Onko asiat niin huonosti kuin miltä tuntuu?

Olen vähän vajaa kolmekymppinen mieshenkilö, ja välillä tunnen itseni luuseriksi, eli tuntuu että asiat ovat huonommin, kuin monella muulla ikäiselläni.

Aloitetaanpa ihmissuhdepuolesta. Kavereita minulla on hyvin vähän, ja ne mitä on, niin ovat jollain tapaa epäkelpoja kavereita. Melkein kaikki ovat viinaan meneviä ja suurin osa vielä sellaisia, että törpöttelevät viikonloppuisin neljän seinän sisällä, eivätkä juuri lähde edes mihinkään tuonne iltaelämään. Minua ihmetyttää ja ärsyttääkin sellainen, että miksi pitää olla vain se juopottelu tärkeintä kun pitää kotona vetää kännit. Itse tykkään aina silloin tällöin käydä jossain, kun pitäähän sitä nuoren ihmisen päästä aina välillä tuulettumaan. Muutenkin he ovat hyvin paljon sosiaalisesti rajoittuneita, eivätkä käy juuri missään muutenkaan, eivätkä myöskään halua monestikkaan tavata ikätovereitaan. Se on sitä kun olen erityiskoulussa peruskouluni käynyt, ja nykyiset kaverinikin ovat siltä ajalta, niin arvata saattaa että ei sieltä välttämättä normaalin veroisia kavereita löydä. En tietenkään itsekkään täydellinen ole, niin kuin ei kukaan meistä, ja myönnetään että itsekkin olen lievästi sosiaalisesti rajoittunut lievän aspergerin takia, mutta haluan kuitenkin elää normaalia nuoren ihmisen elämää, enkä halua jämähtää samoihin kaavoihin, enkä myöskään erakoitua. Tyttökaveria ei myöskään minulla ole, ja sen löytyminen tuntuu toivottomalta. Haluaisin kyllä kovasti löytää jo sen oman seurustelukumppanin jota rakastaa ihan aidosti. Tunnen itseni siis välillä aika yksinäiseksi, kun tuntuu että ei ole sellaisia ystäviä joidenka kanssa aikaa viettää ja kokea uusia asioita ja seikkailuja, unohtamatta henkistä tukea.

Mennäänpä työ ja opiskelupuolelle. Peruskoulun jälkeen olen käynyt ammattikoulun, mutta en ole sen alan töissä juuri ollut. En ole ylioppilas eikä olla näin ollen minkään yliopiston eikä korkeakoulun penkillä istuttu. Kolme lyhyttä kurssia olen kylläkin käynyt joista yksi on ollut sellainen valmentava ja toinen talouskoulu ja kolmas linja-autonkuljettajakurssi, joka nyt ainakin on plussaa. Vaikean ammatinvalinnan ja minulle soveltuvan alan löytymisen takia aloin saada eläkettä jo vuosia sitten ja menin kaupungin suojatyöhön, jossa olen toistaiseksi edelleen. Tulot ovat kuukaudessa melko pienet, eli hyvin varovasti saa rahaa käyttää. Se ei paljoa itsetuntoa nosta. Haussa on kyllä oikeaa palkkatyötäkin, mutta tiukassahan se nykypäivänä on, kun on vielä ns väliinputoaja eli ei kuitenkaan ole joutilaana kotona, mutta ei ole oikeaa työtäkään. On siis tuntunut, että minun opiskelu ja työasiat ovat olleet vähän retuperällä aina.

Tykkäisin myös matkustella, käydä festareilla ja muissa tapahtumissa sekä suunnitella kaikkia uusia asioita, mutta realiteetit tahtovat iskeä vastaan. Kun kaverit ovat mitä ovat, niin ei heistä tahdo saada kaveria edes risteilylle tai kotimaan matkailuun. Raha-asiat ovat myös sitten toinen syy. Monet harrastuksetkin vaativat rahaa, kun nykypäivänä kaikki maksaa, eikä aina niin halvoissakaan hinnoissa liikuta. Käyn kyllä kuntosaliila ja uimassa, mutta nehän eivät suurta budjettia vaadi.

Armeijaa en myöskään ole tietyistä syistä käynyt, josta joskus myös tunnen alemmuutta.

Tuntuu siis välillä että nuoruus menee omasta edestä, kun silloinhan sitä pitäisi kun nuori vielä on, niin harrastaa, matkustella, käydä välillä viihteellä, keikoilla, festareilla sekä viettää aikaa ystävien ja kavereiden kanssa. Kyllähän sitä sitten vanhana ehtii ihan tarpeeksi olla äköttää kotipirtillä. Olen ajatellut, että se olisi jo silloin nuorempana pitänyt alkaa sitä tulevaisuutta rakentamaan, eli hankkia sopiva ammatti ja luoda ihmissuhteita, mikä voi tietysti ujolle ihmiselle olla vaikeaa, mutta nyt voisivat asiat olla paremmin, jos näin olisin tehnyt.

Plussapuolina itsestäni voin sanoa, että minulla on ajokortti ja autokin, ja vaikka seurustelukumppanin löytyminen on ollut toivotonta niin jonkinlaista juttua on kuitenkin joskus ollut, ja huomionosoituksia olen myös saanut joskus naisilta. Ulkonäöltäni en myöskään ole ruma, sillä en ole mikään persjalka plösö, vaan pitkä, hoikka ja harteikas mies, vaikka itse sanonkin. Sitten sellaisenkin plussapuolen olen itsessäni havainnut, että tiedän paljon asioita, sekä olen paljon kiinnostunut monenlaisista asioista. Myös kirjallinen ulosanti on hyvä, niin kuin tästä kirjoituksestakin varmaan tulee esille.

Minkäslaisia ajatuksia kirjoitukseni herättää muissa? Onko asiani niin huonosti kuin ehkä luulen olevani, vai voidaanko verrata ihan normaalin keskitason ihmisen elämään?