Heipä vain sinne! Täällä koneella näppäilee pian 19-vuotta täyttävä elämäniloinen tyttö, joka toivoo löytävän samanhenkisiä ihmisiä seurakseen. Olin jonkun aikaa poissa Suomesta, minkä takia moni asiassa elämässä sai muutoksia ja olisi kiva myös muutosten kautta löytää uusia ihmisiä täältä kylmästä Pohjolasta.
Yritän kuvailla muutamalla lauseella itseäni, vaikka en ole siinä erityisen hyvä. Matkailu ja erilaiset kulttuurit kuuluvat kiinnostuksiini - tahdon kokeilla sellaista mitä en ole tehnyt ja matkustaa paikkoihin missä en ole käynyt. Elämä tuntuu välillä pieneltä seikkailulta ja siksi pyrinkin elämään tätä hetkeä ja tulevaisuutta varten. Tähän vastapainoksi sisälläni elää kuitenkin pieni kotihiiri - nautin illan viettämisestä hyvän kaveriporukan tai perheeni parissa.
Ihmisiä ja eläimiä rakastavana persoonana koen olevani varsin avarakatseinen, sillä tulen toimeen erilaisten ihmisten kanssa ja kaveripiirini onkin aika värikäs. Ujon luonteen olen aina omannut, mutta se on alkanut hälvetä kokemusten myötä.
En osaa rajata tätä kellekkään tietylle ryhmälle, joten jos koet halua kirjoittaa niin kirjoita. :) Haen vain kavereita joille voi kirjoittaa kaikkea taivaan ja maan väliltä, joten privaattiseuraa tai muihin hämäräpuuhiin henkilöitä etsivät tyypit, älkää vaivautuko.
Kerrothan sitten mailissasi jotain itsestäsi?
[email protected]
Nuorella neidillä on mailikavereita hakusessa :)
Sundaygirl
1
174
Vastaukset
- tgdgaggagas
käytätkö mesee?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?847152Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit277089Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1176225Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455424Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik885341Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa635235Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus415130Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274615Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv193565Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto
vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html3013420