Mistä? (Löytökoirat)

Harkitsemme koiran ottoa/ostoa, ja tahtoisin käydä tutkailemassa ainakin löytökoirat, mutta minulla ei ole mitään hajua, missä sellaisia paikkoja on ?
Tämä on siis vasta harkintaa.. Emme ole ennen omistaneet koiraa.
Tietäisikö joku jotain hyvää paikkaa esim. Turun seudulta ? (Tai ylipäätään Länsi-Suomesta)
Kiitos jo etukäteen avusta ! ( :
2216
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Apulassa on useita koiria jotka etsivät kotia. Ensimmäisen koirani sieltä löysin. Oli siinä kouluttamista, vaikka olikin jo aikuinen niin impulssien hallinta kuin pennulla. Kannatta tutustua rotuun minkä aikoo hankkia ja jos päädytte sekarotuiseen, niin tutustukaan kaikkiin siinä oleviin rotuihin, jotta tiedätte mitä odottaa koiralta. Miettikää otatteko pennun vai aikuisen ja jos mahdollista niin ottakaan joltain tutulta koira hoitoon pariksikin viikoksi jos vain mahdollista. Saatte tuntumaa siihen millaista on koira omistaa. Huomioikaa tietenkin, että pentu on eri asia kuin aikuinen koira. Pentu syö ja puree ihan kaiken, koska tutustuu maailmaan suullaan ja hampaillaan, teidän tehtävä on siis tehdä kodista turvalinen pennulle.

Äänestä

Katso myös viipurinkoirat.fi ja pelastetaankoirat.com. Itse suunnittelen pennun ottoa sitä kautta, koska kodittomia on niin paljon että mielestäni väärin ostaa pentua niiltä jotka niitä huvikseen tai rahan takia teettävät.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


UPDATE_8533603 kirjoitti:

Harkitsemme koiran ottoa/ostoa, ja tahtoisin käydä tutkailemassa ainakin löytökoirat, mutta minulla ei ole mitään hajua, missä sellaisia paikkoja on ?
Tämä on siis vasta harkintaa.. Emme ole ennen omistaneet koiraa.
Tietäisikö joku jotain hyvää paikkaa esim. Turun seudulta ? (Tai ylipäätään Länsi-Suomesta)
Kiitos jo etukäteen avusta ! ( :

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu