Heippa! Kolmen ja puolen vuoden lapsettomuuden sekä kahden inseminaation ja IVF:n jälkeen ICSI:llä vihdoin tärppäsi. Meille siirrettiin yksi alkoio mutta nyt kuitenkin tuplat tulossa. Lääkäri sanoi, että voisi olla mahdollista, että toinen alkio on saanut alkunsa punktoimatta jääneestä munasolusta? Olen nyt miettinyt kovasti, onko sellainen mahdollista todella? Eikö punktiossa imetä munarakkuloita tyhjiksi? Entä ehtisikö se tosiaan tämän toisen alkion vauhtiin, jos se irtoaa ja matkaa munasarjasta kohtuun useita päiviä? Siirretty alkiohan on valmiiksi jo kohdussa. Kooltaan tulokkaat ovat samankokoisia. Minua kovasti myös huolettavat monikkoraskauden riskit, tuntuu etten uskalla nauttia koko raskaudesta, kun kokoajan on vain riskillä. Minulla on ylipainoa, jota kyllä ennen raskaaksi tuloa pudotin pois hieman vajaa 40 kiloa pois mutta sitä jäi vielä n. 10 kiloa. Onko toivoa, että saan nämä lapset terveinä ulos? Tuntuu, että tämä lapsettomuus on opettanut vain pettymään, niin ei oikein uskalla nytkään luottaa, että hyvinkin asiat voi järjestyä.
Punktiosta ja munasoluista
Kesä2012
1
152
Vastaukset
Hei,
Haluan onnitella sinua kaikista huolestuneista mietteistäsi huolimatta.
Kyllä joskus voi käydä niin, että yksi alkio jakautuu vielä kahdeksi ja syntyy identtiset kaksoset. Tällaiseen tilanteeseen liittyy jonkinverran enemmän riskejä kuin ei-identtiseen kaksosraskauteen. Riskien suuruus selviää ensimmäisessä ultraäänitutkimuksessa. Onko molemmilla oma sikiöpussi, onko yhteistä verenkiertoa jne? Joka tapauksessa suurin osa, 96%, kaksosraskauksista päättyy hyvin ja syntyy kaksi tervettä lasta.
Onnekasta 2012 toivottaen
Anne-Maria / Väestöliiton klinikat
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Oulaisen vaalitulos: Vahva alku, mutta lisää toimia tarvitaan
Hallituksen toimet rikollisuutta vastaan alkavat tuottaa tulosta. Puolueväriin katsomatta demokratian valtaa ja perustus166768- 1972500
Yh:n pihalla aina eri auto
Ompa jännä seurata ohiajaessa, että millainen auto on nyt erään yksinhuoltajan pihassa. Näyttääpä siellä taaskin olevan1001928En vittujakaan enää välitä sinusta nainen
Toivottavasti en näe sinua enää koskaan. Jos näen, niin en ole näkevinäni. Et merkitse minulle enää mitään.761507Exän käytös hämmentää (taas)
Osaisivatko palstan herrat kenties helpottaa tulkitsemista? Toki naispuolisetkit saavat antaa tulkinta-apua, mutta nyt k1911059- 41980
Olet minua
vanhempi, mutta se ei vaikuta tunteisiini. Tunnen enemmän kuin ystävyyttä. Olo on avuton. Ikävöin koko ajan. Yhtäkkiä va46949- 77843
- 45719
Susanna Laine paljastaa - Tästä farmilaiset yllättyvät joka kaudella: "Ettei olekaan niin paljon..."
Farmi Suomi vie Pieksämäelle maaseudulle ja suosikkirealityn juontajan puikoissa on Susanna Laine. Uudella kaudella muka7708