Miksi pentu pissaa omaan nukkumapaikkaansa?

Eli nyt vasta muutaman päivän ollut koiranpentu talossa. Tyttöpentu, ja ikää reilut 8vk nyt. Ekat pari päivää oli oikein nätisti, mutta tänään tehnyt jo monet pissat sänkyyn, vaikka ulkona käydään aina leikin, syömisen ja unien jälkeen monta kertaa päivässä...
Eihän koiran pitäisi haluta pissiä omaan nukkumapaikkaansa..? Nyt koko koiran paikka on aivan pissan hajuinen, ja ajattelin ottaa sen pois.

Muita keinoja?
95768
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Ota se peti pois sieltä. Yleensä koira tekee hädät samaan kohtaan ja tahallaan, mutta eka pissi on saattanut olla vahinko ja se on siitä sitten jatkanut siihen. Opeta se pissimään sanomalehdelle.

Äänestä

Sanomalehdelle se kyllä myöskin pissii, ja noi kolme sanomalehtikasaa varmana haisee pissalta, mut jotenki nyt muutaman kerran tahalteen menny sinne sänkyyn tekemään sen pissan.

Äänestä

No sillä voi olla stressi, kun käsittäisin tekstin perusteella että olet koiran vasta saannut, kun koiran saa luovuttaa 7 viikonikäisenä. Sillä on ikävä kotia ja sisaruksiaan. Se ei tiedä miten se olisi. Kärsivällisyyttä tuossa, ja ota peti pois jos et halua sen oppivan pissaamaan teidän sänkyyn :)

Äänestä

Täytyy kattoa miten lähtee sujumaan ilman sitä omaa petiään. :) Ja varmasti onkin vielä uusi paikka! Alkuun vaan lähti niin nätisti menemään kun jokainen pissa tuli paperille, mut nyt sit tänään hiffas pissata sinne petiinsä..

Äänestä

No meillekin tuli viikko sitten pentukoira. Ja alku tuntu menevän hyvin, mutta tulikin mato-ongelma heti esiin ja tietenkin pissiminen lattialle ja kakkaaminen, mutta sehän oli jo odotettavissakin. Et ole ainoo :) voit toki pitää pedin siinä jos se sitten tekisi aina siihen, paperilla vähän huitoo petiä niin ei haise pahalle tai vaihdat jutut sanomalehteen. Pääset ehkä helpomalla

Äänestä

Se peti vaan oikeen imee sen pissan ja löyhkäs heti niin kamalalta verrattuna sanomalehtiin, jotka saa vaihdettua äkkiä ja viskattua roskikseen. Mut jospa se kuukauden päästä hiffais jos kokeilee uudestaan laittaa sen pedin takas paikalleen. :)

Äänestä

jeps, meiän pentupeti on säilynyt ihan jees, paitsi se järsii sen pahvin :D

Äänestä

On harhaluulo ettei koiranpentu pissi siihen missä se nukkuu. Meilläkin pentu teki parit pissit pedilleen, mutta muuten lehdille ja ulos. Se haluaa petiin oman tuoksunsa.

Äänestä

no meiän pahvipedistä minkä se sai tänne meille mukaan on kohta syöty :D

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pentuongelma kirjoitti:

Eli nyt vasta muutaman päivän ollut koiranpentu talossa. Tyttöpentu, ja ikää reilut 8vk nyt. Ekat pari päivää oli oikein nätisti, mutta tänään tehnyt jo monet pissat sänkyyn, vaikka ulkona käydään aina leikin, syömisen ja unien jälkeen monta kertaa päivässä...
Eihän koiran pitäisi haluta pissiä omaan nukkumapaikkaansa..? Nyt koko koiran paikka on aivan pissan hajuinen, ja ajattelin ottaa sen pois.

Muita keinoja?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu