HAL- poliklinikka, neuvola ja päihdeäidit- kokemuksia

"Hoitajat olivat koko sairaalassa olo ajan minulle todella tylyjä. Esim.viimeisenä yönä otin vauvan rinnalle illalla klo 22.00. Nukahti viereeni, ja aina kun nostin hänet omaan sänkyyn niin tuli itku. En nukkunut yhtenäkään yönä kuin pari hassua tuntia, huone oli todella kylmä (minulla oli vaatteet päällä, kylpytakki päällä, ja kolme peittoa, silti oli kylmä) eli olin todella todella väsynyt. Kolmen maissa yöllä pyysin että hoitajat antaisivat korviketta että saisin edes vähän nukkua. Eivät suostuneet. Vauva oli rinnalla ilta kymmenestä aamu seitsemään ja minä valvoin koko tämän ajan.
Moittivat minua huonoksi äidiksi kun en syö kalaa, ja olivat muutenkin todella kylmiä minua kohtaan.

Minua tuli osastolle tapamaan myös psykiatri, joka ensimmäiseksi voivotteli kun en näyttänyt onnelliselta, "vai johtuuko se siitä että olet kipeä". Tosi törkeästi sanottu, olin todella onnellinen vauvasta ja ärsyyntynyt koko sairaalaan, ja tottakai olin kipeä kun oli iso leikkaus tehty ja jouduin olemaan ilman kipulääkettä. Huumeiden takia psykiatri tuli, jonkin aikaa lässytti ja jätti minut rauhaan.
Tämän jälkeen tuli perhetyöntekijä, ehdotti että tulisi meille kotiin muutaman kerran viikossa auttelemaan. Voisi esim. käydä kanssani kaupassa, tai jäädä vauvani kanssa meille kotiin jos minun pitää jossakin käydä. Hitto vie, kyllä minä itsekin osaan kaupassa käydä! Ja jos jossakin tarvitsee käydä niin mies jää vauvan kanssa kotiin. Rouva kertoi että hänellä on asiakkaina yh-äitejä, teiniäitejä, ja MYÖS TOINENKIN PÄIHDEÄITI. Ehdotti myös jos suostuisin jonkinlaiseen päihdeohjelmaan, hän tulisi silloin tällöin meille kotiin (ilmoittamatta) tekemään minulle huumetestin. Tuossahan ei ole mitään järkeä, mitäs jos meillä sattuisi olemaan vieraita, mitähän heille sanoisimme kun vieras nainen tulee ovelle ja sitten kanssani vessaan? Sovimme tämän naisen kanssa että keskustelen kotona mieheni kanssa ja ilmoitamme sitten hänelle tahdommeko apua vai emme. Ja emme tietenkään tuollaista apua kaipaa, tästä ilmoitimme ja meistä tehtiin lastensuojeluun ilmoitus.

Lastensuojelu kävi meillä, totesivat että kaikki on hyvin. Sovimme vielä että pidämme yhteisen palaverin, minä mieheni vauva, lastensuojelun työntekijät, perhetyöntekijä ja tämä neuvolan akka. Neuvolan akka ei koskaan tullut paikalle. Palaveri meni ok, lastensuojelun kanssa ei tarvitse olla tekemisissä.

Jokin aika sitten lastensuojelusta tuli raportti, siinä luki miksi ja kuka on tehnyt ilmoituksen, oli yhteenveto palaverista yms. Ja tässä raportissa luki mm. että minulla on ollut lääkkeiden väärinkäyttöä, mielenterveysongelmia, mieheni on ollut huumevieroituksessa ja että koska olen jättänyt raskaana ollessani monta neuvolakäyntiä väliin, niin kehotettiin nyt lapsen kanssa käydä kaikilla sovituilla ajoilla. Minä en ole koskaan käyttänyt lääkkeitä väärin, minulla ei ole mielenterveysongelmia, mieheni ei todellakaan ole missään vieroituksessa ollut enkä yhtäkään neuvolakäyntiä ole jättänyt väliin.
Minulla lukee nyt potilastiedoissani että olen päihdeäiti, ja minulle ei tulevaisuudessa voida määrätä esim.vahvoja kipulääkkeitä. Näin eräs lääkäri minulle sanoi kesällä.

Onko tämä oikein? Olenko vain "yliherkkä", vai onko neuvolan yms työntekijät tehneet väärin? Tämä oli ensimmäinen ja tod.näk viimeinen lapseni, niin en tiedä millaista tuon toiminnan pitäisi olla. Tämä on vaikuttanut jo parisuhteeseenkin, en uskalla harrastaa seksiä sillä pelkään niin kovaa raskaaksi tulemista. En halua kokea tuota kaikkea uudestaan. Raskaus oli vaikea (pahoinvointia alusta loppuun, laihduin viimeisillä viikoilla muutaman kilon), synnytys oli vaikea ja toipuminen oli vaikea. Kaksi viikkoa synnytyksestä minulle tuli kohtutulehdus. Jouduin sairaalaan ja siellä ihmeteltiin kovasti kun en ollut saanut kotiin särkylääkkeitä vaikka olin monta päivää leikkauksen jäljiltä tosi kipeä. "

Aloittajalle:

Jos pelkäät raskautta, miksi ihmeessä et käytä ehkäisyä?

Valitetavasti nämä asiattomuudet tuntuvat tulevan liiankin monen osaksi. Ystävättäreni lapsi huostaanotettiin, koska hän oli neuvolan mielestä liian vanha äidiksi! Että tiedätte olla varovaisia jos 47 vuotiaina vielä harrastatte seksiä! Tosin lapsi tuli heti takaisin hallinto-oikeuden päätöksellä :D

Se, että hallinto- oikeus palautti lapsen on harvinaista. Tuo virkamiesten oma lumetuomioistuinhan on kiinnostunut vain siitä, että huostahakemukset on oikein laadittu ja yleensä siunaa virkamiespäätökset.

Tosin viime aikoina hallinto- oikeuksissa on ollut havaittavissa lisääntyvää kiinnostusta oikeusvaltioperiaatteita ja perustuslakia kohtaan. Ehkäpä kiinnostus johtaa jonain päivänä myös virkamiespäätösten laillisuuden valvontaan ja tosiasioiden selvittelyyn.

Aloittajan kertomuksessa on kyllä valtavasti värin käsitettyjä ja kirjattuja asioita. En osaa arvioida, voiko raskauden seuranta mennä todellakin näin pieleen. Potilaalla on kuitenkin oikeus vaatia tarkistettavakseen ja VAATIA KORJATTAVAKSI itseään ja lastaan koskevat virheelliset merkinnät potilasasiakirjoissa. Ainakin nuo kohdat "lapsen isä ollut katkaisuhoidossa" tms. saa kyllä poistetuksi, jos tieto ei kertakaikkiaan ole totta. Kuulostaa ihan, että kohdallasi on kirjattu virheellisesti toisen henkilön tietoja. Samon lastensuojelussa olevia sosiaaliviraston asiakirjoja voi vaatia korjattaviksi. Minusta ainakin olisi sietämätöntä, että kyseiset virheelliset tiedot säilyisi tiedoissani vuosikymmeniä. Ne voivat tulla vaikka lapsellesi vastaan vuosikymmenten päästä, jos hän jostakin syystä tilaa kaikki itseään koskevat sairauskertomukset. Ihmisten kohtaamisessa voi tulla virhetulkintoja ja niitä vastaan on vaikea taistella, mutta kyllä virheelliset tiedot on dokumenteista oikaistavissa.

"kyllä virheelliset tiedot on dokumenteista oikaistavissa"

Tuo pätee ehkä muihin laitoksiin mutta lastensuojeluun ei. Siellä toimivilla ei ole virheiden korjausvelvoitetta eikä ylipäätään minkäänlaisia vastuu- tai korvaussäädöksiä virheistään.

Tunnettu lastensuojelun juristi kertoo, ettei tiedä yhtään tapausta, jossa lastensuojelu olisi suostunut oikaisemaan virhekirjauksiaan, vaikka asiakas olisi kyennyt todistamaan ne vääriksi.

Tämä on Marketta Pirhosen tyttären tarina lyhyesti. Pahoinpidelty tytär kokeili vuosien ajan paniikkihäiriöönsä eri lääkityksiä. Lopulta psykiatri kirjoitti hänelle helpotukseksi Lyrica-reseptin.
- Mut 14-vuotiaana melkein tapettiin, jonka jälkeen sairastuin paniikkihäiriöön. Mulle kokeiltiin varmaan 20 eri psyykelääkettä läpi. Sit sain Lyrican, ja se on toiminut hyvin, tytär kertoo.
Tytär muutti myöhemmin Tampereelle ja hakeutui psykiatriselle poliklinikalle saadakseen keskusteluapua. Siellä hän ehti käydä omien sanojensa mukaan kolme alle 10 minuutin käyntiä, jonka jälkeen hänet siirrettiin A-klinikalle. Syynä siirtoon oli se, että hän mainitsi päihdehistoriastaan lääkärin edessä. Nainen ei pysty käsittämään siirtoa, sillä hän oli ollut kuivilla lähes vuoden.
Ahdistuslääke purettiin - syynä "kiellettyjen lääkkeiden lista"
A-klinikalla Lyrica-lääkitys määrättiin purettavaksi, sillä kyseinen lääke on todettu yleiseksi väärinkäytetyksi pilleriksi. Tilalle annettiin lääke, joka oli jo aikaisemmin todettu naiselle sopimattomaksi.
- Mulle sanottiin, että "meillä ei Lyricaa saa - et saa sinä, eikä saa kukaan muukaan". Mä itkin siellä ja sanoin, että en halua, että ettekö te oikeasti ymmärrä, että mä en käytä niitä väärin.
Tytär sanoi MTV3 Uutisille annetussa haastattelussa, että hän joutui allekirjoittamaan apteekki- ja lääkepurkusopimuksen, jonka jälkeen hän purki asiakassuhteensa.
- Lääkäri luuli, että mä valehtelen. Kohtelu oli alistavaa. Mä kuolen mieluummin vaikka bentsokramppiin, kuin astun enää (A-klinikan) Matalaan.
Lyrican puute retkautti Subutexiin
Nainen lähti etsimään Lyricaa kadulta, ei löytänyt sitä ja retkahti Subutexiin. Myöhemmin hän löysi Lyrican katukaupasta, tuplasti apteekkia kalliimmalla, ja käyttää siihen tällä hetkellä 10 euroa päivässä - saman määrän, kuin mitä hänelle oli määrätty jo seitsemän vuotta sitten.
- Mä pelkäsin, että meen siihen samaan kuntoon, missä mä olin 17-vuotiaana. Riutuneena 41-kiloisena. Mä olisin varmaan tehnyt itsemurhan, jos olisin lopettanut sen Lyrican.
"Pelkään, kuka on seuraava"
Tämän nuoren naisen elämässä kuolema on arkipäiväistynyt.
- 17 nuorta, ihanaa ihmistä, on kuollut puolentoista vuoden aikana. Puukotuksia, itsemurhia, yliannostuksia. Pelkään, kuka on seuraava.
Hän uskoo, että 80 prosenttia heistä jätti hakematta apua, koska pelkää hoidossa tapahtuvaa alistamista. Nainen itse haluaisi Subutexin vuoksi katkolle, mutta ei voi mennä sinne, koska siellä ei Lyricaa hyväksytä.
- Siellä saa kyllä käyttää huumeita, mutta ei Lyricaa, nainen päättää.
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2012/03/1514055/tamperelaisnuori-ostaa-laakkeensa-kadulta

Jällivaara- malli on nimitetty sosiaalityössä lastensuojelun hyväksi käytännöksi.

Käytännössä malli tarkoittaa, sitä, että sosiaalityöntekijä pakottaa asiakkaan kuukausia kestäviin turhiin huumeseulontoihin, jotta löytyisi jotakin, joka vahvistaisi sosiaalityöntekijän ennakkoluulot asiakkaasta . Tällaiset turhat seulat ovat sosiaalityön arkea.

Ei ole väliä, vaikka asiakas ei olisi ikinä käyttänyt huumeita eikä tarvitsisi tai haluaisi mokomaa puuttumista:

A- klinikat suostuvat halukkaasti tällaisiin resurssien haaskauksiin. Samaan aikaan ovella jonottaa oikeita potilaita, joilla on todellinen hoidontarve.

Seksuaalisen väkivallan uhreille tämä "hyvä käytäntö" on erityisen raskasta ja nöyryyttävää. Varsinkin jos seksuaalinen väkivalta on ollut alkuperäinen syy yhteydenottoon sosiaalityöntekijän kanssa. Systeemi ikäänkuin raiskaa uhrin toiseen kertaan.

Miltä mahtaa tuntua raiskatusta, jonka luottamusta on vakavasti vaurioitettu ja joka keskimäärin inhoaa olla alasti julkisesti istua viikosta ja kuukaudesta toiseen pylly paljaana ja puristaa puhdasta näytettä kun joku tuijottaa vieressä.

Inhimillisempää kyykytystä olisi ottaa pieni verenkuva, joka paljastaa kerralla puolen vuoden päihdehistorian. Mutta inhimillisyys onkin vieras termi sosiaalityössä. Kyykytys sen sijaan on rutiinia.

Se siitä terapeuttisesta osaamisesta.

Mahtavaa raiskatun akuuttiapua!

"Perheen painajainen paljasti hirvittävää höttöä lastensuojelun takapihoilla. Salassapidon suojissa voi tehdä mitä hyvänsä tai olla tekemättä. Ilmoitukset johtavat prosessiin, jota ei ole, joka on kulissia tai jonka tulos on suurten sattumusten summa. Tuurin tulos ja onnen kantamoinen. Toiminta on arvaamatonta ja tempoilevaa. Suojelun sekavasta myllystä saattaa putkahtaa ulos millainen lopputulos hyvänsä.

Perhesurmien jäljiltä toteutettu tutkimus kertoo moniammatillisen yhteistyön puutteesta, väkivallan monimuotoisuuden tunnistamisen vaikeudesta ja riskienhallinnan hankaluudesta. Kuntien käyttämien lastensuojelutyöntekijöiden heikosta ammattitaidosta, ohuesta elämänkokemuksesta, vähäisestä motivaatiosta ja yhteistyöhaluttomuudesta ei sanota sanaakaan. Ettei kukaan vain syyllistyisi, tuntisi paahaa mieltä, piikkiä lihassaan. Nyt viimeistään olisi syytä syyllistää, eikä vähiten palveluiden järjestämisvastuussa olevia kuntia, virkakuntaa rekrytoivaa virkamiesjohtoa ja kenttätyön esimiehiä."

http://blogit.mtv3.fi/epikriisi/2012/09/14/kroonisesti-sairas-lastensuojelu/

Seulominen ja varhainen hoitoonohjaus on tietysti aiheellinen ja hyvä tavoite ja toimintakäytäntö, mikäli seulaus on pätevää ja asiakaslähtöistä apua todella on tarjolla. Nykyisin kumpikaan kriteeri ei täyty.

Ongelma on kermankuorintaan perustuva asiakasvalikointi. Eli asiakkaiksi ainoastaan raskaita korjaavia toimenpiteitä suosivaan koneistoon valikoituvat/ valikoidaan luottavaiset ja yhteistyökykyiset, vain tilapäisiä ja vähäisiä ongelmia omaavat avunpyytäjät, joita voitaisiin ja pitäisi auttaa kotona kevyin toimin. Ne, joiden kanssa voi kevyt/lumetyöskennellä keskustellen ja joiden kanssa ei tarvitse tehdä raskasta moniammatillista työtä pitkään.

Nämä kiltit ja yhteistyökykyiset asiakkaat tuovat helppoja työsuoritteita laiskoille ja selustaansa turvaamaan pyrkiville työntekijöille ja moniammatillisille ryhmille , jotka pyrkivät pitämään heidät työsuoritteidensa kohteina ja asiakkaina tarpeettomasti ja liian pitkään. Usein vaikka väkisin. Kunnes heistä tämän lumetyöskentelyn tuloksena tulee aggressiivisia ja pettyneitä kenellekään kelpaamattomia moniongelmaisia.

Epäilen, ettei sen paremmin sosiaali- kuin terveydenhuoltojärjestelmä edes halua asiakkaikseen ihmisiä, joilla on todellisia, pitkäkestoisia ja vaikeita ongelmia. Heidät otetaan järjestelmään vasta kun on absoluuttinen pakko eli tilanne on päässyt kriisiytymään pahasti . Vastuuta heidän hoidostaan yritetään myös siirtää jonkun toisen toimijan niskoille.
Nämä moniongelmaiset asiakkaat ( joiden moniongelmaisuus on pitkälti huonon palvelujärjestelmän syytä) eivät keskimäärin luota palvelujärjestelmään ja osaavat salata ongelmansa. Kannattaa kuitenkin muistaa, että aiemmin hekin ovat olleet noita luottavaisia avunpyytäjiä, joiden epäluottamus on lähtöisin juuri pitkitetyn ja vaurioittavan lumeavun kokemuksesta.

Jatkuva ja toistuva yli- ja alireagointi ovat saman ilmiön; toimimattoman kermankuorintaan pyrkivän palvelujärjestelmän kaksi eri puolta.

Hakekaa hyvät ihmiset apua ajoissa. Suomalainen hyvinvointiyhteiskunta seisoo rinnallanne hätänne hetkellä. Käsi kädessä kohdusta hautaan!

Totuus on niin toisenlainen. Olen kuullut ja nähnyt liian monta tarinaa nollatoleranssin tuolla puolen. Hädän hetkellä päätät vihdoin uskaltautua avunhakuun, keräät voimiesi viimeiset rippeet ja uskot sukeltavasi turvaverkon suureen syliin. Kuinka käy?

Saattaa olla, että sinua onnistaa, kohtaat oikeat ihmiset ja saat apua. Suuremmalla todennäköisyydellä joudut kuitenkin vuosia kestävään pyöritykseen, jonka seurauksena saatat olla entistäkin suuremman avun tarpeessa. Mitä monimutkaisemman kokonaisuuden keskellä kamppailet, sitä todennäköisemmin kohtaat joukon auttajia, jotka keräävät materiaalia ja arkistoivat sitä mielummin kuin ryhtyvät avaamaan umpisolmuja konkreettisin toimenpitein selkeään ja selvästi määriteltyyn päämäärään pyrkien.

Liian usein olen kuullut, kuinka auttaja toisensa jälkeen keskittyy näpyttelemään tietokonetta, laatimaan lausuntoja, kirjaamaan havaintoja ja irrallisia, kokonaisuuden kannalta turhanpäiväisiä huomioita. Tiedoksi muille, toimenpiteiksi toisille. Ja kaikki kädenliikkeet vain ja ainoastaan oman selustan varmistamiseksi.

Tapahtuma- ja tunnetietojen kirjaaminen ja arkistointi eivät ole auttamista. Kyse on vastuun välttelystä. Ratkaisukeskeisten toimenpiteiden, päätösten ja käytännön toimien sijaan vältellään virheitä mielummin kuin ryhdytään operoimaan oman mukavuusalueen ulkopuolella, virkarauha rohkeasti riskeeraten. Vältä virheet, älä tee mitään!

Kirjaus- ja arkistointiprosessien seurauksena palvelujärjestelmän kovalevyt täyttyvät turhanaikaisista dokumentaatioista, joista muodostuvaan kokonaiskuvaan yksikään viranomainen jaksaa tuskin koskaan aidosti perehtyä. Kirjauksia lukevat vain asianosaiset itse yön pimeinä tunteina. Yksin. Ja sukeltavat yhä syvemmälle. Jos olet onnekas ja onnistut räpiköimään rannalle, teet sen tuurilla, omalla sisullasi, ystävien avulla tai yläkerran ansiosta.

On ikävää havaita yhteiskunnan kustantaman turvaverkon pettäneen jo aivan avunpyyntöjen alkumetreillä. Nollatoleranssin huutelu on helppoa, mutta ihan turha kuvitella, että nykyisillä menetelmillä väkivallan kierre katkeaa. Jos yksikään sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmän osanen ei uskalla ottaa vastuuta ja puhaltaa peliä poikki muodossa tai toisessa, on ajanhukkaa maalata kauniita kuvia nollatoleranssista. Aika paljon on ensin leivottava uutta asennetta ja suhtautumista lähimmäiseen, työhön ja sen tekemiseen. Jokaisen auttamislinjassa työskentelevän olisi syytä sisäistää oman tekemisen motiivit, toiminnan tavoitteet ja henkilökohtainen vastuu tavoitteiden toteutumisesta.

Kriisissä tarpovalla yksilöllä on tietysti vastuu hakea apua, mutta auttamisen vastuu ja velvollisuus on pöydän toisella puolella. Jo avun hakemiseenkin voi tarvita apua, mutta apua hakeneen auttamatta jättäminen on anteeksiantamatonta. Palvelujärjestelmään pesiytynyt pipertäminen, vastuun pakoilu ja oman aseman varmistelu tuottavat pelottavaa auttamista. Se vie järjen autettavilta ja rahat yhteiskunnalta."
Tuula Malin- MTV 3 epikriisi- blogi

Ei niille vaan meille ja meitä kaikkia varten

"Lastensuojelun odotushuoneista ei löydy Vauva-lehtiä eikä Kaks Plussaa, tarjolla on AA-kerhon esitteitä ja lisätietoa huumevieroituksesta. Näin siitäkin huolimatta, että yhä useammin lastensuojelullisen tuen ja avun tarpeessa olevat perheet ovat aivan tavallisia työssäkäyviä, mutta elämässään syystä tai toisesta, tavalla tai toisella uupuneita, kriisissä tarpovia äitejä ja isiä. Eivät he ole joitakuita -- niitä, noita ja heitä -- vaan ihan vaan meitä.
Olen vuosien varrella tavannut useita lastensuojelun asiakkaita, heistä yksikään ei ole kertonut tuloksia tuottaneesta kunnallisesta lastensuojelusta. Kaikissa tapauksissa lapsi on jäänyt auttamatta vaillinaisen yhteistyön vuoksi. Yhteistyötä ei ole kyetty rakentamaan sen paremmin vanhempien kuin muidenkaan ammattiauttajien kanssa." Tuula Malin

Miksi sitten viranomaisesta, virkamiehestä tulee niin helposti valtaansa väärinkäyttävä empatia- ja yhteistyökyvytön määräilijä? Miksi lähimmäisestä , sinästä on väkisin silvottava "se", meistä "nuo"?

J. Parviainen on hyvä ihmisielun patologi:

"Tiedättekö minkälainen on normatiivinen ihminen?Luonnollisesti lakia pelkäävä ja salaisesti salaisia pelkojaan väistelevä, jatkuvaa sisäistä kamppailua käyvä itselleen häviävä kostaja. Kukaan ei kosta erilaiselle tämän ominaisuuksista kuin normatiivinen ihminen.

Ihminen, jolle elämä on vierasta, johon hän ei sovi, hänellä ei ole muuta mahdollsuutta kuin tulla virkamieheksi. Sellaisia ovat usein ne talonmiehet jotka eivät päässeet poliisikouluun liiallisen komentelutaipumuksensa vuoksi."

"Ihminen, jolle elämä on vierasta, johon hän ei sovi, hänellä ei ole muuta mahdollisuutta kuin tulla virkamieheksi. Sellaisia ovat usein ne talonmiehet jotka eivät päässeet poliisikouluun liiallisen komentelutaipumuksensa vuoksi."

=kerrostalokyttääjät, jotka haluaisivat olla ja harhaisessa mielikuvituksessaan ovatkin ihmisiä pelastavia sankaripoliiseja.

Tämä selittäisi ne kaoottisissa virkamiesprosesseissa säännöllisesti esiintyvät action-elementit.

Tutkimustulokset

"Tutkimuksessa päihdehuollon sosiaalityö määrittyy sosiaalipolitiikan tavoitteiden mukaisena toimintana, jossa työn lähtökohtana on työntekijän ymmärrys päihdeongelman luonteesta. Jo varhain sosiaalityön keskeisiksi elementeiksi nousivat Laitila-Ukkolan mukaan ihmisen kohtaaminen, kuunteleminen ja vuorovaikutuksellisuus. Päihdehuollon lainsäädännöllinen kehitys on tutkimuksen mukaan tapahtunut yksilöön kohdistuvista kontrollitoimenpiteistä kohti koko väestölle suunnattua palvelutoimintaa."

Niinpä niin.

http://www.sosiaaliportti.fi/fi-fi/tutkimusesittely/paihteet-ja-riippuvuudet/tutkimus-paihteet-ja-muut-riippuvuudet/paihdehuollon-sosiaalityo-vaatii-yha-aktiivista-kehittamista#.UNMTlxyoq4A

Tämä ei ole katkaisuhoitola eikä päihdevieroitus mutta uskoakseni turvallinen paikka levätä ja pyytää apua:

Levähdyspaikka

"Ystävyyden Majatalo voi olla kuin merimerkki, joka auttaa löytämään elämiseen uuden kurssin.
Salosta 20 kilometriä Helsinkiin päin, Helsinki–Turku-moottoritien puolesta välistä löytyy Ystävyyden Majatalo. Paikka on jo legenda. Piharakennuksen punaisessa seinässä lukee kissan kokoisin kirjaimin: peti ja puuro. Keltainen rakennus taas on entinen meijeri, joka sijaitsee luonnonkauniilla paikalla järven rannalla.

Ruumiinravinnon ja yösijan lisäksi talo tarjoaa myös henkistä ravintoa. Moni hakeutuu Ystävyyden Majataloon hankkimaan uusia voimia elämäntilanteessa, jossa halutaan ja toivotaan muutosta.
– Toisinaan elämä on aivan solmussa tai umpikujassa, tilanteessa, missä ei voi jatkaa entiseen malliin, kertoo Raili Nylund . Hän on ollut Ystävyyden Majatalon emäntä yli 20 vuotta.

Marjan elämä oli kerran umpikujassa. Hänen toipumisensa vei miltei kaksi vuotta.
– Kerran Turun reissulla poikkesin Ystävyyden Majataloon yhdeksi yöksi. Keskustelin visiitin aikana isäntäväen kanssa elämästäni. Seuraavaksi menin sinne itsetuntemuskurssille, jossa padot aukesivat. Elämäni alkoi muuttua pikku hiljaa parempaa suuntaan, kun ryhdyin tekemään asioita toisin. Ymmärsin kuitenkin, että edessäni oli pitkä matka toipumiseen.
Seuraavan kerran Marja meni Ystävyyden Majataloon vapuksi 2008, mutta jäikin koko kesäksi, koska ei halunnut palata terapeuttisesta ilmapiiristä omaan arkeensa.
– Vähävaraisuuteni ei ollut este Majatalossa elämiselle. Teinkin talonhoitoon liittyviä töitä oikein urakalla. Muutaman kerran löysin itseni yöllä keittiöstä leipomasta.
Konkreettinen fyysinen työ on monelle oleellinen osa toipumisprosessia.
– Ihmisten tulisi keskustella enemmän itsensä kanssa ja kuunnella itseään, varsinkin elämän solmukohdissa, Raili Nylynd muistuttaa.
– Solmut alkavat aueta, kun itsensä äärelle pysähtyy riittävän pitkäksi aikaa rohkaisevassa ja tilaa antavassa ilmapiirissä. Ystävyyden Majatalossa ei tarvitse olla yksin, mutta yksityisyyttä kukin saa kuitenkin tarpeensa mukaan.

Lapsuus ei ollut helppo, sillä Marja oli nuoren läheisriippuvaisen äidin lapsi.
– Taloudellisesti köyhää lapsuuttani rytmittivät äidin lukuisat miessuhteet. Olin myös paljon sairaalassa liimakorvasairauteni tähden. Peruskoulun viimeisellä luokalla muutin nuorisokotiin. Ensimmäisen kerran olin mielisairaalassa 17-vuotiaana. Silloin vain ahdisti ja itketti, Marja muistelee.
Ensimmäisen kerran nuori nainen viilteli itseään 13-vuotiaana. Teini-ikäisenä seuraava askel oli huumeiden käyttö, joka alkoi viattomasti pilven poltolla. Muutaman vuoden päästä kuvioissa olivat mukana jo kovat huumeet.
Huumehöyryistä elämää ja mielisairaalakierrettä kesti nelisen vuotta, jonka jälkeen voimat alkoivat hiipua. Marja yritti itsemurhaa ja melkein onnistuikin. Hän joutui vuorokaudeksi hengityskoneeseen.
Sen jälkeen oli aika miettiä rehellisesti omaa elämää.
– Tunsin, että minun oli päätettävä, yritänkö elää elämääni vai kuolenko valitsemallani elämäntavalla vääjäämättä. Päätin kokeilla elämistä haparoivin askelin.

Vuonna 2012 Marjan elämä on jo tasapainossa. Edessäni istuu herkkä, mutta vahva 29-vuotias nainen, joka on aidosti läsnä.
– Kesä 2008 Ystävyyden Majatalossa oli minulle erityinen, sillä silloin rohkaistuin olemaan oma itseni. Tosin oli pelottava kokemus, kun ympärilläni oli ihmisiä, jotka oikeasti halusivat toisille hyvää, Marja kertoo.
Nyt hän on päässyt eroon kaikista lääkkeitä. Hänellä on työpaikka moniongelmaisten nuorten työpajalla, toisen asteen tutkinto ja paikka, jonne voi aina mennä, jos tule hätä.
– Oikeasti ei ole mielisairaita ihmisiä, on vai ihmisiä, joiden sydän on ollut pitkään särkynyt. Ystävyyden Majatalo auttoi sydämeni eheytymisen alkuun, Marja summaa.

Nylund kutsuu itse itseään lähimmäisten kanssakulkijaksi. Ystävyyden Majatalon isäntäväki toimii kristillisin periaattein, muttei ole sitoutunut mihinkään hengelliseen, terapeuttiseen tai poliittisen ryhmään.
Raili Nylynd luotsaa talon toimintaa yhdessä miehensä Daniel Nylundin kanssa. He itse myös asuvat majatalossa, sillä talo on heidän elämäntehtävänsä. Elämisen malli on hyvin yhteisöllinen.
– Tahdomme auttaa ihmisiä rehelliseen, rohkeaan ja rakkaudelliseen vuorovaikutukseen. Pyrimme aitoon kohtaamiseen ja sovintoon oman itsen ja muiden kanssa, summaa Raili Nylund.
Hänen kokemuksensa mukaan on tavallista, että nykyihmiseltä juuri aito kohtaaminen on unohtunut hektisen elämän pyörteissä. Sitä voi opetella olemalla läsnä, tässä ja nyt.
– Jos mieli askartelee menneessä tai tulevassa tai jos ajatuksissa on jatkuvasti päämäärä tai pyrkimys, niin läsnäolo on mahdotonta. Kohtaaminen vaatii asennetta: olen tässä. Uskallan tuntea, kokea ja olla oma itseni, selvittää Nylund.

http://www.kirkkojakaupunki.fi/artikkelit/levahdyspaikka

RAY:n kannattaisi valpastua ja laittaa rahoituksensa ehdoksi valheellisten viranomaistiedotteiden sijaan säännölliset asiakaspalautteet.

Luulisi rahoittajatahoakin kiinnostavan keitä nk. "hoidetaan", millä perusteella, mitä "hoito" sisältää ja mitkä ovat hoidon vaikutukset hoidettavan elämään.

Rahahanat kiinni tahoilta, jotka tarjoavat pelkkää lumehoitoa!

Myös ensi- ja turvakotien päihdehoidot sietäisivät joutua syyniin:
Kontrolli ja erilaiset huostaanottoon tähtäävät epätieteelliset vanhemmuudenarvioinnit ovat korvanneet aidon tuen ja avun. Näissä vähintään 20 000 euroa/kk/perhe maksavissa julkisrahoitteisissa vankiloissa ei pystytä järjestämään äideille edes ruokaa( joissain paikoissa äidit käyvät ruokajonossa) lastenhoitoavusta puhumattakaan:

"Muutaman kuukauden ensikodissa ollessani yhdeltä äidiltä otettiin lapset huostaan,ja hän tappoi itsensä.6 työntekijää siellä oli töissä .Suurimman osan he istuivat kopissa.
Jos kysyi voisiko joku katsoa lasta lääkärissä käynnin ajan,he sanoivat jotta kyllä jokaisen täytyy jaksaa lapsensa hoitaa.Yksi äiti ei ollut moneen yöhön saanut nukuttua ja pyysi jotta saisi edes muutaman tunnin nukkua. Hoitajat sanoivat jotta jouduthan sinä kotonakin itse lapsesi hoitaamaan.Mitään apua ei heiltä saanut,kuin kyyläystä koko ajan."

http://keskustelu.suomi24.fi/node/8901295

"Itse lastenlääkärinä suhtaudun erittäin varauksellisesti ls-ilmoitusten tehtailuun. Tiedän varsinkin psyk. sairaanhoitajien tekevän ilmoituksia milloin mistäkin, jos vaikkapa monta yötä valvonut synnyttäjä ei heti repeä riemusta, kun saa lapsen rinnalleen. Itse olen tehnyt vain pari ls-ilmoitusta, mutta en tiedä, miten niissä tapauksissa lopulta kävi. Kaiken kaikkiaan asenteeni lastensuojeluun on turhautuneen voimaton. En tiedä yhtäkään positiivista esimerkkiä lastensuojelun toimintatavoista. Tuttavalääkärini 14-vuotias tytär sijoitettiin kiirreellisesti, kun poliisi löysi hänet koulujen alkamisviikonloppuna humalaisena kadulta. Mitään rikosta tyttö ei tehnyt. Poliisi vei hänet selviämisasemalle, josta soitettiin tytön vanhemmille. Perhe oli järkyttynyt tapauksesta, he olivat luottaneet tyttäreensä, jonka kanssa oli sovittu kotiintuloajaksi viimeistään klo 12. Illan aikana oli kuitenkin jo ehditty vetää pää täyteen kaverien nesteillä. Jokainen järkevä ihminen olisi nähnyt, että kyse oli ainutkertaisesta tapahtumasta ja että tytöstä välitetään. Sosiaalityöntekijät kuitenkin määräsivät tytön hetkeksi lastenkotiin ja sieltä kotiuduttuaan käymään vuoden ajan kontrollikäynneillä yhdessä vanhempiensa kanssa kerran kuussa sosiaalitoimistossa. Näillä käynneillä perhe sai täytellä kaikenlaisia kaavioita ja leikkiä väritykirjoilla. Kuulustelujen ja "kuntouttavan perhearvioinnin" tarkoitus jäi perheelle hämäräksi ja vuoden päästä ls-asiakkuus lopetettiinkin. Tulee vain mieleen, olisiko käynyt noinkaan hyvin, jos perhe ei olisi ollut ns. hyvä perhe?

Tämän päivän lastensuojelu on valitettavasti etääntynyt todellisuudesta ja äsken kuvatun esimerkin valossa sen ainainen lisäresurssien vaatiminenkin vaikuttaa vähintään kummalliselta. Minun mielestäni lastensuojelun asioita ovat lähinnä selkeät pahoinpitelyvammat lapsissa tai vanhempien päihteiden väärinkäyttö tai sitten nuoren rajattomuus, johon vanhemmat itse pyytävät apua. Muissa tapauksissa apu on saatava muuta kautta, mielenterveysongelmat hoidettakoon psykiatrian palveluissa ja mahdollinen kotipalvelun tarve hoituu kotipalveluna, ei kotiin tulevana sosiaalityöntekijänä, josta perheelle tuskin on mitään apua, päinvastoin tällaiset kyttäyskäynnit aiheuttavat luonnollisestikin ahdistusta ja epäluuloa.

Veronmaksajana olen myös huolissani lastensuojelun jatkuvasti lisääntyvistä kustannuksista. Tulokset eivät näytä olevan kovinkaan hyviä. Pelkästään itseään ruokkivaa järjestelmää lihottamalla ei tuloksia koskaan tulekaan. Lastensuojelutyöntekijät pitää selvemmin vastuuttaa työstään ja sen tuloksista, perheitä on kunnioitettava ja perheiden koossa pitäminen on oltava lastensuojelun sosiaalityön ehdoton lähtökohta. Huostaanotot maksavat valtavan paljon, eikä niistä useimmiten ole vastaavaa hyötyä. Lastensuojelun keskusliiton ja THL:n tuoreessa raportissa esiteltiin hienosti, miten monipuolista tukea sitä tarvitseville perheille kyettäisiin järjestämään, jos lastensuojelun sosiaalityön painopisteet olisivat toiset. Minun nähdäkseni kyse on jopa sosiaalityöntekijöiden, perhetyöntekijöiden ja psykiatrien mukavuudenhalusta. Heidän mielestään on mukavampaa hoitaa lasten- tai nuorisokotiin sijoitettuja siellä "omalla työpaikalla", kuin jalkautua perheisiin arjen avuksi. Kaikki perheet tarvitsevat joskus tukea.

Jos minä teen hoitovirheen, joudun siitä taatusi syytteesen ja tuomiolle. Mutta lastensuojelutyöntekijää on käytännössä mahdotonta saada vastuuseen räikeimmistäkään laiminlyönneistä tai virkavallan väärinkäytöksistä. He voivat aina vedota epämääräiseen "huoleen lapsesta", joka sillä ja sillä hetkellä vaati tiettyjä toimenpiteitä."

Teinin kännikokeilu siis riittää syyksi määrätä koko perhe julkisrahoitteiseen useita kummeniä tuhansia maksavaan sosiaalivankeuteen l. "perhekuntoutukseen".

"2000 -luvun ilmiö on erilaiset perhekuntoutusta tarjoavat yksiköt, joihin lastensuojelun työntekijä saattaa velvoittaa perheen muuttamaan saamaan ”kuntoutusta”. Kyseessä ei siis ole esimerkiksi päihdehoitoa tarjoava yksikkö, vaan tavallisesti vain erilaisin menetelmin perhe-elämään kajoava yksikkö. Perhe siirtyy tällaista palvelua tarjoavaan paikkaan, saa sieltä usein vain oman huoneen käyttöönsä tai oman huoneiston. Työtapoina käytetään erilaisia keskusteluja, osallistumista ryhmiin, retkiä ym. Asiakkaille ja usein myös kuntoutuksesta maksavalle lastensuojelulle on usein epäselvää, mitä pitäisi kuntouttaa ja mitkä ovat tavoitteet.

Työssä käyville vanhemmille saattaa olla vaikeata järjestää tällaista ”perhekuntoutusjaksoa”, kun sellaiseen osallistuminen merkitsisi pois jäämistä työelämästä tai työn laiminlyöntiä. Päivähoito- ja kouluikäisille lapsille ”kuntoutuksesta” saattaa aiheutua paljon hankaluutta, kun he joutuvat joko kokonaan lopettamaan tutussa päivähoitoryhmässä käynnit ja koululaiset jopa vaihtamaan kouluaan.
Tämä taasen voi johtaa perheen todelliseen syrjäytymiseen ja ”kuntoutuksen” jälkeen tuen tarve voi olla jopa suurempi perheen palautuessa normaaliin arkeen.

Päihdehoidon kärsiessä niukoista resursseista tällainen tavallisten päihteettömien perheiden ”kuntouttaminen” on vähintäänkin kyseenalaista. Kun tällaista toimintaa harjoitetaan verovaroilla, pitäisi maksavan tahon olla kiinnostunut työn tuloksellisuudesta. Näyttää siltä, että usein näiden ”kuntouttajien” ja ”arvioijien” päätarkoitus ei olekaan auttaa ja vahvistaa perhettä selviytymään omillaan, vaan tehdä lastensuojelulle sellainen lausunto, että lapsi voidaan sen perusteella saada huostaan otetuksi.

Lapsen syrjäyttäminen sijaishuollossa tapahtuu seuraavasti. Lapsi, joka on otettu huostaan esimerkiksi koulunkäyntiongelmien takia, ei saakaan laadukasta opetusta. Usein käy niin, että lapsi joutuu käymään peruskoulunsa laitoksen keittiössä kotikoulussa laitoksen lähihoitajaopiskelijan ohjauksessa. Lapsi, joka on otettu huostaan psykiatrisin perustein, ei saakaan psykiatrista hoitoa. Voi käydä niin, että laitoksen hoitajana oleva sosionomi tai lähihoitajaopiskelija toimivat hänen ”terapeutteinaan”.

Lapsiin kohdistetaan sijaishuollossa pakkoa, eristämistä ja epäasiallisia kasvatuskeinoja, simputusta, jotka aikaansaavat uhmaa, vihaa ja epäluottamusta viranomaisia kohtaan. Lapset sairastuvat, kun heidät erotetaan vanhemmistaan ja läheisistään. Kun lapsi ahdistuu koti-ikävässään, hänen sanotaan oireilevan ja hänelle syötetään psyykenlääkkeitä. Kelan tutkimusten mukaan vain murto-osa nuorista selviää lastensuojelun toimista. Tutkimuksen mukaan teini-iässä sijoitetuista pojista 80 % oli vielä 23-24 -vuotiaina ilman peruskoulun jälkeistä koulutusta.

Lapsen sijoittaminen kodin ulkopuolelle aikaansaa suuren riskin syrjäytymiselle. Tästä huolimatta maassamme on päädytty sijoittamaan noin 17 000 lasta kodin ulkopuolelle. Sijoitustoimintaan liittyy erityinen piirre; kunnat ovat valmiit maksamaan huomattavia summia (jopa yli 20 000 euroa kuukaudessa) siitä, että lapsi syrjäytetään. Valtio suostuu jopa maksamaan valtionosuuksina tukea kunnille tästä toiminnasta.

Lastensuojelun toimintatapoihin kuuluu edelleen lapsen vieroittaminen vanhemmistaan ja suvustaan, vaikka laki velvoittaa tukemaan lapsen ja hänen läheistensä yhteydenpitoa. Mistä johtuu, että lastensuojelulakiin kirjattu perheen jälleenyhdistämisen velvoite ei toteudu, vaan lastensuojelun työntekijät pitävät väkisin lapsia huostaanotettuina lapsen täysi-ikäisyyteen saakka? Syrjäyttämisen lopullinen niitti tapahtuu, kun 18 -vuotias huostaanotettu lähtee maailmalle ja läheisin ihminen löytyy kunnan sosiaalitoimistosta."
http://www.knuutilaki.net/node/42

Julkinen kännikokeilu kääntyy lastensuojelussa helposti päihdeongelma- tai psykiatriseksi diagnoosiksi , joka puolestaan johtaa helposti sijoitukseen:

Valtiontalouden tarkastusviraston raportti on huolestuttavaa luettavaa:

- Lapsella saattaa olla vaikea, selvästi psykiatrista hoitoa vaativa ongelma, mutta ei lastensuojelun tarvetta.
-Itä-Suomen aluehallintoviraston mukaan lasten ja nuorten psykiatria ohjaa lastenkoteihin lapsia, jotka ensisijaisesti tarvitsisivat terveydenhuollon palveluja.
Moni laitos vaatii lapsen huostaanottoa hoitoonpääsyn ehtona vaikka lapsen kotiolosuhteissa ei olisi mitään vikaa
-Tarkastusvirasto katsoo, että sosiaali- ja terveysministeriön on ryhdyttävä toimiin sen estämiseksi, että lapsia sijoitetaan lastensuojelulaitoksiin väärin perustein.
-Sosiaali- ja terveysministeriön tulee ohjauksellaan varmistaa, että lastensuojelun työntekijät ovat tietoisia vastuustaan perheiden välisen yhteydenpidon järjestämisessä. Yhteydenpidon ulkoistaminen täysin sijaishuoltopaikoille ei ole lastensuojelulain mukaista.
- Kaikki aluehallintovirastot eivät tilastoi lastensuojeluyksiköiden erikoistumista lapsi- tai nuorisopsykiatriaan tai osaaminen ymmärretään eri tavalla.
- Alueelliset vaihtelut ovat suuria. Jos laitoksessa on vähintään yksi psykiatrinen esh, niin laitoksessa katsotaan olevan psykiatrista osaamista.

Tapausesimerkki erityisosaamisesta:

"Laitos voi esiintyä ( ja vaatia korkeinta vuorokausihintaa) psykiatrisen hoidon antajana ja osaajana pelkästään sillä perusteella että laitoksella on haussa (tosin täyttämättä) yksi psykiatrisen sairaanhoitajan virka!

Meidän kohdalla laitos pisti tuotakin paremmaksi eli osastolla ei ollut yhden ainutta psykiatrisen koulutuksen saanutta henkilöä. Kun ihmettelin sitä ääneen, koska siellä annetun hoidon piti korvata saairaalassa annettu hoito, niin kiusaantuneena selitettiin, että "On meillä yksi psykiatrisen sh:n virka, mutta sitä ei ole saatu täytettyä."

Laitoksella ei varmaan ollut "varaa" palkata siihen virkaan ketään, koska eräs tyttö samalla osastolla ollut lapsi kertoi, että virka oli ollut auki koko hänen siellä olonsa ajan eli kaksi vuotta. Silti laitos peri korkeinta mahdollista laitoshoidon vrk-maksua yhteiskunnalta sen perusteella, että he ovat psykiatrista hoitoa antava yksikkö. "

Hämärät rahavirrat

Lukekaapa huolella ja ajatuksen kanssa tuosta raportista, miten paljon hämärää ja sotkuista ls:n rahavirroissa on. Eivät siitä näyttäneet ottavat tutkijatkaan kaikilta osin selvää. Se jäi mieleen, että valtiontukia on maksettu kunnille huostaanotoista 8 miljardia euroa. Koska? Viime vuonnako? Se olisi noin 80000 yhdestä huostaanotetusta.

Mutta se ainakin tuli selväksi, että jos kunta järjestää lapselle terveydenhuollon lain mukaan, sen maksaa kunta itse. Mutta jos tehdään huostaanotto laitokseen, niin silloin kunta saa rahaa myös vanhemmilta. PLUS valtiontuen. Ja laitosten verotulot, työllistävän vaikutuksen jne. Sillä ei ole ollut MITÄÄN merkitystä, millaisissa oloissa lapsi on ja saako hän todellista hoitoa vai ei.. Raha se on, joka näissä asioissa puhuu, eikä lapsen etu."

http://www.vtv.fi/files/3161/06_2012_lastensuojelu_netti.pdf

Jopa eri osoitteessa asuvan isän päihteidenkäyttö riittää lapsen huostaanoton perusteeksi/ tekosyyksi!

11 kk Lauri vietiin lievästi kehitysvammaiselta äidiltään 3 pv ennen joulua ilman perusteita. Sosiaalityöntekijät vetosivat Laurin eri osoitteessa asuvan ISÄN päihteidenkäyttöön. Synnytyssairaalan ja neuvolan sekä äidin ja lapsen elämää seuranneiden hoitoalan työntekijöiden mukaan äiti hoiti vauvaansa hyvin. Silti sosiaalityöntekijät pakottivat äidin irtisanomaan asuntonsa ja siirtymään 24/ 7 tarkkailuun ja ( epäeettiseen ja -tieteelliseen, puutteellisen ammattitaidon ja koulutuksen omaavien työntekijöiden suorittamaan yleensä pelkästään huostaanoton aikaansaamiseen keskittyvään) vanhemmuudenarviointiin lastensuojelulaitokseen, johon oli sijoitettu ongelmanuoria. Äidin ja lapsen ulkoilua ja kontakteja rajoitettiin, jopa seurakunnan vauvakerhoon meno kiellettiin ja sosiaaliviranomaiset alkoivat valmistella lapsen huostaanottoa.

Äidillä olisi ollut paljon nuhteettomia sijaisperheiksi haluavia sukulaisia mutta lastensuojelu kieltäytyi hyväksymästä heitä kasvattajiksi ja valitsi mielummin Porin ulkopuolella sijaitsevan monilapsisen tuntemattoman sijaisperheen vaikka lastensuojelulain mukaan lapsen sukulaiset on huomioitava mahdollisina sijaisvanhempina.

Lastensuojelu lupasi tukea lapsen yhteydenpitoa äitiinsä. Lauri napattiin kotoaan 3 päivää ennen joulua sijoitukseen ventovieraiden luo.
Lauri on ollut vieraassa paikassa nyt kuukauden. Äiti ei ole kuullut
pojastaan mitään. Nyt lauantaina 19.1.2013 Lauri täyttää vuoden.
Pastori Raisa Lehtomäen mukaan Laurin tarina osoittaa, että lapsia voidaan riistää vanhemmiltaan ilman hyväksyttävää syytä.

https://www.facebook.com/AutetaanYhdessaPikkuLauriaJaAitia
http://www.vanhemmat.com/phpbb/viewtopic.php?t=6163

Oikeudenmukainen oikeudenkäynti ei toteudu hallinto- oikeuksissa

Osa suomalaisista ei tajua hallinto- ja käräjäoikeuden toimintaperiaatteiden eroa. vaan elää siinä harhauskossa, että huostaanotot käsiteltäisiin puolueettomissa tuomioistuimissa.

Huostaanottotapauksissa perheitä eivät koske edes normaalit oikeusvaltioperiaatteet esim. puolueeton tutkinta tai fair trial-oikeudenkäynti. Huostaanotot käsitellään sosiaalityöntekijöiden omassa hallinto- oikeudessa, jonka lähtökohtana eivät ole tosiasiat vaan olettama viranomaislausunnon oikeellisuudesta, jota ei tarvitse todistaa. Hallinto- oikeus hyväksyy kaikki sosiaalityöntekijöiden huostahakemukset kumileimasimen varmuudella. Hallinto- oikeuden , toisin kuin käräjäoikeuden toimenkuvaan ei kuulu selvittää onko hakemus perusteltu , onko huolenaiheista mitään näyttöä tai edes onko epäiltyä rikosta tapahtunut. Hallinto- oikeutta kiinnostavat vain muotoseikat eli että huostahakemus on laadittu kaikkien taiteen sääntöjen mukaan.

"Oikeudenmukainen oikeudenkäynti
Oikeudenmukainen oikeudenkäynti tarkoittaa, että kansalaisella on oikeus saattaa asiansa riippumattoman ja puolueettoman tuomioistuimen käsiteltäväksi sekä, että oikeudenkäyntimenettely täyttää tietyt kriteerit (joutuisuus, osapuolten tasavertaisuus, suullinen käsittely, käsittelyn julkisuus, oikeus saada perusteltu päätös, oikeus tarvittaessa maksuttomaan oikeudenkäyntiin, oikeus hakea muutosta ylemmästä tuomioistuimesta).Suomen perustuslain 21 § mukaan kansalaisella tulee olla tämä oikeus.

Oikeusturva-asiain neuvottelukunta totesi lausunnossaan, että hallinto-oikeuksien sijaan käräjäoikeudet kykenisivät paremmin turvaamaan kansalaisten oikeusturvan. Käytännön työssä onkin havaittavissa, että hallintotuomioistuinten mahdollisuudet hoitaa lastensuojeluasioita ovat kovin rajalliset. Niiden tuomariaines pitää lähtökohtaisesti sosiaaliviranomaisten lausuntoja luotettavina selvittämättä, miten ne ovat syntyneet.

Tuomariaines koostuu entisistä hallintovirkamiehistä, joilla ei välttämättä ole kokemusta tuomaritoiminnasta. Oikeusturva-asiain neuvottelukunnan aloitteesta hallinto-oikeuksissa tehtiin syksyllä 2003 selvitys, jossa tutkittiin asiakkaiden luottamusta hallinto-oikeuksiin. Tutkimuksen mukaan tuomioistuimet eivät nauti kansalaisten erityistä luottamusta. Niitä pidetään hitaina, vaikeaselkoisina ja tehottomina.

Perheiden oikeusturva ei toteudu huostaanotoissa millään tasolla, ei edes tuomari- toiminnan tärkeimmässä perusasiassa, tosiseikkojen selvittämisessä. Hallinto- tuomioistuimissa ei ole käytössä näytön arvioinnin ja oikeudenkäyntimenettelyn säännöksiä, jotka takaavat kansalaisen oikeusturvan (vrt. oikeudenkäymiskaaren säännökset todistelusta ja todistelukeinoista yleisessä tuomioistuimissa, asiantuntijan määrittely, prosessin kulku, valmistelu- ja pääkäsittely).

Uusi lastensuojelulaki ei tuonut mitään uudistusta tähän tärkeimpään asiaan.On havaittavissa, että maassamme on ns. virallinen totuus eli sosiaalitoimen tekemät kirjaukset perheiden elämästä ja ns. reaalimaailman totuus, joka olisi selvitettävissä todistelukeinoin. Tätä ei kuitenkaan tehdä, koska koko prosessin kohteena on viranomaisen tekemä päätös ja lapsen tosiasiallisen tilanteen tutkiminen on sivuseikka.
Hämeenlinnan hallinto-oikeus toteaa eräässä päätöksessään ”ei ole aihetta epäillä sosiaalityöntekijän kertomuksen todenperäisyyttä siitä huolimatta, että äiti on kertonut tapahtumista toisella tavalla”. Tällaiset lausumat osoittavat, että virkamiehen näkemys asioihin on totuus eikä vaadi selittelyä. Tuomioistuin ei perustele ratkaisuaan eikä vaadi näyttöä virkamieheltä.
Korkein hallinto-oikeus taasen antaa päätöksen toteamalla lyhyesti ”ettei ole syytä muuttaa päätöstä” perustelematta ratkaisuaan.
Hämeenlinnan hallinto-oikeus antoi täytäntöönpanon keskeyttämistä koskevaan pyyntöön päätöksen, jossa se toteaa ”käytettävissä olevien asiakirjojen perusteella täytäntöönpanon keskeyttämiseen ei ole esitetty riittäviä perusteita”. Näin siitä huolimatta siitä, että perhe oli esittänyt lukuisia maamme johtavien lääkäreiden lausuntoja, joissa todettiin lapsen eristämisen ja pakottamisen vaarantavan hänen terveytensä. Tämä erityisongelmista kärsivä lapsi sijoitettiin satojen kilometrien päähän kotoaan.

Tuomioistuimen tehtävänä on selvittää, mikä on lapsen etu sen näytön perusteella, joka sille esitetään. Oikeudenmukaisessa oikeuskäsittelyssä osapuolten tulee olla tasavertaisessa asemassa, eikä kummallakaan saa olla etulyöntiasemaa, kuten hallinnollisissa tuomioistuimissa viranomaisilla on. Tällainen oikeudenkäyntimenettely ei sovellu kansalaisten perustuslaillisten ja ihmisoikeussopimusten turvaamien oikeuksien käsittelyyn."
http://www.knuutilaki.net/node/23

"Kuntoutusta" , "lastensuojelua" tai "erityistä huolenpitoa" lapsille harkitsevien kannattaa muistaa, että noin. 100. 800 e -150. 480 e/ lapsi / vuosi maksavia "hoitopaikkoja" ei koske minkäänlainen valvonta. Ei mikään valvonta.
http://karviainen.tjhosting.com/kokous/201181-5.PDF
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10527627

Sijaishuollon päällikko: sijaishuollon valvonta retuperällä
"Kouvolan sijaishuollon päällikön Sanna-Riitta Junnosen kokemuksen mukaan kunnat hoitavat sijaishuollon valvontaa varsin vaihtelevasti, kukin omalla tavallaan tai jättävät sen jopa kokonaan hoitamatta."Olen joskus miettinyt, kuinka kauan joku yksikkö on voinut olla valvonnan ulottumattomissa." Sosiaalitiedon 8/2010 sivulta 13.

Lapsiasiavaltuutettu Aula: lapsia tavataan sattumanvaraisesti
Lapsiasiavaltuutettu on selvittänyt aluehallintovirastojen toimintatapoja sijaishuollon laitosten tarkastuksissa. Tässä on käynyt ilmi, että lapsia ja nuoria tavataan vain satunnaisesti. Kuntien valvonnan menettelytavoista tai toimintayksiköiden tavoista selvittää lasten ja nuorten omia mielipiteitä toiminnan laadusta ei ole tietoa. Valvonnan periaatteeksi tulee ottaa se, että lasten ja nuorten mielipiteitä pääsääntöisesti ja aktiivisesti selvitetään.Useimmiten lapset ja nuoret tuovat esille yhteydenpidon vaikeuden asioistaan vastaavaan sosiaalityöntekijään. Joidenkin kohdalla sosiaalityöntekijä on saattanut vaihtua useita kertoja saman vuoden aikana eikä heillä ole aina tietoa, kuka heidän asioitaan kulloinkin hoitaa ja miten työntekijän tavoittaa.http://www.lapsiasia.fi/nyt/lausunnot/lausunto/view/1553196

Kuntaliiton Rousu: sijaishuollossa ei riippumatonta valvontaa
Meiltä puuttuu kokonaan riippumaton ulkoinen valvonta.Ulkoinen, täysin ed.kuvatusta lasu-järjestelmästä riippumaton valvontahan meiltä kokonaan siis puuttuu. Kun valvonta on vain järjestelmän sisällä toimivien valvontaa, on eri maista aika kammottaviakin esimerkkejä jo 1980-luvun lopulta alkaen siitä, että järjestelmän sisälle voi päästä pesiytymään vaikkapa pedofiili-renkaat. "
http://lastensuojelija.blogspot.com/2011/11/lastensuojelun-valvontajarjestelma-ja.html

Talentia: sijaishuollon valvonta sattumanvaraista
"Toinen selvityksen esiin nostama ongelma on valvonta. Lastensuojelulaitosten ja ammatillisten perhekotien valvonta on sattumanvaraista. Vastaajista vain noin puolet kertoi sijoituskunnan työntekijän käyneen tarkastuskäynnillä. Lääninhallituksen valvontakäynnit olivat vielä harvinaisempia, sillä vain kolme kymmenestä kertoi valvontakäynnistä.
Raportti ”Sijaishuolto sisältä päin – tekijät tietäjinä” löytyy Talentian kotisivuilta klo 12: www.talentia.fi > uutiset.
http://www.akava.fi/ajankohtaista/uutisia_liitoista/uutisia_liitoista_-arkisto/sosiaalialan_korkeakoulutettujen_ammattijarjesto_talentia_br_kuka_valvoo_sijoitettujen_lasten_etua.html

Pohjoismaiset lapsiasiavaltuutetut huolissaan sijaishuollon laadunvalvonnasta
Yhteisessä kannanotossaan pohjoismaiden lapsiasiavaltuutetut ilmaisevat huolensa sijaishuollon laadunvalvonnasta.Sijaishuollossa asiakkaana olevat lapset tarvitsevat enemmän tietoa omista oikeuksistaan. Lapsiasiavaltuutetut
haluavat esimerkiksi kohentaa huostaanotettujen lasten mahdollisuuksia tehdä kanteluita ja valituksia tilanteissa,joissa he kokevat omien oikeuksiensa tulleen loukatuiksi. Myöskään näiden lasten yhtäläiset mahdollisuudet koulutukseen eivät eri pohjoismaissa aina toteudu riittävästi.
Lasta itseään ei johdonmukaisesti kuulla tarkastusten ja valvontatilanteiden yhteydessä. Lapset eivät myöskään tiedä, miten kantelu tai valitus
käytännössä tehdään ja kenen puoleen heidän tulisi asiassaan kääntyä. Valvontaviranomaiset eivät tiedota omasta toiminnastaan lapsille ja nuorille.
Lehdistötiedote 22.6.2010

ls- laitoksen työntekijä:

Näin lasten nöyryytystä, heitteillejättöä. Keskustassa oli yksikkö, jossa nuoret jätetiin keskenään ilman valvontaa ja ilman ruokaa, hevoskilpailujen vuoksi.
Kun lapset täyttivät 18 heidät palautettiin yhteiskuntaan. Heidät jätettiin selviytymään.
Yleensä tarkastukset tehdään mustan flyygelin salongissa, tiukasti sovittuna aikan, kera pullan ja kahvin, nuoria kuulematta!
En enää usko yhteiskunnan valvontaan, enkä suljettuihin oviin, jonka takana nuorille annetaan "rajoja ja rakkautta". Kun Loikalan kaltaisiinlaitoksiin voi "piipahtaa", niin ehkä sitten terapiat ja metodit kestävät päivän valon. "

http://keskustelu.suomi24.fi/node/9797805
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9339040

Varatuomari Outi Mannonen on työskennellyt lastensuojeluperheiden oikeuksien ajajana. Hänestä lastensuojelutyöntekijät saavat tietoja liian helposti, vaikka heillä ei ole ammattitaitoa ymmärtää tiedon, esimerkiksi lääketieteellisen diagnoosin, merkitystä.
”Nuorelle luvataan, että terapeutti on vaitiolovelvollinen. Häneltä salataan, että vieras sosiaalityöntekijä voi saada kaikki luottamukselliset asiakaskirjaukset käsiinsä ja koota niistä perusteita huostaanotolle. Oikeuden istunnoissa nuoren salaisuuksia käsitellään vanhempien ja ulkopuolisten kuullen. Luuletteko, että hän enää uskoutuu vieraalle?”

Mannosen mukaan sosiaalityöntekijät vuotavat usein hoitotahoille oletuksiaan asiakkaastaan näiden selän takana.
”Jotkut lääkärit kirjaavat sosiaalityöntekijän luulot faktoina asiakkaan papereihin eteenpäin siten, että asiakas ei sitä tiedä eikä siksi osaa korjata virheellisiä tietoja. Viranomaispalavereissa asioita voidaan puida lapsen opettajan kuullen. Sosiaaliviranomainen ei etukäteen selvitä, onko tietopyynnön saaja lastensuojeluperheen tuttava. Arat asiat ja katteettomat luulot leviävät.”

Naantalissa asunut Ani Leikonniemi on yksi niistä äideistä, jonka lapsen sijoituksen hallinto-oikeus myöhemmin purki perusteettomana. Leikonniemi on koulutukseltaan sosiaaliohjaaja. Vertaistukea annetaan hänen perustamassaan yhdistyksessä, joka kantaa nimeä HOL ry, Huostaan Otetut Lapset - Rikotut perheet.
Leikonniemen luottamukselliset keskustelut psykoterapeutille päätyivät hänen tietämättään lastensuojelun käsiin.
”Sain kauhukseni lukea huostaanottohakemuksesta asiayhteyksistä irrotettuja sanoja tunnekokemuksistani vuosilta 1965-67. Poiminnat oli siirretty 2000-luvulle. Yhdestäkään lastensuojelun asiakirjasta ei löydy lainmukaista merkintää siitä, milloin ja mistä lastensuojelijat olivat lausunnot hankkineet. ”

Kun hän pyysi tietojaan sosiaalityöntekijältä, tämä vaati yksilöimään halutut paperit. Kuitenkaan lastensuojeluasiakirjoihin ei ollut kirjattu, mitä tietoja sosiaalitoimessa oli. Asiakkaan oli mahdotonta yksilöidä tietoja, joita hän ei tiennyt olevan olemassa. Hän ei voinut puolustautua sellaisia huolia ja epäilyjä vastaan, joiden konkreettista sisältöä hän ei tiennyt.
Ei, vaikka lain mukaan kirjaukset on näytettävä asiakkaalle.
”Tietosuoja joutuu outoon valoon, jos sen varjolla estetään ihmistä näkemästä häntä tai lastaan koskevaa tietoa. Korjaapa sitten siinä virheet.
Nykyään lastensuojelu saa antaa, vastoin huoltajan suostumusta, välttämättömiksi määrittelemiään tietoja muille viranomaisille tai vaikkapa toisen kunnan toimeksiannosta toimivalle yksityiselle lastensuojelulaitokselle. Lastensuojeluilmoituksen mainingeissa tietoa on lupa vuotaa ’vähäisessä määrin’ isännöitsijälle, talonmiehelle, naapureille tai sukulaisille.”

Mikä on tietosuojan tulevaisuus? Orwellin maailmassa neuvolantäti tai kouluterveydenhoitaja saisi hiirtä napsauttamalla käsiinsä tietokannan lastensuojeluperheistä ja heille tehdyistä toimenpiteistä. Sitten olisi vain tädistä kiinni, suhtautuisiko hän asiakkaisiinsa neutraalisti kuin keihin tahansa, vai tyypittelemällä heidät ”pahoiksi, sukurutsaisiksi mafiaperheiksi”, kuten yliopistojulkaisussa Lastensuojelua käyttävät perheet (2003).
Sen mukaan lastensuojeluperheet ovat systeemisesti selkeästi rajautuvia ja sisäisesti pohjimmaltaan samanlaisia: ”Usein voi yhdellä vilkaisulla sukupuuhun tehdä lastensuojeludiagnoosin.”
Jos Jussi Halla-aho olisi kirjoittanut tähän tapaan somaliperheistä, olisi hänet haastettu oikeuteen.

http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/lastensuojelun-myytit-tietosuoja-on-este-viranomaiset-eivat-saa-vaihtaa-tietoja

Mihin ja kuka näitä kalliita ja vakavia oikeusturvariskejä muodostavia lumehoitoja ja viranomaiskyykytyksiä tarvitsee kun joka kaupungissa jokainen voi hoidattaa itseään joka päivä anonyymisti, turvallisesti ja ilmaiseksi?

http://www.aakokoukset.net/haku.htm
http://www.nasuomi.org/cms/
http://www.al-anon.fi/
http://health.groups.yahoo.com/group/el-anon/

Onkohan kukaan noista alkuperäisistä kirjoittajista vielä kuulolla? Olisi kiva tietää mistäpäin olette? Mulla on nyt sama helvetti edessä, kerroin pahaa aavistamatta alkoholinkäytöstäni edellisessä avioliitossa ja nyt tämä helvetti sitten alkaa ... elämä ei ole muutenkaan kohdellut silkkihansikkain ja pää ei kyllä kestä että mut leimataan päihdeäidiksi tai aletaan juoksuttamaan seuloissa...

Seulaus on raju toimi, jolla ei pidä rangaista menneisyyden kokeiluistaan kertovaa.
Jos sinua uhataan huostalla, pidä huoli,että sinulla on jokaisessa tapaamisessa tukihenkilö ja että käydyt keskustelut tallentuvat nauhalle. Ilman näitä olet pulassa oikeudessa.

Seulojen vaihtoehdoksi voi pyytää myös pientä verenkuvaa, joka paljastaa päihdehistorian ainakin puolen vuoden taa jos haluaa vakuuttaa epäilijät. Tosin päihteettömyys ja puhtat tulokset eivät auta, vaikka alkuperäinen huoli olisi juuri päihteidenkäyttö. Puhtaita tuloksia ei edes merkitä mihinkään vaan usein sosiaalityöntekijä keksii perättömäksi osoittuneen huolen tilalle toisen esim. mielenterveysongelma- tai rikosepäilyn ja käänteinen todistustaakka on aina asiakkaalla. Sinuna kääntyisin juristin puoleen ja kysyisin mitä kannattaa tehdä.

Jos asut jollain pikkupaikalla Pohjanmaalla tai Jyväskylässä tai Naantalissa, tilanteesi on surkea pelkästään epäilystä johtuen. Helsingissä ihmisillä on sen verran oikeita ongelmiakin, että ihan jokaista menneisyyden jutuista kertovaa äitiä ei ehditä rankaisemaan ja kyttäämään.


Onnea matkaan. Ja jos ikinä ratkeat juopottelemaan uudestaan, mene AA:n äläkä ihmeessä avaudu millekään viranomaistaholle.

"Mä oon silloin 6 vuotta sitten kertonut siitä, että viikonloppuisin tulee juotua kyllä. Voi apua! Mä olin parikymppinen sinkkunainen. Onko se nyt joku suuri ihme?

Tässä raskaudessa kerroin, että ennen raskautta käytin alkoholia n. yhden kerran 1-2 kk. Mä en edes kerinnyt täyttää sitä alkoholikyselyä minkä se antoi mukaan kotiin täytettäväksi mulle kun se oli jo sysännyt mut alkoholin takia HAL-polin käynnille. Tsissus!
Ja kun kysyn, että minkähän ihmeen takia? Niin vastauksena tulee: "No kun tässä nyt on kaikenlaista." eli se automaattisesti leimas mut juopoksi. Eipä suinkaan pistä vihaksi!! Ja sitten saa lukea vielä lapsen diagnoosista, että mä muka oon käyttänyt alkoholia raskauden aikana. Saakelin ämmä, suoraan sanottuna. Kyllä joutuu vielä sanansa perumaan.

Huvittavaa vielä muuten, kun menin sinne HAL-polille sitten, niin purkkiinhan mun piti pissata, eli siis huumetestit. Mitenköhän ne nyt taas alkoholismiin liittyy? Koittaisivat nyt päättää mikä ongelma mulla on, kun en itekkään tiedä?! Missäs ne alkoholitestit on? Eikö senkin nyt jotenkin saa testattua?

Kumma homma, että syytetään jostain, mutta sitten ei anneta edes mahdollisuutta kumota noita valheita. Seuraava käynti kun mulla sinne on niin mä vaadin jotain maksatestejä. Nehän voi käyttää lastensuojelussa tota valhetta ihan törkeällä tavalla mua vastaan. H''''''i tää asia saa mut raivon partaalle. "

Nyt kun päästiin näiden ikävien asioiden kertomiseen, niin synnytyslaitoksella tapahtui kyllä niin törkeyden huippu, että huhhuijjaaaa!! Mä oon täällä varmaan kertonutkin siitä Hal-polin sosiaalityöntekijästä, joka oli ihan kamala, kun ei kuunnellut ja uskonut mua ollenkaan vaan puhui mulle, kun pahimman luokan juopolle...Senhän mä tapasin ainoastaan yhden kerran ja sitten se oli mukana palaverissa. Noh, nyt tämä samainen akka ilmestyi sitten mun huoneeseen synnytyslaitoksella ja kyseli suoraan kaikki meidän hoitokontaktit ja kuinka hän nyt murehtii, etten vaan "yrittäisi liikaa" ja väsähtäisi. No eihän tuossa mitään, mutta arvatkaapa mitä?

Se laukoi kaikki noi asiat mun huonekaverin ja hänen vieraansa kuullen!!! Voiko törkeämpää oikeesti olla? Eikä se todellakaan kuiskinut tai mitään, vaan ihan normaalilla äänellä kaikki puhui. Miettikää, kuinka arkaluontoisista asioista se puhui ja todellakin rikkoi tuossa esim. vaitiolovelvollisuutensa, koska kertoi MUN asioitani vieraille ihmisille!

Takapajuloiden tragikoominen ammatillisuus

Tiedättekö miten Pohjanmaalla nuori äiti päätyy sosiaali- ja terveydenhuollon rekisteriin vuosien pakkoseulausta vaativaksi alkoholistiksi?

Alkoholismista ei tarvitse olla mitään näyttöä . Leimaavaa rekisterimerkintää ei estä eikä poista se, että seulaaminen on ollut pakotettua ja turhaa, että seulat ovat aina olleet puhtaat eikä äiti ole koskaan kärsinyt alkoholismista.

Äidin leimaamiseen ja alkoholistiluokitukseen riittää se, että neuvolantäti muistelee kerran nähneensä äidin kaupungilla humalassa- ilman lapsia, ystävättären seurassa. Tämäkin huolihavainto, jonka neuvolantäti itse kertoo ainoaksi alkoholistimerkinnän syyksi, kuuluu luokkaan "mahdollisesti". Se ei silti estänyt terveydenhuoltoa tiedottamasta kaikille tahoille äidin "alkoholismista".
Tosiasiassa äiti ei havainnonteon aikaan edes asunut paikkakunnalla.

Näin valheellisia merkintöjä ja vakavia oikeusturvariskejä tuottaa maailman parhaaksi mainostettu suomalainen terveydenhuolto. Jotain tarttis varmaan tehrä ?

Päihdehuollon resurssit haaskautuvat huoltajuusriitojen ja lastensuojelun masinoimissa turhissa seulauksissa, joiden motiivina ei ole sen paremmin väitetyn päihdeongelman tutkiminen kuin hoitokaan vaan asiakkaan/ex-puolison leimaaminen ja turhanpäiväiset arvovaltakiistat.

Resursseja vapautuisi huomattavasti, jos seulaamisen kriteereitä kovennettaisiin tai jatkuva seulaus korvattaisiin kertaluontoisella testauksella esim. pienellä verenkuvalla.

Päihdehoidossa samoin kuin lastensuojelussa toimii edelleen vanhanaikainen tiedemaailman siunaama komentotalous: tilataan palveluja tietty yksikkö ja annetaan hoitoa tietyn yksikön verran. Tuloksilla ei ole ollut väliä, hoitojen tulosten ja vaikuttavuuden tutkimus on ollut ja on edelleen kiellettyä kummassakin. Kun tuloksia ei tule, avuntarvekin pysyy suurena ja asiakasvirta on taattu. Ihminen on vain nimi paperissa, joka kulkee viranomaiselta toiselle apua saamatta.

RAY ylläpitää toimimatonta päihdehuoltoa ja lastensuojelua syytämällä rahaa tehottomille järjestötoimijoille ja hankkeille/hoidoille, jotka estävät aidon kilpailun ja tuloksellisten hoitojen ja toimintakäytäntöjen käyttöönoton.

Niin päihdehoidossa kuin lastensuojelussa ammatillista osaamista tärkeämpää on ollut hakurahamenettelyn osaaminen ja oikeiden suhdeverkostojen ylläpito.
Valitettavasti tässä suhde/valtapelissä on menetetty ja menetetään säästettävissä olevia ihmishenkiä.

Kannatan kunnallista palvelutuotantoa, mutta lastensuojelun/ psykiatrian/päihdehuollon heikosta ja vaihtelevasta laadusta johtuen raha pitäisi sitoa asiakkaaseen, jonka pitäisi saada ostaa tarvitsemansa apu palvelusetelillä.

Pikkukaupungeissa jo kertaluontoisesta pilvenpoltosta tai sinkkuaikojen muutamista drinkeistä ( ruksi kohtaan 1 krt/ 1-2kk riittää) kauan ennen raskautta kertominen neuvolan AUDIT- testissä takaa nuorelle äidille automaattisesti koko loppuelämän seuraavan alkoholisti/päihdeäiti- merkinnän, pakkoseulauksen, huonon synnytyksen, alentavan kohtelun ja kyttäyksen. Hatarin ja valheellisin perustein( Pohjanmaalla riitti siis neuvolantädin muisto, että äiti mahdollisesti esiintynyt humalassa kaupungilla naisystävän seurassa) tehty merkintä takaa myös yksityisyyden- , salassapitosuojan , vakuutuskelpoisuuden ja kansalaisoikeuksien menetyksen, lastensuojeluasiakkuuden , huostaanottouhan ja todennäköisesti myös huostaanoton.
Näin siis puhtaista seuloista huolimatta.

Kannattaa totisesti miettiä mitä vastaa AUDIT- testiin!

Kannattaa tilata omat asiakaspaperit ja pyytää oikaisua virheisiin, jotka yleensä korjataankin terveydenhuollon puolella. Lastensuojelussa korjausmahdollisuutta ei ole.

"Kun olin synnytyssairaalassa, siellä oli kätilö, joka jostain syystä inhosi minua näkyvästi. Jossain vaiheessa käydessäni osaston toimistossa (josta piti aina hakea maitoannos vauvalle) huomasin, että kätilöllä oli potilaskertomukseni auki tietokoneella. Vilkaisin sitä uteliaana ja järkytyin. Siinä luki asioita kuten "vauvan äiti puhuu puhelua, jossa hän sanoo.... ja kuvaus puhelinkeskustelusta." ja muita vastaavia aivan asiattomia, ei mitenkään hoitosuhteeseeni liittyviä kommentteja. Kun kysyin asiasta, hoitaja kieltäytyi kommentoimasta merkintöjä mitenkään. Voin kuvitella, millaisen merkinnän sain siitä keskustelustamme rekisteriin...

Kun olimme kotiutuneet vauvan kanssa, lastensuojelu otti yhteyttä ja halusi tulla kotikäynnille. Ihmettelin miksi he olivat yhtäkkiä meistä kiinnostuneita. Asia tuotti silloin, tuoreena ensisynnyttäjänä aivan valtavaa stressiä minulle. Muistan että siivosin vessaa klo 02 yöllä, että meillä olisi mahdollisimman siistiä, kun sosiaalitäti tulee. Käynnin jälkeen he totesivat kyllä itsekin, että eiköhän asiat ole ihan ok ja kaikki hyvin.

Vasta jälkeenpäin tajusin, että ne kätilön kirjoittamat kommentit potilaskertomukseeni olivat aiheuttaneet tämän sosiaalihuollon kiinnostumisen. Olisi ollut ilmeisesti jälkeenpäin mahdollista pyytää reksiterin teksti itselle luettavaksi, mutta ajattelin että tapahtunut mikä tapahtunut, ja sen lukeminen olisi varmaan aiheuttanut ylimääräistä stressiä ja mielipahaa minulle vauva-arjen keskellä, joten jätin tilaamatta tiedot.

Niissä rekistereissä voi siis lukea käytännössä mitä vain. Olen miettinyt, onkohan ongelma ohi kokonaan vieläkään. Lehtijutuista voi päätellä, että ilmeisesti monet alan ihmiset urkkivat tuttujen tietoja ihan uteliaisuuttaan, vaikka pääsy ihmisten tietoihin pitäisi olla tiukasti rajattu vain ko. tietoa tarvitseville."

Potilastietoihin voi käytännössä kirjoittaa mitä vain, mikä liittyy asiontiisi ja hoitoosi: hoitohenkilökunnalle kertomasi asiat, tutkimustulokset ja henkilökunnan havainnot jne. Tiedoille on ominaista se, että ne säilyvät eliniän ja nykylaki ei käytännössä edes salli niiden poistamista. Sinänsä tämä palvelee usein potilaan etua, mutta onko näin kaikissa tapauksissa?

Ota huomioon, että kaikki tietosi on kohta tarkoitus tallentaa valtakunnalliseen Kelan ylläpitämään keskusarkistoon (Kanta). Eduskunta muutti lakia yllättäen niin, että tämä tuli mahdolliseksi. Eli jos olet vaikkapa tehnyt 19-vuotiaana abortin tai puhunut 17-vuotiaana yksityislääkärille seksuaali-identiteetin ongelmista, nämäkin tietosi löytyvät keskusrekisteristä vielä 50 vuoden päästä, jos olet elossa. Vertailun vuoksi: jos pahoinpitelet jonkun, tietosi poistetaan poliisin rekistereistä joidenkin vuosien kuluttua."

Jos sinulla on mielenterveyden häiriö, pidä se omana tietonasi, jos vain voit. Tietoa voivat käyttää sinua vastaan ainakin poliisi, pankki, vakuutusyhtiö, koulu ja armeija.


Luottamus murtuu


Lääkärin, asianajajan ja papin vaitiolovelvollisuus on ikiaikainen. Näissä ammateissa ajatellaan tarvittavan erityistä luottamussuhdetta asiakkaan ja ammattilaisen välillä.

Avun saamista on pidetty niin tärkeänä, että lain mukaan lääkäri, apteekkari, kätilö ja heidän apulaisensa eivät saa edes oikeudenkäynnissä todistaa siitä, mitä he asemansa perusteella ovat saaneet tietää.

Ehkä joskus joku jää tuomitsematta sen takia, ettei oikeus voi käyttää lääkäriä todistajana. Lainsäätäjä on kuitenkin katsonut tämän kohtuulliseksi hinnaksi siitä, että jokainen voi saada lääketieteellistä hoitoa pelkäämättä hoitoon hakeutumisen heikentävän asemaansa. Vaitiolovelvollisuus todistajana väistyy vain potilaan suostumuksella tai jos kyse on rikoksesta, josta voi saada yli kuusi vuotta vankeutta.

Todistamiskielto on lääkärin vaitiolovelvollisuuden äärimmäinen ilmenemismuoto. Hippokrateen valassa lääkäri lupaa yleisesti: "Mikäli parannustyössäni tai sen ulkopuolella ihmisten parissa näen tai kuulen sellaista, mitä ei pidä levitettämän, vaikenen ja pidän sitä salaisuutena.
"

Saman periaatteen mukaisesti hoidosta syntyvät potilasrekisterit ovat salaisia, eikä esimerkiksi työnantajalla tai pankilla tietenkään ole niihin pääsyä. Mutta ei potilastietoja anneta virka-apuna edes poliisille.

Yli kaksi vuosituhatta vanhat periaatteet ovat nyt kuitenkin uhattuina. Poliisi ja armeija ovat saamassa oikeuden tietoihin, jotka ovat syntyneet pelkästään hoitotarkoituksissa. 



Puolustusvoimat saa jo tietoja


Asevelvollisuuslaki muuttui jo aiemmin niin, että puolustusvoimat on voinut pyytää psykiatrista hoitoa antavilta tahoilta tietoja kutsuntoihin tulevista miehistä. Puolustusvoimat on kiinnostunut nuorten miesten mahdollisesta mielenterveysdiagnoosista ja psyykenlääkityksestä.

Mahdollisuutta käytettiin ensi kerran kutsunnoissa tämän vuoden elokuussa.


Nuorisopsykiatrian erikoislääkäri Nina Lindberg totesi Lääkärilehdessä, että vastoin potilaan tahtoa lähetetyt tiedot voivat pahimmassa tapauksessa kariuttaa hoitosuhteen ja olla myös hoitoon hakeutumisen esteenä.

- Saatamme vastedes tavata nuoria, jotka kieltäytyvät psykiatrisen erikoissairaanhoidon konsultaatiosta, koska pelkäävät tietojensa päätyvän puolustusvoimille, Lindberg ennustaa.

Tiedoista ei edes välttämättä ole hyötyä puolustusvoimille. Palvelusturvallisuudelle vaaralliset henkilöt tuskin edes ovat psykiatrisen hoidon piirissä, arveli oikeuspsykiatrian erikoislääkäri Eija Sailas Lääkärilehdessä.


Sailas on huolissaan myös eriarvoisuudesta. Varakas potilas voi hoidattaa itseään yksityissektorilla, jolloin hänen tietonsa pysyvät salassa. Kunnallisesta terveydenhuollosta tiedot vuotavat..



Vakuutusyhtiökin haluaa tietosi


Viime aikoina on puhuttu myös mahdollisuudesta, että oppilaitokset voisivat tulevaisuudessa karsia soveltumattomia hakijoita mielenterveyssyin. Se edellyttäisi taas uutta tietosuojaa höllentävää lakia. Mitä asenneilmastossa on oikein tapahtunut? 

Vielä vähän aikaa sitten näytti siltä, että esimerkiksi masennukseen olisi alettu suhtautua melko tavallisena mielenterveyden ongelmana, joka voi osua kenelle tahansa ja jota ei tarvitse hävetä. 

Mielenterveyden häiriöt eivät sitä paitsi tutkimusten mukaan juuri lisää riskiä esimerkiksi henkirikollisuuteen (Ks. Miksi nuori surmaa, Tiede 9/2008, ja Skitsofrenia ei lisää väkivaltariskiä, www.tiede.fi/uutiset)

Mutta nytkö mielenterveyskuntoutujia on alettu taas syrjiä?

Mielenterveyden keskusliiton lakimiehen Merja Karisen mukaan myös esimerkiksi henkivakuutuksia evätään psyykkisen sairauden perusteella. 

Vakuutusyhtiö ei pääse itse potilastietoihin, mutta vakuutusta ei myönnetä, ellei vastaa terveystietoja koskeviin kysymyksiin. Jos on antanut väärää tietoa, korvausta ei myönnetä, ja harhaanjohtavien tietojen antamisesta voi saada syytteen, Karinen selittää.
Myös pankkilainan saamisen sairaus voi estää.

Valehteluksi tuskin kuitenkaan tulkitaan sitä, jos jättää hakeutumatta hoitoon, vaikka olisikin paha olo. 

Kun yksilö pohtii, hakeutuako esimerkiksi masennuksen vuoksi hoitoon, toisessa vaakakupissa on pelko hullun leimasta. Syrjinnän pelko ei viime aikojen uutisten valossa näytä kovinkaan paranoidiselta harhalta.
lyhennelmä Marko Hamilon tekstistä http://www.tiede.fi/artikkeli/1132/varo_hullun_leimaa

Tässä jälleen esimerkki siitä kuinka nuori mies ehtii kuolla päihdehuollon ja psykiatrian kiistellessä kummalle puolelle avunpyytäjä sysätään "arvioitavaksi" ja "diagnosoitavaksi". Samaan aikaan päihdehuollon klinikat keskittyvät lastensuojelun pyynnöstä seulaamaan tavallisia äitejä ja sosiaalityöntekijät ja psykologit etsimään näistä "vuorovaikutuksen häiriötä", psykiatrian uutta muotidiagnoosia menetelmillä, joiden tieteellisyydestä ei ole minkäänlaista näyttöä.

Dosentti Matti Rimpelä on oikeassa esittäessään rahoituksen lopettamista vanhoilta organisaatiomalleilta ja väittäessään, että sosiaalipalvelujärjestelmän vanhat organisaatiot tulisi tuhota, jotta kansalaiset saisivat apua.

"Kevään aikana Akin vanhemmat olivat hakeneet pojalleen apua terveyskeskuksesta, Jorvin päivystyksestä, Mielenterveys- ja päihdepalvelukeskus Empusta ja nuorisopoliklinikka Nupolista. Lisäksi Aki ohjattiin A-klinikalle sekä sosiaalityöntekijän luokse.
Päihdepuoli määritteli ahdistuksen mielenterveysongelmaksi ja psykiatrit päihdeongelmaksi.
"Ainoa ongelma, jonka Aki itse tunnisti, oli asunnottomuus."

http://www.hs.fi/kaupunki/Kolumni Miksi hädässä oleva ei saa Suomessa apua/a1378691091121
http://www.hs.fi/kaupunki/Masentunut nuorukainen ei saanut apua/a1378614182706?ref=hs-art-new-2

Lastensuojelu vei hyväksikäytetyn tytön kovamaineiseen koulukotiin 600 kilometrin päähän kotoa

"Minulla on niin arvokas elämä, etten halua tuhlata sitä vihaamiseen."
Kesään 2009 saakka Krista oli aika tavallinen 13-vuotias tyttö. Koulu sujui hyvin, hymypatsas tuijotti kirjahyllyssä, seiskaluokka oli juuri takana ja kesä alussa.

Treenimatkalla hän tapasi erään miehen, tämän pojan ja pojan kaverin. Kolmikko houkutteli Kristan viettämään iltaa kanssaan. Ilta päättyi asuntoon, jossa poika raiskasi hänet. Pojan isä ja kaveri nälvivät vieressä. Humalaan juotettu Krista ei pystynyt puolustautumaan.

- Pidin raiskauksen salassa kaksi kuukautta, kunnes murruin ja kerroin mummulle.

Syylliset löytyivät nopeasti Kristan tietojen avulla. Poliisit tekivät Kristasta lastensuojeluilmoituksen seksuaalisen hyväksikäytön takia.

Krista alkoi käyttää alkoholia, karkaili ja jätti koulun väliin.

Lokakuussa äiti suostui kiireelliseen sijoitukseen. Krista lähti 45 päiväksi Ylöjärven perhetukikeskukseen. Hän kapinoi ja karkaili, ja poliisit kävivät yhä uudelleen hakemassa hänet ronskein ottein takaisin.

- Itketti ja pelotti. En pystynyt purkamaan pahaa oloani, vaan stressaannuin lisää.

Kauas kotoa
Sijoituksia jatkettiin ja lopulta seurasi järkytys: hänet otettiin huostaan. Krista halusi pysyä lähellä kotia, mutta joutui 600 kilometrin päähän Muhokselle, koulukoti Pohjolakotiin.

Tyttöjen erityisyksikössä odotti kaksi naistyöntekijää kumihanskat kädessään.

- Heidän edessään pienessä vessassa minun piti riisuutua alasti, pörröttää hiuksia, pomppia, mennä kyykkyyn, pyllistää. Siitä tuli tosi likainen ja nöyryytetty olo. Se oli pahinta raiskauksen jälkeen.

Työntekijä löysi Kristan huoneesta sytkärin metalliosan.

- Hän päätteli, että olen impannut. Jouduin istumaan nurkassa, kun miestyöntekijät ratsasivat huoneeni ja kävivät läpi likaiset alusvaatteeni. Kun he selasivat päiväkirjaani, nousin ja vaadin kirjaa itselleni.

- Minut kaadettiin maahan, käärittiin vilttiin ja vietiin betoniputkaan. Siellä oli valvontakamera, joka kuvasi kaikkea, vessanpönttöäkin. Sain pitää t-paidan ja alushousut. Makasin peiton alla, kunnes se vietiin aamulla pois. Pyysin housuja ja sain isot miesten kalsarit.

Krista vietti putkassa 22 tuntia. Hän pääsi pois, kun terveydenhoitaja valitti kohtelusta.

Pohjolakodissa putkaan
Putkat ovat edelleen käytössä Pohjolakodissa. Johtaja Kari Matela sanoo, että ne ovat eristämishuoneita, jotka on tarkastettu ja hyväksytty.

- Lastensuojelulaissa määritelty eristäminen voi kestää korkeintaan vuorokauden, meillä yleensä 12 - 14 tuntia. Eikä alle 12-vuotiaita koskaan laiteta sinne.

Matelan mukaan Pohjolakodissa ei ole koskaan tehty tulotarkastuksia, joissa nuoren pitäisi riisuutua alasti.

- Se ei ole tätä päivää.
lähde: Kotimaa

Nuoret kehittäjät- ryhmän nuoren sanoin: " Nuoren ei kannata kertoa ongelmistaan, koska ei voi vaikuttaa siihen, mitä sen jälkeen tapahtuu."

Tyyppiesimerkki lastensuojelun "tuen" tuloksista:

http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/paihdeaidin-raskas-taistelu---kolarin-jalkeen-lapseni-vietiin-/2806836

Minä pyysin lasteni isän kuoleman jälkeen kunnan kotiapua, lasten lomaleiriä ja tukiperhettä. Minut naurettiin sosiaalitoimiston kokouksesta ulos. Valitin terapeutille, kuinka uupunut olin kahden taaperon kanssa, suruissani ja ilman tukiverkkoa. Terapeutti soitti luvallani sosiaalitoimeen ja yritti saada minulle näitä palveluita. No kotiapu luvattiin, mutta kotiin tulikin kaksi lastensuojelun perhetyöntekijää tivaamaan, että "olisiko minulla jotain kerrottavaa". Minulle valehdeltiin päin naamaa. Olivat lukeneet kätilöopiston paperit, jossa minua epäiltiin huumeäidiksi. En ollut päästä "palvelusta" millään eroon. Kaksi kokousta pidettiin mutta kokouksen muistiinpanot tuhottiin ja myöhemmin väitettiin, että asiakkuus olisi jatkunut 3 vuotta, vaikka 2000 -luvun alun VARPU - pioneerit kävivät kotonani huolestumassa vain puoli vuotta. He eivät koskaan kertoneet, mikä heidän huolensa oli. En tiennyt, että he kirjoittavat kaiken sanomani rekisteriin, jota ei koskaan korjata. Ei siellä mitään vakavaa ole, kunhan valitan avun puutteesta ja kritisoin saamaani "apua". Kerran käskin ne tiskaamaan, kun eivät tehneet muuta kuin istuneet ja tuijottaneet. Eivät tietenkään tiskanneet ja heitin ne viheliäiset ulos kotoani. Vielä 10 vuotta myöhemmin tämä puolen vuoden selkkaus tuli eteeni "viranomaisten aikaisempi huoli perheestä" - nimikkeellä, jolla valmisteltiin selkäni takana lasteni huostaanottoa. Lapseni pelastuivat silkan pippurisuuteni ansiosta. Lastensuojeluviranomaiset ovat haaskalintuja, jotka käyttävät hyväkseen ihmisen hetkellistä hätää ja avuntarvetta. Itse esitetyt ja omalle perheelle sopivat tukimuodot viskataan roskiin mutta ei hätää, kyllä sossu huolen keksii ja lääkkeeksi huostaanoton! Terveisiä Helsingistä Kallion perhekeskuksen alueelta.