En tiedä rakastanko poikaystävääni enää..

Tunteeton(ko?)

..enkä sitä, onko tää mun viesti nyt oikeassa paikassa. Mutta ongelma on se, että en tiedä rakastanko poikaystävääni enää. Meillä menee kaikki hyvin, ja ollaan kohta oltu vuosi yhdessä. Nyt on taas pitkän aikaa ollut fiilis, että tuntuu, kuin en enää jotenkin rakastaisi häntä täysillä. Ja _taas_ siksi, että tää sama fiilis on ollut ennenkin, kuukaus tai pari sitten, mutta silloin se kyllä meni ohi. Enkä silloinkaan heti miettinyt, pitäiskö vain pistää poikki. Mietin että kumpi tuntuu paremmalta, olla tässä vai yksin. Nytkin vastaus on tavallaan sama, olla tässä.

Mutta en tiedä johtuuko se siitä, etten osaa oikeastaan enää olla yksinkään, vai oikeasti siitä, että tuntuu paremmalta olla yhdessä tän ihmisen kanssa. Eli olenko nyt rakastunut suhteeseen, vai poikaystävääni, sitä en enää tiedä. Suhteeseen rakastumisella tarkoitan nyt siis sitä, että tunnen etten voi olla yksinkään, ja kun kysyn iteltäni, miksi musta tuntuu paremmalta olla tän ihmisen kanssa yhdessä kuin olla yksin, mun mieleen tulee ekana vain arki ja esim. ystävät joita mulla on mun poikaystävän puolelta. Eli pelkään että mun maailman muuttuis sen myötä ihan täysin, että palaisin tavallaan takasin siihen pohjasakkaan, mitä olin ennen tän suhteen aloittamista.

Olin silloin aika hiljainen eikä mulla ollut kuin se sama vaihtumaton kaveripiiri, en ollut usein ulkona ja kavereita näin vain koulussa, en myöskään tuntenu kovin paljoa poikia, vaikka oon aina tuntenu itteni avoimemmaks yleensä miespuolisten seurassa.

Osa syynä tähän saattaa olla se, että tän jutun alkuaikoina me oltiin aika harvoin kahdestaan. Se sopi mulle ihan hyvin, koska tunsin oloni poikaystävän seurassa paljon paremmaksi, jos muitakin oli ympärillä. Nyt kun tarkemmin alan miettimään, niin oikeastaan meillä ei koskaan kahdestaan edes ole kovin hauskaa, me ei toteuteta päähänpistoksia ja lähdetä vaikka uimaan keskellä yötä ihan vain huvin vuoksi, ei kävellä johonkin mistä ei osata pois tai tehdä jotain ihan hassua. Se on aina sitä samaa. Mä menen niille, katsotaan telkkaa, ehkä syödään sen mutsin safkoja, katotaan taas telkkaa ja ollaan sylikkäin, sit se etenee suihinottoon ja ehkä panoon.

Aina sitä samaa. Eilen, kun oli taas tarkotus mennä poikaystävälle, toivoin vaan että murtasin vaikka jalkani ettei mun tarvis mennä sinne. Olisin mielummin ollu vaikka kotona katsomassa koko illan telkkaa, kuin poikaystäväni luona. Siellä taas samat kuviot, pantiin vähän jne. Joka kerta kun suudeltiin, mua oikeastaan kuvotti. En olis halunnut, mutten myöskään viittinyt kieltäytyä.

Illalla kun pääsin sieltä pois, huokasin ja poljin mahollisimman kovaa kotiin. Tosin olo ei helpottunu sielä.

Tiedän, että jos saataisiin vähän etäisyyttä toisiimme, jos jompikumpi olis poissa vaikka 2 viikkoa, tai ei oltais kahdestaan ollenkaan ja nähtäis vain kavereiden kanssa, tää olo menis ohi. Sit taas voisin tuntea sen, että rakastan mun poikaystävää. Mutta jotenkin mua alkaa ahdistaa kahestaan olo sen kanssa, en pidä siitä. Mutten toisaalta halua loukata sitä, ja sanoa että jos pidettäisiin vähän taukoa, sitäkään en halua. Sillonkin pelkään, että tavallaan menetän mun ystävät, mun elämän, mun arjen. Jos tää tunne alkaakin muodostua molemmin puoleiseksi.

Aina illalla sama kuvio toistuu, olen koneella ja toivotellaan miljoona kertaa toisillemme hyvät yöt mesen kautta tai sitten puhelimessa, mutta ei se tunnu samalta kuin ennen. Ennen hytisin paikallani siitä ihanasta tunteesta, etten tahdo mennä vielä mutta silti pitää. Ne kaikki sydämet mitä lähetettiin tuli sydämestä ja pelkkään hyvänyön toivotuksiin saatto mennä sen 15 min. Ja kun menin nukkumaan, mietin vain mun poikaystävää ja sitä, että taas huomenna toivottavasti nään sen. Nyt en enää mieti.

Onko tää nyt sit sitä kuuluisaa arkea? Sitä kun tuntee vain kiintymystä toiseen, muttei välttämättä sitä palavaa rakkautta? Kuuluko sen oikeasti mennä näin, vai olenko vain viallinen ihminen? Että kyllästyn, enkä osaakkaan rakastaa? Onko muille tapahtunut mitään tällaista, ja onko tää vain ohimenevää, tai ehkä se vuoden kriisi, kun tuntuu että pitääkö tässä nyt olla koko loppuelämä vaikka ehkä haluasikin sitä, mutta tavallaan ei?

Auttakaa mua, tuntuu niin hirveeltä ihmiseltä kun edes mietin tällasia asioita, vaikka kaikki on ihan hyvin.

7

1607

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • don´t worry

      Turhaan mun mielestä mietit että rakastatko vai et, tunnettahan se rakkauskin on loppujen lopuksi ja joskus häilyvää aluetta.
      Aika normaalia jossittelua, oman elämän suunnan hakemista, epävarmuutta, nuoruutta, sitähän se kaikki on.
      Vaikuttais että ette ole ns. ikupari ja sen vaan usein aistii joko toisesta tai itsestä mut suna en vielä menis eroamaan vaan rennosti nauttisin jokaisesta kivasta päivästä etenkin jos sä jäät muuten kovin yksin, ei kavereita jne.Jos sun tekee mielesi todella erota sulla pitäis olla fiilis että haluat olla yksin, vapaa, ilman häntä & nyt ei (vielä) oo sen aika joten päivä kerrallaan :)

    • Tunteeton(ko?)

      Ei mun tavallaan tee mieli erota. Tavallaan tahtoisin vain olla vähän aikaa yksin, ja sitten jos asiat nyt vaan vois mennä niin, niin aloittaa kaiken taas alusta tän saman ihmisen kanssa. Mutten tiedä onko se sitten enää mahdollista.

      Ja on mulla kyllä ystäviä, eli tiedän etten jäisi yksin, mutta silti tuntuisi tyhjältä. Kun kuitenkin puolet niistä kerroista viikossa kun oon jossain ulkona, oon mun poikaystävän seurassa joitenkin sen kavereiden kanssa. Toki voisin pitää heihinkin yhteyttä vaikka tää juttu nyt oliskin tässä, mutta osaa en kuitenkaan tunne niin hyvin että voisin vain soittaa ja pyytää tulemaan johonkin. Vaikka luulen että kaipaisin monen heistä seuraa, niidenkin joita en oikeastaan itse tunne.

      Toisaalta näihin mun tuntemuksiin vaikuttaa yks mun ystävä. Miespuolinen sellainen. Hän on yks riitelyn aihe meidän suhteessa. Joka kerta kun olen tän mun ystävän kanssa, poikaystävä aloittaa hirveän riidan siitä. Ilmeisesti mustasukkaisuudesta. Poikaystävälläni ei ole tyttöjä kavereina tai ei vapaa-ajalla ole heidän kanssaan, vaikka kyllä heitä tunteekin, joten luulen ettei hän vaan itse ymmärrä. Ystäväni on mulle todella tärkeä, ihan kuten muutkin ystäväni. Se voi olla yksi syy miks mua välillä ahdistaa. Tahdon tuntea oloni vapaaksi suhteessa, siis tietenkin suhteen rajoissa, mutta en halua että se rajoittaa muuta elämääni, tai esim. vie aikaa ystäviltäni. Tämän takia tunnen, etten voi olla normaalisti ihmisten kanssa koska seurustelen. Siis etenkään poikien.

      En tiedä mitä tehdä. Tää mun ystävä-asiani on jokseenkin selvinnyt, mutta tiedän että tästä tulee taas riita jos vietän aikaa ystäväni kanssa. Olen kyllä sanonut molemmille, että poikaystäväni ei voi muuttaa asiaa mitenkään, olen kuitenkin tuntenut ystäväni pitempään kuin poikaystäväni, joten jutun ei pitäisi edes olla hänelle mitenkään uusi tai outo. Aion siis viettää aikaa ystäväni kanssa ihan kuten ennenkin, en aio olla niin tossun alla. Enkä myöskään saada ketään tossun alle.

      • yukhl

        Joo-o mutta tarkoittaako se että sinä olet tässä yhtälössä poikystävä - sinä - ystävä
        keskellä sitä, että sun pitää valita vain sen vuoksi että tuo ketju ei nyt satu toimimaan? Tällaisia juttuja tulee aina eteen. Joskus se on myös toisinpäin eli ystävä sanoo ei ei ei, ihan kamala toi sun uusi ja kyse siitä onko toisten ihmisten havainnot samanlaisia aina kuin sun havainnot muista. Ei ne ole. Sun pitää koettaa luovia välissä ja olla näiden kahden kanssa eri aikoihin, kyllä he molemmat kestävät tilanteen jos haluavat pitää susta kiinni! :)


      • Tunteeton(ko?)
        yukhl kirjoitti:

        Joo-o mutta tarkoittaako se että sinä olet tässä yhtälössä poikystävä - sinä - ystävä
        keskellä sitä, että sun pitää valita vain sen vuoksi että tuo ketju ei nyt satu toimimaan? Tällaisia juttuja tulee aina eteen. Joskus se on myös toisinpäin eli ystävä sanoo ei ei ei, ihan kamala toi sun uusi ja kyse siitä onko toisten ihmisten havainnot samanlaisia aina kuin sun havainnot muista. Ei ne ole. Sun pitää koettaa luovia välissä ja olla näiden kahden kanssa eri aikoihin, kyllä he molemmat kestävät tilanteen jos haluavat pitää susta kiinni! :)

        Ei, onneksi kukaan ei ole pakottanu mua valitsemaan. Ja oon tainnu poikaystävälle ilmoittaa että en tule kummankaan väliltä valitsemaan, ystävästä en luovu mutten myöskään poikaystävästäni. Molemmat kyllä kestävät, mutta poikaystävä vetää sellaset raget joka kerrasta että alkaa tällä ystävälläkin pikkuhiljaa menemään hermo. Mutta toisaalta siinäpä huutaa ja mesoaa. Saa luvan tottua siihen että tää ystävä tulee olemaan kuvioissa eikä kovin nopeasti niistä häivy, ainakaan toivottavasti.

        Tänään on taas niin sellanen fiilis että jätin menemättä poikaystävälleni ihan vaan siksi että tuntui vastenmieliseltä koko ajatus. Että se menee taas sitä samaa kaavaa niinkuin aina ennen. Tylsää. Voitaisiin varmaan kokeilla jotain uutta yhdessä mutta en keksi oikeastaan mitään mikä meidät voisi yhdistää. Itseasiassa nyt kun mietin meillä ei ole oikeastaan mitään yhteistä mistä pidetään, oikeastaan ei mitään. Mutta en kyllä katso että se olisi pohja muka hyvälle suhteelle, ehkä se vaan tuo haasteita ja kiinnostavuutta peliin. Tosin meidän tapauksessa näin ei ole käynyt. Odottelen vielä jos tää tunne menisi ohi parissa kuukaudessa.


    • 20

      Jotenkin lukemani perusteella sain sen tunteen että olet tottunut tilanteeseen, eli sinusta on tavallaan poikaystäväsi suhteen tullut läheisriippuvainen mikä ei ole samaa kuin rakastaminen.
      Sama läheisriippuvaisuus/tottuminen on kyseessä myös pitkissä suhteissa joissa ei rakkaudesta enää ole tietoakaa, itse asiassa tunteita ei enää ole ollenkaan mukana ellei tottumista lasketa tunteeksi.

      Sinulla tuo tottuminen on tapahtunut aika nopeasti, toset alkavat vasta tuossa vuoden kieppeillä vasta rakastua, sitä ennen ovat vain tykänneet.

      Voi toki olla että et olekaan ollut rakastunut.

      • Tunteeton(ko?)

        Niin, voi olla..

        Tiedän, että olen rakastanut suhteen alussa, sillä en muuten olisi tänne asti "sinnitellyt" tän tunteen kanssa. Alussa on jokatapauksessa pakko olla ollut jotain tunnetta, sillä en lähtisi suhteeseen kenenkään kanssa ihan vain siksi että tsekkaisin kuinka homma etenee, enkä voi myöskään kiintyä ja tulla läheisriippuvaiseksi heti kun olen edes koko ihmiseen tutustunut, joten siitä, ettenkö olisi koskaan rakastanut, ei ole kyse.

        Musta vain tuntuu, että tässä on joku outo vaihe meneillään. Ehkä sellainen, että nyt ku ollaan oltu niin paljon kahdestaan, tahdon jotenkin repäistä itteni irti ja tuntea olevani itseni oma, en kenenkään muun. Tai sitten vain kyllästyn. En tiedä. Tahtoisin niin kovasti vielä rakastaa koska kyseessä on niin ihana ihminen, etten tahtoisi sellaisesta luopua.

        Tuntuu niin hirveältä ihmiseltä, miten rakkaus muka voi hiipua tai miten siihen voi kyllästyä? Näin nopeasti? Vai olenko sellainen ihminen, joka kaipaa sellaista action-luonteista ihmistä etten kyllästyisi. Ihan kuin mulle ei riittäisi mikään. En tiedä.


      • 20
        Tunteeton(ko?) kirjoitti:

        Niin, voi olla..

        Tiedän, että olen rakastanut suhteen alussa, sillä en muuten olisi tänne asti "sinnitellyt" tän tunteen kanssa. Alussa on jokatapauksessa pakko olla ollut jotain tunnetta, sillä en lähtisi suhteeseen kenenkään kanssa ihan vain siksi että tsekkaisin kuinka homma etenee, enkä voi myöskään kiintyä ja tulla läheisriippuvaiseksi heti kun olen edes koko ihmiseen tutustunut, joten siitä, ettenkö olisi koskaan rakastanut, ei ole kyse.

        Musta vain tuntuu, että tässä on joku outo vaihe meneillään. Ehkä sellainen, että nyt ku ollaan oltu niin paljon kahdestaan, tahdon jotenkin repäistä itteni irti ja tuntea olevani itseni oma, en kenenkään muun. Tai sitten vain kyllästyn. En tiedä. Tahtoisin niin kovasti vielä rakastaa koska kyseessä on niin ihana ihminen, etten tahtoisi sellaisesta luopua.

        Tuntuu niin hirveältä ihmiseltä, miten rakkaus muka voi hiipua tai miten siihen voi kyllästyä? Näin nopeasti? Vai olenko sellainen ihminen, joka kaipaa sellaista action-luonteista ihmistä etten kyllästyisi. Ihan kuin mulle ei riittäisi mikään. En tiedä.

        Niin, miksiköhän naiset rakastuvatkaan renttuihin, ehkäpä juuri tuosta "action" syystä.
        Mutta totta puhuen ei ihmisen tunne-elämä koskaan ole täysin vakaata, tunteita menee ja tulee, rakkaus mukaan lukien.
        Pitäkää jäähytauko ja katselkaa tialnnetta sitten, aika näyttää sillä nuoriahan te olette, mihin teillä on kiie.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      124
      2022
    2. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1933
    3. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      210
      1807
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      256
      1474
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1394
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      531
      1103
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      980
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      921
    9. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      348
      894
    Aihe