Chongqing Kiina

apap80

Hei,

Itse lähdössä tänne kesäkuun lopulla ja olisi kiva tietää paikasta enemmän. Mitä kannattaa tehdä, nähtävyydet ym. Ensimmäistä kertaa siis Kiinaan. Ja jos jollain tietoa hotelleista niin tietoa myös niistä kaivataan

52

2755

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ciqikoun vanhakaupunki on tutustumisen arvoinen. Pääkadut ovat hirveän täynnä turisteja, mutta hieman sivummalle kävellessä löytää mukavia kujia, joiossa ihmiset pelaavat mahjongia, korttia tai muita uhkapelejä.
      Dazun kalliokaiverrukset ovat hieman kaupungin ulkopuolella, mutta omatoimimatkankin voi tehdä yhdessä päivässä.
      Koska luultavasti asut Jangtsen pohjoisrannalla, kannattaa ottaa lautta Chaotianmeniltä etelärannalle, kiivetä rinnettä ylös ja nähdä hieman erilainen todellisuus kuin pohjoisrannalla. Sieltä voi ottaa myös bussin ylös vuorelle, jossa on suuri kultainen kotka(kotka näkyy joissain kohdin myös pohjoisrannalle, riippuen vähän siitäkin kuinka paljon on sumua ilmassa. Chongqing on lähes aina sumuinen)
      Ja kun patsaista puhutaan, Chongqingiin on muutama vuosi sitten pystytetty hirveän kokoinen Mao-patsas, muistaakseni jotain 37 metriä. Se löytyy Chongqingin lääketieteellisen yliopiston alueelta.
      Joki on tietysti kaupungin päänähtävyys. Siihen voi tutustua jokiristeilyllä. Valitettavasti sekä Jangtsen että Jialing-jokien ylittävät köysiradat on käsittääkseni pysäytetty lopullisesti, mutta jos ne ovat vielä olemasssa, se on ehdottomasti yksi kohokohta Chongqingissä. Jos aikaa riittää voi Chongqingistä ottaa kolmen päivän risteilyn Kolmelle kanjonille ja kolmen kanjonin padolle, joka on maailma suurin pato.
      Jokea voi ihailla myös kapuamalla Pipashanin päälle. Siellä kannattaa viipyä pidempään ja seurata kuinka auringon laskettua öinen Chongqing herää valojen syttyessä kaupunkiin, joelle ja siltoihin.
      Paljon muutakin on, mutta eiköhän tässä ole jotain aluksi. Mainitsematta ei tietenkään voi jättää sitä, että Chongqing on Kiinan hotpot-pääkaupunki. Chongqingissa ei voi vierailla syömättä hotpottia, ainakin se olisi synti.
      http://en.wikipedia.org/wiki/Hot_pot

      • nii hao

        Hei Happy Buddha,

        Miten Sinulla on mahdollisuus viettää niin paljon aikaa Kiinassa? Tuo on unelmani jota itse en ole vielä voinut toteuttaa.


      • nii hao kirjoitti:

        Hei Happy Buddha,

        Miten Sinulla on mahdollisuus viettää niin paljon aikaa Kiinassa? Tuo on unelmani jota itse en ole vielä voinut toteuttaa.

        sesonkimainen työ, vuorotteluvapaa ja opintovapaa, näitä olen käyttänyt hyväkseni.


    • Finnair muuten aloittaa suorat lennot Chongqingiin 9.5. Ainakin tällä hetkellä on todella hyviä tarjouksia sinne. Parhaimmillaan alle 400 euron.

    • Jatkan yksinpuhelua vielä, kun tuli tuossa äkkiseltään piipahdettua Chongqingissä. Jialingjoen köysirata on siis jo purettu, mutta Jangtsen yli menevä on vielä toiminnassa, ainakin välillä, viimeksi ollessani siellä se oli suljettu. Köysiradan toisesta päästä (eteläranta) nousee kiemurteleva tie ylös rinnettä. Siinä on pari hierontapaikkaa, mutta itse kuljin ylös isommalle tielle (Tushanlu) ja sieltä vasemmalle ja otin sieltä jalka/hartiahieronnan. Etelärannalla ei niin paljon länkkäreitä näy, joten hierontapaikan hierojat olivat hirveän innoissaan eksoottisesta asiakkaastaan ja kävivät hakemassa jopa naapureita katsomaan vaaleaa kummajaista. Tunnin hieronta kustansi 30 juania, hinta/laatusuhde erinomainen. Siitä taksi ylös Yikeshu:lle, joka on erinomainen paikka ihailla öistä Chongqingiä. Linkin oikeanpuoleinen kuva Yikeshu:lta
      http://www.chinatourguide.com/chongqing/night_views.html
      Taksi maksaa 8 juania eli lähtömaksun Tushanlu:lta Yikeshu:lle, sisäänpääsy 20 juania.
      Vielä linkki erinomaiseen karttapalveluun www.cqmap.com, jos kiinankieli tuottaa vaikeuksia, niin suora linkki kartaaan on
      http://www.cqmap.com/Home.html?sch=地名或关键词查找...
      Kartan oikeassa kulmassa on näppäin josta saa upean 3D näytön Chonqqingistä (nappi jssa kolme viivaa päällekkäin.)

    • apap80

      Hei! Kiitos paljon vastauksista! Näistä löytyykin jo paljon tietoa ja paikkoja missä käydä. Ostettiin tosiaan nuo lennot tuolta Finnairilta, maksoi 398€ Hotelli tosiaan vielä puuttuu mutta ollaan tässä jo niitäkin katseltu.

      • mietinnässä

        Tuleeko Chongqingissä toimeen englanninkielellä, puhutaanko sitä siellä yleisesti vaiko vain harvat ?


      • mietinnässä kirjoitti:

        Tuleeko Chongqingissä toimeen englanninkielellä, puhutaanko sitä siellä yleisesti vaiko vain harvat ?

        Aika heikosti, mutta kyllä sitä aina löytää jonkun joka osaa. Fraasikirja mukaan vaan.


    • noonia

      taalla yksi ulkosuomalainen joka on muuttamassa valiaikasesti CQ!

      tarkkaa tietoa ei muuttopaivasta viela ole, mutta pitaisiko piipahtaa suomessa ensin ja sitten sielta suoraan, kun finski suorat lennot kerran aloittaa :):)

      innolla odotan! mies menee toihin ja mina bachelors tutkintoa suorittamaan!

      kerro kokemuksista!!

      happy_buddha, asutko itse Aasian seudulla??

    • Yleensä en pidä suurista kaupungeista, mutta Chongqing on jostain syystä valloittanut sydämeni. Riippuu varmaan myös aika paljon missä alueella viettää aikaansa. Epäilen, että se on se jokimiljöö, joka vetoaa minuun (asun aina Jangtsen rannalla). Toinen suuri kaupunki josta pidän on Chengdu, joka on vain kahden tunnin junamatkan päässä Chongqingistä. En asu Aasiassa, mutta olen muutaman viime vuoden aikana viettänyt siellä suuren osan vuodesta. Välillä on tullut kierreltyä ympäriinsä ja välillä asuttua paikallaan, yleensä Chengdussa. Mulla on projekti että tämän vuoden sisällä sais käytyä läpi loput Kiinan maakunnista (kolme jäljellä). Sittenpä olen vieraillut Kiinan joka kolkassa. Seuraavat matkatkin on jo tiedossa. Toukokuussa lähden kolmen ja puolen kuukauden matkalle metsästämään loput maakunnista ja lokakuussa tullaan ilmeisesti tekemään kaverin kanssa ravintolajuttu CQ/CD alueelle.

      • Unohdin tuossa vielä suositella pari kirjaa. Hong Ying: Joen tytär ja Hyvien kukkien lapset on suomennettu ja ne kertovat Chongqingistä. Edellinen on Hong Yingin elämänkerta ja kertoo osittain 80-luvusta, mutta myös Suuren harppauksen ja Kulttuurivallankumouksen ajoista. Jälkimmäinen keskittyy enemmänkin äidin historiaan, mutta enimmäkseen seikkaillaan 2000-luvulla. Joen tyttäressä on kyllä ikävästi suomennettu kaikki paikannimet, joten alueiden hahmottaminen kartalla on kielitaidottomalle hieman haastellista.


      • noonia
        happy_buddha kirjoitti:

        Unohdin tuossa vielä suositella pari kirjaa. Hong Ying: Joen tytär ja Hyvien kukkien lapset on suomennettu ja ne kertovat Chongqingistä. Edellinen on Hong Yingin elämänkerta ja kertoo osittain 80-luvusta, mutta myös Suuren harppauksen ja Kulttuurivallankumouksen ajoista. Jälkimmäinen keskittyy enemmänkin äidin historiaan, mutta enimmäkseen seikkaillaan 2000-luvulla. Joen tyttäressä on kyllä ikävästi suomennettu kaikki paikannimet, joten alueiden hahmottaminen kartalla on kielitaidottomalle hieman haastellista.

        kiitos oikein paljon informaatiosta!
        Nuo kirjat kiinnostavat, tosin Torontossa on hiukka hankala loytaa suomalaisia kirjoa, pitaa tsekata kuitenkin! Tai jospa aippa lahettaisi Suomesta... :)

        oletko jo liittynyt cqexpats foorumille? Itse siella surffailen, saa hyvin vinkkeja ja tietoa yms

        Oletko julkista liikennetta kayttanyt? Onko helppoa? Loytyyko englanniksi myos ohjeita? Meilla mies puhuu hieman mandariinia, mutta ei lue. Itsella ei ole mitaan havaintoa. Tarkoitus olisi kylla ottaa tunteja, silla kiinan osaaminen olisi hyva kun lopulta palataan kotiin.

        Itse en ole koskaan Kiinassa kaynnyt, mies kyllakin tyomatkoilla paljonkin.

        Innolla odotan!!


      • noonia kirjoitti:

        kiitos oikein paljon informaatiosta!
        Nuo kirjat kiinnostavat, tosin Torontossa on hiukka hankala loytaa suomalaisia kirjoa, pitaa tsekata kuitenkin! Tai jospa aippa lahettaisi Suomesta... :)

        oletko jo liittynyt cqexpats foorumille? Itse siella surffailen, saa hyvin vinkkeja ja tietoa yms

        Oletko julkista liikennetta kayttanyt? Onko helppoa? Loytyyko englanniksi myos ohjeita? Meilla mies puhuu hieman mandariinia, mutta ei lue. Itsella ei ole mitaan havaintoa. Tarkoitus olisi kylla ottaa tunteja, silla kiinan osaaminen olisi hyva kun lopulta palataan kotiin.

        Itse en ole koskaan Kiinassa kaynnyt, mies kyllakin tyomatkoilla paljonkin.

        Innolla odotan!!

        Metro on helppo, asemien nimet on kirjoitettu myös pinyin:ksi eli kielitaidotonkin osaa jäädä oikealla pysäkillä. Pysäkit kuulutetaan myös englanniksi (muistaakseni). Paikallisbussit ovat vähän hankalampia, en ole matkustanut kuin muutaman kerran eikä mulla ole tarkkaa havaintoa niiden logiikasta. Bussit ovat vanhoja, mutta kyyti on kyllä halpaa, yhden tai kaksi renminbi:tä. Taksit ovat myös halpoja, tosin ruuhka-aikana saattaa joskus olla niin ettei löydä taksikuskia, joka laittaisi mittarin päälle. Se on vain sopimuksen mukaan ja hinta on sen mukainen. Muutenkin oli ruuhka-aika tai ei niin asemilla kannattaa etsiä se virallinen taksijono. Asemien ulkopuolella on kyllä kaikenmaailman yrittäjää ihan virallisilla takseillakin, mutta mittaria niiden kanssa ei saa päälle. Se on tietysti oma asia jos haluaa maksaa, eihän ne suomalaiseen hintatasoon verrattuna mitään ole.
        Jos totta puhutaan, mulla ei ole kyllä kovin tarkkaa käsitystä siitä paljonko englantia puhutaan. Itse osaan vähän mandariinia ja pärjään sillä jotenkuten, joten en joudu turvautumaan englantiin kovin usein ja silloin kun pitäisi turvautua ei vastapuoli useinkaan osaa. Noin näppituntumalta kuitenkin sanoisin, että hyvin vähän englantia osataan.
        Ravintoilta on paljon, mutta niissä ei useinkaan ole ruokalistat kuin kiinaksi. Itselläni kun olen hieman konservatiivisempi ruuan suhteen, enkä laita ihan jokaista eläimen osaa suuhuni oli aluksi vaikeuksia valita ruokaa. Mutta siitä se lähtee vähitellen opettelee ensin tunnistamaan yhden ruuan ja sitten toisen ja... Tämäkin saattaa tietysti vaihdella alueittain, jos alueella on paljon expatteja niin varmaan ravintoloillakin löytyy englanninkieliset ruokalistat.
        Toi cqexpat ei ollut entuudestaan tuttu, täytyypä tutustua paremmin.


      • lukija2
        noonia kirjoitti:

        kiitos oikein paljon informaatiosta!
        Nuo kirjat kiinnostavat, tosin Torontossa on hiukka hankala loytaa suomalaisia kirjoa, pitaa tsekata kuitenkin! Tai jospa aippa lahettaisi Suomesta... :)

        oletko jo liittynyt cqexpats foorumille? Itse siella surffailen, saa hyvin vinkkeja ja tietoa yms

        Oletko julkista liikennetta kayttanyt? Onko helppoa? Loytyyko englanniksi myos ohjeita? Meilla mies puhuu hieman mandariinia, mutta ei lue. Itsella ei ole mitaan havaintoa. Tarkoitus olisi kylla ottaa tunteja, silla kiinan osaaminen olisi hyva kun lopulta palataan kotiin.

        Itse en ole koskaan Kiinassa kaynnyt, mies kyllakin tyomatkoilla paljonkin.

        Innolla odotan!!

        Oheisena "goodreads" sivuilta lyhyt yhteenveto Hong Ying.sta. AMAZON.com lta varmasti loydat hanen teoksiaan.

        Hong Ying Author profile
        born January 01, 1962 in Chongqing, China
        website http://blog.sina.com.cn/hongyinghongying

        Hong Ying was born in Chongqing in 1962, towards the end of the Great Leap Forward. She began to write at eighteen, leaving home shortly afterwards to spend the next ten years moving around China, exploring her voice as a writer via poems and short stories. After brief periods of study at the Lu Xun Academy in Beijing and Shanghai’s Fudan University, Hong Ying moved to London in 1991 where she as writer. She returned to Beijing in 2000.
        Best known in English for the novels K: the Art of Love, Summer of Betrayal, Peacock Cries, and her autobiography Daughter of the River, Hong Ying has been published in twenty- nineteen languages and has appeared on the bestseller lists of numerous countries, she won the Prize of Rome for K: the Art of Love:


    • noonis

      kiitos oikein paljon kun jaksoit jakaa noin paljon informaatiota!
      innolla odotan, viikon parin sisalla tulee tarkka tieto lahdetaanko :)

      en malta odottaa!

    • Strubadur

      Katsellaan tässä perhereissua Chongqingiin ja hotellin varaus herättää paljon matkustaneissa ihmetystä. Haettaessa huonetta miltei mistä tahansa palvelusta kahdelle aikuiselle ja kahdelle lapselle (iät 5 ja 6) tulos on miltei nolla. Onko tämä joku kiinalainen erikoisuus tai laki? Kahdelle aikuiselle ja yhdelle lapselle tarjontaa olisi vaikka miten paljon. Tuntuisi äärimmäisen dorkalta maksaa kahdesta huoneesta..

    • Täytyy sanoa, että ei ole tuollaisesta tietoa, mutta Kiinassa on vuodesta 1979 ollut voimassa ns. yhden lapsen politiikka eli avioparilla saa olla vain yksi lapsi. Vaikka sitä ei aivan orjallisesti noudatetakaan, niin luulisi sen jollain tavalla heijastuvan myös hotellien tarjontaan, varsinkin keskellä Kiinaa, jossa länsiturismi ei aivan suurimpia tulolähteitä ole. Kaipa Finnairilla on jotain käsitystä hotellitarjonnasta kun alkavat sinne lentämäänkin, ainakin noin äkkiä katsoen sieltä löytyisi sopivia ratkaisuja.. Itse majoitun Chongqingissa aina samassa hostellissa ja tiedän, että ainakin siellä on 4-hengen perhehuone. Tuollainen hostel-taso tuskin kuitenkaan tyydyttää perheellistä matkaajaa.

      • Hunajahellu

        Mikä hostelli?


    • Strubadur

      Kiitos paljon vastauksesta!
      Eiköhän tämä hankaluus johdu juuri mainitsemastasi "lapsikiintiöstä". Finskin sivuilta Days hotel on ainoa lähellä kaupunkia ja voisi olla yksi vaihtoehto. Muutaman tunnin surffalun jälkeen löysin Holiday Innin Yuzhongista vähän pohjoiseen todella huokeasti ja Sheratonkin vastasi jo jotain sähköpostiini. Pistelen vielä viestejä suoraan hotelleihin niin eiköhän sieltä ala sopivaa löytymään.

      • pera2012

        Mielenkiintoista lukea tekstejänne. Ostin itsekin tänään hetken mielijohteesta lipun Chongqiniin. Varsinainen päämäärä on kuitenkin Chengdu ja sen ympäristö jonne menen pariksi viikoksi. Tiedän, että välillä kulkee luotijuna, mutta minulle ei vielå ole oikein selvinnyt miten lipun ostaminen on järkevintä. Netissä vain kerrotaan, että olisi hyvä (pakko?) ostaa viimeistään päivää aikaisemmin ja asemmalla jonot ovat satoja metrejä pitkiä.

        Jos jollakulla on tietoa tästä niin otan ne suurella kiitollisuudella vastaan. Matkani on vasta kesällä joten vielä on pari kuukautta aikaa.


    • Hei liput kannattaa tosiaan ehdottomasti ostaa erityisiltä lipputoimistoilta, joita löytyy ympäri kaupunkia. Niissä ei yleensä ole jonoa. Useimmiten niitä on kyllä vaikea löytää, koska ne ovat vain pieniä toimistoja, usein ei edes mitään sisätilaa vaan ikkuna, jonka kautta ostetaan. Varmaan hotelli pystyy järjestämään sinulle junalipun, mutta jos haluat seikkailla, niin voit printata viestin lopusta paperille pientä helpotusta. Lippuluukulla ei todennäköisesti puhuta sitten englantia, joten ei se kovin helppoa ole. Juna-asemalta luultavasti löytyy yksi lippuluukku, jossa palvellaan englanniksi tai sitten myyjä pyytää englanninkielentaitoista myymään. Näin minullekin käy joskus vaikka omasta mielestäni osaan ostaa lipun sujuvasti myös kiinaksi. Luultavasti se on tämä pärstä, joka saa myyjän panikoitumaan ;-)
      Junalippu maksaa noin satasen (tais olla viimeksi 99rmb) toisessa luokassa. Ensimmäisessä luokassa ei ollut paljon enempää. Chengdussa luultavasti haluat saapua pohjoiselle asemalle, joka lukee lipussa 成都 Chengdu. Osa junista menee itäiselle asemalle, josta on vähän pidempi matka tulla keskustaan. Silloin lipussa lukee 成都东 chengdudong.

      请问在哪里我可以买一张火车票 Saanko kysyä, mistä voin ostaa junalipun
      我要买一张去成都的火车票 Haluan ostaa yhden junalipun Chengduun
      我要买两张去成都的火车票 Haluan ostaa kaksi junalippua...
      三张 3 kappaletta, 四张 neljä kappaletta.
      Tuohon karttaan on merkitty yksi lipputoimisto (A) Se on lähellä Arhat temppeliä (B) joka on tutustumisen arvoinen paikka.
      http://maps.google.fi/maps?saddr=民族巷&daddr=Arhat-Tempel, Luo Han Si Jie, Chongqing, China&hl=fi&ie=UTF8&ll=29.560243,106.582789&spn=0.005254,0.012274&sll=29.560444,106.581239&sspn=0.002627,0.006137&geocode=FegOwwEdRElaBg;FVMMwwEdnE9aBiGjxqtvAmjWvQ&oq=arhat temp&gl=fi&mra=ls&t=m&z=17

    • pera2012

      Kiitos nopeasta vastauksesta. Printtaan vuo lauseet paperille ennen lähtöäni.

      Tulen Chogqiniin aamulla 26.7 ja tarkoitus on mennä mahdollisimman nopeasti Chengduun, jossa minulla on kiinalaisia tuttavia. Lennon takia haluan kuitenkin toipua yhden päivän Chongqinissa. Tiedän, että ystäväni voivat avustaa minua, mutta jotenkin asiat eivät ole yhtä yksinkertaisia Kiinaan tuleville suomalaisille kuin Kiinassa asuville kiinalaisille :D Siksi olen vähän huolissani siitä, että saan lipun seuraavan päivän junaan.

      Mutta vielä yksi kysymys viisumista. Katselin hakupaperia ja siinä kysyttiin osoitetta Kiinassa. Eihän minulla ole aavistustakaan siitä mihin ystäväni minut majoittavat. Chongqinissa voin antaa hotellin osoitteen, mutta Chengdussa ja ympäristössä varmasti liikumme paikasta toiseen. Minulla ei ole mitään käsitystä siitä miten näihin viisumiaioihin suhtaudutaan. Pitääkö oikeasti tietää missä asuu milloinkin vai onko tämä vain muodollisuus.

    • Laita siihen vaan se Chongqingin hotellin osoite, ei ne sitä sen tarkemmin kattele.

    • Strubadur

      Kiitos happy_buddha loistovinkeistä! Kävi sitten niin että "kansainvälisistä" hotelleista kaksi vastasi sähköposteihini. Mutta sain varattua juuri sen Jiefangbein hotellin joka kiinnosti eniten alunperinkin. Miten internet Kiinassa? Onko youtubeen ja facebookiin pääsy mahdollista hotellin wifista? Onko suurkaupungin ravintoloissa tippikulttuuria?
      Onko Wulongin luonnonpuisto tuttu paikka? Jotain maisemaa lomaan pitää saada, kun Kiinassa ollaan ja tuo puisto taitaa olla realistinen kohde junalla alle kouluikäisten kanssa.

      • vodko

        Pistänpä lusikan soppaan. Youtube ja facebook eivät toimi, valtio blokkaa pois. Wifi voi ehkä olla tai sitten pistoke seinään ja tunnusluku tms, kysele hotellista miten toimii.
        Noin yleensä internettiä löytyy hyvinkin ja mutta usein pätkii tämän tästä. Jos pidempi katko rekalamoi respassa kas kun kiinassa yhteysählinki tavanomaista ja johdot kulkevat monasti ulkona mistä tulevat ikkunanraosta sisään.

        Itse olemme majoittuneet huoneistohotelleihin koska halvempia, noissa eivät aina puhu englantia mutta vaimoni taasen kiinalainen. Asuimme Chengdussa ja maalla Daxian kaupungissa n 400km koiliseen. Tippiä ei jätetä joten sama kuin suomessa.

        Hotelli ym matkakohteet on hyvä kirjoittaa kiinaksi paperille tai niin taksikuskikin ymmärtää. Ruuhka-aikoja hyvä vältellä, saattaa olla tukkoista menoa ja taksin kaappaaminen hankalaa ja vaatii ripeitä otteita ja jalkoja. Näin ainakin Chengdussa.

        Ihmisillä tapana kävellä iltaisin. Puistoissa ja aukiolla harrastetaan kaikenmoista joten kannattaa katsella kartalta lähimmät ja kierrellä. Kaupat on auki jokapäivä ja suht myöhään.

        Google earth kertoo myös jotain joten vilkaiskaa sieltäkin, tulee kartta tutuksi.


      • Olen ollut Wulongissa, menimme sinne tosi hitaalla junalla ja matka kesti varmaan viisi tuntia, toisaalta eipä lippukaan paljoa maksanut. Junareitti on kaunis, se kulkee vuorenrinteellä ja alapuolella virtaa jadenvärinen joki. Hoidimme homman nopeasti ja vierailimme vain rotkossa, ihan ok paikka. Siellä oli ilmeisesti kaksi muutakin paikkaa, koska jouduimme ostamaan suolaisen hintaisen yhteislipun. Muistaakseni 150rmb tai jotain. Puistossa joutuu kävelemään paljon portaita, joten se voi olla hieman raskas lapsille.
        Jos haluat käyttää facebookia, mitään blogia tai youtubea Kiinassa tarvitset Proxy-palvelimen. Niitä on saatavissa maksullisia ja maksuttomia. Itselläni ei ole kokemusta, koska voin käyttää yliopiston vpn-yhteyttä. Tällaisen serverin kautta siis selailet internetiä virtuaalisesti Kiinan ulkopuolella, eikä Kiinan suuri palomuuri estä selailuasi.
        Jos olet alle kouluikäisten lasten kanssa liikkeellä suosittelen ehdottomasti tutustumista Chengdun Panda Breeding Centeriin. Chengduun pääsee junalla kahdessa tunnissa, mutta Chengdussa pitäisi yöpyä ainakin yksi yö sillä Pandoja kannattaa mennä katsomaan aikaisin aamulla, jolloin on enemmän toimintaa.

        Olen valmistelemassa itselleni kohtuullisen kattavaa Itä-Aasiaa ja varsinkin Kiinaa koskevaa kuvagalleriaa internetiin. Se on väliaikaisella palvelimella ja on vielä keskeneräinen, mutta voit katsella kuvia Chongqingistä ja muistakin paikoista siellä. Valitettavasti Wulongin kuvat ovat hukassa, enkä ole niitä sinne vielä voinut päivittää. Osoite on siis
        http://pihlaja.jalbum.net/Asia/


    • Strubadur

      Wulongista vielä, jos on tuttu paikka... Toiset lähteet kertoo, että kolmen sillan laakso on 20km Chongqingin keskustasta. Toisaalla lukee, että sinne on kolmen tunnin bussimatka. Jos tiedät Chongqingistä siedettävän etäisyyden päässä olevia huikeita maisemia, vinkit otetaan ilomielin vastaan. Pitääkö paikkansa, että kurssi on parempi täällä kuin paikan päällä? Luin tämänkin jostain..

    • Lumikki

      Olimme nyt toukokuussa (2012)Chongqing:ssä ja suosittelen ottamaan sanakirjan mukaan. Suurimmassa osassa ravintoloita ei ymmärretty edes sanaa "menu" eli englannin osaaminen on todella heikkoa. Rahaa kannattaa vaihtaa Suomessa. Kurssi oli aavistuksen parempi Kiinassa, mutta kesti aikansa ennen kuin löysimme pankin, joka vaihtoi rahaa. Pankissa ei myöskään puhuttu sanaakaan englantia.

    • Olen lähdössä ensi viikolla äitini kanssa Chongqing:iin. Olisimme kiinnostuneita ostamaan helmiä,korutarvikkeita ja korttitarvikkeita ja itse haluaisin myös ostaa halpoja vaatteita,laukkuja ja kenkiä, niin osaisiko joku kertoa mistä näitä saisi sieltä ostettua? Auttaisi todella paljon, jos joku osaisi auttaa, koska menemme sinne ensimmäistä kertaa eikä mistään kirjasta ja netistä oikein löydy tietoa :)

    • OL-T

      Ollaan lähdössä parin viikon kuluttua Chongqingiin. Kertoisitko e94 teidän kokemuksia? Tykkäsittekö? Minuakin kiinnostaisi erityisesti korutarvikkeet....

    • Saku S

      Moi.
      Me ollaan täällä Chongqingissa parhaillaan. Muutama päivä takana. Raskasta on, kun ei enkkua puhuta yhtään missään, emmekä itse ymmärrä kiinaa sen enempää puhuttuna kuin kirjoitettunakaan. Ravintoloissa asiointi on täysin kuvien varassa, eli on tyydyttävä pikaruokaketjuihin, joista löytyy kuvat joita osoittaa. Hermo on mennyt monta kertaa! Vaikka ymmärrystä ei kummankaan osapuolen kohdalla ole, paikalliset ovat kyllä avuliaita ja tekevät parhaansa auttaakseen. Harvemmin siitä tosin mitään hyötyä on :)
      Asutaan Dapingin metroaseman liepeillä, josta on kyllä ihan kätevä liikkua ympäriinsä. Metroliput saa ostettua automaatista jossa on englanninkielinen valikko. Samoin asemat on merkitty myös enkuksi ja junissa kuulutukset enkuksi. Täällä paikalliset tuijottaa todella ihmeissään länkkäreitä nähdessään, lapset hihkuvat ja meitä jopa valokuvataan, kummajaisia kun olemme. Eläintarhassa saivat todellista vastinetta lippurahoilleen, kun eläinten sijasta tuijottivat meitä, kikattivat ja valokuvasivat. Terasseja/ olut/viini-baareja täällä ei ole lukuun ottamatta Chongqingin keskustaa, josta onnistuimme löytämään yhden baarin jossa oli muitakin turisteja ja tarjoilijat ymmärsivät tilauksemme. Metro lakkaa liikennöimästä klo 22:30, joten kotiin on lähdettävä ajoissa. Vaatekauppoja täältä löytyy ja edullisestikin saa niitä hankittua. Myös halpoja kenkäkauppoja on paljon. Käsitöitä tai muita käsin tehtyjä esineitä ei ole tullut vastaan, kojuissa ja kaupoissa on lähinnä muovitavaraa ja halpaa kosmetiikkaa.
      Tämä on vielä suhteellisen haastava kohde, mutta lähivuosina varmasti kehittymässä jonkinlaiseksi kaupunkilomakohteeksi. Tsemppiä vaan ja pitkää pinnaa kaikille sujuvaan lomaan tottuneille CQ-matkaajille! Niin ja Tervetuloa!! :D

    • Nizihao

      Itse olen ollut 2 kertaa Chongqingissä ja on se aika elämysreissu! Elämää on joka kulmassa ja joka kadulla. Sumua on aina ja harvoin siellä pääsee näkemään aurinkoa (itse näin vain 2 kertaa auringon kuukauden aikana). Ruokapuolta kannattaa rohkeesti kokeilla. Itse löysin sieltä uusia suosikkeja sekä myös inhokkeja mm. veri-hotpot olen syönyt (sisäelimiä, tulista chiliä, verta, jne). Jos haluat olla kuin Madventures-tyypit, niin suosittelen edes kerran maistaa koiraa! ;)
      Kissaa en lähtisi kokeillee. Jos käyn vanhalla alueella Shapingba alueella, siellä löytyy kaikenlaista matkamuistoista hienoihin koristeisiin ja ruokia. Suosittelen siellä käymään. Jos vähänkin edes osaat kiinaa niin kyllä siellä paikalliset auttavat sinua. Jos sinulla on myös silmälasit, itse suosittelen ostaa sieltä niin pääset erittäin halvalla upouudet lasit (Itse olen 2 kertaa ostanut päivitetyt lasit sieltä ja halvalla pääsee!) :) Hyvää matkaa sinne, jotka menevät.

      • Tässä suunnittelen lähteväni Chongqingiin heinä-elokuun vaihteessa noin viikoksi pojan kanssa. Hotellitarjontaa tuntuu olevan runsaasti.

        Mikä olisi keskeinen alue, josta hotelli kannattaa varata? Se niemi siinä Jialingin ja Yangtzen haarassa vai joku muu alue?


    • reissaajat M&P

      Olimme kesäkuussa pari viikkoa Chongqingissä. Kuten SakuS kirjoittikin englannin osaamisesta, kannattaa ottaa mukaan esim netistä kopioituja kiina/englanti ruokalistoja. Itsellämme oli näitä mukana ja kun listan antaa tarjoilijalle, niiin he kyllä avuliaasti kertovat mitä heltä löytyy.

      Meidän hotelli oli punaisen metrolinjan päässä Shapingban alueella, sijainti oli ok, kun metrolla pääsi kätevästi liikkumaan.
      Todellakin Shapingba vanhalla alueella Ciqikoussa oli myytävänä ns. matkamuistoja ja muutakin kivaa kotiin tuomista, muualla emme näihin tuotteisiin törmänneet.

      Kävimme myös neljän päivän risteilyllä Yangtzea pitkin kolmen rotkon padolle. Maisemat olivat kyllä näkemisen arvoiset. Tosin muuten matka oli kokemus, jonka olisi voinut jättää väliin. Olimme paikallisella risteilyllä ja laiva oli todella nuhjuinen. Paikalliset matkatoimistot myyvät näitä matkoja sataman alueella keskustan kärjessä ja joissain toimistoissa on myös jonkin verran englantia puhuvia työntekijöitä. Heiltä löytyy myös tasokkaampia risteilyalukisa, mutta niissä yleensä joutuu itse järjestämään paluun takaisin Chongqingiin padolta.

    • kiinalaista

      Oltiin kesäkuussa 2 vk reissussa, lento Chongqingiin, risteily M/S Yangtze 2 -aluksella, paluu yöjunalla Chongqingiin, juna Chengduun, sieltä Leshan, Emeishan, ja paluu junalla Chengdusta Chongqingiin, sieltä takas Helsinkiin. Näkemistä riitti, ollaan monia kokemuksia rikkaampia ja ihmetystä täynnä vieläkin. Ennen matkaa koitettiin pähkäillä itsenäistä matkanjärjestelyä, mutta huomattiin tehtävä vaikeaksi. Päädyttiin ottamaan yhteys China Highlightsiin ja sieltä saatiin omien toiveiden mukaan räätälöity matkasuunnitelma. Suosittelen! Meillä oli sovittuina päivinä kuljetukset kentillä ja juna-asemilla, mukana oma opas ja kuski. Oppaiden kanssa pystyi saamaan myös paikallisen kosketuksen tavallisiin kiinalaisiin, ajatuksiin, tapoihin. Vaikka palvelusta sai maksaa, luulen että matkasta tuli näin antoisampi kuin jos oltais itseksemme palloiltu ja yritetty ymmärtää mitä nähtiin. Otettiin matkasuunnitelmaan tarkoituksella mukaan myös ohjelmattomia päiviä omatoimiseen seikkailuun ja "eksymiseen". Suosittelen sitäkin.

    • Strubadur

      Tultiin eilen Chongqingista ja reissu oli erittäin onnistunut. Kielimuuri toki oli, mutta se ei aiheuttanut meille minkäänlaisia ongelmia. Hermo ei mennyt kertaakaan. Kujalta löytyneessä ravintolassakin oli ipad, josta tarjoilijat näyttivät ruokien kuvia ja suosittelivat annoksia. Puhelimessa mulla oli Plecon ilmainen sanakirja jolla sain pyydettyä esim. kanaa, jos menu oli täysin kiinaksi.

      Ihmiset olivat mieletömän ystävällisiä ja välittömiä. Kaupustelijoita ja kantajia löytyy, mutta heistä jäi todella hyvä kuva. Yrittävät vain ansaita leipänsä eivätkä koita kusettaa, kuten välimeren alueen vastaavat.

      Taksilla liikkuminen oli todella halpaa. Kyyti lentokentältä Jiefangbeihin hotelliin maksoi muutaman hassun euron.

      Tehtiin yhden yön reissu Chengdun pandapuistoon ja se todella kannatti. Mentiin puistoon heti aamusta suositusten mukaisesti. Bambuaamiaisten jälkeen pandat siirrettiin sisätiloihin, joissa niillä oli isoja jääkuutioita nuoltavaksi ja leikittäväksi. Puiston ulkopuolella oli kaikennäköistä kuljettajaa, mutta päädyimme totta kai virallisen taksin kyytiin. Tämä virallinen taksi sitten kusettikin meitä ajamalla puistosta junalle 41km, kun matkaa olisi ollut alle 11km. Jouduttiin juoksemaan junaan mutta kerettiin. Chongqingissä käytettiin taksia monen monta kertaa eikä siellä sattunut mitään vastaavaa.

      Ciqikoun vanha kaupunki oli todella miellyttävä paikka, sinne pääsee loppuvuodesta metrollakin. Sieltä sai tuliaisia kivaan hintaan. Eksyttiin hieman kujille ja löydettiin pieniä teepaikkoja joissa paikalliset pelasivat mahjongia. 5-vuotias vaalea tyttö jaksoi herättää innostusta ja pääsi moneen kymmeneen valokuvaan reissun aikana.

      Chaotiamenin satamasta käytiin tekemässä parin tunnin laivareissu joella. Pidempään ei nyt riittänyt aika. Kolme rotkoa olisi ollut hienoa nähdä mutta ensi kerralla sitten. Wulongin puistoon olisin myös halunnut. Wulongin kaupunkiin olisi päässyt nopeasti junalla muutamalla eurolla.

      Liikkumista ei kannata aristella. Mentiin siis junalla Chengduun. Ostettiin liput pieneltä lippuluukulta hotellin läheltä. Englantia ei kassa puhunut sanaakaan, mutta olin printannut aikataulut junan numeroineen mukaan ja kirjoitin viereen päivämäärät niin homma onnistui helposti. Ykkösluokan lippu oli aikuiselta n. 14€, kakkosluokassa olisi ollut n. 11€. Juna oli tasokkaampi kuin VR:n junat ja jalkatilaa oli ruhtinaallisesti. Myös maisemat olivat hienoja. Vain vesiputoukset ja yksisarviset puuttuivat. :)

      Hotelliksi suosittelen ehdottomasti Somersetia. On varmasti ihan ansaitusti tripadvisorin kakkossijalla kaupungissa. Jiefangbein kävelykeskusta on parinsadan metrin päässä. Carrefour taas parinsadan metrin päässä toisessa suunnassa. Respassa oli aina välttävästi englantia osaava henkilö ja aamiainen oli maittava.

      Laittakaa vaan matkalle lähtevät kysymyksiä jos mieleen tulee, kun reissu on vielä tuoreena mielessä. Kiina oli haaveena parikymmentä vuotta ennen tätä reissua ja sinne tulee aivan varmasti lähdettyä uudestaan.

      • Strubadur

        Pari juttua vielä. Molemmat köysiradat olivat nyt kiinni, eli edes etelärannalle ei nyt päässyt.

        Ostettavaa ei hirveästi ollut, joka oli hieman yllätys. Kuitenkin varmaan yli puolet maailman vaatteista tehdään Kiinassa. Merkkivaatteet oli melko kalliita. Vaimo löysi alennuksesta muutaman paidan ja mekon. Tavaratalossa normi Armanin partavesi yli 100€. Tytölle löytyi pikkukaupasta nätti kiinalainen mekko parilla eurolla. Pehmolelut oli tosi halpoja. 30cm pandat pari euroa ja vähän isompi todella pehmoinen nalle 30yania.

        Uskaltakaa ihmiset matkustaa muutenkin kuin pakettireissulla eurooppaan. Tämä 10 päivän reissu kustansi meidän nelihenkiselle perheelle hotelleineen n.2500€, eli saman mitä viikon reissu Kreikkaan olisi kustantanut. Ollaan nyt parin vuoden aikana tehty omatoimimatkat melko edullisesti Dubaihin, Orlandoon ja nyt Chongqingiin ja kokemukset ovat olleet mielettömiä!


      • Ukkoko?

        Kiva kuulla, ollaan menossa syyskuun lopulla ja hotelli varattu Bookingilta, Somerset. Otitteko virallisen taksin lentokentältä ja mistäpäin löytyy?
        Kaikki vinkit tervetulleita.
        ZA


      • Hunajahellu

        Kiitos vinkistä: plecon sanakirja


    • hhghgfhgfhghhgfhhgf

      Mäkin tulin varanneeksi tonne lennon sillon kun niitä tosi halvalla sai. Nyt alkaa jotenkin hirvittää kun yksin lähdössä loppujen lopuksi liikenteeseen. Chonqging ja Chengdu kohteina ja hyvät hotellit varattuna että silleen ei kai ongelmaa mutta millaisia paikkoja noi on yksin matkustaa?

    • fdsdfsfdsdfsdsf

      Onko muuten Chongqingissa (ja Chengdussa jos joku tietää) metrokyltit ja lippuautomaatit (vai miten liput ostetaan?) myös englanniksi vai vain kiinaksi?

    • Hunajahellu

      Minäkin olen lähdössä chongqingiin, lokakuussa. Aiemmin Guangzhoussa käydessäni minulla oli fraasisanakirja mukana ja lisäksi pyysin hotellin respan työntekijää kirjoittamaan kaikenlaisia tarvitsemiani sanoja kiinaksi vihkooni. Edellisen reissuni jälkeen olen ostanut Akateemisesta pikkuisen takataskuun mahtuvan mahtavan kuvasanakirja-vihkosen. Suosittelen hankkimaan, helpottaa ainakin ravintolassa ja kaupassa käyntiä.

      Hostelleissa yöpyjät herätys! Mikä hostelli on siisti ja viihtyisä?

    • ios ja android käyttöjärjestelmiä käyttäville puhelimille on saatavissa tällainen appsi.
      http://www.pleco.com/
      Varsinkin toi kameraa hyväksikäyttävä hahmontunnistus on helppo ja todella nopea tapa kääntää kiinalaisia merkkejä englanniksi niille, jotka eivät ole oikein sinut merkkien piirtämisen kanssa. Ruokalistat kääntyy vaivattomasti. Toki hintaa tulee sellainen 40 euroa yhteensä, että eihän se ihan ilmainen ole.
      Itse olen käyttänyt sitä nyt lähes vuoden verran ja ollut todella tyytyväinen (itse asiassa ilman tota appsia en olisi koskaan älypuhelinta ostanutkaan)
      Yangtze river hostel on mielestäni yksi parhaista hostelleista Kiinassa. Erityisen hyvä sijainti jos tykkää seurata joen varrella olevaa elämää. Hyvä paikka myös bongata mitä erilaisimpia kantamuksia ihmisillä. Chaotianmen on kävelymatkan päässä. Tosta alueestahan oli uutisissakin vähän aikaa sitten kun muuttivat hieman kaupunkikuvaa. Video on siis just tuolta Chaotianmeniltä.
      http://www.hs.fi/videot/Kiinan Chongqingissa räjäytettiin onnistuneesti jättiläiskaupungin maamerkkirakennukset/v1305596936405


      • weewwws

        Muistaisin nähneeni verkkokauppa.com jonkinmoisen multikielenkääntimen joka toimii paristoilla ja puhuu myös. Siitä kuinka hyvää ja ymmmärrettävää kieltä, en tiedä.


    • Nielikäinen40

      Itseänikin kiinnostaisi tuo Verkkokaupan Traveltech puhuva taskukäännin.
      Onko aidosti toimiva ja selkeä kääntäjä vai häpeää aiheuttava Google Translator muovilaatikossa?

      Ensi viikolla lento Finskillä Hki - Chongqing. Perillä 22.9. aamulla klo 8:00.
      Sitten olisi heti-pian päästävä jollain tavalla Chengduun. Mikäs mahtaa olla toimivin tapa?

      Jostain luin, että Chongqingin lentokentältä junaliput ostettaessa (mistä?) pääsisi ilmaisella shuttle-bussilla Chongqing North Train Station -asemalle, josta tietenkin junalla Chengduun (mutta mille Chengdun asemalle? North metron varressa vai East kauempana?).
      Onko junalippujen kanssa jotain eritysesti huomioon otettavaa? Osto ennakkoon vai riittääkö aika ja vapaat liput jos yrittää ostaa vasta lähdettäessä jne...? Ilmeisesti metro kulkee lentokentältä suoraan juna-asemallekin, mutta olen kuullut että matkalaukkujen kanssa se voi olla aika hazardi seikkailu...?

      Chengdussa tulee oltua 22.-26.9. Pandat on varmaan nähtävä, joten sinnekin saa antaa matkaopastusta.
      Lisäksi, jos joku osaa arvioida, olisin kiinnostunut kuulemaan kannattaako seuraaviin kohteisiin tuhlata aikaa:
      Sanxingdui muinaiskaupunki, Dujiangyan keinokastelu, Qingcheng vuori, Baoguang luostari, Huang Long Xi muinaiskaupunki, Leshan Grand Buddha, Emei vuori, Anren muinaiskaupunki ja Luodai muinaiskaupunki.

      26.9. onkin sitten tarkoitus junailla itsensä Chongqingin kaupunkiin, jossa olen 30.9. asti. Miltäs Chengdun asemalta junat lähtee ja onko liput hankittava paljonkin aikaisemmin?

      Myös Chongqingin osalta kaipaisin arvioita eri nähtävyyksien osalta ajankäytön ja kiinnostavuuden suhteen:
      Dafo temppeli, Dazu kalliokaiverrukset, Safari park, Fengdu aavekaupunki ja Wanzhou Qinglong vesiputous.
      Insinöörin renttuna tottakai olisi kiinnostavaa nähdä Kolmen rotkon pato, mutta näillä aikatauluilla jää näkemättä.

      Toki muitakin kohteita kummastakin kaupungista sekä vinkkejä saa kertoa.
      Milläs hakusanalla löydän netistä niitä tulostettavia ruoantilaus-lappusia jossa on safka-ainekset kiinaksi, enkuksi ja vaikka kuvan kera...?
      Täysin kiinankielitaidottomana sinne vaimon kanssa menen.

      Bonuksena, jos joku osaa kertoa, onko mahdollista löytää (ja mistä) paikallisten futisjengien pelipaidat?
      Chengdu Blades FC ja Chongqing Lifan FC.

    • Määhän se vaan...

      Katohan, ollaan samalla lennolla menossa näköjään ja suoraan Chengduun minäkin pyrin siitä ja sitten reissun loppupuolella Chongqingissa myös jokunen päivä. Ei ihan samat päivät takaisinpäin mutta meno kuitenkin.

      Sain noihin juniin tällaisen linkin:

      http://train.qunar.com/stationToStation.htm?fromStation=重庆&toStation=成都&date=2012-09-22

      Huomaathan että noi ei sitten ole kellonaikajärjestyksessä.

      Itsekään en siis Kiinaa osaa mutta tuossa pitäisi olla yhteydet tuolla lauantaille että siitä vaikka printti ja näytätte myyjällle oikean rivin eli sopivan kellonajan niin eiköhän onnistu?

      Itselläni kävi niin että hotellini, joka lupasi junalipun mulle ostaa, mokasi aika pahasti (omasta mielestään) ja lupasi siksi mulle kuskin, joka kuskaa mut kentältä asemalle ja iskee junalipun kouraan mutta ilmeisesti taksikaan ei hirveitä maksa. Wikitravelin mukaan keskustaan 40-80 ja tuo asema käsittääkseni jonkin verran lähempänä kuin keskusta. Asemana molemmissa kaupungeissa pitäisi olla North Station.

      Kantsii muuten tsekata muutenkin wikitravelista enkunkieliset Chengdu ja Chongqing sivut.

      Nuo jalkapallopaidat kiinnostais muakin ja kiinnostais mennä myös katsomaan joku matsi tuolla reissulla. Kellään kokemuksia moisesta?

    • Kuten tosta edellisen viestin linkistä käy ilmi, suurin osa junista menee itäiselle asemalle Chengdussa eli kiinaksi 成都东 (chengdudong). Pohjoinen asema on pelkkä 成都 (Chengdu). Noi D-junat ovat luotijunia, kuten varmaan matkustusajasta voi huomata. 2-luokan lippu maksaa muistaakseni 90rmb ja 1-luokka 117rmb.
      Amerikankielinen palvelu juna-aikatauluihin
      http://www.chinatravelguide.com/ctgwiki/Special:CNTrainSearch?from=Chongqing&to=Chengdu&Submit1=submit
      Itäinen asema on iso ja siellä saattaa olla hankala löytää oikeaa bussia, mutta taksi maksaa kolmisenkymppiä keskustaan. Pääasema eli pohjoinen asema on pienempi ja siellä on vain yksi uloskäynti jonka lähistöllä on taksit ja metrolinja. Paikallisbussi asema on muutama sata metriä uloskäynnistä oikealle.
      CQ:ssa pohjoinen asema ja lentokenttä ovat samallapuolella keskustaa joten taksi ei paljoa sinne kustanna.
      Junaliput saattavat olla loppuunmyytyjä samalle päivälle. Juniin myydään myöskin seisomapaikkoja. Uskoisin kuitenkin, että kun aamulla menette sinne paikkoja on vielä jäljellä, ainakin seisomapaikkoja. Junaliput tulevat myyntiin kymmenen päivää ennen matkustuspäivää, joten teidän tapauksessanne ostaisin paluuliput CQ:n samalla kun ostatte liput Chengduun.

      Nähtävyyksistä:
      Leshan kannattaa mielestäni ehdottomasti käydä katsomassa. Jos teette omatoimimatkan, kannattaa muistaa, että Leshanin linja-autoasemalla on kaikenmaailman yksityisyrittäjiä, jotka väittävät vievänsä teidät isolle buddhalle. Netissä on paljon varoituksia näistä "scammeistä". Valitettavasti en muista nyt bussin numeroa joka sinne kulkee.
      Leshanin buddhan jälkeen voi vielä samana iltana mennä Emeihin. Bussit kulkevat kuuteen saakka, mutta ei se mahdottoman hintaista taksillakaan ole. Emeivuorelle varaisin ainakin kaksi päivää. Tosin jos haluaa säästää jalkojaan, pääsee huipulle linja-autolla ja köysiradallakin. Auringonnousu on kai se juttu jota sinne huipulle mennään katsomaan eli väkisinkin siihen tulee yksi yöpyminen huipun lähellä.
      Vanhoista kaupungeista olen käynyt vain Anrenissa. Se on ihan ok. Plussana se, että siellä ei le hirvittävän paljon turisteja. Voi olla, että sinne järjestetään ryhmämatkojakin, mutta Jinshan bussiasemalta lähtee bussi Anreniin joka 40 mnuutti. Lippu ei ole mihinkään tiettyyn kellonaikaan vaan laiturille mennään jonottamaan ja bussit täytetään järjestyksessä. Huonolla tuurilla ei pääse ensimmäiseen bussiin. Tein viimekerralla puhelimella pienen videonkin Anrenista. http://youtu.be/VKxIl3cLMO0

    • dffsdfsdfdsfdsfdsfds

      Onpas täällä nyt Chongqinginmatkustajia ja hyvä niin:) Mäkin lähdössä tonne kohtapuoliin ja mites se vakiokysymys eli raha. Yleensä nostan Visalla ja kurssi sen verran parempi kuin ryöstäjäforexilla että nostokulujenkin jälkeen halvempaa (ellei nyt ihan pikkusummia kerrallaan nosta). Ajattelin sen verran vaihtaa että kiirettä ei ole automaattia löytää mutta kannattaako Kiinassakin tehdä näin?

      Toinen juttu mitä muistelen aiemmin lukeneeni oli että monessa paikassa voi kortilla maksaen valita maksun joko paikallisessa valuutassa tai kortin valuutalla eli euroissa ja yrittävät houkutella maksamaan euroissa ja epäedullisilla kurssilla. Samaa "etuahan" tarjotaan nykyään jo ihan esim Arlandan kentälläkin. Kiinassa kuitenkin kuulemma moni paikka saattaa huijata ja pistää maksamaan euroilla heidän määrittelemällään huonolla kurssilla vaikka paikallisen valuutan valitsisikin?

      Tässäpä muuten linkkikin tuohon muistelemaani keskusteluun.

      http://www.flyertalk.com/forum/china/1146772-using-credit-cards-china-great-cc-rip-off-dynamic-currency-conversion.html

    • HIltsukka1966

      Hei Happy-Buddha ja muut jo "kylässä" käyneet. 4 himoshoppaajaa on lähdössä loppuviikosta Chongqingiin. Löyttyykö kaupungista vastaavanlaista ostopaikkaa kuin Pekingissä on Silkkitori? Feikkikamaa halvalla ja armotonta tinkimistä!

      • Itse kun en juurikaan soppaile, niin en Chongqingistä tiedä, mutta jos Chengduun eksytte, niin heti pohjoisen juna-aseman vieressä on laaja lotusmarket, johon saa kyllä uppoamaan pari päivää. Eli asemaa vastapäätä ja Renmin Beilun vasemmalla puolella.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle

      Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.
      4
      2447
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      116
      1617
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      36
      1356
    4. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      156
      1181
    5. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1095
    6. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      113
      1082
    7. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      105
      1044
    8. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      57
      1041
    9. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      46
      909
    10. Vaikutat mukavalta ja

      hyväsydämiseltä ihmiseltä. Oltais oltu hyvät kaverit. ❤️
      Ikävä
      60
      882
    Aihe