Sisältö on sitä sun tätä.. Välillä varmaan ihan asiaa ja välillä täyttä roskaa. Muotia, kuulumisia, musiikkia, ajatuksia, tuotteiden esittelyä ja paloja yleensäki mun elämästä.
http://natiainen-iloveu.blogspot.com/ Olen tänä vuonna 18 vuotta täyttävä Espoolainen tyttö. Opiskelen kokiksi ensimmästä vuotta. Postaukset käsittelevät lähinnä elämääni vapaa-ajalla sekä koulussa. Viikonloppujen biletyksestä arkisiin chillailu hetkiin. Toisinaan tulee myös erikoisempia postauksia, mutta pääasiassa vetelen tuollaista peruslinjaa. Kuvia laittelen parhaani mukaan ja pyrin laittaman vain hyvälaatuisia. Kirjoitan helppolukuista tekstiä ja ulkopuolisenkin pitäis ymmärtää tekstieni idea. Päivittelen aina kun on vain asiaa, mutta en ihan joka päivä koska turhaa ja ajatuksetonta tekstiä on turhaa lukea.
http://natiainen-loveandbarbedwire.blogspot.com/ Kerron oman 10-vuotiaan eestinhevostammani elämästä. Tekstit on pitkiä ja niihin pyrin panostamaan enemmän, kuin kuviin. Kirjoitan iha selkää suomea, jota ei ainakaan pitäsi olla vaikea lukea. Päivittelen aina kuin vain käyn tallilla sekä toiveiden mukaan. Kerron avoimesti ongelmistamme, sekä hyvistä hetkistämme.
Kaksi 18-vuotiasta tyttöä (tai naisen alkua, miten sen nyt ottaa..) kirjoittelee naurun täyteläisestä (hieman härskistäkin) elämästään, omituisista aivoituksistaan, sekä ylipäänsäkin vain tyhmäilee pilkettä silmäkulmassa, sekä yhdessä että erikseen :) Blogissa käsitellään lähinnä kaikkea maan ja taivaan väliltä, mikä nyt sattuu meitä kiinnostamaan ja mistä meillä nyt sattuu olemaan asiaa :)
Tervetuloa kurkistamaan meidän elämän menoa, kommentoimaan ja mahdollisesti myös liittymään lukijaks :)
tossois 14 vuotiaan pojan lifestyle blogi :D erillaisuutena muihin suomalaisiin blogeihin kerron kaiken englanniksi! liittykää lukijoiks jos kiinnostaa :)
18-vuotias helsinkiläismimmi, joka rakastaa korkeita korkoja, loputonta shoppailua, matkustelua ja espanjan kieltä, ja kirjoittelee elämästään argentiinalaisen poikaystävänsä kanssa :)
0Äänestä
♥ Marja
Käykää tsekkaamassa, jos 18v tytön lifestyle blogi kiinnostaa! :-) Blogissa esillä usein mm. poikaystävä, musiikki, vaatteet, yleiset löpinät, mielipiteet yms! ♥
Vastaukset 34
Vanhimmat
http://onnellinentietamattomyys.blogspot.com/
Valokuvausta, matkustelua..
Dear- blogi
http://shoutingyournameallovertheworld.blogspot.com/
http://kardemumma-t.blogspot.com/
Tukholmassa asustelevan blogi.
http://emmafreakout.blogspot.com/
alotteleva 97 syntyny bloggaaja toivoo lukijoita, kommentteja ja palautetta :)
www.nnepaa.blogspot.com
http://brotherhoodofwardrobe.blogspot.com/
http://theheidimaria.blogspot.com/
http://faus-pax.blogspot.com/
http://cultofpersonality.blogaaja.fi/
Yhteiskunnallista, näkemyksiä...
en itse kirjoita blogia, mutta tässä olis yks mun lemppari blogeista!
http://tenminutesuntil.blogspot.com/ - Todella hyvänlaatuisia ISOJA kuvia ja paljon niitä, kirjoittaja vaikuttaa mukavalta IHANA koira!!
kannattaa ehdottomasti käydä tsekkaan! :)
http://justanothermakeupblog-angela.blogspot.com/
Kauneusblogi/meikkiblogi mm. tuotearvosteluja, tuotevertailuja, meikkauksia jne..
http://ruusujajasienia.blogspot.com/ Laihdutusblogini :)
Lifestyle blogi
www.terhins.blogspot.com
Sisältö on sitä sun tätä.. Välillä varmaan ihan asiaa ja välillä täyttä roskaa. Muotia, kuulumisia, musiikkia, ajatuksia, tuotteiden esittelyä ja paloja yleensäki mun elämästä.
http://chocolatcoeur.blogspot.com/
http://theprofessionalcinderella.blogspot.com/
Vähän aikaa sitten aloitin, lifestyle, tyyli ja matkustelu isoimpia aiheita :) Olisi kiva saada lukijoita!
http://kynnett.blogspot.com/
http://natiainen-iloveu.blogspot.com/
Olen tänä vuonna 18 vuotta täyttävä Espoolainen tyttö. Opiskelen kokiksi ensimmästä vuotta. Postaukset käsittelevät lähinnä elämääni vapaa-ajalla sekä koulussa. Viikonloppujen biletyksestä arkisiin chillailu hetkiin. Toisinaan tulee myös erikoisempia postauksia, mutta pääasiassa vetelen tuollaista peruslinjaa. Kuvia laittelen parhaani mukaan ja pyrin laittaman vain hyvälaatuisia. Kirjoitan helppolukuista tekstiä ja ulkopuolisenkin pitäis ymmärtää tekstieni idea. Päivittelen aina kun on vain asiaa, mutta en ihan joka päivä koska turhaa ja ajatuksetonta tekstiä on turhaa lukea.
http://natiainen-loveandbarbedwire.blogspot.com/
Kerron oman 10-vuotiaan eestinhevostammani elämästä. Tekstit on pitkiä ja niihin pyrin panostamaan enemmän, kuin kuviin. Kirjoitan iha selkää suomea, jota ei ainakaan pitäsi olla vaikea lukea. Päivittelen aina kuin vain käyn tallilla sekä toiveiden mukaan. Kerron avoimesti ongelmistamme, sekä hyvistä hetkistämme.
http://violetblog2.blogspot.com/
Lukiolaistytön arkea :)
Kuluttamisesta...mm. kuinka hyvissä työoloissa tehdään H&M vaatteita...
http://kuluttajapossu.blogspot.com/
http://poltetta.blogspot.com
normaalia 2 nuoren ihmisen elämää eri kaupungeissa, miten tytöt kasvavat. Sydänsurut ja ilot. Vasta vähän aikaa olemassa ollut blogi.
http://luxnglam.blogspot.com/
Parodiamielessä kirjoitettu "muotiblogi" ;)
http://emma-onelifeliveit.blogspot.com/
http://paniinipop.blogspot.com
Kaksi 18-vuotiasta tyttöä (tai naisen alkua, miten sen nyt ottaa..) kirjoittelee naurun täyteläisestä (hieman härskistäkin) elämästään, omituisista aivoituksistaan, sekä ylipäänsäkin vain tyhmäilee pilkettä silmäkulmassa, sekä yhdessä että erikseen :)
Blogissa käsitellään lähinnä kaikkea maan ja taivaan väliltä, mikä nyt sattuu meitä kiinnostamaan ja mistä meillä nyt sattuu olemaan asiaa :)
Tervetuloa kurkistamaan meidän elämän menoa, kommentoimaan ja mahdollisesti myös liittymään lukijaks :)
http://thebestofjjesley.blogspot.com/ Kirjoja, musaa, leffoja :) Ihan uusi, mutta yritän kirjottaa useemman kerran viikossa
http://essis-thenailadventure.blogspot.com ja http://sydammellakasityot.blogspot.com
http://www.icreateddisco.net
Elämää ja opiskelua Englannissa :)
http://elammelinssinlapi.blogspot.com/
Lifestyleblogi kahdelta kirjoittajalta.
http://eetus-reign.blogspot.com/
tossois 14 vuotiaan pojan lifestyle blogi :D erillaisuutena muihin suomalaisiin blogeihin kerron kaiken englanniksi! liittykää lukijoiks jos kiinnostaa :)
Mulla on kaksi blogia kynsiblogi http://essis-thenailadventure.blogspot.com ja käsityöblogi http://sydammellakasityot.blogspot.com
http://mitrr-mitusworld.blogspot.com/
tuossa olisi omani :))
http://chiquine.blogspot.com
18-vuotias helsinkiläismimmi, joka rakastaa korkeita korkoja, loputonta shoppailua, matkustelua ja espanjan kieltä, ja kirjoittelee elämästään argentiinalaisen poikaystävänsä kanssa :)
Käykää tsekkaamassa, jos 18v tytön lifestyle blogi kiinnostaa! :-) Blogissa esillä usein mm. poikaystävä, musiikki, vaatteet, yleiset löpinät, mielipiteet yms! ♥
http://twoandahalfreasons.blogspot.com/
http://jere-v.blogspot.fi/
16-vuotias poitsu kirjoittelee milloin mistäkin - lähinnä arkipäivän tapahtumista. :)
http://www.ernudesuka.blogspot.com/
Aktiivinen japanilaisen pop-kulttuurin ja animen blogi!