Maanisuus

Itse en ole maniaa kokenut, mutta uskon sen olevan samanlaista hypomanian kanssa, mutta huomattavasti voimakkaampaa. Sain bipo-diagnoosin puolisen vuotta sitten. Sitäkään en välttämättä olisi saanut, ellen olisi tuonut jatkuvasti esille oireitani ja sitä, että uskon sairastavani kaksisuuntaista mielialahäiriötä.

Hypomania voi tulla kahdella tavalla: joko olen todella raivoisa tai sitten "rakastan elämää ja kaikkia" -tyyppisesti. Ennen nämä ns. hyvät kaudet kestivät muutaman viikon, mutta viimeisin hypomania kesti yli 3 kk eli ne ilmeisesti pitenevät ja pahenevat. Kuinka kauan kestää, että mania iskee päälle.

Raivoisassa hypomaniassa ajatukset ovat todella väkivaltaisia, vaikka en ole muuten väkivaltainen ihminen ja vihaan väkivaltaa. Voin saada raivokohtauksia tuntemattomille ihmisille keskellä katua, jos he vähänkin tekevät muka jotain väärin. Kuten esimerkiksi kävelevät keskellä katua tai tönäisevät vahingossa kaupassa. En ole kuitenkaan koskaan lyönyt ketään. Olen myös huomannut, että moraali tuntuu lähtevän käsistä hypomaniassa. Vihaan pettämistä ja kaikkea ns. moraalitonta. Kuitenkin hypossa meinaa sekaantua varattuihin miehiin. En ole kuitenkaan sitä vielä tehnyt. En ole myöskään suhteissa pettänyt fyysisesti. Ihastunut olen kyllä pitkän suhteen aikana useaan toiseen mieheen, mutta eivät he ole mitään merkinneet todellisuudessa. Se on vain joku ihme naksahdus päässä, kun saa pakkomielteen jostain toisesta ihmisestä, joka muka ymmärtää minua. Jos on suhteessa, niin hypossa haluaa usein erota ja elää vapaana tai jonkun toisen ihmisen kanssa. Ja usein olenkin katkaissut välit kumppaneihin ja joihinkin tuttuihin. Hypossa tulee aina aloitettua "uusia elämiä". Saatan myös kiinnostua jostain ihmeellisestä asiasta, joka sitten masennuksessa unohtuu.

Alkoholi maistuisi hypossa, mutta en pysty juomaan pahojen rytmihäiriöiden vuoksi. Mikä on tietenkin hyvä asia. Jos viinan vielä sotkisi näihin oireisiin, niin siitä ei tulisi mitään. Seksiä tekee mieli koko aika ja se on ajatuksissa jatkuvasti. Rahat menevät hyvin nopeasti, koska haluan saada kaikkea kivaa ja turhaa. Olen kuitenkin pystynyt pitämään siitä kiinni, että laskut maksetaan ensimmäisenä. Luottotiedot ovat menneet jo vuosia sitten. Olen ahmimishäiriön vuoksi tällä hetkellä melko ylipainoinen, joten se estää varmaan ne sekoilut varattujen kanssa ja muut touhut. Häpeän itseäni, joten ei paljon huvita mennä sekoilemaan tuonne. Tuskin olisin viimeistä eksääni pettänyt edes hoikkana, koska oikeasti rakastin häntä. Mistä tulikin mieleeni, että hypossa tunteet tuppaavat katoamaan läheisiin ihmisiin, mutta saattavat syttyä jotain ihme tyyppiä kohtaan. Nekin unohtuvat taas, kun masennuksessa tajuaa asiat. Silloin ne tunteet läheisiä kohtaan tulevat takaisin. Olen myös usein melko ilkeä sanallisesti. Nyt se on vähän rauhoittunut, kun yritän pitää siitä kiinni, etten raivoa kenellekään.

Tietenkin tunnen itseni terveeksi hypomanian aikana. Ihmettelen, että onko mitään masennusta koskaan ollutkaan. Nykyisin on alkanut tulemaan yhä enemmän levottomuutta, ylimielisyyttä ja suuruusajatuksia. Minähän olen maailman kaunein, älykkäin ja minusta tulee vielä jotain suurta. Tiedän kyllä, etten ole mikään ihan tyhmä ihminen oikeastikaan, mutta hypossa itsetunto on taivaassa ja luulen liikoja. Muut ovat tavallisia, tylsiä ja tyhmiä. Ihmisten manipulointi on todella helppoa, vaikka oikeaa luonnettani vastaan sekin sotii. Voidaan siis todeta, että hypomaniassa ja maniassa ihmisestä tulee ihan toinen persoona tahtomattaan. Ja varmaan se pitää paikkansa, kun täällä on sanottu meidän olevan joskus psykopaattiakin pahempia tapauksia. Olen ajatellut, että me olemme ns. hetkellisiä psykopaatteja. Tunteettomuus, suuruuskuvitelmat, ylimielisyys yms. on juuri niitä piirteitä.

Voitte kuvitella, että on ainakin minusta todella kamala tajuta, että minkälaiseksi muutun hypomaniassa. Ja kuinka voimakkaana nuo samat piirteet tulevat maanikolla esille. Tämän enempää en osaa hypomaanisista ajatuksistani sanoa. Antaisin tämän sairauden kyllä mielelläni pois. Olen yrittänyt sanoa oireistani ja haluaisin lääkitystä hypomaniaan, mutta eipä ole vieläkään mitään antaneet. Yksityiseen lääkäriin ei ole varaa. En tiedä, että mitä he oikein odottavat. Että tuhoan omani ja mahdollisesti muiden elämän? Miksi tässä maassa tuntuu, ettei hoitohenkilökunta tiedä juuri mitään kaksisuuntaisuudesta ja miksi ihmeessä vähätellään tätä sairautta ja oireitani?

Itselläni todettu kaksisuuntainen. Itselläni on ns. hypomanioita jotka ovat hiukan lievempiä kun mania. Hypomaniassa: Unet vähenee, yön saatan puuhastella kaikenlaista, remontoida yms. aamulla siltikin tosi virkeä, sekä päivällä. Ajatukset hyrrää koko ajan uusia ideoita. Ja saatan tehdä jotain typerää hetkenmielijohteesta, sen kummemmin ajattelematta. Tuhlaan rahoja holtitomasti. Olen touhukas, mutta siltikin saatan olla aika ärtyisä, räjähtelen helposti. Käyn ikään kuin koko ajan ylikieroksella. Pidän itseäni silloin todella aikaan saavani, melkein kuin eläisi todella ihanassa elämässä.

Itselläni on paha päihdetausta ja ADHD bipouden lisäksi. Yleensä tulee läträttyä alkomahoolin kanssa aika perusteellisesti hypossa tai maniassa. Olen todella ylimielinen ja tunteeton ellen sitten ihastu johonki naiseen tulisesti. Ne tunteet hypossa ei vaan taida olla ihan totta. Luulen olevani hyvä manipuloimaan, mut en taida todellisuudessa olla niin hyvä sittenkään. Kyllä ainaki älykkäämmät ihmiset tajuavat asian. Menen niin helpolla itsekin sekaisin omassa pelissäni kun oon hypomaniassa ja alkoholin vaikutuksen alaisena. Aliarvioin toisten älyn kun olen tietty itse se maailman kuningas. Väkivaltainen olen hypossa ja kännissä. Naista en ole kuitenkaan koskaan lyönyt, mutta uhkailen väkivallan kanssa vähän kaikkia ketkä sattuu ärsyttämään. Maniassa vaan pitää mennä, mennä ja mennä. Ajatukset ovat ihan sekavia tai keskityn typeriin asioihin tuntikausiksi. Seksi kiinnostaa ja ihan sama, että kenen kanssa sitä harrastaa kunhan vaan saa. Seksi on mielessä koko aika ja päihteet. Toisten tunteet eivät kiinnosta pätkän vertaa. Olen siis todella inhottava ihminen siinä tilanteessa ja muutun ihan toiseksi ihmiseksi. Selvänä ja manian jälkeen kaduttaa ja hävettää, mutta harvemmin sitä tulee sanottua kenellekään. Suurin osa ystävistä on kadonneet ajan myötä enkä ihmettele ollenkaan. Niidenkin kanssa piti pelata sairaita pelejä. Heille en sitä tietenkään pysty myöntämään. Helpompi ajatella, että he ovat syyllisiä kaikkeen. Ei ole helppoa tajuta minkälaiseksi hirviöksi sitä muuttuu. Itselläni oli naispuolinen bipoystävä, joka taas oli ihan toisenlainen. Ihana ihminen jonka selkään iskin puukon myöskin. Hävettää mutta en kehtaa pyytää anteeksi. Harhoissani uskoin hänen olevan se paha ihminen ja minä se uhri. Kamala tämä sairaus.

Tänks Tonyh76! Ihanaa kun pystyt noin suoraan kertomaan. Ite olen x (melkein) puoliso, eli siis epäbipo :). Mun ukolla ihan samat jutut kun sulla paitsi ei päihteitä käytä, eikä ADHDta. Ihan `selvinpäin` säätäny säätönsä ja väkivältaisuutensa. Mut hän ei IKINÄ koskaan milloinkaan pystyisi tohon tyyliin kertomaan kuin sinä! Onnittelut siitä, on kaiketi jonkin sortin edistystä oman sairauden hallinnassa. Diagnoosista meillä jo10v eikä lääkettä, toimivaa ole löytynyt vielä.
Hyvää jatkoa!

Anna tässä moikka!
Oon 32 vuotias, naimisissa ja kaksi lasta. Mulla on kakkostyypin bipo päässäni =)

Hypomanissa mulla tulee kans sellasta ikäänkuin surinaa päähän. Oon humalassa, huimaa ja joskun ajattelee uskallanko ajaa autoa.. mutta siitä vaan, eihän lait koske mua! Mut jo spoliisi pysäyttää, nauran ja haistattalen luultavasti. Otan sitten vähän viinaa, meen baariin, olen maailman kaunein, lennän todennäkäöisesti pihalle. teen kaikille selv'äksi kuinka hyvä saalis mä olisin, JOS antaisin pillua. Mutta onneksi en anna. Joskus häirähdyn pussailemaan mutta siinä se. Kaikki haluavat minua koska oon ihanin ihminen maailmassa. Mutta sekin vaan naurattaa. Kaikki on kivaa ja mikään ei koske mua. Hahaa, puuhaileen yksin, askartelen, pesen hampaat hyvin, hoidan ihon, koko kropan, olen ihana ja ah, niin kaunis. saan miehen kuin miehen, ja sitähän sitten tekeekin mieli. Onneksi on oma mies joka onkin aika kovilla sen aikana..

Sellasta.. Mä en onneksi ole kauheen aggressiivinen.. Kyllähän mua häiritsee jos joku keskeyttää kun teen jotaki ja sanon kaikille suorat sanat mutta oon aika suorapuheinen muutenkin. Eli mulla vaan korostuu eniten itsetunto vaikka oikeesti se onkin huono. mä en arkena ja tavallisesti meikkaile mutta kun on hypot niin AVOT, mähän en ilman korkkareita kotoa poistu.

Niin, ja kirjoittelen nettiin. heh.

Maniassa on kuin olisi ekstaasissa ilman kamaa tai alkoholia. Tottakai juomiseni lisääntyi ja vedin huumeitakin aina kun käsiini sain. Baarissa olin sekoilemassa joka ikinen ilta, palasin aamuyöllä kotiin ja nukuin pari tuntia. Sen jälkeen keitin pussin nuudeleita ja lähdin taas kaupungille hillumaan ja "toteuttamaan itseäni" Itsetunto oli ylikohonnut ja tunsin olevani todella hyvännäköinen ja hyvä sängyssä. Seksi oli mielessä 24/7.

Oli onneksi oma tyttöystävä joka oli sattumalta samaan aikaan vahvassa maniassa. Yhdessä siis oltiin joka ikinen päivä ja yö milloin baarissa esiintymässä karaokessa, milloin saatananpalvojien luolissa riehumassa.

Koulunkäynnistä ei tullut mitään kun monesti eksyin jo heti aamusta koulumatkan aikana baariin "parille". Olin ylimustasukkainen tyttöystävästäni ja ajauduin usein tappeluihin häntä pokailevien miesten kanssa. Koskaan ei ollut mitään suunnitelmia vaan toteutettiin kaikki ideat ihan extemporee. Minä ja tyttöystävä oltiin maailman huipulla, muista ei välitetty paskan vertaakaan. Kaikki muut ihmiset oli turhia luusereita eikä millään muulla kuin meilllä ja hauskanpidolla ollut mitään merkitystä.

Sotkin välini perheeni kanssa ja siskoni teki minusta 2 rikosilmoitusta ja menetin asuntoni. Asuin kavereiden nurkissa ja sieltä käsin ravasin yöt läpeensä baareissa juopottelemassa ja rilluttelin vähintään 5 iltaa viikossa.

Eräänä aamuna mania oli kääntynyt masennukseksi ja tyttöystävä masentui tismalleen samaan aikaan. Erohan siinä tuli. Perheeseen oli välit poikki, olin vailla asuntoa ja nolotti maaniset sekoilut. Yritin surmata itseni, mutten onnistunut vaan päädyin sairaalaan. Tässä vaiheessa kaksisuuntaista ei oltu vielä todettu, joten sain tavalliset masennuslääkkeet, jotka käänsivät nopeasti uuteen maniaan. Uusi mania oli kuitenkin edeltävää lievempi.

Onnistuin saamaan asunnon. Bileputki jatkui, tosin tällöin ryyppäsin vain 2-3 päivää viikosta ja oli hullu seksidraivi päällä. Saatoin harrastaa seksiä VIIDEN eri tyypin kanssa viikon aikana enkä tippaakaan piitannut mitä muut ajattelevat minusta. Eräänä aamuna kun palasin lumppuilureissultani romahdin keittiön lattialle. Koira oli ollut hoidossa kun en siitäkään kyennyt itse huolehtimaan. Itkin siinä sitten ja soitin äidilleni ja haukuin itseni pataluhaksi. Aloin syömään taas lääkkeitä.

Olo tasaantui ja oireet olivat poissa. Lopetin lääkkeet ja aloin taas bilettämään hullun lailla. Sahasin ympäri suomea eri kaupungeissa juhlimassa ja naisissa. Hävitin kännykkäni ja pankkikorttini enkä piitannut siitäkään tippaakaan. Lähdin vain heti aamusta ostamaan lisää olutta. Ryyppäsin itsekseni ja nauroin maanisesti ilman syytä, välillä itkin onnesta ja nauroin samaan aikaan. Kaverini oli soittanut Auroraan ja tunnin päästä tulivatkin valkotakit hakemaan kotoolta ja osastollehan sitä mentiin. Mulla oli kännykkä, pankkikortti ja verkkopankkitunnukset hukassa, 40 avaamatonta kirjettä suurin osa ulosotosta ja lindorffilta. Osastolla olin 2 viikkoa. Lääkitys viilattiin kuntoon ja olo tasaantui.

Nyt olen taas lopettanut lääkityksen ja oikein odotan manian tuloa!

Mun avovaimolla on kans toi kakssuuntanen ja ollaa oltu kohta viitisen vuotta kimpassa. Tosiaa näihin vuosiin on mahtunu vaikka mitä; on pettämisii, rahan tuhlailuu, lääkkeitten väärinkäyttöö, rankkaa ryyppäämistä, lapset otettiin huostaan n. 1,5v. sitten jne. Ihastumisia Hällä on ollut kaikenkarvasii miehii ja olen tosiaa joutunut ite myös tappelemaa näitten miesten kans ku ne ei oo tajunnu et kyse on maniasekoiluista ja ihastumiset on tavallaan ´harhaa´ Täytyy myöntää et ollu kyl kestämist mut silti en oo lähteny, koska tunnen ihmisen joka tämän sairauden takana on. Hänel on kyl lääkitys, mut ei se kyl ihan pelaa ja hän käy juttelemas mtk:ssa ja a-klinikalla, mut jostain syystä lääkityst ei pahemmin muutella vaikka täs on tapahtunu viimesen vuoden aikana vaikka mitä. Tosin voi johtua siitä, että aika luvattoman usein hölmöilyjen taustal on alkoholi tai väärinkäytetyt lääkkeet. Voimia kaikille kakssuuntasta sairastavien omaisille ja pyrkikää pitämään itsenne kunnossa!

Oletteko lukenut blogia http://www.kimallus.fi/blogit/kaikki/sarinna se kertoo kaksisuuntaisen elämästä sekä manian että masennuksen puolella. Kirjoittaja on myös entinen prostituoitu, eli myös siitä on kerrotu blogissa, mutta suurin osa kirjoituksista on bibon elämästä. Itse olen löytänyt siitä paljon samankaltaisuutta oman elämäni kanssa.

Kylläpä tuli samaistumispintaa lähes jokaisesta viestistä. Itse olen rypenyt syksystä saakka masennuksessa ja välillä hetkittäisessä hypomaniassa.

Viimeiksi olin maniassa viime keväänä ja se olikin sitten menoa, eikä meininkiä.
Muutin paikkakuntaakin ja kuukauden ehdin asua n.1000km:n päässä nykyisestä asuinpaikastani. Hankin mielettömiä määriä multaa, pensaita ja kukan taimia, kuvitellen rakentavani huippuhienon pihamiljöön. Pikkuhiljaa tipahdin kuitenkin reaalimaailmaan ja vastassa oli sotkuiset asiat, joiden selvittäminen vei aikaa ja pahimmat mokat selvitettyäni vaivuin pahaan masennukseen, missä olen vieläkin.

Nyt olen psykiatrin hoidossa ja uudella lääkityksellä. Tämä kevätaika kuitenkin on levotonta ja jossain mielensopukoissa ruokin ajatusta taas jonnekin päin muuttamisesta. Tämä koti inhottaa ja kyllästyttää, samoin tuo mies, joka ei ymmärrä pätkääkään tätä sairautta. Hulluksi vaan nimittelee.

Olutta olen juonut viikonloppuisin, saadakseni edes siedettävän olotilan, mutta kuten täällä palstalla on jo todistettu, niin krapulat ovat kauheita ja vähäinenkin elämänhalu tipotiessään. Olutmäärät ovat naisihmiselle todella suuria, hämmästelen itsekin määriä, kun laskeskelen tyhjiä törppöjä, joita kertyy viikonloppuna useita muovikassillisia.

Velkaa olen tehnyt enemmän, kuin laki sallii ja olen todellisessa kusessa niiden kanssa. Koko elämäni on jotain ihme peliä, josta kuvittelen selviäväni älykkyyteni turvin. Todellisuudessa älykkyydestä ei voida puhua, koska kaikki toimintani kertoo ihan vallan muuta.

Loppukuusta tapaan taas lääkärini ja tarkoitukseni on puhua lääkityksestäni, joka ei mielestäni ole ihan kohdillaan. Tää sairaus on syvältä. Keski-ikäisenä oli oireissa pientä paussia, mutta nyt vanhemmiten kaikki mennyt pahempaan suuntaan.

Tsemppiä kaikille kaks'suuntasille. Onhan se hienoo olla persoonallinen;)

Ei taida tuo "Joopa joo taas" olla kovin terve itsekään. :) Ainoastaan sairas ihminen voi kirjoittaa jotain tuollaista toisista ihmisistä. Pedofiilit ovat tosiaan saastaa, mutta älä viitsi puhua meistä samassa lauseessa. Itse en kaduilla toisia ihmisiä häiritse. :)

Mielestäni aivan asiallinen vertaus. Onhan se kuitenkin näin nähtävä, että kummatkin ovat sairaita ja kummatkin luulevat olevansa kovin ylevällä asialla vaikkeivat toki muuta teekään, kuin satuta.

Minua henkilökohtaisesti ärsyttää aina vaikka olisinkin kunnossa seuraavat lauseet:
oletko ottanut nyt lääkkeet säännöllisesti?

mikä johtaa terveinä vuosina ajatukseen- ainiin nehän multa unohtui'

Kukaan kaksi suuntainen ei mene maniaan, ellei lopeta lääkitystä. Vai onko se tosiaan mahdollista mennä jopa manian puolelle annostuksella 1800mg litoa?Onko kellään kokemuksia tästä: ELi lääkärin määräämät lääkkeet ei tuo turvaa.
Laki sallii laittaa pakko hoitoon jos käy ilmi ettei potilas ole ottanut lääkkeitään.

Kannattaa puolisonkin herätä ja opetella seuraamaan lääkedosettia huolella.
Vanhempien kannattaa käydä kylässä - asunnosta näkee paljon.
Rahankäyttöä seurata.
Kyllä- mulla on välillä sellai olo et kaikki vahtii mitä teen,ja jos olen unohtanut ottaa aamulääkkeet 3 kuukauden ajan, voin sanoa että silloin se vasta siltä tuntuukin.
Mutta tässä mietin että mitkä voi olla laukasevat tekijät. ero, suru , menetys, taikka toisinpäin, avoliitto avioliitto, ilo, uusi perheenjäsen
Tai Muutto- isoja asioita. Vaikka söisin lääkkeeni huolellisesti- minua pelottaa ainakin rakastuminen- siitä seuraa euforian tunne ja sitte taas lähettiin ja lujaa...
'Ja siihen viime rakastumiseen ei auttanut mitkään lääkkeet...:)

Mania on parasta mitä elämälle on mulle tarjota. Kaikki mitä olen elämässäni saanut aikaan, on tapahtunut maniassa. En tosin tiedä onko mania niiden depressiokausien arvoista, mutta ne menevät nukkuessa 15 h vuorokaudessa. Ja sitten taas mennään.

Oikeastihan tälläinen elämä on täyttä pаskaa, mutta hymyssä suin mennään.

Mulla on II-tyypin bipo, jota olen sairastanut yli 10 vuotta, mutta oikea dg löytyi vasta viime keväänä.

Yksi rankoimmista asioista on ollut sen tajuaminen, mitä kaikkea paskaa on tullut tehtyä hypomaniapäissäni :(

Hypomaniassahan tietty olo on loistava! Olen tehnyt 2-3 työtä samaan aikaan, koska unta ei juurikaan tarvitse, shoppaillut, istunut baareissa, ollut sitä mieltä että olen kyllä ihan käsittämättömän lahjakas/seksikäs/mieletön7mielenkiintoinen tyyppi! Sitten seurauksena on ollut aina putoaminen depressioon, eri asteisesti - nyt tässä viimeisessä vaiheessa ihan kamalaan kuntoon ja syvään depikseen. Sängystä ei tahdo päästä ulos, roskat haisevat, minä haisen. Oi riemu.

Raha-asiat on tietty ihan sotkussa ja luottotiedot menneet - se ei ole kuitenkaan vaarallista koska ainoa joka tästä kärsii olen minä itse.

Se, mitä kadun ihan hirveästi on se, miten olen ihmisiä kohdellut: hypomania muistuttaa tuntemuksiltaan paljon ihastumisen/rakastumisen alkuhuumaa, ja olenkin aloittanut lukuisia suhteita vauhti päällä.

Olen saanut ihmisen rakastumaan itseeni, ollut mieletön, hurmaava, kyltymätön, kekseliäs, ihana. Ja toinen on ollut minun silmissäni sitä kaikkea. Se on kuin olisi pilvipäissään. Sitten yhtäkkiä, kahden viikon tai kahden tai kuuden kuukauden päästä olo haihtuu yhtä äkkiä kuin on alkanut. Kumppani näyttää tylsältä, ällöltä, tyhmältä, epäkiinnostavalta. Ja olen lopettanut suhteet kuin seinään.

Kadun tätä ihan hirveästi. Hävettää. Minä olen pitänyt itseäni hyvin eettisenä ihmisenä jolla on korkea moraali, mutta oikeasti olen kohdellut tiettyjä ihmisiä aivan käsittämättömän paskasti.

Tehtyä ei saa tekemättömäksi, mutta onneksi menneisyydestä voi ottaa oppia.

Nyt etsitään minulle oikeaa lääkitystä, ja olen päättänyt, että vaikka miten kiinnostaisi, en missään, missään, missään tapauksessa aloita uutta ihmissuhdetta ennenkuin toimivan lääkityksen kanssa elämistä on takana vähintään useampi vuosi: ja silloinkin avoimena, rehellisesti, tämänkin itsestäni kertoen.

Toki voi myös olla etten enää koskaan seurustele, ja useimpina päivinä se tuntuukin ainoalta järkevältä vaihtoehdolta: miten ihmeessä voisin koskaan sotkea ketään tällaiseen helvettiin jota minun elämäni nousuineen ja laskuineen on?

Olen 33-vuotias, ollut naimisissa kerran ja kihloissa viidesti. Sängyssä noin 60-80 eri ihmisen kanssa. Luojan kiitos niin paljon järkeä on päässä riittänyt etten ole hankkinut mitään tauteja vaan huolehtinut ehkäisystä.

Olen minä rakastanut, ja saanut paljon rakkautta osakseni. Ehkä tarpeeksi yhteen elämään ja loppuelämä on elettävä yksin?

Mulla ei tullut seksiseikkailuja. Päätin käyttää hypomaniat taiteiluun, käsitöihin ja remppaan kun opin hoksaamaan oireet. Eli sulkeuduin ihmisten ilmoilta koska ne olivat hitaita ja ärsyttäviä ja mun tekemisten tiellä. Naapurit taatusti kiitteli kun valvoin yöt. Enhän mä sitä tajunnut siinä vaiheessa kun oli montakymmentä projektia kesken ja nakittanut itsensä kaikenlaiseen. En vaan pystynyt olemaan aloillani ja oli puuhasteltava. Aika vaan meni ohi, en kiinnittänyt huomiota mitä kellon viisarit näytti, oisko pitänyt syödä tai nukkua. Ja osa masennuslääkkeistä vaan pahensi asiaa.

Nuo sekamuotoiset jaksot muuten on tosi pirullisia. Masennuksen ja manian sekasotku siis. Nykyään lääkityksellä hypomaanisuus on jäänyt mutta pahoja depiksiä on edelleen. Pidän mielialapäiväkirjaa ja yritän ennakoida oireita.

Voiko kaksisuuntaista sairastava olla rakastunut tai ihastunut vai onko kaikki väliaikaista harhaa?

Ketä enää kiinnostaa koko diagnoosi? Nyt on muodikkainta kilpirauhassairaudet. Ne ovat puheenaiheina nyt

Mulla loppui kolmen kuukauden mania tänään. Koko päivän mietin itsemurhaa. Ihan kun olisin herännyt jostain painajaisesta ja ajattelen kauhulla että mitä on tullut tehtyä ja vielä enempi sitä mitä olisi saattanut tapahtua.
Tää on todella pelottavaa. Enkä voi käsittää että en taaskaan itse tajunnut että oon maniassa.

Nyt alkaa vaarallinen aika, putoan niin syvään depressioon että hengenlähtö on lähellä, jos se oli lähellä tossa maniatoilailuissakin. Kroppa ja pää ihan loppu ton alkoholi läträilyn takia, eikä tullut nukuttua eikä syötyä koko aikana paljoakaan.

Mutta onneks se on ohi taas tällä kertaa.