Sinnikkyys palkittiin

Onnellinen.

Vihdoinkin se on totta, opiskelupaikka AMKssa.
Hain 5 vuotta (yht 7 kertaa) hoitotyön opiskelupaikkaa monista eri kouluista, ei tuloksia. Viime keväänä jäin muutaman pisteen päähän opiskelupaikasta ja silloin päätin että ei enää, keksin jonkun muun alan.

Jotenkin syksyllä päädyin viime tipassa tekemään haun hoitotyön opintoihin ja yritin kouluun johon en todellakaan uskonut pääseväni. Valintakokeiden jälkeen junassa mietin että mitäköhän sitä sitten keksii kun ei varmasti paikka nytkään aukea. Päätin että nyt oli todellakin viimeinen kerta.

Tänään en ollut uskoa silmiäni kun sain ison kirjeen jossa toivotettiin onnea opiskelupaikasta. MITÄ?? Aivan käsittämätöntä. Ylitin pisterajat vielä reilusti. En todellakaan koskaan uskonut pääseväni pääkaupunkiseudulle opiskelemaan.

Halusin vain sanoa, että joskus sinnikkyys palkitaan. Viime kesänä olin aivan pohjamudissa kun en taaskaan saanut paikkaa ja ikääkin alkaa olemaan lähempänä kolmeakymmentä. Kuuntelin paljon puheita joissa sanottiin että jos olet noin monta kertaa hakenut etkä ole päässyt, niin en ole soveltuva alalle.. Itse olin asiasta täysin eri mieltä. Sairaanhoitajan tutkinto on lähes pakollinen ammattiin johon haluan.

Joskus haaveisiin ja unelmiin sinnikkäästi tarttuminen on paikallaan. En todellakaan halua vääntää veistä kenenkään haavassa, enemmänkin haluan sanoa että yrittäkää ja yrittäkää.
Matka tulee olemaan todella raskas, mutta toivottavasti muutaman vuoden päästä voin tehdä työtä josta todella pidän. Monikaan ei pidä tätä isona juttuna, minulle paikan saaminen oli valtava asia. Elämäni tulee muuttumaan todella radikaalisti, kuitenkin vain hyvällä tapaa.

Onnea kaikille opiskelupaikan saaneille ja voimia niille jotka vielä paikkaa hakevat, elämä joskus ottaa mutta kyllä se sitten antaakin. Pidän itseäni äärettömän hyvänä esimerkkinä ja voin todellakin sanoa että tiedän mistä puhun :)

14

708

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • elvoiste13

      Onnea sinulle!!! :-)

    • Kymysyssss

      Herää vain kysymys, miten ajattelit selvitä opinnoista kunnialla jos pelkkä sisäänpääseminen kesti 5 vuotta....

      • Jäikö paikka iteltä?

        Nehän nyt ovatkin suoraanverrannollisia. Amkista pääsee kyllä läpi jos haluaa ja on motivaatiota. Mun koulussa esim. hoitotyön alimmat pisteet oli 83/100 ja jos paukutat 5v putkeen 80 pisteitä niin ethän sä voi pärjätä koulussakaan. Tosin metropoliaan näytti olevan 45.75/100.


      • koukkuuuu
        Jäikö paikka iteltä? kirjoitti:

        Nehän nyt ovatkin suoraanverrannollisia. Amkista pääsee kyllä läpi jos haluaa ja on motivaatiota. Mun koulussa esim. hoitotyön alimmat pisteet oli 83/100 ja jos paukutat 5v putkeen 80 pisteitä niin ethän sä voi pärjätä koulussakaan. Tosin metropoliaan näytti olevan 45.75/100.

        metropoliaan maksimi pisteet on 70. Todistuspisteet eivät vaikuta muuhun kuin pääsykokeisiin pääsyyn.


    • Onnea hirmuisesti sinulle!
      Mulla sama homma ku sulla eli mooooonta kertaa hain amkhon ja nyt paikka aukesi ympäristöteknologiasta eli musta tulee vihdoinkin insinööri! :)

    • hhhfff

      mulla sama juttu.. ja nyt jännitän josko tälläkertaa pääsisin.. Tiedän olevani sopiva alalle, ja olen lukenut ja valmistautunut niin älyttömästi. olen vain mokannut kaikki pääsykokeet jännittämällä haasatteluissa niin paljon, että koko homma on kosahtanut heti alkuunsa. Tällä kertaa sain pidettyä jännityksen kurissa, mutta en silti usko pääseväni. luultavasti suoriuduin vain keskitasoisesti, enkä loistavasti.
      Opiskelu paikka ei todellakaan ole mikään itsestään selvyys, ne ketkä pääsevät heti saisivat olla todella kiitollisia.
      * katkera :P *

    • opiskelija

      Hienoa, Onnea!
      Minullakin sinnikkyys palkittiin ja kolmas kerta toden sanoi tällä kertaa!!!
      Pääsykoemenestys ei todellakaan kerro siitä miten tulet pärjäämään koulussa! On monentekijän summa miten pääsykokeet menevät. Tälläisen yrittämisen jälkeen ainakin osaa arvostaa koulupaikkaansa, jota jotkut eivät ehkä koskaan osaa arvostaa tarpeeksi paljon. Meitä ihmisiä on monenlaisia ja kaikki eivät todellakaan saa itsestään heti kaikkea annettuna yhtenä päivänä, jota taas pääsykokeissa vaaditaan.

    • fkuer

      AMK ja useampi yritys Ei saatana"

      • rawera

        Jos alle kolmasosa pääsee sisään, tajuaa urpompikin, että moni joutuu hakea useamman kerran.


      • Nessita

        No sinä et ainakaan antanut itsestäsi kovin fiksua kuvaa tällä kommentilla.


      • Nessita
        Nessita kirjoitti:

        No sinä et ainakaan antanut itsestäsi kovin fiksua kuvaa tällä kommentilla.

        Ja tarkoitin siis nimimerkin "fkuer" kommenttia. raweran kanssa olen samoilla linjoilla :)


    • Nessita

      Onneksi olkoon! Saat olla ylpeä itsestäsi! Sinulla on loistava asenne ja uskon, että tulet pärjäämään opinnoissasi hyvin, sillä motivaatio on kohdallaan! Jaksamista opintielle! :)

    • ueuosesklfdshgjksdhg

      Todella paljon onnea, olit varmasti paikkasi ansainnut.

      Täällä toinen kovaa vauhtia kohti 30 ikävuotta lähestyvä pääkaupunkiseudulla asuva nainen, joka on jo neljä vuotta hakenut (useimmat paikat samoja joihin haen), eikä vieläkään tärpännyt. Sydän on hakannut ahdistuksesta ja tuskasta koko päivän, kun taas joutuu miettimään mitä seuraavan vuoden teen. Ei tätä pettymystä voi sanoin kuvailla mitenkään.

    • ueuosesklfdshgjksdhg

      Oho, tässä vielä tuo edellinen..... hätiköin vähän, sillä pääsinkin toiseen hakemaani vaihtoehtoon Haaga-Heliaan. Mahtava juttu, vaikka kirveleekin melko lailla se, etten päässyt ykkösvaihtoehtooni, johon olisin eniten halunnut.
      Mutta ehkä se ura tästä vihdoin aukenee!

      Voimia kaikille, jotka eivät päässeet. Pääsette vielä joku kerta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuolemanrangaistus

      Mielestäni kuolemanrangaistus on väärin kaikissa tilanteissa. Vaikka joku olisi murhannut 10 ihmistä, hänen surmaaminen
      Laki ja rikos
      13
      3645
    2. Muistakaa persut, että TE petitte, ei kokoomus

      Miksikö kukaan ei arvostele kokoomusta? No sen vuoksi, että kokoomus noudattaa vaalilupauksiaan. Sen sijaan TE persut,
      Maailman menoa
      173
      3307
    3. Seuraava hallituspohja - Kokoomus, kepu, persut + KD

      Kokoomus saa ainakin 20% kannatuksen ensi vaaleissa, keskusta sanoisin noin 15%, persut todennäköisesti enemmän, ehkä 17
      Maailman menoa
      226
      2860
    4. Outo ilmiö - vasemmistolaiset eivät kirjoita mitään kokoomuksesta

      joka sentään johtaa hallitusta, ja jonka talouspolitiikkaa noudatetaan. Nämä muutamat vasemmistolaiset jotka täällä aina
      Maailman menoa
      70
      2457
    5. Maria Veitola kommentoi soutelija Saarion huomionhakuisuutta

      "Minusta on jotenkin kuvottavaa, kuinka kovalla intensiteetillä Suomi-media seuraa miessankari Jari Saarion merihätää. S
      Kotimaiset julkkisjuorut
      310
      1742
    6. Väestöstä vain vassarit vaihtuvat nopeammin kuin persut

      Kevääseen 2023 verrattuna vassareita 50 prosenttia enemmän, ja persuja 25 prosenttia vähemmän.
      Maailman menoa
      9
      1500
    7. Vihervassarit

      Vihervassarit sitä, vihervassarit tätä. Minulla on paha mt-ongelma. Se tuli lobotomian jälkioireina. Vihervassarit tät
      Maailman menoa
      26
      1376
    8. Lopetan ikävöinnin

      Ei meistä enää koskaan tule mitään. Olen ikävöinyt ja kaivannut enkä saa mitään vastakaikua ja lämpöä. Parempi erillään
      Ikävä
      3
      1281
    9. Ei ole liian myöhäistä..

      Tule mun luo ja katso silmiin, niin saadaan taas se sanaton yhteys ja sano sitten vain anteeksi rakas ja suutele ja hala
      Ikävä
      3
      1052
    10. Esprit hoitokdit Varkaudessa?

      Asun keskisuomessa ja käyn satunnaisesti äitini luona Varkaudessa. Äitin tarvitsee kohta hoitajan kotiin tai hoitokodin
      Varkaus
      104
      931
    Aihe