Miten lapsettomia oikein pitää käsitellä?!

Näinhän se on. Lapset saaneella ei ymmärrys riitä siihen tyhjiöön, jonka lapsettomuus jättää. Jokainen muistutus teidän onnestanne on hänelle muistutus omasta epäonnesta. On lapsettomia, jotka ovat katkeria ja onnettomia, sitten on niitä, jotka kaikesta huolimatta voivat iloita toisten puolesta. Sitten on niitä, jotka salaa iloitsevat toisten puolesta, eivätkä ole niin hirveän kateellisia, ja sitten on niitä, jotka ovat salaa tai avoimesti katkeria ja jotka näkevät tilanteen lähinnä vain toisten onnena ja omana tappiona. Mihin sarjaan sukulaisesi nyt sitten kuuluu, on oikeastaan aivan sama.

Lapsen saanut ei voi todellakaan koskaan ymmärtää lapsettoman tuskaa. Ei voi. Lapseton kyllä tietää ja ymmärtää sen onnen, joka lapsen saanutta on kohdannut. Hän näkee sitä päivittäin, tuskaisena kauhuna siitä, että jäi itse vajaaksi ikuisiksi ajoiksi. Häntä muistutetaan, vaikkakin usein tahtomatta, siitä mistä hän jäi paitsi.

Paras tekosi on vain yrittää ymmärtää ja kuunnella. Hehkuta lapsistasi ja perheonnestasi niille, kenellä perhettä on. Älä kaada onneasi lapsettoman niskaan. Iloitse siis salaa. Väistämättä lapsen saaneista ja lapsettomista tulee viholliset, ei kuitenkaan kaikista. Lapseton saattaa vältellä lapsen saanutta kuin pahinta vihollistaan. Hän välttelee lapsiperheiden ja lapsia saaneiden ihmisten seuraa. Enkä ihmettele, miksi itseään pitäisi kiduttaa muiden onnea seuraamalla?? Jokainen hetki voi olla kidutusta, jota kukaan lapsen saanut ei vaan voi käsittää. Tämä näkyy pahiten ehkä niiden unohtamisena, jotka olivat itse lapsettomia ja kuin ihmeen kaupalla saivatkin lapsen. Nämä entiset ystävät eivät enää muista mitä oli olla lapseton ja niinpä heistäkin tulee osallisia "kidutukseen".

Jos tilanne on tuo mitä kuvailet, epäilen, että et ole osannut huomioida lapsetonta ystävääsi tarpeeksi hänen näkökulmastaan. Harva lapseton käyttäytyy noin syyttä. On niitä keskenkasvuisiakin naisia olemassa, jotka voisivat kuulua tuohon kastiin, mutta luulenpa että niitä on vähemmistö. Sen sijaan, että hehkutat perheonneasi voisit keskittyä vain kuulemaan tätä ystävääsi. Älä lohduta, älä yritä herättää vääriä toiveita tyyliin "kyllä teillä vielä joskus onnistaa". Jos mikään muu ei auta niin suvustakin pääsee eroon. Kuka käskee kaveerata? Poista tarpeen mukaan ystävä FB-kavereistasi tai laita hänet sellaiselle listalle, jonne kuvat eivät näy?

Lapsettomuus voi olla ikuista. Siitä ylitse pääseminen on vuosien surutyö. Se on jopa pahempaa kuin läheisen kuolema. Sen tuskaa ei siis pidä aliarvioida. Ihminen voi olla kateellinen monesta asiasta. Parisuhteita tulee ja menee, lopullinen lapsettomuus tai vaikkakin vasta hetken kestänyt voi olla niin paha shokki ihmiselle, että se ajaa masennukseen ja totaaliseen elämänilon katoamiseen. Lapset eivät tule ja mene, toisin kuin parisuhteet ja ystävät.

- älä utele tai tivaa tilanteesta, hoidoista tms. (Lapseton kyllä kertoo jos haluaa, aina ei vaan jaksa jauhaa lapsettomuudesta tai käydä läpi tilannekatsausta.Olisi mukava välillä vaan renoutua ystävän seurassa ja unohtaa hetkeksi kaikki lapsettomuusmurheet!)
- älä tee asiasta numeroa, älä ainakaan sääli, surkuttele jatkuvasti ja kohtele lapsetonta kuin jotain rikki menevää. (Mitä enemmän asiasta tehdään numeroa, varotaan paniikinomaisesti sanomasta mitään lapsiin liittyvääkään ja ollaan vaivaantuneita, sitä kiusallisempaa se kaikille on ja asia kummittelee koko ajan ilmassa.)
- ole luonnollisesti ja ihan kuin ennenkin (ei sinun tarvitse valehdella tai salailla asioita omasta lapsiarjestasi, jos salaat, se näkyy läpi ja molemmat tietävät ettei keskustelu ole luontevaa)
- voit ihan hyvin kertoa omia perhekuulumisiasi (säastä kuitenkin ne kaikkein siirappisimmat onnenhetket toisille äideille)
- ÄLÄ KOSKAAN sano "kyllä sinä sitten ymmärrät kun on omia lapsia...."
- jos lapseton itse aloittaa puhumaan asiasta, kuuntele (ei tarvitse osata sanoakaan mitään, usein sekin auttaa paljon, että saa vaan vuodattaa mieltä painavat asiat ja pelot)
- tehkää edelleen ihan normaaleita asioita, käykää shoppaamassa, elokuvissa, kahvilla, syömässä toistenne luona, kävelyllä jne. (ts. kaikkea kivaa mitä ennenkin, joskus lapsen kanssa ja joskus ilman)
- ja ennen kaikkea puhukaa ja juorutkaa ihan kuin ennen, eihän koko elämä kummallakaan ole lapsettomuutta tai vauvaa, miksi siis pitäisi aina vain jauhaa niistä???

Tärkeintä on mielestäni se, että lapsettomuudesta ei tehdä mitään mörköä. Se nyt vain on ikävä riesa, mutta ei sen tarvitse antaa rytmittää kaikkea ystävyydessä. Kun molemmat suhtautuvat luontevasti ja asiasta puhutaan jos tarve vaatii, niin silloin on mukavaa kaikilla. Ei lapsetonta tarvitse pelätä ja mitä enemmän asiasta hermoilee, sitä vaivaantuneempaa on. Silloin asia on koko ajan läsnä, vaikka sitä ei ääneen sanottaisikaan... eli rennosti vaan :)

opettele ymmärtämään.se piisaa.äläkä vaan omaa napaa tuijota.

Joo mutta hei -iloitse salaa. Kyllä lapsellinen saa ja pitääkin olla iloinen ja onnellinen lapsestaan. Entäs sitten kun lapsettomuudesta kärsinyt saa lapsen, kai muistaa sitten olla iloitsematta siitä? Ihan totta hei, olen itsekin juuri kovissa hoidoissa mutta ymmärrän silti ettei toisten lapset ole multa pois eikä että heidän pitäis sulkeutua koteihinsa näyttääkseen onnensa lapsistaan! Sama pätee sit kaikkeen, ei saa olla iloinen vaikka talokaupoista kun joku toinen on kuitenkin koditon. Turha iloita tutkintoa tai työtä kun työttömiä ja syrjäytyneitä piisaa. Kyllä lapsettomuus on kamala asia mutta siltikään se ei ole lapsellisten vastuulla. Aina vaan heidän pitäis ymmärtää vaikka jotkut lapsettomat kohtelee ihan törkeästi, suoranaista vihapuhetta kuulee monesti! Ja ap:lle, kyllä todellakin ystäväsi voi olla sulle vihoissaan ihan vaan siksi että sulla on lapsia.

Aintu, sinä et taida nyt ihan ymmärtää asiaa, vaikka olet itse lapseton. Sinä kuulut niihin, jotka sietävät tilanteen paremmin? Huomaatko itse, että yleistät? Eivät kaikki lapsettomat ole sinunlaisiasi. Pointti on siinä, että jokaista meistä tulee käsitellä yksilönä. On parasta ehkä vain kysyä lapsettomalta ystävältä, millä tavoin voisi itse häntä auttaa, mitä hän toivoisi ja ehkä jopa kysyä miten hänen tulisi omaa onneaan hänen seurassaan käsitellä?

Aintulle vielä, että kaikki muu on korjattavissa, jos nyt sitten vaikka lottovoitolla, mutta lopullista lapsettomuutta ei mikään koskaan muuta miksikään. Lapsia ei tule sitten 50v, 70v tai 90v, kuten voi olla omaisuutta tai rahaa. Ihan järjetöntä verrata näitä asioita keskenään.

Minä olen lapseton, en omasta tahdostani. Kärsin suunnattomasti siitä, että olen jäänyt lapsettomaksi. Minä suon toisille onnen, mutta en halua olla siinä mukana varsinaisesti. Kierrän lapsiperheet kaukaa. Lupaan ja vannon, että jos ihme joskus tapahtuisi ja sitä ei todellakaan tapahdu, en ikinä unohda lapsettomuuteni tuskaa.

Kaikista pahinta on se, että ihminen kuvittelee ymmärtävänsä, kun hänellä ei ole hajuakaan. Ihmisellä ei vain ole kykyä ymmärtää aidosti, jos asiaa ei ole itse kohdannut ja kokenut. Myötätuntoa voi osoittaa, mutta aitoa myötäelämistä voi kokea vain saman kokenut.

On totta, että joillekin lapsettomille oma kyvyttömyys on elämää suurempi suru. Sitä ei tule mitätöidä tai väheksyä, vain sen takia, että toisille asia ei ole niin dramaattinen. Kukin menee täällä tyylillään, jos lapseton katkaisee välit niin so what. Ei kenenkään tarvitse sietää ihan mitä tahansa. Kenenkään ei tarvitse pakolla kaveerata.

Minulla on kavereita, jotka ovat saaneet lapsen, ehkä jopa kohtukuoleman jälkeen. Olen iloinen heidän puolestaan, mutta en silti ole ihan omasta suruajastani johtuen aktiivinen vieras lapsiperheissä. Muistan kyllä aina mainita heidän valittaessaan lapsiperheen ongelmista siitä, että toisilla on muut murheet, kuten se että ei saa lasta vaikka kuinka haluaisi ja sitten täällä kulkee vapaana ihmisiä, jotka vievät mennessään koko perheen tai ainakin viattomat lapset.. Siis ei todellakaan ole tasan onnenlahjat. Lapsiperheen vaikeuksista valittaminen tai se, että kertoo vain perheen onnellisista tapahtumista, eivät oikein sovellu puheenaiheeksi kaikkien lapsettomien kanssa.

Jos tunnet ystäväsi, tiedät mitä hänen kanssaan voit puhua tai miten toimia. Miksi ihmeessä te ette kysy lapsettomilta itseltään vaan täällä palstalla, että miten heitä tulee käsitellä? Minä olen sanonut ystävilleni, että ole kuin ennenkin, mutta tiedosta, että minua lapsettomuus satuttaa todella syvältä, riittää että olet läsnä ja kuulet minut, ei kannata lohduttaa. Näillä eväillä olemme päässeet kumpikin osalliseksi toisen onnesta ja surusta. Minulla onneksi on ystäviä, jotka kuulevat minut.

En todellakaan aio iloita salaa! Minulla on oikeus elää elämääni siten miten sitä elän: normaalisti.

"Miksi ihmeessä te ette kysy lapsettomilta itseltään vaan täällä palstalla, että miten heitä tulee käsitellä?" - Miten kysyt, jos kadulla mennään vain ohi, jos sukujuhliin kielletään tulemasta tai ei tulla itse?

Minulla on oikeus kirjoittaa Facebookiin mitä kirjoitan, minulla on oikeus vastata kun kysytään, oliko helppo tulla raskaaksi tai miten raskaus sujui (lapseton oli vieressä kuulemassa kun minulta kyseltiin ja miten sitten juteltiin raskauksista). Minulla on oikeus istua huoneessa lasteni kanssa ilman, että meitä tuijotetaan pahasti. Minulla on oikeus olla oma itseni (joka EI yritä tahallaan loukata ketään, koskaan) ilman, että minusta puhutaan pahaa.

Iloitse salaa?! EN! En käske lapsetonta suremaan salaa, mutta pyydän että saan itse elää normaalisti lapset näkyen, onnen kuuluen.

Oikeastiko lapsettomat kaikkoavat ympäriltäni jos:

Muutaman kerran viikossa naamakirjani päivityksessä lukee jotain lapsiin liittyvää?
Jos edellä mainitussa paikassa on lasteni kuvia mutta myös paljon muita?
Jos elän kotiäidin elämää käyden myös omissa harrastuksissa ja vapaaehtoistyötä tekemässä?
Jos tapaan ystäviäni kahvien tai ruuan merkeissä ilman lapsia?
Jos käyn miehen kanssa kaksin elokuvissa lasten ollessa mummulla ja vaarilla?

En hehkuta mitään, en ole sitä tyyppiä.

Kyse on sukulaisista, heitäpä ei voi edes valita kun ystävät yleensä valitsevat sinut (tai antavat sinun mennä).

Mitä pahaa minä siis olen tehnyt?

Meitä lapsettomiakin on moneen junaan. Itse olen sellaisessa vaiheessa suruni suhteen, että kykenen jo iloitsemaan toisten kanssa heidän lapsistaan ja vastasyntyneistään. Lapsen syntymä on sellainen ihme, että miksei siitä olisi iloinen, oli lapsi helpolla tai vaikeuksilla saatu? Minusta on kiva lukea fb:ssa kavereiden iloisia kertomuksia sattumuksista lastensa kanssa. Ei toisten ilo ole minulta pois, siitä voi tulla myös minun iloni siihen hetkeen. Olemme vielä lapsettomuushoidoissa ja toki iloitsemme kovasti, jos saamme oman lapsen. Kuitenkin, tämänhetkinen elämäkin on elettävä ja lapsen saatuani saattaisin katua nihkeää suhtautumistani muiden vastaaviin ilouutisiin... Joten antaa mennä vaan, ap!

Kaikesta sanomastasi Ärsyyntynyt huomaa, että et voi asettua toisen asemaan. Elä siis elämääsi kuten itse haluat, siihenhän sinulla on oikeus. Minä jos olisin sukulaisesi, en myöskään haluaisi olla kanssasi missään tekemisissä luulen.
Sanasi kertovat nyt aika paljon. Sukulaisistaan ei tarvitse pitää, heitä ei tarvitse sietää, heidän kanssaan ei tarvitse olla missään tekemisissä. Joten sen sijaan, että oletat lapsettoman ystäväsi muuttuvan, tulee sinun itsesi muuttua. Jos tämä ei sovi, parasta on katkaista välit. Se on hyvin yksinkertaista.

Halusin kurkistaa tälle palstalle, koska niin monet omasta halustaan lapsettomat käyvät tuolla lapsiperhe palstalla kekkuloimassa...
Ja surukseni huomaan, että suvaitsevaisuus on täälläkin vain yhden suuntaista. :( Lapsetonta pitää ymmärtää ja tukea ja lohduttaa ja se jolla on lapsia on itsekeskeinen, jos haluaa iloita omasta elämästään.
Tilanne nyt vain on sellainen, että kaikki ihmiset eivät saa lapsia. Ja osa heistä ei saa lapsia keskenään, mutta saattaisi saada uuden kumppanin kanssa. Vaikka se on tuska ja suru lapsettomalle, ei voida olettaa muiden ihmisten alkavan elämään jotain hys-hys elämää.
Sekin on surullista, että lapsettomuus rampauttaa ja elämä jää elämättä. :(

Aivan, juuri näin. Aivan naurettavaa, että lapsellinen tulee tänne moralisoimaan niitä, jotka haluavat lapsia eivätkä niitä saa. No eipä se mitään, itse moralisoin nykyään aina kun mahdollista niitä, jotka lapsia ovat saaneet ja valittavat perhe-elämää helvetiksi, lapsiaan ikäviksi, kenties lasta ei edes rakasteta. Takaisin tulee ihan varmasti, jos niikseen tulee. Ihan hävytöntä valittaa omasta elämästään sellaiselle, joka tekisi mitä tahansa, jos voisi itse saada sen lapsen!

Mikähän tämä elämän epäoikeudenmukaisuus oikeasti on, ovatko kypsiä ne ketkä eivät saa lasta vaikka kuinka haluavat ja epäkypsiä ne, jotka tarvitsevat lastensa "koulutuksen"?

Itse laitoin välit poikki ystäväni kanssa, koska hän sai lapsen. Eniten välientulehtumiseen vaikutti ystäväni käytös minua kohtaan. Koko ajan puhui vaan iihanasta kersastaan, imettämisestä ja siitä kuinka monta lasta he aikovat hankkia. Kuulemma toinen lapsi laitetaan alulle kun tämä esikoinen täyttää vuoden. Joka ikinen lause jonka hän päästi suustaan, satutti mua ihan helvetisti. Ja eniten mua huvittaa tässä asiassa se, että ystäväni myönsi halunneensa raskaaksi vaan sen takia, että pääsee äitiyslomalle, koska töissä on niin rankkaa.

Hän oli hyvinkin tietoinen meidän lapsettomuudesta ja hoidoista, mutta ei halunnut millään lailla mua tukea. Päinvastoin, sai mut tuntemaan itseni huonoksi ihmiseksi, koska en raskautunutkaan heti, kuten hän. Muutenkin hän on sellainen ihminen, jolla ei ole elämässä ollut ikinä mitään vastoinkäymisiä, itselläni ollut vähän liikaakin, joka asiassa jotakin. Nykyään en ole ystäväni kanssa enää missään tekemisissä, pelkästään se, että ajattelen häntä, saa mut voimaan pahoin. Todella vastenmielinen ihminen ja niin on myös kersansa.

Mun mielestä jokaisella on oikeus biologiseen lapseen. Eihän se nyt voi olla niin, että toiset saa muttei toiset!

"Mun mielestä jokaisella on oikeus biologiseen lapseen. Eihän se nyt voi olla niin, että toiset saa muttei toiset!"

Onpa aika lapsellinen lausahdus. Elämä ei ole oikeudenmukaista, mutta on paljon suurempiakin kärsimyksen aiheita kuin lapsettomuus.

Jos elämä olisi oikeudenmukaista, niin jokaisella lapsella olisi oikeus hyviin ja rakastaviin vanhempiin. Mutta niin vaan lapsia elelee kurjuudessa ja kadulla liimaa haistellen.

Oletko ajatellut koskaan, että lapsettomuus ei välttämättä edes ole syy katkaista välit sinuun? Se voi tietysti olla osasyynä ja viimeinen niitti sille ajatukselle. Entäs jos yksinkertaisesti seurasi ei ole toivottua muuten? Ikävä ajatus, mutta mieti kuitenkin...

Olen huomannut itse vältteleväni muutamia entisiä hyviä ystäviä ihan vaan sen vuoksi, että tämä lapsettomuusasia toi ystävyydestämme esiin selvemmin ne puolet, mitkä olin kyllä jo huomannut aikaisemminkin mutten kiinnittänyt niihin niin paljon huomiota. On alkanut ärsyttää kun ei ole mitään yhteistä tekemistäkään saatika puhumista enää kun toinen vaan elää pelkkää kotiäidin elämää neljän seinän sisällä ja elämä on vaan 100% sitä. Se ei nyt minua tässä elämäntilanteessa vaan kiinnosta.
Nyt on alkanut toden teolla ottaa päähän ystäväni säälit ja vaivaannuttava ylivarovaisuus lapsiasioissa minun seurassa, vaikka olen sanonut ettei tarvitse. Sen myötä on alkanut ärsyttää toisessa jo ihan kaikki pienetkin jutut ja tavat (vähän kuin parisuhteessa!), huumorintajuttomuus, se että aina jankuttaa ja utelee hoidoista vaikken itse jaksa jauhaa niistä KOKO AJAN, tylsät jutut kaikin puolin, syyllistys kun ei nähdä enää niin usein, ihme konservatiivisuus, kaikki tapaamiset vauvan aikatauluilla, aina pakko vaan kahvitella koska mikään muu ei kiinnosta tai muuhun ei ole koskaan muka aikaa jne. Eipä meillä ole enää paljonkaan mitään yhteistä ja en enää hänen seurassaan rentoudu tai vietä iloista aikaa niin kuin muiden kanssa. Miksi sitten näkemään edes kun aina se tuntuu velvollisuudelta. Odotan rohkeutta katkaista kokonaan välit. Siihen asti välttelen...

Ehkä sukulaisellasi sama homma. Seurasi ja juttusi eivät vaan enää kiinnosta. Olette ehkä niin eri suuntiin kasvaneet, ettei mitään yhteistä ole ja näkeminen ei anna mitään positiivista. Ei se lapsettomuus välttämättä ole ainoa asia. Voi olla että se vain laukaisi tilanteen.

Jos lapsettomille kertoo lapsiperheen onnesta, se tuntuu samalle kuin kertoisi syöpäpotilaalle, miten hienoa on, kun on itse terve. Olen itse ainakin huomannut, että loukkaannun tosi pienistäkin asioista ja en enää tapaakaan tuttuja, jotka vain hehkuttavat lapsiperheensä elämää. Olen tekemisissä niiden kanssa, joiden kanssa voidaan jutella jotain ihan muuta ja unohtaa ne lapsi asiat. Jokainen onnenhetki jonka kuulee lapsiin liittyen, on kuin viiltäisi veitsellä pienen haavan sydämeen.

..muttei idiootti. Lapsen omaavat ihmiset eivät ymmärrä että kysymys on aina siitä mikä on ulosanti. Lapset eivät ole ongelma VAAN HEIDÄN VANHEMPANSA! Tämä kaltaiset ihmiset kuten keskustelun aloittaja, voivat siis ottaa ja katsoa peiliin. He eivät todellakaan ole niin täydellisiä pyhimyksiä mitä antavat itsestään näyttää.

Valitettavasti lasten saanti on yksinkertista biologiaa, vaikka jotkut eivät niitä saakkaan. Aina on ollut myös lapsettomia ihmisiä.
Ei siitäkään voi olla pahoillaan, että joku kaljuuntuu ja joku ei.
Lapsettomuus on ikävä asia. Mutta se ei ole meidän muiden vika, jos joku toinen ei saa lasta. Eivätkä kenenkään toisen lapset ole toiselta pois.
Lapsen saanti ei ole mikään subjektiivinen oikeus.
Ja ehkäpä lapsellisetkin osaisivat "kohdella oikein", jos tuotaisiin julki miten kipeää asia tekee.
On sekin noloa, että ei kehtaa kertoa lapsettomille ystäväpariskunnille omasta odotuksestaan, ettei niistä tuntuisi kurjalta... Sitten ei keksitä miten asiasta puhuttaisiin, ennen kuin ei enää voida peitellä..
Olen tehnyt töitä vastasyntyneiden teholla ja tiedän myös minkä laisiin asioihin voi johtaa se, että väkisellä tehdään lapsia... Siellä jopa osaston lääkärit ovat sitä mieltä, että asioista ei puhuta tarpeeksi. Joskus lapsettomuuteen on olemassa helppo ratkaisu : vaihtaa kumppania. Valitettavaa, mutta siihen on joskus syynsä miksi kaksi ihmistä ei saa yhdessä lasta. Aikuisen ihmisen halu lisääntyä ei saisi ohittaa lapsen oikeutta terveeseen elämään.

Hei!

Teille perheellisille on yksin suomi24:ssa jo yli 40 palstaa, missä voi jakaa kokemuksia perhe-elämästä ja omista mussukoista. Olisiko liikaa pyydetty jos pysyisitte niillä, luulisi ainakin aiheita löytyvän jokaiselle kun vaipoista ja koliikistakin on omat palstansa... Noilla palstoilla ei ole meille lapsettomille mitään muuta kuin muistutuksia siitä, että perhe-elämä ei koske meitä. Saisimmeko siis edes täällä jakaa kokemuksiamme rauhassa? Jossain tätä surua olisi kiva purkaa ja asioista keskustella. Tänne ei kuitenkaan ole mukava enää tulla kun yhtäkkiä keskusteluissa aina ensimmäiseksi silmiin osuu lapsettomien moralisointia ja nälvimistä.

Haluaisin vain muistuttaa, että moni perheellinen kohtaa ehkä muutamia lapsettomia elämässään. Moni kokee senkin liian hankalaksi ja raskaaksi.Me kuitenkin elämme maailmassa, jossa näemme lapsia ja perheitä ihan joka puolella. Kohtaamme satoja perheellisiä, joka päivä ja joka viikko vuodesta toiseen. Telkkarissa varmaan joka toinen mainos liittyy perheeseen, lapsiin jne. Kaduilla mainostetaan myös. Kaduilla, busseissa yms. on joka puolella perheellisiä.vaunuja menee minne ikinä katsookin. Lehdet pursuaa lapsiperheasiaa. Postista putkahtaa vauva-lehden mainos, olenhan sen ikäinen... Urheilupaikoille lähdetään iloisina koko perheen voimin jne. Kaikki tämä on tietysti normaalia elämää, minkä kuuluukin saada näkyä! Kukaan ei käske sitä elämää piilottamaan.

Minnekään ei voi paeta sitä tosiseikkaa, että oletusarvo yhteiskunnassa on se, että jokaisella automaattisesti on tässä iässä lapsia, tietenkin.Vaan kun ei aina ole vaikka kuinka toivoisi ja sitä ei pääse pakoon yhtään minnekään edes niinä hetkinä kun ei aina jaksaisi ottaa vastaan satapäin muistutuksia asiasta. Täällä sentään kipeistä asioista on ennen voinut rauhassa puhua. Nyt sekin tuntuu menevän kinasteluksi perheellisten kanssa. Huoh :( Miksi?!? Teillä on koko maailma tilaa temmeltää perheenne kanssa ja täälläkin ties kuinka monta keskustelupalstaa. Miksette voi antaa meidän olla edes täällä keskenämme? Miksi pitää tulla tännekin esittelemään näkemyksiä ja sitä ihanaa perheonnea, kertomaan kuinka se on niin suurta ja autuasta, ettei sitä voi mitenkään piilottaa tai himmentää?! Kiitos, sen tiesimmekin jo, mutta mukavaa, että tuli vielä täällä palstallakin se asia nyt esille ja kerrattua. Ja vielä päälle ihmetellään kun lapsettomat haluaakin hiivuttaa välit ja ihmettyä, että miksi näin on. Niin, mistähän se voisi johtua?

Kyllä minä ainakin itse juttelen ihmisten kanssa niistä asioista, jotka eivät heitä satuta. Tarkoitan, että jos joku henkilö on sairas, en kerro miten kiva on olla terve tai miten hyvältä tuntuu, jos jonkulla on rahahuolia, en kerro miten kiva on kun on rahaa ja voi tehdä sitä ja sitä ja jos ystäväni on lapseton, en kerro hänelle mitä kaikkea kivaa taas tehtiin lasten kanssa. Kyllä hiukan voi ottaa huomioon toisen ja toisen tunteet ja olla oikea ystävä. Kyllä meillä on oikeus puhua näistä asioista ihan julkisesti, mutta tosissaan tosi ystävä ottaa huomioon myös toisen tunteet eikä satuta.

Joku vaan: Niin lapsettomathan niitä pahoja on kun ovat ottaneet lääketieteen avut avukseen, eiköstä juu. Menepä sanomaan tuo sama narkomaaneille ja alkoholisti äideille, jotka synnyttävät lapsia kelletahansa ja nämä lapset tulevat tähän maailmaan usein jo riippuvaisina ja kehityshäiriöisinä. Sinulla on kyllä todella paha tunne vamma, kun menet sanomaan ihmisille jotain tuollaista. Toivon todella että joku asiakkaasi tekee sinusta joskus valituksen että joudut tekemään asenne muutoksen.

Lapsettomat ihmiset eivät puhu hoidoistaan ja ongelmistaa tuollaisten idioottien vuoksi jotka väittää että ongelma on tabu itse lapsettomille ei muille. Kyllä lapsettomat pakostakin ei halua nousta esiin kun ihmisten reagtio juuri tuollaista "asia korjaantuu kun vaihdat paria" tai "teitä ei ole vain tarkoitettu vahemmiksi kun ette saa luonnostaan". Toiseksi yhteiskunta ei ole tasaarvoinen, sillä lapsettomuus hoidoista joudutaan maksamaan kovia summia ja niillä joilla ei ole varaa joutuvat hakemaan lainaa tai olemaan ilman. Lapsettomuushoitojen poissa oloja ei myöskään korvata jos olet töissä, joten ihan kun hoitojen hinnat ei olisi tarpeeksi niin se vaikuttaa myös tietyillä aloilla palkaan.

Sinä syylistät lapsettomia pariskuntia viestissä ja väität ettei asioihin ole mitään muuta oikeaa ratkaisua kuin parin vaihto. Samalla lailla me voisimme sanoa kaikille lapsiperheiden vanhemmille jotka valittavat arjestaan lasten kanssa että helvettiäkö ovat lapsensa hankineet jos eivät elämäänsä kestä. Siis kommentisi oli todella typerä. Joten mene sinä "väkisin" tekemään itse niitä lapsia, kyllä lapsettomat saa lapsia, niitä ei tehdä vaan ne ovat lahja. Ja kyllä ihan normaalistinkin alkunsa saaneet lapset voivat tarvita tehohoitoa joten älä yleistä.

Huom! Minä en syyllistänyt lapsettomia, enkä tietenkään työsäni sanoisi kenellekään: vaihda paria :(
Luulostasi huolimatta en ole idiootti enkä tunteeton moukka.
Mutta faktat faktoina.
En sanonut, ettei lääketiedettä saa käyttää apuna. Saa, mutta joillekin (HUOM! Joillekin) saattaa tulla aiheelliseksi miettiä kuinka paljon sitä lääketiedettä käytetään avuksi.
Sitten, kun ollaan saatu lääketieteen avustamana se 7 keskenmenoa ja lopulta ns. tärppää ja saadaan vauva pysymään sisällä 29 viikkoa, jonka jälkeen se käy läpi 6-12 isoa leikkausta ja menehtyy ennen kuin koskaan pääsee kotiin... Näitä on ja valitettavan paljon :(
Sitä minä tarkoitin. Että jos lapsi ja sen saaminen on kaikkein tärkeintä, pitää olla valmis joustoihin; käyttämään luovutettuja soluja, vaihtamaan kumppania ja lopulta ehkä adoptoimaan.
Ja kyllä, lapsettomiakin käy lapsellisten palstoilla...
Ja minä en mitenkään kieri onnesta lapsineni teidän kustannuksellanne. Itse asiassa itse olisin ollut valmis luovuttamaan sukusolujani, koskapa raskautuminen on ollut minulle helppoa, mutta puolisoni ei kyseistä tekoa hyväksynyt.
Ja tiedoksi; en siis väittänyt kaikkien keskosvauvojen menehtyvän, olevan kehityshäiriöisiä tai joutuvan leikkauspöydälle. Valitettavaa, että prosentuaalisesti niistä vauvoista joille näin käy, suurinosa on hedelmöityshoidoin aikaan saatu. Ja tämä on asia, josta harvoin puhutaan.
Itse ainakin ajattelisin olevan paljon kauheampaa menettää jotakin jo olemassa olevaa (vauva) kuin sellaista jota vasta toivoo.
Olen pahoillani, jos joku nyt taas loukkaantui.

Joku vaan: Kyllä ne lääkärit siitä asiasta pitää huolen ainakin meillä päin. Ne kertoo puhtaasti jos lasta ei omilla soluilla kannata edes yrittääja ja milloin ei oikeasti enää ole järkeä yrittää hoitojen avulla. Lisäksi lääkärit usein arvioivat myös alkaneiden raskauksien tilannetta. Sinuna jos kerran on haluja, mene ja luovuta munasoluja, sillä luovuttajia ei ole missään pilvin pimein vaan niitä usein jonotetaan (toisilla paikkakunnilla jopa vuosia). Ja kyllä sinä syylistät ja siksi sinä et osaa kohdata lapsettomuutta ja tukea sitä. Suomeen syntyy tuhansia terveitä hoidoilla saatuja lapsia jotka elävät ja olevet ihan normaalisti. Mene siis jollekin toiselle foorumille huutelemaan, täällä sinunlaisiasi ei kaivata. Ja jokainen joka aloittaa hoidot tietää että ne ei ihan riskittömiä ole, mutta niitä ollaan valmiita ottamaan.

Adopto on pitkällinen prosessi ja siinä on valitettavan usein paljon lapsia joilla on kehitysvamma ja kaikki eivät ole valmiita tähän. Myös se että halutaan antaa hyvä koti lapselle ei välttämättä riitä vaan sinut arvioidaan kaikessa jopa rahassa. Ja nykyisin ulkomailta adoptoidessa on sama juttu. Ja itse adoption hoitaessa ulkomailta ei ole oikeutettu lapsilisiin suomessa joka on kyllä minun mielestä sortamista.

Tykkäisitkö sinä jos sinulle tultaisiin sanomaan että vaihda paria. En ihan usko ellet ole kyllästynyt ukkoosi.

Eiköhän aloittajan ja monen muun tänne eksyneen perheellisen kommenteista ole jo kaikille käynyt varsin selväksi miksi välit hyytyvät. Ei ketään voi pakottaa viettämään aikaa ikävässä seurassa. Mitä iloa tapaamisista on jos niistä jää paha mieli? Empatiakykyä ainakin monelta täällä kirjoittavalta näyttää puuttuvan. Mukamas ymmärretään, mutta kuitenkin selän takana puhistaan ja ollaan ärsyyntyneitä ja tuohtuneita. Ainakin sen vaikutelman saa kun tekstejä lukee.

Joku vaan: Aika erikoisen käsityksen saa sinunkin asenteesta. Toivottavasti et enää työskentele lähelläkään vastasyntyneitä ja heidän vanhempiaan. Ei se ihan niinkään mene, että suurin osa teholla olevista olisi lapsettomuushoidoilla alkunsa saaneita. Ei hoitoja tehtäisi jos riski olisi mainittavan suuri. olet tainnut vähän provosoitua ja heittää näitä asiantuntijalausuntoja omasta päänupistasi ;)

Voi olla, että hiukan enemmän on esim. keskosia, mutta niin kuin jo sanoin, ei hoitoja tehtäisi jos suurimmalla osalla se johtaisi onnen sijaan siihen. Kun et kerran ole lääkäri niin älä viitsi asian suhteen täällä paasata ilman vedenpitäviä faktatietoja ainakaan.

Mainitsit muuten, että olisit niin jalo,että harkitsit jopa munasolujen luovutusta. Hieno homma! Harmi, että miehesi kielsi asian. Ihmeellinen kontrolloija, pitäisiköhän sinunkin vaihtaa kumppania? Se kuulemma usein auttaa. Mahdoitkohan edes tosissasi miettiä asiaa, nimittäin jos oikeasti haluaisit luovuttaa ei miehesi varmasti sitä kieltäisi ja jos kieltäisi niin aika outoa. Mielenkiinnosta kysyn myös, että jos lapsettomuus olisikin napsahtanut omalle kohdalle, olisitko jättänyt hoidot kokeilematta? Tyytynyt siihen ettei lapsia tullut? Hyvä on huudella kun lapsia olet saanut, mutta yrittäisit asettua joskus toistenkin asemaan.

Kumppanin vaihdosta vielä, että yhtä hyvin tosiaan voisi aina ongelmien ilmaantuessa tokaista, että vaihda kumppania. Toinen kun saa syövän niin mitä sitä hoitamaan keinolla millä hyvänsä kun lopputulos voi olla mitä vaan, sen kuin vain etsii uuden terveen kumppanin vai? Onhan maailmassa miljoonia terveitäkin ihmisiä, mitä turhaan yhtä hoitamaan kun ei 100% varmuudella tiedä paraneeko vai jääkö raihnaiseksi! En ihan usko, että olisitte samaa mieltä jos omalle kohdalle osuisikin.

Huokaus...
En sanonut, että suurin osa teholla olevista on hedelmöityshoidoilla alkuunsaatuja... Sanoin, että niistä joiden alku on mahdollisimman vaikea ja lopulta päättyy kuolemaan on. No joo...
Ja ei en syyllistä, osa teistä ehkä syyllistyy, mutta se ei ole minun vijkani.
ja kyllä, lähipiirissäni on lapsettomia ja kyllä, tulemme hyvin heidän kanssaan toimeen.
Ja ihan aikuisten oikeasti olisin halunnut luovuttaa sukusolujani, mutta mieheni ei missään olosuhteissa olisi hyväksynyt asiaa. Asiasta keskusteltiin ja usein.
Ja pystyisin kuvittelemaan eläväni lapsettomana, koskapa aika pitkään halusinkin elää niin. vasta nykyisen kumppanini kanssa olen kokenut tunteen, että haluaisin lapsia.
Ja tuohon syöpä viittaukseen... vaikka olen terveydenhoitoalalla en silti välttämättä kannata kaikkia hoitomuotoja. Esim. ilman uskonnollista tai muutakaan vakaumusta en esim. suostuisi itse vastaanottamaan luovutettua elintä tai liki koko verivolyymin vaihtavaan verensiirtoon... Lyhyt terve elämä on parempi kuin pitkä ja raihnainen, sen verran on tullut ihmisiä hoidettua...
minä toivon kaikille terveitä lapsia ja onnistumisia yrityksissänne, oikeasti ja sydämestä. Nyt poistun foorumilta, jotta kukaan ei tunne oloaan ikäväksi. :)
Aurinkoisia kevät päiviä kaikille.

Täällä on taas tällainen kärtyperse joka on kyllästynyt omaan elämäänsä ja työhönsä. Jotenkin epäilen hänen faktojaan ja kertomuksia, sillä hävisi heti keskustelusta kun niitä alettiin vaatimaan. Jos toi on totta toivon todella että et ole kauaa nykyisessä työnkuvassasi sen verran jotain pahasti vialla.
Kuka tahansa provosoituu jos toinen menee sanomaan että vaihda paria, aika paksua tekstiä siis on tuo ettei syylistä. Lapsettomuutta sinä et osaa käsitellä ja toivon että pysyt todellakin poissa tältä foorumilta.

Eikö sitä saa valita ne ihmiset, joiden kanssa haluaa olla tekemisissä ja ne joitten kanssa ei niin paljoa halua olla tekemisissä? Läheisten ihmisten lapset sietää kyllä. Pakkoko sitä kaikkien lapsista on olla hiphiphurraa..ihanaa ku teillä on lapsia. Enpä itse juuri työelämässä kauheasti innostu muitten lapsikeskusteluista..sitten voi lähteä tekemään vaikka niitä töitä. Hyviin tapoihin kuuluu onnitella. Mitä muuta vielä pitäisi tehdä, että lapsellisille riittäisi? Anteeksi suorasukaisuuteni, mutta eihän se ole pakko jos ei taho tai jaksa. Minä en ainakaan jaksa pakollisia pinnallisia rituaaleja enempää muitten lapsionnea. Omat siskon lapset sen sijaan ovat niin läheisiä, että eihän niistä voi olla tykkäämättä tai halua olla kuulematta mitä niille kuuluu.

Mä sanon, että lapsetonta ymmärtää sellainen, jonka lapsi on kuollut kohtuun. Se menetys on niin todellinen ja tuntuva, että vain sellaisen kautta voi tajuta mistä lapsettomuudessa oikeasti on kyse.

Epätoivo, se saa ihmiset yrittämään lasta keinolla millä hyvänsä ja harvat tapaukset kärjistyvät kuten Joku vaan kirjoittaa. Kaikkia kehitysvammoja ei tiedä ennen kuin vuosien jälkeen syntymästä tai vasta syntymässä. On tietysti olemassa niitä vanhempia, jotka haluavat lapsen no matter what, ja tuloksena voi olla pahasti kehitysvammainen lapsi, joka annetaan hoitoon tai kuolee aikalailla synnytyksen jälkeen. Kai te nyt muistatte, että joillakin on uskonnollinen vakaumus se syy miksi vammainen lapsikin saa elämän. Ei sitä pidä unohtaa, vaikka itse ei uskoisikaan mihinkään sen korkeampaan.

Ihmisen perimoka on mielestäni se, että kuvitellaan ymmärtävämme mistä on kyse, kun todellisuudessa vain saman kokenut voi tietää mistä puhutaan. Joten please, lapselliset ihmiset, pysykää siellä lapsipalstoilla ja antakaa meidän pitää edes yksi foorumi sellaisena, jossa voi oikeasti ja aidosti tuoda julki lapsettomuuden surunsa ja kärsimyksensä, ilman tuomitsemista! Älkää tulko esittämään typeriä väitteitä siitä, että maailma on täynnä vanhempia tarvitsevia kodittomia lapsia tai että voihan aina adoptoida, tai kasvattaa muiden lapsia. MIKÄÄN ei korvaa BIOLOGISEN LAPSEN saamatta jäämistä, ei mikään.

Ihminen ei kykene rakastamaan toisen lasta kuten omaansa.

^ aamen!

En tiedä käykö täälä kukaan, mutta miksi lapsettomia pidetään itsekkäinä kun käyttävät lääketiedettä hyödykseen, pitäisi olla vaan että luoja soi tuon tilanteen. Kysymyksen voisi myös heittää että miksi syöpä potilaita hoidetaan lääketieteen voimin, annettaisiin olla vaan ja luoja tois mitä luoja tois? Miksi lääketiedettä kehitellään jos siitä ei saisi hakea apua. Ei kenellekään syöpäsairaalle mennä sanomaan että oletpa itsekäs kun yrität itsesi parantaa. Jos vanhan elämän pelastaminen on suvaittavaa niin miksei uuden elämän auttaminen ole? Eihän lapsellisetkaan jätä lastaan hoitamatta jos sairauksia tulee. Silloinhan se taistelu lääketiedettä/lääkäreitä astaan alkaa oikein leijonanemon lailla,vai olenko väärässä?

Mikä villitys tää perhepotrettien esittely jossain naamakirjassa on? Nahkarulla edestä ja takaa esittelyt.

Eräänkin perheen asunto oli kuin sikala tai ei sikalakaan siinä kunnossa ole kun he keskittyivät pääasiassa naamakirjaan ja räpläsivät sinne niitä nahkapäidensä kuvia urakalla. Mummot käyvät siivoomassa, laittamassa ruokaa ja hoitamassa lapsia vanhempien istuskellessa koneen ääressä. Netissä annetaan hieno ja onnellinen kuva perhe- elämästä, todellisuus on ihan toista kun heidän huusholliinsa astuu. Kaikki kun on saatu ja saavutettu niin kohta alkaa tympimään se arki, tulee masennusta, itkua, hammastenkiristelyä ja puolisossakin alkaa kaikki ärsyttämään.

Toinen ongelma on että lapsiperheelliset haluaa kaiken huomion ja kyttäävät että ovat varmasti kaikessa etuoikeutetussa asemassa lapsettomiin sukulaisiin nähden. Lapsettomien pitäisi elättää niitä ja olla ilmaista palveluskuntaa. Itse en tykkää lapsista, siis lapset ei kiinnosta pätkääkään enkä ole sillä lapseton että olisin lapsiperheellisen hyödynnättevissä ja hyväksikäytettävissä. Miksi hoitaisin toisten lapsia kun en ole omiakaan halunnut. Kun olen ainoa lapseton suvussa niin vaadittiin minuakin siivoon velttojen lapsiperheiden paskaisia asuntoja jos ei lastenhoito kiinnosta. Paljon on muutakin lapsettoman ihmisarvon vähättelyä tullut kuulluksi, en kuulemma olisi tarvinnut astia ja pyykinpesukonetta ollenkaan, ilmeisesti olisi pitänyt kaivosta kantaa vesi, ulkohuusissa käydä ja elää kuin kivikaudella rangaistuksena lapsettomuudesta.

On huolestuttavaa jos äipät hehkuttaa pelkästään lapsia. Ne kasvaa vauhdilla isoiksi. Mitäs sitten hehkutellaan? On hyvä muistaa lasten yksityisyys. FB ei kannata julkisesti esitellä lapsiaan ja kotiaan. Lapset kun eivät vielä osaa sanoa, haluaako naamakirjaan. Minua nauratti joidenkin naisten hääbuumi. Jokainen askel kuvattiin nauhalle ja hehkutettiin FB:ssa. Eikö ole tyylikkäämpää laittaa vain yksi laadukas kuva näytille? Kyllä kaikki sen sormuksen huomaa vasemmassa nimettömässä kuiteskin.

Entäs kun on "omasta tahdostaan" lapseton eli päättänyt ettei hanki lapsia itsestä riippumattomista syistä. Perinnöllisten sairauksien vuoksi ja maailman tilan vuoksi. Kuinka sellainen ihminen saa surra ja käyttäytyä.

Vaikea sanoa muiden puolesta kuinka he haluavat heitä käsiteltävän, mutta itse vuosia lapsettomuudesta "kärsineenä" kävin eri vaiheita kriisissäni lävitse. Alussa kaikkien raskaana olevien näkeminen sai mut tolaltaan, lapsista hehkuttaminen sai mut tolaltaan. Välillä kävin töissäkin salaa vessassa itkemässä, kun joku työkaveri ilmoitti olevansa raskaana. Olin vielä päiväkodissa töissä, olen lähes koko työurani ollut.

Siellähän niitä lapsia ja perheitä näkee.

Kärsineenä laitoin siksi sitaatteihin, koska vaikka olin lapseton karaistuin ja opin ajattelemaan elämäni ja identiteettini uudelleen naisena, jolla ei ole lapsia. Opin hyväksymään itseni lapsettomana. Iloitsemaan muiden onnesta ja olemaan tuomitsematta heitä siitä, että heillä on lapsia ja minulla ei. Jokaisella on jotain raskasta kannettavanaan.

Eli vaikka olin vuosikausia (16-vuotta) lapseton, niin en kuitenkaan enää kärsinyt siitä alkushokin ja prosessin läpi käytyäni. Koitin nähdä ne kolikon valoisat puolet asiassa.

Helpottavinta oli kun sain puhua vapautuneesti työyhteisössäkin tilanteeni ja tunteeni läpi. Jokapaikassa se ei varmasti ole mahdollista eikä hyväksikään. Omalla kohdallani kävi onni, että en saanut kuraa niskaani, vaikka avauduin aiheesta täysin rehellisesti lapsettomuushoidoistakin. Sain enemmänkin tukea ja ymmärrystä. Tai niin ainakin koin.

Nyt kun sitten viimein kaiken tuon kokemani ja elämäni jälkeen. lapsettomuuden ja lukuisat hoidot läpi käyneenä, keskenmenot ja kohdunulkoiset kokeneena olen viimein äiti. Niin olen joutunut taas omaksumaan uuden identiteetin äitinä. Uskokaa pois, sekin vaatii työnsä.

Itsekin hieman pelkään näyttää onneani ja iloani lapsestani, jos tiedän että joku kärsii lapsettomuudestaan. Tiedän miten arkaan kohtaan se voi osua, vaikka ei millään tavoin olekaan kohtuullista vaatia muita olemaan iloitsematta onnestaan. Jokaisella on oikeus iloonsa ja suruunsa. On kuitenkin kiva, jos ihmiset osaisivat ottaa huomioon tahdikkuuden ja tilannetajun kulloinkin.

Avainsana on tietysti lapsettoman oma kyky käsitellä asia niin, ettei hajota itseään muiden onnen keskellä. Ja se on ko lapsettomuuden vaikeiten opittava asia.