Lopettakaa tappelu, puolueeton

tarkkailija !

Eikös nyt olisi aika jokaisen katsoa peiliin, ja miettiä, millä perusteilla mielipiteensä laatii. Maatalouspolitiikka on monimutkainen juttu, eikä siitä mielestäni pysty kukaan koskaan saamaan juuri itsele sopivan mukaista. Korostan siis sitä, että Suomi on tasavalta, eikä demokratia. Täällä jokaisella on äänioikeus, mutta päätäntävalta vain kansan äänestämillä päättäjillä. Olisi suotavaa ja toivottuakin, että tulevaisuudessa, myös arka aihe: maatalouspolitiikka olisi mukana vaalikeskusteluissa. Eikö kuitenkin olisi oikeudenmukaista, että jokainen työtätekevä saisi palkan työstään, ja jokainen riskin ottanut saisi myönteisen lopputuloksen riskin otolleen; eli suuria summia (yleensä velaksi) sijoittanut ei ainakaan sijoittamiaan voimavaroja ja rahoja menettäisi, vaan pääsisi ainakin omilleen.

30

305

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jo Vain

      Vapaassa markkinataloudessa on oikeudenmukaista, että
      riskin ottjaa on itse ja ainoastaan itse vastuussa riskistään.

      Tasavallan veronmaksajille ei pitäisi olla syytämässä
      yhteisvastuuta yhdenkään yrittäjän velkojen maksusta,
      ei myöskään maatalousyrittäjien veloista.

      Näin se vaan on. Päästäksemme tasavallassa oikeudenmukaisuuden
      tielle, on kansallinen yli 1.000 milj. euroon vuosittain yltävä
      maataloustuki lakkautettava.

      • Kuluttajat ei

        suostu he haluavat halpaa ruokaa, kuka sitä nyt etuja itseltään poistaikaan, joku hyllu tietysti näin tekisi.


      • ...

        "Maaseutuvirasto maksoi erityyppisiä tukia yhteensä noin 2,1 miljardia euroa kalenterivuonna 2010. Eniten maksettiin viljelijätukia, noin 1,9 miljardia.
        Euroopan unionin osuus maksetuista tuista oli noin 822,7 miljoonaa euroa".
        http://www.mavi.fi/fi/index/tietoavirastosta/tiedotteet/110131_tukitiedot.html

        Kansallinen tuki on 1,28 miljardia ja eu-tuki 0,82 miljardia euroa.
        Jos lopettaisimme maataloudetemme emme saisi valtion kassaan EU:lta tuota 0,82 miljardia, mutta valtion ei tarvitsisi maksaa tuota kansallista osuuttakaan. Mitä siis säästäisimme. 1,82 miljardia, € vähennetään valton EU:lta saama 0.82 miljjardia €. Vastaus: noin 0.4 miljardia euroa koska EU-tuki on "korvamerkittyä" rahaa, sitä emme saisi valtion kassaan ilman maatalouttamme.


    • Jo Vain

      Kun Suomen ruuan alkutuotannon arvo on vuodessa 2,4 mrd€ ja
      tuontielintarvikkeiden arvo rajalla on yli 3 mrd€ ja ruuan
      vuosittainen vähittäismyyntiarvo on 14,6 mrd€, voimme
      pikaisella laskutoimutuksella todeta Suomen alkutuotannon
      vaikutuksen olevan loppupeleissä enää 16,5 % luokkaa.

      Ja vähenee koko ajan.

      Lisäksi jokaisen on helppo huomata ruokakaupassa
      asioidessaan, että ulkoa tuotu on usein hinnaltaan
      edullisempaa kuion raskailla kotimaisilla tukiaisilla
      tuotettu.

      Tavallinen kuluttaja ja veronmaksaja saattaa hyvinkin pohdiskelemaan
      mitä autuutta yli 1.000 milj. euroon yltävä kansallinen
      maataloustuki hänelle tuo.

      • vai niin

        Jos verrataan kaupanhyllyllä olevia hintoja kotimaisten ja ulkomaisten tuotteiden välillä, niin hintaerot tulee kyllä jostakin muualta kuin raaka-aineista. Alkutuotannon osuus kaupan hyllyhinnassa on aika pieni, ja EU:ssa alkutuotannon hinnat pyritään muutenkin pitämään kohtuu samalla tasolla eri maissa, joten sitä kautta ei voi selittää mitään hintaeroja kotimainen vs ulkomainen välillä. Kyllä ne hintaerot tulee jalostavassa teollisuudessa, työvoimakustannuksissa ja kaupan hinnoittelussa, eli arvostetumpi tai halutumpi tuote hinnoitellaan kallimmaksi.

        Suomen viennin arvo on suunilleen 50 miljardia euroa, samoin tuonti suunilleen 50 miljardia. Jos oletetaan, että kotimainen tuotanto lakkaisi, samalla kotimainen elintarviketeollisuus suurelta osin romahtaisi, pitäisi elintarvikkeiden tuontia kasvattaa suuruusluokkaa 5 miljardilla eurolla. Elintarvikkeiden vienti joka nyt on luokkaa puolitoista miljardia vastaavasti hiipuisi myöskin. Tästä seuraisi, että kauppatase keikahtaisi 6.5 miljardin euron verran miinukselle joka vuosi.

        Kotimaisen raaka-ainetuotannon loppumisella olisi siten katastrofaalisert seuraukset kauppataseen kannalta.


    • jegyl,

      "Suomalainen elintarviketeollisuus on siis onnistunut pitämään kotimarkkinat poikkeuksellisen hyvin. Suomessa kotimaisten elintarvikkeiden markkinaosuus on yli 80 %".
      http://www.pellervo.fi/otlehti/ot3_07/kilpailukykya.htm

      Jos puhutaan elintarvikkeista niin niiden arvo on 24,3 ja ulkoa tuotujen ELINTARVIKKEIDEN, arvo tuo 3 miljardia.
      Maa ja puutarhatalouden pruttoarvo taas on 5,9 miljardia. eli tuo summa sisältää tuet ja tuotannon myynnin, ilman tukia arvo olisi sama koska ei kulut siitä mihinkään muuta on maksaja ketä hyvänsä. Lääkkeenkin arvo on apteekissa 100€ vaikka kela maksaisi siitä 70€.

      Jos et käsitä mitä eroa on elintarvikkeilla ja alkutuotannolla niin selvin sen tässä.
      Elintarvikkeet sisältävät jalostuksen ja siihen käytetyn työn joka, alkutuotanto taas on maataloustuottajan saama hinta. Ei kai voi verrata Ohran arvoa ja ulkomailta tuotua kallista viski keskenään jossa alkutuotannon arvo saatta olla alle prosentin.

      • Tyypillinen maajussi

        Parempi jättää osuuskunta-paskalehti luku vähemmälle niin säillyy ajatus kirkkaampana.Sitä myöten myös ihan oikeaa rahansäästöäkin saattaa ilmetä.


    • Jo Vain

      Tuo ulkoatuotujen arvo ei sisällä alkoholijuomia, joten viskiin
      vertaaminen on tuomittu epäonnistumaan. Ulkomailta tuodaan
      elintarvikkeita raaka-aineina, puolijalosteina ja jalosteina.

      Eli myös ulkomailta tuotua jatkojalostetaan Suomessa, joka
      jatkojalostus kotimaiseksi työksi.
      Kun kotimaisen ruuan vähittäishintaisesta arvosta
      14,6 mrd€ vähennetään ulkoatuotujen arvo rajalla eli
      3 mrd€, päästään lukemaan 11,6 mrd euroa, joka summa
      on 80% 14,6 mrd eurosta ja osoittaa kotimaisuusastetta.

      En eole kenenkään enkä missään nähnyt väittävän
      kotimaista alkuperää olevan ruuan markkinaosuuden olevan 80 %.

      • jahas,

    • tyypillenen maajussi

      On kyllä luettu muutakin.

      "Suomen elintarviketeollisuus toimii lähellä kuluttajia. Tuotteiden valmistajayritykset ovat usien tuttuja yrityksiä. Elintarviketeollisuuden raaka-aineista yli 80 prosenttia ostetaan kotimaasta".
      http://www.etl.fi/www/fi/elintarviketeollisuus/syosuomikasvuun.php

      Suomen elintarviketeollisuus ostaa käyttämänsä raaka-aineet 80-prosenttisesti kotimaisilta maatiloilta.
      http://www.avainlippu.fi/ajankohtaista/jasen-tiedotteet/ruokavalinnoilla-merkittava-vaikutus-suomen-tyollisyyteen

      "Kotimaisten tuotteiden osuus Suomen elintarvikemarkkinoilla on noin 80 prosenttia".
      http://www.sitra.fi/julkaisut/muut/ERAraportti2.pdf?download=Lataa pdf

      "Elintarviketeollisuuden käyttämistä raaka-aineista 80 prosenttia on kotimaisia".
      http://www.laatuketju.fi/laatuketju/www/fi/liitetiedostot/Kansallinen_elintarviketutkimusstrategia_2011_FINAL.pdf

      "Suomalainen elintarviketeollisuus toimii lähellä kuluttajia ja käyttää laadukkaita, puhtaita raaka-aineita. Suomalaisten tuotteiden alkuperä tunnetaan ja raaka-aineista yli 80 prosenttia".
      http://www.avainlippu.fi/ajankohtaista/jasen-tiedotteet/suosi-kesallakin-suomalaisia-ruokia-ja-juomia-luo-uusia-tyopaikkoja

    • Jo Vain

      Suomalaisen elintarviketeollisuuden raaka-aineostojen
      osuus ei oikeuta todistukseen , että Suomen ruokamarkkinoilla
      osuus olisi sama. Osa elintarviketeollisuuden tuotannosta
      menee vientiin ja 20 % siis oli ulkoa ostettua raaka-ainetta.

      Vähittäiskauppoihin ohjautuu ulkoatuotua myös ohi elintarviketeollisuuden,
      joten aiemmin mainitsemani kotimaisen alkutuotannon osuus
      pitää edellen kutinsa.

      Tuossa edellisessä mainittu sitran raportti oli vuodelta 2007
      ja kuvasi oletettavasti vuoden 2006 tapahtumia. Sen jälkeen
      on tapahtunut valtava muutos kauppaketjujen hankintapäätösten
      teossa. Ulkomaisen osuus kasvaa vuodesta toiseen.

      • Narsisti..

        Narsisti ei koskaan tunne olevansa väärässä, ei vaikka olisi joutunut muuttamaan mielipidettään kuinka monesti tahansa. AINOA "totuus" on hänen mielestään vain hänellä. Narsistisesta luonnehäiriöstä kärsivän perusongelma toisten kannalta on, ettei häntä oikeastaan voi lainkaan tunnistaa, koska hän näyttää tervemieliseltä ja uskoo itsensä sellaiseksi. Se on kuitenkin vain sairauden naamio.


      • ,,..-

        Entä väittämäsi: "Tuo ulkoatuotujen arvo ei sisällä alkoholijuomia, joten viskiin
        vertaaminen on tuomittu epäonnistumaan". No oliko?

        "Suomen elintarvikevienti ja -tuonti
        Juomat Suomi toi muualta maailmasta erilaisia juomia 352 milj. euron arvosta vuonna 2009 eli 7 % vähemmän kuin edellisenä vuotena. Tuotavista juomista 85 % oli alkoholipitoisia".
        http://www.tulli.fi/fi/tiedotteet/ulkomaankauppatilastot/maa-ja_toimialakatsaukset/kuluvavuosi/elintarvike/liitteet/2010_M16.pdf

        Keksi nyt tuohonkin että ei tuo nyt pidä paikkansa, että kyllä sinä oikeassa olit.

        Kun suomen elintarvikekaupan arvo on 24,3 miljardia ja ulkoa tuotaan 3 miljardilla, on kolme kahdesatakymmenestäneljästä 12,5%.


    • Jo Vain

      Kun tarkastelemme alla olevia tilastoja
      (Lähde: Suomen Tullihallitus), niin huomaamme, että
      tammi-syyskuun tuonti oli 2,366 mrd€.
      Vuoden lopussa voi ennustaa lukeman hyvinkin olevan
      yli 3,1 mrd€.

      Vuonna 2010 summa oli 2,849 mrd.€ ja
      vuonna 2009 2,624 mrd€.

      Siis kasvu on ollut jopa yllättävänkin rajua viime vuosina.


      2011 Tammi - Syys
      Elintarvikkeet ja elävät eläimet 2 365 885
      Elävät eläimet_______________________ 4 375
      Liha ja lihatuotteet___________________ 199 601
      Maitotaloustuotteet ja munat 250 535
      Kalat ja kalavalmisteet 231 357
      Vilja ja viljatuotteet 199 594
      Hedelmät ja kasvikset 571 969
      Sokeri ja sokerivalmisteet, hunaja 112 320
      Kahvi, tee, kaakao, mausteet; 360 451
      Rehuaineet 167 686
      Erinäiset elintarvikkeet 267 995

      2010 Tammi-Joulu
      Elintarvikkeet ja elävät eläimet 2 848 822
      Elävät eläimet 5 274
      Liha ja lihatuotteet 238 710
      Maitotaloustuotteet ja munat 288 672
      Kalat ja kalavalmisteet - 272 465
      Vilja ja viljatuotteet 258 862
      Hedelmät ja kasvikset 708 040
      Sokeri ja sokerivalmisteet, hunaja 117 246
      Kahvi, tee, kaakao, mausteet; 404 099
      Rehuaineet 219 809
      Erinäiset elintarvikkeet 335 644

      2009 Tammi-Joulu
      Elintarvikkeet ja elävät eläimet 2 624 209
      Elävät eläimet 4 798
      Liha ja lihatuotteet 206 160
      Maitotaloustuotteet ja munat 269 796
      Kalat ja kalavalmisteet - 224 530
      Vilja ja viljatuotteet 253 791
      Hedelmät ja kasvikset 681 929
      Sokeri ja sokerivalmisteet, hunaja 134 788
      Kahvi, tee, kaakao, mausteet; 322 571
      Rehuaineet 212 668
      Erinäiset elintarvikkeet 313 178

    • Pakkomielle..

      Pakkomielle on ajatus, josta yksilö ei pääse eroon ja jota hän ajattelee pakonomaisesti. Pakkomielteisyys liittyy usein monomaniaan ja muihin psykologisiin ongelmiin. Yleisimmin pakkomielteet ovat seksuaalisia tai itsetuntoon liittyviä. On myös tavallista, että pakkomielteisen epävarma henkilö varmistaa useita kertoja esim. sen, paniko oven todella lukkoon tai muistiko sulkea hellan kykenemättä irtautumaan tästä pakkoajatuksesta. Pakkomielteet ovat usein seurasta huonosta itsetunnosta, mutta ne voivat liittyä myös erilaisiin psykooseihin ja muihin mielenterveyden häiriöihin. Pakkomielle voi periaatteessa syntyä mistä tahansa asiasta, esimerkiksi viljelijän eläkkeistä.

    • matilda,,

      taikka pakkomielle esim tuliko se sikalan ovi lukittua eettä semmostaaa

    • Jo Vain ja muut.


      Muistikuvia ajaste ennen euroa. Kaupassa oli kaksi laaria kumisaappaita, toisessa Kiinalaisia 55 markkaa pari. Toisessa Suomalaisia 255 markkaa pari. On nuo kumisaapastehtaan työntekijät perkeleellisiä riistäjiä kun vievät yhdestä parista 200 markkaa itselleen, ja vielä palkkaakin niille maksetaan....

      Jos kauppias tyytyisi samaan katemarkkaan/euroon myös kotimaisesta tuotteesta kuin ulkomaisesta kotimaiset olisivat puolta halvempia. Vihannestukussa käyvät ovat kertoneet tukkuhintojen olevan kotimaisilla useinkin halvempia kuin ulkomaisilla mutta kaupassa jotenkin tilanne on toisinpäin. Ihmeellistä

    • Sulla

      paljon vielä opittavaa, ihmettelemällä ei opi!!

    • JOOJOO

      Yhteenveto:

      Elintarvikkeiden myynti 14,6 mrd
      Elint. tuonti 3 mrd
      Eli 14.6 - 3 = 11,6 mrd

      Suomalaisten elintarvikkeiden arvo 2,4 mrd
      11,6 jaettuna 2,4 -> 4,8 mrd

      Eli suomalainen elintarvikkeiden arvo 4,8 kertaistuu matkalla tuottajalta kuluttajalle.
      Miten maanviljelijä tässä onnistuu?

      Laskettu mukaillen JoVain matematiikkaa...

      • ......

        On se vaan aikamoinen epeli , pistäkääpa palkannauttijat paremmaksi (ironiaa jos joku ei ymmärtänyt)


    • Jo Vain

      Väärin laskettu!

      Kyllä jatkojalostus, logistiikka ja
      muut kaupan palvelut tuovat lisäarvoa
      myös tuolle 3 mrd€ tuontierälle.

      Kotimaisen alkutuotannon arvo
      vähittäismyynnin loppuarvosta 14,6 mrd€
      on 16,5 %. Ja alenemaan päin.

      Tuonnin osuus 14,6 mrd€:sta on 20,5 %.

      Kaupan ja teollisuuden osuudeksi jää näin ollen
      63 %.

      • Liikaa???

        Ollaanko nyt asian ytimessä? Suurin osa ulkomaisesta elintarviketuonnista (kuten jo nimikekin kertoo) on jo jatkojalostettuja tuotteita. Mikä on oikeaprosentti/osuus joka on kohtuullinen alkutuottajalle elintarvikkeiden kauppalaskusta? Jos 16,5 on liikaa.


    • Jo Vain

      Sinällään tuohon 16,5 % ei ole mitään sanomista, eikä olisi siihenkään,
      vaikka se olisi 33 %.

      Se, mistä sanomisen oikeus kumpuaa, ovat ne megalomaaniset
      maataloustukiaiset, jotka meidän selkänahastamme riivitään,
      vaikka emme sitä halua. Varsinkin yli 1.000 milj. euroon nouseva
      kansallinen tuki on se mikä hiertää.

      • kuka haluaa???

        Vai ette halua maataloustukia!!
        Kukas niitä haluaa?
        Vastaus: Enemmistö ja enemmistö on kaupunkilaisilla.
        Maajisseja on alle 3%. Sillä halulla ei ole mitään merkitystä.


    • Jo Vain

      Sen verran vielä tuosta 16,5 %, että tietysti kuluttajina
      pystymme vaikuttamaan valinnoillamme. Ja niin olemme
      tehneetkin. Se näkyy esimerkikisi Suomen Tullin tilastoista,
      joista selviää, että vuodesta 2008 alkaen elintarvikkeiden tuonti
      on noussut 2 mrd€ yli 3 mrd €.

      • alkua.

        Kotimainen voi on loppu kaupoista. Tämä on vasta alkua.


    • Jo Vain

      Suomen maidon tuotanto on alle 4 promillea
      maailmantuotannosta. Voipulaa ei tule, vaikka
      Valio onkin ottanut vuodelta 1918 olevan periaatteensa
      uusiokäyttöön. Sen mukaan Venäjän vientiin tarkoitettua
      voita ei voi myydä suomalaisille rahallakaan.

      Vuonna 1918 Arla ei ollut Suomessa. Nyt on.
      Mutta ei tässä tietysti Arlankaan varassa olla,
      voin toimittajia kyllä löytyy EU:sta.

      • Kermaa

        Tiedähäntä mitä tarkoitat 1918 periaatteella, tuskimpa mitää todellisuuteen pohjautuvaa...

        Mutta Arlasta puhuminen kertoo että tietosi ovat tässäkin vajavaista. Arla ei tuo voita Suomeen tai korkeintaan kierrättää Suomalaista voin raaka-.ainetta. Suomeen on tuotu Arlan toimesta kuorittua maitoa purkitettavaksi. Ingmann taas vie Ruotsiin kermaa ym. tuotteita joista tehdään voita Ruotsissa. Ruotsalaiset maksavat kermasta paremman hinnan kuin Suomalaiset.


    • rahalla saaaaa

      Rahallahan saa mitä vaan.
      Siinä on vaan se, että köyhät kyykkyyn.
      Se on markkinataloutta tyypillisimmillään.

    • jahas.

      "Voipulaa ei tule. ...voin toimittajia kyllä löytyy EU:sta." Jopa_vain tuossa ylempänä.
      Kananmunapula voisi tulla kun ei euroopasta saisi munia koska heillä ei itselläkään ole tarpeksi. Euroopan kananmunan tuottajat eivät ole noudattaneet uutta häkkikanala direktiivia niin tunnollisesti kuin suomalaiset ja vasta nyt ovat havahtunet. Eikä suomeen muutenkan sieltä voi ostaa munia koska ne eivät täytä meidän hygieniatasovaatimuksemme. Voista oli kyllä silloin todellista pulaa mutta Valio vähensi vientiään että voita riitäisi kotimaan kulutukseen ja nyt voi taas riittää. Mitenkähän muut tuotantovaikeudet maailmalla heijastuisivat ruoan saatavuuteen suomessa jos meillä olisikaan kotimaista tuotantoa, eipä sitä ruokaa välttämätta saisikaan "halvalla ja hyvää".



      "Pääsiäinen tulossa ja Eurooppa kärvistelee kananmunapulassa
      Kotimaan tarve katetaan
      Monilla tiloilla on tehty isoja investointeja. Jäljelle jääneet yrittäjät ovat usein laajentaneet tuotantotilojaan, joten tilanne normalisoituu, kun nämä investoinnit otetaan käyttöön, uskoo Jan Lähde.
      Meidän hygieniatasovaatimuksemme on ainutlaatuisen korkea. Näitä kriteereitä täyttäviä tuottajia ei löydy ulkomailta. Ulkomaista kananmunamassaa käytetään kyllä teollisuudessa. Tällöin kyseessä ovat pastöroidut ja käsitellyt tuotteet".
      http://yle.fi/alueet/turku/2012/03/paasiainen_tulossa_ja_eurooppa_karvistelee_kananmunapulassa_3346786.html

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Kittilä
      167
      2069
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      121
      1921
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      56
      1596
    4. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      179
      1482
    5. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      161
      1409
    6. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      177
      1395
    7. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1238
    8. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      76
      1193
    9. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      59
      1178
    10. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      119
      1075
    Aihe