Päihteet ja riippuvuudet
Trendaavat keskustelut
- 25107
- 250897
- 49320
Luetuimmat keskustelut
Orpon hallitus tulee leikkaamaan eläkkeitä!
Orpo suunnittelee eläkeuudistuksen tammikuulle 2025. Siihen mennessä työmarkkinajärjestöjen pitää tehdä suunnitelma siit3373676Niko Ranta -Aho kertoo ettei Sofia ollut hänelle sopiva nainen.
Ei ollut kannustanut häntä raittuiteen ,vaan teki juuri päinvastaisin ja olisi halunut siksi erilaisen naisystävän .2192514Miksi miehet jäävät lapsettomiksi Suomessa?
Suomessa jo puolet 35-vuotiaista miehistä oli lapsettomia. Osuus on kasvanut 10 prosenttia vuodesta 2015, eli todella no3902433Vakava onnettomuus
Kevätniemen sahalla tapahtunut illalla vakava onnettomuus, kuormaaja ja pakettiauto törmänneet yhteen. Kolme loukkaantun371697Miten ihmistä voidaan rangaista työttömyydestä, kun avoimia työpaikkoja ei edes ole kaikille ?
Vaikka kuinka työtön kuinka haluaisi työpaikan, hän ei sitä saa. Työttömiä työnhakijoita oli elokuun lopussa 249000 ja2261538Minun on aika
Siirtyä sivuun ja piiloon. En kuulu elämääsi enkä voi siihen tämän tapahtumasarjan jälkeen kuulua. Tiedät sen ja minä ti651497- 271292
- 181231
Olisitko nainen halunnut oikeasti
olla jollainlailla tekemisissä vai miks kyselit ? Olisitko halunnut vain sotkea päätäni enemmän kun se on jo muutenkin s571022Niko Ranta-ahon kirja
Tosi kiinnostava. Että on huumeidenkäyttäjä ja diileri. No parempi sentään kuin pedo Sillanpää1281010