pitäisikö huolestua enemmän?

ahdistunut

Tapasin 6kk sitten poikaystäväni ja silloin avoimesti kertoi, että joskus ollut suuria velkoja niin alkoholin, kuin pelienkin takia. mutta vannoi ettei ole vuosiin ollut ongelmia. mutta nyt 6kk seurustelun jälkeen, hän kertoi olevansa suurissa veloissa. samoista syistä.olen sanonut että parempi ettei sit enää kännäile, sillä sillon hän retkahtaa pelaamaan sievoisia summia. sanoi että pystyy pelaamaan kohtuullisesti, siksi hän ei tule sitä lopettamaan koskaan, sillä tykkää siitä. haluaa kuulemma minulle näyttää että nykyään hän pystyy pelaamaan normaalisummilla. yleensä hän siis pelaa kavereitten kaa jatkoilla, jolloin on helppo lainaa rahaa kavereilta. näin tän hetkiset velatkin on hankittu. hän ei minun aikanani ole pelannut, tai ainakaan en ole siitä tiennyt. hän sanoaa, että parempaan on menossa. mut mitäs sit kun taas rahatilanne ok, saanko taas vaan peloissani odottaa uutta kertaa kun on pelattu yli varojen. jotenkin olen jo nyt kyllästynyt tähän valehteluun. mielessäni en jaksa enää edes välittää, sillä en näe tulevaisuuttamme enää samanlaisena. mutta jokin sanoo että pitäisi antaa mahdollisuus. mutta olisiko se vain tyhmää?

8

754

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Trust me

      Olen kärsinyt peliongelmasta ja olen välillä pystynyt olemaan pelaamatta, mutta olen monesti sortunut houkutuksiin palata pelaamaan ja on uskonut että pystyy pitämään homman hallussa, eikä pelaaminen riistäydy käsistä. Olen kuitenkin mokannut joka kerta ja tiedän, ettei ainakaan omalla kohdallani onnistu pelihimojen hallinta. Ainoa keino oli itsellä jättää pelit kokonaan ja laittaa estot kaikille pelisivustoille. En usko, että poikaystäväsikään hallitsee tilannetta.

    • 7+16

      Jos ongelmia esiintyy, lopeta suhde. Et tiedäkään millaiseen piinaan joudut peliongelmaisen kanssa. Toista et pysty parantaan. Hyysääminen kun ei tuo tulosta.
      Oma isä oli/on pahasti koukussa. Itselle on jäänyt sen verran kammo etten ala tapaileen/suhteeseen ihmisen kanssa jolla on joskus menneisyydessään ollut peliongelma. Tuosta voit päätellä millaista se arki on...

    • ahdistunut

      kiitoksia paljon vastauksista... taitaapi olla etten riskiä ota oman tulevaisuuteni kanssa... en halua elää elämässä jossa mietin mitä jos.... tässä vaiheessa on hyvä vielä liukua pois tilanteesta, kun ei tuota perhettä yhdessä ole. enkä halua ottaa riskiä että tämä olisi joskus ongelma jos olisi lapsia. kiitos paljon

    • One chance and out

      Jos pidät tyypistä, anna vika mahollisuus, jos et älä anna. Älä pilaa omaa elämääs ainakaan antamalla rahaa tommoselle jätkälle.

      • Nou nou nou!

        Ei mitään toisia tai kolmansia mahdollisuuksia! Ne tunteet ei aina riitä, että parisuhde olisi onnellinen. Toisen kanssa tulisi olla turvallinen olo. Eiköhän se tilanne ole käynyt ap:lle jo selväksi. Ehdottomasti tuollainen suhde poikki. Ap:n ei missään nimessä pidä haaskata omaa elämäänsä toisen hallitsemattomalla ongelmalla, joka luultavimmin tulee vain pahentumaan ajan myötä.


    • Hei Ahdistunut!

      Parisuhteen tulisi perustua luottamukselle. Jos joudut suhteessa jatkuvasti epäilemään toista ja odottamaan huonoja uutisia niin sellainen kalvaa suhteen perustaa ja tekee suhteen hankalaksi.

      Kohtuupelaaminen voi olla mahdollista, mutta harvemmin silloin kun taustalla on selvittämätön ja hoitamaton peliongelma. Viestistäsi käy ilmi, että poikaystäväsi ei tällä hetkellä edes harkitse lopettavansa pelaamista, koska uskoo voivansa pelata kohtuudella.

      Toisen käytöstä ei voi suoran muuttaa, mutta muutokseen voi motivoida esimerkiksi antamalla peliongelmaan liittyvää materiaalia luettavaksi. Peluurin sivuilta löydät materiaalia peliongelmaan liittyen http://www.peluuri.fi/etusivu/ Poikaystäväsi voisi myös tehdä Päihdelinkin sivuilta löytyvän testin http://www.paihdelinkki.fi/testaa/rahapelitesti ja voisitte yhdessä keskustella testin tuloksista.

      Jos suhteenne jatkuu, olisi tärkeää että voisitte puhua avoimesti rahankäytöstä ja pelaamisesta. Ongelmapelaajalle ei kannata lainata rahaa eikä velkoja lähteä maksamaan, koska velkojen maksaminen usein vain mahdollistaa pelaamisen jatkamisen. Voit ottaa pelaamisen puheeksi rauhallisesti keskustellen ja syyllistämisen sijaan kertoa, että olet huolissasi ja välität. Jos keskustelu pelaamisesta epäonnistuu, se ei ole sinun vikasi vaan johtuu todennäköisesti siitä, että poikaystäväsi ei ole vielä valmis tekemään asialle mitään ja kieltää ongelman.

      Jos haluat pohtia tilannettasi tarkemmin, voit soittaa Peluurin Auttavaan puhelimeen anonyymisti ark. klo. 12 - 18 numeroon 0800 100 101. Voit myös kannustaa poikaystävääsi soittamaan Peluuriin.

      Ystävällisesti,
      Peluuri-tiimi

    • just a pker

      hey, callllll 0291350135for hjälp plzzzzzzzzzz mickekickeleakbatteryacid l2pk kid crash3ddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddd

    • InternetinJeesus^2

      no voe prkl. Ainakaan poikaytstäväsi ei vedä kännejä, niin että klo 13:33 ollaan laattaperseet.. eikä hakkaa sinua. Eli jätä oman onnensa nojaan. Ehkä perhe huolehtii, ehkä ei. Jos itse olet ongelmaton ja syperhyvännköineinen, sinulle löytyy varmasti monen monta ottajaa, joista jotkut myös hyvänäpitäjiä.
      Helvettiäkö sitä jossain suomikaksneljässä murhetiumaan tuollaisia.

      Eh. Vai oliko tämäkin niitä etusivun s24 keksimiä huuhaa juttuja?
      Vitut siitä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä

      Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai
      Ikävä
      89
      8233
    2. Persut: haluamme lisää veroja!

      Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki
      Maailman menoa
      42
      4728
    3. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      41
      4381
    4. Jos samassa autossa istuu romani, somali ja venäläinen, kuka ajaa?

      Arvioiden mukaan romanit lähtivät noin 1000-luvulla liikkeelle pohjois-Intiasta. Nyt 1000 vuotta myöhemmin he ovat levit
      Maailman menoa
      45
      2585
    5. Numero josta kaivattusi tulee mieleen

      Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.
      Ikävä
      98
      1468
    6. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      40
      1296
    7. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      40
      1227
    8. Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera

      Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota
      Lieksa
      39
      1150
    9. Heräsin taas sinä mielessä

      Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?
      Ikävä
      64
      1132
    10. Kannattaa toimia yleisesti ottaen

      Ajoissa. Vaikka miten paljon haluan ja tunnen, olen löytänyt nyt elämääni jotain uutta ja se todennäköisesti edistyy, jo
      Ikävä
      166
      1070
    Aihe