Avoin BED-päiväkirja

sinulla on ainakin yksi lukija. aion nimittäin seurata tätä keskustelua. :-)

miullakin muuten tollanen "kaikki tai ei mitään" -ajatusmaailma. joko syön päivässä 0-200kcal tai sellaset 5000kg niin ku siekin. ei sille yksinkertasesti voi _mitään_. joululomaa vietän parhaillaan äitin luona (ollut tääl jo n. puolitoista viikkoa) ja voin rehellisesti kertoa, että jouluaattoon asti onnistuin syömään suht. normaalisti (eli n. 2000kcal päivässä) (tosin silleen että toinen päivä 2000kcal, toinen 200kcal, toinen 2000kcal jnejne jos tajusit) (niin ja silloinkin ahmin.. onnistuin vaa ahmimaan 2000kcal:n edestä 5000kcal:n sijaan...). mutta sitten tuli JOULU jonka mukaan kaikenmaailman keksejä ja leivonnaisia ja karkkeja ja laatikkoja ja dhghudshfsuhsd. tänäänkin ahminut älyttömiä määriä leivonnaisia koska kävin iskän luona ja nii. :\ *huokaus* niin ja poltin jouluaattona kitalaen _tosi_ pahasti kun söin jotain tappavan kuumaa laatikkoo, ja nyt iho lähtee pois ja sattuu ihan saatanasti. no senhä mie ansaitsin kun oon niin HEIKKO!

joo turha viesti, sori :) ja muista hei: sinulla on paitsi kanssasiskoja myös kanssaveljiä. nimittäin tässä yks niistä :---) niin ja sori miu hoonoo soomee, yritän parhaani

jaksamisia ja tsemppiä siullekki!!! uusi vuosi, uudet mahdollisuudet, eikö vain?

Ei ole turhia viestiä. Itsehän vietin joulun täysin yksin, sillä en kehdannut lentää Suomeen perhettä tapaamaan (olen ulkomaankomennuksella). Toivon kovin, että pystyn laihtumaan saadut kilot nopeasti ennen Suomeen paluuta. Ehkä säälittävin syy ikinä viettää joulu yksin. Tietysti näin tämän myös tilaisuutena syödä.. Jouluaattona ja joulupäivänä tuli syötyä enemmän kuin pitkään aikaan. Olen maailman paras keksimään itselleni syitä miksi saisin ruveta ahmimaan. "Sain tentistä vitosen", "oli niin hyvä työpäivä", "ulkona sataa ja minua hieman masentaa", "vapaapäivä", "olen iloinen". "olen surullinen".. Syön, jos olen iloinen. Syön, jos olen surullinen. Olisipa niitä ihmisiä, jotka masentuneena menettävät ruokahalunsa.
Vaikka haluan laihtua, haluan silti eniten parantua. Uskottelen itselleni, että laihtuminen ja parantuminen on sama asia. Vaikka tiedän hyvin ettei se ole. Laihdutin muutama vuosi sitten 20 kiloa ja niin vannoin silloin itselleni, etten ikinä enää liho niitä kiloa takaisin. Mutta lihoinpa kuitenkin. Ja se aika milloin lilhoin, eli kaikenlisäksi vielä aika onnellista aikaa elämässäni. Eihän tässä ole mitään tolkkua!! Ammattiapua tässä tarvitsisi, mutta kun ei kehtaa hakea apua. Jotenkin tämä sairaus tuntuu "itseaiheutetulta" ja juuri kuten 11 5 sanoi, sitä tuntee olevansa heikko ihminen. Ajattelen, että sitten kun olen hoikempi kehtaisin ehkä hakea apua. Tätä elämäni on hyvin pitkälle, mietin mitä kehtaan tehdä. Tunnen olevani huonompi ihminen tämän ahmimiseni kanssa.

No mutta, tämä päivä on tosin kyllä mennyt aika hyvin ja helposti. En tiedä vaikuttiko siihen se, että halusin tulla tänne kirjoittamaan että olen taas yhden päivän lähempänä tavoitteitani. Ei ole ollut oikeastaan ollut edes lähellä tänään ahmia. Kostautuu varmasti myöhemmin. Minulla ei ole varaa lipsua yhtään, sillä yhdenkin päivän heikkous johtaa ahmimiskierteeseen.

MInulla on myös toiminut ihan hyvin toi "jokatoinenpäivä"-tyyli. Niinä -hyvin vähäisinä- kuukausina kun olen onnistunut pitämään painoni kurissa olen syönyt juuri noin. Joka toinen päivä enemmän ja joka toinen päivä vähemmän. Luulen, että se tulee olemaan aika pitkälle loppuelämäni rtuokailutapana, kunhan nyt saisin ensin painon normaaliksi. En usko, että tästä tulee koskaan kunnolla parannuttua. Surullista. Mutta ehkä sitä voisi oppia ymmärtämään tätä, ja siten myös oppia elämään tämän kanssa.
Huomiseen, ja todellakin - uusi vuosi tulossa ja toivottavasti siitä tulisi vihdoin hyvä. Niin monta uutta vuotta mennyt lupauksia tehden, etten nyt en enää viitsi. Sitten harmittaa kun ne rikkoituvat, ja se tietysti ajaa masennukseen ja se sitten taas syömiseen. Eli otetaan vastaan mitä tulee, mutta toivon varovaisesti, että tämä vuosi olisi käänteentekevä.

11 5. oletko itse pitkään kamppaillut BEDin kanssa?
-M

On mennyt päivä kolme ja neljäkin hyvin.. Vaikka ei ole tehnyt mieli ahmia, niin silti jokainen ajatus liikkuu ruuan ympärillä. Näen jopa unia, joissa ostan hirveän kasan herkkuja ja sitten herään peloissani ettei "eii, en kai mä nyt sortunut" kunnes tajuan, että se oli vain unta.
Ruoka hallitsee jotain 85% mun elämästä.. Useasti mietin että jos saisin jotenkin aikatauluni niin täyteen, että en ehtisi miettiä ruokaa. Mutta eihän mitkään asiat pakoilemalla parane.
Itse en myös halua luovuttaa elämästä vielä.. En suostu elämään elämääni lapsettoman ja yksinäisenä ainoana ilonani TV ja ruoka. En valehtele, todella huonoina päivinä se tosin tuntuu maailman parhaalta idealta. Mutta onneksi nämä ulkomaailman paineet pitää tuon ajatuksen kuitenkin todella kaukaisena.
Jännintä ehkä mun kohdalta tässä sairaudessa on se, mihin sfääreihin mun yksin syöminen on mennyt. Mulla alkoi aika samalla tavalla kun sulla 11 5. Asuttiin vielä maalla missä ei ollut kavereita koulun jälkeen, eli ainut viihdyke oli kaupungista mukana tuodut herkut ja kirjat (no okei, jotain hyvää siitä yksinäisyydestä oli, musta tuli kirjaviisasa ainakin :) . Mun on todella vaikeaa syödä muiden ihmisten edessä. Olkoon sitten lounas, illallinen, joulupöytä, jäätelö kesällä.. En pysty olemaan ollenkaan luonnollinen. Ihan kuin pelkäisin, että joku huomaisi sen hullun katseen mun silmissä kun edessä on ruokaa. Otan myös todella useasti kaikkein kevyintä ruokaa, ja sitten kotona syön tietysti mahan (yli)täyteen. Kaikkein useiten keksin kuitenkin tekosyitä miksi en voi syödä. Odotan koska joku huomattaa, että eikö noi mun kuukausittain toistuvat nielurisatulehdukset ole aika outoja (katsos en voi niellä, kun on hirvee nielurisatulehdus päällä).
Nojoo, se siitä. Nyt nukkumaan.
-M

Kiirettä pitää ja se on auttanut pysymään aisoissa. Voin niin paljon paremmin tällä hetkellä. Lihosin 10kg niin lyhyessä ajassa syömällä pelkkää roskaa, että kroppa kiittää tällä hetkellä. Näen edelleen pahoja painajaisia ruuasta. Ihan hullua.
-M

Hei Marienkäfer ja 11 5. ei ole saanut suurempaa suosiota t'ämä ketju. tunnen olevani yhtä hullu kuin tekin. Miksi? se on suuri kysymysmerkki. mä en syö ahmimalla kunnon ruokaa, ehkä liiankin vähän. ja sitten illalla, kun en saa unta niin sitten alkaa kaapilla ramppaaminen. jäiset pullat ja ties mitkä, mitä nyt sattuu olemaan menee liukkaasti alas. olette oikeassa, tämä ei parane koskaan.

ehdottomasti ytarvis olla vertaistukea. olen tampereelta ja täällä kokoontuuu kyllä OE ryhmä. ei tuntunut oikein hyvältä. kotoa en saa tukea. olen niin samperin väsynyt, että kunnon ruuan kasaaminen tuntuu ylivoimaiselta. mieheni puputtaa koko illan eikä ole ylipainoinen. enkä minäkään kauheasti, painan nyt joulun mässäilyn jälkeen 74. tavoite on 10 vuotta ollut 68. aina se kaatuu mässäilyyn. miksi mä hullu ostin n iitä herkkuja, muka vieraille. kuka nyt meille tulisi. ei kukaan. en jaksa vieraille järkätä mitään tarjottavaa. en jaksa jaksa. pitäisiköhän syödä jotain mielialalääkettä- säännöllinen ateriarytmi ja oikeanlaiset annokset.
siinä se on. tietäähän sen mutta m,iten toteuttaa.

hankityaan yhdessä oikein paljon niitä hyviä päiviä niin päästään alkuun.

Itse olen tässä parissa viikossa onnistunut pudottamaan nyt -5kg. Samalla se painonpudotus ei tunnu mitenkään hyvällä, sillä odotan vain että olen tarpeeksi laiha voidakseni palkita itseni kunnon mässäilyillalla. Eli vaikka en fyysisesti nyt ahmi, olen yhtä sairas kuin aikaisemmin. Surullista.
Sinä, 'ei toivoton' kuulostat hyvin väsyneelle. Ehkä mielialalääke voisi olla hyvä ratkaisu, olen itsekkin miettinyt sitä. Serotiini tai jotain sinne päin on ilmeisesti käytetty..Luultavasti kun palaan Suomeen hankin sitä itsekkin. Joku sanoo, että mielialalääkkeet eivät ole hyväksi, mutta eihän nyt helvetti ole tämä elämäkään!! Joten jos kahdesta pahasta pitää valita, niin ennemmin lääkitys normaali elämä kuin tämä surkea elämä tässä ahmimiskierteessä.
Mä en ole koskaan ahminut mitään muuta kuin herkkuja. Joku esim kertoo ahmimiskierteessä syövänsä vaikka litran jogurttia ja mysliä monta lautasellista jne mutta terveellinen ruoka ei ole koskaan kiehtonut mua. Jos ei ole jotain "hyvää" niin olen ilman. Ehkä en olekkaan sairas, kunhan vain tykkään liikaa hyvistä herkuista :) Aina voi toivoa.. No mutta, painonpudotus jatkuu, so far -5kg ei tunnu missään eikä ole kyllä tehnyt minua onnelliseksi. Himoja ruokaa kohtaan ei ole, mutta ajattelen sitä ihan jatkuvasti. S.A.I.R.A.S.
Mutta taistelu jatkukoon.
-M

Marienkäfer:
Ensiksi onnittelut tosta painonlaskusta! 5kg:n pudottaminen on kyl bediläiselle merkittävä saavutus. Mutta tiedän tunteen: en minäkään pysty juuri lainkaan iloitsemaan siitä jos paino sattuu laskeen. Se johtuu kai siitä että laihdun AINA näännyttämällä itseäni, en liikkumalla ja syömällä terveellisesti. Tuntuu että en oo saanut painoo putoomaan vilpittömästi vaan tavallaan huijaamalla. No kyl myönnettäköön et joskus hymyilyttää jos aamulla tuntee itsensä pullistuneeksi ja läskiksi ja kun käy vaa'alla niin paljastuukin, että on laihtunut tyyliin kilon tms... mutta silti. Niin ja sit jos oon onnistunut laihtumaan jonkin verran, niin palkitsen itseni aina "mässäilyillalla" niinku sieki Marienkäfer, joten se ilosta; paino nousee joka tapauksessa, enemmin tai myöhemmin. Tänäki aamuna kävin kaupassa ja ostin kaksi kakkua (yhteensä noin 4120kcal; kertoo muuten aika paljon se, että muistan ton luvun ulkoa); aion ahmia molemmat tänä iltana (täällä ulkomailla kello on vain 17.00). Miksi? Miksi mie mokoma kävin ostamassa ne ja miksen vois vaikka heittää niit kakkui vittuun kämpästäni? No koska olen sairas. Ja siinä menee lauantai-iltani, jee.

Itsekin pohtinut tuota mielialalääkke(id)en syömistä mutta en mie tiiä ees mitä kannattaisi syyä enkä kehtais käydä lääkärissä puhumassa tästä maailman nolottavimmasta sairaudesta. Ja esim. tota serotiiniä mikä onkaan tuskin saa ilman reseptiä (?). Joka tapauksessa en kyl usko et sellaset auttais kovinkaa paljon. Oon koukussa herkkuihin ja sillä selvä.

Nimimerkki "ei toivoton":
Tervetuloa kerhoon! :O
Tässäkin kaupungissa kokoontuu tommonen mainitsemasi OE -ryhmä mutten ikimaailmassa vois osallistua siihen. Johtuu siitä, että (ei saa nauraa!) en koe olevani "tyypillinen" BED:iä sairastava... oon nimittäin 20v miespuolinen opiskelija ja minusta tuntuu, että useimmat ahmimishäiriköt on sekä naispuolisia että keski-ikäisiä. Tuntuu etten kuuluisikaan joukkoon vaikka haluisinkin ja et ne muut ois vaan naamat norsunvitulla kun paikalle päräyttäis joku ihme jätkä ja et ne kattois kieroon silleen "mitä vittua SÄÄKI täällä teet"? Ahahahaha anteeks oon niin naurattavan vainoharhanen, tuskin kävis noin mut silti :---D Joka tapauksessa tommoset keskusteluryhmät ahdistaa suuresti ku en oo sieltä sosiaalisimmasta päästä et tuskin rohkenisin menemään vaikka ne oiskin täysin samanlaisia ku mie...

Niin ja sit noihin jouluherkkuihin, no älä muuta sano!! Majailin äidin nurkassa koko joululoman ajan (3 viikkoa) ja vaikka meitä oli vain 3-4 niin piti tietysti laittaa kaikenmaailman herkkui, leivonnaisia ym ja sen päälle viel "tavallista" jouluruokaa (laatikoita ym) :D Tulipa ahmittua ja kunnolla... siis ~KUNNOLLA~. Onneksi oli joulu niin kukaan ei viittiny kommentoida sitä miu syömistä silleen "no siullepa maistuu!" tms -.-

Te ette muuten usko mutta tää BED todellakin rajoittaa miu elämää ja pahasti... Nimittäin mie haluun kovasti käydä (nyt miut varmasti bustataan mutta toivottavasti tutut eivät selaa tätä palstaa) paikallisessa synagogassa jumalanpalveluksessa koska oon kiinnostunut juutalaisuudesta ja muutenkin uskonnoista ylipäätään ja haluaisin kokeilla juutalaista jumalanpalvelusta edes kerran, mutta niitä pidetään perjantaisin klo 20.00, jolloin usein olen yksin ahmimassa (ahmin aina illalla), jonka takia en oo vielä käynytkään. :\ Puhumattakaan niistä LUKUISISTA (!!!) kerroista kun joku kaveri tjs on pyytänyt ulos hengaamaan tai niille käymään ja oon joutunut kieltäytyä koska AHMIMINENHAN TULEE AINA YKKÖSENÄ, muut perässä vaa! -_- Mie en ees ansaitse kavereita.

Mutta kuten Marienkäfer sanoi: Taistelu jatkukoon!!

11 5, veit kyllä aivan sanat suustani. Olen lukemattomia kertoja jättänyt menemästä ulos kavereiden kanssa, sillä olen halunnut jäädä kotiin syömään. Useasti en päästä edes kavereitani asuntoon, sillä keittiö on ahmimisten jäljiltä aina ihan sekaisin enkä halua heidän näkevän pitsalaatikoita ja sipsipussin roskia. Eristäydyn muusta maailmasta ruuan takia. Ja jännä juttu on se, kuinka paljon odotan niitä iltoja, että saan katsoa telkkaria ja vain syödä ja syödä ja syödä.. Se ajatus niistä iltaherkuista saa mut todella iloiseksi. Itsekkin usein ahmin vain illalla, kun päivän muut velvollisuudet on hoidettu alta pois. Mulla on toi telkkarin katsominen tosi vahvasti mukana näissä ahminnoissa, katson AINA telkkaria syödessäni. Olenkin nyt koittanut välttää telkkarin katsomista, sillä se laukaisee tosi useasti kierteen.

Ymmärrän, että miehenä BED:iä on varmasti vaikea sairastaa. Onhan tämä yleensä naisten keskuudessa tunnetumpi sairaus, mutta johtuuko se siitä, että useimmat miehet eivät vain ole tilastoissa mukana? Usea saattaa hävetä niin ettei kerro kenellekkään tai käy täällä palstoilla kirjoittelemassa tai sitten on varmastu useita jotka eivät tiedä olevansa sairaita. Be that as it may, ymmärrän kantasi. Tämä sairaus on jo itsessään tosi nolo. En minäkään kehtaisi ikinä lääkärille tunnustaa, enkä kyllä kenelle muullekkaan. Tiedän, että tämä on sairaus mutta uskon silti itse aiheuttaneeni tämän.

Painonpudotus menee edelleen hyvin.. Päivä 15 lähtee huomenna käymään ja paino oli aamulla 79,3kiloa. Tänä viikonloppuna vielä join, enkä siltikään krapulassa tai humalassa sortunut syömään joka oli mulle suuri voitto. Uskon, että nyt saan painon taas suht helposti pudotettua 60 kiloon. Tervettähän se ei minusta tee, eikä varmaan onnellisempaakaan, mutta se on alku. Ehkä sitten ku paino on normaali rupean taistelemaan tuon pääkopan kanssa! Vaikka luulen tietäväni kuka sen taistelun voittaa!

-M

Moi, kaikki!

Olen poika yläasteella ja olen sairastanut anoreksiaa nyt vajaan vuoden. Noin kuukausi sitten olen kuitenkin alkanut käydä ahmimassa salaa, muiden näkemättä, mutta muuten syön normaalisti. Näitä ahmimisia esiintyy yleensä 2-3 kertaa viikossa ja pelkään, että ne koko ajan vain yleistyvät. Minä käyn tapaamassa psygologia kerran viikossa, mutta tuntuu, että hän ei oikein ymmärrä, sillä pari kuukautta sitten minulla oli selkeä anorekksia ja hän sanoo sen olevan normaalia anoreksian jälkeen. Mutta eihän kukaan terve ihminen käy syömässä, jos ei ole nälkä tai muuta hyvää syytä. Pelkään, että sairastun BED:iin tai johonkin vastaavaan ja se tulee olemaan sitten elämäni.

Kun luin tätä palstaa rupesin miettimään, että se on kauheeta mitä te olette joutuneet kokemaan. En ole mikään ammattiauttaja, mutta yhdessä yrittäisimme taistella tätä sairautta vastaan.

Voisitteko edes minun mielikseni ja tottakai itsenne takia yritää oikein tosissanne. Ymmärrän, että se ei todellakaan ole helppoa ja tiedän tunteen, mutta yritetään yhdessä!

Vähän motivaatiota:
- Jokaisella on vain yksi elämä elettävänä ja siitä kannattaa nauttia, ennen kuin on liian myöhäistä. Sitä ei kannata tuhlata typerän sairauden kanssa kamppaillen, mielummin tuhlaa muutaman vuoden paranemiseen, kuin koko lopuelämän sairastamiseen. Maailmassa on niin paljon nähtävää ja koettavaa...

Ensimmäiseksi askeleeksi voisimme ottaa seuraavaa:

1. Nauhoitetaan vaikka kännykkään / mp3 -soitiimeen / I podiin tai johonkin muuhun viesti, jossa kerrotaan selkeästi ainakin seuraavat asiat:
- Tämä on ainoa elämäsi, nauti siitä
- Mitä kaikkea olisit voinut tehdä ja kokea, jos sinulla ei olisi tätä sairautta
- Muutama fakta BED:istä, kuinka vaarallinen se on ja mitä kaikkia haittoja ahmimisen seurauksena syntyy
- Yrittäkää keksiä vielä muutama motiivi, miksi ette saisi ahmia ja miksi haluatte parantua (esim. En ahmi, koska haluan parantua ja haluan parantua koska...)
- Loppuun laittakaa muutama asia mistä teidän pitäisi tehdä joku ennen, kuin saatte mennä keitiiöön. (esim. käy suihkussa, vie roskat, soita kaverille tai siivoa huone...)
- Kehota itseäsi myös syömään HITAASTI ja juomaan paljon vettä, sekä välillä hengittämään syvään ja vaikka kävelemään kymmenen kertaa talo ympäri miettien pystyisinkö jo lopettamaan ja jos pystyn, niin kuinka hyvä olo siitä tulisikaan.
Sitten vain päätät, että sinun on kuunneltava nauhoitus( toki voitte kirjoittaa myös paperille ja lukea sitten siitä) heti, kun teille tulee ahmimisajatuksia.
Kannattaa tehdä nauhoitus/teksti valmiiksi, vaikka ei olisi vähään aikaan ahminutkaan, sillä oireet luultavasti palaavat.

2. Voisimmeko luvata toisillemme, että käymme avautamassa vähintään kolme kertaa jollekkin ammattiauttajalle. Okei tiedän, että se voi olla noloa, mutta tapaamisessa olisitte vain te kaksi. Itse kävisin vähintään pari kertaa psygologilla ja kerran tai kaksi ravintoterapeutilla (toki lääkärilläkin voi käydä). Epäilen nimittäin, että he ymmärtävät paremmin, kuin lääkärit. Hoitoon hakeutuminen vaatii kyllä rohkeutta, mutta se on pieni paha verrattuna siihen, että pilaa loppuelämänsä. Ainahan voi laittaa peruukin päähän ja vaikka mennä naapurikaupunkiin käymään tapaamisessa, niin voi olla varma, ettei siitä tapahdu mitään pahaa.
Ja sitten vielä, jos olette sitä mieltä, että olette itse aiheuttaneet sairautenne, niin kyllähän esim. tupakoitsijatkin hankkivat itselleen keuhkosyöpiä, eivätkä lääkärit heillekkään sano, että "voi voi".

Kiitän kun jaksoitte lukea ja toivon todella teille kaikille kaikkea hyvää täydestä sydämmestäni!

:)

Vinkki: Mitä pidemmälle saatte venytettyä syömisen aloittamisen, sen parempi, esim. 20.00 on parempi kuin 17.00.

Vinkki 2: Syökää mahdollisimman hitaasti pyöritelkää ruokaanne kielenne päällä, ottakaa vain pieniä paloja kerrallaan ja pitäkää muutaman kymmenen sekunnin taukoja aina välillä.

Toivon teille kaikille kaikkea hyvää, kirjoitellaan

---

Hei te kaikki!

oon BED:istä ja anoreksiasta eroon päässyt nyt normaalipainossa oleva ja elämäniloinen nuori nainen :) aion keskittää energiani muiden syömisen kanssa kamppailevien auttamiseen joten jos haluatte pitää yhteyttä tai kysellä apua/vinkkejä oikeastaan mihin tahansa syömishäiriöön niin saa ottaa yhteyttä

[email protected]

Ruokaa tarviit ja sopivaa liikuntaa ja siitä otat sen muodon minkä siittä saat,syö,liiku hikiliikuntaa,kyllä se siitä sitten

Olen ollut töissä niin kiireinen, että kaikenlainen kirjottelu on jäänyt unholaan. Mutta, haluan jakaa kanssanne, että olen nyt tällä hetkellä onnistunut tiputtamaan 10 kiloa! Motivaatio on vaan kasvanut, ja olen jopa suonut tässä itselleni herkkupäivän käyttänyt alkoholia muutamaan kertaan. Siltikin olen saanut itseni ruotuun heti seuraavana päivänä ja jatkanut samaan malliin.
Se on myös suuresti auttanut minua jatkamaan, sillä olen vihdoin tajunnut että satunnainen herkuttelu ei kaada mun maailmaan. Kun mikään ei ole kiellettyä (laihdutan siis aivan omilla ehdoilla ja syön/teen just mitä haluan) niin sellainen tietynlainen kiihoke poistuu. Having said that, parantunut en todellakaan ole ja olen tämän laihdutusrumbankin käynyt aiemmin läpi joten tiedän miten heikko kuitenkin loppujen lopuksi olen. Mutta tällä hetkellä kaikki on hyvin. Voin paremmin, vaatteet istuvat, voin jopa ottaa takkini pois kun menen ulos :) Energiaakin riittää ja jaksan töissä paremmin. Kumma juttu, kun energiaa ei syö niin sitä ammentaa sitten jostain muualta!

Toivottavasti teillä kanssasiskoilla- ja veljillä olisi myös asiat paremmalla hantilla. On tämä kyllä jatkuvaa taistelua, mutta onneksi kukaan ei ole yksin asian kanssa. Surullista tosin on tämän sairauden kanssa, että suurin osa meistä ON yksin, sillä kynnys kertoa tästä on niin korkea. Onneksi voi tänne kirjoitella ja saada vertaistukea.

Mukavaa tulevaa viikonloppua,
-M

Tuntuu että pian kärsin BED:stä. Töissä olen keittiössä, jossa ruoka on pääasiassa rasvaista lihaa, rasvaista juustoa, oikeaa voita yms. leivonnaisia yms. nykyään tuntuu kuin olisi vain jatkuva nälkä koko ajan. Töihin päästyä yleensä ahmaisen jo heti alkuun kahvin kanssa korvapuustin ja joskus marjapiirasta sämpylöitä tai croisantteja voilla, juustolla ja suolakurkuilla. Sitten ruokaa valmistaessa napsin lähes koko ajan jotain kuitenkin pääasiassa leivonnaisia (joskus jopa taikinaa!) ja juustoa. Tuntuu että koko ajan olen vain tunkemassa jotain vatsaani, joka useimmiten työpäivän jälkeen on täynnä varmaan 2-4 kg täyttä paskaa... Useimmiten suunnittelen että jos töissä syön vain juustoa tänään niin ehkä työajan kalorit ovat alle 1000, mutta sitten ahmin kuitenkin viimeistään lounaaseen mennessä leivonnaisia... Lounaaksi syön lämmintä ruokaa varmaan kahden miehen edestä, sillä kuvittelen että en syö enää päivällistä.. Töistä lähdettyä yleensä vielä tankkaan itseni hiilarikänniin ja kotiin päästyä sammun lähes samantien vaikka olen suunnitellut tekeväni pitkän lenkin... Kauppaan menen töitten jälkeen. Joudun joka päivä käydä kaupassa useaan kertaan, koska en voi säilyttää kaapeissa lähes mitään, sillä alan yleensä ahmimaan iltaisin, jos ruokaa on jossakin... Syön yleensä siis vain töissä ollessani ja kaloreita useimmiten kertyy varmasti jotain 2000 kun pääsen vauhtiin kastikkeiden, leivonnaisten, voipaketin, juustojen ja leivän kanssa... Kuukauden aikana olen lihonut lähes 2 kg ja pelottaa että kohta pullataikina leipoo pullaa... Viikonloput yleensä saan pidettyä kurissa, sillä olen yksin, nukun, istun koneella, useimmiten paastoan... Aluksi oli että saatoin sitten arki-iltana kuvitella että kun en töissä syönyt kuin pelkkiä leivonnaisia ja juustoa, niin saatankin ahmaista iltapalaksi irtokarkkeja, sipsipussin dippipurkilla yms... Onko tämä sinun mielestä jo jonkinnäköistä BED:n oireilua? Osaat varmasti paremmin kertoa kokeneena, jos sulla on siis BED, että alkoiko sulla se samanlaisena?

Hei Sonnenblume ja Bmi20. Voi kun oikein harmittaa lukea täällä näitä viestejä, sillä tätä kamppailua ruuan kanssa ei oikein soisi kenellekkään. Silti meitä on, todella paljon.

En ole lääkäri, enkä voi tietysti mitään muuta kuin mielipiteeni ilmaista, miltä tuo tekstisi kuullosti, Bmi20. Kuulostaa ehdottomasti siltä, että sinulla on ainakin jonkinnäköinen orastava syömishäiriö, ja hienoa että olet kuitenkin siihen jo nyt herännyt. Tee hyvä ihminen asialle jotain, kun vielä ehdit!! Hae apua, tee joku radikaali muutos elämässäsi, mitä vain jolla saat syömisesi ja elämäsi raiteilleen. Uskon, että sinulla on nyt jo vaikeaa mutta kuvitteleppa sitten kun se Bmi on 30.. tai 40.. Siinä usko meinaa loppua jo niin pahasti, ettei siitä saa enää kiinni. Ja se paino nousee salakavalaan, itsehän painoin varmasti jo 10-15kg liikaa kun vasta tajusin ettei kaikki ole ihan kohdallaan. Sinun kohdallasi mikään ei ole vielä liian myöhäistä. Eikä ole kyllä minunkaan, toivottavasti. Tällä hetkellä olen pudottanut -17 kg.. Eli olen saanut vihdoin itseni, sekä elämäni jonkinnäköiseen järjestykseen. Ja ai että minä voinkin hyvin tällä hetkellä :)

Sonnenblume - onko sinun paino heitellyt BEDin myötä miten laajalla skaalalla? Kovin kerron itselleni, että nämä pudotetut kilot saavat nyt lähteä pois viimeistä kertaa, mutta en luota itseeni yhtään tässä asiassa.. Näen tulevaisuudessa vielä monta vuosikymmentä taistelua BEDin kanssa!

Hei kaikille!

Marienkäfer - vastaus kysymykseesi, kuinka paljon painoni on heitellyt. Painoni pitäisi kai olla sellainen n. 62kg, koska pituutta on 167cm. Näin luulisin.

Ensimmäisina lhavuusvuosinana eli 30 -ikäisenä painoin pahimmillaan vajaa 80kg, mutta tämän onnistuin laihduttamaan pois muutamassa vuodessa.

Sitten uusi lihomiskausi alkoi vähän alle 50-vuotiaana, aluksi pikkuhiljaa, mutta sittemmin jopa 10kg yhtenä vuonna. Pahimmillani olen painanut 93 kg!!!!! Silloin olo alkoi olla jo niin tukala, että havahduin. Liikkuminen vaikeutui, en pystynyt kunnolla laittamaan kengännauhojani kiinni, vyöryin eteenpäin inohottavana ihramöykkynä...

No, sellainen olen tosin yhä vieläkin, mutta noista päivistä olen onnistunut pudottamaan muutaman kilon. Kävin juuri tänään vaalla ja "kiitos" tällä viikolla sairastamani mahataudin korkean kuumeen näytti vaaka "vain" 84,9 kg! Tiedän, että tuo ei ole todellinen painoni, mutta toivottavasti pääseen siihen pysyvästi maaliskuun aikana ja huhtikuussa ehkä vielä joitakin grammoja vähemmäksi ja niin edelleen (:

http://oafinland.comlu.com/