Luin juuri jostakin, että kustannustoimittaja(vai mikä on oikea nimi)on palauttanut Sofi Oksasen uuden kirjan uudestaan kirjoitettavaksi.
Samassa jutussa sanottiin kuinka kustannustoimittaja oli poistanut monta asiaa
Finlandia- voittaja Rosa Liksomin voittajakirjasta.
Tulee vain mieleen, että kummalle se Finlandia oikein kuuluukaan, eli onko pahimmillaan niin, että kirjan kirjoittaa kustantajalla joku melkein uusiksi
Samassa jutussa sanottiin kuinka kustannustoimittaja oli poistanut monta asiaa
Finlandia- voittaja Rosa Liksomin voittajakirjasta.
Tulee vain mieleen, että kummalle se Finlandia oikein kuuluukaan, eli onko pahimmillaan niin, että kirjan kirjoittaa kustantajalla joku melkein uusiksi
Vastaukset 19
Vanhimmat
Heh, kyllä se kirjailija itse kirjansa kirjoittaa. Kustannustoimittaja suosittelee korjauksia, ja kirjailija tekee ne itse. Korjausehdotukset voivat olla lopun muuttaminen, henkilöiden karsinta, tapahtumien karsinta tai näkökulman vaihto tai kohdennus toisella tavalla.
K-toimittajaa tarvitaan siksi, että kirjoittaja on usein vähän sokea tekstilleen eikä osaa katsoa sitä riittävän objektivisesti.
Eli jokainen sana kirjassa on kirjailijan itse siihen laittama.
Ja kyllä, jokainen julkaistu kirja on toimitettu, paitsi ne omakustanteet.
"K-toimittajaa tarvitaan siksi, että kirjoittaja on usein vähän sokea tekstilleen eikä osaa katsoa sitä riittävän objektivisesti."
Niinhän se taitaa olla. Varmasti jokainen tekstintuottaja tietää, että niitä omia, ties kuinka huonoja kirjoituksia, saattaa pitää ihan jumalaisina, vaikka ne eivät selvästikään sellaisia ole. Toisinaan sitä ei vain tajua, että esim. jotkin tietyt kohdat saattavat olla sekavia, viedä kirjan juonen sivupolulle tms. Ideat eivät aina välity sillä tavalla kuin on ollut tarkoitus. Kirjoittaja näkee asian ainoastaan omasta päästänsä - eli siitä päästä, joka jo valmiiksi ymmärtää ja tietää ne ideat, mitä tekstillä pyritään välittämään.
Tässä esimerkki hyvän ja ammattinsa osaavan kustannustoimittajan työstä. Eli alunperin Leino oli kirjoittanut tämänkin hieman toisin.
Tekstiä editoitiin. Nyt runo on meille yksi kaikkein aikojen rakkaimmista.
"Ruislinnun laulu korvissani
tähkäpäiden päällä täysi kuu;
kesä-yön on onni omanani,
kaskisavuun laaksot verhoutuu.
En ma iloitse, en sure, huokaa;"...
Mutta valitettavan paljon nykyisiltä kustannusfirmoilta suolletaan ulos kieliopillisesti perusvirheitä viliseviä teoksia. Kirjailijan maine riittää siihen, että kirjoja myydään hyvin. Tuntemattoman esikoiskirjailijan kannattaisi luetuttaa tekstinsä ammattilaisella, ennen kuin käsikirjoitusta tarjoaa. Ja se maksaa. Jos onnistuu löytämään sellaisen lukijan, jolla on intoa ja työmotivaatio kohdillaan, niin sijoitus kannattaa.
Kalle Päätalo kuvaa Koillismaa-sarjan lopussa kirjailijanuransa alkua. Uskomatonta miten monta kertaa kirjanraakile käännettiin, väännettiin, kaluttiin ja muutettiin ennen julkaisua.
Ja Päätalo oli ja on sentään Suomen paras kirjailija!
Mihin sinä Waltarin ja Linnan unohdit. Nämä kaksi ja juuri tässä järjestyksessä ovat omassa kastissaan. Päätalo oli tuotteliain jos sitä tarkoitit. Huovisen ja Turusen kanssa samaa tasoa.
Makuasia sano koira kun persettä nuoli.
aika kuivaa tekstiä. on toki työllistänyt suomalaista puuteollisuutta. enemmän aikakuteen liittyvää.
Kalle Päätalo on kieltämättä paras kirjailija.
KAIKKI muut tulevat kaukana perässä.
Päätalo olisi tuotantonsa perusteella ansainnut Nobelin siinä missä Sillanpääkin!
Niin ja vähättelemättä yhtään Kunnasta, olisi Kalle ansainnut Linnan jälkeen akateemikon arvonimen.
Muhaha! Jos kerran Päätalo on niin merkittävä ja Nobelin arvoinen kirjailija, miksi hän on täysin tuntematon Suomen rajojen ulkopuolella? Tuollaista alkeellista, puuhalkolauseilla kirjoitettua arkirealismia vailla minkäänlaisia sanataiteen arvoja. Myönnän kyllä että niillä on tietylle sukupolvelleen sosiologinen arvo yhden ajan ja elämänmuodon kuvaajana, mutta sosiaalinen raportointi ei ole samaa kuin kirjallisuus.
Nämä alkuperäistekstit olisivatkin aliotteleville kirjailijoille kullan arvoiset. Kuinka kirja/kirjailija kehittyy tekstinmuokkauksen mukana. Monen usko sammuu kun tekele palaa toistuvasti takaisin.
Jos kustantaja vaatii muuttamaan loppuratkaisun, se on jo vähän kyseenalaista. Jotkut kirjat paranevat siitä selvästi, esim. Joan Lindsayn Picnic at Hanging Rock olisi tuskin yhtä kiinnostava jos loppua ei olisi muutettu avoimeksi. Mielenkiintoinen tapaus on Rauha Virtasen Ruusunen, jonka loppu muutettiin onnellisesta onnettomaksi. Tässä tapauksessa onneton loppu vaikuttaa ehkä realistisemmalta ja siksi vähemmän "viihteelliseltä", mutta samalla se muuttaa koko kirjan alkuperäisen sanoman lähes päinvastaiseksi.
Miten niin kyseenalaista? Jos teksti ei toimi, sille on tehtävä jotain.
No kun loppuratkaisu on aika oleellinen osa kirjaa. Jos kirjailija on kirjoittanut kirjansa saadakseen sanotuksi tietyn asian, niin miksi hänet pitäisi pakottaa sanomaan jotain muuta, joka on ehkä vastakohta sille mitä hän oikeasti ajattelee?
Ainakin Väinö Linnan Tuntemattomassa lopputulos oli onnistunut verrattuna Sotaromaaniin. Poistetut kohdat olivat juuri niitä jotka kirjantekelettä syrjästä katsova näkee turhina.
Syrjän veljekset editoivat Päätalon rönsyileviä tekstejä julkaisukelpoiseksi. Kallen arkistosta olisikin julkaistava vastaavaa materiaalia kuin Linnan. Esimerkiksi Ihmisiä Telineillä kirjan, ensimmäinen kustantajalle tarjottu versio revittäisiin käsistä.
eipä taida löytyä enää, Tuskin perikunta antaisi julkaistakaan. Vähän liian nöyrryttävää, vaikkei kirjailija elossa olekaan.
Rauha Virtasen Ruusunen? Haloo? Onks sekä muka jokin esimerkki?
En tiedä perikunnan tuskasta, mutta elossa olevana ollessaan kirjailija oli tavannut esim. Maria Nokan ja siinä oli alkuna äm aa ma jne.