Muistatteko vielä minkälaiset kouluvaatteet olivat

Muistan yhden tapauken, jonka vuoksi itkin tuhersin monta päivää, ja se oli sellainen tapaus että äitini ja vanhin siskoni olivat tehneet minulle lakin se oli harmaasta niinkuin huovasta tehty päätä myötäilevä ja punasilla oli kirjailtu sivuista, tykkäsin siitä hyvin paljon ja se oli uutuutena ensimmäistä päivää minulla päässä kun tulin koulusta, kävelin aukeaa peltotietä kotiinpäin ja oli talvi ja tuulen tuisku otti lakkiinni ja heitti sen kierimään hankea pitkin ja muistan kun yritin juosta sitä kiinni, mutta en tavoittanut ja silloin pääsi itku jota kesti monta päivää,,,, olin vasta eka luokalla koulussa joten en muuta vaatetusta muista siltä ajalta..... että tällainen tapaus.

Olin nuorin meidän sisarusparvesta , ja muitan että en saanut ostettuja vaatteita varmaankaan koskaan , ne olivat sisarilta jääneitä joita oltiin koitettu korjata minulle sopivaksi.
Meitä oli 5 tyttöä , Ja oli sotaaika kun kävin koulua , V39 olin 5v . kun sota alkoi --,ja pulaaikaa riitti koko minun nuoruusvuodet.

Iso sisko teki minulle vaatteita , sitten kun kaupoista rupesi saamaan kankaita ---hän olikin hyvä ompelia.
Itse aloin ompelemaan vaatteeni jo 17vuotiaana. Ja tykkäsin tehdä sellaisia joita ei ollut vastaantulianpäällä ainakaan samanlaista .
Tyttökaverillenikin ompelin muutaman leningin . Pitkän suostuttelun jälkeen .-

Meillä isosiskoni takki purettiin ja ommeltiin uudelleen hiukan pienennettynä minulle, siitä tuli aivan nätti ja kangas oli hiukan tummempi.
Tilkuista koottiin hattu ja vuori samaa kuin takissa, leuan alle solmittavat nauhat ja päälaelle iso päällystetty nappi, 'a vot' kyllä oli nätti.
Samoin kouluvaatteet olivat siskoni vanhoista tehtyjä, monesti kahdesta yhdisteltyjä kun silloin pidettiin vaatteet kunnes kuluivat, valmiita vaatteita ei ollut ei edes kankaita.
Naapurissa asui silloin hyvin taitava suutari, hän tekin kippurakärkiset saappaat, että ne oli kauniit, isäni käsitteli ne uutena lampaan rasvalla nosti uunin päälle yöksi että se rasva vetäytyy.
Kyllä muistot tulvahtelee mieleen näiltä ajoilta.

Minulla on hyvin pieni luokkakuva joko ensimmäiseltä tai toiselta luokalta.
Siinä me tytöt seisomme sukat makkaralla, monot jaloissa ja essu edessä.
Alusvaate-eleganssi oli myös omaa luokkaansa: harmaasta flanellista tehty liivi, josta roikkuivat sukkanauhat. Luukkuhousut taisivat myös olla jostakin kohtaa napeilla liivissä kiinni, kun kuminauhaa ei ollut saatavissa.
Joka tapauksessa ne pienille ekaluokkalaisille olivat sen verran hankalat, että aina mentiin jonkun luokkatoverin kanssa puuseehen, kun napittamisessa tarvittiin apua.

Äiti oli aika kätevä, ja hän oli juuri ennen sotia ostanut Singerin, joka on toimintakunnossa vieläkin. Sillä hän ompeli meille leninkejä etupäässä tätien
vanhoista vaatteista.
Takit sen sijaan teetettiin ompelijalla. Ensimmäinen oli ruskea, ja hattukin tehtiin samasta palttookankaasta, josta takki oli ommeltu. Hatun etureunassa oli koristeena kaninkarvaa, ja sillä oli komistettu myös takin kaulus ja edusta.
Ihan tyytyväinen minä takkiini olin, mutta elämäni upeimman takin sain seuraavaksi.
Äiti purki vaaleanharmaan villakangastakin, pesi, silitti palaset ja värjäsi ne puhtaan punaisiksi. Sitten muuan naapurin emäntä ompeli siitä maailman kauneimman takin. Siinä oli puhtaan valkoinen kanikaulus ja valkoinen kasakkalakki.
Se oli niin upea yhdistelmä, että pikkusiskoni rupesi odottamaan hartaasti minun kasvamistani "ulos" siitä. Hänhän tietysti peri kaiken, mikä minulle tuli pieneksi.

Alakoulun luokkakuvista voi tarkastella kouluasuja, mutta ilmeisesti kuvauksesta ilmoitettiin etukäteen, koskapa minulla eikä juuri muillakaan tytöillä ole niissä essua, vaan pyhäinen leninki. Yhdessa kuvassa nökötän eturivissä ylläni haaveitteni punainen samettileninki valkeine pitsikauluksineen.

Pienen koululaisen villakankaisen talvitakin äiti ompeli itse, 50-luvulla sai varmaan joi uusia kankaitakin. Mieleisin takki oli tummanpunainen, tyköistuva, jossa oli kanikaulus ja lakki samaa karvaa. Äiti kasvatti sodan loputtua itse kaneja, ja minulla sekä isosiskollani oli pienenä kaniturkitkin. Kirkonkylällä asui suntion leski, jolla oli neulekone. Hänellä teetettiin damaskeja, pitkiä housuja pidettiin vain hiihtopäivinä.
Oppikoulussa lettikampaus vaihtui poninhäntään, mekot hameeseen ja paitapuseroon sekä neuleisiin, vähitellen pitkät housutkin kelpuutettiin. Mieluisimmaksi takiksi sain tummansinisen duffelin, jossa tunsin itseni melkein teiniksi. Huopapäähineessä oli takana kolo, josta ponnari heilahteli.

Tyttöjen ja poikien ero vaateasioissa oli kai selvä jo silloin.
En muista yksittäisitä vaatteista juurikaan mitään yksityiskohtia. Ei vaatteet kiinnostaneet niin kauheasti, kunhan olivat talvella riittävän lämpöiset ja kesällä mukavat.
Kotona tehtyjä meilläkin käytettiin. Isä ja äiti olivat käsistään käteviä ja materiaalina käytettiin käännettyjen aikuisten vaatteiden ehjiä kohtia.
Ensimmäinen räätälin tekemä vaate taisi olla rippipuku.