsin sänkyy nukkuu. talossa oli keskellä about 5m leveä ja 20m pitkä käytävä. kello oli varmaanki jotai 01:00. astuin mun huoneesta ulos ja näin tai olin ainakin näkevänäni sairaan monta haamua menevän ylösalas. . mutta voi olla että noin pienenä kuvittelin kaiken :D mutjoo ainaki ne luut pitäs tutkituttaa.

    • bone collector

      En oo jaksanu lukea kaikkia kommentteja joten en tiedä tuliko jollekin muulle mieleen mutta kai ne LUUT pitäis ainakin viedä tutkittavaksi?!

    • kigiyyg9u8yho9

      menisit hoitoon niin ei kummitele enää

      • hasapa

        Hei hoitoon ohjaaja. Tarttet itse hoitoa, kun sulla ei ole kykyä nähdä ja kuulla.
        Olet jollakin tavalla tehnyt itsestäsi ilmeisesti aika koviksen - sulle varmaankin kaikki ns. yliluonnollinen on "harhaa"?


    • Sininen enkeli

      Jos joku on skeptikko antaa olla, minä en ole skeptikko koska olen nähnyt, aistinut, ja kuullut ja mitä ihmeellisimpiä asioita on sattunut lapsesta asti ja äitilläni on sama kyky . Kaikilla ei ole tätä kykyä koska ei ole kaikki aistit avoinna, tiet tukossa ja muutenkin nuija. :D Normaali on vain yhteiskunnan käsite. ;) Ihmiset pelkäävät että leimataan hulluksi.

    • Älä kuuntele liikaa

      Teillä on vähän liian uusi talo kummituksille, mutta tiedätkö, mitä paikalla on ollut aikaisemmin. Ehkä joku harhaan joutunut sielu etsii kotiaan...
      Olen itse kokenut vastaavia ja pahempiakin ilmiöitä asuessani vanhoissa taloissa; entiset asukkaat tulevat tervehtimään. Mielestäni ei mitenkään vakavaa, rauhoitu, kuolleet eivät pysty vahingoittamaan eläviä (paitsi ehkä mielenterveyttä).

    • tavallinen tallaaja

      Hei!
      Juttusi herätti vanhoja muistoja pintaan. Eräällä kaverillani oli mökistään samanmoisia kokemuksia.
      Aikansa, myös monta vuotta pohdittuaan hän kääntyi oman ev.lut seurakuntansa puoleen. Oli kuullut, että kirkkoon oli otettu erityinen kodin siunaamisen kaava. Hän kertoi seurakuntansa papille asiasta ja heillä kotona järjestettiin lämminhenkinen kodin siunaustilaisuus. Ilman mitään hurmoksellisuutta. Myöskään kaverini ei ole mikään senkummempi uskis kuin muutkaan ns normaalit ihmiset.
      Mutta tuon tilaisuuden jälkeen heidän mökissään ei ole kummitellut. Pappi oli kodin siunauksen rukoukseen liittänyt osion, jossa hän pyysi Taivaan Isää siunaamaan talossa ennen asuneet ja vierailleet ihmiset ja luomakunnan eläimet.
      Suosittelen.

    • HAAMUA! SIISTII =)!!

      Hei kaikki (haamun näkijät)!!! Mä oon yks noin 20 v nuori ja erittäin kiinnostaunu haamuista!! Auttakaa mua ja vastatkaa mulle!!! Mä luin että jollakin oli yhteys 3 haamuun ja yks oli lähteny hänen mukaansa niinku kumppaniks! Sit kun yritin löytää sen kirjoittajan ja tekstin, en löytäny enää. Haluun tietää paljon lisää näistä, haluan itsekin paljon kokemuksia haamuista ja mullakin on ollu elämässä niin paljon omituisuuksia, etten voisi väittää ettei mitään haamuja olis olemassa.HAAMUN NÄKIJÄT! mistä saan lisätietoja!!! TÄÄ EI OO SATTUMAA MULLA NIINKUIN EI MONI MUUKAAN ASIA ELÄMÄSSÄNI, MINUN ON PAKKO SAADA LISÄÄ TIETOA TÄSTÄ!!!!

    • Vihreän maan Druidi

      Kissanminttu-79!

      Talossasi ei ole mitään kummituksia vaan yksinkertaisesti henkiä, joilta jostain syystä on "evätty" mahdollisuus päästä ikuiseen rauhaan. Nämä henget elävät ns. "välitilassa", josta on pääsy meidän aktiivisesti tuntemaamme maailmaan.

      Näitä syitä miksi hengeltä voidaan "evätä" pääsy "rajatilasta" ikuiseen rauhaan ovat esim. väkivaltainen kuolema, tärkeä viesti siitä elämästä jonka tämä henki on elänyt tuleville sukupolville tai jonkin muu "hoitamaton tehtävä", jonka toteutus tulee saattaa päätökseen, jotta hengelle tärkeiden jälkipolvien elämä toteutuisi parhaan mahdollisen tiedon turvin.

      Hyviä tai pahoja henkiä ei ole olemassa, koska hengellä ei ole tietoisuutta valita hyvää tai pahaa sen enempää ajatuksin kuin "teoinkaan".

      Henget vain pyrkivät "kertomaan meille" asioita "energian kautta" ja näin mm. pystyen liikuttelemaan materiaa.

      Jos ken epäilee henkien olemassaoloa, viettäköön yön luvanvaraisesti sen hankkien Turun Linnassa tai jossain Suomen vanhoista kartanoista.

      Eläimet reagoivat henkimaailmaan aina ympärillään (Erityisesti vahvoihin "jälkikokoomiin", koska heillä on säilynyt se "vaisto" / "herkkyys", joka meiltä ihmisiltä tarpeettomana aivoistamme käytön puutteen vuoksi kasvaessamme pois "surkastutetaan"). Lapsena aivoissamme tämä pieni "rauhanen" on olemassa, mutta se "kuihtuu pois", kun puhuttu kieli monien vivahteiden kautta olemassa olevana vahvistetaan kommunikointimme välineeksi.

      Henkien "manaaminen" tai ns. "selvännäkijöiden / meedioitten paikalle kutsuminen on turhaa, ellei halua valheista maksaa itseään kipeäksi.

      Suomessakin elää vanhojen Druidi -oppien / kielen taitajia tai vanhojen Shamaani -sukujen edustajia, jotka eivät koskaan pyydä tai edellytä mitään korvausta henkien kanssa puhumisesta.
      Avun erityisesti tarvitsevat nuo henget, mutta myös ne ihmiset, jotka asuvat "hengille merkityissä" kiinteistöissä tai paikoissa.

      Vuodet eivät merkitse mitään sille joka kuulee, mutta se joka ymmärtää rajattoman ympärillään, tietää elävänsä rauhassa ympäröivän kanssa koko elämänsä.

    • jm

      Sehän nyt on selkeetä roskaa jos jossakin kummittelee!
      Kertokoon joku missä nyt sitten KUMMITELEE voin tulla sinne KUMMITTELEMAAN.
      Luonnon ilmiöitä ne kaikki on.
      Hyvä että kiinnostusta riittää.

    • omituista

      asuin n.15 vuotta sitten vielä kotona ja olin 17 vuotias.meillä on todella vanha pohjalaistalo,jossa ovat asuneet kaksi sisarta ennen meitä.nukuin eräässä alakerran huoneessa ja heräsin outoon vaaleaan valoon jalkopäässäni.istuin ja näin,miten vaalea,utuset kasvot,pitkä tukka auki oleva nainen piti liinavaatteita sylissä.katsoin näkyä hetken ja hahmo poistui .panin yövalon päälle,jotta saan nukahdettua.aamulla kysyin äidiltä,että onko hän tuonut pyykkiä kaappiin ja äiti sanoi,että ei ole käynytkään alakerrassa.jotain siis näin.kerroin tapahtumasta äidille ja hän sanoi,että toinen siskoista on nukkunut pois siinä huoneessa.mua ei pelottanut silloin yöllä,mutta jotenkin tuollainen saa miettimään,koska unta en nähnyt vaan olinli 27hereillä.

    • Oi missä asut? Tahdon tulla käymään :) itsekkin kirjottelin tänne joskus tämän tyyppisistä kokemuksista joita olen itse kokenut ja läheiseni ovat kertoneet. Sain aika epäuskoisen vastaanoton -.- jotkut ei kai kykene uskomaan, että maailmassa olisi jotain mitä tiede ei ole todistanut. Taisin aiemmin myös itse olla yksi heistä x) En osaa sanoa onko kyseessä kummituksia vai mitä. Kuolleiden henkiä, henkiä, demoneita, rakoja toiseen ulottovuuteen vai jotain ihan muuta? Tosin en ole koskaan kuullut tapauksesta, jossa tämän tyyppiset ilmiöt olisivat varsinaisesti vahingoittaneet ketään, säikäyttäneet vain. Sikäli voit olla huoleti, ja ehkä olla ylpeä siitä että sinulla on mahdollisuus olla kokemassa jotain, mitä monet eivät pysty edes uskomaan todeksi :) voit yrittää tehdä talossasi havaintoja ja tallenteita kyseisistä asioista.

    • Hupsu1984

      Itsekin uskon kummituksiin. Kun mentiin mökille kesällä justiinsa ajoin pihalle perheeni kanssa ja sitten näin aivan kuin joku olisi kurkistanut verhon takaa. Sitten kun menimme sisään ei siellä ollut ketään. Sitten yöllä televisio meni yhtäkkiä päälle... Valvoin monta tuntia ja sitten kuulin aivan kuin joku koputtaisi. Eikä se kuulunut ulko ovesta vaan minun makuuhuoneeni ovesta. Ei ole tullut käytyä siellä enää paljoa...

    • real_or_not

      minä voin tulla sinne taloon katsomaan ja vahtimaan koko yön niin tiedän kummitteleeko vai ei.Monessa talossa olen käynyt missä ihmiset väittää "kummittelevan" vaan itse en ole huomannut mitään poikkeavaa.

    • minä sm

      En ole oikein taika uskoinen ,mutta olen jollain tavalla taika uskoinen esim. Jeesuksen ihme parannuksiin jotenkin uskon niitä vaikka tiedän että ne ovat mahdottomia. Olen nähnyt paljon tosi tarinoita joissa kummittelee. Pyydä heiltä apua ,kyllä sinä löydät jostain auttavan sellaisen kunhan tutkit vaan internetin avulla ;)

      • minä sm

        Näitä kommenttejahan tulee kuin kuolemia!


    • EL.a .K:IM

      kissanminttu-79

      Joku teidän porukoista kuuluu meidän perheeseen, jos oikeasti kummitelee.

      Jos asia on sillai, niin ei kannata hätäillä.

      Se on todennäköisesti jonkun suojelusEnkeli, kun siellä pyörii.

      Jos olisi vihamielinen, niin ruumiita olisi jo tullut.

    • menkää jo nukkumaan

      Vanhoissa taloissa on tapana että nurkat ja lattiat narisee ja sitten nämä eräät hörhöt luulee että ne ovat kummituksia. Ite olen asunut vanhassa omakotitalossa ja se oli ihan normaalia että lattiat ja seinät narisee. Myös tuuli ja pakkanen aiheuttaa ääniä.

    • ssssssssssssssssssss

      Vihreän maan Druidi.

      Mielenkiintoinen "tulkinta". Mutta mistä tiedät mitä tapahtuu täs maailmassa kuoleman jälkeen.

      Pääseekö joku taivaaseen, joutuuko joku helvettiin, jääkö joku vaeltelee vähäksi aikaan tai ikuisesti maan päälle mihin tahansa olotilaan.

      Ei kukaan elävä voi todistaa mitä tässä maailmassa tapahtuu.

      Mutta sen voin sanoa, että emme ole yksin tässä maailmassa tai maailmankaikkeudessa.

      Paholaisen suurin huijaus on ollut, että ihmiset uskoo ettei häntä ole olemassa.

      Ja eiköhän tämä asia päde kaikkiin muihinki. Kummitukset, aaveet, henget, demonit..jne..Ne eivät halua tulla löydetyksi, ne näyttäytyvät vain sillon kuin haluaa, jättävät ja antavat merkkei sillon kun haluaa ja vain niille joille haluaa.

    • Elli Melli

      Katsot liikaa Salattuja eläimiä, jos mielikuvitus laukkaa tuota rataa.

    • ---

      Itsekin olen skeptinen kummitusten suhteen, mutta kyllä aikanaan Hämeenlinnassa opiskelija-asunnossa asuessa hieman pelotti jopa se meininki siellä. Koulu oli perustettu entisen mielisairaalan alueelle, mutta ei se alkuun mitään väristyksiä aiheuttanut.

      Heti asuntoon muutettuani ihmettelin, kun vessa oli aina ihan kylmä jopa kesällä. Patteri oli kyllä tulikuuma, mutta lämpö ei levinnyt patterista muutamaa senttiä kauemmas. No heti ekoina päivinä vessan ovi alko pitää ihme kolinoita ja aukeilla itsekseen. Samaten jalkoihin ja olkapäihän tuli usein koputuksia, joita en ole missään muussa asunnossa kokenut.

      Ehkä mielenkiintoisin kokemus oli kun kerran keittiöstä alkoi kuulua ihan selvää astioiden kolistelua. Tiesin että altaassa on likaisia tiskejä, mutta kämppis oli viikonlopun poissa joten olin yksin asunnolla. Paskoin melkein housuun, koska olin varma että niin selkeä ääni ei voi tulla edes seinän takaa viereisestä asunnosta. Ääntä jatkui niin pitkään kun lopulta uskaltauduin keittiöön (n. 10 minuutin päästä äänen alkamisesta) ja tässä vaiheessa ääni loppui, mutta mitään ei näkynyt. Oli vähän häiriintynyt fiilis sen jälkeen :P

      • ---

        Lisäyksenä vielä:

        Lapsuusajalta jäi myös paha trauma pimeitä kaapin- ja sängynaluksia kohtaan. Kotipuolessa oli semmonen kaappi-/lavuaari-yhdistelmä, jonka alla oli n. 10 senttiä korkea rako.

        Kerran sitte vessassa käytyäni ja kädet pestyäni lähdin liikkumaan poispäin lavuaarista ja huomasin kaapin alta kurottavan käden. En muista että olisin ikinä säikähtänyt yhtä paljoa, jäi nimittäin kädet kuivaamatta :P Tämän voi toki laittaa lapsuusajan vilkkaan mielikuvituksen piikkiin, mutta kyllä se vieläkin vähintään alitajuisesti vaikuttaa.

        Oon myös ihan varma että kotipaikan vieressä olevassa metsässä asuu joku jeti tai vastaava :D Kerran syksyllä kuunneltiin saunan jälkeen koko perheen voimin, kun metästä kuuluu hirveetä murinaa, rääkymistä ja ikäänkuin puiden kaatumisen ääniä. Ei kyllä kuulostanut yhtään miltään metsäneläimeltäkään ja kokoakin kuulosti olevan huomattavasti enemmän kuin esim. karhulla.

        Varmaan sama elukka kerran törmäsi talon seinäänkin. Olin nukkumassa ja yhtäkkiä herään ihan jumalattomaan jysäykseen seinän takana, jonka jälkeen kuului taas tuo ihme murina / rääkyminen. Tais mennä loppuyö valvoessa sen jälkeen.


    • uskova ihminen...

      Uskotko sinä kissanminttu 79 Jumalaan, jos uskot niin silloin löytyy ratkaisu mikä kummitus on.
      Hän on meidän vihollinen jota kutsutaan Raamatussa Saatanaksi,hän tekee kepposiaan meille ihmisille täällä maailmassa ja on tekevä ajan loppuun asti, mutta jos rukoilet vilpittömästi että Jeesus poista häiriön tekijä meidän kotoa niin Jeesus on kuuleva rehellisen avun pyynnön ja vihollisen on häivyttävä teidän kotoa.

      Meidän kotona oli myöskin noita samanlaisia kolkutuksia ja hevosten laukkaamisia ym, mutta isä kun oli uskova mies hän rukoili Jeesusta poistamaan ne häiriköt ja ei senkoommin ollut meillä mitään kolkutuksia.

      Ehkä siinä talossa on joskus tapahtunut jokin salaperäinen murha tai muu ja sellaisissa paikoissa ne vihollisen henget mielellään peloittelee ihmisiä.

    • kokemus123

      Asuin helsingissä 1970-luvin kerrostaloasunnossa 2000-luvun puolivälissä, asuttuani jonkin aikaa alkoi tapahtumaan, öisin kuului yläkerrasta ääntä kuin säkkiä ja siinä olevaa painavaa tavaraa olisi vedelty pitkin lattiaa, tuntui koko ajan että et ollut yksin siinä asunnossa,
      ulko-ovi rappuun pamahti kerran tv:tä katsoessani auki, oli jatkuva tunne että koko ajan joku tuijottaa!!! asunnossa oli ihmeellisiä jälkiä ovissa kuin puukolla olisi väkisin yritetty tulla sisälle, väkivallan merkkejä jne..säkin laahaamisen kuuli edelliset asukkaatkin kun kysyin asiasta.Ja yläkerran kaveri ei kyllä säkkejä vedellyt sen tiesin.
      Joten kyyllähän meillä maailmassa outoja asioita on , ihminen ei vain hyväksy niitä kun ei näe!!!

    • UskovaM1977

      Kristinuskon valossa kaikki tällaiset ilmiöt, jos todellisia, ovat demonista alkuperää. Kuolleiden ihmisten henget eivät ole Maan päällä, vaan joko Taivaassa tai siellä "alakerrassa". Joten mitäs nämä henget sitten ovat, ne ovat demoneita. Meediot saattavat pystyä ajamaan häiriöt pois, mutta se tapahtuu demonien voimassa. Pyydä joku tosiuskovainen ihminen sinne, niin hän voi ajaa häiriöt pois pysyvästi Jeesuksen Kristuksen nimessä.

      Itse en ole tällaista koskaan kokenut, mutta uskon kyllä. Demonista alkuperää siis. Pimeyden henget kun voivat matkia lapsen ääntä tai mitä tahansa ääntä. Vainajahenki (demoni) on eri asia kuin VainajaN heni (ihmisen henki). Vainajahenki on demoni, joka on erikoistunut matkimaan jotain tällaista aikaisemmin elänyttä ihmistä. Kaikki tällaiset meediot sun muut ovat eksytystä. Siispä rukousta ja Jeesukselta apua etsimään!

      Usko Herraan Jeesukseen niin pelastut!

      UskovaM1977

    • cytcvvujtcy

      kaikesta sitä hengissä selviääkin.....on niitä nähty ennenkin,jopa 2v kerrostalossa.

    • pera.pervo69

      pulma:
      Remonttiajoilla seinistä, jotka revittiin auki, löytyi outoja kirjoituksia.
      selitys:
      virolaiset rakennus miehet tunkenu venäjänkieliset työohjeet seinän väliin käytön jälkeen tarpeettomina, laiskoja kun ovat niin roskalavalle ei jaksa kuskata

      pulma:
      silloin 6v tyttäremme ilmoitti, että portaita alas oli hitaasti kävellyt tumma, suurikokoinen hahmo.
      selitys:
      laiska somalialainen lautapoika oli mennyt työajaksi komeroon piloon nukkumaan ja nukkuipommiin

      pulma:
      Joskus kuulen etenkin yksin ollessani, kuin lapsi huutaisi minua.
      selitys:
      aivojenylikuormitustila(krooninen stressi) joloin alitajunta purkautuu valvetilassa
      pulma:
      Tyttäremme etenkin vähän nuorempana sai suoranaisia paniikkikohtauksia,
      selitys:
      paniikki häiriö on yleinen mielenterveys sairaus johon saa apua psyk.polilt
      pulma:
      hänellä oli vesilasi yöpöydällä ja aamulla rupesi juomaan, lasi oli kumollaan sängyn alla eikä vettä löytynyt mistään
      selitys:
      lapsi puoli unessa juonut lasin tyhjäksi joten ei muista tapahtumaa
      pulma:
      vauhdikkaita koiria, mutta meillä muuttuvat hiljaisiksi
      selitys:
      omistajan käytös vaikuttaa koiraan.
      pulma:
      murisee tyhjiin huoneisiin ja säikähtää pientäkin rapsahdusta
      selitys:
      hiiriä.
      pulma:
      kissa tuijotti tyhjää, saattoi yhtäkkiä tehdä raivokkaita "hyökkäyksiä" näkymätöntä kohti ja luikkia sitten turkki putkella sohvan alle karkuun.
      selitys:
      kissalle käy harjoitus vastukseksi jopa pikkukärpänen

    • pera.pervo69

      pulma:
      Ihan kuin pienen lapsen sormien luita yms...?
      selitys:
      typistettyjen koirien häntä luita (sama koko)
      pulma:
      Talossa saattaa myös kuulla outoa, laskevaa ja nousevaa, kolkutusta seinien takaa.
      selitys:
      hiiret plus tikka lintu
      pulma:
      Usein myös vierailevat ihmiset ovat ihmetelleet kylmiä kohtia,
      selitys:
      rakennukseen on jäänyt niin sanottuja kylmä siltoja (virolainen halpatyövoima)
      pulma:
      läheisemmät myös maininneet oudoista vilahduksista silmänurkassa.
      selitys:
      valon ja varjon leikki(esim kynttilen välke)
      pulma:
      Pari päivää sitten keskellä yötä alakerran radio napsahti täydellä volyymillä soimaan.
      selitys:
      herätys ajastus säädetty liian aikaiseksi(kersat käpälöiny)

    • ei syytä pelätä.

      Maailmassa ei ole mitään yliluonnollista. Ei ole kummituksia. Ymmärrän että mielikuvitus voi alkaa laukkaamaan mutta hei, ajattele realistisesti. Voisihan se jännää olla mutta ei elämässä ole tuommoista.

      Selityksiä siihen miksi seinissä on outoja kirjoituksia on monia, esim siellä talossa on asunut joku hullu aikoinaan tai muuten vain kirjoiteltu kun ovat muutenkin vaihtaneet tapetteja ja tienneet että siihen pääle tulee uudet tapetit.

      Selitys luille voi olla se että sinne on kuollu joku, eläin todennäköisesti. Varsinkin jos on vanha talo niin ovathan voineet haudata esim entisen lemmikkinsä.

      Selitys sille miksi koirat ovat outoja voi olla myös se että ovat uudessa ympäristössä ja eivät ole tottuneet, ne haistavat esim sen että joku on sinne kuollu joskus, tai sitten haistavat homeen tai jonkun muun vastaavan, luonnollisen asian.

      On huolestuttavaa jos kuulet tosissaan ääniä, kyseenalaista ittes, kuulitko oikeesti vai ajattelitko äänten kuulemista vain.

      Samoin se tuntemattoman tyypin käveleminen siellä, lapset saattavat huijata muuten vaan jekuttaakseen. tai sitten luuli nähneensä jonkun vieraan vaikka olikin joku teistä jos näki esim vaan selän.

      Kaikkiin on joku luonnollinen selitys, ei liity mitään kummituksia tms. MIten niin monet voikaan uskoa semmosiin:S taitaa olla jotain toiveajattelua positiiviset yliluonnolliset asiat... Oishan se elämä jännempää


      Älä lapsellesi puhu että onkohan täällä henkiä yms koska voi alkaa pelkäämään ja stressaamaan

      • 11-3

        "On huolestuttavaa jos kuulet tosissaan ääniä, kyseenalaista ittes, kuulitko oikeesti vai ajattelitko äänten kuulemista vain."

        Tekstissä taidettiin sanoa että myös hänen miehensä oli samaan aikaan kuullut lapsen ääntä kuin ap kun kerran oli asiaan kommentoinutkin....


    • Vanhempieni kesämökki on paikassa, jossa on surmattu tai murhattu monta ihmistä merirosvouksen uhreina aikoinaan. Lisäksi rannassa on vieläkin hylky haaksirikon jäljiltä. Ei kummittele ainakaan vielä. Kyitä tosin on paljon eli joka päivä näkee useamman, mutta muuta suuresti vaarallista en ole havainnut. Punkkeja saaristossa nykyään on riesaksi asti kaikkialla.

      Kummitusten aika on vanhoissa suomalaisissa noita- ja haltijatarustoissa n. klo 22-02. Voit pitää vahtia, jos uskot sellaisen oikeasti näkeväsi.

      Muita vaihtoehtoja: vanha talo ja tuuli kiertää nurkissa paikkoja narisuttamassa yms.

    • Itsekkin nähnyt

      Aivan täysin mahdollista tuollaiset tapahtumat.Meilläkin on vastaavia tapahtunut kahdessa eri talossa,jos ihminen kuolee kotiinsa tai sairaalaan niin jossain vaiheessa haamu käy vielä vierailulla,jopa useitakin kertoja.Kertomasi tapahtumat ovat täysin vaarattomia mutta säikyttää kyllä äkkinäistä.Ovi ,suihku,vesihanat,radiot saattavat aueta aivan yllättäen,kuulua ääniä mutta ei niitä pelätä tarvii joku sielu etsii rauhaansa,pitäisi vain tietää kenen ja miten hänelle sen ikuisen rauhan saa ,
      Uskoo ken tahtoo mut kun omalle kohdalle sattuu niinn viimeistään.Eikun tsemppiä ei tuon takia tarvii kämppää vaihtaa,

    • ei mitään kamalaa

      Kyllä minä uskon, että kuolleiden ihmisten sieluja voi olla olemassa. Miksi ei? Niin monet ihmiset ovat niitä joko nähneet tai vaistonneet, etteivät ihan kaikki voi väärässäkään olla. Minä tunnen ja vaistoan kuolleiden ihmisten vierailut, vaikken niitä näekkään. Moni tuttava ja sukulainen on tullut vielä moikkaamaan kuolemansa jälkeen. Ei siinä minusta mitään ihmeellistä ole.

    • hjuraa

      Olimme tuttumme mökillä syksy iltana,kun suuren ikkunan takaa ulkona käveli keski-aikainen sotilas minua kohti ja hävisi pimeyteen. Kerroin tästä heti isäntä perheelle koska huomasivat hölmistyneen ilmeeni,En ollut kuuluma ensimmäinen jo näki tämän näyn. Voin sanoa,että vaikka olen 45 ja parta kasvaa,ni vellit meinas tulla housuun säikähdyksestä. Joten ku omiin silmiin on pakko uskoa ni kait sitä jotain kummallista on!

    • aku*setä

      Monta vuotta sitten tietokoneeni ruutu valahti oudon siniseksi ja siihen hahmottui teksti jossa mainittiin "General Failure".

      Kukahan edesmennyt kenraali on kyseessä? Miksi tämmöinen sotapäällikkö ilmaantui tällä tavalla, tavallisen tietokoneen kautta?

    • Ghostmythbusters

      "Olen siis mieleltäni täysin terve"

      Olet harvinaisuus :). Mutta uskon.

      "eikä ole myöskään mielikuvitus yms. tepposia tehnyt,"

      Meidän mielikuvituksemme laukkaa jatkuvasti. Se auttaa meitä tekemään tulkintoja todellisuudesta nopeasti mutta myös vääristää.

      " löytyi outoja kirjoituksia"

      Tallensit kameralle? Mitä luki?

      " 6v tyttäremme ilmoitti, että portaita alas oli hitaasti kävellyt tumma, suurikokoinen hahmo. "

      Uskon että henkiolentoja ja demoneja on olemassa mutta en ottaisi 6-vuotiaan kantaa ihan todesta. Minäkin tuon ikäisenä olin ihan varma että punapipoinen joulutonttu vilahti huoneessani. Siis olin melko varma siitä että näin ihan oikeasti sen. Etenkin sivusilmällä voi joskus kuvitella liikettä tapahtuvan samassa tilassa, koska silmän reunoilla olevat solut ovat erikoistuneet liikkeen havaitsemiseen. Päätä liikutaessa esineet näkökentän reunoilla näyttävät liikkuvan ja muuttavan muotoaan.

      "kuin lapsi huutaisi minua"

      Tuokin on normaalia. Joskus etenkin väsyneenä voin kuulla mielessäni äänen eikä aina tiedä oliko se totta vai ei. Ja joskus kuulen isoäitini (elossa vielä) puhetta kun olen nukahtamaisillani.

      "myös makkarissa loikoillut mieheni kuuli nämä huudot "
      Tuo ei ole enää luuloa. Mutta ääni on voinut kuulua naapurustosta, päälle jääneestä radiosta, kännykästä tai vaikka tietokoneelta.

      "Tyttäremme etenkin vähän nuorempana sai suoranaisia paniikkikohtauksia"

      Minäkin sain. Normaalia.

      , "omassa huoneessa pelkäsi nukkua "
      Minä pelkään joskus vieläkin.

      "lasi oli kumollaan sängyn alla eikä vettä löytynyt mistään,"

      Olisiko kuitenkin juonut yöllä. Aika harvoin sitä muistaa mitä on öisin toikkaroinut tehdä jos on herännyt. etenkin jos on lääkkeitä, alkoholia käyttänyt taikka muuten vaan ollut tosi kiireinen päivä.

      "kaksi terrieriä käyttäytyvät meillä kummallisesti"

      Sudet käyttäytyvät eri tavalla kuin mitä ihminen odottaisi.

      " murisee tyhjiin huoneisiin ja säikähtää pientäkin rapsahdusta. "

      Meilläkin kerrostalossa käy kaverin koira joskus ja se murisee minulle ja käyttäytyy oudosti vieraassa ympäristössä.

      "kissa tuijotti tyhjää, saattoi yhtäkkiä tehdä raivokkaita "hyökkäyksiä" näkymätöntä kohti ja luikkia sitten turkki putkella sohvan alle karkuun. "

      ANNA MUN KAIKKI KESTÄÄ! Toi on normaalia kissan käytöstä. Kissat tekevät noin. Etenkin vieraampi ympäristö sotkee kissalta pasmat mutta tekee se noin tutussakin ympäristössä. Kissa voi myös juosta vaikka seinää päin.

      "Ei siis mitään koiran kaluamisluita, vaan jotain ihan muita. Ihan kuin pienen lapsen sormien luita yms...?"

      Tuossa vaiheessa fiksu ihminen kääntyy poliisin puoleen ja luut menevät tutkittavaksi. Selviää hyvin pian ovatko ne elukan luita vai lapsen sormen luita.

      "outoa, laskevaa ja nousevaa, kolkutusta seinien takaa. "
      Normaalia. Etenkin omakotitaloissa kolinat ja jylinät ovat normaalia. Mistä milloinkin johtuu.

      "kylmiä kohtia,"
      Fysiikan perusteisiin kuuluu lämpötilojen vaihteleminen.

      "Pari päivää sitten keskellä yötä alakerran radio napsahti täydellä volyymillä soimaan."

      Millainen radio? Merkki ja malli?

    • Yualle

      "Viime kesänä, kun teimme kukkapenkkiä, maan alta noin puolen metrin syvyydestä löytyi pieniä luita. Ei siis mitään koiran kaluamisluita, vaan jotain ihan muita. Ihan kuin pienen lapsen sormien luita yms...? "

      Hei!

      Luulöydön selitys on, että vielä jopa 80-luvullakin kaikki jätteet (ihan taajamissakin saatika sitten maalla) kipattiin takapihalle tehtyyn maakuoppaan.

      Muovit, biojätteet ym. kaikki samaan kuoppaan. Voivat olla esim. broilerin luita nuo löytämäsi. Kukkapenkki nykyään siinä kohtaa vahvistaa jätekuoppateorian. Meillä oli sama juttu. Viimeisin kuoppa peiteltiin joskus 80-luvun lopussa. Nyt sen vasta 2000-luvulla huomaa, kun osa aineksista on maatunut ja sen takia kuopan kohdalle on tullut pieni notkelma maan pintaan...

    • Paranormaalia

      Kertomuksesi on erittäin mielenkiintoinen. Tavallaan uskon paranormaaleihin asiohin ja toisaalta suurin osa talossanne tapahtuvista asioista on selitettävissä järjellä.

      Eläimet ja lapset ovat todella herkkiä havaitsemaan asioita joita ihmiset eivät kuule tai näe.
      toivottavasti veit löytämäsi luut tutkittavaksi?

      Kannattaisi selvitellä talon/tontin historiaa. Onko Nykyisen talon paikalla ennen ollut taloa?

    • Kokemusta on

      Haluaisin todella käydä talossanne. Minulla on kokemusta henkien läsnäolosta. Meilläkin tapahtui kummia, vaikka talomme on meidän rakentama ja meillä ei ole mitään sattunut, mutta teinityttö kauan sitten on jäänyt auton alle meidän talon kohdalla. Näinkin sen hahmon...ja sen jälkeen näin sen tytön kuvan ja täsmää. Kertoisin lisää,mutta ei näillä palstoilla viitsi...Ihmiset kun ovat niin ahdasmielisiä!!

      • Lämpökameramies

        Olen jahdannut lämpökameralla kummituksia, hyvällä menestyksellä !


    • anturinpiuha1

      e
      Ei noin uudessa talossa ole kummituksia :D ei todellakaan ole! Eihän tollasella talolla ole vielä edes tota sun mainitsemaa "historiaa". Ja sun äitis oli itse juonu ton veden unissaan. Koirat ja kissat aistivat susta sun levottomuuden. Itse uskon yliluonnollisiin juttuihin, mutta etköhän nyt vähän liiottele, nuori olet itsekkin =)
      ainut kummitus taidat olla sinä itse....ainakin kuvitteluinesi, jos alkaa miettiä tollasia asioita, niin kaikesta löytyy jotain outoa, mutta todella harvat asiat ovat sellaisia, joille ei löydy mitään selitystä, ja niihin itse olen työssäni törmännyt.
      Rauhoitappas nyt mielesi, pelästytät vielä lapsesikin. Eläkää rauhassa omassa kodissanne ja unohtakaa moiset vouhotukset.

      • tuttu juttu

        miten selität. kello oli aamulla viisi. Olin laittamassa kahvia, kun takanani räjähti. käännyin katsomaan ja hyllyssä ollut posliinipankki oli tuusan nuuskana, kolikot lennelleet ympäriinsä. vieressä olleesta radiosta oli metallikuorinen kaiutin lommolla.


    • 5555

      Mitä näissä remontissa löytyneissä teksteissä luki?

    • Heidinet

      Muutama uskovainen täällä tietää totuuden. Demoniset henget ovat todellisuutta, vaan jos pyydätte Jeesusta kotiinne, niin loppuu "kummittelu" olipa talon historiikki mikä tahansa. Voi olla että kodissaon harjoitettu noituutta, okkultismia, saatananpalvontaa tms. silti kaikki voimavallat alistuvat Jeesuksen nimen kuullessaan.

      Pahan voimat voivat siirtää tavaroita, ihmistä, vahingoittaa... niilläkin on persoona ja tahto. Voivat vaikuttaa ihmisen mieleen ja tahtoon. Toimivat kuin verhon takana, niin että ihminen syyttää aina jotain muuta ihmistä tai tapahtumaa, Raamattu kertoo koko totuuden ja jos alatte kotonanne ääneen lukea Jumalan sanaa tai rukoilemaan, voi olla että alkaa "taistelu" nimittäin paha ei tosta noin vaan lähde. Jeesuksen nimessä voi lähteä.

    • tuttu juttu

      ei näitä juttuja usko sellaiset ihmiset jotka eivät ole kokeneet vastaavaa. Kokemukseni ovat vastaavanlaisia, toi kylmyys ym. Lapseni on pienestä asti nähnyt enkeleitä ym. ja nyt 12 V näkee edelleen. Itse en ole nähnyt, mutta kokenut kyllä. Meillä oli henki, joka oli tuttu ja jäänyt ns. välitilaan. Käyttäytyi aluksi vain paikalla olemisella, mutta voimistui sitten "räyhäksi" eli rupesi rikkomaan tavaroita, kaatelemaan jalkalamppuja ym. Viereeni ilmestyi aina sen jälkeen just toi kylmyys. Esim. sellanen posliinipankki räjähti selkäni takana. Aaltomaljakko lensi parin metrin päähän ym. Oli pakko toimia jotenkin ja porukalla teimme rituaalin, jolla päästimme kaverin eteenpäin. Annoimme hänelle anteeksi ja luvan nukkua rauhassa. tästä vois kirjottaa vaikka mitä, mutta ei enää pelota henget.

    • Känkkäränkkä

      Jotkut näkyy kommentoivan iha huumorilla, mutta on täällä tosi viisaitakin. Kaikelle yliluonnolliselle löytyy mukamas ymmärrettävä selitys. Teidät pitäis laittaa yöksi nk. kummitus taloon ja housut lukolla kiinni. Aamusella voitais haistaa, kenen usko kesti!!

      Älkää viisastelko, kun ette ole kokeneet mitään. Vakaumuksenne perustuu USKOON, että ei ole tuonpuoleista elämää. Jos näette sinne, niin ketokaa, ettei siellä ole mitään. Ellette näe, älkää viisastelko. Paljastatte tyhmyytenne.

    • toltsu

      Luut tutkittaviksi, usko Jeesukseen, rukousta ja ehtoollinen esim. luterilaisen uskovan papin kanssa kotonanne sekä kodin siunaaminen voisivat auttaa. Ongelma on hengellinen, ja siihen auttaa vain Raamatun Jumala. T. pappi

    • Helmeempi

      Pahuus: Markus5:1-17 näyttää meille, että ne ovat julmia kiduttajia. Ne voivat saadaihmisen käyttäytmään eläimen lailla. Niillä ei ole mitään sääliä, kohtuutta tai hyviä tapoja ihmisen kiusaamisessa, niissä ei ole hitustakaan hyvyyttä. Ne eivät väsy kiusaamiseen päivällä eikä yöllä.

      Voimakkuus: Joillakin niillä on suuret yliluonnolliset voimat, niin että monta miestäkään ei ehkä pysty taltuttamaan niiden kiusaamaa ihmistä. Ne pystyvät nostamaan tavaroita tai ihmistä ja siirtämään ilman halki kaukaisiin paikkoihin.

      Epäpuhtaus: Ne voivat saattaa ihmisen monien epäpuhtaiden ajatusten ja halujen valtaan. Haureuden henget saavat ihmisen myymään itseään epäpuhtaisiin tekoihin.Ne saastuttavat kokonaisia ympäristöjä...

      Lisäksi ne osaa esittää asiansa hyvin vakuuttavasti Jumalaa vastaan, niillä on tietoa. Ne osaavat käyttää aseinaan pelottelua, petosta, väitteitä, ja kuvitelmia voittaakseen ihmisen mielessä jatkuvasti käytyjä taisteluja.

      Vaan on yksi nimi ylitse muiden, murtumaton ja tuo nimi on Jeesus.Katsokaa mitä ristillä tapahtui ja mitä se ihmiskunnalle merkitsee.

    • jorma95

      aika jännä suomessa kun sattuu tälläisiä tapauksia harvoin.

    • jeesuksessa on voima

      hei olen uskovainen sisar vantaalta ja neuvon sinua et käyt seurakunnassa pyytämässä uskovaisia,ihmisiä rukoilemaan ja siunamaan teidän koti,nii uskon varmasti et jeesuksen veren kautta tulee rauha teidän kotiin.siinä on voima mikä vapauttaa ja antaa rauhan jeesus kristus.siunausta teidän perheelle.

    • Britte

      Kylmän väreet raateli kaiken aikaa ihollani, kyllä tuo eläinten käyttäytyminenkin on huomioitavaa.
      Yritä saada joku joka tutkisi noita ääniä tarkemmin.
      En uskaltaisi asu yksin enkä perheen kanssa.

    • hissustin

      Ne luuthan olisi kannattanut viedä tutkittavaksi, jos ne muistuttivat ihmisen sormiluita. Kysehän voi olla vaikka henkirikoksesta.

      Meillä myös ihan tavallisessa kerrostalohuoneistossa oli aikoinaan kissoja, jotka saattoivat alkaa jahdata ihan olematonta. Yhtäkkiä niiden (erityisesti yhden) katse valpastui johonkin yläilmoihin, aivan selvästi näki siellä jotain, mitä me emme nähneet ja tätä tapahti usein.

      Nykyisessä rivarissa meillä oli jossain vaiheessa keittiössä omituinen sähkövika, joka saattoi käynnistää radion, tosin radio jäi sellaiseen valikkotoimintoon, mutta kuitenkin käynnistyi itsestään. Nykyään meillä ei enää sitä radiota ole ja ei näköjään sitä sähkövikaakaan.

      Minä itse näen toisinaa vilahduksia silmänurkissani ja muutenkin kaikenlaisia räiskähdyksiä, roskia ja sähkönsinisiä valopisteitä näkökentässäni. Tulkitsen nämä johtuvaksi omista häiriöistäni näköjärjestelmässäni aivan kuten myös nuoremapana usein kokemani ihon kihelmöinnit, joissa näkyvästi ilman syytä saattoi esim yhden käsivarren karvat nousta pystyyn tai pienessä laikussa päänahkaa tai poskea. Lisäksi saan toisinaan ns unihalvauksia, jolloin kuulen harhoja. Itselläni on jollain tapaa temppuileva hermosto, jonka voisi helposti tulkita herkäksi aistimaan kaikenlaista yliluonnollistakin, mutta itse pidän hermostoani vain jollain tapaa häiriöalttiina, minulla on myös Aspergerin oireyhtymä.

      Vaikka näistä kirjoituksistani saakin kuvan, että yritän selittää kaikki luonnollisista asiosta johtuviksi, niin selitänkin, mutta en silti pidä huuhaana yliluonnolliseksi kutsuttuja asioita. Ajattelen itse, että aistimme maailmaa vain rajallisesti ja että havaitsemamme maailma on osa suurta kudelmaa ja näemme vain sen osan, jossa on sellaiset taajuudet, jotka aistimme tavoittavat. Eläimet voivat aistia er taajuuksia kuin ihmiset ja niiltä voi vastaavasti jäädä aistimatta jotain, mitä ihmiset aistii.

    • so spooky

      tosi karmivaa! itse en uskaltaisi edes tulla käymään teillä, minä uskon todella vahvasti kaikkiin henkiin,kummituksiin,aaveisiin,demoneihin yms. Joskus saatas iltaisin tuntea kun on hiljaista semmoisen olon että en ole yksin, ja jo se saa karvat pystyyn ja kylmän hien pintaan. Jos olisin sinä kissanminttu-79 niin tutkisin netistä meedioita yms, jos saat jonkun tulemaan luoksenne käymään niin hän varmasti aistii ja näkee enemmän kuin kukaan teistä joka on jo nähnyt jotain.. he myös osaavat tehdä manauksia joilla he pyytävät henkiä poistumaan.

      ps.kadehdin ihmisiä, jotka eivät usko henkimaailman olentoihin!! jos en itsekkään uskoisi niin ei tarvitsisi ikinä pelätä niitä..:s mutta tuttuni sanoi kerran hyvin, että eihän ne koskaan ole mukanaan ketään vieneet :)

    • Hei!
      Älä ota yhteyttä meedioihin!
      Ota yhteyttä johonkin uudesti syntyneeseen uskovaan, jolla henkien ajamisen armolahja. Et tulis rauha teidän asuntoon. Eikä lapsen.. eikä kenenkään tarvitse pelätä.
      tosiasia on, että on olemassa henkimaailma.
      Voimia.
      Osaiskohan joku tv7 neuvoa henkilöä. Mirja ja Martti Ojares saattas tietää jonkun.

    • pelkokerroin 2

      ensiks soitat karpolle,sen jälkeen soita linnanmäelle,ehkä ne ovat kiinostuneet jutustasi.
      sitten lopeta se viinalla läträäminen,vois auttaa paljon.
      jakomanneksi missä heklvetissä kumitus talo sijaitsee ? olisin kiinostunut ostamaan sen,kun sinne voisi tehdä elokuvankin.
      toipumisia sun traumaattisille kokemuksille.

    • Haamuja pelkäävä

      Kyllä teillä kummittelee, ette vain itse näe sitä. Teillä kummittelee, ja lemmikit näkevät haamut, te ette. -.-. Mutta sytytä kynttilöitä joka paikkaan, minun tietojen mukaan sen pitäis suojella. Ja laita nauha. Sekä kutsu haamujenmetsästäjä. Moi moi ! :)

    • Kristus on voittaja

      Kuule, pyytäkää jonkun seurakunnan pastori siunaamaan se teidän talo..

    • finnalle1

      Telkkaristahan on tullut kaikennäköistä aiheeseen liittyvää ohjelmaa. Useissa jotkin henkilöt väittävät pystyvänsä keskustelemaan kuolleiden sielun kanssa tai mikä kuolleesta sitten jääkään jäljelle. Pidin pitkään ohjelmia täysin huuhaana, kunnes yksi ohjelma muutti mieleni. Siinä oltiin tehty Australiassa ja Uudessa-Seelannissa tutkimus, jossa kokeeseen pyydettiin x määrä ihmisiä (en muista kuinka paljon), jotka sanovat pystyvänsä kommunikoimaan kuolleiden kanssa, ovatko he nyt meedioita vai mitä. Heille annettiin jo ratkaistujen murhien uhrien kuva ja pyydettiin kertomaan, miten he olivat kuolleet. Noin prosentti koehenkilöistä osasi oikeasti kertoa totuuden. Seuraavaksi heille annettiin selvittämättömän murhan uhrin kuva tai tavaroita, mutta useimmat eivät suostuneet katsomaan kuvaa. Sitten he rupesivat juttelemaan murhatun kanssa, koska hän oli jotenkin kuvan tai tavaroiden kautta paikalla, ja kertomaan kuolintapaa. He sanoivat kaiken minkä poliisi tiesi jo ja paljon sellaista uutta, jota poliisi ei ollut saanut selville. Ohjelma sai minut uskomaan, että oikeasti on olemassa ihmisiä, jotka pystyvät kommunikoimaan kuolleille, mutta hyvin hyvin harva on ohjelmassa esiintyneiden huippujen tasoa jotka oikeasti omaavat sen taidon.

      J.K.Rowlingin teoksessa Harry Potter ja kuoleman varjelukset noita/velho voi kuollessaan päättää, jääkö kummitukseksi maan päälle vai jatkaako eteen päin jonnekin kuoleman jälkeiseen paikaan, josta kukaan ei tiedä ennen kuin on kuollut ja menee sinne. Ajatus on minusta kiehtova ja niitä tosi-tv kummitussarjoja katsottuani olen miettinyt, että olisikohan se totta. Että useimmat meistä jatkavat matkaansa kuoltuaan jonnekin muualle, mutta joidenkin henkeä/sielua jää vaivaamaan jotkin asiat niin paljon, että he eivät saa rauhaa, että he jäävät maan päälle. Olisikohan teidän talossanne sellainen? Tulee mieleen, että hän on kuollut siellä jotenkin kammottavalla tavalla tai vastaavaa. Voisi ehkä saada rauhan jos joku kuolleiden kanssa puhua osaava tulisi juttelemaan hänen kanssaan, mutta mistä löydätte sellaisen kunnollisen, sitä en tiedä.

    • taikavilma

      Kuulostaa tutulta...Kokeilkaa puhdistusta, joko itse tai lähistöllä olven henkiterapian tuntevan ihmisen kautta. Yksi helpommista on avata ikkunoita talossa ja kiertaa koko talo hokemalla koko kierroksen ajan, arkkienkelit tulkaa ja viekää täällä vaeltavat henget ja demonit pois ja viekää heidät astraalitasolle ja antakaa tilalle jeesuksen krsituksen siunaus, valkoista, vaaleanpunaista, kultaistavaloa, kiitos, kiitos kiitos.
      Tämä toimii välittömästi.

      Rakkaudella Vilma

    • kummitusko?

      haluaisin ehdottomasti paikkaan kylään jossa kummittelee olen lukenut niin monia tarinota että en usko sitä ennen kun itse sen koen..

      saanko tulla käymään teillä ? :)

    • Haamuja(ko)???

      Niinhän sitä sanotaan, että eläimet näkevät henkiä toisin kuin ihmiset.
      Henget tulevat yleensä siitä, että ihmisen/eläimen sielu on jäänyt vaeltamaan maanpäälle, koska se ei olu kuollessaan saanut rauhaa. Esim: se on kuollessaan:raiskattu yms.

    • Muistan kerran kesällä, olessani n. 12v, menin veljen (9v) ja siskon (4v) kanssa tutkimaan autiotaloa joka oli läheisellä pelolla. Talo oli n. 100 vuotta sitten rakennettu joten oltiin veljen kanssa peloteltu siskoa sanomalla että siellä kummittelee. Sisko oli ihan paniikissa mutta minä ja veli vain naurettiin.

      Hymy hyytyi aika äkkiä kun päästiin talon ovelle. Ovelta alkoi kuulua ääniä, ihan kuin joku olisi epätoivoisesti yrittänyt päästä ulos ja olin kuulevani ihmisen huutoa sisältä. Lisäksi muistan nähneeni oven takana kookkaan valkean hahmon...
      Siinä sitten juostiin pää kolmantena jalkana pakoon, paitsi sisko, joka oli liian peloissaan liikkuakseen. Hän ja veli olivat kummatkin kuulleet äänet, mutta minä olin ainoa joka oli nähnyt jonkun talossa.

      Toinen kerta oli kun äiti oli muuttanut uuten taloon. Olin olohuoneessa lukemassa kun kuulin jonkun hengittävän yläpuolellani. Olin yksin kotona mutta ajattelin että se oli varmaan vain pyykkikone joka piti kummaa ääntä. Mutta eihän se pyykkikone tietenkään ollut edes päällä.

      Kerran tuo sama hegitysääni alkoi kuulua myöhään illalla kun olin mennyt nukkumaan. Hengitys ei voinut olla äitini tai sisareni, sillä he nukkuivat ylhäällä ja minä olin alhaalla. Ja koska hengitys kuului eri tahtiin kuin omani, tiedän etten vain suotta säikkynyt omaa hengitystäni...

      No jaa, varmaan noihin löytyisi jokin looginenkin selitys, mutta uskomalla että se oli kummitus jotenkin tuo hieman väriä elämään, joten enpä taida kunnolla edes yrittää löytää tuohon selitystä :D

    • 12234575421

      Jos löytyi luita, niin kannattaisi varmaan ilmoittaa niistä poliisille tai johonkin..? Sais varmuuden ainakin siitä. Tai sitten tää koko viesti on kyl yks iso provo..

    • ULOS SARVIPÄÄ......

      Tässä teille totista totta.Ystäväni asunnossa tapahtui kaikenlaista outoa.En kerro mitä koska asiat ovat pahoja ja pelottavia.Sitten asunto siunattiin,mutta minä aistin siellä "pahaaa"sekä ystäväni myöskin.Ystäväni muutti pois,mutta antoi minulle Pehmopirun lähtiäisiksi.Miksi sitä en tiedä??Miten hävitän pirun ihan oikeaoppisesti??En voi viedä roskiin,enkä polttaa,koska piru ei pala!!Se on totuus!!Kertokaa mitä teen???Asuntooni on tullut "AHDISTAVA"olo ja elo!!!En ole mikään hullu enkä juoppo!!Neuvokaaa mutta asiallisesti joka tästä asiasta tietää??Kiitos!!

    • 5555

      Toistan kysymykseni: Mitä näissä remontissa löytyneissä teksteissä luki?

    • KTS (Ei kirj.)

      Oliko nää kirjoitukset seinässä vai seinän väliin sijoitetussa paperissa.
      Onko sinulla kopiota tekstistä?

    • looool!

      olen 12 ja kotona minusta tuntuu että minua tarkkailtaisiin selästä

    • crazycyborg

      Ghostbusters!

    • Valonaslan

      Meillä oli kesäpaikallamme samankaltaisia ongelmia eikä elämisestä tullut liioin mitään, sitten kuulin yhdistyksestä nimeltään "Luonnonvoimat ry", se toimii Helsingissä ja on perehtynyt näihin asioihin perusteellisesti. Saimme sieltä avun ja huomasin, että maailma on aivan erilainen kuin me kiireiset ja välinpitämättömät ihmiset olemme itsekkyydessämme sen tajunneet, kuljemme todellakin laput silmillä ja tuomitsemme toisten asiat tietämättä asioista yhtään mitään sillä on paljon asioita joita emme vaan ymmärrä kun ei jokaiselle ole sattunut kohdalle,huomaat itsekin kuinka jotkut sanovat tosi ikävästi tietämättään mistään mitään. Ihminen joka tietää ei tuomitse, niin helposti heidät erotat.
      Luonnonvoimat ry vastaa aamuisin puhelimeen mutta nauha kertoo milloin ovat tavattavissa, puhelu maksaa vain normaalin puhelumaksun eli tekevät pyyteetöntä työtä, numero sinne on 095871248. Kato löytyykö netistä mitä heidän yhdistyksestään.

    • sivusta s

      "Kun on turva Jumalassa turvassa on paremmassa"
      Ei auta rituaalit, eikä mitkään suolaamiset.
      Saa-tana joka aiheuttaa nämä ilmiöt nauraa niille.

      Eikä auta myös sekään, että muuttaa muualle hän kyllä osaa tulla perässä. Tuollainen pelottelu voi johtaa pitemmän päällä hermoromahduksen ja varmaan sen aiheuttaja sitä tahtookin.

      Vain rukous elävän Jumalan puoleen auttaa sitä vanha kirottu pelkää ja joutuu pakenemaan. Mökin mummollakin on suurempi voima suojanan kuin kansojen kukistajalla jos hän on elävässä uskossa.

      Jeesus sanoo "sitä, joka luokseni tulee, minä en aja pois." Joh.6:37

      "Herra, meidän Jumalamme, on lähellä meitä, niin usein kuin me häntä rukoilemme" 5.Moos.4:7

      • -.-

        Teidän talossa kummittelee kuten meilläkin, mutta ei noin paljon.
        Meillä vaan on kylmiä kohtia ja vilahduksia silmä kulmassa tai tuijotuksen tunteita.
        Kannattaa kutsua jokin meedio ajamaan henget pois tai vähentämään kummittelua.

        "ei voi elää noudattaen vain muutamaa kohtaa raamatusta jos elät kristinuskon mukaan niin noudata kaikkea mitä raamatussa sanotaan."

        Voi elää noudattaen vain muutamaa kohtaa raamatusta, mutta ei voi elää noudattamalla kaikkea, koska ihmisellä on paheita ja tulee kiusauksia.
        Mutta raamattu on kuin ohjekirja elämään se on täynnä hyviä ohjeita.
        Ne ketkä täällä sanoo että raamattu on kusetusta niin ei ole ikinä tainnut lukea edes 50 sivua siitä opuksesta.
        Mulle se on ihan sama että uskooko jumalaan , mutta se onkin heidän oma asia.
        Minä itsekkin uskon jumalaan.
        Rukoilu karkoittaa henkiä tai sitten se rauhoittaa niin että saat vaikka unen päästä kiinni.¨


        LOPETTAKAA KIRJOITTAMASTA JOS TEILLÄ EI OLE MUUTA SANOTTAVAA KUN ETTÄ NÄMÄ IHMISET OVAT HULLUJA.
        ARINLA VAR


    • karpo.naattori

      hei muuten salatieteistä puheen ollen mitä mieltä olette vapaamuurareista, ja mistä noin suuri piilottelu/salailu johtuu kyseisessä "veljes seurassa" näinkin liberaalissa yhteiskunnassa... rohkeasti vain kaapista ulos vaikka juutalais johtoisia olettekin(b,nai - b,rith)... nehän on natsikki kuollu jo sukupuuttoon melkein, eihän teillä mitään pelättävää ole enään. antaa kaikkien "kukkien" kukkia vaan IDÄSSÄ sekä lännessä varsinki holannissa:
      http://www.youtube.com/watch?v=4cGts1pOD9E
      -let's ILLUMINATE-

    • IwillhelpU

      Kun noin 4 vuotta sitten asuimme todella vanhassa omakotitalossa, sain kokea ensimmäisen demonisen kokemukseni. Aikaisemmin olen nähnyt suojelusenkelini.
      Suosittelen Teidän siunaamaan talon ja kulkemaan sen läpi Risti kourassa. "Jeesuksen Kristuksen nimessä, häipykää Demonit!" ja illalla nukkumaanmennessä uskontunnustus. Meillä toimi. Ja jos ei muistu mieleen, niin "Minä uskon Jumalaan, Isään Kaikkivaltiaaseen, Taivaan ja Maan luojaan...." tuokin nimittäin riittää.
      Mitään meedioita EI kannata paikalle tuoda, sillä he PYYTÄVÄT pahoja henkiä lähtemään. Uskovat taas yleensä lähettävät paholaiset Valoon.
      Silloin kotona, kun olin menossa nukkumaan, jätin päiväkirjani lukon pöydälle päiväkirjan viereen. Kun olin päässyt peiton alle, näin jonkun pitkän hahmon menevän yöpöytäni luo ja ottavan siitä jotain. Kiitin Luojaa, ettei se hahmo katsonut minuun päin.
      Myöhemmin kuuntelin äitini ja mummini keskustelua. Äiti kertoi mummille, joka tuli sitten edellämainituin tavoin auttamaan meitä ja siunaamaan talon.
      "Heräsin, kun se munpuoleinen sängynreuna vajosi alaspäin. Avasin silmät, ja siinä istui joku tuntematon mies, joka katseli eteenpäin, naapuritaloon päin. Sit olin ihan hiljaa ja Hartsaki heräs ja näki sen miehen. Vähän ajan päästä se hahmo nous ja lähti käveleen seinää päin, naapuritaloo kohti. Sinne jonekki se katos." Tämän jälkeen kävi kaikkea kummallista, joista nyt en ala selittämään. Mutta onko teillä jotain lohikäärmettä esittäviä maalauksia, kynttilätelineitä, patsaita tms? Jos on, niin heittäkää ne pois, sillä ne kuvaavat Pirun lähettilästä ja ratsua ja tekevät pahan olon kotoisaksi.
      Siunausta ja voimia Teidän perheellenne! (:

    • Apuatarviiiit

      Huhuu..sitä sanotaan tietoisuudeksi..ihmisillä on kaikilla kyky tuntea ns "yliluonnollisuus" mutta on ihmisiä joille se on arkipäivää suurin osa ei sitä koe koko elämänsä aikana. On ihmisiä joilla ns.selvänäkö..osa heistä huijareita osalla se oikeasti on..Me tavikset joilla herkempi tatsi asioihin ja on hiukan avoimempia asioille joita ei pysty selittämään on kyky tuntea jopa nähdä maailma jota ei "näy"
      Tuossa näkymättömässä maailmassa on henkiä ja sieluja joilla viellä jotain tehtävää kuolemankin jälkeen..jotkaut ovat jääneet loukkuun kahden maailman väliin..kuten sinunkin tapauksessa todennälöisesti on jäänyt joku ns."kummittelemaan" käytännössä tuo ilmestyjä tarvitsisi apua päästä jatkamaan matkaa..siihen on omat juttunsa mutta ilmeisesti sitä ei suuremmin suomessa harjoiteta..tavallaan tila missä tapaus ilmenee rauhoitetaan ja yhteyshenkilön kanssa annetaan anteeksi tai sitten annetaan lupa jatkaa..joskus asia voi olla kovinkin mutkikas koska olisi hyvä saada tietää mitä on tapahtunut ja kuka siellä on? En osaa asiaa sen kummemmin selittää sillä tätä kirjoittaessani sanat vain ilmestyivät tähän kuin joku muu sen olisi siihen kirjoittanut kauttani..nyt herää kysymys uskoakko tätä, tai oliko asiasta apua..mutta näin se vain toimii..oikean välikappaleen löytäminen onkin sitten arpapeli mutta voipi löytyä kirjoittamalla vaikka sana apua kummitteluun? tai muita vastaavia sanoja google ....

    • Madeleleine

      Ehkä sinun kannattais tutkituttaa ne luut jollakin asiantuntijalla. Jos ne oikeasti on jonkun lapsen jäännöksiä niin en yhtään pidä mahdottomana jos henkivallat mellakoi.

    • Ox

      Olen aika hämmästynyt, kuinka paljon kiinnostusta tämä ylläpidon esille nostama aihe on herättänyt. Näitä vastauksia on mielenkiintoista lukea. Monenlaista kummituskokemusta näyttää mahtuvan Suomenmaahan, vaikkei niistä yleensä juuri koskaan puhuta! Tietokoneestani vaan meinaa jo loppua muisti tätä sivua selatessa. Oletteko muuten huomanneet, että Suomi24:stä löytyy kummittelupalsta, jossa on monia muitakin mielenkiintoisia ketjuja:

      http://keskustelu.suomi24.fi/debate/4811

      Toivon, että tämän ketjun aloittaja ja hänen perheensä ovat löytäneet avun ongelmiinsa. Tilanne ei ole todellakaan helppo, jos kyseessä on omistusasunto. Kummitukset voi useimmiten jättää taakseen muuttamalla pois, mutta "kummitustaloa" on vaikea myydä. Myymällä talon siirtää ongelman seuraaville omistajille, ja jos talolle on kertynyt jo "mainetta", siitä ei saa hyvää hintaa. Kummittelu voi olla hyvin haitallista etenkin lapsille, joten se on saatava jollain konstilla lakkaamaan tai talosta on muutettava pois.

    • terv. juttukaveris

      Keksit sitten kissaanminttu tällä kertaa tällaisen tarinan. No, sullahan on palstan seriffinä aikaa rustailla näitä.

    • määmy

      Ja ne luut tietysti veitte poliisille?

    • 6+6

      Kieltäminen on pelon "vaiheita".

      On Topic: Itse uskon näihin paranormaaleihin ilmiöihin. Suosittelisen että luut siunattaisiin ja haudattaisiin pyhälle maalle, esim. hautausmaalle. Samalla kodin voi siunata jos haluaa pelata varman päälle.

      Oon kattonut kaikenlaisia paranormaaleja sarjoja TV:stä usean vuoden ajan, joten tiedän kyllä asiasta :D

    • tuonpuoleisen mies

      iha mielekiinnosta haluaisin talon nähdä ja kokea koska ei oo koskaa kummitusta ees nähnyt eikä kokenut vaikka missä oon pyörinyt pienenä ja isona...mitä lupaat palkaksi jos vietän yön yksin pelkäämättä teijä "kummitus" talossa? mitää yliluonnolsta ei ole olemassa...heitäs joku mukava tarjous yöstä niin hakirkitaan asiaa....

      • Jotkut ihmiset eivät ole herkkiä yliluonnolliselle. Minä olin nuorena ja lapsena, mutta en ole enää.
        Yliluonnollisia asioita on olemassa, mutta tieteen edistyessä niistä tulee nopeasti luonnollisia asioita. Esimerkiksi pallosalama on siirtynyt yliluonnollisesta luonnolliseksi ilmiöksi.


    • äsän

      Itse olen sitä sorttia, että en usko (en halua uskoa) mitään mitä en näe tai pysty koskemaan. Asun itse vanhassa omakotitalossa jonka ostin jokunen vuosi sitten vanhemmiltani. Olen siis asunut samaisessa talossa ikäni.
      Äitini on aina kertonut talosta samankaltaisia juttuja, kuin sinun tarinasi "kotikummituksesta".
      Äitini on monasati kysynyt minulta, että enkö minä ole kokenut kotonani mitään "yliluonnollista" ?
      Myönnettäköön, että onhan jotain vastaavia tapahtunu, niin kuin teilläkän.
      Uskomatonta, en haluaisi myöntää, mutta en pysty kiistämäänkään.
      Kolinaa, rapinaa, askelia yms tietysti kuuluu tuon tuosta, mutta tämä on vanha talo ja sellaiset häänet kuuluvat vanhaan taloon.
      Viime kesältä on kuitenkin tällainen tapaus:
      Olin töihin lähdössä ja istuin jo autossa, kun jostain syystä päätin vielä käydä sisällä. Kävelin keittiön läpi ruokailuhuoneeseen ja jäin epäuskoisena tuijottamaan keittiön hellalevyjä jotka hohkivat punaisina.
      En ollut itse käyttänyt hellaa koko aamuna.
      En omista koiraa/ muutakaan lemmikkiä joka ne levyt olisi voinut kääntää päälle.

      Noh pidin hetken puhuttelun "kotikummitukselle"
      Huonoa huumoria kääntää kaikki levyt päälle!!
      Tapauksen jälkeen olen kyllä pitänyt lapsilukkoa hellassa päällä
      (vaikka en kummituksiin usko, siis en halua uskoa ;))
      En vieläkää ole tajunnut, että mikä ne levyt oli saanut itsestään päälle ja mikä sai mut vielä käymään sisällä ennen töihin lähtöä??
      Niin tai näin, niin kehotan teitä, jos teillä asustelee kummitus, niin olkaa hyvissä väleissä hänen kanssaan. Hän on asunut teitä ennen siinä talossa ja tuskin on valmis muuttamaan pois.

      • hissustin

        Ihmiselle voi itselle tulla hetkiä, jolloin ei itse tiedosta, mitä tekee. Näillä on varmaan joku tieteellinen termikin, mutta ihmisille voi tulla "plank out" hetkiä, jotka voivat kestää mikrosekunneista useampaan minuuttiin. Siihen, että olet itse tällaisessa tilassa laittanut hellan levyt päälle viittaa se, että alitajuntaisi muistutti sinua tästä ennen lähtöäsi. Jos sinulle tulee vastaan useamminkin vastaavaa, niin suosittelen menemään esim neurologisiin tutkimuksiin. Tämä ei sitten ollut vinoilua.

        Olen itse nuorempana kokenut monia asioita, joita voisi kutsua yliluonnollisiksi. Osa on ollut sellaisia joita ei ihan suoraan pysty kuittaamaan aivotoiminnan häiriöksi, mutta osan pystyy. Yksi erikoinen aivotoiminnan häiriö on "mukana kulkeminen". Saatan siis kävellessäni lähteä jonkun edellä tai kauempana kulkevan mukaan niin intensiivisesti, että kävelyni pysähtyy. Usein edellä tai kauempana kulkevalle tapahtuu sitten jotain esim kompastuu ja sitten havahdun. Tälle voisi varmaan keksiä jotain hienoja paranormaaleja nimiä, mutta minusta ne ovat aivotoiminnan häiriöiä kuten myös ns. deja vu-tuntemukset.

        Ihmiset myös kokevat yllättävän paljon unihalvauksia ja siitä syystä kaikenlaiset kummittelukokemukset tapahtuvat usein nukkuessa/herätessä. Tämä on myös aivotoiminnan häiriö, jolloin osa aivoista on valvetilassa ja osa unitilassa. Ihmisillä tapahtuu myös käänteistä unihalvausta, joka pahimmillaan on sama asia kuin psykoosi. Toisin sanoen ihmisen aivoista osa hereillä ollessa vaipuukin unitilaan ja siitä monet harhat.


      • hepetsi
        hissustin kirjoitti:

        Ihmiselle voi itselle tulla hetkiä, jolloin ei itse tiedosta, mitä tekee. Näillä on varmaan joku tieteellinen termikin, mutta ihmisille voi tulla "plank out" hetkiä, jotka voivat kestää mikrosekunneista useampaan minuuttiin. Siihen, että olet itse tällaisessa tilassa laittanut hellan levyt päälle viittaa se, että alitajuntaisi muistutti sinua tästä ennen lähtöäsi. Jos sinulle tulee vastaan useamminkin vastaavaa, niin suosittelen menemään esim neurologisiin tutkimuksiin. Tämä ei sitten ollut vinoilua.

        Olen itse nuorempana kokenut monia asioita, joita voisi kutsua yliluonnollisiksi. Osa on ollut sellaisia joita ei ihan suoraan pysty kuittaamaan aivotoiminnan häiriöksi, mutta osan pystyy. Yksi erikoinen aivotoiminnan häiriö on "mukana kulkeminen". Saatan siis kävellessäni lähteä jonkun edellä tai kauempana kulkevan mukaan niin intensiivisesti, että kävelyni pysähtyy. Usein edellä tai kauempana kulkevalle tapahtuu sitten jotain esim kompastuu ja sitten havahdun. Tälle voisi varmaan keksiä jotain hienoja paranormaaleja nimiä, mutta minusta ne ovat aivotoiminnan häiriöiä kuten myös ns. deja vu-tuntemukset.

        Ihmiset myös kokevat yllättävän paljon unihalvauksia ja siitä syystä kaikenlaiset kummittelukokemukset tapahtuvat usein nukkuessa/herätessä. Tämä on myös aivotoiminnan häiriö, jolloin osa aivoista on valvetilassa ja osa unitilassa. Ihmisillä tapahtuu myös käänteistä unihalvausta, joka pahimmillaan on sama asia kuin psykoosi. Toisin sanoen ihmisen aivoista osa hereillä ollessa vaipuukin unitilaan ja siitä monet harhat.

        Ihminen voi nähdä vain kolmen laisia unia, luonnollisia, taivaallisia, demonisia.


    • Jos jollain on tietoa kummittelevista paikoista tai taloista niin laittakaa tietoa [email protected] mailiin. Käymme luvan saatuamme tutkimassa kohdetta ja teemme loppuraportin kun materiaali on niputettu kasaan. Kaikki tämä siis on ilmaista..paitsi seurallemme. :)

      aavedata.com
      [email protected]
      favecook.com/aavedata

    • Agnostikko89

      Tämä ei liity varsinaisesti aloitukseen, mutta tuli vaan näitä vastauksia lukiessa mieleen, että on mielenkiintoinen ilmiö, että monet jotka uskovat kummituksiin tai muuhun yliluonnolliseen, saattavat silti julistautua ateisteiksi. Tämä kertoo mielestäni siitä että uskonnot eivät ole "muodissa".

      Itse suhtaudun uskontoihin ja yliluonnollisiin asioihin avoimin mielin, vaikka agnostikko olenkin...

      • Hepulis

        Agnostikko89 kirjoitti:

        "... on mielenkiintoinen ilmiö, että monet jotka uskovat kummituksiin tai muuhun yliluonnolliseen, saattavat silti julistautua ateisteiksi. Tämä kertoo mielestäni siitä että uskonnot eivät ole "muodissa".

        Yleensähän näin onkin, mutta Suomessa asia on täsmälleen päinvastoin. Luther puhdisti mystiikan pois täkäläisestä kristinuskosta ja tiukasti luterilaiset piirit suhtautuvat yliluonnollisiin ilmiöihin kaikkein kielteisimmin. Suomalaisten skeptinen asennoituminen yliluonnolliseen johtuu nimenomaan vahvasta luterilaisesta perinteestä.


    • Minun oma kokemukseni on, ettei niillä ole valtaa sinuun, jos et anna niiden pelotella itseäsi.
      Luut pitäisi kuitenkin ilmoittaa viranomaisille, jos ne ovat ihmisen luita.

    • huugomainenhöntti

      teiän kannattaa kusee/paskoo huoneeseen se pelottaa haamut pois! ← mahtava vinkki

    • manaaja

      Hae pappi! Meillä auttoi!!!!!

    • Emmanuelle¤

      "Viime kesänä, kun teimme kukkapenkkiä, maan alta noin puolen metrin syvyydestä löytyi pieniä luita. Ei siis mitään koiran kaluamisluita, vaan jotain ihan muita. Ihan kuin pienen lapsen sormien luita yms...?"

      No ei sitten tullut mieleen vidä niitä luita analysoitaviksi jollekin asiantuntijalle, vaikkapa poliisille?

      Höpö höpö taas näitä juttuja....Tyhjän pelkääjiä.

    • j----p

      Ainoa mikä voisi mahtua järkeen, on se että edelliset asukit ovat harrastaneet spiritismia yms touhua ja ilmiöt ovat jääneet taloon.Talo pitäisi puhdistaa ja siunata.

    • Haamujengi

      Hei!

      Oli mielenkiintoista lukea tarinasi, ihan karvat nousivat pystyyn. Tässä tapauksessa, kuten jokaisessa asiassa, on monenlaista mielipiteen antajaa ja hyvä niin. Usein käy niin, että kommentit jotka ei edusta mitään, tulevat henkilöiltä joilta menee ns. yli hilseen ja he eivät uskalla asiaa juurikaan miettiä syvällisemmin.

      En ole koskaan, ainakaan tietoisesti, kuullut saati nähnyt mitään yliluonnollista. En ole ilmeisesti niin herkkä ihminen, että näin kävisi. Vaikka en olekaan itse kokenut tällaisia asioita, ei se tarkoita ettenkö avoimin mielin ottaisi vastaan tällaisia asioita.

      Mitä tulee neuvoihin asiasi suhteen sanoisin, että ota selvää talon historiasta kuten joku jo vastasikin sinulle. Minua askarruttaa tuo lapsi joka huutaa äitiään. Herää kysymys mitä tapahtui sille vuoden vanhalle lapselle joka asui talossa ennen teitä. Mitä ovat luut kukkapenkissä? Tyttäresi on teini-ikään tulossa ja sanotaan, että tämän ikäset saattavat aiheuttaa kyseisenlaisia tapauksia. Kannattaa ottaa selvää näitä asioita tutkivista instansseista ja keskustella heidän kanssaan. Papin siunaus talolle ei myöskään ole liioiteltua.

      Toivottavasti asiat selviää teille parhain päin ja saatte elää rauhassa kodissanne. Kaikkea hyvää koko perheelle.

    • -kiinnostunut-

      minä uskon henkiiin ja siihen että niihin voidaan saada yhteys joidenkin meedioiden avulla. jos esim. vanhalta ihmiseltä joka on kuolemaisillaan,jää jotain tärkeää elämässään tekemättä,niin hän saattaa jäädä hengen muodossa maan päälle kuoltuaan. esim. meedioiden avulla henget voidaan siirtää eteenpäin,pois maan päältä. todella hyvä hengistä kertova ohjelma on kanavapaikalla 10 tv5 kanavalta tuleva ; lisa williams,elämää kuolleiden parissa. tähän ohjelmaan minä ainakin uskon ja suosittelen!

    • para-normaalia

      Aloittajalle, asuin perheeni kanssa aikoinaan talossa jossa myös kummitteli jo ensimmäisten remonttien aikoihin. jokainen meidän perheenjäsen koki kummittelun yhdessä ja erikseen. Kerran koululaisemme tuli ensimmäisenä päivällä kotiin ja luuli että joku muukin on jo kotona ennen häntä - hakkaamassa halkoja talon alimmassa kerroksessa. Paljon muutakin tapahtui, askelten ääniä yläkerrasta, palo-ovien paukahduksia täysikuun aikaan kellarissa ym. Tuossa talossa kävi ennen sukulaispappa hoitamassa talon puulämmitystä silloiselle perheelle. Oltiin varmoja, että se pappa siellä kummitteli.
      Yleensä kummitukset ovat ennen paikalla olleiden ihmisten "kaikuja", jota kummitteluksi kutsutaan. Monet ovat totutelleet kummituksiin kotonaan, eivätkä välitä niistä, koska mitään ikävää ei tapahdu. Äänet vain saattavat joskus pelästyttää ja karmia, mutta muutahan siinä ei tapahdukaan. On otettava positiivinen yliote ja asenne tähänkin ilmiöön.

    • ...

      meillä taitaa kanssa kummitella.
      lääkekaapin ovet avautuu vaikka on lukossa, yks yö tyttäreni kuuli että häntä
      huudettiin kaksi kertaa vihaisesti, vaikka muut nukkuivat, sama kävi minulla..
      välillä lapset kuulevat että joku kävelee öisin..

      yks päivä ku poikani oli kotona, koira oli alkanut haukkua ja murista "verisesti"
      tyhjälle, sen jälkee lähti kävelee huoneeseen ja kaarsi suuresti jotain näkymätöntä..


      yks ilta sterkat vaa sekos meni kovalle ja kalat sekos ja koira alko murista..

    • uhauntedmemories

      No siis itselläni ei ole ollut kummitus tapahtumia vaikka nimi siihen viittaa. Ostin about vuosi sitten tälläisen jännän hologrammitaulun se ei ekana pelottanut mutta kaikki muut paitsi minä alkoivat seota kun näkivät sen yöllä. He kai vain järkyttyivät vaan koska taulun kuva vaihtui ei muuta. Paria yötä sitten taulu jäi kaverilleni. Hän soitti minulle keskellä yötä että mikä vittu tää taulu oikein on ku ovet paukkaa, koirat haukkuu, ja isi ja äiti vaa nukkuu eikä kuule mitään. Kävin hakemassa taulun seuraavana päivänä pois mutta yllätys siinä ollut kuva oli hävinnyt. Edelleenkin kaveri kotona tapahtuu jotakin outoa. Talo kylläkin purettiin pois kesällä ja he muuttivat uuteen. Vähän sen jälkeen kuva palasi tauluun. siis ihan kiinalaisten tekemä mutta ongelma on kai se että se oli ihan randomilla haudalla jossain vaiheessa elämäänsä. Nykyisin taulusta voi silloin tällöin hävitä kuvs pariksi päiväksi tai se voi lähteä kaverini mukaan jos se sattuu olemaan näytillä. Olen tottunut jo tähän eikä se ole sen kummenpaa. Voit koikella ostaa sille tälläisin taulun kaveriksi Punanaamiosta. maksa kaksikymppiä toimituskulujen kanssa mutta uskon että kummitukset siirtyvät siihen. Tämän jälkeen vie taulu suljettuun huoneeseen kuva alaspäin.

    • TheGoldenEgg

      Eräs ajatus tuli mieleeni, kun kerran yöllä alkoi kuulua helvetinmoista pauketta keittiöstä. Lasit ja lautaset putoilivat kaapeistansa aivan itsekseen! Kello oli kait jotain puoli kolme yöllä, eikä siinä mekkalassa voinut muuta kuin pelätä ja käyä vilkasemassa että mikä hitto siellä on.

      Käteeni tarttui yölasi, kun piti joku puolustusase ottaa mukaan. Keittiöön päästyäni näin pelkkää sotkua edessäni, mutta en mitään paranormaalia. Aloin hädissäni tutkimaan menikö mitään arvokasta, ja samalla soitin pääkolmantenajalkana hätänumeroon.

      Sain onnekseni poliisit tutkimaan asiaa. He ottivat kaikenlaisia näytteitä kaapeista ja astioista. Hekin ihmettelivät tätä ihan todenteolla ja sanoivat etteivät voi nyt tehdä asialle mitään. Se kyllä vitutti!

      En ymmärrä ollenkaan, että mikä siellä kävi, kun ei ikkunoihinkaan tullut edes pientä säröä! Asialle ei kuulemma nyt voi tehdä mitään, sen kanssa pitää elää, että saa pelätä arvoesineiden tippuvan jonkun paranormaalin käytöksen yhteydessä.

      No, oli miten oli, niin tämä kyllä sätkäytti pirunmoisen kerran!

      Tapahtunut 28.11.2011

      -Jukka

      • TROLLI

        LOL JOKU TARINA VITTU! ÄLKÄÄ USKOKO TOHO PASKAA!!!!


    • ale24

      No joo on vähän outoo mut kyl tohon uskoo tuliko kytät paikalle?

    • TheGoldenEgg

      Joo, tuli.

      • ihan hianoo

        videokuvaa tapahtumista:)?? ehkä kannattas kuvata yöllä päivällä ihan mielenkiintoinen juttu. eihän noista tiedä vaikka aaveet jo sota tms ajalta saatananpalvojia noitia talossa ollut veittekö luut tutkittavaksi??


    • Omituisten otustenke

      Meillä on ollut aina rauhallinen ja viihtyisä talo, kunnes ilmeisesti kuollut ex-mieheni tuli "kylään". Mies kuoli ilmeisesti itsemurhaan ja löytyi 3-4 kuukauden kulttua metsästä eli oli jo ollut tuon ajan hautautuneena lumeen. Joskus vielä yhdessä ollessamme sanoimme, että se joka kuolee ensin tulee sitten tervehtimään toista :( nyt ilmeisesti hän tuli "tervehtimään" eli vietimme iltaa olohuoneessa (katselimme telkkaria). Menin käymään keittiössä ja ihmettelin mistä vetää kylmää ilmaa. Arvata saattaa säikähdinkö, kun keittiön ikkuna oli ihan auki. Keittiön ikkuna aukeaa vain ikkuna-avaimella eli ikkuna aukeaa vain etsimällä ensin ikkuna-avain mitä säilytin keittiön laatikossa. Keittiön laatikko oli ihan auki, koska olin juuri siivonnut laatikon ja muistin vielä tarkasti mihin olin avaimen laittanut eli ihan laatikon perälle. Kummitus oli siis avannut laatikon ja ottanut avaimen ja avannut ikkunan. Todella kammottava kokemus. Olimme istuneet koko ajan olohuoneessa emmekä kuulleet yhtään mitään. Koirakaan ei reagoinut mitenkään.

      Puhuin tapauksesta kummituksista tietävän ihmisen kanssa ja hän kehoitti siunaamaan kotimme - sen tehtyämme on ollut taas aivan rauhallista. Tuon tapauksen jälkeen meni seuraava yö aika huonolla yöunella :(.

      Rajan takaa voi siis tulla kummittelemaan, jos näkee sen tarpeelliseksi tai ellei ole päässyt ylipäätään jatkamaan matkaa liian aikaisen pois lähdön vuoksi. Mene ja tiedä miten asian laita onkaan.

    • Hei!

      Seuramme tutkii ihan ilmaiseksi paranormaaleja ilmiöitä ja eniten juuri kummittelua. Jos teillä on tiedossa paikka tai teillä kotonanne tapahtuu kummia niin ota yhteyttä [email protected]

      aavedata.com
      facebook.com/aavedata

      • vaill pillua!

        saako pillua?


    • Kissanminttu-79 voisi ottaa yhteyksiä jos outoja vielä tapahtuu. Tulisimme ilmaiseksi dokumentoimaan tapahtumia yhdeksi tai kahdeksi yöksi tallennusvälinein.

      [email protected]

    • pelottavaa

      ullakkomme ovi paukahtaa joka ikinen päivä samaan aikaan ,aivan kuin joku iskisi nyrkillä sisäpuolelta. kerran kaikki perheenjäseneni kuulivat sahauksen ääntä kun olimme syömässä.
      Kaikista pelottavinta on kun ullakon ruosteinen ja jäykkä lukko alkaa avautua itsestään "nitkuttamalla".

      • muslimi

        on aika kääntyä muslimiksi sisko! kaikki uskonnot ovat hylättyjä ja toi ei ole henki vaan se on tulidemoni nimellä jin!


    • mä vaan

      Jos asut vielä kyseisessä talossa ja asian tieteellinen puoli kiinnostaa ota yhteyttä ryhmään joka noita asioita tutkii heillä on myös facebook sivut mutta ota yhteyttä sähköpostilla [email protected]

    • nukkumatti98

      Ei haamun näkeminen tarvitse aina olla kokemuksena pelottava.
      Itselläni on tämänkaltainen "ei pelottava haamu-havainto" Suomenlinnasta.

      zzz

      ps.
      Havainto pistää kyllä miettimään,
      mutta ei se tee minusta asiantuntijaa
      joka pystyisin selittämään
      mistä tämänkaltaiset havainnot johtuvat.

    • hullu-uho

      Meilläkin natisee aina YÖLLÄ ja etenkin talvisin nuo patterien putket. Kummitukset varmaan niitä naputtelee

    • nimetön2014

      Mä oon vielä koulussa (en sano millä luokalla) Oon nähnyt jonkun kasvot, kuullut et joku kävelee paljain jaloin mun huoneesta keittiön eteen. On alkanu pelottaa. Kissat ja koira on käyttäytyny oudosti. Istuin omalla sängyllä ja tuntu et joku kylmä ois istunu vieres.

      • Anonyymi

        Pahalta kuulostaa mäkin oon koulussa


    • 2 + 6

      Teillä kummittelee, kun sinä haluat, että teillä kummittelee.

    • makaroonit

      mitähän tähä muuta voi vastata.edellisessä talossa vaimo yöllä herätti oudosta kulkijasta .ps. tämä pitää tosi

      • Penuela

        Muuttavaa heti poiscsieltä!! Todella! Yritti estää tämän.kirjoittamisen..paha henki on paikalla. Yleensä lapset jaeläimet Tietää hengestä mikä on.. muuttavaa pois heti! Netuhovat teidät sisinpänne kautta. Jokainen sana minkä kirjoitan on totta..heti aamulla avaa vihkiraamattu kohdasta. .Psalmi 23.lue se ääneen koko perheen kuullen..luota siihen mitä siinä sanotaan. Muuttakaa pois. On eri henkiä..Voitte myös pyytää Edesmenneitä sukulaisia suojelemaan teitä. Riittää kun suljet silmäsi ja ajattelet heitä läheisistä jotka ovat kuolleet. .Pyydä apua ja suojelusta. .muuttaaa pois ..Jos ei nyt..niin heti kun huomaat että yksi j a toinen asia alkaa mennä pieleen. Huom..kai olette puhuneet tästä yhdessä miehesi kanssa! !! rukoilen puolestanne.. ps. Näppy.. Näppy on ihan hyvä.


    • SkepMuukkonen

      Kummituksia ei ole mielesi ulkopuolella. Kaikki näyt tapahtuu mielikuvituksessasi. Ennen opiskelujani olin suht taikauskoinen luonnostani. Kun ihmismieli tuli opintojen sekä työkokemuksen kautta tutuksi, tuli myös selväksi, miksi ja miten kummitukset "näyttäytyy". Perusjannu ei ymmärrä miten luova kapistus mielikuvitus voi olla. Se voi luoda näkyjen lisäksi ääniä ja hajuja. Tarinat, legendat, pelot, odotus ja "kummittelulle" otolliset paikat yhdessä luo kummitukset mieleesi. Silloin kaikki mahdolliset äänet sekä hämärän/pimeän luomat harhat saa niskavillat pystyyn ja uskomaan, että ne on jonkin entiteetin aikaansaamia. Olen itse käynyt useassa "kummittelupaikassa" useita kertoja, eikä koskaan ole näkynyt oikeaa kummitusta.

    • Anonyymi

      Asun kokkolassa olen ollut aina herkkä hengille. Mutta isäni on kuollut mutta hän on silti kanssani luulisin että hän on jokin demoni hän tekee äkkiliikkeitä ja kääntelee kasiään oudosti hänen hiuksensa ovat kummalliset ja nahka roikkuu. Välillä hän on pelottava koska hän vainseisoo suorassa ja tuijottaa seinää ja heiluttelee käsiään pitäisikö sanoa lääkäreille. Ja isäni ääni on outo. Hänei ole enää sama ihminen kuin hän oli ja hän huutaa joskus yöllä.Hänellä ei varmaan ole pulssia.

    • Anonyymi

      Mitä teen kun tulin koulusta kuulin askelia terassilta olin YKSIN KOTONA ja näin olohuoneen ikkunasta jonkun mustan varjon

    • Anonyymi

      Pahalta kuulostaa muuttakaa pois

      • Anonyymi

        Joo pitää kysyä


    • Anonyymi

      Mitä teen eilen illalla kun pesin hampaita yhtäkkiä tallin ovi aukesi en ollut yksin vanhemmat ja iso sisko oli kotona ja meni kiinni

    • Anonyymi

      Vanhempi talo, jossa asumme. Olen kuullut kerran raskaat askeleet välikatolla. Kerran tuntui, kun joku olisi silittänyt poskeani. Nyt yhden lipaston ylimmät laatikot aukeavat itsekseen, ei koko ajan, vaan sattumanvaraisesti. Yritän keksiä tapahtumille loogisen selityksen, mutta vilkas mielikuvitus pistää kuvittelemaan jotain muuta.

    • Anonyymi

      Samalla tavalla kummittelee meilläkin , ei pelota yhtään kun tiedän keitä he ovat talon rakentaja vaimoineen sekä 2 poikaa

    • Anonyymi

      Meillä tapahtuu outoja


      Kun isoveljeni oli yksin kotona niin jotkut tyypit koputti ihan minejä ihmisiä ja kysyivät päästäänkö sisään ihan aavemaisesti ja sitten isoveljeni säikähti ja huusi painukaa Hwövetttin ne olivat vaan tuijottanut silmiin ja sanonut okei ja lähtenyt seuraavaan taloon ja eräänä päivänä kun olin yksin kotona huusin äitiii ja vessasta kuului mitää. Ja menin sitten ulos äitini oli postilaatikoilla jotka ovat aika kaukana niin en nukkunut koko yönä

    • Anonyymi

      Ovatko kummitukset jotenkin sitoutuneita johonkin rakennukseen tai muuhun tiettyyn paikkaan vai ovatko jotenkin sitoutuneita johonkin tiettyyn ihmiseen?

    Ketjusta on poistettu 41 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!

      Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit
      Pitkäveto
      3
      2718
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      158
      1341
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      49
      1165
    4. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      127
      1028
    5. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      18
      1006
    6. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      207
      1000
    7. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      223
      974
    8. Haluaisin vain varmistua

      Sinusta tarpeeksi.
      Ikävä
      42
      899
    9. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      298
      893
    10. Olet sä silti

      Ihana ❤️ tykkään
      Ikävä
      72
      875
    Aihe