Jumalaa kuvataan äärettömän hyväksi ja äärettömän rakastavaksi luomakunnan yksinvaltiaaksi joka ei tee pahaa luomilleen.
Kuitenkin Jumala on tehnyt ja tekee tekoja jotka ihmisen näkökulmasta katsoen ovat niitä vähemmän hyviä, jopa pahoja.
Voimme lukea VT:sta mm. Jumalan varsin kohtuuttomilta tuntuvista kostoretkistä ja vesisateista tai Jumalan asettamista pilkun tarkoista laeista joiden noudattaminen oli varmasti käytännössä lähes mahdottomuus ja rangaistuksena siitäkin huolimatta kuolema vaikka rike tuntuu järjellä ajateltuna mitättömältä tai jopa merkityksettömältä.
Jotkin myös uskovat Jumalan olevan erilaisten luonnonkatastrofien ja onnettomuuksien takana motiivinaan joko varoittaa tai rangaista.
Jumala siis rankaisee ja varoittaa meitä jo täällä maanpäällä. Vihan kohteeksi tosin joutuvat jostakin syystä useimmiten köyhät ja kärsivät, eivät yltäkylläisyydessä elävät länsimaalaiset.
Oma lukunsa on tietenkin sitten helvetti. Rangaistus ei tule pahoista teoista vaan epäuskosta Jumalan ilmoitukseen monitulkintaisessa ja ristiriitaisessa kirjassa nimeltä Raamattu. Hämmennys on vain lisääntynyt kun tietämyksemme lisääntyessä aikojen kuluessa Raamatun ristiriitaisuus on nähtävillämme yhä selvemmin.
Jos asiaa ihmettelee kaikki tämä kuitenkin pyritään kääntämään absoluuttiseksi hyvyydeksi. Usein vedotaan Jumalan oikeudenmukaisuuteen. Sitä saa mitä tilaa.
Epäusko on rikos jonka perusteella hyväksytään millainen rangaistus tahansa jos se tulee Jumalalta. Ja siitä on tehty itseasiassa ainoa väärä teko josta voi Jumalan rangaistus seurata. Epäuskoa ei voi hyvittää vaikka eläisi Jeesuksen sanojen mukaan omistautuen laupeudelle ja lähimmäisen rakkaudelle. Ei auta ei hyvät teot. Pahoilla taas ei ole mitään merkitystä kunhan luopuu epäuskostaan.
Maallisen tuomiovallan käyttäjiltä kuitenkin myös uskova odottaa inhimillisyyttä ja kohtuullisuutta, rangaistuksenkin tulee olla jossakin suhteessa tehtyyn vääryyteen. Pieni väärinteko ei tarkoita, että tilasi pyövelin.
Mutta Jumala on Isä. Sellainen Isä joka ei epäröi tappaa tai kiduttaa poikiaan ja tyttäriään mikäli he kapinoivat?
Vai olenko ymmärtänyt jotakin väärin kun olen lukenut joidenkin kristittyjen kostonteologiaa Jumalastaan?
Kukaan heistäkään ei varmasti osaa selittää omin sanoin, ilman pitkiä lainauksia Raamatusta kuinka esimerkiksi ikuinen Helvetissä piinaaminen voidaan tulkita rakkauden teoksi? Ja koska eivät niin pitäisikö se tulkita siten etteivät he itseasiassa ymmärrä itsekään lainaamiaan liirumlaarumeita? Vai osaatteko?
Kostonteologia
23
74
Vastaukset
- puhukoon HÄN
Kyllä.
Jumala on Pyhä.
Ja hän vihaa syntiä.
Eikä synnin lunnaiksi kelpaa mikään muu kuin VERI.
http://www.youtube.com/watch?v=SZfY9K0LUF4
Ymmärtäköön ken voi ja haluaa.
Helsvetissä piinaamisesta en sano mitään, kun edes raamatusta en sitä ole löytänyt. Kadotustuomion kylläkin jokaiselle henkilökohtaisesti omien syntiensä tähden.- yturiii
"Eikä synnin lunnaiksi kelpaa mikään muu kuin VERI."
kerro minulle kuinka synnit pyyhiytyy pois tekemällä lisää syntiä ja väkivaltaa?
ihmiset tappoivat jeesuksen, eli tekivät siis synnin kun tappoivat. jos tämä jeesuksen vuodatettu veri siis kelpaa syntien lunnaiksi niin me ihmiset pelastimme itse itsemme tekemällä syyttömälle väkivaltaa.
entä jos ihminen ei olisikaan tappanut jeesusta, kuinka jumala sitten antaisi anteeksi? kykenisikö antamaan anteeksi ilman veriuhria ja väkivaltaa? - >3---
yturiii kirjoitti:
"Eikä synnin lunnaiksi kelpaa mikään muu kuin VERI."
kerro minulle kuinka synnit pyyhiytyy pois tekemällä lisää syntiä ja väkivaltaa?
ihmiset tappoivat jeesuksen, eli tekivät siis synnin kun tappoivat. jos tämä jeesuksen vuodatettu veri siis kelpaa syntien lunnaiksi niin me ihmiset pelastimme itse itsemme tekemällä syyttömälle väkivaltaa.
entä jos ihminen ei olisikaan tappanut jeesusta, kuinka jumala sitten antaisi anteeksi? kykenisikö antamaan anteeksi ilman veriuhria ja väkivaltaa?Kysy näiltä teologeilta. Palsta on heidän.
- helvetti on
Ikuinen tuli ja Jeesus: Matt. 25:31-46
Jeesus ja hammasten kiristys: Matt. 8:12; 22:13
Rikas mies, Lasarus ja kauhea tuska sekä tuli: Luuk. 16:19-31
Lisääkin löytyy. - Jeesus helvetistä
helvetti on kirjoitti:
Ikuinen tuli ja Jeesus: Matt. 25:31-46
Jeesus ja hammasten kiristys: Matt. 8:12; 22:13
Rikas mies, Lasarus ja kauhea tuska sekä tuli: Luuk. 16:19-31
Lisääkin löytyy.UT:ssa ei todellakaan kukaan puhu niin paljon hel.vetistä kuin Jeesus.
- kehsd
Erinomainen kirjoitus. Olen pohtinut täsmälleen samoja asioita.
Mitä tulee epäuskoon ja siitä rankaisuun niin se on kohtuutonta koska epäusko on hyve, ei pahe. Ellei meillä olisi kriittistä näkemystä uskontoja kohtaan niin voisimme omaksua minkä tahansa uskonnon ja opetuksen.
Jumalan olettaisi tietävän että täällä on paljon uskontoja ja pitävän siksikin epäuskoa hyvänä asiana ja ominaisuutena. Jumala itse on aina ollut piilossa jos on olemassa. Tästäkin syystä epäusko on lähtökohtaisesti ihmiselle loogisin tapa ajatella.
Helvettiin ei kristinuskossa jouduta pahoista teoista ja synnistä kuten monet uskovat väittävät. Koska uskovat eivät joudu helvettiin synneistään huolimatta, joudutaan helvetin ikuiseen kärsimykseen pelkästään epäuskosta.
Kysyä sopiikin että millainen ihminen on valmis palvomaan tälläistä Jumalaa joka laittaa epuskosta jokaisen läheisiä ikuiseen helvettiin. Rankaisee epäuskosta ankarasti vaikka itse pysyy piilossa.
Raamattu on erittäin ristiriitainen ja väkivaltainen ja osittain moraalisesti epäkelpo teos. Raamattua ei voi pitää Jumalan sanana missään muodossa. Enemmän raamattu kuvaa sairasta ihmisen mieltä kuin jotain suurta ja rakastavaa JUmalaa. Toiseksi kirjaan vetoaminen Jumalan olemassaolosta on kehäpäätelmä. - dikduk
Eli tiettyjen eliöiden hapenkuljetuskudos vain kelpaa syntien sovitukseen, tosin näin ei ollut kaikissa uhriuskonnoissa vaan vain kristinuskossa .
[ Mutta Jumala on Isä. Sellainen Isä joka ei epäröi tappaa tai kiduttaa poikiaan ja tyttäriään mikäli he kapinoivat?
Vai olenko ymmärtänyt jotakin väärin kun olen lukenut joidenkin kristittyjen kostonteologiaa Jumalastaan?
Kukaan heistäkään ei varmasti osaa selittää omin sanoin, ilman pitkiä lainauksia Raamatusta kuinka esimerkiksi ikuinen Helvetissä piinaaminen voidaan tulkita rakkauden teoksi? Ja koska eivät niin pitäisikö se tulkita siten etteivät he itseasiassa ymmärrä itsekään lainaamiaan liirumlaarumeita? Vai osaatteko? ]
Tällaista tekstiä saa tuon tuostakin kuulla ateisteilta, mutta vain ateisteilta.
Uskovien henkilöiden en ole juuri koskaan kuullut edes keskustelevan Jumalan
kostonhimoisuudesta tai kuinka Hän tappaisi tai kiduttaisi ihmisiä.
Siksi huomio kiinnittyykin juuri siihen, että ne, jotka Raamattua eivät juuri lue, eivätkä ole uskossa, eivätkä käy hengellisissä tilaisuuksissa, niin juuri heistä Jumala on julma ja sadistinen.
Ensimmäiseksi mieleen tulee se, että ateisti yrittää kaikin tavoin esittää Jumalsta mahdollisimman negatiivisen kuvan, jotta saisi perustelut kieltää Hänen olemassaolonsa.
En näe siihen mitään muuta syytä. Sellainen henkilö, joka on uskossa ja lukenut paljon Raamattua, ei voi koskaan tulla mihinkään muuhun tulokseen kuin siihen, että Jumala on rakkaus ja että Hän on tuomioissaan oikeudenmukainen.
Emme kiellä, etteikö Raamatussa olisi paljon myös sellaisia kohtia, joissa Jumala kehoittaa hävittämään kokonaisia kansoja sodalla jne. mutta jos asioita tarkastellaan kokonaisuuden kannalta ja ymmärretään Raamattu kokonaisvaltaisesti, niin nuo Raamatunkohdat eivät ole mitenkään ristiriidassa Jumalan rakkauden, hyvyyden ja oikeudenmukaisuuden kanssa.
Kun ateistit viittaavat niihin kohtiin, joissa Jumala heidän mukaansa käyttäytyy julmasti, he "unohtavat" yleensä lukea ja mainita ne raamatunjakeet, joissa kerrotaan syyt Jumalan toimintaan. He eivät yleensä edes lue viittaamiaan raamatunkohtia itse Raamatusta, vaan esim. Vapaa-ajattelijoiden kokoamista Raamattua kritisoivilta nettisivuilta. Näin yksipuolisuus pääsee jo heti vaikuttamaan heidän ajatusmaailmaansa. Ateisti ei edes halua vilpittömästi tutkia Raamattua ilman ennakkoasennetta.
Kun lähtökohta on jo väärä, niin lopputuloskin on väärä."Tällaista tekstiä saa tuon tuostakin kuulla ateisteilta, mutta vain ateisteilta.
Uskovien henkilöiden en ole juuri koskaan kuullut edes keskustelevan Jumalan
kostonhimoisuudesta tai kuinka Hän tappaisi tai kiduttaisi ihmisiä."
Nyt taisi lipsahtaa emävalhe. Tätä "kostonteologiaa" kuulee palstalla juurikin itseään uskoviksi tituleraavilta, ei ateisteilta.
Kun joku arvelee esimerkiksi luonnonkatastrofien tai taantuman olevan Jumalan rangaistus, varoitus, kosto tai lopunajan merkki kyse ei kai koskaan ole ateistista vaan poikkeuksetta fundametalistisesta uskovasta. Ja tällaista juuri tarkoitan "kostonteologialla".
Entä Helvetin kauhut? Sama porukka niitä kauhukuvia täällä maalailee, ei ateistit.
Tietenkin loppulauseessa mahdollisesti vedotaan kompuroiden Jumalan rakkauteen, hyvyyteen ja oikeudenmukaisuuteen kuten sinäkin näytät tekevän.
Ongelma tulee siinä miten saada lukija uskomaan se, kun ensin on kerrottu Äiti Teresan ja Dalai Laman palavan Helvetin tulessa ikuisesta ja 200 000 thaimaalaisen tai lähes sadan norjalaisen lapsisosiaalidemokraatin ansainneen kohtalonsa.
Ateisti voivat kyllä tässä vaiheessa menoa ihmetellä ja hiukan kysellä Jumalan rakkauden, hyvyyden ja oikeudenmukaisuuden perään...
"Ensimmäiseksi mieleen tulee se, että ateisti yrittää kaikin tavoin esittää Jumalsta mahdollisimman negatiivisen kuvan..."
Kuten sanoin: jotkin teistä tekevät sen puolestamme, joten ei tarvitse nähdää sitä vaivaa.
"Kun ateistit viittaavat niihin kohtiin, joissa Jumala heidän mukaansa käyttäytyy julmasti, he "unohtavat" yleensä lukea ja mainita ne raamatunjakeet, joissa kerrotaan syyt Jumalan toimintaan."
Tai sitten eivät ymmärrä niitä: kuinka jokin kansa voi olla läpeensä niin paha, että se tulee tappaa syntymättömät lapsetkin mukaan lukien mutta toisaalta kansassa on kuitenkin säästämisen arvoisiakin, nuoret neitsyet. Mieti nyt itsekin tuota.
Rasitteenne on, että kun tuokin tarina on laitettu Jumalan piikkiin siihen on uskottava ja sille on etsittävä ja löydettävä oikeutus.- dikduk
"Ensimmäiseksi mieleen tulee se, että ateisti yrittää kaikin tavoin esittää Jumalsta mahdollisimman negatiivisen kuvan" Raamattu on se joka antaa jumalastaan negatiivisen kuvan. Ateisti ei usko jumalaan, joten ei hän yritä saattaa olematonta negatiiviseen valoon, vaan puhuu siitä mitä kukin uskonto kertoo omasta jumalastaan.
"Kun ateistit viittaavat niihin kohtiin, joissa Jumala heidän mukaansa käyttäytyy julmasti, he "unohtavat" yleensä lukea ja mainita ne raamatunjakeet, joissa kerrotaan syyt Jumalan toimintaan. "
Eihän edes ihmishallitsijoilla ole oikeutta julmuuteen, miten sellainen voisi olla oikea toimintatapa kaikkivaltiaalla , jonka keinot uskontojen, myös kristinuskon, tarinoissa selitetään rajattomiksi . Julmuus ei voi olla oikein kenenkään tekemänä .Raamatun kuvaaman jumalan julmuutta ei voi laittaa ateisten väärän lukutavan syyksi.
- EL a. .K:IM
http://mina.suomi24.fi/a-teisti
Ethän sä edes ole mikään ateisti.
Juuri väitit asioiden tapahtuneen kirjoituksien tarkoittamalla tavalla.
Tule jo ulos kaapistasi. - Tagumik_ei kirj
Hieno kirjoitus, itse asiassa olet tajunnut paljon enemmin Jumalasta, minkä Raamattu ilmoittaa. Meillä nykyajan kristityillä on vaan monesti vain väärä kuva Jumalasta vain "rakkauden korkeimpana päämääränä". Sinun kuvasi, vaikkakaan ei ole ihan koko totuus on lähempänä oikeata Jumalan kuvaa kuin 95 prosentilla uskovaisista, joksi itsekin itseni luen vapaiden suuntien edustajana ja uudestisyntyneenä kristittynä.
Kirjoitukseesi vielä:Kirjoitit
"Jumalaa kuvataan äärettömän hyväksi ja äärettömän rakastavaksi luomakunnan yksinvaltiaaksi joka ei tee pahaa luomilleen"
Missä kohtaa Raamattua muka näin opetetaan? Vanhan testamentin puolella ei taida olla yhtäkään kohtaa, jossa Jumala ilmoittaa rakastavansa "ihmistä". Löytyy kohtia, joissa Jumala rakastaa omiaan "Sillä Herra on vanhurskas ja rakastaa vanhurskautta" ja "sillä Herra rakastaa oikeutta eikä hylkää hurskaitansa; heidät varjellaan iankaikkisesti, mutta jumalattomain siemen hävitetään jne.
Uuden testamentinkaan puolella ei kerrota Jumalan rakkaudesta kuin omiaan kohtaan, vaikka maallistunut kirkko opettaakin "Juamalan rakastaa jokaista", mikä on Raamatun valossa täysi valhe! Jumala on sama sekä uuden, että vanhan kirjan puolella! Olet siis ymmärtänyt väärin Jumalan!
"Jumala siis rankaisee ja varoittaa meitä jo täällä maanpäällä. Vihan kohteeksi tosin joutuvat jostakin syystä useimmiten köyhät ja kärsivät, eivät yltäkylläisyydessä elävät länsimaalaiset".
Tuosta sanoisin, että kyllä Jumala rankaisee ja yrittää avata silmiämme jo tässä ajassa, ja se koskee myös riikkaita länsimaailman ihmisiä. Jumalan aikaansaama tsunami tappoi Thaimaassa paljon rikkaita länsimaalisia. Lisäksi Jumala (joka on KAIKKIVALTIAS) salli kaksoistornien sortumisen ja terroristien toiminnan!
"Mutta Jumala on Isä. Sellainen Isä joka ei epäröi tappaa tai kiduttaa poikiaan ja tyttäriään mikäli he kapinoivat?" Aivan nappiin sanottu, AAMEN! Totta joka sana ja ihan niinkuin Raamattu opettaa Isästä!!!
"Vai olenko ymmärtänyt jotakin väärin kun olen lukenut joidenkin kristittyjen kostonteologiaa Jumalastaan?" Et ole ymmärtänyt väärin vaan täysin oikein! AAMEN. Se on noin ja sen voit itsekin viisaana miehenä todeta Raamatusta!
"Kukaan heistäkään ei varmasti osaa selittää omin sanoin, ilman pitkiä lainauksia Raamatusta kuinka esimerkiksi ikuinen Helvetissä piinaaminen voidaan tulkita rakkauden teoksi?" Ei Raamattu puhu tässä kohtaa rakkauden teosta, vaan oikeamielisestä Jumalasta, joka on vääryyden ja sen tekijät tuomitseva "Mutta pelkurien ja epäuskoisten ja saastaisten ja murhaajien ja huorintekijäin ja velhojen ja epäjumalanpalvelijain ja kaikkien valhettelijain osa on oleva siinä järvessä, joka tulta ja tulikiveä palaa; tämä on toinen kuolema"
a-teisti olet harvinaisen oikein tulkinnut Raamattua, ehdotankin sinulle, että jatkat Raamatun tutkimista. Raamattu puhuu Jumalasta, joka rakastaa omiaan (siis meitä, jotka tottelemme Raamattua, olemme katuneet syntejämme, uskomme Jeshuan kuolleen sovitukseksi puolestamme, menneet kasteelle, kastettu PH:llä. Meiltä se Jumala rakastaa, olemmehan hänen lapsiaan! Jos et kuulu heihin, jatka Raamatun lukemista ja etsi Raamatun mukainen uskovien seurakunta, ja ala tutkimaan. Sillä sinulle ja sinun lapsillesi on luvattu: Joh. 7:17 "Jos joku tahtoo tehdä hänen tahtonsa, tulee hän tuntemaan, onko tämä oppi Jumalasta, vai puhunko minä omiani."Kiitos mutta ei. Lähinnä toin esille vain niitä näkemyksiä joita tälläkin palstalla tuodaan esiin teidän oikein uskovien toimesta esiin, en omaa maailmankatsomustani.
Kun uskonto kuitenkin on yhteiskunnassamme vaikuttava tekijä on minulla tietenkin näkemykseni siitä ja olen jo puoleni valinnut: sympatiseeraan enemmän liberaaliteologiaa kuin "ainoa oikea uskova ™" oppeja.Sanot että suurin osa on ymmärtänyt väärin Jumalan rakkauden. Tulee mieleen että puhutaanko tässä olenkaan rakkaudesta? Puhut enemmänkaupankäynnistä, jolla tuo rakkaus ”ansaitaan”;
”…siis meitä, jotka tottelemme Raamattua…”
Kun on suorittanut tietyt rituaalit, ja noukkii Raamatusta ne lait, joita halutaan noudattaa, saa Jumalan rakkauden palkinnoksi? Kyse ei siis ole rakkaudesta? Vai onko näin että ihminen on muokannut Jumalan rakkauden oman mieltymyksensä mukaan, vajavaiseksi ja mielistelyjä haluavaksi autoritariksi, joka ei kykene pitämään itsestään vaan haluaa jatkuvasti muiden imarteluja vaikka ne olisi saatu uhkaamalla ja väkivallalla. Eikö mm. juuri ihmisdiktaattorit toimi näin?
Mitä oikeamielisyys on? Sitäkö että meidän puolestamme kostetaan niille, jotka eivät ole noudattaneet samoja tapoja kuin me itse? Pahuudella on palkkansa, mutta voimmeko me määritellä toinen toisemme pelkästään pahoiksi tai hyviksi? Tämä joko/tai oppi on niitä pahimpia, sillä juuri se johdattaa meidät kiusaukseen tehdä pahaa.
Kuitenkin suurin osa myös niistä kristityistä on tehnyt syntiä, jotka ovat tulleet aikuisina uskoon. Samoin aika moni heistä tekee pahaa tai syntiä vielä tuonkin jälkeen. Olisi mielenkiintoista kuulla, kuinka moni ”synnitön” lankeaa uudelleen syntiin ennen kuolemaansa? Näistä ei taideta pitää lukua?- Tagumik_ei kirj
mummomuori kirjoitti:
Sanot että suurin osa on ymmärtänyt väärin Jumalan rakkauden. Tulee mieleen että puhutaanko tässä olenkaan rakkaudesta? Puhut enemmänkaupankäynnistä, jolla tuo rakkaus ”ansaitaan”;
”…siis meitä, jotka tottelemme Raamattua…”
Kun on suorittanut tietyt rituaalit, ja noukkii Raamatusta ne lait, joita halutaan noudattaa, saa Jumalan rakkauden palkinnoksi? Kyse ei siis ole rakkaudesta? Vai onko näin että ihminen on muokannut Jumalan rakkauden oman mieltymyksensä mukaan, vajavaiseksi ja mielistelyjä haluavaksi autoritariksi, joka ei kykene pitämään itsestään vaan haluaa jatkuvasti muiden imarteluja vaikka ne olisi saatu uhkaamalla ja väkivallalla. Eikö mm. juuri ihmisdiktaattorit toimi näin?
Mitä oikeamielisyys on? Sitäkö että meidän puolestamme kostetaan niille, jotka eivät ole noudattaneet samoja tapoja kuin me itse? Pahuudella on palkkansa, mutta voimmeko me määritellä toinen toisemme pelkästään pahoiksi tai hyviksi? Tämä joko/tai oppi on niitä pahimpia, sillä juuri se johdattaa meidät kiusaukseen tehdä pahaa.
Kuitenkin suurin osa myös niistä kristityistä on tehnyt syntiä, jotka ovat tulleet aikuisina uskoon. Samoin aika moni heistä tekee pahaa tai syntiä vielä tuonkin jälkeen. Olisi mielenkiintoista kuulla, kuinka moni ”synnitön” lankeaa uudelleen syntiin ennen kuolemaansa? Näistä ei taideta pitää lukua?Mummoparka, lukisit Raamattua tai kysyisit vaariltasi, mutta et päättelisi päässäsi.
Tajusin jo 15-vuotiaana, että opetus Jumalasta, jota olin saanut Jehovantodistajilta, helluntailaisilta ja luterilaisessa rippikoulussa oli vain rakkautta, rakkautta ja rakkautta. Kuitenkin luin Raamatusta toisenlaisestá Jumalasta ja sain huomata laulun sanoi "luotko itse oman Herran , mielessäsi kuvitelman, eikö Herra ilmoittaa voisi itse itseään..."
Rakkautta ei ansaita, missä kohtaa niin väitin? Puhuin TOTTELEMME!.
Kirjoitit: "
Mitä oikeamielisyys on? Sitäkö että meidän puolestamme kostetaan niille, jotka eivät ole noudattaneet samoja tapoja kuin me itse? Pahuudella on palkkansa, mutta voimmeko me määritellä toinen toisemme pelkästään pahoiksi tai hyviksi?
Sinähän tässä arvostelet Jumalaa, hän itse päättää mitä tekee, miten ihmiskuntaa kohtelee. Kaikki me olemme syntiä tehneet...
Kirjoitit: Kun on suorittanut tietyt rituaalit, ja noukkii Raamatusta ne lait, joita halutaan noudattaa, saa Jumalan rakkauden palkinnoksi?
Näin luterilainen kirkko opettaa ja toimii, valitettavasti. Noukitaan Rakkautta Raamatusta (kertomatta mistä kohtaa kyseinen lause on otettu) ja luullaan saavansa Jumalan rakkauden palkinnoksi? Jos joku kertoo Jumalasta vanhurkaana niin jo on kaikki /isien perinnässäänösten opettajat) Jumalan kieltäjät itkemässä (mummomuori jne).
mummomuori, voisitko edes joskus perustella missä kohtaa Raamattua ne Jumala on rakkautta vain oppi on? Minä listaan sinulle sitten Jumalan vanhurskuden kohdaT. Missä kohtaa vanhaa testamenttia löydät rakkauden sanomasi? Jumala avatkoonb sinulle Raamattua, että oppisit tuntemaan sen Jumalan, joka on Abrahamin, Iisakin, Jaakobin Jumala, myös minun Jumalani! Tagumik_ei kirj kirjoitti:
Mummoparka, lukisit Raamattua tai kysyisit vaariltasi, mutta et päättelisi päässäsi.
Tajusin jo 15-vuotiaana, että opetus Jumalasta, jota olin saanut Jehovantodistajilta, helluntailaisilta ja luterilaisessa rippikoulussa oli vain rakkautta, rakkautta ja rakkautta. Kuitenkin luin Raamatusta toisenlaisestá Jumalasta ja sain huomata laulun sanoi "luotko itse oman Herran , mielessäsi kuvitelman, eikö Herra ilmoittaa voisi itse itseään..."
Rakkautta ei ansaita, missä kohtaa niin väitin? Puhuin TOTTELEMME!.
Kirjoitit: "
Mitä oikeamielisyys on? Sitäkö että meidän puolestamme kostetaan niille, jotka eivät ole noudattaneet samoja tapoja kuin me itse? Pahuudella on palkkansa, mutta voimmeko me määritellä toinen toisemme pelkästään pahoiksi tai hyviksi?
Sinähän tässä arvostelet Jumalaa, hän itse päättää mitä tekee, miten ihmiskuntaa kohtelee. Kaikki me olemme syntiä tehneet...
Kirjoitit: Kun on suorittanut tietyt rituaalit, ja noukkii Raamatusta ne lait, joita halutaan noudattaa, saa Jumalan rakkauden palkinnoksi?
Näin luterilainen kirkko opettaa ja toimii, valitettavasti. Noukitaan Rakkautta Raamatusta (kertomatta mistä kohtaa kyseinen lause on otettu) ja luullaan saavansa Jumalan rakkauden palkinnoksi? Jos joku kertoo Jumalasta vanhurkaana niin jo on kaikki /isien perinnässäänösten opettajat) Jumalan kieltäjät itkemässä (mummomuori jne).
mummomuori, voisitko edes joskus perustella missä kohtaa Raamattua ne Jumala on rakkautta vain oppi on? Minä listaan sinulle sitten Jumalan vanhurskuden kohdaT. Missä kohtaa vanhaa testamenttia löydät rakkauden sanomasi? Jumala avatkoonb sinulle Raamattua, että oppisit tuntemaan sen Jumalan, joka on Abrahamin, Iisakin, Jaakobin Jumala, myös minun Jumalani!Kummallista kyllä, itselläni taas on aivan päinvastainen kokemus. Rakkautta ei kyllä löytynyt kuin sanoissa, mutta niidenkin sisältö oli ontto. Kohtasin enemmän kylmyyttä, ylimielisyyttä, kopeutta, armottomuutta mutta etenkin kaupankäyntiä.
Tätä ehdollista rakkautta toteutetaan myös avioliitoissa sekä ikävä kyllä myös lasten ja vanhempien välissä. ”Ellet ole kiltti (tee niin kuin vaadin, käsken tai odotan jne.), epään sinulta rakkauteni”.
Vasta Raamatun kautta alkoi avautua hiljalleen se, mitä rakkaudella ylipäätään tarkoitetaan.
Kun tottelen, voin totella siksi, että niin on käsketty vaikka sydämessäni ajattelen toisin. Tottelen vaikken tahtoisi niin tehdä. Tämä on tottelevaisuutta ja rakkauden ansaitsemista. Toiselle osapuolelle on samantekevää miksi totellaan, kunhan vain niin tehdään ja siitä palkitaan ”rakkaudella” ja päinvastoin, kun olen tottelematon, saan rangaistuksena rakkauden epäämisen.
”Sinähän tässä arvostelet Jumalaa, hän itse päättää mitä tekee…”
Niin, kuitenkin me ihmiset jaamme tuota oikeutta ja tuomitsemme toisiamme pahoiksi ja toivomme heille matkalippua kadotukseen?
”Näin luterilainen kirkko opettaa ja toimii, valitettavasti. Noukitaan Rakkautta Raamatusta (kertomatta mistä kohtaa kyseinen lause on otettu) ja luullaan saavansa Jumalan rakkauden palkinnoksi?”
Omasta mielestäni luterilainen kirkko ei noin opeta. Tosin niin se on aikoinaan opettanut, mikäli mummoani on uskominen. Jumala rakastaa kaikkia luotujaan, myös niitä ”pahoja”. Hän toivoo, että nämäkin ottaisivat vastaan Hänen rakkautensa. Rakkaus on aina kahdensuuntaista – sitä annetaan ja vastaan otetaan. joka laittaa itsensä rakkaudelle alttiiksi, ei halua satuttaa rakastamaansa – eikö vain? Hän ei oikeastaan tarvitse enää lakeja, koska haluaa niitä luonnostaan noudattaa. Rakastava pyrkii aina näkemään sen, mikä on toiselle hyvää. Hän tosin saattaa langeta, mutta ei halua menettää yhteyttä ja siksi osaa nöyrtyä, pyytää anteeksi ja katua. Koska häntä rakastetaan, hän saa uuden mahdollisuuden, eli anteeksi.
Edelleen ihmettelen sitä, että VT:n mukainen Jumala on jotain muuta, kuin mitä se Jeesuksen opeissa UT:ssa kerrotaan. Oliko siis Jeesus väärässä?Tagumik_ei kirj kirjoitti:
Mummoparka, lukisit Raamattua tai kysyisit vaariltasi, mutta et päättelisi päässäsi.
Tajusin jo 15-vuotiaana, että opetus Jumalasta, jota olin saanut Jehovantodistajilta, helluntailaisilta ja luterilaisessa rippikoulussa oli vain rakkautta, rakkautta ja rakkautta. Kuitenkin luin Raamatusta toisenlaisestá Jumalasta ja sain huomata laulun sanoi "luotko itse oman Herran , mielessäsi kuvitelman, eikö Herra ilmoittaa voisi itse itseään..."
Rakkautta ei ansaita, missä kohtaa niin väitin? Puhuin TOTTELEMME!.
Kirjoitit: "
Mitä oikeamielisyys on? Sitäkö että meidän puolestamme kostetaan niille, jotka eivät ole noudattaneet samoja tapoja kuin me itse? Pahuudella on palkkansa, mutta voimmeko me määritellä toinen toisemme pelkästään pahoiksi tai hyviksi?
Sinähän tässä arvostelet Jumalaa, hän itse päättää mitä tekee, miten ihmiskuntaa kohtelee. Kaikki me olemme syntiä tehneet...
Kirjoitit: Kun on suorittanut tietyt rituaalit, ja noukkii Raamatusta ne lait, joita halutaan noudattaa, saa Jumalan rakkauden palkinnoksi?
Näin luterilainen kirkko opettaa ja toimii, valitettavasti. Noukitaan Rakkautta Raamatusta (kertomatta mistä kohtaa kyseinen lause on otettu) ja luullaan saavansa Jumalan rakkauden palkinnoksi? Jos joku kertoo Jumalasta vanhurkaana niin jo on kaikki /isien perinnässäänösten opettajat) Jumalan kieltäjät itkemässä (mummomuori jne).
mummomuori, voisitko edes joskus perustella missä kohtaa Raamattua ne Jumala on rakkautta vain oppi on? Minä listaan sinulle sitten Jumalan vanhurskuden kohdaT. Missä kohtaa vanhaa testamenttia löydät rakkauden sanomasi? Jumala avatkoonb sinulle Raamattua, että oppisit tuntemaan sen Jumalan, joka on Abrahamin, Iisakin, Jaakobin Jumala, myös minun Jumalani!Alku jäi pois...
Tuota, kun olen lukenut ja kysellyt, en nyt vaareilta eli ukeilta, koska ovat kuolleet aikaa sitten, vaan mummolta että lukuisalta joukolta muilta ihmisiä.
- waset
Rautalankaa, Jumalan kerrotaan valikoineen kansansa,jolle mukamas ilmoitti tahtonsa.
Kansat joille ei ilmoittanut tahtoaan, syyllistettiin epäjumalien palvojiksi,syntisiksi.
Kysynkin,olisiko Jahvesta tietämättömien pitänyt ehkä arvata kuka on oikea jumalolio?.
Koska "pakakansat" eivät osanneet arvata Hebrealaisten Jumalan tahtoa,heidät
voitiin tappaa,jopa kehutaan (VT) kansanmurhilla.
Ellen opeta lapselleni käytöstapoja,en silloin ole oikeutettu niitä häneltä vatimaan.- dikduk
Ei niitä kansoja VT:n tarinoissa sen takia tapettu että eivät tunteneet Jahvea , kullakin kansalla oli omat jumalat eikä kenenkään tarvinnut alkaa palvoa toisen jumalia. Universaaleja uskontoja ei vielä ollut.
"Pakana" on kristinuskoon kuuluva sana jota käytetään Raamatun käännöksissä joissakin kielissä, mutta jota ei ole hepreassa.
- tekstiviesti helveti
Sinähän let sanonut ettei Jumalaa ole? Mutta nyt sitten kirjoituksestasi saa sen kuvan, että Hän onkin sunkin mielestäsi? Ja se, että Hän on niin siksi, että rienaajana voit rienata Häntä maailman pahuudesta, josta syntiset ovat vastuussa.
Sanopa tuo viimeisellä tuomiolla Hänelle, mitä kirjoitit, jokainen olemme vastuussa kirjoittamistamme ja sanomistamme sanoista Hänelle. - Vastasit itse
"Kuitenkin Jumala on tehnyt ja tekee tekoja jotka ihmisen näkökulmasta katsoen ovat niitä vähemmän hyviä, jopa pahoja. "
Siinähän se vastaus kysymykseesi jo tuli. - Mietihän sitä
Kahta asia ei pitäisi sotkea keskenään, ymmärtämättä kahden taloudenhoidon eroja, nimittäin: Jumalan iankaikkisne armotalouden, ja ajassa ilmenevän hallintavallan eroa.
- totta puhut
Maallinen hallinto on inhimillisempi vaikka sitten etsisi julmimman diktaattorin jota maa päällään kantaa. Siinähän se ero on.
Yhteistä on kyllä se, että myötäilijät pärjää diktatuureissakin, toisinajattelijat ei.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä913050Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3001727Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461607IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4051427- 881421
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4031323Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21169Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat381087Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun339930Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden270918