Mitenköhän sitä buggia tulisi lavalla tanssia?

Bugg on ihan kiva tanssi! Täähän vois olla ihan mun juttu - luulin raukka buggin alkutaipaleella :(
Vieläkin tanssin buggia (tai siis jotain askel iskulle tanssia), mutta into on vähän laantunut. Ja ehkäpä syynä oli eräs kurssi, jonka viestiksi minulle jäi se, että me suomalaiset tanssimme buggia rumasti. Ja sille on tehtävä jotain ja äkkiä!

En ole käynyt tansseissa buggin kotimaassa, joten en tiedä tanssivatko kaikki miehet siellä vapaalla askelluksella, vai olisiko sielläkin ehkä olemassa kilpabuggia ja paikallista karvalakkiversiota.
33952
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

Varmaan sieltäkin löytyy kaikenlaisia versioita, joskin kilpatasolla näyttävät olevan meitä edellä. Itse pidän svedutyylisestä bugista, vaikka en sitä osaakaan. Vaatisi aika paljon harjoittelua.

Suomessa mennään bugit enemmän ja vähemmän kävelyhumppana. Tosin täytyy sanoa, että soitetut. buggbiisit ovat myös sellaisia, että ei niistä oikein bugg-swingiä löydy.

Buggamainen vienti ei vaan oikein hyvin istu, jos nainen menee suoraa askellusta. Se tuntuu aivan erilaiselta viejän kannalta ja aina yhtä uskomattoman hyvältä, kun nainen tanssii oikeasti buggia.

Äänestä

Kyllä bugga tanssitaan suoralla askeleella. Näin blunkka sitä on opettanut. Bugg on se ruotsalaisten omakseen ottama ja sovittama askel iskulle jitterbug. Ruotsalaiset kehittivät askel iskulle jitterbuggiin oman "twistaavan etenevän" tyylin. Myös tanssin nimi saneerattiin jitterbug nimestä. Jitterbug nimeä lyhennettiin alkuosastaan jättämällä jitter osa pois. Kun näin lyhennetty nimi oli jotenkin vaatimattoman tuntuinen, niin siihen lisättiin loppuun "ylimääräinen g" ja nimeksi muodostui "bugg".

Äänestä
  • Vähän samanlaiset fiilikset kuin ketjun aloittajalla. Aluksi tuntui että vau! tämä on mun tanssi mutta pikkuhiljaa into on alkanut hiipumaankin. Tosin bugg-musiikki siltä osin kuin se on sellaista svengaavaa rock´n rollia niin innostaa kovasti vieläkin tanssimaan.

    Harjoittelin sitä aika antaumuksella vuosia jollin en treenannut mitään muuta kuin pelkkää buggia. On otettu kursseja, leirejä, yksäreitä, tanssittu "hyvien" kanssa jne. Buggiani muutaman kerran jopa joku kehaisi. Kuitenkin siitä on jäänyt sellainen olo ettei siitä oikein vieläkään saanut sellaista mitä halusi. Olisin halunnut sellaista boogahtavaa tyyliä oppia mutta totuus on että iän tuomat rajoitteet tulivat vastaan. Esim. rok ja sving kilpailijoiden buggihan on juuri tuollaista mistä on kyse mutta kyllä he on nuoria ja harjoitelleet tenavasta asti ja ovat oikeasti urheilijoita. Ei keski-ikäinen köntys tule koskaan pääsemään samaan vaikka miten treenaisi.

    Tanssihan voi silti olla hauskaa varsinkin kun kyseessä on lavatanssi. Sanottakoon kuitenkin sekin että kun lavatanssiharrastus menee niin pitkälle kuin itselläni (ja monilla muilla) meni, niin kyse ei enää ole pelkästä "hauskanpidosta" vaan myös halusta kehittyä mahdollisimman hyväksi tanssijaksi. Todellisuudessa em. kilpaurheilijoita lukuun ottamatta kaikki lavatanssi on joka tapauksessa aina karvalakkitanssia.

    Äänestä

  • Bugerkki kirjoitti:

    Vähän samanlaiset fiilikset kuin ketjun aloittajalla. Aluksi tuntui että vau! tämä on mun tanssi mutta pikkuhiljaa into on alkanut hiipumaankin. Tosin bugg-musiikki siltä osin kuin se on sellaista svengaavaa rock´n rollia niin innostaa kovasti vieläkin tanssimaan.

    Harjoittelin sitä aika antaumuksella vuosia jollin en treenannut mitään muuta kuin pelkkää buggia. On otettu kursseja, leirejä, yksäreitä, tanssittu "hyvien" kanssa jne. Buggiani muutaman kerran jopa joku kehaisi. Kuitenkin siitä on jäänyt sellainen olo ettei siitä oikein vieläkään saanut sellaista mitä halusi. Olisin halunnut sellaista boogahtavaa tyyliä oppia mutta totuus on että iän tuomat rajoitteet tulivat vastaan. Esim. rok ja sving kilpailijoiden buggihan on juuri tuollaista mistä on kyse mutta kyllä he on nuoria ja harjoitelleet tenavasta asti ja ovat oikeasti urheilijoita. Ei keski-ikäinen köntys tule koskaan pääsemään samaan vaikka miten treenaisi.

    Tanssihan voi silti olla hauskaa varsinkin kun kyseessä on lavatanssi. Sanottakoon kuitenkin sekin että kun lavatanssiharrastus menee niin pitkälle kuin itselläni (ja monilla muilla) meni, niin kyse ei enää ole pelkästä "hauskanpidosta" vaan myös halusta kehittyä mahdollisimman hyväksi tanssijaksi. Todellisuudessa em. kilpaurheilijoita lukuun ottamatta kaikki lavatanssi on joka tapauksessa aina karvalakkitanssia.

    Svedubugg on kyllä kauniin näköistä. Mutta entäs jos se swing/boogie- tausta puuttuu? Miten silloin saadaan aikaiseksi tanssillinen vapaa askellus? Pitääkö miehen osata tanssia vapaalla askelluksella, koska vasta silloin hän tanssii Buggia?

    Opetetaanko Ruotsissa buggia vain yhdellä tavalla, vai löytyykö sieltäkin näitä eri askellusversioita, joita Suomessakin opetetaan? Tosin kokemukseni Suomen eri kolkista on rajallinen, mutta uskaltauduin nyt kuitenkin näin arvelemaan. Kuriositeettina voisin mainita, että eri puolilta Suomea olevien tanssipartnereiden tyylistä voi joskus jopa päätellä, kenen opetuslapsia he ovat, tämä siis tietenkin ihan oma mielipiteeni.

    Pitäisikö täällä Suomessa opettaa ihan erikseen lavabuggia vai pitäiskö tällä suomalaisella versiolla olla ihan oma nimensä? Minusta nimittäin suomalainen bugg ei ole rumaa, se on vain erilaista kuin kilpabugg. Eläköön erilaisuus!

    Minulle tanssi on ilo, henkireikä, intohimo, elämä. Niin saleilla kuin lavoillakin,
    myös buggia tai mitäsenytolikaan tanssiessani.

    Äänestä

En oikein tajua että kaikki pitää opettaa johonkin kaavaan, voihan sitä fiilsitellä...

Buggia kun on aikansa veivannut niin askellustyyli ja muukin tyyli muuttuu aina suhteessa biisiin ja mielentilaan.

Äänestä
  • Kävelyhumpan kaltaiseksihan bugg on muuttunut, kun sitä alettiin tanssimaan myös humpansukuisiin komppeihin, kuten 50's tyylisiin rock 'n' rolleihin ja coutryhumppiin.

    Äänestä

Eihän sillä välii miten menee , kunhan kaik natsaa musiikkiin.
Mullakin askellus selvästi muuttunut vuosien myötä, kokemuksen karttues, eikä taida muistuttaa juurikaan sitä, minkä aikanaan kursseilla opin.
Musta mikään ei ole väärin, mikä musikkiin menee, kilpailuis kait on eri juttu.

Äänestä
  • Olihan se vanhaan buggmusiikkiin tanssittu bugg aika kevyttä hipsimistä. Mutta kun bugg-musiikki vapautui käsittämään lähes kaiken nopeudeltaan sopivan tasa-askellukseen soveltuvan musiikin, niin on luyonnollista että myös buggia alettiin tanssimaan vaihtelevammalla eri musiikkiin sopivilla tyyleillä. Nykyinen bugg on vanhaan hipsuttelubuggiin verrattuna aika nopeaa ja kaikki eivät edes pysty tanssimaan nopeimpia versioita.

    Äänestä

  • Hipsutellen kirjoitti:

    Olihan se vanhaan buggmusiikkiin tanssittu bugg aika kevyttä hipsimistä. Mutta kun bugg-musiikki vapautui käsittämään lähes kaiken nopeudeltaan sopivan tasa-askellukseen soveltuvan musiikin, niin on luyonnollista että myös buggia alettiin tanssimaan vaihtelevammalla eri musiikkiin sopivilla tyyleillä. Nykyinen bugg on vanhaan hipsuttelubuggiin verrattuna aika nopeaa ja kaikki eivät edes pysty tanssimaan nopeimpia versioita.

    "käsittämään lähes kaiken nopeudeltaan sopivan tasa-askellukseen soveltuvan musiikin"

    Mielestäni bugg on mennyt huonommaksi juuri tuon takia. Tasapaksu jumputus on kyllä selväpiirteinen tanssia, mutta samasta syystä sävytöntä loikkimista.
    Siinä hyvä tanssi muuttui täysin market-kamaksi.

    Äänestä

  • piippadaappa kirjoitti:

    Se oikea ruotsalainen bugg kaatui siihen entiseen tarkasti määrättyyn tasapaksuun jumputtelumusiikkiin ja hipsutteluun. Nykyinen musiikkivalikoima tekee buggista monin verroin monipuolisemman tanssin, kun sitä voi tanssia monipuoliseen musiikkiin musiikin mukaisella aksentilla. Onneksi siitä monotonisesta ylitasaisesta buggtanssista on päästy eroon ja tilalle on kehittynyt monimuotoinen vaihteleva bugg.

    Äänestä

  • Buggia meille kirjoitti:

    Alkuperäinen ruotsalainen bugg-musiikki ei todellakaan ole jumputtelumusiikkia.
    Jumputtelumusiikkia on sheikki ali hassan ja muut konepohjaiset rytmit.
    Miksi bugg pitäis tanssia kaikkeen musiikkiin, eihän valssiakaan tanssita kaikkeen vaikka ihan hyvin voisi.
    Ylivoimaisesti paras musiikki marssibugalle olisi oikea marssimusiikki niin olisi vieläkin helpompi rytmi.

    Äänestä

  • isosotilas kirjoitti:

    Aika tylsää, jos nyt ei jumputteluu, niin aika ykstotista naksuttelua. Ei mikään ihme, että ruotsissa siihen viimein kyllästyttiin.

    Äänestä

  • Naksutteluuuuu kirjoitti:

    Aika tylsää, jos nyt ei jumputteluu, niin aika ykstotista naksuttelua. Ei mikään ihme, että ruotsissa siihen viimein kyllästyttiin.

    Bugg on ykköstilalla, eikä siitä ole väistynyt. Kehittyy tanssi aivan silmissä vastaamaan kansan odotuksia. Ihanat tanssitunnelmat, kun useimmat uskaltavat tanssimaan. Porukat ovat innostuneet todella kovasti tanssista ja kurssit ovat täynnä uusia innokkaita harrastelijoita.

    Ruotsalaisetkaan eivät siis osaa buggia ihan syntymästään saakka, vaan monet ovat ne, jotka vieläpä vanhemmiten ovat innostuneet oppimaan.

    Äänestä

  • showon kirjoitti:

    Bugg sai uutta nostetta ruotsissa, kun musiikki ja tanssityyli vapautui vanhoista säännöistä. Yli kaksikymmentä vuotta ruotsalaiset jaksoivatkin tanssia sitä tiukasti määriteltyä tanssia vähintään yhtä tiukasti määriteltyyn äärettömän tylsään naksuttelumusiikkiin. Ruotsissakin on viimeaikoina alettu tanssimaan "bugg-musiikkiin" paikallaan tanssittua 4-count hustlea eli samaan tapaan kuin amerikassa on tanssittu hustlea jo pitkään ja suomessakin 80-luvulta alkaen.

    Vielä 90-luvun alussa ruotsalainen bugg-musiikki oli erittäin tiukan raamin mukaista bugg-iskelmää ta "vikingarna rokkia". Nykyisin buggia tanssitaan monipuoliseen nelijakoiseen musiikkiin laidasta laitaan. Ei tule edes mieleen sellaista nelijakoista musiikkia nopeusalueelta 120 - 160 iskua minuutissa, mihin ei buggia tanssittaisi.

    Äänestä

  • Hustlebugg kirjoitti:

    "Ei tule edes mieleen sellaista nelijakoista musiikkia nopeusalueelta 120 - 160 iskua minuutissa, mihin ei buggia tanssittaisi."

    Valitettavasti.

    Äänestä

  • runpali kirjoitti:

    "Ei tule edes mieleen sellaista nelijakoista musiikkia nopeusalueelta 120 - 160 iskua minuutissa, mihin ei buggia tanssittaisi."

    Valitettavasti.

    Minkähänlaiseen musiikkiin buggia pitäisi käsityksesi mukaan tanssia, jos nelijakoiseen tanssiminen on valitettavaa.

    Äänestä

Piippadaappalle: Kun kuitenkin on tarkoitus, että lavoilla buggia pitäisi pystyä jokseenkin jokaisen tanssimaan, ei kovin nopeaa tai muuten vaativaa musiikkia voi ainakaan usein soittaa.

Silloin tällöin tuota "oikeata" bugg-musiikkia tulee väliaikalevyiltä. Viimeksi pari viikkoa sitten Cavassa. Silloin oli havaittavissa, että keskimääräistä kokeneemmasta ja taitavammasta tanssiyleisöstäkin huomattavalla osalla oli vaikeuksia juuri buggia varten sävelletyn musiikin tanssimisessa sen edellyttämällä tavalla.

Jotakuinkin tällaistahan se levymusa tuolloin oli, innostavaa ja oikeanlaiseen askellukseen johdattavaa, mutta ei läheskään kaikille soveltuvaa:
http://www.youtube.com/watch?v=pl0erPp766E

Juuri siksi varmaankin lähes kaikki yhtyeet soittavat sitä karvalakkimalliin soveltuvaa jokamiehen bugg-musiikkia.

Äänestä
  • Näinhän se on. Buggista on jo tullut nykyajan humppa ja eipähän tuo minulta ole pois.

    Äänestä

Luultavasti on Suomen lavoilla niinkuin Ruotsinkin aika lailla suuria eroja, miten on opittu tanssimaan.

On niin sanottuja vastaheränneitä, ja uskaltavat Ruotsin tyyliin liikkua eteenpäin muun joukon mukana, jossa sitten on monenmoista tyyliä, ja sitten on niitä jotka tukkivat kaikkien tiet, eivätkä tanssi eteenpäin liikettä, vaan junnaavat yhdellä paikalla keskellä tanssisalia. Mikään ole niin tympeää kun paikallaanpolkeminen bugg-tanssissa.

Mikään ei ota päähään niin paljon kuin tuollainen junnaaminen ja tien tukkona oleminen, kun ei pääse toteuttamaan omaa liikkuvaa tyyliä.

Äänestä
  • Niimpä. Mutta se keskilattialla tanssittu kävelyaskelluksinen tanssi on usein jotain muuta kuin buggia. Esimerkiksi swing kuvioin paikallaan kävelyaskelilla tanssitaan jo aika runsaasti neljä askelta neljään iskuun hustlea. Ja paikallaan tanssitut swingtanssit kuuluukin tanssia keskilattialla. Samaa tanssia tanssitaan jo yleisesti myös humppamusiikkiin. Ja jos tanssitaan sitä kieputtelu/pyörimistanssia paikallaan eli paikallaan tanssittavaa buggia, niin sekin kuuluu tanssia keskilattialla.

    Mitään spesiaalia bugg-musiikkia ei edes ole olemassa, joten niihin musiikkeihin mihin tanssitaan buggia, tanssitaan myös lukuisa määrä erilaisia tansseja mitä on perinteisesti tanssittu paikallaan keskilattialla.

    Äänestä

Liikkuminen ei tee buggista yhtään "edistyksellisempää" paikallaan tanssittavaan versioon nähden. Buggissa "edistyksellistä" on tanssillisuus, syke, svengi, minimaalinen vienti (versus kahvimyllyn veivaaminen), askelvariaatiot ja musikaalisuus. IMHO nämä on helpompi omaksua suhteellisen paikallaan pysyvään versioon. Liikkuvan buggin tanssiminen usein tappaa nuo tanssin parhaat piirteet.

Liikkuminen ei myöskään vähennä ruuhkautumista vaan usein päin vastoin. Liikkuva bugg kulkee tavallisesti eri nopeudella esim. suljetun otteen tanssiin nähden. Siksi liikkuvat buggaajat usein häiritsevät muita tanssijota paljon enemmän kuin keskilattialla paikallaan tanssittavaa versiota tanssivat.

Äänestä

Avanaq kirjoittaa minusta todella hyvin ja ilmeisen kokemukseen perustuen. "Bugghölkkä" ympäri lavaa ei ole eikä pidä olla mikään itsetarkoitus. Niin ja kuten nimimerkki myös toteaa, niin tanssillisuus on kaikkein tärkeintä koska kerran tanssista on kysymys. Buggin säännöt itsessään antavat mahdollisuuden tanssia buggia hyvinkin monella tavalla.

Edellä kehutaan myös svedubuggia. Makuasia sekin. Itse en pidä ollenkaan kauniina buggia, jossa miehen jalat heiluvat levällään kuin helikopterin lavat. Kauneus lienee tässäkin katsojan silmässä. Bugg on lopulta vain yksi tanssi muiden joukossa, vaikka epäilemättä on omalla tavallaan kiinnostava.

Äänestä
  • Niin ei ruotsalainenkaan bugg nykymuodossa ole kummoista. Suomalainen on humpan korvike ja ruotsalainen lindy-hopin/vastaavan halpaversio.

    Äänestä

  • go ou kirjoitti:

    Niin ei ruotsalainenkaan bugg nykymuodossa ole kummoista. Suomalainen on humpan korvike ja ruotsalainen lindy-hopin/vastaavan halpaversio.

    Suomalainen bugg on enemmän ruotsalaista buggia, kuin ruotsalainen bugg.

    Äänestä

  • go ou kirjoitti:

    Niin ei ruotsalainenkaan bugg nykymuodossa ole kummoista. Suomalainen on humpan korvike ja ruotsalainen lindy-hopin/vastaavan halpaversio.

    Ja argentiinalainen bugg on tangon korvike ja latinalainen bugg on samban korvike.

    Äänestä

Tuotapa en ole tullutaan ajatelleeksikaan, että ruotsalaista buggia voi hyvin pitää lindyn halpis- tai karvalakkiversiona. Hyvä rinnastus!

Aloittelijalle bugg voi aluksi tuntua vaikealta mm. siksi kun "miehen askel on vapaa". Pitää kuitenkin ensin oppia "tanssimaan" tasa-askelluksella, jotta pystyy soveltamaan myös vapaata askellusta niin halutessaan. Kaiken kaikkiaan bugg on mielestäni ylimainostettu tanssi. Yhtä hyvin suomalaiset tanssiohjaajat voisivat viedä Ruotsiin vaikka suomalaista humppaa ja fuskua. Ruotsalaiset lienevät sen verran viisaampia, että eivät moiseen alennu.

Säikeen avaajalle sanoisin, että älä vaivaa päätäsi sillä miten buggia pitäisi tanssia. Tanssi kuten hyvältä ja mukavalta tuntuu ja ota parisi ja muuta tanssijat huomioon. Tansseissa ei olla kilpailemassa vaan viihtymässä.

Äänestä
  • Sanoitpas Cake todellista asiaa. Meinaan tuota osaa jossa vietäisiin suomalaista tanssia Ruotsiin! Kannatan voimakkaasti!

    Kokemukseni on että tanssikulttuuri Ruotsissa on aika surkean köyhää. Joskus kun käyn ei ole muuta kuin foxtrot ja bugg, sekä niistä erilaisia väänneltyjä versioita, mieltymyksen mukaan.

    Joskus harvoin olen nähnyt kuinka joku opettaa esimerkiksi jenkan askeliin, tanssijoiden joukossa, ja tulee hyvä mieli. Meitä suomalaisia on niin paljon Ruotsissa, että ei voi estää tanssityylien leviämistä, mutta en tiedä että olisi mitään aktiivista opetusta suomalaisiin tanssityyleihin suuremmassa määrin.

    Joku jolla on mahdollisuus irrottautua muutamaksi viikoksi kerrallaan tulisi varmaan huomaamaan, minkälainen veto on suomalaisilla tansseilla, ja fusku tietenkin ensimäisenä.

    Äänestä

  • Suomalainen fusku on vanha jive eli single time swing sovitettu foksimusiikkiin. Samaan vanhaan jive karegoriaan kuuluu mös vanhat 4-step 4-count swingit eli neljään laskettavat askel iskulle swingit. Nykyisin Amerikassa on alettu nimittämnään näitä yksinkertaisella askelluksella tanssittuja swingejä hustleksi. Euroopassa vastaavista tansseista käytetää mm. fresh jive, modern jive nimityksiä. Myös muita nimityksiä on käytössä kuten cerock ja le rock.

    Lisäksi maailmalla tanssitaan erilaisia fuusiotansseja. Fuusiotansseissa tanssitaan erilaisiin tanssimusiikkeihin yleensä swingkuvioita, kuten tangomusiikkiin.

    Äänestä

  • Fuusiotansseja kirjoitti:

    Suomalainen fusku on vanha jive eli single time swing sovitettu foksimusiikkiin. Samaan vanhaan jive karegoriaan kuuluu mös vanhat 4-step 4-count swingit eli neljään laskettavat askel iskulle swingit. Nykyisin Amerikassa on alettu nimittämnään näitä yksinkertaisella askelluksella tanssittuja swingejä hustleksi. Euroopassa vastaavista tansseista käytetää mm. fresh jive, modern jive nimityksiä. Myös muita nimityksiä on käytössä kuten cerock ja le rock.

    Lisäksi maailmalla tanssitaan erilaisia fuusiotansseja. Fuusiotansseissa tanssitaan erilaisiin tanssimusiikkeihin yleensä swingkuvioita, kuten tangomusiikkiin.

    Bugg tuntuu toisinaan ihan kivaltakin tanssilta mutta toisinaan se tuntuu aika typerältäkin.

    Joku kiva tanssi pitäisi kehittää tarttuvaan rock´n roll musiikkiin kumminkin. Voisi se olla Boogie Woogiekin mutta sitäkin on vaikea oppia tanssimaan hyvin.

    Äänestä

  • 19+18=37 kirjoitti:

    Hmm? Näitähän luulisi jo olevan riittämiin eikä uutta enää tarvita. Oheisesta listasta voi valita ja listaakin täydentää:

    Jive
    Fusku tuplabaunssilla (tai Swingfusku)
    Lindy hop
    BW
    Bugg (kun siltä tuntuu)
    West Coast Swing (East Coast Swing on periaatteessa jiveä)
    Potkurokki (parasta välttää tanssilavoilla)

    Luulisi tällä valikoimalla pärjäävän aika pitkälle?

    Äänestä

  • Suomalaista suljetussa otteessa tanssittua kävelyhumppaakin pidetään buggina. Samoin askel iskulle tanssittua tangoa pidetään buggina. Asakel iskulle tanssittuia swingiä pidetään buggina. Askel iskulle tanssittua karnevaalisambaa pidetään buggina. Askel iskulle hustlea pidetään buggina.
    Kaikkia näitä tansseja on tanssittu kymmeniä vuosia aikaisemmin, kuin buggia on edes tunnettu.

    Äänestä

Mielestäni on hyväksyttävä se tosiasia, että lajit kehittyvät, "haarautuvat" eri lajeiksi, kuten esim. bugg ja aikanaan muutkin swingtanssit jotka tänä päivänä ovat eriytyneet (lindy, jive, bw....). Ehkä nimikkeiden vaihto voisi lisätä eri suuntauksien hyväksyntää? Olen tuntenut tanssin iloa ja riemua niin vanhan bugin, kuin swedubuginkin tanssijoiden kanssa, joten sanoisin, että molempi parempi! Tanssikaamme ilolla kaikkia lajeja :D !!!

Äänestä

Mitä on karvalakkibugg.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

karvalakkibugg kirjoitti:

Bugg on ihan kiva tanssi! Täähän vois olla ihan mun juttu - luulin raukka buggin alkutaipaleella :(
Vieläkin tanssin buggia (tai siis jotain askel iskulle tanssia), mutta into on vähän laantunut. Ja ehkäpä syynä oli eräs kurssi, jonka viestiksi minulle jäi se, että me suomalaiset tanssimme buggia rumasti. Ja sille on tehtävä jotain ja äkkiä!

En ole käynyt tansseissa buggin kotimaassa, joten en tiedä tanssivatko kaikki miehet siellä vapaalla askelluksella, vai olisiko sielläkin ehkä olemassa kilpabuggia ja paikallista karvalakkiversiota.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu