Olen 20 vuotias nainen, kärsinyt 2v muljahteluista. Joko yksittäisistä tai monen sarjan peräkkäisistä.
Kovasti olen netistä yrittänyt lukea ja tutkia kohtalotovereista, mutta olen saanut sellaisen kuvan, että suurin osa kärsii yksittäisistä lisälyönneistä..
Minä sen puoleen saan hyvinkin usein sarjoittain eli monta minuuttia lähes joka toinen muljahdus..tilannetta saattaa helpottaa se, että käyn istuskelemaan.
Onko muita jotka kokevat myös monia peräkkäisiä?
Olen saanut propralia, mutta lopettanut syönnyt, koska se aiheutti kauheita sivuoireita..muutenkin jotenkin "lääkekammoinen" olen.
Voin sanoa täysin rehellisenä, että ko. muljahtelut ovat pilanneet täysin elämänlaatuni..en ole käynyt kahteen vuoteen yhtään missään yli pk-seudun, koska elän koko aika kauheassa pelossa, että saan kohtauksen, joka ei lopu millään, ja tunne on aivan sietämätön kun niitä tulee monia peräkkäisiä..
Vaiva haittaa elämääni aivan valtavasti, muljahteluita tulee päivittäin, joko kaikessa rauhassa istuskellessani, tai töissä ollessani, kumartuessa, juuri syönneenä, autoa ajaessa.. paikkaa ja aikaa katsomatta.
Olen täysin loppu, ja HALUAN eroon tästä vaivasta. Aloitin syömään magnesiumia, ei vaikutusta, vitamiinia, ei vaikutusta..
Ei paniikkihäiriötä, mutta jännitystä ehkä..
Haluaisin kovasti elää normaalia elämää, mutta koko aika pelko siitä koska alkavat taas kohtaukset..
Apua kaivataan! Neuvoa, kohtalotovereita, miten te olette selvinnet tai pärjäätte..
Lisälyönnit,muljahtelut yms yms.
79
21545
Vastaukset
- m28v
tuleeko myös liikunnan yhteydessä? mulla vaiva pahin paikoillaan ollessa, pääasiassa istuessa. jossain vaiheessa sain myös propralia mut ei kans ollenkaan sopinut ja ei oikein enää viitsisi edes ottaa kun lepopulssi normisti 50-55 .
melkein paras hoito itsellä ollut lähteä reippaalle lenkille, kunhan vaan pääsee alkuun niin ei ole muljaukset enää sen jälkeen tuntunut. tässä taas viimeiset puoli tuntia enemmän tai vähemmän kokoajan muljahdellut mut loppui kohta kun hetken tossa käveli.
en tiedä onko sulle mitään apua, mut toivottavasti edes jotain...- el
Kyllä tulee paljon esimerkiksi seisoessa paikallaan, auttaa kun rupean kävelemään vähäsen mutta taas kun jämähdän alkaa muljahtelemaan..nukkumaan mennessä tulee myös paljon..mulla kanssa leposyke alhainen siksi própral ei sovi ollenkaan..tuleeko sulla paljon esim minuuttien sisään?
- m28v
"parhaassa" tapauksessa voi mennä kymmeniäkin lyöntejä sillee et joka toinen on muljahdus....vähän tuntuu riippuvan päivästä tai jostain.
- el
Ihana kuulla, että muillakin on monia peräkkäisiä, ei tosin ihanaa, mutta lohduttavaa että en ole yksin ko. asian kanssa.
Olen käynyt kardiologin vastaanotolla, harmikseni vain ei muljahduksia ikinä ole saatu mihinkään rekisteröityä.. siksi koko aika pelko siitä onko kyseessä vaarallinen vai täysin vaaraton lisälyönti.
Kun sulla tulee, niin onko niiden aikana pulssi ihan rauhallinen?
Mulla muljahduksien yhteydessä, kun oikeesti niitä tulee monta peräkkäistä, tulee ilmaa vatsasta, röyhtäyksiä tms. en tiedä mistä johtuu. Onko sulla sama juttu?
Todella vaikea elää ns. normaalia elämää näiden kanssa, vaikea olla rauhassa kun alkavat..
- m28v
eipä ole kans ikinä saatu rekisteröityä. mut ei lääkäreiden mielest oo mitää vakavaa, vaik olihan mulla välilevyn pullistuma puoli vuotta vaan lihaskramppi paikallisten lääkäreiden mielestä...että se siitä ammattitaidosta :D. kardiologi kyllä oli kans sitä mieltä et ei pitäs olla syytä olla huolissaan mut aika surkeen tuntusia kyl ovat.
en oo kyl huomannu ainakaan et ois röyhtäyttäny muljausten yhteydes. onks sulla tutkittu närästyst tai jotain vastaavaa ku jostai kuulin et voi aiheuttaa myös rytmihäiriöi? - el
On tutkittu aikoinaan sekin asia, mutta ei mitään poikkeavaa löytynyt.
Niitäkin tulee vaan ja ainoastaan muljahteluiden yhteydessä.
Mulle myös kardiologi sekä useat lääkärit sanoneet, että ei pitäisi olla mitään vakavaa, kuitenkin epätieto siitä koska ikinä niitä ei ole saatu mihinkään nauhalle, niin miten lääkäritkään voi sanos asiaa varmaksi kun ei tiedetä minkä laatusista rytmihäiriöistä on kyse.
Kaikista eniten stressaa ja ahdistaa asia voinko enään koskaan elää normaalia elämää matkustella tms. näiden takia.. Ajatuskin siitä että olen keskellä ei mitään rytmihäiriöiden kanssa, tuntuu aivan mahdottomalta.
Kysyinkin jo, että kun sulla tulee muljahduksia onko silloin syke täysin normaali vai nopea? - m28v
juu sitä on jotenkin vaikee luottaa siihen et ei oo vakavaa kun ei oo mitään tietoa mikä häiriö todellisuudessa kyseessä.
mul on yleensä aika matala syke kun alkaa muljaukset, tyyliin 60 paikkeil mut sit se alkaa lykätä joka väliin sellasen muljauksen ja pulssi siin nousee jonnekin 80-100 paikkeil muljaukset laskettuna. vaik toisinaan pysyy matalana ja muljahtelee miten sattuu. - JanHo
Hei! Oon myös 20v tyttö ja mulla on ollu varmaan ainaki 2v tuota samaa. Nyt just tulin siks tänne ko en saa unta kun sydän lyö taas miten sattuu. Mulla on pahinta illalla ennen nukkumaanmenoa, siis sillon ko rauhottuu makuulle. Yleensä on vaan levossa tätä. Välillä tuntuu niinku sydän hyppäis ulos rinnasta. Välillä on kaks perättäistä lyöntiä, välillä tauko ja isompi lyönti. Se tuntuu inhottavalta. Kirjotan huomenna lisää, kun puhelimella vaikea. :)
- samat merkit alussa
..ja seuraavana eteisvärinä..kuulostaa tutulta.kun ensi kauhulta selviää ja pääsee tutkimuksiin niin ei se niin hirveetä olekkaan.suurin osa ihmisistä kärsii lisälyönneistä jossain elämänvaiheessa.itselle tuli 45v. eka kerran.nyt 49v.sydän tutkittu täysin ja on terve.kärsin toistuvista eteisvärinöistä johon nyt paras mahdollinen markkinoilla oleva lääkitys.toimiiko sen aika näyttää...!!yritä poistaa elämästä stressi,valvominen,epäsäännöllinen elämä,kahvi,alkoholi,tupakka,ylipaino,korkea verenpaine...lista jatkuu...
- Neandertalilainen
Minulla esiintyy myös muljahtelu tai lisälyönnit sarjoina ja useimmiten makuulla. Minulla niiden tuleminen on jopa niin helppoa, ettei tarvi kuin ajatella asiaa... Tunne on juuri sellainen, että lyönnin päälle tulee heti seuraava lyönti ja sen jälkeen pitkä tauko (selalinen lyönnin mittainen). Olenkin joskus määritellyt asian itselleni niin, että kyse on sinussolmukkeen hermoimpulssihäiriö, autonominen hermostoni/hermostoni kun tempuilee muutenkin. Kyllähän pumppu sen kestää niin kauan kun se on vahva. Vaiva alkoi kun olin 15 v ja nyt olen pian nelikymppinen.
Asennon vaihtaminen sellaiseksi puoliselälteen-kyljelteen oikealle puolelle yleensä hillitsee niitä tai sitten ne eivät vain tunnu ja ajatukset muualle. Olen kyllä pannut merkille senkin, että ennen sarjan alkamista yrittäessäni alkaa nukkua, olen jotenkin merkillisen virkeä eli ilmeisen selvää hermoston säätelyongelmaa..
Pisin yhtäkestoisin rytmihäiriö minulla on kestänyt reilun vuorokauden ja tämä alkoi edellisenä yönä, kun lähdin seuraavana päivänä synnyttämään vauvaa suunnitellun sektion avulla. Rytmihäiriö oli päällä koko sektion ajankin, muttei kukaan mitään huomannut vaikka olin kytkettynä kaikenlaisiin antureihin. Leposykkeeni ennen sektiota oli 90 ja minun arveltiin vain jännittävän. Todennäköisesti rytmihäiriö nosti leposykettä, muttei niiden laitteet sitä kyenneet havaitsemaan. Satunnaisia muljahteluja tulee nytkin kun tätä kirjoitan. En ole aiheesta lääkärille mennyt ja tuskin menenkään. Nämä nyt ovat riesoja joiden kanssa pitää vain yrittää elää ja olla mahdollisimman paljon välittämättä koko jutusta. - tiheäsykkeinen
Minulla ei muljahtele, vaan syksyllä 2009 eka kerran elämässä ensiavussa rytmihäiriön poisto jollakin pikalääkkeellä ja onnistui. Ja kerrottiin, että kyseessä varsin yleinen juttu. Ei kannata olla huolissaan. Enkä olekkaan ollut. samanlaisia tuntemuksia ollut vuosittain ehä n 8 - 10 kertaa per vuosi. No se siitä sitten. Nyt vaan kävi niin, että 13.12. klo 18.30 lähti laiva Tallinnaan ja olin siinä mukana risteilyn hengessä. Illalla buffet viineineen. pari Viru valgeeta illalla yhden siiderin avustuksella, keskiyön show ja 01.30 hyttiin nukkumaan. 14.12 aamiainen klo 8.00. Hyvin maittoi ei mitään ongelmia. Päivällä kaupungilla ja klo 13.00 laivalähti ja Helsingissä16.30. Paluu bussissa oli tunnelmaa ja vajaasta Viru Valgeesta muovimukiin puoli dl ja päälle toinen puolikas Orangea. Menihän sitä sitten varmaan kolme samanlaista satsia eli siinä oli alkoholin nauttimiseni risteilyllä. Kotona klo 20.00 ja nukkumaan 22.00 eikä enään yömyssyjä. klo 02.13 heräsin hikoiluun ja vähän outoon oloon. Käänsin kylkeä ja heräsin uudelleen 04.15. Luin Kouvolan Sanomat ja nukkumaan uudelleen Edelleen hikoilutti ja outo olo. Aamukahvit voileivän kera 08.48 eikä olo helpottanut. Pistin Omronin käsivarteen ja näytti verenpaineiksi ylä 94 ala 74 mutta syke 171. Aivan tasaisena ilman välilyöntejä tai taukoja. Mittasin uudelleen 10.40. Yläpaine 100 ja alapaine 84 ja syke 149. Jossain vaiheessa vielä mittaus, mutta ilmoitti vain error -2. Vielä mittaus klo 14.00. Ylä 99 ala 74 syke 153. Soitin terkkarille, joka sanoi, että painu ensiapuun Kuusaalle. Vähän siin vitkasteltua ja kyytiä suunnitellessa tuli vielä kova hikoilu ja meinasin kävellessä melkein pökrätä. Kävin pitkäkseni ja rouva halusi vielä mitata ja Omroni käsivarteen ja kas kummaa yläpaine 110 alapaine 73 ja syke 65. Paha olo ja huonot rintatuntemukset tipotiessään. Soitin terkkarille ja sanoi, ettei todellakaan enään tarvikse mennä mihinkään ensiapuun eli se siitä. Meinaa tämän storyn esittää henkilääkärilleni tammikuussa 2012. Olen mies ja synt 1941.
- Anonyymi
Suattaa laittoo punkan päätyyn pari kanian akkuu ja niistä hyppypiuhat. Sitte vuan persposkiin täysil virtasta, et punasena helottaa. Kyl maittaa siin leppäillä ###
- 70 v pappa
Hei! kokeile seleniä, minulla ainakin on auttanut. olen kyllä jo 70 v pappa
- poralla korjattu
Inhottavan tuntuisia nuo ovat. Itselläni on silloin tällöin ja aina levossa kun yrittää päästä uneen.
Nyt kävin sepelvaltimoiden varjoainekuvauksessa, en siis noiden "muljahtelujen" takia, ja löytyikin ahtauma joka porattiin ja pallolaajennettiin onnistuneesti. Kaksi vrk myöhemmin oli tosi vaikeaa yrittää päästä uneen kun noita lisälyöntejä tuli valtavasti. Vaikka tiedän, että ne eivät yleensä ole vaarallisia niin olin lähellä soittaa jo ambulanssin. No, siitä ne sitten loppuuivat ja nyt ei ole kahteen päivään ollut mitään tuntemuksia siihen suuntaan.
Kysynkin tässä ketjussa mahdollisilta kohtalotovereilta: Onko sinulla nuo sepelvaltimon toimenpiteet aktivoineet hetkellisesti tai pitemmälläkin aikajaksolla noita sydämem lisälyöntejä?
En edes muistanut kartiologin kanssa ottaa asiaa esille kun tuo valtimon aukaisu oli siinä se pääasia. Olenkin kovasti kiitollinen kun tuo toimenpide onnistui ja uskon elämänlaatuni nyt hieman korjautuvan. - eteisen ovi kii
Kannattaa kokeilla seuraavanlaista .. jos häiriö yllättää niin lähdet mukamas ensiapauun ja käännyt EAn ovelta pois kyllä se siitä sitten rauhottuu tai sitten vaikka odotat vähän aikaa autossa siinä EAn nurkilla. Vaivoja on monenlaisia näissä muljahteluissa ja eteisvärinöissä kaikki ei oo vaarallisia mutta mistäs sen tietää ?
Kotonakin vaan makuulle ja omroni käsivarteen , rauhoitut puoleksi tuntia ja sitten käyt hiljalleen kävelyllä ja ajatukset mihn tahansa muuhun kuin sydämmeen - el
Heipä taas!
Eksyinkin sivulle jälleen lueskelemaan tekstiä.
Lisäilen sen verran kun en maininnutkaan kun viestiketjun aloitin, että itse en tupakoi, kofeiini hyvin vähäinen ei ylipainoa tms. En siis uskalla uskoa että rytmihäiriöt johtuisivat niistä.
Olen ollut kaksi v. takaisin tutkittava ei mitään erikoista löytynyt, ainostaan ekg yhteydessä oikea haarakatkos, joka ei kuulemma liity muljahteluihin mitenkään.
Lääkäri epäili paniikkia, mutta tiedän ja olen 100 pros. varma, että en kärsi paniikkihäiriöstä, toki kun muljahtelu ryöppy alkaa se pistää hetkeksi pasmat sekaisin, jokainen joka itsestänään välittää, pelkää ja aivan luonnollisesti.
Kuitenkin muljahtelut jatkuneet ja välillä rauhallisempaa max 1 parissa päivässä, nyt taas kuitenkin ollut päiviä jolloin tulee kamala kohtaus, joka toinen lyönti muljahtelu..Todella inhottavaa ja välillää tuntuu että pakko itkeä kun ei loppua näy. Olisin kovin halukas elämään normaalia elämää, matkustamaan, käymään mökillä jne. mutta aina takaraivossa pelko että muljahtelut alkavat ja tulevat sellaisessa paikkaa, mistä matka lääkäriin monia tunteja.
Alan olemaan totaalisen loppu asian kanssa ja vaikka kuinka puhutaan että ovat vaarattomia mutta niin kauan kun lääkäri ei ole saanut paperille tarkkaa selvyyttä en pysty ajattelemaan kohtauksen aikana, että ei ole mitään hätää.
Kun tulee yksi kappale sen vielä kestän, mutta kun tulee monia monia peräkkäisiä ilman minkäänlaista loppua se kyllä lamauttaa täysin.
Tuntuu kun palelisi, ja kun ne loppuvat on kauhea väsymys..
Olisi kivaa jos joku haluaisi jakaa kokemuksia yhteyden saa sähköpostitse [email protected]- Nimi'm'erkki
Aivan selkeä paniikkihäiriö tai yleinen ahdistuneisuus. Joka tapauksessa päänsisäinen vaiva.
Mitään patenttikonstia tähän ei ole. Jokainen vain löytää omat keinot selvitä. Minulla toimi elämäntapamuutos.
Jätin pois kahvin, tupakan ja turhat sokerit ja aloin hoitaa kuntoani. Kaikki kiihtyneisyys ja pelkotilat loppuivat siihen.
Elämäntapamuutosta peliin vain.
- Bellegrina
Itse olen kärsinyt lisälyönneistä pian 30 vuotta. Olen tässä ajassa oppinut ennakoimaan rytmihäiriöitä provosoivia asioita.
Ensinnäkin kahvi kannattaa jättää kokonaan pois, sillä se aiheuttaa monilla lisälyöntisyyttä. Vasemalla kyljellä nukkuminen ei onnistu itseltäni, parhaiten rytmihäiriöt välttää nukkumalla puolittain selällään, puolittin oikealla kyljellä.
Närästys provosoi tutkitusti lisälyöntisyyttä. Närästyslääkkeet, kuten Somac auttavat tähän vaivaan. Täysi vatsa tai täysi suolen sisältö ovat itselläni suurin syy rytmihäiriöihin: jos paksusuolen mutkassa on suolen sisältöä, se painaa palleaa ja näin altistaa rytmihäiriöille, varsinkin kumartuessa tai lysyssä asennossa.
Stressin välttäminen, magnesium, seleeni ja runsas veden juonti saattavat myös auttaa tässä vaivassa.- Säpsähtelijä
Puhut aivan totta, Bellegrina.
Ikää 30v, normaalipainoinen perusterve mies. Komppaan täysin kirjoittamasi. Kärsinyt nukahtaessa noista "ai perkele, sydän pysähty!"-säpsähdyksistä satunnaisesti itse vuoden päivät. Närästys on myös vaivannut pitkään ja olen syönyt pari kuukautta 40mg Somacia.
Poistaa närästyksen säryn, mutta ei kyllä itse närästyksen aiheuttajaa. Ei muuta kuin lekurille selvittämään mikä tämän aiheuttaa...
- el
Lisäilen vielä edellisiin..
Mulla alkaa silloin tulemaan eniten kun pulssi kiihtyy (ei kuitenkaan urheiltaessa) vaan esim. kun olen istunut pitkän ajan ja nousen seisomaan, tai jos olen jännittynyt jolloin luonnollisesti pulssi aina kiihtyy tulee useita peräjälkeisiä.
Olen huomannut kun alkavat auttaa hieman kun kävelen mutta heti kun jämähdän paikalleen seisoskelemaan jatkuu useat peräjälkeiset, miksi?
Kävin lääkärissä ihan toisesta syystä kylläkin, olin istuskellut ja odotellut vuoroani parin tunnin ajan. vuoroni tuli ja pääsin sisälle, silloin alkoivat jälleen sarjat..pulssi oli korkea, mutta vasta kun pulssi palaantui loppui muljahtelut..
Nyt olen alkanut miettimään, että voiko oikeasti olla takana jotain muuta?
Ne tulevat lähes aina kun pulssi on kiihtynyt joko jännittyneisyydestä tai muuten vaan. Urheiltaessa kuitenkaan ei tule.
Miten jännittyneisyys voi ne laukaista?
Ennen tuli paljon ennen nukkumaanmenoa, nyt jääneet hyvin vähemmälle ja lisääntyneet nimenomaan kun pulssi korkeahko..
Magnesium ei auta, enkä ole löytänyt muutakaan apua ko. vaivaan.
Edelleen todella inhottavaa. Varsinkin kun olet kauppajonossa, ja muljahtelee lähes joka toisella :( - Tom8
Itselläni on ollut lisälyöntejä jo monta vuotta... mutta todella harvoin tulee monta peräkkäin. tänään tuli monta kertaa peräkkäin mutta loppui onneksi alle minuutissa. Välillä tulee kumartuessa ja syvään henkeä vetäessä.
Lääkärissä kävin aikoinaan vaivan takia ja kuuntelivat sydäntä ja ottivat sydänfilmiä.
Totesivat että sydän on normaali. Olen 20 vuotias mies. - lisälyöntinen
Heipähei!
Olen 18-vuotias nuori nainen ja kärsiny ihan samasta ongelmasta puolen vuoden ajan. Syksyllä ylioppilaskirjoitusten aikaan erään yönä en saanut nukahdettua kun heräsin koko ajan säpsähtäen rytmihäiriöön. Tietämättömänä ja kuolemanpelossa herätin sitten miehen ja aamuviideltä päivystykseen. Todettiin ihan normaaliksi lisälyönniksi...
Nämä lisälyönnit on jatkunu sillon tällöin ja tällä viikolla niitä tuli yhtenä päivänä taukoamatta, niin päivystykseenhän taas päädyin... Lääkäri jälleen vakuutteli että normaali on rytmi että ihan vaaratonta lisälyöntiä se on. Kyllähän se pitäisi jo uskoa monen lääkärin sanomana, mutta välillä sitä ajattelee, että miten se pummpu jaksaa tämmöstä epärytmiä, että kai se jossain välissä "tilttaa".... noh, nyt kuitenkin oppinu vähän tottumaan niihin... :)
Mulla tulee niitä usein liikunnan jälkeen, ei itse liikkuessa, vaan nimenomaan kun olen hengästynyt ja pysähdyn... Ja toinen missä on niin seksin aikana saattaa usein muljahtaa useita kertoja peräkkäin, ja se on todella epämiellyttävää ja oikea tunnelmantappaja... Ehkä tän stressaavan elämäntilanteen (opiskelupaikan saanti ym.) jälkeen ne saattais vähentyä... Tsemppiä kaikille kanssakärsijöille, ette ole yksin !=) - RhytmAndBlues
Rytmihäiriöissä on sellainen monta asiaa sisältävä oravanpyörä
- muljahdus ->
-> huolestuminen, pelot, mielikuvitus ->
-> pahentaa rytmihäiriöitä ->
-> huolestuminen muuttu ahdistukseksi ->
-> hyperventilointi ->
-> olon paheneminen ->
-> huimaus, puutuminen ja tajunnanhäiriöt->
-> nyt on kuolemanvaarallinen kohtaus, apua->
-> Ensiapuun, päivystykseen tms. ->
-> vaarattomien lisälyöntien tms. toteaminen->
-> hetken helpotus ->
-> uusi rytmihäiriökohtaus ->
-> sama oravanpyörä taas käynnissä.
Eli lähes kaikkien rytmihäiriöistä kirjoittelevien varsinainen ongelma on ahdistus ja pelot jotka saa kohtauksesta pahemman.
Kun muljahdus tuntuu, niin lähes kaikki meistä lähes pysähtyy ja jää kuulostelemaan sydäntään. Toiset mittaa pulssia, toiset kuulostelee muuten vain, toiset pistää verenpainemittaria pärisemään. Ja jokaisen mujahduksen myötä ahdistus pahenee. Ja itse kohtaus.
Kun tunnet rytmihäiriön:
Älä jää kuuntelemaan sitä. Sydämesihän on jopa useita kertoja filmattu EKG:ssa, jos siinä olisi vikaa, niin se näkyisi ammattilaisen silmään. (Mutta silti sä todnäk vain uskot ja pelkäät, että nyt tälläkertaa on paha rytmihäiriö) Älä pysähdy. Liiku. Tuolilla istuessasi nosta itseäsi muutamankerran käsiesi varaan. Sängyssä maatessasi tee pari vatsalihasliikettä. Joskus pelkkä asennonvaihto riittää.
Ja mikä tärkeintä, tarkkaile hengitystäsi. Älä päästä sitä nopeaksi ja pinnalliseksi hermostuneen hengitykseksi. Se aiheuttaa lisää rytmihäiriöitä. Usein paniikissa oleva henkilö kokee huimausta, puutumista, pahoinvointia, vapinaa, hikoilua, syvää ahdistusta, vatsassa puristavaa tunnetta, rinnassa puristavaa tunnetta, rintakipua, näkee tähtiä ja vaikka mitä. Nää oireet tulee lähes aina hyperventiloinnista, mutta henkilö itse luulee sairaalloisen olon johtuvan sydämestä.
Kun sen ensimmäisen kerran onnistut täydellisesti rauhoittamaan mielesi niin huomaat missä niiden pahimpien kohtausten pahin syy oli. Eli muista hengittää rauhallisesti vaikka rinnassa muljuaa ilkeästi. Tasaista ja rauhallista suhteellisen syvää palleahengitystä ja omalla painollaan puhallat ilman pois. Sitten pieni tauko ennenkuin hengität taas sisään. Norm. hengitys n. 12-16 krt/min.
Ja pidä mielessäsi se, että joskus rytmihäiriöt vain jatkuu kiusallisesti vaikka olet jo tovin hengitellyt rauhallisesti. Silti älä päästä itseäsi paniikkiin, koska sitten olet taas päivystyksessä tai ensiavussa kuulemassa, että suotta panikoit kun ne on harmittomia rytmihäiriöitä.
Jos olet rytmihäiriöaltis niin seur. asiat EHDOTTOMASTI takkailun alle:
- kahvi
- nikotiini
- energiajuomat
- valvominen
- iltaunen saanti, patjan ja tyynyn kunto, veto, lämpötila makkarissa
- paljon elokuvien/TV:n/tietokoneen/älypuhelimen ääressä
- jatkuvat arkihuolet ja vähäiset rentoutumishetket
- natrium-kalium -tasapaino väärä
- magnesiumin vähäinen määrä (ruoasta saadaan vain 50-70% tarvittavasta.)
- D3-vitamiini
- omega3/6 -suhde
- muut vitamiinit ja hivenaineet
- niska-hartia -seudun kunto
- kilpirauhanen
- melusaaste
- kiire, itseaiheutettu kiire, "urakointiasenne"
- hoitamattomat asiat, tai hoidetaan kymmentä asiaa yhtäaikaa = huonosti hoidettu
- jne jne jne...
Kokonaisuudessaan lista on aika synkänpitkä, mitkä aiheuttaa rytmihäiriöitä. Jos haluat lieventää tai jopa lähes poistaa rytmihäiriökohtaukset, niin järki käteen. Betasalpaajat tms. saattaa antaa enemmän tai vähemmän apua, mutta arkielämä voi pitää yllä jatkuvaa lääkintätarvetta, ja silti ajoittain saat kohtauksia ja ahdistavan olon.- ma
Hyvät ohjeet yllä. Minulle ei auttanut muu ku se että tajusin oman rytmihäiriön saavan kimmokkeen palleatyrästäni,kun sain lääkkeen liikahappoisuuteen loppuivat rytmärit siihen,pallea oli turvoksissa(tyrä myös) ennen lääkettä , antoi sykäyksiä sydämeen,uskomatonta mutta totta,sain elämäni takaisin noin yksinkertaisella jutulla. Minulla on herkästi reakoiva sydän hermostoni on vaan sellainen,pieni kuumee nousukin saa aikaan rytmärin,minulle propral auttaa vaikkakin laskee pulssia liikaa 20mg:kin
- paljon kokemusta1
Tärkein tästä listasta puuttuu!!! ALKOHOLI! ---Vältä krapulaa..on yleinen rytmihäiriöiden aiheuttaja!
- kokemusta on
Alkoholi puuttuu listalta.vältä krapulaa,aiheuttaa monelle rytmihäiriöitä.
- vastaaihee
Tämä olikin kehittävää luettavaa,varsinkin Rhytmandbluesin teksti.
Kiitos myös ma:lle.
Tutkitutan tilanteen palleani suhteen,sillä siellä on viime aikoina ollut voimakasta
turvotuksen tunnetta ja olen jo vuosia sairastanut närästystä,johon tosin on olleet riittävä apu apteekin närästyslääkkeet. Tutkintaan menee siis myös se,että tarvitsenko vahvemmat närästyslääkkeet?
Itseäni tutkittiin muljahtelun takia noin kolme viikkoa sitten. Työpaikkalääkäri
laittoi minulle vuorokaudeksi "holsterin" jolla rekisteröitiin sydäntä 24h.
Tulos: Runsaasti lisälyöntejä.
Hoitona olisin saanut beetasalpaajat,mutta en huolinut. Tämä siksi,että alan treenata kesän pyöräretkeä varten ja beetasalpaajat hidastavat sydäntä,jolloin kuntoilutasoinen liikunta voi tuntua todella vaikealle.
Tämän taas tiedän siitä,että miehelläni on beetasalpaajat ja hän valittaa,ettei oikein pääse vauhtiin beetasalpaajien takia.Hän kun on tottunut vauhtiin entisenä kilpapyöräilijänä.
Minulla lyönnit tuntuvat levossa ja nukkumaan mennessä pahiten,mutta sehän johtunee juurikin siitä,että kun et tee mitään niin kiinnität silloin huomiota noihin? Töissä en ainakaan niitä niin huomioi,koska on jotakin tekemistä. Ts alan tottua niihin?? - kiire pois
Minulla on ollut lisälyöntisyyttä nuoresta pitäen. Tutkittu ja sanottu että on minulle ominaista. Vuonna 1992 omakotitaloa rakentaessamme kävin sairaalassakin tutkittavana. Yksityislääkäri otti sinne vastaaotolle. Ultrattiin ym. Tulos: minulla on sympatikotonia. Eli reagoin herkästi. Sen kanssa on ollut vaan elettävä vaikka paukuttelun ollessa tiheimmillään se masentaa. Nyt löytyi tammikuussa 2012 eräs vakava vaiva. Minulla oli B-12 vitamiinin suuri vajaus. Arvo oli vain 68. Pitäisi olla vähintään 140. ( luultavasti tuli happosalpaajan liika syönnistä). Syön nyt Betolvexiä. Jo kahdessa viikossa arvo nousi 250. Mitä lie tuo puutos aiheuttanutkaan, kävin sitten neurologin vastaanotolla. Puhuin myös muljuista. Hän sanoi, että kaikilla niitä on. Usa:n merivoimien kovakuntoisia sotilaita oli testattu mittarein toiminnassa ja joka toisellako oli ollut muljuja. Muistan lukeneeni, että myös huíppu-urheilijoilla suorituksen aikana joka 80. lyönti voi olla mulju ja ei ole haitallista.
Kahvi aiheutta minulle oireita heti ja valvominen ja täysimaha ja närästys ja hormoonivaihtelut yms. Nyt kolme vuotta aika kenkkua ollut kun on pahat vaihdevuosi vaivat. Estrogeenin puute aiheuttaa niitä. Ennen siis söin Nexiumia närästelyyn yli vuoden yhtä jaksoisesti ja se ilmeisesti teki mahan hapottomaksi ja B12- vitamiinin irrottamiseen tarvittava ns. sisäinen tekijä ei toimi hapottomassa mahassa, joten sain ainakin siitä puutoksen. Myös maha vaivat helpotuivat saatuani tämän vitamiiniarvon kuntoon. Joka tapauksessa muljuvaiva on invalidisoiva minullakin ja joudun rauhoittelemaan itseäni välillä. Käytän myös tarvittaessa Propralia 20-40mg, jos ei muuten jaksa kuunnella. Ainakin vaimenee tuntemus.
Ja hormoonikorvaushoitoa en uskalla ottaa veritulppapelon vuoksi, joten siinä sitten kärvistellään herkän mielen ja kehon kanssa. Yritän pitää kalium tasapainon kohdallaan, on joskus alakantissa. Syön Seltin suolaa ja banaanissa on myös kaliumia. Koetetaan jaksaa näitä vaivoja. Kuuntelemalla niitä, ainakin minulla elimistö herkistyy ennestäänkin. Olisi hyvä oppia olemaan niistä välittämättä. Olen välillä ajatellut, että mitä sitten jos kuolenkin. Olen menossa Jeesuksen luo ja se onkin parempi osa kuin tämä pilaantuva maailma. Hyvää kesää kaikille ja erityisesti vaivojensa kanssa tuskaileville. - sivullinen5
"Muljahtelut" eli lisälyöntisyys on tuttua ja Propralilla aloitin. Siihen ei kannata jäädä, jos ei auta niin ei minullekaan. Muitakin lääkkeitä on. Kardiologille saa usein odottaa aikaa, jos noin paljon haittaa, käy työterveydessä tai terveyskeskuksessa selvittämässä asiaa, jolloin voit päästä otattamaan EKG:n sopivalla ajalla. Jospa sattuisi onnistamaan saaminen nauhalle paremmin.
Magnesiumista sanottiin jossain, että sen liiallinen saaminen voi aiheuttaa sydänoireita. Millaisia, ei kerrottu. Kun olin sairaalassa, mitattiin magnesium. Oli o.k, ei tarvitse ottaa. Mittausta pitäisi kysellä, ellei muuten oteta, ettei turhaan napsi lääkettä. - rytmisäiti
Mä olen myös kärsinyt lisälyönneistä useamman vuoden ja ikää 29v. Lisälyöntejä on ollut yksittäisiä ja välillä putkeen muutamat kun tuntuu jotai rytmin sekoamista välillä. Ne on mulla tutkittu holterilla, uä:llä ja rasituskokeella vaarattomiks.
Mutta nyt odotan toista lasta viikolla 18 ja nämä lisälyönnit ovat palanneet päivittäisiksi. Pitkän aikaa oli, että en kärsinyt mistään sydänongelmista. En edes ekaa lasta odottaessa, mutta nyt tämä on sitten erilainen eikä odotus tunnu enään onnelliselta vaan pelkään mitä tästä vielä tulee.:(
Iltasin varsinkin kun on menossa nukkumaan niin lisäreitä tulee vähintään kerran minuutissa. Enkä saa sen takia nukahdettua...aiemmin olen nukahtanut heti eikä mitään ongelmia. Lisäksi viime yönä heräsin ja valvoin kun silloin tuntui myös lisälyöntejä.En pysty oleen ihan kun mitään ei oliskaan vaan iskee paniikki ja sehän ei ainakaan auta tuossa tilanteessa.
Asennon vaihtaminen ja veden juominen tai vessassa käynti ei oo mulla ainakaan auttanut.
Rhytmandbluesin viesti oli todella hyvä. Kun osaisin itseni rauhoittaa tuollaisena hetkenä niin en usko, että olisi mitään ongelmaa.
Kohtalotovereita??- 2 äiti myös.
On kohtalokaveri, jäin raskauden aikana yksin tuli ero, ja kärsin lisälyönneistä.
Ne olivat vaarattomia ekg mukaan, mutta peloittavia. Sain lääkäriltä rauhoittavan lääkekuurin raskauden aikana sekä propralia, se oli diapam lääke ja annos oli 5 mg iltaisin, äitiyspolilta sain lääkityksen.
Otin satunnaisesti sitä diapamia, ja se auttoi. - yxkax
Rytmisäidille: minulla oli vaarattomiksi tunnistetut lisälyönnit 10 vuotta, uskoin siihen, en panikoinut.
Stressasin muista asioista, lisärit lisääntyivät, joskus joka toinen tai joka kolmas lääkärin toteamana. Edelleen vaarattomia.
Siis paniikistakin voi tulla ne todelliset elämää estävät haitat, tsemppiä. - rytmisäiti
yxkax kirjoitti:
Rytmisäidille: minulla oli vaarattomiksi tunnistetut lisälyönnit 10 vuotta, uskoin siihen, en panikoinut.
Stressasin muista asioista, lisärit lisääntyivät, joskus joka toinen tai joka kolmas lääkärin toteamana. Edelleen vaarattomia.
Siis paniikistakin voi tulla ne todelliset elämää estävät haitat, tsemppiä.Kiitos 2 äiti myös ja yxkax!
Ihanaa kuulla teidän kommentit!Kun tuntuu, ettei tästä kärsi kukaan muu kun kaverit pudistelee päätään "ei mulla kyllä sellasiaa oo ollu" ja mies samoin. Hienoa, turha sellasten kanssa on siis jauhaa asiasta enempää kun ei tiedä yhtään millasta rytmihäiriöiden kanssa on elää.:(
Oon mielestäni tosi nuori kärsiin jostain sydänongelmista ja vielä yhden lapsen äiti ja toinen tulossa niin se tuntuu lisäävän pelkoa, että mihin tää tästä vielä muutuu jos nyt on jo tällästä. Mutta koitan olla ajattelematta sitä, koska eihän kukaan tiedä mitä aina seuraavaks tapahtuu.
Ja sepä se kun ei ne lisälyönnit mulla toistaseks ainakaan invalidisoi vaan se paniikki niistä ja kuolemanpelko. Nehän elämästä vaikeeta oikeesti tekee.
Tsemiä kaikille!!!
- Muljake...
Ei muuta kuin kardiologille ja vaarattomat muljauttelut joko ablaatiolla pois tai "kaarihitsauksilla" poi. Onko verenpaine normaaki.?
Pelko pois... Homma hoituu, kun ammattilaiset hoitavat!- pelokas
Olen 25v mies ja rytmäreitä, lisälyöntejä päivittäin n. 50 kpl. Rasituksessa pahenee.. onko kellään vastaavaa? Pyörtymistä tai kipua ei ole onneksi :)!
- pelokas
pelokas kirjoitti:
Olen 25v mies ja rytmäreitä, lisälyöntejä päivittäin n. 50 kpl. Rasituksessa pahenee.. onko kellään vastaavaa? Pyörtymistä tai kipua ei ole onneksi :)!
Vaiva siis ollut vuodesta 2004, aluksi oli vain lisä lyöntejä ja nyt muutaman vuoden ilmennyt rasituksen yhteydessä ja rasituksen jälkeen.
- Erikakaterina
Tuttu oire kymmenien vuosien ajalta. Beetasalpaajalla ( 98,5 mg 1 1/2 tabl ) olen saanut kiitettävän avun.
Olin sepelvaltimosairaiden sydänkuntoutuksessa, jossa oli ikähaitari 40-65 vuotta. Ainoa yhdistävä tekijä sairastuneilla oli ALKOHOLIn käyttö. Kahdeksasta kuntoutujasta vain yksi oli ylipainoinen, yhdellä oli kaikki veriarvot huippuhyvät. Eli yhteinen tekijä oli tuo mainitsemani alkoholi, josta ei puhuta koskaan vastaanotolla eikä puhuttu kuntoutuksessakaan. Alkoholi kohottaa verenpainetta, joka on merkittävä tekijä sepelvaltimotaudin synnyssä ja rytmimäiriöiden esiintymisessä. - ei-jaksa
Minullakin on näitä ja lisäksi tiheälyöntisyyskohtauksia. Välillä tulee sellaisia että lisäreistä "napsahtaa päälle" tiheälyöntisyyskohtaus jolloin pumppu hakkaa täysillä ja muljahtelee.
Nämä pilaa mun elämäni, beetasalpaajaa popsin mutta ei auta mljahteluun. Olen muutenkin hermostollisesti herkkä.
ultrattu, rasitettu, holteroitu on, mutta kummasti ei holter-päivänä tuntunut yhtään lyöntiä ja niitä saatiinkin nauhalle vain noin 50. Yöllä oli bigeminiaa.
Oon tosi uupunut tähän ikuiseen pelkoon. Ei yksittäiset lisärit mua haittaisi, mutta ne pyrähdyssarjat ja tykytykset kun taju meinaa lähteä, pyörryttää ja oksettaa ja silmissä sumenee.
Olen 34 ja kolme lasta, näitä lisäreitä on ollut "aina" muta ekan kerran niitä oli häiritseväti 7v sitten kun odotin ekaa lasta, ja sitten noin 2,5v sitten alettiin tutkia enemmän, ja noin 8kk sitten mukaan tulivat tiheälyönisyyskohtaukset.- pelokas
Hanurista nää rytmihäiriöt, en oo jaksanu lääkäriin mennä kun ei oo pyörrytellyt, eikä kipuja ole tai puutumista yms. On vaan sairaan inhottavia kun rasituksessa tulee paljon muljahteluita :/
- Anonyymi
Täällä täysin samat. Yksityisellä ultrattu, holteroitu, useita ekg:tä, kardiologin tapaamisia, toisen ylilääkärin arvio, laajat verikokeet, kliininen tutkimus. Holteriin ~40 kammiolisuria vuorokaudessa. Holterin jälkeen about 3-5x minuutissa kammiolisuri = ~5000 kammiolisuria vuorokaudessa. Välillä lyö muutamia putkeen, välillä lyö epätahdissa. Viimeisimmälle ylilääkärille puhuin tästä hänen tutkiessa juuri otettua filmiäni jossa joka 7. lyönti kammiolisuri, sekä verikokeita ja ultraa ja sanoi että sydämen pumppausteho on normaali ja sydän on terve. Ei pidempiä QT aikoja ST tason nousuja tms. Tässä tapauksessa ei kuulemma haittaa vaikka tulisi useampikin lisuri putkeen. Sydämeni kuulemma jaksaa kuljettaa verta normaalisti vaikka tulisikin useampi, joten kohdallani vaiva on vain "kosmeettinen", eli tuntuu ärsyttävälle mutta ei ole vaaraksi. Keskivartalo on minulla todella jumissa rinnasta ja selästä. Lääkäri puhui että jumit voivat stimuloida vagushermoa, joka taas provosoi rytmihäiriöitä = hierontaan mars.
Nuorena olen sairastanut 2x sydänlihastulehdusta ja kärsin ahdistuneisuushäiriöstä. Nyt on elämässä myös raskas ajankohta käynnissä joka mahdollisesti peilaantuu sydämen lisälyönteihin. Ikää minulla 32. Betasalpaajaa propral 10mg olen saanut, aiemmin söin 20mg. Tuntuu että tuo 10mg ei oikein auta.
Eräs tuttuni saa 11,000 kammiolisälyöntiä vuorokaudessa ja asialle ei kuulemma tehdä mitään, koska sydän on terve ja ikää 30 vuotta.
Nämä on aivan ahteerista. Mitä enemmän näitä seuraa, sitä enemmän niitä tulee. Toivon kaikille kanssaveljille ja siskoille voimia!
- Allergia?
Hei kaikki rytmihäiriöiset! Olen kärsinyt jatkuvista rytmihäiriöistä 3 vuotta, käynyt lukuisissa EKG-tutkimuksissa, holterissa ja sydänultrassa. Häiriöt todettu vaarattomiksi ja sain Propral reseptin kouraan (jota en pystynyt käyttämään alhaisen verenpaineen vuoksi). 3 vuotta kärsittyäni löysin netistä tietoa, että myös ruoka-aineallergiat voivat aiheuttaa elimistössä stressireaktioita ja sitä kautta rytmihäiriöitä. Luovuin kaikista maitotuotteista (maito, voi, juustot jne.) ja lepotilan rytmihäiriöt loppuivat muutamassa päivässä (rasituksessa edelleen on). Maitoallergiatesteissä en ole vielä käynyt eikä ne välttämättä edes kerro koko totuutta. Onko muita joilla allergia aiheuttaa rytmihäiriöitä?
- pelokas
Onpa todella jännää että allergiakin voi saada aikaan rytmihäiriöitä :o voiko tälläisiin rytmihäiriöihin olla syytä epäillä läppävikaa vai ilmenisikö sillon pahempia oireita?
- Allergia?
pelokas kirjoitti:
Onpa todella jännää että allergiakin voi saada aikaan rytmihäiriöitä :o voiko tälläisiin rytmihäiriöihin olla syytä epäillä läppävikaa vai ilmenisikö sillon pahempia oireita?
Läppävika olisi kai näkynyt sydänultrassa.
- ei-jaksa
Mulla on kieltämättä närästänyt nyt enemmän kun on ollut enempi lisäreitäkin... että miksei se voi mahastakin johtua. Mä luulen että suurin syy on nämä hermoston sekoilut, liikaa stressiä vuosikausia ja huono hermosto, lisäksi vielä niska- ja rintarankaongellmat. Siellähän ne hermotukset kulkee.
MITÄÄN korrelaatiota en ole löytänyt näille lisäreille, joskus on tosi paljon ilman syytä, ja joskus loppuvat vaikka olis mikä stressi. Jos korrelaatio olisikin löytynyt niin olisin noudattanut sitä mikä vähnemiseen johti. - Allergia?
Närästys, niska-hartiaongelmat, rintarankajumit ja stressi kuuluvat munkin elämään. Silti ainoa korrelaatio jonka olen viime aikoina todennut on juuri tuo maitotuotteiden välttäminen. Voi olla että on sattumaa... Mut jos ei ole, niin elän vaikka pelkällä riisillä jos se auttaa lisäreihin.
- pelokas
En oo ultrassa käynyt mutta tuskin siellä vakavaa on kun ei ole muita oireita ollut kun inhottavat muljahdukset...
- Allergia?
Jos lisärit huolestuttaa, niin oman mielenrauhan vuoksi kannattaa käydä ekg:ssa ja ultrassa. Epätietoisuus lisää pelkoa.
- Tutulta kuulostaa
Hyvä juttu, kun löytää tämmöisiä ketjuja missä puhutaan samoista vaivoista mistä itse kärsii, tekee ihan hyvää lukea jotta saa tietää ettei ole ainut maailmassa ;) oisin kysellytkin nyt kaikilta, että tietääkö joku onko näistä lisälyönneistä ym sydänvaivoista kärsiville olemassa joku vertaistuki-palsta tms? Olisi kiva "jutella" enemmän aiheesta ja kokemuksista sellasien kanssa jotka tietää mistä puhutaan ja miltä se vaiva tuntuu. Itse ainakin kaipaan kovasti juttukaveria, sillä kukaan lähipiiristä ei sydänvaivoista kärsi saatika tunnu tietävän miten paljon jotkut muljumiset elämään vaikuttaa, pahimmillaan pilaa sen totaalisesti.
Itse olen 34 v, lapsia on, lisärit olleet vaivana n.5 vuotta ja lievä läppävuoto aikoinaan todettu (ei vaikuta noihin lisäreihin)
Jaksamista kaikille!- Allergia?
Moi! Keskustelupalsojen perusteella meitä muljahduksista kärsiviä on todella paljon. Suomen Refluksin nettisivuilta löytyy porukkaa, joilla muljahdukset johtuvat (tai saattavat johtua) refluksista. Lisäksi on selkävaivaisia, joilla selkäjumit aiheuttavat (?) muljahduksia. Sitten on niitä jotka uskovat, että vagus-hermo on kaiken takana. Rytmihäiriöt liittyvät usein myös stressiin, paniikkikohtauksiin, vitamiinien ja mineraalien (magnesium, seleeni, kalium jne.) puutteeseen tai allergiaan. Kaiken hauskinta on se, ettei lääkäreillä ole aavistustakaan mistä muljahdukset johtuvat ellei niihin liity sydämen rakenteellista vikaa. Ilmeisesti ainoa lääke tavallisiin rytmihäiriöihin on betasalpaajat eikä ne sovi kaikille. Ensiksi sun kannattaa varmistaa ettei sulla ole mitään rakenteellista vikaa ja sitten voit kokeilla itsehoitoa: ruokavalion muuttamista (refluksin hoitokeinoja), hierontaa/ osteopatiaa, viitamiineja, joogaa. Itse olen kärsinyt muljahduksista reilu 3 vuotta ja jatkan "kokeiluja" vaihtelevalla menestyksellä :) Koeta kestää!
- Palleapaine
Hei ! Minuakin kiinnostaisi "jutella" enemmä näistä. Itse olen kärsinyt oireista v. 2001 alkaen ja nyt taas pahentuneet. Minullakin on pieni läppävuoto todettu sydänultrassa ja aina alkaa pelottamaan onko se pahentunut ja aiheuttaa nämä oireet. Lisäksi refluksitauti todettu. Oireina on mm. jatkuva röyhtäily, pallean ja koko vatsan turvotus, erilaiset kivut ja ilman liikkuminen, joka tuntuu myös kipuna ja rytmihäiriöt. Välillä tuntuu, että koko rintakehä räjähtää ja nukkumaan mennessä pompsauttaa niin pahasti, että on aina pakko nousta istumaan. Pelottaa nämä vaivat ja elämä on tosi rajoittunutta, ei oikein uskalla mihinkään mennä tai nauttia elämästä.
- Tätä kysytään usein
Tämä vaaraton "muljahdus" johtuukin 3.n tärkeimmän hyötybakteerin puuttumisesta ruokatorven limakalvolta:
.........jatkuu.
24. Kysymys:
- Itselläni ollut nykyään ilmeisesti vaihdevuosiin liittyviä sydämen muljahduksia ja tykytyksiä silloin tällöin.
Vastaus:
- Seuraava on oletuksella, että lääkäri on tutkinut sydämen ja todennut sydämen muuten terveeksi. Todennäköisinpänä syynä pitäisin näiden maitohappobakteerien puutetta limakalvoilla. Nimittäin ruokatorven limakalvoilla on jatkuva pieni tulehdus mhb.n puutteen takia ja yhteys sydämeen on hermotuksen kautta – josta voi tulla yleensä vaarattomia muljahduksia ja tykytyksiä.
Jatkuu..........
http://maitohappobakteeri.omasivu.fi/mhb-maitohappoprobiootti-bakteerit-pahkinankuoressa-vaiheittain-lyhyesti/39-2/
Opastus hyötybakteereiden käyttöön:
http://maitohappobakteeri.omasivu.fi/mhb-maitohappoprobiootti-bakteerit-pahkinankuoressa-vaiheittain-lyhyesti/- Lisärit
Tuo maitohappobakteerijuttu mitä näyttää olevan tarjolla keskustelupalstoilla vähän vaivaan kuin vaivaan on suuremmalta osin täyttä humpuukia. Eivät rytmihäiriöt siitä johdu tuskin kenelläkään.
- Koko immuunijärjes-
Lisärit kirjoitti:
Tuo maitohappobakteerijuttu mitä näyttää olevan tarjolla keskustelupalstoilla vähän vaivaan kuin vaivaan on suuremmalta osin täyttä humpuukia. Eivät rytmihäiriöt siitä johdu tuskin kenelläkään.
telmän perusta ovat nuo L-a, L-b ja Bif hyötybakteerit, joten vaikuttaisiko koko terveyteen!?
Ei kannata kommentoida sellaiseen, mitä et ymmärrä!!
..........jatkuu. Immuunipuolustus. Mystinen yhtälö:
Ihmisen yksittäinen ylivoimaisesti suurin elin on: Ohutsuolen limakalvot, joka on noin 100-kertaa suurempialainen kuin iho.
Kun limakalvot eivät ole kunnossa (ei löydy tärkeimmät L-a, L-b ja Bif hyöty-bakteerit), niin 1.0.immuunipuolustus ei ole kunnossa ja sekä 1.1.hermostollinen-, että 1.2.hormonaalinen-järjestelmä eivät ole kunnossa.
Ja kääntäen-
Kun limakalvot ovat kunnossa (löytyy tärkeimmät L-a, L-b ja Bif hyöty-bakteerit), niin 1.0.immuunipuolustus on kunnossa ja sekä 1.1.hermostollinen-, että 1.2.hormonaalinen-järjestelmä on kunnossa.
Paluu tämän sivun alkuun
Jatkuu.................
http://maitohappobakteeri.omasivu.fi/mhb-maitohappoprobiootti-bakteerit-pahkinankuoressa-vaiheittain-lyhyesti/mhb-kolme-vaikutukseltaan-tarkeinta-probiootti-bakteeria-ovat-immuunipuolustuksen-perusta/
- tmno8
Tästä viestistä jo pari vuotta, mutta onko ne lisälyönnit loppuneet???
Mulla alkanut lisälyönnit vajaa vuosi sitten ja kokoajan pahenee. Myös perättäisiä ja samoja tuntemuksia kun sulla. Pelottavaa ja huonontanut elämänlaatua tosi paljon.
Löydettiinko sulla syytä mistä ne johtui/johtuu? Jos ne sinulla loppui niin miten sait ne loppumaan?
Kiitti etukäteen!- Lisärit
Minulla noin 13-14 vuotiaasta saakka olleet lisälyönnit (kohta 30 vuotta olleet) pahenivat viime vuoden aikana selvästi. Joskus myös lyhyitä tykytyksiä. Tutkittiin noin vuosi sitten EKG, ultra, holter. Ei löytynyt erityistä syytä, vaarattomia kardiologin EKG- ja holter-analyysin mukaan. Ratkaisevinta se on sydämessä rakenteellista ongelmaa ja se selviää ultrassa. On vain sellainen pumppu että niitä kehittää helposti. Jos tulisi useita minuutteja kestävä tiheä tykytyskohtaus, niin silloin aihettaa kardiologin mukaan tutkituttaa sydäntä uudestaan. Lisälyöntivaiva voi helpottua taas joskus tai sitten ei, niistä ei tosiaankaan tiedä.
Lisälyöntien määrä vaihtelee itsellä paljon, hyvinä päivinä pari, huonoina vähintäänkin satoja, ellei yli tuhat.
- tosi väsynyt
Ihanaa oli löytää tämä ketju ja lukea kohtalotoverien kokemuksia tästä inhottavasta vaivasta. Mä itse olen moniin teistä verrattuna päässyt "helpolla" kun olen tähän mennessä tuntenut vain yksittäisiä muljahduksia. Näitä tulee välillä päivittäin, välillä voi mennä viikkojakin ettei tule ainuttakaan. En edes muista koska tuli ihan ensimmäinen ... siitä taitaa olla vuosia.
Silti joka ikinen kerta kun sen muljahduksen tunnen, alkaa panikointi :( mä olen kärsinyt ajoittaisista paniikkikohtauksista n. 20-vuotiaasta saakka, olen siis nyt 31. Eli ei ainakaan auta asiaa.
Musta tuntuu että noi muljahdukset on lisääntyneet iän myötä ja niitä tulee selkeästi useammin nykyään kuin esim. vuosi, pari sitten. Mä olen nytkin ihan ylivirittyneessä tilassa ja tarkkailen pulssiani/olotilaani jatkuvasti. Tosi kuluttavaa!!!!! Lisäksi mieleen on hiipinyt vahva kuolemanpelko ja usein itkeskelen iltaisin kun ahdistaa ja pelottaa niin paljon. Mä en tiedä mitä mun oikein pitäisi tehdä.
Kävin alkuvuodesta 2013 terveyskeskuksessa tän vaivan takia ja otettiin sydänfilmi (jossa ei tietenkään mittaushetkellä näkynyt mitään) ja kuunneltiin. Lääkäri totesi mun sydämen voivan hyvin ja sanoi että miettimällä noita muljahduksia niitä varmasti tuleekin.
Lääkärikäynti rauhoitti hetkeksi, nyt tuntuu taas että nämä pelot ottaa ylivallan :(- Lisärit
Hei 'tosi väsynyt'. Yleistä on se että lisälyönnit lisääntyvät iän myötä, tosin tiedän joitain joilla on vähentynyt vanhetessa. Se jos lisälyöntejä alkaa 'odottamaan' niin siinä ei käy yleensä odottavan aika pitkäksi, vaan niitä tulee silloin;) Itsellä kokemusta tuosta myös. Jos sinulla on normaali EKG ja kuuntelussakaan ei poikkeavaa ilmennyt, niin todennäköisesti häiriö on vaaraton. Onko sulta otettu sydänultraa koskaan, siinä pitäisi ilmetä pienemmätkin rakenne/toiminnalliset häiriöt? Itsellä sydänultrassa ilmeni yliaktiivinen vasemman kammion pumppausteho, koska ultran aikana jännitti että mitä sieltä löytyy ja sydän teki voltteja senkin aikana vaikka kuinka monta. Kardiologi vaan hymyili että vähemmälläkin sydän saisi työnsä tehtyä ja että tuossa yliaktiivisuudessa piilee se lisälyöntiherkkyys mutta mitään vaaraa siitä ei ole.
Sitten jos haluat 'nauhalle' lisälyöntejä jos niitä on suurinpiirtein päivittäin niin Holter 24 h nauhoitus on siihen hyvä. Itsellä tuli siihen noin 500 pääosin kammiolisälyöntiä. Siitä kardiologi pystyy katsomaan tulevatko ne yhdestä paikkaa sydäntä vai useista paikoista ja miten sydänkäyrän eri osat käyttäytyvät lisälyöntien seurauksena. Diagnoosina saa arvion että onko mitään huolestuttavaa niissä havaittavissa.
- tosi väsynyt
No ei käy kyllä odottavan aika pitkäksi, se on totta :D
EKG oli normaali eikä kuuntelussa ilmennyt mitään poikkeavaa. Multa on otettu lapsena/nuorena sydänultra vuoden välein, koska mulla oli häviävän pieni reikä sydämessä. Vaaraton oli silloin ja hieman alle parikymppisenä sen todettiin kasvaneen umpeen. Tällöin lääkäri sanoi, että en tarvitse enää ultrausta ja kaikki on ok. Kerroin tästä lääkärilleni myös tuolloin viime tammikuussa ja sanoi että tuo ei liity näihin muljahduksiin/lisälyönteihin mitenkään. Sanoi myös, että nämä on tosi yleisiä.
Mä tiedostan sen, että joo näitä tulee isolle osaa ihmisiä jne. mutta en tiedä miten koskaan voin tottua tähän? Jos nyt tulisi iso muutos tilanteeseen, että esim. pahenisivat ,niin totta kai menisin uudestaan lääkäriin. Nyt tuntuu että se olisi "turhaa" mutta silti mietin että mitä jos siellä kuitenkin on jotain. Huokaus.
Kannattaako marssia vaan suoraan yksityiselle jos tuon Holter-nauhoituksen haluaa? Miten helposti sen saa terveyskeskuksen kautta? Siinä on vaan se huono puoli että mulla nämä muljahtelut menee tosi vaihtelevasti. Joskus niitä tulee päivittäin ja joskus tosiaan saattaa olla pidempikin tauko välissä niin etten ainakaan itse niitä huomaa.- Lisärit
Holter-nauhoituksen saa terveyskeskuksenkin kautta, mutta olen kuullut että saattaa kestää kuukausiakin ennenkuin siihen pääsee. Yksityisen kautta hoitui itsellä vajaassa viikossa.
Se on totta ettei lisälyönteihin totu varmaan monikaan, silloin kun niitä oikein tulee niin eipä siinä ihan rauhallisin mielin osaa oikein olla. Mulla kerran on lääkäri kuunnellut muutaman minuutin sydäntä kun oli päällä tuollainen voimakas lisälyöntisyys, eli tuli useita minuutisssa. Kertoi kuitenkin että sinusrytmi on normaali kaikesta huolimatta eikä mitään ongelmaa havaittavissa ja ei haittaa vaikka lisäreitä niin usein tulikin. Kehotti menemään reippaalle kävelylenkille seuraavana päivänä, kuulemma paras apu moiseen:) Mainitsi tosin että jos ihan jatkuva lisälyöntisyys kestäisi kaksi päivää putkeen voisi ehkä miettiä miten saadaan loppumaan.
Kardiologin kommentti lisäreitten määrään on ollut että jos niitä jatkuvasti on yli 10.000 vrk ja jokaikinen päivä, niin silloin voi alkaa haitata sydämen toimintaa ja voi tulla kyseeseen katetriablaation yrittäminen. Kuitenkin tuollaiset lisärimäärät lienevät aika harvinaisia.
- Yksi lisää
Iloinen ja helpottunut, että löysin tämmöisen ketjun!!!
Mulla ollut tuollaisia muljahteluita ja tiheitä rytmejä jo moneen kertaan. Pahimmillaan aina muuton jäljiltä. Huomaan, että kun valvon öitä ja stressiä tai lapset sairastaa, niin niitä tulee. Jään usein illasta niitä kuuntelemaan ja sitten en vaan lisääntyy. Kävin juuri viime to ensiavussa, kun sellaisia tuli, mutta ne ei näkynyt nauhalla, vaikka se tunne olikin. Pulssi oli kova, koska pelkäsin sitä.
Mulla on vähän taipumusta paniikkihäiriöihin. Olen tässä miettinytkin, että voiko johtua ihan niistä?? Myös vasemman puolen lapa on niin jumissa, että kauhee rutina vaan kuuluu tuolta selästä. Ilmeisesti sekin tekee näitä tuntemuksia.
Tänään aamusta tuli pari muljahdusta juurikin noustessa sohvalta ylös. Lähdin pihalle kävelylle ja huomaan, että sen jälkeen niitä ei tullutkaan enään..
Mulla on takana muutaman yön valvomiset taas... Se näitä tuntemuksia tekee selkeesti! Lääkäri rauhoitteli mua ja laittoi verikokeisiinkin, 4 pulloa otettiin verta. En edes kaikkea tiedä, että mitä otti. Mutta jotain tukos juttuja ym. Niitä joku jo otettiin ensiavussakin. Lääkäri soitti mulle pe ja totesi, että niin siisti ja kaunis sydänfilmi. Ilmeisesti itsekin saisi olla ihan hyvällä mielellä, mutta kun sitä vaan aina panikoi näistä jutuista...
Meillä suvussa rytmihäiriöitä, mun äidilläkin jonkunlaisia, mutta niitä ei koskaan ole saatu kiinni. Pahimmillaan ollut juuri mun iässä. Nyt vanhemmiten hänellä jo vähän helpottanut.
Jaksamista ihan kaikille samasta vaivasta kärsiville!!- aarikka
Jeps. Useimmilla taitaa olla eräs yhteinen tekijä: sisäelinherkkyys elämän stressaaville tilanteille. Joillakin muljuja aiheuttaa hormooniepätasapaino. Jos on sympatikotoniaa eli herkkyyttä sympaattisen hermoston ylivireisyyteen, niin se jo yksistään selittää monia asioita. Verensokerin heittelytkin aiheuttavat muljuja ym. Kannattaa kokeilla josko parin tunnin välein pieni ateria tai välipala auttaisi. Verensokerin mittari maksaa alle 20e ja se on hyvä apu muillekin kuin diabeetikoille. Stressihormooni kortisoli ja adrenaliini aiheuttavat kiihtynyttä sympaattisen hermoston toimintaa. Jos verensokeri laskee liian alas (mikä kenelläkin oireita aiheuttaa), niin sen vastapainoksi elimistö tuottaa adrenaliinihormoonia lisää vereen. Sekin voi siis tehdä muljuja. Beetasalpaajat pitävät juuri adrenaliinia kurissa. Vaivoissa mukana oleva kanssamatkaaja.
- tsemppis1
Minä olen saanut apua seuraavista asioista:
Reilu kaksi vuotta sitten oli paljon muljahteluja ja närästystäkin tuli muljahtelun yhteydessä. Testasin elimistöni happamuuden ja se oli erittäin hapan. Tilasin Pascoe- emäsjauhetta, mitä söin noin puolen vuoden ajan. Närästys ja muljahtelut loppuivat. Vaihdoin samalla ruokavalion: karkit ja makeat pois, hedelmä-salaattia joka ilta iltapalaksi (1 appelsiini, 1 banaani ja 1 purkki ananasta). Lisäksi käytin pahimman muljahtelukauden aikana Crataegus Orapihlajauutetta ja kauranversouutetta.- 13+4
Närästystä ja muljahteluja et saa mitenkään uskottavasti kytkettyä yhteen tuolla tarinalla. Muutenkin koko hoito-ohjelma on enemmän hömppää kuin että sillä olisi vankkaa tieteellistä pohjaa. Et edes kerro miten tuo elimistön happamuus testattiin, verikokeellako?
Todennäköisempi syy noihin muljahteluihin on esim. flunssan jälkeen tullut lievä sydänlihastulehdus ja siitä palautuminen tai sitten esimerkiksi liialla fyysisellä rasituksella hankittu ns. ylikunto. Molemmat ovat itsestään ohimeneviä tiloja ja sikäli voi helposti kuvitella että hoito kuin hoito on niihin auttanut.
- Viiviliini1987
Kuinka moni teistä käyttää/on käyttänyt Yaz tai Yasminelle e-pillereitä ja saa näitä selittämättömiä rytmihäiriöitä??? Täältä voi käydä lukemassa minun tarinani kokonaisuudessaan https://www.facebook.com/epillerit
Myös Ilta-Lehdestä voi lukea tänään kyseisestä tarinasta pienen osan.
Yhteys näistä pillereistä vakaviin sydän- ja rytmihäiriöihin on jo todistettu. Tästäkin lisätietoja tuolta antamaltani sivulta.
Olen viemässä asian mahdollisesti oikeuteen asti. Laittakaa minulle viestiä [email protected], mikäli olette joutuneet samojen oireiden uhreiksi vuosien saatossa.
Viedään yhdessä asiaa eteenpäin ja pelastetaan muut kuten jälkikasvumme näiltä myrkyiltä!! Mitä enempi kanteeseen lähtee mukaan, sitä varmemmin saamme asian eteenpäin.
Kiitos jo etukäteen! - orava-olli
Täälläkin yksi samasta vaivasta kärsivä. kardiologi määräsi lääkkeeksi tambocor 100mg, mutta sekään ei ole auttanut. lisälyöntejä joka toinen lyöti ympäri vuorokau´den. ei jaksaisi enää tätä vaivaa, kun mikään ei tunnu auttavan. onko kellään kokemuksia tambocorista? Miten nopeasti se on muilla auttanut? olen käyttänyt jo pari viikkoa ja lisälyönnit vaan lisääntyneet.
- kelju kylläkin
Minulle lääkäri kertoi erään potilaansa sydämen lisälyöntisyyden olevan juuri joka toinen lyönti lisälyönti. Eikä siitä sen kummempaa. Oli sille henkilölle ominainen piirre.
- Sydän
Kirjoitit viestisi vuonna 2011, nyt on 2014. Uskoisin, että olet edelleen hengissä :-). Tiesitkö, että närästys voi aiheuttaa rytmihäirlöitä? Ja selän nikamien ongelmat myös? Itselläni rytmihäiriöt poistuivat 3 viikon Burana kuurilla (600 mg kolmesti päivässä). Good luck!
- Gesv
Nikamalukkojen vapautus selästä osteopaatilla poisti omat muljahdukseni täysin.
- ...
Semmonen juttu tuosta magnesiumin kokeilemisesta, että jos olette kokeilleet tuotetta joka sisältää magneisumoksidia niin sepä ei imeydykään nimeksikään! Ne on kuulemma valmistajille edullisia ja siksi kuluttajahinnatkin alhaisempia. Sitraattimuodossa oleva imeytyy paremmin ja saattaa hyvällä tuurilla auttaakin!
- -88-
Kuten monet ovat kirjoittaneet, on "mukava" huomata ettei ole tämän vaivan kanssa yksin.
Tänään meinasi moneen otteeseen sydän lähteä ottamaan kierroksia; lisäreitä peräkkäin joka tuntui rytmin sekoamisena ja lyhyttä takykardiaa. Huolestuttaa. Mun lisälyönnit on saatu ekg:lla kiinni koska niitä tulee aina kun jännitän. Ei kuitenkaan näitä sarjoja ja tykyttelyjä. Paniikkihäiriötä on tarjottu diagnoosiksi, mutta se on huti. Ahdistuneisuutta kyllä löytyy ja ylitarkkailua mutta eikai se kaikkia noita selitä?
Ylävartalon lihakset ovat tosin jumissa ja epäilen niiden liittyvän jotenkin tähän. Mulla on turhan huono ryhti ja rintalastakin usein kasassa, niin kuin tässä koneella kirjoittaessa. Silloin nuo sarjat yleensä lähtee käyntiin. Onneksi mulla pienikin annos (5-10mg) Propralia auttaa aika hyvin.
Magnesium (sitraattimuotoinenkaan) ei tunnu auttavan. Alkoholia en edes uskalla ajatella ja tupakoinut en ole koskaan. Kahvi toisinaan tuntuu pahentavan, toisinaan ei kylläkään huomaa mitään eroa. Joku ehdotti maitoa; siinä saattaakin olla jotain itua koska tänäänkin ennen noita sarjoja join lasillisen kaakaota. Tykkään myös syödä kauraryynejä vain maidossa turvotettuna. Senkin jälkeen muljuaa enemmän -pitääpä kokeilla jättää tuo maito pois vähäksi aikaa.
Ikävää näiden kanssa painiskella kun muitakin ongelmia piisaisi :´(
Jaksamisia kaikille! - 60 v.
maidoton ,viljaton ja mahdollisiman lsäaineeton ruokavalio.lisäksi varon sitrushedelmiä ja voimakkaita mausteita,maitohappo bakteereja käytän. Ylävartalo hartia ongelmiin hain apua fysioterapeutilta,rytmihäiriö olen saanut loppumaan.
- marcius2
minulla tullut ekjat muljahdukset viimesen 2viikon aikana, ekalla kertaa juoksin portaita töistä kotiin kun sydän hyppäs harhaan, nyt tänään tein voileipää kotona kun muljahti. olen uniapneaa sairastava 37v mies. hieman on ylipainoa johtuen kun nukun huonosti, nyt vasta saanut apua siihen niin nyt sitten alko tämä muljahtelu, no onneksi vielä harvoin ja löysin teidät muut samoin kokeneet,auttaa paljon kun lukee mitä muut kertovat! kiitos!
- Paniikki2017
Moi kaikki kohtalotoverit. Onko muljahtelut pysyneet kurissa? Itsellä alkoi kuukusi sitten.. Rauhoittavat pitäneet kurissa mielen. Sairastan pahaa paniikki/ahdistuneisuus häiriötä.
- Jarno8112
Näiden kanssa pitää vaan elää. Jos ei kipuja rinnassa tms, niin ne vaarattomia. Vuosikaudet näitä ollu itellä.
- Anonyymi
Itse kärsin maaliskuussa vielä vuosia kestäneistä rytmihäiriöistä, apu löytyi kiropraktikolta. Lapaluiden kohdalla olevat nikamat kun ovat jumissa niin se aiheuttaa flimmeriä.
Tämän syyn löysin itse, ei edes kardiologi siitä maininnut.
Suosittelen.
- Anonyymi
Itellä sydän muljahtelua, söin kaalilaatikkoa ja tuli närästystä, koko vartalossa tuntuvaa mahan pyörimistä.
Puoli makuuasennossa helpottaa, ei tunnu miltään kohtaukselta, onko muita jolla samankaltaisia varmaankin refluksioireita.?
Ikävä mennä nukkumaan, kun närästää ja muljahtelee. - Anonyymi
Itsekin epäilen syömisellä olevan, jokin syy/yhteys muljahteluihin. Tänään kaffitunnilla aterian jälkeen muljahti niin, että ajattelin pumpun tehneen kuperkeikan. Neljä päivää syöny beetasalpaajaa, ja luulin jo niiden auttaneen, vaan ei sittenkään.
- Anonyymi
Beetasalpaaja auttaa kohonneeseen sykkeeseen.
Syön sitä vain hitusen tarvittaessa eli 1/4 Propralia, se auttaa sopivasti
eikä tule "häiriöitä" kun sen vaikutus lakkaa.
Muljahtelut eivät ole harvinaisia, niitä on joskus itsekullakin. Sydän jättää lyönnin väliin tai
lyö "tuplasti".
Jos on vaivaksi asti on syytä mennä lääkäriin.
- Anonyymi
Minulla on tätä "vaivaa" ollut lapsesta asti.
Välillä sydän tykyttää tuhatta ja sataa ja tuntuu sille kuin se ei pumppaisi verta eteenpäin vaan se tuntuu sille kuin sydän alkaisi "täyttyä"
Itselläni tähän auttaa hyvin kun vedän oiekin syvään henkeä ja pidättelen, niin se menee ohi. Silloin tällöin on niin voimakkaita kohtauksia että tuntuu sille että pyörryn. en ole kuitenkaan koskaan pyörtynyt.
On otettu monia EkG:ta ja todettu hiukan pidentyneet Q-aallot mutta mitään hälyttävää eivät sano olevan. Ei mitään lääkitystä.
Rasitus ei tykytystä aiheuta, mutta kylläkin se joskus jos olen kylmällä ilmalla liikkunut reippaasti ulkona, tulen sisälle ja lepään hetken. Silloin saattaa alkaa tykyttää voimakkaasti.
Mitään kipua se ei aiheuta. Olen nyt 67-vuotias, laiha nainen. Liikun paljon ja olen aktiivinen. Tätä siis minulla ollut lapsesta asti. Olen tottunut siihen.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mietin yön yli
Sinua ja minua. Laitan viestiä sinulle suoraan sitten, jos nyt mitään tolkkua tulen meistä saamaan. Jos en laita, niin e814824Kyllä minä sen vielä tähän sanon
Olen ollut tänään vähän alamaissa ja luullut etten sano enää ksokaan.... Rakastan sinua! Hyvää yötä.294221- 302441
Jussi Rainio rehellisenä - Tämä hiersi Vain elämää -kuvauksissa: "Oltiin kaikki samassa kusessa..."
Vain elämää -sarjassa on tänä syksynä mukana Jussi Rainio. Tämä tyyppi on kyllä symppis- ja mikä ääni! Kuka muistaa "...72158- 251862
- 971769
Missä meni pieleen
kun kuvittelin sinun tuntevan saman poltteen. Olit korkeintaan vähän ihastunut tai kiinnostunut. Rakastunut ihminen on o641766Vaneritehdas lakkautetaan?
Metsä Group suunnittelee Suolahdessa sijaitsevan vaneritehtaan sulkemista.1161574Maapallon nykyinen elämä on romahtamassa
Ilmastokatastrofi tulee ja eliölajeja kuolee vauhdilla sukupuuttoon, mutta väestönkasvu jatkuu ja kaikki hakevat loputon1561474Tänään vietetään maailman mielenterveyspäiväävää
Miten edistät mielenterveyttäsi? Itse vastaan, yksinkertaisesti tekemällä kivoja asioita :)361085