Pohdintaa

Oletteko kuulleet Maija Kaunismaan esittämän ja Sofi Oksasen sanoittaman laulun Ruma barbi? Se on levyllä Liian lyhyt hame - Kertomuksia keittiöstä. Olen menossa tammikuussa katsomaan Kansallisteatterin esitystä, jossa tuo laulu myös esitetään.

Laulun sanat ahdistavat ja saattavat jopa itkettää. Teksti on riipaiseva esimerkki naisen esineellistämisestä ja hänen kohtelemisestaan ulkonäön mukaan.

Valitettavasti laulu tuo mieleeni asioita, joita olen joskus lukenut vammaisten naisten kohtaamasta lähisuhdeväkivallasta ja oman kumppanin halveksivasta suhtautumisesta. On helppo uskoa, että jotkut miehet suhtautuvat vammaiseen vaimoonsa tuon laulun kuvaamalla tavalla. Useinhan todetaan, ettei vammaisilla naisilla ole arvoa miesten silmissä. Laulussa "rumaa barbia" verrataan kiitolliseen kameliin ja uskolliseen koiraan, ja on mahdollista, että joku ajattelee vastaavasti vammaisestakin naisesta.

Mitä ajatuksia vammaisen naisen arvon määrittely ulkonäön perusteella teissä herättää? Uskallatteko puhua läheisten osoittamasta halveksunnasta? Oma kumppanini arvostaa minua ihmisenä, mutta olen aiemmin kohdannut miesten ikävääkin suhtautumista, kuten varmasti lähes jokainen vammainen nainen.