kissan kuolema

Otan osaa. Pieni rakas on mennyt. Minusta surullisinta on sen jälkeen, ettei oikein kukaan ymmärrä, miten surullinen sitä voikaan olla. Ei ymmärretä, että se todella ON perheenjäsen ja että sen kuolema on läheisen menetys.
Mutta eipä sitä tajua itsekään. Kun pennun ottaa, ei ymmärrä, mitä jonain päivänä on vastassa. Suurin osa ei elä hyväkuntoisina ja nukahda itsestään, suurimman osan kohdalla pitää rakastaa vielä kerran ja se on ehkä kovimmasta päästä päätös minkä elämässään joutuu tekemään. Mitä ei voi tehdä itseään ajatellen vaan mikä pitää tehdä vain toisen puolesta. Jos se eläin on ollut oikeasti lauman eli perheen jäsen, se päätös ei ole tuskaton eikä helppo. Mutta pitää pystyä rakastamaan yli oman luopumisen tuskansa.

Pieni kissakin voi tuoda suurta valoa elämään, koira ei vie aikaa vaan antaa sitä. Tuska ja kaipaus voi todella olla kova, ikävä on aina niitä, ketä on joutunut jättämään taakseen. Mutta onko ne vuodet sen arvoisia? Sata kertaa enemmän! Ottaisin kaikki ne vuodet, kaikki ne harmit, onnet, kaikki sata kertaa uudelleen ja maksaisin vieläkin kovemman hinnan ja silti olisin onnellinen pienestä enkelistäni, joka valaisi polkuani kerran. En lähtiessäni edes voinut käsittää, millaisen onnenpotkun sain: onni elää pienissä asioissa.
(Ja jos sitä ei voi ulkopuoliset ymmärtää, niin siinähän eivät voi.)

Otan osaa suruusi ja kaukohalaus.

Itsellä sama homma pari vuotta sitten ja kisu tulee muistoihin välillä . Oma 19 V kissa tuli sokeaksi joten selvä peli, viimeiselle piikille piti viedä. Olin omistanut kissan itse 18 vuotta.. Tuohan se oli lopussa ikävää kun näki ettei elonpäiviä kaverilla enää paljon olen. Sen päätöksen tein että yhtään en anna kärsiä, tuo sokeutuminen tapahtui tosi nopeasti. Kyllä repi syvältä sielusta eläinlääkärin "hiljaissa huoneessa" missä jätettiin hyvästit ja annettiin kisulle rauhoittava ja nukuttava piikki. Loppupiikki ja tuhkaus suoritettiin onneksi heidän toimesta joten hiljainen oli kotimatka tyhjän kopan kanssa....

kissa elää 7 vuotta kuolmansa jälkeen haamuna talossa, olen kuullut sanottavan. Melkein uskon sen. 14vuotias Mirri tuli matkansa päähän, vaan monta kertaa tuntui kuin kissa istuisi ikkunalla ja pyytäisi sisään. , se oli sen tapa. Suru helpottaa, muistot jää, ja uusi pentu tuo niinpaljon puuhaa, ettei ehdo murehtia. Siis, jos mahdollista, tarjoa jollekin kodittomalle koti

30.7.2013 kello 18:04 Vili ylitti sateenkaarisillan. Ennen lopullista piikkiä Vili päästi todella suruisan maukaisun. Mielessäni ajattelen, että Vili oli surullinen, että joutui meidät jättämään syvään suruun.

Illalla sytytin parvekkelle hänelle kynttilän. Tiedän,että hän katseli meitä toiselta puolelta kaikkine ystävineen

31.7.2013 kun heräsin suru tuli jotain ei enään ollut luonamme rakas Vili on nyt paremmassa paikassa. Ei sairaus häntä enään vaivaa maalliset vaivat oli pois pyyhkäisy.
Illalla paistoi aurinko pilvien lomasta.Vili halusi kertoa, että hänen oli hyvä olla nyt.

Vili rakas tullet aina säilymään muistoissani ja sydämessäni.
Sami, Ari-Pekka ja Tirehtööri

Rakas Sussi, 12v, siirtyi sateenkaarisillalle kesän loppuessa 31.8.2013. Eläinlääkäri tuli omalle parvekkeellemme,taivas itki kanssamme mutta taivaalle syntyi kaksi sateenkaarta! Tiesimme tämän tulevan jollakin tapaa,koska spondyloosia oli lääkitty melkein kaksi vuotta -- mutta kuitenkin niin yllättäen ja äkkiä! Takajalat halvaantuivat iltapäivällä. kovia kipuja ei ollut,kisu oli vain hyvin hämmästynyt ja vähän säikähtänyt jaloistaan. Tunnin verran ennen lääkärin tuloa näkyi,että hän tiesi jo itse,ja jonkinlaista kipua oli vähän.

Nyt on niin tyhjää ja ikävää! Ei nukuttajaa,ei huomenen toivottajaa - vain tyhjyys. Joka kohdasta olen näkevinäni rakkaan tassuttelevan luokseni. Ei koskaan enää. Sattuu rintaan ja itken..on niin ikävä..mummin oma rakas.

4 vuotias kissani minni oli nuori ja reipas kisuli tyttönen. se oli todella kiltti ja huomaavainen. sitten yksi ilta se päästettiin illalla ulos kun sille iski ruuan jälkeen vessahätä. noh, se ei tullut enää yön aikana sisälle ja aamulla kun käveleskelin lenkillä näin oudon mustan möhkäleen tien reunassa. en jäänyt katsomaan, oli sen verran pimeää (oli talvi) että luulin sitä vaan joksikin pipoksi joita yleensä tienvarteen heiteltiin. no, isäni kävi sitten päivällä katsomassa ja minnihän se oli. oli jäänyt auton alle. pää oli aivan rutussa ja siinä se nätti kissa makasi elottomana. tulee vieläkin itku kun muistelee sitä mahtavaa ja söpöä kissaa. ;(

Hei, meidän kissa on 2vuotias eikä hän enään syö tai juo eikä pysty kävelemään kunnolla. Hänet pitäisi lopettaa, mutta minulle tulee tosi kova ikävä häntä.
Rakastan häntä paljon enkä haluisi luopua hänestä vielä ku onhan hän vasta 2.
ikävä jo nyt sitä meidän pirteää ja leikkisää kissaa :/

aivan käsittämätöntä miten voi koskettaa kun joutuu luopumaan perheen kissasta, vaikka se itse ei varmaan ollut pahoillaan kun oli niin sairas, että piti viedä lääkärin armahdettavaksi. Kova ikävä sitä tulee,ja on jo, oli niin kiltti kaunis ja nuori, vain vähän yli vuoden sai olla perheen ilona, mutta sillä oli synnynnäinen sairaus.
Nyt kynttilä lepattaa pihalla sen muistoksi ja sydän pakahtuu...

Meiltäkin kuoli rakas kissa kasvaimeen viime vuoden puolella. Muistan kuinka kuullesani uutisen en osannut jotenkin välittää yhtään, koska en halunnut uskoa asiaa. Hetken kuluttua kuitenkin tunteet nousivat pintaan ja purshkahdin hysteeriseen itkuun, kun lopulta tajusin asian.

Itkeminen kyllä auttaa, ja vaikka suru tuntuu ylitsepääsemättömältä niin kyllä se helpottaa ajan kanssa. Tunteitaan ei kannata padota, vaan jutelkaa esim. läheisten kanssa.

niin tärkeä ja rakas norjalaisneiti meni heikoille jäille, paluuta ei ollut... ahdistaa, suru on sanoinkuvaamaton... en pysty edes enempää kertomaan

Meidän rakas perheenjäsen lähti eilen viimeiselle matkalleen piikin avustuksella. Jatkuva laihtuminen lääkkeistä ja yrityksistämme huolimatta ei loppunut, ruokahalu ei enää palannut. Silti hän jaksoi viimeisinä päivinä purista kun häntä paijattiin. Olo oli varmasti kurja, mutta kipua hän ei onneksi valittanut koskaan. Tiesimme, että alamäki olisi jatkunut joten ennen kuin tilanne olisi mennyt vaikeammaksi, kivuliaammaksi, oli pakko päättää tämän ihanan kissan elämä.

Illalla hirveä hiljaisuus valtasi kotimme. Tassun sipsutukset eivät enää kuuluneet. Rutiineihin tottunut kissamme ei ollut enää sängyssämme purisemassa itseään ja meitä uneen. Aamulla puolisoni oli laittanut puisen kissapatsaan rakkaan kissamme ruokapaikan luokse ja aloin itkemään kun näin sen. Etsin rakasta kissaamme tänä aamuna joka puolelta, luulen kuulevani hänet mutta en löydä häntä. Hirveä ikävä :(

fgbgfgf

En tiedä voiko näin sanoa,mutta kissani pois meno surettaa enemin kuin kuin isäni lähtö.

Kissani anni helena nukkui pois 11.4.2018 minun syliin sairaskohtaukseen sydän petti.mulle jäi annin sisko moona liisa.moona etsii siskoa ja huutelee.tuntuu hirveeltä kun toinen ei ymmärrä et anni lähti pysyvästi luotamme.anni olis täyttäny 6.8 -18 14v.juttelen moonalle annin pois menosta samalla teen surutyötä. 17.4.2018 vein työkaverin kissan lääkäriin pikkasen.pikkanen menehtyi tutkinta pöydälle,sydän ei saanut tarpeeksi happea,hällä oli atsma.toivon moonan elävän kanssani vielä pitkään.

Vein rakkaan 15-vuotiaan kissani lääkärille ruokahaluttomuuden takia. Tutkittiin, saatiin lääkkeet, mutta ruokahalu ei palannut. Uudelta lääkärikäynniltä tulin kotiin tyhjän kopan kanssa 3 pv sitten.
Tyhjä on olo. Tyhjä on koti. Tyhjältä tuntuu koko elämä.

Mieleni ei hyväksy tapahtunutta, tämä ei ole luonnollista. Kaiken elävän on saatava elää niin kauan kuin elämää riittää. Mutta nyt – lääkäri katsoi kissan parhaaksi lopettaa elämä, sillä sairaus oli liian vaikea voitettavaksi.

Olin sanonut rakkaalle kissalleni jo kauan sitten: Rakas kulta, älä jätä minua, lähdetään yht’aikaa.
En olisi ikinä uskonut, että kissasta luopuminen koskettaa näin kovasti ja syvältä.
On ahdistavan tyhjää ja kova ikävä. Itku on herkässä, kaipaus on pohjaton. Etsin vertaistukea kokemuksistanne. Otin osaa kohtaloonne. Luin ja itkin.

Hän ei ole enää ovella vastassa, ei kehrää sylissäni, ei nukkumassa vierelläni, ei uuteen päivään herättämässä. Silti silmäkulmassani näen hänet jokaisessa huoneessa, lempipaikoissaan, lähelläni. Mummon oma kulta.

Minun kissani 13 V lähti sateenkaarisillalle 17.12, sydämmeni on aivan murtunut. Ei enää vastassa tuulikaapissa, kun tulen kotiin, ei petikaveria, ei saunakaveria. Jouluni on peruttu tänä vuonna.

Janne-kissallani todettiin vatsaontelon kasvain, ja lopetettiin 17.9. pistoksella eläinlääkäriasemalla. Toteaisin sen, että vaikka kissa on vain kissa, niin olet surrut sitä enemmän kuin monta ihmistä. Uskon, että tämä johtuu siitä, että kissa ja muut lemmikit ovat niin viattomia vielä, eivät ehdi kehittyä ns. ihmisilkeiksi. On aikaa tässä mennyt, ja on onneksi vielä kaksi ihanaa kissaa tässä jäljellä. Ymmärrän hyvin sen tuskan mikä on, kun joutuu luopumaan siitä yhdestä ja ainoasta kissastaan.

Meiä kissa varmaa elämä loppuu lyhyee

puhalteleppa perseeseen