Intäntäntän!

Tälläkin palstalla kerrottiin Suomen taloushistoriasta ja sen kauheuksista. Mielipiteet olivat oikein taloustieteen professorin esittämiä ja kyllä housut ovat tutisseet ilmeisesti kovinkin.

Minä kuitenkin olen nyt ryhdistäytynyt, nostanut housuni, jotka pelosta valahtivat kinttuihin ja nyt kirjoitan. Pelko pois, pelko pois Rosemaryt ja Roopet. Ei sellaisia pelottavia euriboreja ole ollut! Kertokaa minullekin jos!

Joukkovelkakirjoja on ollut kautta aikojen ja niillä on saatu rahoitettua julkishallinnon palveluja Suomessakin.

Jos euromaat ottavat joukkovelkakirjat käyttöön ovat ne euriboreja. Kaikilla joukkovelkakirjoilla on hyvä likviditeetti, joka lienee sama kuin rahaksi muutettavuus, joka on ns. helppo.

Joukkovelkakirjoillakin on nimellisarvonsa, jota sanotaan emissiokurssiksi. emisiiokurssi on 100%, mutta halvemmallakin voi myydä, jolloin ostajalla on mahdolisuus saada voittoakin. Obligaatiot olivat nuoruusaikoinani suosittuja, säästeliäät pienituloiset ihmiset loivat itselleen näin vaurautta.

Minusta taloustieteen professori "piirsi pirua seinälle", mutta syntyikin vain ruma kuva, jolla on paljon tutumpikin nimi.

33

116

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • *Kukkahame*

      Euribor on pankkien käyttämä viitekorko !!!!

      Velkakirjat ovat niitä eurobondeja, todellisuudessa niillä ei ole mitään takuita että velkarahaa saa takaisin.

      Vai tahallaanko sotket?

      • En sotke tahallani. Tarkoitin eurobondeja ja haluaisin, että niistäkin jotain kirjoitettaisiin.


      • Tyhmyys mikä tyhmyys. Täällä on tarkoitus keskustella omien tietämysten varassa.


      • Makriina ek
        Ruuneperi kirjoitti:

        Tyhmyys mikä tyhmyys. Täällä on tarkoitus keskustella omien tietämysten varassa.

        Kiitos R. Jokainen voi itse tykönänsä tutkia esim. annettua linkkiä.
        Ja kun asiasta keskustellaan saattaa jokin epäselvä koohta kirkastua itse kullekin.

        Ei ole mitenkään pahitteeksi mietiskellä palstalla euroborin syvintä olemusta.

        (Olli Rehn on valittu huippupäättäjien sisäpiiriin, sanoo Hesari tänä aamuna. Porukkaan kuuluvat Merkelit ja Sarkozy ja usea muu, ja heidän tarkoituksensa on ratkoa velkakriisiä.)


      • goo......
        Ruuneperi kirjoitti:

        Tyhmyys mikä tyhmyys. Täällä on tarkoitus keskustella omien tietämysten varassa.

        Itse ahkerana googlettajana oletkin oiva esimerkki.Tyhmyydestå ja tyhjyydestä.


    • katleija

      Kiitos nim. -hiukan- selkeästä linkistä.

      Siitä että leimasit minut ja muut tyhmiksi en pitänyt. Sivistyneisyyttänikään linkki ei valitettavasti kohottanut, mutta tietoa sain jkv lisää.

      Eurobondeista en pysty keskustelemaan, vaikka pelkäänkin että siihen suuntaan ollaan menossa. Suomi on vastaan, mutta auttaako se. Parast' aikaa ollaan sorvaamassa asialle senkaltainen sumuvero, jonka on tarkoitus antaa yhteisveloista vaarattomampi kuva ja siitä tulee samanlainen sanaviidakko kuin Suomen saamille "takuille" Kreikan lainoille.

      • Jotain hyvää ehkä saadaan halpakorkoisemmilla lainoilla ja sillä, että raha saadaan liikkeelle.

        Budjettikurin höltyminen on yksi uhka, joka on jo olemassakin.


      • tosi on
        Ruuneperi kirjoitti:

        Jotain hyvää ehkä saadaan halpakorkoisemmilla lainoilla ja sillä, että raha saadaan liikkeelle.

        Budjettikurin höltyminen on yksi uhka, joka on jo olemassakin.

        Raha liikkuu aina, euro on pyöreä. Se kiertää alituiseen osaavien tileille josta osa kiertää pääomsveroina edelleen osin sosiaalimenoihin,

        Luotto luokitus määrittää kulloisenkin lainan koron.

        Valtion budjetia voidaan tarvittaessa muuttaa suuntaa tai toiseen. ei sillä ple mitään iekemistä kurin kanssa. Eduskunta budjetin hyväksyy ei huru ukko tällä palstalla


      • kamreeri**
        tosi on kirjoitti:

        Raha liikkuu aina, euro on pyöreä. Se kiertää alituiseen osaavien tileille josta osa kiertää pääomsveroina edelleen osin sosiaalimenoihin,

        Luotto luokitus määrittää kulloisenkin lainan koron.

        Valtion budjetia voidaan tarvittaessa muuttaa suuntaa tai toiseen. ei sillä ple mitään iekemistä kurin kanssa. Eduskunta budjetin hyväksyy ei huru ukko tällä palstalla

        Koska opetelet kirjoittamaan ja ottamaan järkesi mukaan keskusteluihin?


      • Makriina ek
        kamreeri** kirjoitti:

        Koska opetelet kirjoittamaan ja ottamaan järkesi mukaan keskusteluihin?

        Pata katt.... eii, uskon, että kirjoitit vahingossa väärin!
        Kyllä kamreerit kirjoittaa osaavat.


    • katleija

      Lainarahan järkevällä käytöllä voidaan kansalaisten hyvinvointia lisätä. Siinä onkin tasapainottelemista ja järkeä tarvitaan.

      Työllisyyden ylläpitoa ja parantamiseen kannattaa sijoittaa. Hyvä esimerkki on telakkateollisuus, jolla Suomella on maailman parhaimpiin kuuluva nowhau.
      Se olisi suuri menetys, jos se teollisuudenala meiltä kuihtuisi.
      Tässäkin on vaaransa, jos valtion tukea saava yritys kaikesta huolimatta siirtyy muille maille. Mahtaako se nyt joutua maksamaan saamansa tuet takaisin, muutenhan työllisyystilastojen paraneminen on lyhytaikaista.

      Nyt taidetaan lainarahaa Suomessa käyttää tuottamattomasti. Heikosti tuottavat valtion varoilla luodut minimipalkka- ja osa-aikatyöpaikat. Nekin ovat perusteltuja humanitäärisistä syistä syrjäytymisen ehkäisyksi ja joillekin tie jopa pysyvään työllistymiseen

      Lainanotto syömävelkaan on pahin velkaantumisen syy. Se on todella huolestuttavaa, vaikka sellaisella tekohengityksellä voitaisi vielä kotimaatamme nimittää hyvinvointivaltioksi.

      • Huh mitä tyhmyyttä.

        Kerroppas, katleija, kun tunnut mielestäsi viisas olevasi. Mikä telakka on Suomalaisten omistuklsessa ja millä telakalla on yli viisikymmentä prosenttia suomalaisia työntekijöitä...


      • kun tyhmyys vallan s
        Huh mitä tyhmyyttä. kirjoitti:

        Kerroppas, katleija, kun tunnut mielestäsi viisas olevasi. Mikä telakka on Suomalaisten omistuklsessa ja millä telakalla on yli viisikymmentä prosenttia suomalaisia työntekijöitä...

        "Nyt taidetaan lainarahaa Suomessa käyttää tuottamattomasti. Heikosti tuottavat valtion varoilla luodut minimipalkka- ja osa-aikatyöpaikat. Nekin ovat perusteltuja humanitäärisistä syistä syrjäytymisen ehkäisyksi ja joillekin tie jopa pysyvään työllistymiseen"

        Herra armahda.

        Lainattu raha on osoitteetonta, se on osa valtion budjettia sillä katetaan yhteiskunnan kuluja joista valtio valittuine edustajineen päättää.


      • Makriina ek
        Huh mitä tyhmyyttä. kirjoitti:

        Kerroppas, katleija, kun tunnut mielestäsi viisas olevasi. Mikä telakka on Suomalaisten omistuklsessa ja millä telakalla on yli viisikymmentä prosenttia suomalaisia työntekijöitä...

        Onko Suomen telakoilla yli 50 % ulkomaalaista työvoimaa? Eikö telakka yleensä työllistä paljon ammatti-ihmisiä. Mistä syystä suomalainen ammattimies ei käy?

        Moni ennen kokonaan suomalainen firma on tätä nykyään kokonaan ulkomaalaisten omistuksessa, silti pidämme esim. Nokiaa "omana".
        Turun Sinappikin on puolalainen. Ainakin siellä tehty, paratkoon sentään.

        Onneksi palstalaiset ovat monissa liemissä keitettyjä, niin että keskustelua ei lopeteta, vaikka osallistujia haukutaan tyhmiksi. Vesi hanhen selästä jne...
        Ehkä asian käsittely vähentää tyhmyyttämme. Uljaasti yritämme monilta kanteilta käsitellä euroboria, jota muuten ei vielä edes ole olemassa, se on vasta kehitteillä.


    • ehlkä....

      Eiköhän vaan olisi parempi tämänkin entisen apuhoitjan kertilla kaalilaatikon teosta kuin pyöritellä valtion politiikkaa.

      • kamreeri**

        taidat olla entinen ja nykyinenkin tyjjäpää öykkäri. itsehän ajatuksiasi kuvailet


      • HTM
        kamreeri** kirjoitti:

        taidat olla entinen ja nykyinenkin tyjjäpää öykkäri. itsehän ajatuksiasi kuvailet

        Kumpaako päätä se kamreeri aukoo, ala vaiko ylä päätää. Näyttäs ,että molemista tulee sontaa...


    • katleija

      Ystävä hyvä, koeta kestää tyhmyyteni. Älä viitsi, en minä mikään viisas ole olevinani, sanovat että täällä on muitakin tyhmiä, joten aion joukossa pysyä vaikka repeäisit.

      Turun telakka oli telakoista mielessä, niin korealaisethan sen nykyään omistaa, mutta Finnvera (valtion) silti on takaamassa TUI Cruisesin ostajaluottoa, jotta saatiin laivat tänne rakennettaviksi.
      Ainakin Turun alueen työllistämisestä iloittiin kovasti näistä uusista laivatilauksista.

    • Jopel

      Onkos tuolla omistajuudella niin suurta merkitystä, kunhan hommia piisaa ja toiminta on rehellistä ja lakeja noudattavaa.

      Eihän omistajat juurikaan voitoistan veroja maksa, olivatpa ne suomalsia tai jotain muita.

      Duunareiden palkoista nypityillä veroillahan Suomi pystyssä pysyy.

      • mistä näitä....

        Ei pidä paikkaansa. Ei työntekijöiden maksamat verot ovat toki osa valtion tuloista. Ei kuitenkaan merkittävät. Välilliset verot jotka kannetaan joka rakosesta ovat valtion pääasialliset tulo lähteet.


      • mistä näitä.... kirjoitti:

        Ei pidä paikkaansa. Ei työntekijöiden maksamat verot ovat toki osa valtion tuloista. Ei kuitenkaan merkittävät. Välilliset verot jotka kannetaan joka rakosesta ovat valtion pääasialliset tulo lähteet.

        Kukas ne välilliset verot maksaa?
        No tietysti veronmaksaja verotetusta tulostaan olivatpa he sitten suomalaisia tai muunmaalaisia.
        Tärkeintä on, että palkansaaajien verot tulevat Suomeen, eikä johonkin postilaatikkovuokrafirmaan jossain muualla.
        Näinhän tapahtuu, jos lakeja noudatetaaan ja jos löytyy porsaanreikiä, niin ne pitäisi tukkia


      • Makriina ek

        Nokia on maksanut todella suuret verot Suomeen. Sitähän päättäjät hätäilevät, että jos se nyt lähtee pois täältä menetämme huomattavan verotulon.


      • kopiopaperi
        Jopel kirjoitti:

        Kukas ne välilliset verot maksaa?
        No tietysti veronmaksaja verotetusta tulostaan olivatpa he sitten suomalaisia tai muunmaalaisia.
        Tärkeintä on, että palkansaaajien verot tulevat Suomeen, eikä johonkin postilaatikkovuokrafirmaan jossain muualla.
        Näinhän tapahtuu, jos lakeja noudatetaaan ja jos löytyy porsaanreikiä, niin ne pitäisi tukkia

        Tässä linkki välillisistä ja välittömistä veroista, pääsee johonkin käsitykseen.

        http://www.slideshare.net/guest70fecb/vlittmt-ja-vlilliset-verot


    • juu juu

      Turun telakan omistaa "Korealaiset." Suurin osa työntekijöistä on moni kansallisia. Älä siis kirjoita aivan höpöjä kuten huru-ukko konsanaan.

      Joskus tyhmyys rasittaa, Lienee perua työajalta jolloin joutui parillekkin sadalle duunarille kädestä pitäen näyttämään että kädet ovt muutakin varten kuin rukkasten kuljettamiseen....

    • Jonkinlainen varovaisuus ja pessimismi vallitsee markkinoilla, joka heijastuu koko maailmantalouteen.
      Yritysten epäluottamus kohdistuu poliittiseen kykyyn ratkaista talouden velkaongelmat, enkä ihmettele, niin pitkään on jahkailtu tervehdyttämiskeinoja.
      Tyhmiin lukeudun minäkin, eurobondin vaikutusta ei taida moni muukaan vielä tajuta.
      Parin viikon kuluessa siitä kerrottaneen enemmän. Toivoahan sopii, että se liikkeellepanisi näkymiin hieman optimistisuutta.

      • gerentologia

        Näitä oraalivaiheeseen taantuneita on taas joukossamme.
        Kakka-asiat kiinnostavat!


      • grungvist
        gerentologia kirjoitti:

        Näitä oraalivaiheeseen taantuneita on taas joukossamme.
        Kakka-asiat kiinnostavat!

        ei kait se kakka kikkara muutoin olisi nenään jäänyt jossainjhan sitä nenää on pitäny käyttää.


    • mikä gerentologia

      oletko kakkatieteilijä ?

    • Joopelix

      "voi ihme" on oikeassa, mutta väärässä asiassa.
      Niitä kikkareita alkaa olla nenässä, kun lämmityskausi alkaa ja huoneilma kuivuu.
      Mitåhän tekis, kun kostutinta ei viitsisi käyttää?

      • Apteekista saa A-vitamiiniöljyä juuri siihen tarkoitukseen.
        Se pitää vain säilyttää jääkaapissa, se todella auttaa nenän limakalvon kuivumiseen:D


      • sin men
        texsanell kirjoitti:

        Apteekista saa A-vitamiiniöljyä juuri siihen tarkoitukseen.
        Se pitää vain säilyttää jääkaapissa, se todella auttaa nenän limakalvon kuivumiseen:D

        oletpas sinä kiltti tai naivi. Kiitos kuitenkin, Pyöräytän palloksi ja neppaan menemään.


    • vain elämää

      Aienpana ketjussa halventava huomautus apuhoitajista
      jotka kuitenkin ovat olleet koulutettu ja ammattinsa osaava työntekijäryhmä
      perusterveydenhuollossa maassamme.
      Työkohteena sairastunut vajaakuntoinen ihminen, perushoidon tehtävät, työ luokitellaan raskaaksi ja vaaralliseksi. Palkkaus alakanttinen ja -arvoinen, ammatin arvostus samoin.
      Paljon lokaa ja sontaa kaatuu tuon ihmisryhmän päälle yhteiskunnan taholta, ihmis- ja potilasoikeuksien puolesta taistelu on kovaa ja vaarallista työtä tänäkin päivänä.
      Työn kipeitä ongelmakohtia on:
      - miten turvata hyvä hoito sitä tarvitsevalle vajaakuntoiselle ihmiselle
      - miten selviydyt alati kannoilla roikkuvasta juoppo-, huume- ja narkkiremmistä,
      - pienestä palkasta ja eläkkeestä on aina tarvinnut rahoittaa ja elättää
      rahapulassa eläviä, kun kunta sosiaalitoimistoineen ei ole tehtäviensä tasalla
      - kun omasta ja perheen elämästä tulee hengissäselviytymisleiriä monen
      väkivaltahyökkäyksen jälkeen, riittäääkö oma kunto ja voimat normaalina
      pidettävään selviytymiseen " nk. normaaliyhteiskunnassa" laitosten ulko-
      puolella.

      Tässä vähän yhteiskunnan ongelmakenttää, josta aina on pyritty tekemään
      uskottavuus- ja ihan mielenterveysongelmaa meille pienille uurtajille,
      " mitättömille apuhoitajille".

      Paljon työtä ihmisten parissa. Robotteja voi toki yhteiskunta ostaa ihmisten
      viihdytykseen, mutta ammatti-ihmisten suorittama työ sille kuuluvaan arvoon
      oikeutettua, saastan ja vihanryöpytyksestä huolimatta.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuolemanrangaistus

      Mielestäni kuolemanrangaistus on väärin kaikissa tilanteissa. Vaikka joku olisi murhannut 10 ihmistä, hänen surmaaminen
      Laki ja rikos
      126
      7130
    2. Miksi persut eivät häädä mamuja pois Suomesta?

      Sitä vartenhan persut äänestettiin valtaan. Nyt valta on persuilla. Mamut nostaa työttömyyskorvauksia. Persut huutaa mam
      Maailman menoa
      91
      4948
    3. Riikka Purra ei estä tehomaksun käyttöönottoa

      Sähkön hinnoittelua koskevan määräyksen on määrä astua voimaan vuoden 2029 alusta, Energiavirastosta kerrotaan. Määräyk
      Maailman menoa
      73
      3801
    4. Sinä olet minun forEver

      Sinä olet minun sielussain, sydämessäin, huulillain, sinä olet ain, Sinä olet vieressäin, kainalossain, sylissäin, ain,
      Ikävä
      27
      3034
    5. Sanna Marinille pedataan paluuta pääministeriksi?

      Näyttäisi mylly lähteneen käyntiin nyt toden teolla. Nykyiset oikeistodemarit haukutaan vasemmistodemareiden toimesta ni
      Maailman menoa
      45
      2596
    6. Jos kaikki lopulta kuolevat, onko edes pahimmillakaan rikoksilla mitään väliä?

      Kaikki kuolevat lopulta. Siksi ihmisten tekemillä rikoksillakaan ei lopulta ole mitään merkitystä. Joidenkin mielestä t
      Filosofia
      28
      1989
    7. Muistakaa demarit, että TE petitte, ei vihreät tai vas.liitto

      Te veitte eduskunnasta turvallisen tilan, veditte sen viemäristä alas. Te demarit, itsensä ylentäneet moraalinvartijat,
      Maailman menoa
      26
      1985
    8. Mies joka vetäytyy osoittaa teoillaan

      Ettei halua olla tekemisissä. Mies joka ei vastaa viesteihin, ei halua sua. Mies joka jättää sut epätietoisuuteen, ei
      Ikävä
      209
      1515
    9. Martinan prinsessahäät peruuntui

      Seiska uutisoi Kauneus ja Terveyslehden artikkeliin perustuen mihin nämä häät kosahti.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      326
      1337
    10. Vakavasti psyykkisesti sairas on pakkohoidossa - Ja asuu silti kotona

      Miten käy, kun vakavasti psyykkisesti sairas "hoidetaan" kotona? Norjassa psyykkisesti sairaiden vuodepaikkojen määrä on
      47
      1136
    Aihe