kummiuden vaikutus

Luin tätä kirjoitusaluetta tänään. Minulla on kummiksi lupautumisesta aivan vastaavanlainen kokemus kun ap kirjoittajalla ja monella muulla täällä.

En todellakaan ollut varautunut siihen että roolini äidin ystävästä muuttuu vuorotellen roskakoriksi tai Maija Poppaseksi. Jutut samoja kuten yllä. Minua yllättäen oletettiin jopa että alan hoitamaan lasta ja lisäksi hänen vanhempaa sisarustaan. Lapsilla on hoitopaikat, isovanhemmat ja sisarukset joten hoitajia on todella jo runsaasti. Minä olen kiirenen, olen työssä ja opiskelen ym.

Ystävyyttä ei sitten ole ollenkaan "aikuisten kesken". Jos aivan rautalangasta vääntämällä pyydän joskus kylään viettämän aikuisten iltaa, on lapset tai jompikumpi ( ei välttämättä kummilapsi) mukana. Syy on mikä milloinkin seli-seli. Illanvietto on lasten riehumisen hillitsemistä tai ilta päättyy tunnissa. Ja olen nähnyt kaiken tarjoilu yms vaivan.

Varmaan tässä pikkuhiljaa katkeaa välit kokonaan.

Moikka. Mulle kävi taas päinvastoin,aina kun kummitäti tuli käymään,silloin harvoin kun ei ykskaks yllättäen tullutkaan joku este,niin kertoi vaan omia juttujaan. Mukavahan se on kuunnella kun on käyty etelän reissussa ja siellä ja täällä ja taas sen kanssa käytiin teatterissa ja ulkona syömässä yms. Mua ei ikinä pyydetty esim. syömään. Ja kerran piti lasta sylissä. Minä laitoin tämän suhteen poikki. Meitä on moneen junaan.

Ystävän lapselle kummiksii lupautuminen oli erittäin huono idea. Kaduttaa!!!

Kaksi muuta kummilasta on serkun lapsia ja heidän kanssa homma toimii hyvin. Eihän me aikuisten kesken muutenkaan niin kovin syvällisiä juoruttaisi. Kylässä toki joskus aina kävisin vaikken kummi olisikaan. Nyt käydään useammin puolin ja toisin ja siinä ohessa usein tehdään lasten kanssa jotain kivaa. Nähdään ehkä keskimäärin kerran kuussa tai kahdessa. Riittävän usein, jotta lapset muistaa ja aina oikein odottavat innolla tapaamisia. Ja toisaalta riittävän harvoin, jotta itsekin jaksaa taas olla kiinnostunut ja jaksaa leikkiäkin lasten kanssa. Jos tavattaisiin useammin, en ehkä jaksaisi antaa lapsille niin paljon jakamatonta huomiota silloin kun nähdään. Aikuisella ihmisellä kuitenkin on omiakin menoja arki-iltoina ja viikonloppuina.

Ystävän lapsen kummiuteen on ihan mennyt hermot. Ennen nähtiin monta kertaa viikossa, nyt välttelen kun en vaan aina jaksaisi. Nähdään kuitenkin sen verran usein, että ottaa päähän kun aina pitäisi olla lapsesta kiinnostunut ja hössätä ja leikittää. Lapsi on useimmiten mukana, koska onhan se niin ihanaa nähdä kummia niin usein ja kummikin varmasti oikein odottaa, että saa taas nähdä mussukkaa... mussukka on siis reilu 1v. Ja kun nimenomaan olisi ihanaa viettää aikaa aikuisten kesken ystävän seurassa. Juoruta, vaihtaa kuulumisia, harrastaa yms. niin kuin ennenkin. Nykyään vaan tuntuu,että ystävä kuvittelee kummiuden automaattisesti tarkoittavan, että ystävyyteen kuuluu aina kylkiäisenä se mukula. Toki tietysti joskus on mukavaa nähdä tätä taaperoakin, mutta kyllä minä mieluummin näkisin vain aikuisten kesken. Tuntuu, että lapsesta on tullut riesa ja este ystävyydelle, kun jatkuvasti häntä tuputetaan hoitoon, syliin, lässytetään kesken aikuisten juttujen jne. Fakta nyt vaan on se, ettei toisen lapsi kiinnosta minua niin plajoa, että jaksaisin useamman kerran viikossa sitä ihastella. Ei vaikka olisi kuinka kummilapsen titteli otsassa. Ja ei varsinkaan silloin, kun koen, että lapsi ja kummius pilasi ystävyyden.

Muita kavereita tämä ystäväni kuitenkin useinkin näkee ilman lastaan. Eli siitä ei kiikasta, ettei haluaisi olla erossa lapsestaan. olettaa vaan ilmeisesti, että nyt kummin kanssa lapsi on aina tervetullut mukaan ja että minä kummina olen luonnollisesti yhtä kiinnostunut lapsesta kuin hän. No en ole kun alkaa olla yliannostus aika lähellä ja koko kakara tulee jo korvista ulos.

Varoituksen sananen ihmisille, jotka kaavailevat suostuvansa ystävän lapsen kummiksi. Oletko valmis menettämään kaikki kahdenkeskiset asiat ja tapaamiset? koska seuraavat 18 vuotta ilmeisesti oletus on, että kummiuden vuoksi lapsen oletetaan aina voivan tulla mukaan ja ystävyys muuttuu lapsipainoitteiseksi. Sinun oletetaan olevan aina kiinnostunut leikittämään ja lässyttämään, olethan sentään kummi. Mieti kaksi kertaa ennen kuin ryhdyt.

Mulla on aika päinvastainen kokemus. Olen itse kaukaisemman sukulaisen lapsen kummi ja kun mitään läheistä ystävyys-/sukulaisuussuhdetta ei ennestään ollut, niin eipä sitä ole lapsen ympäriltä muodostunutkaan. Toisinsanoen yhteydenpito on hyvin satunnaista ja myös lapsi, joka alkaa olla siinä iässä, että voisi jo itsekin osallistua kummisuhteen parantamiseen kokee minut varmasti aika vieraaksi. Sen huomaa tavatessamme. Tiedän, että syy on enimmäkseen minussa, mutta kahden kauppahan tämä on. Väleissämme ei ole mitään vikaa, ei katkeruutta eikä kaunaa kumpaankaan suuntaan ja silloin kun tapaamme niin meillä on mukavaa. Kummilapsenkin kanssa, kun yhteinen sävel pitkän tauon jälkeen toimii. Mutta muuten sanoisin, että kummius on puolin ja toisin antoisampaa toisen kummitettavan kanssa, joka on pitkäaikaisen, läheisen ystäväni lapsi. Lapset ovat meille yksi puheenaihe lisää ja tapaamme nykyisin paljolti lasten ehdoilla, mutta juttelemme myös paljon paljon muusta ja varastamme välillä omaa aikaa yhdessä. Myös yhteydenpito kummilapseen on näin vaivatonta ja tiedämme toistemme kuulumisia ilman että jompikumpi (yleensä aina vain toinen) pari kertaa vuodessa niitä kyselee.

Olen lapseton kolmen lapsen kummi, joka aluksi hoiti kummilapsiaan lähetti toivottuja joulu- ja synttärilahjoja. Nyt mitta on tullut täyteen. Kahden ex-ystäväni mielestä kummi on lahja-automaatti ja lastenhoitaja.

Olen saanut kuulla kiukuttelua, kun en ostanut kummilapselle pyydettyä (kallista) lahjaa. Kaukana asuvan kummilapsen synttäreille ei ole kutsuttu, mutta lahjatoiveet lähetettiin. Ratkaisin asian niin, että nykyisin muistan lasta postikortilla.

Toisen ex-kaverini koko lapsikatrasta hoidin aluksi mielelläni ja jopa lyhyelläkin varoitusajalla. Lopetin hoitoavun kun sain ex-kaveriltani haukut, kun en taas automaattisesti suostunutkaan olemaan hänen käytettävissään. Lisäksi viime jouluna tämä nainen pyysi kyllä lahjaa kummilapselleni, mutta totesi, ettei enää anna itse mitään joululahjoja aikuisille. Eli muka oletusarvoisesti kummi ostaa lahjoja, kun on kummiksi suostunut!!

Sellainen neuvo kaikille, jotka miettivät lapsilleen kummia: pyytäkää kummiksi vain ihmisiä, joita kohtaan käyttäydytte vastavuoroisesti ja kohtelette ystävänä. Yksipuolinen tavaran tai palvelusten pyytäminen vain tympäisee

Minusta tuo yksipuolinen tavaran, palvelusten ja huomion odottaminen on suorastaan kerjäämistä ja ihmisten kiusaamista. Kukaan aikuinen ihminen ei omista elämäänsä kaverin lapselle ja jaksa olla loputtoman kiinnostunut mukulasta ja perheen arkielämästä. Jos tällaista edellyttää, voi varautua siihen että ystäväsuhde alkaa lopahtaa ja kuihtuu lopulta (muutamassa vuodessa) kokonaan.

"Kiinnostaisi tietää, että miten muilla kummius on vaikuttanut aikaisempaan suhteeseen ystävän/sukulaisen kanssa? Onko kummius lujittanut ja parantanut välejä, vai aiheuttanut riitaa ja huonontanut välejä?"

Kovin kaksinen kokemus ei kummiuteni ole ollut.

Kummilapsen äidin kanssa olimme kavereita lukioiässä. Hän sai lapsen, kun olimme kolmikymppisiä. Välissä oli ollut kymmenisen vuotta, kun oltiin harvakseltaan tekemisissä ja asuttiin eri paikkakunnilla.

Ihmettelin mielessäni, että miksi hän minut kummiksi haluaa. Kuitenkin kutsusta ilahduin ja luulin hänen haluavan vahvistaa yhteyttämme. Olin väärässä. Jälkikäteen olen ajatellut, että hänen tarvitsi saada "riittävä" määrä kummien nimiä kirkonkirjoihin.

Ristiäiset ovat ainoat juhlat, joissa olen heillä ollut. Muihin juhliin ei ole kutsuttu. Jouluisin nähtiin muutaman vuoden ajan siten, että pyysin heitä vanhempieni luona käymään, kun olimme viettämässä joulua samalla paikkakunnalla. Kerran kummilapsen perheellä oli niin "kiire", että lahja piti antaa eräällä parkkipaikalla. Jonain vuonna ei "ehditty" näkemään lainkaan, joten laitoin lahjan postissa.

Yhtenä jouluna pyydettiin tiettyä lelua lahjaksi. Kävin etsimässä lelua parista paikasta, mutten löytänyt. Kysyin onko muuta lahjatoivetta. Silloin tuli hapan toteamus, että "nyt lapsen isä sitten joutuu ostamaan sen itse".Joskus kummilapsen äiti laittoi sähköpostia pyytääkseen, että minä kirjoittelisin lapselle sähköpostia. Jotain laitoinkin, mutten mitään vastausta saanut.

Yllättäen sain lapsen erään syntymäpäivän tienoilla sähköpostin, jossa pahoiteltiin, että minut oli unohdettu (!) kutsua synttäreille. Eipä oltu kutsuttu muulloinkaan. Enemmän olisin ihmetellyt, mikäli kutsu olisi tullut. Oikea syy viestiin taisi olla, että juuri tuossa vaiheessa kiinnostukseni yksipuolisuuteen oli loppunut, enkä enää ollut lähettänyt syntymäpäivälahjaa.

Nyt koko asia on mielessäni lähinnä etäinen tapahtumaketju. Minä ihmisenä en kiinnostanut lainkaan ja lahjakin oltaisiin mieluiten haluttu postissa.

Ihan tuttua asiaa kirjoitat. Olen nyt ensimmäistä kertaa kummina ja itsekin perheellinen, tosin omat lapseni ovat jo isoja koululaisia. Lupauduin ystäväni lapselle kummiksi ja uskoin sen vain tuovan lisää läheisyyttä suhteeseemme. Vauva-aika oli "hankalaa" ja autoin parhaani mukaan. Pian minusta olikin tullut jonkinlainen kolmas vanhempi lapselle, ja hoidin kiltisti lasta aina heillä kyläillessäni, useita kertoja viikossa. Tein siis aivan kaiken syöttämisestä vaipanvaihtoon ja nukuttamiseen, ja yrittipä tuore äiti sälyttää niskoilleni kotitöitäkin. Jos joskus lähdimme ulos vauvan kanssa, niin ystäväni käyttäytyi niin, että kaikki luulivat vauvan olevan minun, eikä hänen!

Lapsen isä ei juuri ota vastuuta tämän hoidosta ja pian huomasin, että ystäväni purki pettymystään tilanteesta minuun puhumalla epäystävällisesti asioistani ja arvostelemalla. Koko ajan ystäväni oli työtämässä vauvaa meille hoitoon milloin minkäkin tekosyyn varjolla, samoin kuin myös molemmat isoäidit hoitivat paljon lasta. Ensimmäisen hymynkin sai mummo, minulle tuli ensimmäinen jokellus! :) Vaikka vauva oli paljon hoidossa, niin kahdenkeskistä aikaa minulle ei koskaan enää löytynyt, muille ystäville ja kavereille kylläkin.

Koin tilanteen todellisena hyväksikäyttönä, mitä se varmasti olikin. Onneksi minulle tarjoutui mahdollisuus uusiin vaativampiin työtehtäviin vanhassa työpaikassani. Töissä kului entistä enemmän aikaa, mikä sopi perheelleni, koska omat lapseni ovat jo isoja. Ystäväni mielestä minun olisi tietysti pitänyt tehdä vähemmän töitä, että jäisi aikaa kummilapsen hoidolle. Lienee sanomattakin selvää, että tätä nykyä olen kovin kiireinen hänen soittaessaan, vaikka vain makailisin kotisohvalla. Kummilapsen puolesta kyllä harmittaa. Hänestä ehti tulla kovin rakas, kun hoidin häntä paljon aiemmin, mutta nyt näemme noin kerran kuussa. Se tosin pitää ystäväni puolesta mainita, että hän ei ole tavaran perään koskaan kysellyt.

Mun ja parhaan kaverin välit katkes ja on mun lapsen kummi. Ikinä en hänen odottanut,enkä kenenkään muun kummin hoitavan meidän lasta. Mun mielestä kummi on lapselle myös vähän niinkuin kaveri,ystävä toivottavasti lopun elämää. Ei mikään lahja-automaatti,vaan turvallinen aikuinen keneen voi luottaa. Itse olen muistanut Jouluna yms päivinä kummeja,toistaiseksi vielä lapsen puolesta koska hän on niin pieni ettei itse vielä osaa.
Olen itse myös kummi ja nauttinut lasten seurasta kympillä,yhden lapsen äiti ei kyllä päästä kyläilemään eikä halua tavata muutenkaan. Tässä suhteessa olenkin ajatellut jättäytyä taka-alalle,harmittaa vaan lapsen puolesta,hän on viaton.
No meitä on moneen junaan.

Mun kokemukset puhuu sen puolesta että kummius voi todella huonontaa ystävyysvälejä! Meillä kävi niin että kymmenien vuosien ystävyys katkesi siihen että minulta kummina vaadittiin aivan liikoja, kalliita lahjoja, jatkuvaa painostusta kummilapsen näkemisestä, jopa niin paljon että se alkoi häiritä oman perheeni elämää ja vei ajan omilta lapsiltani. Sitten tuli kaikkia muitakin riitoja, johtuen kuitenkin näistä kohtuuttomista vaatimuksista (aloin puolustaa itseäni) ja nyt ei olla enää tekemisissä ollenkaa. Ilman tätä kummiutta ei olisi esiintynyt näitä naurettavia ja ahdistavia vaatimuksia ja ystävyys olisi vielä tallella. Joten tulipa vaan mieleen että melkein kannattaisi pyytää kummiksi jotakuta joka ei niin kovin läheinen, että kehtaisi pyytää iha liikoja! ;)