Miten eroon asunnosta joka huonolla alueella?

Kokki-Kylmäkkö

Avioero tuli ja nyt on ollut asunto myynnissä jo kohta vuoden. Aluksi katsojia oli paljon, mutta kukaan ei kuitenkaan halunnut tehdä kauppaa ja ihmettelimme kovasti miksi.

Yksi kävijöistä oli sattumoisin tuttumme, joka kertoi hämmästyneensä miten huonot palvelut alueella on. Parkkipaikan saaminen oli ollut lähes mahdotonta, jengi oli tullut vaatimaan tupakkaa puukkojen kanssa, vedessä oli kellunut ulostetta, kylmä viima oli puhaltanut mereltä ja rappukäytävän nimitaulussa oli ollut liikaa outoja nimiä. Lisäksi seinänaapurista oli kuulunut tiskauksen ääni ja yläkerrasta kävely.

Ja tottahan nuo havainnot ovat, kauheaa seutua tämä on. Nyt pitäisi jotain keksiä, laitetaanko -50% hintalappu ilmoitukseen vai mitä pitäisi tehdä, kyllä on sellainen olo että meitä on huijattu ja raskaasti kun väitettiin tämän alueen pitävän hintatasonsa!

108

6316

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Nä. Ni

      Itse asuimme aikanaan Vuosaaressa ja tilanne oli kuvaamasi kaltainen, kävelimme pankkiin ja otimme rohkeasti muutaman sata tuhatta euroa lisää lainaa ja ostimme laadukkaan asunnon kantakaupungista. No se Aurinkolahden kämppä meni sitten -45% alennuksella, myytiin sopivasti kesäkuussa ennen ulosteiden ilmestymistä rannalle.

      • hukkaan meni

        Juu puoleen hintaan vain.

        Ei kannata uskoa kaikkea mitä myyntimiesten sepittää.

      • Sellaista suomessa.
        hukkaan meni kirjoitti:

        Juu puoleen hintaan vain.

        Ei kannata uskoa kaikkea mitä myyntimiesten sepittää.

        Kannattaa tarjota kaupungin sosiaalivirastolle. Niiltä saa täyden hinnan. Kaupungit ostavat mielellään, etenkin hyvällä paikalla olevia näköalalla varustettuja kämppiä mm kotouttamistarpeessa olevien toiskansalaisten tukiasunnoiksi.

        Tuossa joku mainitsi Helsingin Vuosaaren Aurinkolahdesta. On hyvin ilmeistä, että ellei jo ensi kesänä niin lähivuosina kuitenkin Aurinkolahden uimarannalle tulevat kylteillä varustetut rajoitukset. Johonkin aikaan päivästä rannalla saa oleskella vain naisia tai toisessa vaihtoehdossa valkolaisten on poistuttava tietyksi ajaksi, kun muslimi naiset tulevat uimaan kaavuissaan ja huiveissaan. Hehän eivät saa riisuuntua vaan uivat vaatteet päällä.

        Rajoittuneet Sosviraston suomalaiset asiakkaat saavat jatkaa entiseen malliin, beachtpulloilua läpi kesän.

      • niin uskon

        Totta helkutissa moskeijan ääntä on kuunneltava Suomessa,sieltähän ne kohta väreet käyvät.
        Mutta miksi häätää valkoiset uimarannalta kun muslimi naiset uivat kuitenki kaavut päällä ?On se vain ihmeellinen käsitys viranomaisilla tasa-arvosta.Jos toista porukkaa tuelee rannalle,siellä aiemmin olleet täytyy häätää.Tässä tapauksessa
        Suomalaiset,jotka kuvittelivat aikanaan olevansa tämän maan herroja.

        Kyllä näiden asioiden kanssa käydään vellä kovempi ottelu Suomessakin,
        mitä viranomaiset osaavat aavistaakkaan.

      • Sellaista suomessa

        Sosiialivirasto ei osta isoja kalliita uusia asuntoja, mutta ostaa sen sijana paljon pineiä tukiasuntoja kallion alueelta, siellä kun asunnot pineiä koppeja ja ne saa sadalla tonnilla, niin vaan sossutapaukset asumaan, asuntoloitahan siellä n jo onkin useampi, Kuulin, että pistäävt Moskeijan kallioon, siellä kun on kaarlenkadulla se pakolaishotellikin ja alueella paljon etnisiä kauppoja. Leipöjonossa kalliosa, näkee nykyään paljon ulkomaalaisiakin, alueen kantaväestön lisäksi, samoin neulanvaihtopisteissä. Tokoinrantaam on suunnitetu Muslimeille ja narkkaireille eri vuorot, istua penkeillä.nän kerrotiin

      • 8+9
        Sellaista suomessa. kirjoitti:

        Kannattaa tarjota kaupungin sosiaalivirastolle. Niiltä saa täyden hinnan. Kaupungit ostavat mielellään, etenkin hyvällä paikalla olevia näköalalla varustettuja kämppiä mm kotouttamistarpeessa olevien toiskansalaisten tukiasunnoiksi.

        Tuossa joku mainitsi Helsingin Vuosaaren Aurinkolahdesta. On hyvin ilmeistä, että ellei jo ensi kesänä niin lähivuosina kuitenkin Aurinkolahden uimarannalle tulevat kylteillä varustetut rajoitukset. Johonkin aikaan päivästä rannalla saa oleskella vain naisia tai toisessa vaihtoehdossa valkolaisten on poistuttava tietyksi ajaksi, kun muslimi naiset tulevat uimaan kaavuissaan ja huiveissaan. Hehän eivät saa riisuuntua vaan uivat vaatteet päällä.

        Rajoittuneet Sosviraston suomalaiset asiakkaat saavat jatkaa entiseen malliin, beachtpulloilua läpi kesän.

        Näinhän se valitettavasti tässä maassa menee....
        Toimitaan ja muutetaan omaa kulttuuria maahanmuuttajien ehdoilla.
        Kukahan kustantaa tämän kaiken? Mieti.

      • Äpäähli
        Sellaista suomessa. kirjoitti:

        Kannattaa tarjota kaupungin sosiaalivirastolle. Niiltä saa täyden hinnan. Kaupungit ostavat mielellään, etenkin hyvällä paikalla olevia näköalalla varustettuja kämppiä mm kotouttamistarpeessa olevien toiskansalaisten tukiasunnoiksi.

        Tuossa joku mainitsi Helsingin Vuosaaren Aurinkolahdesta. On hyvin ilmeistä, että ellei jo ensi kesänä niin lähivuosina kuitenkin Aurinkolahden uimarannalle tulevat kylteillä varustetut rajoitukset. Johonkin aikaan päivästä rannalla saa oleskella vain naisia tai toisessa vaihtoehdossa valkolaisten on poistuttava tietyksi ajaksi, kun muslimi naiset tulevat uimaan kaavuissaan ja huiveissaan. Hehän eivät saa riisuuntua vaan uivat vaatteet päällä.

        Rajoittuneet Sosviraston suomalaiset asiakkaat saavat jatkaa entiseen malliin, beachtpulloilua läpi kesän.

        Todellisuudessa helsingin kalliossa on uimahallissa musliminaisilla oma vuoro ja yrjönkadun uimahallissa on homo ongelmia ollut, struurenkadulla on homojen sauna, jossa ilmeisesti käy ketjun aloittajakin Hilda-rane kallion mekkomies.

      • taidat puhua paskaa vuosaari on hyvä paikka

    • Nä. Ni

      Lisäyksenä vielä että laina irtosi helposti koska pankissa sanottiin että Kalliossa hinnat tulevat nousemaan reilusti. Edes se ei haitannut että tiesimme ettei Vuosaaren kämpästä paljoa saisi, kyllä Kallion luksusasunnon arvonnousu sen kompensoisi.

      • rwerrweerer

        niinhän ne nousevat ennen kuplan puhkeamista

      • rf35rege

        >kallion
        et paskemmalle seudulle muuttanu

    • Varoittaj a

      Laita -80% hintalappu ja toivo parasta, näin se menee, itä on nyt out.

    • Outoa On

      Aloittaja kylmäkkö Rane-Hilda alempana kirjoitti nimellä häpynäppy on nyt vastannut itselleen 3 kertaa, huh, huh, Iso hihna heittää pahasti Hilda-Ranella.

    • Kokki-Keittäjä

      Itse asuimme aikoinaan kalliossa ja tilanne oli kuvaamasi kaltainen, ei yön ja päivän rauhaa, vieressä oli asuntola ja sen asukit huutelivat ikkunoista ja kävivät pissaamssa talomme eteen, lisäksi alueella liikkui pieni mies hame päällä, pissasi istuallaan talomme rappukäytävään.
      Asuintalo oli vanha ja äänieristys erittäin huono, lisäksi talossa oli krimien tukiasuntoja, kuoriaisongelmasta ei viitis mainitakaan. Myimme lopulta 26 neliön kaksiomme 45% alennuksella, turpaan tuli, mutta ei voinut mitään, otimme muutaman sata tuhatta lainaa ja muutimme paremmalle alueella uuteen taloon. Päivääkään ei ole tarvinnut katua, asumisen rauha on taattu ja ympärsitö ihanan rauhallinen. tsemppiä.

      • k.s. uruLuLu

        Tällä hyypiöllä ei koskaan ole ollut varaa asua kalliossa edes vuokralla, huh huh, tuollaiseksi sitä muuttuu vuosaaressa.

      • Kokki-Keittäjä
        k.s. uruLuLu kirjoitti:

        Tällä hyypiöllä ei koskaan ole ollut varaa asua kalliossa edes vuokralla, huh huh, tuollaiseksi sitä muuttuu vuosaaressa.

        Heti kun kertoo oman mielipiteensä, niin joku kumma hyypiö tulee sekoilemaan tänne, oletko sinä Urululu juuri se pieni kyykkypissa mies kalliosta, joka häiriköi rapussamme. Ihanaa, että pääsimme pois kalliosta, täysin sekopäiden paikka.

      • Kontula rulaa!
        k.s. uruLuLu kirjoitti:

        Tällä hyypiöllä ei koskaan ole ollut varaa asua kalliossa edes vuokralla, huh huh, tuollaiseksi sitä muuttuu vuosaaressa.

        Kontula rulaa! Ei paikassa mitään vikaa sinänsä, kaikki palvelut ja siisti ympäristö vihreyden keskellä.
        Mutta: taloyhtiön hallitus kusee nilkkaan asukkaita ja teettää kalleimman kautta kaikki rempat, nyt viimeksi tulossa purkiremppa a la asukkaat helvettiin ja ikuiseen velkaan. Vanhoista viis, nehän kuolee kuitenkin viimeistään evakkoretkellään. Ison rempan hyödyt ihan muille kuin sen maksajille.

      • 2 x hallituksessa
        Kontula rulaa! kirjoitti:

        Kontula rulaa! Ei paikassa mitään vikaa sinänsä, kaikki palvelut ja siisti ympäristö vihreyden keskellä.
        Mutta: taloyhtiön hallitus kusee nilkkaan asukkaita ja teettää kalleimman kautta kaikki rempat, nyt viimeksi tulossa purkiremppa a la asukkaat helvettiin ja ikuiseen velkaan. Vanhoista viis, nehän kuolee kuitenkin viimeistään evakkoretkellään. Ison rempan hyödyt ihan muille kuin sen maksajille.

        Teillä on vastuullinen hallitus, mikä korjauttaa taloanne pitkäjännitteisen suunnitelman mukaan. Kannattaisi käydä yhtiökokouksissa perehtymässä asioihin, niin ei tarvi puskista huudella. Joka vuosi saat käsiisi taloyhtiön 5-vuotissuunnitelman, jos vain osaat tulkita sitä. Ei ne talot pysy kunnossa, jos vain haluaa maksaa mahdollisimman pientä hoitovastiksetta. tarvitaan myös tarmokkaita satsauksia ehostukseen ja kunnostukseen.

      • Kaukomaille karkuun
        2 x hallituksessa kirjoitti:

        Kun talon pitkäaikaiset, jopa alkuperäiset asukkaat, nyt noin 80 -vuotiaita eläkeläisiä, pakotetaan kotoaan pois muuttamaan ja maksamaan pienistä eläkkeistään kalleimmillaan lähes 10 miljoonan euron (60 milj mk:n) täysremontin, on kyse kusetuksesta vailla vertaa.
        Eläkeläisen ainoa vaihtoehto on puoli-ilmaiseksi myydä ja paeta asunnostaan minne tahansa, mihin enää rahat riittävät, jotta pääsee rauhassa hautaan. Hauta odottaa jo nurkan takana siksikin, että vanhalle ihmiselle pakkomuutto tuossa iässä on äärimmäinen koettelemus, josta ei monikaan ole selvinnyt.
        Parempi vaihtoehto vanhoille asukkaille olisi putkien pinnoitus, jolla he saisivat jatkoaikaa asumiseen lopun aikaansa. Uudet sukupolvet sitten voisivat teettää vaikka miten perkel-llisen remontin ja myös ehtisivät siitä nauttia ja maksaa.

        On edesvastuutonta panna vanhat ihmiset maksamaan jopa hengellään pakomatkat putkiremontin takia. Harva vanha ihminen kestää suuria muuttoja ja remontteja hengissä. Kun omalle kohdallesi vanhoilla päivilläsi tulee tällainen tilanne, toivon, että silloinkin muistat kehua asiaa ja hallitustasi.

      • KantinKilu
        Kokki-Keittäjä kirjoitti:

        Heti kun kertoo oman mielipiteensä, niin joku kumma hyypiö tulee sekoilemaan tänne, oletko sinä Urululu juuri se pieni kyykkypissa mies kalliosta, joka häiriköi rapussamme. Ihanaa, että pääsimme pois kalliosta, täysin sekopäiden paikka.

        Aika outoa läppää - Kalliohan on rauhoittunut ja osakeiden hinnat nousseet viidessä vuodessa lähes viiteen toboon neliö.

        Ja asukaat: opiskelijoita ja Torkkelinmäellä vihreitä juppeja. Piritorikin on nykyjään aika kesy paikka, jos ajattelee asioita "pelon maantieteen" kautta.

        Ja vielä: vanhempi väki on rennon stadilaista.

      • Homojen Kallio
        Kokki-Keittäjä kirjoitti:

        Heti kun kertoo oman mielipiteensä, niin joku kumma hyypiö tulee sekoilemaan tänne, oletko sinä Urululu juuri se pieni kyykkypissa mies kalliosta, joka häiriköi rapussamme. Ihanaa, että pääsimme pois kalliosta, täysin sekopäiden paikka.

        Kallio oli vielä nuoruudessani 70 -luvulla kiva paikka, jossa tunsi olevansa kotonaan. Nykyisin siellä asuu wanna-be -cityihmisiä, joiden kuuluisi olla perunapelloilla päivystämässä variksia. Aivan landepaukkua porukkaa melkein kaikki uudet tulokkaat. Kaiken kukkuraksi nämä nuoret maalais-ääliöt äänestivät ennätyksellisesti homoa pressaksi!
        Pakkohan sieltä Kalliosta oli pois muuttaa, näkemään stadilaisempia kavereita Ullanlinnaan.

      • Rauhamassa

        Miksi alun alkaen olitte asunnon ostaneet?
        Tyhmät.

      • 77789999995555555555
        Kaukomaille karkuun kirjoitti:

        Kun talon pitkäaikaiset, jopa alkuperäiset asukkaat, nyt noin 80 -vuotiaita eläkeläisiä, pakotetaan kotoaan pois muuttamaan ja maksamaan pienistä eläkkeistään kalleimmillaan lähes 10 miljoonan euron (60 milj mk:n) täysremontin, on kyse kusetuksesta vailla vertaa.
        Eläkeläisen ainoa vaihtoehto on puoli-ilmaiseksi myydä ja paeta asunnostaan minne tahansa, mihin enää rahat riittävät, jotta pääsee rauhassa hautaan. Hauta odottaa jo nurkan takana siksikin, että vanhalle ihmiselle pakkomuutto tuossa iässä on äärimmäinen koettelemus, josta ei monikaan ole selvinnyt.
        Parempi vaihtoehto vanhoille asukkaille olisi putkien pinnoitus, jolla he saisivat jatkoaikaa asumiseen lopun aikaansa. Uudet sukupolvet sitten voisivat teettää vaikka miten perkel-llisen remontin ja myös ehtisivät siitä nauttia ja maksaa.

        On edesvastuutonta panna vanhat ihmiset maksamaan jopa hengellään pakomatkat putkiremontin takia. Harva vanha ihminen kestää suuria muuttoja ja remontteja hengissä. Kun omalle kohdallesi vanhoilla päivilläsi tulee tällainen tilanne, toivon, että silloinkin muistat kehua asiaa ja hallitustasi.

        Tässä kommentissa on asiaa. Tällaista se juuri on alati hintojen kehityksestä jälkeen jäävillä pienillä eläkkeillä elävien vanhojen ihmisten asuminen omistusasunnoissaan taloissa joihin vaaditaan hirmukalliiksi tulevia remontteja, ja joihin politikot vielä lisäävät verotusta ja kaiken laista maskua ja byrokratiaa.

      • ELV
        2 x hallituksessa kirjoitti:

        Teillä on vastuullinen hallitus, mikä korjauttaa taloanne pitkäjännitteisen suunnitelman mukaan. Kannattaisi käydä yhtiökokouksissa perehtymässä asioihin, niin ei tarvi puskista huudella. Joka vuosi saat käsiisi taloyhtiön 5-vuotissuunnitelman, jos vain osaat tulkita sitä. Ei ne talot pysy kunnossa, jos vain haluaa maksaa mahdollisimman pientä hoitovastiksetta. tarvitaan myös tarmokkaita satsauksia ehostukseen ja kunnostukseen.

        Aivan oikein! Olen yhtiössämme hall.pj ja korjattavaa on kuin fan. On vain aika työlästä olla yksin, koska muut hall. jäsenet sanovat aina korjaustarpeista "En minä ole huomannut vikaa".....vaikka korjaustarpeen näkee ilmiselvästi.

      • koppihoitoa

        Kerroskoppielämää miksi valittaa jos tälläsen muodon asua on valinnut , asua muiden kanssa yhdessä samas talos vain oma koppi ja hienoa hukata satatuhatta sellaseen yhteisasumiseen hullujen kanssa , kannattaa valita miten ja missä oleilee

      • Raha ratkaisee!
        ELV kirjoitti:

        Aivan oikein! Olen yhtiössämme hall.pj ja korjattavaa on kuin fan. On vain aika työlästä olla yksin, koska muut hall. jäsenet sanovat aina korjaustarpeista "En minä ole huomannut vikaa".....vaikka korjaustarpeen näkee ilmiselvästi.

        Kun uusimmat remonttimenetelmät vain olisi paljon halvemmat, paremmat asukkaiden kannalta kaikissa suhteissa, ei se sovi välistävetäjien hallitukselle eikä bisnesfirmoille, joiden lompsaan mahtuu aina lisärahaa hulluilta, jotka pannaan maksamaan kaikki. Varsinkin vanhukset eläkkeellä ovat aivan kusessa näiden välistävetäjien kanssa.

      • 77888995555666666666
        Raha ratkaisee! kirjoitti:

        Kun uusimmat remonttimenetelmät vain olisi paljon halvemmat, paremmat asukkaiden kannalta kaikissa suhteissa, ei se sovi välistävetäjien hallitukselle eikä bisnesfirmoille, joiden lompsaan mahtuu aina lisärahaa hulluilta, jotka pannaan maksamaan kaikki. Varsinkin vanhukset eläkkeellä ovat aivan kusessa näiden välistävetäjien kanssa.

        Juuri näin. Eikä tämän kansanosan ääni oikein tahdo millään kuulua yhtiökokouksissakaan, kun he eivät hevin viitsi sinne edes mennä aina rahaa törsäämään vaativien elvistelijöiden halveksittatviksi.
        Minä olen aina sanonut hiljaisille eläkeläisille että tulkaa ihmeessä yhtiökokoukseen ja sanokaa ihan oma mielipiteenne asioista ja äänestäkää sen mukaan älkääkä antako elvistelijöiden tietää itseänne paremmin mikä teille kannattaa ja on paras vaihtoehto. Mutta näitä vanhoja eläkeläissinnittelijöitä ei tahdo saada yhtiökokoukseen tulemaan, toisaalta ymmärrän kyllä hyvin miksi.

      • vanhuksen omainen
        77789999995555555555 kirjoitti:

        Tässä kommentissa on asiaa. Tällaista se juuri on alati hintojen kehityksestä jälkeen jäävillä pienillä eläkkeillä elävien vanhojen ihmisten asuminen omistusasunnoissaan taloissa joihin vaaditaan hirmukalliiksi tulevia remontteja, ja joihin politikot vielä lisäävät verotusta ja kaiken laista maskua ja byrokratiaa.

        Niin. Aina toitotetaan että asunto pitää ostaa että on vanhana halpaa asua. On aika läheltä nähty että ei mene niin.

    • Asiaa seurannut

      Rane-Hilda hyypiö vastailee taas itselleen huh, huh, onpas kallis paikka asua kallio, kymmneiä asuntoloita, pakolaishotelli, narkit, kallis paikka ja talot vanhoja, homevauriot ja heikko äänieristys, aloittaja hyypiö on mielisairas ks.uruLuLu hae apua ongelmiisi, tuommoinen saman asian jankaaminen ja naisena esiintyminen ei ole tervettä RANE_HILDA, STADIN STARBU, Häpynäppy P-Reikä ja mitä muita sairaita nimiä oletkaan käyttänyt

      • huh huh

        Tässä kun lukee näitä kirjoituksia pienemmän kaupungin asukkaana.
        Ei voi välttyä ajatukselta ,että pitäkää helsinkiläiset kaupunkinne,ei
        todellakaan paljon kiinnosta.
        Meidän kaupungissa ei ole tuomosia ongelmia,ei ole esim.nuita
        mainitsemianne pakolaishotelleja (onneksi onneki ja onneksi.
        Teidän kaupunkinne slummiutuu,suurelta osin pölvästien politikkojen ansiosta.

      • tiuku111
        huh huh kirjoitti:

        Kyllä tätä ihanuutta ja kurjuutta pitäsi jakaa monipuolisesti kaikille. Tasan ei käy onnenlahjat. Toisaalta mikä se onni kenenkin mielestä on onko se metsä asuinpaikka missä hongat humisee tai Kallion kaupunginosa missä kivasti ratikat kilkattaa ja kwertoo että elämää on ja lokit kirkuu ja kertoo että meri on ihan kivenheiton päässä.
        Koet sen kotipaikallasi mihin kiinnität huomiotasi. Olen asunut monella asuinalueella Helsingissä ja eroja on täälläkin, rauhaa, rähinää, luontoa ja pääkaupungin vilkautta ja ahtauttakin löytyy,,Jostain syystä olen aina kuitenkin palannut tänne monimuotiseen paikkaan jolla on paljon tarjottavaa asukkailleen,,

    • Laatu se maksaa

      Kaipa se huonon alueen asunto oli silloin aikanaan halpa ostaakin. Ettehän te muuten olisi sinne menneet. Turha toivoa, että sellainen olisi muuttunut kalliiksi loistohuoneistoksi vuosien varrella. Halvalla ostettu on myös myytävä halvalla, mutta sellaisillekin kämpille on ostajansa.

      • tiuku111

        Toi ei ole todellakaan ihan yks yhteen. Olen ostanut halvalla ja myynyt kalliilla, Aika siis taloustilanne on se joka merkkaa paljon.. Jos jaksat odottaa voi arvoitukset heittää häränpyllyä

      • 3:s asunto

        Onneksi en lähtenyt lähiöön ( ei hki) 20 vuotta sitten vaan ostin asunnon kaupungista. Lähiöstä olisi jo silloin saanut 4h k kaksion hinnalla. Mutta nyt kun katselee samoja alueita =naapuritaloja, niin nimitauluissa ei ole yhtään suomalaista nimeä ja parkkipaikat on täynnä mamujen hyljättyjä autonraatoja.
        Vaikka keskusta-asunto oli silloin selvästi kalliimpi, niin on se tullut monin verroin takaisin elämänlaatuna, olemattomina matkakuluina, sekä mukavana ympäristönä ja asunnon kohonneena jälleenmyyntikarvona.
        Lähiössä asuntoa myydessä törmää vahvasti kysynnän ja tarjonnan lakeihin eli joudut luopumaan asunnosta melko halvalla. Et saa edes hyödyksesi toivottua arvonnousua . kaiken tämän joutuu yleensä oppimaan kantapään kautta.

      • ?
        3:s asunto kirjoitti:

        Onko ne mamut ostaneet asunnot sieltä? Kävit ihan huvikseen kattelemassa talojen nimitauluja? :D

      • Viidakkovelli
        ? kirjoitti:

        Onko ne mamut ostaneet asunnot sieltä? Kävit ihan huvikseen kattelemassa talojen nimitauluja? :D

        Tuskinpa mamut ovat ostaneet. Pikemminkin mamuille on ostettu.

      • ?
        Viidakkovelli kirjoitti:

        Tuskinpa mamut ovat ostaneet. Pikemminkin mamuille on ostettu.

        Ei täällä Itä-Suomessa ainakaan mamuille asuntoja ostella.
        Aikoinaan tuli Vietnamista pakolaisia ja nyt heillä menee paremmin kun monella laiskalla suomalaisella. On omat yritykset ja itse maksetut talot. Työmoraali ihan toista kun suurimmalla osalla suomalaisista.
        Suomalainen ei lähde töihin jos vaan saa toimeentulon muuten.
        Ps. olen suomalainen suht. pienipalkkainen duunari.

      • =naapuritaloja

        Luetun ymmärtämisessä ongelmia ? Naa-pu-ri-ta.lo-ja tarkoittaa niitä lähellä olevia vuokrataloja. Ainakin meidän kaupungissa osake- ja vuokratalot on sekoitettu tehokkaasti, ettei "mikään alue slummiutuisi" , tosin ei onnistunut.
        NImitauluja pitää vilkaista kun taloissa joutuu käymään ihan asiassa. Harvapa niistä kiy sun tai krasic-nimistä nyt hirveesti huvia saa,, varsinkin kun ne syö veronmaksajan pöydästä.

      • nihiin..
        =naapuritaloja kirjoitti:

        Kyllä luetun ymmärtää kun se on oikein kirjoitettu. Ei sanottu että naa-pu-ri-ta-lo on vuokratalo. Vaikka kyllähän omistustaloissakin asuu vuokralaisia. Ehkä erivärisiä....

    • -----

      Joillakin alueilla asuntojen arvo laskee se on tosiasia!

    • Unohditko mainita

      että vesikattoa huushollissa ei ole, ikkunat kivitetty hajalle, ulkoseiniä pitää pystyssä kakkosneloset, sähköjä ei alueella ole vielä vuosiin, lottovoittokin antaa odotuttaa ja muutenkin olo on hieman nihkeä kurkkumätineen?

    • ostajako??

      Tähän ei oikein voi sanoa muuta kuin että, mitä järkeä on ollut ylipäänsä ostaa asunto tuollaselta alueelta??? Nyt ei voi muuta kuin myydä reilusti alihintaan, niin ehkä joku ostaa jos on vaikka työpaikka lähellä tms syystä.

      • lo_giikka

        Miksi sinne on rakennettu omistusasuntoja?

    • Asdertson

      Suomalaisittain tuo kuulostaa vielä varsin hyvältä asuinalueelta - kunnassa, jossa työpaikkoja yhä piisaa, eli Helsingissä. Suuressa osaa maasta ongelmat ovat vallan toiset.

      "Parkkipaikan saaminen oli ollut lähes mahdotonta"
      -Helsingissä on paljon asuinalueita, joissa autoa ei ihmeemmin tarvita. Kallio on yksi tyypillinen sellainen, mutta ilmaisten parkkipaikkojen riittävyys on ongelma täällä myös nk. "hyvillä asuinalueilla". Missä se tuttavanne asuu? Sallassako? Siellä asumisen hyviä puolia lienee ainakin tuo, että omalle autolle löytyy parkkipaikka varsin vaivatta, jopa ilman pysäköintimittaria tai -tunnusta vaativa sellainen.

      "rappukäytävän nimitaulussa oli ollut liikaa outoja nimiä."
      -Kaupunkikulttuuriin tämäkin liittyy, ja ihmettelen suuresti miksi joku menettäisi yöuniaan naapurin vaikeasti lausuttavan sukunimen takia. No, Kainuussa lie helpompaa kun joka toinen taitaa olla Korhonen?

      "jengi oli tullut vaatimaan tupakkaa puukkojen kanssa"
      -Jopa nyt jotain, maailmassa jossa tupakointi on rutkasti vähenemässä. Ja tätä tapahtunee päivittäin ilman että poliisi tai kukaan tekee mitään?

      "vedessä oli kellunut ulostetta"
      -Meressä vai vessanpöntössä? On täällä sentään sisävessat.

      "kylmä viima oli puhaltanut mereltä"
      -Helsingissä vallitseva tuuli on lounaasta, eli aina pääsääntöisesti mereltä päin. Tähän kiinnittävät yleensä huomiota vain sisämaan asukit.

      "Lisäksi seinänaapurista oli kuulunut tiskauksen ääni ja yläkerrasta kävely."
      - Äänieristykset ovat monissa taloissa kehnoja. Kiitä silti onneasi, jos naapurin äänet rajoittuvat noihin etkä onnistu päätymään riehakkaamman juhlijan tai mielenterveysongelmaisen huutelijan naapuriksi. Seinänaapureista pääsee parhaiten eroon muuttamalla omakotitaloon tai todella maalle. Mutta näin vielä työiässä kai sitä töitäkin vielä tarvitsisi tehdä...

      Risti kätesi ja kiitä tästäkin vähästä. Monella paikkakunnalla on huonommin.

    • 11+7

      Mitäs pyydätte ylihintaa asunnosta, joka on paskaläävän arvoinen? Siinä syy, miksi asunto on myymättä.

    • remontilla rahoiksi

      itse asuin huonolla alueella joskus joten remppasin asunnon hienoksi ja ei mennyt ku kuukausi niin asunto oli myyty. Oletko katsonut remontilla rahoiksi ohejlmaa? Siinä kamalat kämpät fiksataan ja menevät heti kaupaksi joten kyllä sinun kämppäsikin saa myytyä jos vaan mainostat sitä ja teet remppaa jos tarvii. Seinät kannattaa maalata tai tapetoida, kylppäri kannattaa pistää uuteen uskoon...

    • suomi myyty 1

      Sauli Niinistö hyväksytty natsien johtamaan Konstantinus Suuren ritarikuntaan
      Suomen-osaston perustaja oli työskennellyt 1930-luvulla natsi-Saksan SS-organisaation tutkimuslaitoksessa.
      Venäjäpelottelu toimii edelleen.
      Nato rakentaa Humppilaan isoa lentotukikohtaa Suomen kansalta salaa.
      "Yli sadan miljoonan euron lentotukikohta suunnitteilla Humppilaan
      Luulisi tässä vaiheessa, että Humppilan lentokenttähanke olisi tullut jo kaikkien suomalaisten tietoon. Näin ei kuitenkaan ole tapahtunut, vaikka suureellinen hanke etenee EU:n rahoituksen turvin yhä eteenpäin. Jo kolme vuotta suunnitteilla ollut hanke lukeutuu varmasti Suomen suurimpiin käynnissä oleviin rakennushankkeisiin. Humppilan kunnanjohtaja Esko Tonterin piirustuspöydällä onkin maailman suurimmille rahtikoneille soveltuva lentokenttä terminaaleineen ja palveluineen. Mitä huomattavinta, sen kiitotien pituudeksi on määritelty huimat 3 150 metriä."
      Tallaisia rahtiukoneita ei löydy kuin usan armeijalta.

      Suomen hallitus sopi sotilasmenojen kasvusta 2 prosentilla budjetista. Sauli Niinistö kutsui Nato-yhteensopivien taistelukoneiden ostoa hiljaiseksi esisopimukseksi, jonka perusteella voi luottaa myöhempiin suurempiin tarvikehankintoihin. Niinistö tulkitsi myös Euroopan puolustuksen tapahtuvan aina Naton sateenvarjon alla. Jos EU päättäisi hakea yhdessä Naton jäsenyyttä? ”Mitä Suomi tekisi tällöin? Olisiko Suomen erottava? EU:n tarkoitus on toimia kollektiivisesti kaikissa järjestöissä. Miksi turvallisuuspolitiikka on suuri poikkeus?” [Helsingin Sanomat, 16.6.2009]

      Samanlaista kampanjaa, peiteltyä valmistelua ja yhdenmukaistamista tapahtuu myös Ruotsissa, vaikka galluppien mukaan molemmissa valtioissa kansalaisten enemmistö vastustaa Natoon liittymistä. (ks. http://www.stoppanato.se).

    • heh heh

      Ihan naurattaa lukea näitä juttuja. Itse asun pohjois-karjalassa luonnon rauhassa ai kun on ihanaa.

    • kiinnostunut ostosta
    • myyjä--ostaja ?

      missä kaupungissa-kaupunginosassa asuntosi on,
      asunnon koko m2,
      asunnon kerros / paljonko talossa kerroksia
      talon ikä,
      huonemäärä,
      parveke ja ilmansuunta
      onko hissi,
      tehdyt remontit,
      sovitut tai suunniteilla olevat rempat,
      parkkipaikka,
      hintapyyntösi,
      hinnat: hoito-ja/tai rahoitusvastike/kk vesi sauna,autopaikka,
      yleiset liikenneyhteydet ym. kerro,kuullaan ja katellaan sitten.
      voin antaa sitten sp-osoitteen,jos em. saat infottua. voidaan myös soitella...
      tai jos et tässä halua em. asioita julkistaa,anna yhteystietosi,otan yhteyttä.
      voin olla "ehkä ostaja".

    • Oot vaan tyhymä!

      Ajattelitte ilmeisesti ostaa halvalla kilon kakkaa ja myydä sen huomenna kalliina suklaana?
      Kaikenlaisia provoja kevätaurinko teettääkin.

      • eikö vain?

        Suurin osa asunnon joskus ostaneista on samassa jamassa. :D

    • Maksajan puolesta

      Taloyhtiöiden isännöitsijät, hallitukset ja remonttireiskat ovat liittoutuneet tekemään kalliita remontteja asukkaiden kukkaron avulla. Mitään väliä ei ole sillä, että asukkaat pannaan evakkoon ja moni kuoleekin sellaisella matkalla. Välistävetoa on vaikea todistaa, siitä on merkkinä vain se yksisilmäinen hinku, jolla remontit ajetaan läpi, mieluiten ilman asukkaiden mahdollisuutta edes keskustella eri vaihtoehdoista.

      Kysymys kuuluu: ketkä rahallisesti eniten hyötyvät kalliista remonteista? Eivät ainakaan ne asukkaat, jotka joutuvat maksumiehiksi.

      • ei hallituksen jäsen

        Talohallituksen isännöitsijät ja hallitukset EIVÄT päätä taloyhtiön remonteista! Päätökset tekee vain ja ainoastaan taloyhtiön yhtiökokous eli kaikki osakkaat yhdessä. Taloyhtiön omistaa osakkaat joten vain he päättävät.

        Oma syy jos ei olla kiinnostuneita vuosiin tai jopa vuosikymmeniin huolehtimaan omasta omaisuudestaan ts. taloyhtiön korjaustarpeista asenteella "En minä ole mitään vikaa vikaa"... Suurin osa taloyhtiön osakkaista eivät edes osallistu lainkaan yhtiökokouksiin. Luulisi kiinnostusta olevan hoitaa omaa omaisuuttaan. Valitettavasti ajan saatossa kaikkiin asuntoihin tulee jotain vikoja ja korjaustarpeita. Jos niistä ei ajoissa huolehdita ja korjata ajoissa ne tulevat kyllä jossain vaiheessa eteen. Ikävä kyllä korjaustarpeet vain moninkertaistuu. Sitten itketään kalliita korjauskustannuksia. Pakkohan ne on joka tapauksessa joskus hoidettava - maksoi mitä maksoi.

        Meidän taloyhtiössä on tehty remonttia pikku hiljaa vuosien saatossa: putkiremontit, uudet ulko-ovet (rivitalo), varastot, aidat, lämminvesivaraaja, pihat kunnostettu ymv. Eihän remontointi koskaan halpaa ole, mutta jos kustannukset ajoitetaan pitkälle aikavälille, niin ei mitään ylitsepääsemättömämän suuria ongelmia ole ollut.

      • Köyhät kyykkyyn
        ei hallituksen jäsen kirjoitti:

        Kyllä taloyhtiöissä aktiivisia ovat valitettavasti ne kus-päät, joilla on fyffeä, muttei järkeä. Niiden ansiosta taloihin teetetään kaikkein kalleimmalla tavalla remontit, vaikka maailmassa olisi jo ollut 20 vuotta kehitetty asukkaiden kannalta edullisempia ja vaivattomampia remonttimenetelmiä, esim putkistojen pinnoittaminen. Kuten taannoisessa MOT-ohjelmassa kerrottiin, ulkomailta ei ole tullut pienintäkään negatiivista palautetta näistä uusista ja edullisista korjausmenetelmistä.

        Itken todella niiden vanhusten puolesta, jotka joutuvat jättämään asuntonsa ja eläkkeistään maksamaan rikkaampien osakkaiden vaatimat, miljoonia maksavat putkiremontit. Vanhukset elävät enää hetken, jolloin heidän maksunsa menevät uusien asukkaiden hyödyksi, tai vanhukset joutuvat alihintaan pakenemaan asunnoistaan teille tietymättömille. En toivoisi tällaista kenellekään vanhukselle.

    • Pitemmän päälle

      kannattavaa olisi, jos kaikki ihmiset yhdessä suorittaisivat syvävaikutteisen reformin tuollaisten asioiden suhteen. Kaupungin viranomaisilta saa, ja pitääkin vaatia että liikenne- ja pysäköintiasiat pannaan kuntoon. Palveluita ei alueelle pysty houkuttelemaan muulla, kuin sillä että perusinfrastruktuuri on kunnossa ja asiakaspotentiaali on riittävä. Maamme laillinen järjestys on joillakin alueilla kiistämättä niin rapautunut, että jotakin järisyttävää pitää tapahtua ennen kuin asiat niiden suhteen saadaan kuntoon.

      Ellei poliisi siihen kykene, kasvaa valitettavasti paine siihen suuntaan että rehellisten kansalaisten tarve organisoida omia "pummit multiin" kampanjoita alkaa aktualisoitua. Vaikka tuollainen ei laillisuusmielessä olekaan hyväksyttävää, on se perustellusti ymmärrettävää. Emmehän voi olettaa että kansa loputtomiin jaksaa katsella rikollisjengien ja pummien riehumista ja virkavallan ammattitaidotonta käsienlevittelyä milloin milläkin selityksellä. Paatero on jo julkisesti myöntänyt että poliisin resurssit ovat käytännössä sellaiset että kansa on jo oman onnensa ja omankäden oikeutensa nojassa.

    • Tuli nurkan alle. Siis asuntosijoittaminen on aina, siis aina, riski. Kuten kaikessa sijoittamisessa. Hinta kohdalleen, niin kyllä se menee. Arvo on se, jonka joku on valmis maksamaan. Ei yleinen hintataulukko tms. alueella. Valitettavasti markkinatalous toimii näin. Kysyntä kohtaa tarjonnan. Ei luuloa.

    • hgfdhgd

      Ne on ne oudot nimet, valtion pitäisi korvata nuo myyntitappiot jos itse ostaa normaalihinnalla ja alue pilataan ulkomaisilla loisilla.

      • ..

        Mitäs ostavat. Jokainen tietää että riskejä on. Turha syyttää ketään muuta.

      • ei epäselvää

        Meidän talon nimilistoissa on toistaiseksi vain Suomalaisia ja Ruotsalaisia nimiä.
        Ja hiljainen sopimus taloyhtiössä,että nimet pidetään kotimaisina.
        Näin taloyhtiön arvostus säilyy markkinoilla.

    • sosiaaliohjaaja

      Olisit sitten huolissasi, jos sinulla olisi tuommoinen asunto myynnissä, vaikutat
      asuntolan asukilta, kun nettiin olet sentään päässyt, niin katsastele samalla
      jonkunmoisia työ/toimeentulovaihtoehtoja itsellesi, asuntomyyjät hoitaa kyllä oman
      hommansa, jos ei muuten, niin hinnalla.

    • mbv

      Jos on Pk-seudulla taatusti tekee kauppansa...ei tarvi sadan tonnin alle mennä,edes jobbareille myytäessä.

    • Mustafa Ibrahim

      Hanki kunnon välittäjä ja ole itse valmis tekemään tarvittavat hintavastaantulot niin kyllä kaupaksi menee. Et ole tainnut tosissasi yrittää myydä edes jos ei vuoteen ole kaupaksi mennyt. Epärealistisilla hintapyynneillä ei kannata roikottaa mukamas myynnissä. Ei kannata valittaa täällä omaa tyhmyyttä, itsehän olet valinnut asuinalueesi. Kyllähän tuo on ollut aina tiedossa, että on monikansallinen alue.

      • j

        Tietenkin asunto menee kaupaksi. Eri asia sitten millä hinnalla.

    • idiootes

      ihan oikeen sulle.
      pari vuotta menee nii sairaseläkkeellä ollut mutsis kuolee ja sen "perinnön" verot ja sisar osuudet viää sulta loputki.

    • Fuskua

      Näköjänsä asuinalue kelpasi erovaiheeseen asti ?

    • 12+18

      Onko ihan pakko myydä..? Mitä jos vuokraisitte..? Ja myykää sitten myöhemmin jos niikseen on.

    • dffdgdfdg

      Sijoitusmielessä voin sanoa ettei koskaan pidä ostaa kämppää Helsingistä.
      Uteliaisuuttani kuiten kysyn minkälaista hintaa pidät eräs tuttava saattaisi olla kiinnostunut.

    • Herätkää jo..

      Aloittaja provoon taas moni mennyt, aloittaja on tämä sama palstan trolli, joka riehunut täällä jo vuosia, kutsutaan Rane-hildaksi, taipumustensa takia, asuu kalliossa vanhassa talossa, alueella, jossa asuntoloita, narkkejä ja spuguja ja kirjoittelee näitä tarinoita jatkuvast herjatakseen uudempia alueita ja parempia taloja. Minä asuin kalliossa ja niissä vanhoissa läävissä oli kaikissa surkea äänieristys ja alue kuin kaatopaikka, levoton ja vaarallinen.
      Milelenkiitoista kun ketjun aloittajalla on sama ip-osoite, kuin tällä palstalla tuhansia kirjoituksia latelevalla häiriköllä kirjoittanut mm nimellä lentokapteeni, vanha majuri, merikarhu, sophie norjasta, nuori kaunis sairaanhoitaja, P-reikä, häpynäppy, P rummunpärinä. Moni henkilö käyttää näköjään tämän saman häirikön konetta ja aihe aina samankaltainen, herjaus....

      • dffdgdfdg

        Voidaan kuitenkin todeta että Suomessa asuu mielikuvitusrikasta väkeä.

      • sdfsdfsdfsdf

        En tiedä, mitä helvettiä horiset, mutta et kyllä kenenkään ip-osoitetta tiedä. Ellet sitten ole ylläpidosta, mutta tuskin olet.

    • tiedottaann

      Mikä tahansa asunto menee kaupaksi, jos hinta on oikea. Alkuperäinen kirjoitushan on selvä provo, mutta jos se olisi totta, niin olisi aika kummallista, että aluksi näytöillä on paljon porukkaa ja sitten ei olekaan enää yhtään. Se viittaisi siihen, että asunnolla tosiaan on kysyntää, mutta hinta ei vieläkään ole ihan kohdallaan. Asiantunteva kiinteistönvälittäjä osaa kyllä hinnoitella myyntikohteensa niin, että niistä saa hyvän hinnan. Eri asia on sitten se, jos AP olisi ostanut asunnon ylihintaisena ja yrittää nyt saada omansa pois kaupasta.

      Itse olen myös asunut ns. slummialueella ihan rahasyistä. Opiskelijana ja pienten lasten äitinä muutto 2 km:n päähän tarkoitti nimittäin sitä, että slummissa asunnon sai noin 70.000 euroa halvemmalla ja pienillä tuloilla se oli iso raha. Asuin siellä muutaman vuoden, kunnes esikoisen oli aika mennä kouluun. Siinä vaiheessa oli onneksi jo vakituinen työpaikka ja tulot riittivät siihen, että pääsin takaisin 2 km:n päähän ns. paremmalle asuinalueelle ja lapsetkin pääsivät parempaan kouluun.

    • älä huoli!

      Omistat näköjään asunnon pääkaupungin ydinkeskustassa?

    • remppaa se kämppäs

      joku jo kertoikin et kannattaa remontoida se asunto. remontoidut asunnot menee helpommin kaupaksi vaikka ei olis palvelujakaan lähellä. Uutta maalia seinille, kylppäri uusiksi, keittiön kaapin ovet voi vaihtaa et tulee uus ilme... varman menee kaupaksi kun panostaa remonttiin

    • valitkaa kohderyhmä

      Se riippuu täysin asujasta mikä on hyvää ja huonoa seutua. Jos on pieniä lapsia ja jotain perheunelmaa yrittää elää tuollaisella alueella niin moni kieltäytyy. Mutta joku kännäävä opiskelija porukka taas ei välitä mistään mitään.

    • Andy-xx

      "Nyt pitäisi jotain keksiä, laitetaanko -50% hintalappu ilmoitukseen vai mitä pitäisi tehdä..."

      Ainoa keino saada ylipäänsä mikään asunto kaupaksi on hintapyynnön alentaminen runsaasti. Siis ei mitään 5-10% vaan vähintään 40% ja jos se ei auta, niin sitten lisää alennusta.

      ".. kyllä on sellainen olo että meitä on huijattu ja raskaasti kun väitettiin tämän alueen pitävän hintatasonsa!"

      Totta kai teitä on huijattu, niin kuin kaikkia muitakin asunnon ostajia viime vuosina. On yksikertaisesti typerää uskoa asunnonvälittäjän, pankinjohtajan, ja autokauppiaan puheita.

    • Sumo-79

      Aloittaja on trolli-Pelle, hilda-rane kallosta, asuu vuokralla ja kadehtii omistusasunnoissa asuvia, turha ruokkia trollia ja vastailla provo ketjuun..

      • mitäs se haittaa?

        Ehkäpä aihe on keksittyä, mutta keskusteluhan tästä on silti niin todellista kun se vain netissä voi olla.

    • Tomppa.

      Aivan ja mnulla kävi kallion kämpän kanssa hassusti, meillä oli 33 neliön kaksio kaverin kanssa puoliksi ja kun tuli bänet, niin kukaan ei ostanut asuntoamme, koska vieressä oli asuntola ja samassa rapussa huumekämppiä, myimme sijoittajalle asuntomme ja tappiota tuli 40 tuhatta eli 60 %. Ei naurattanut, mutta kun ostaa huonolta alueelta saa kärsiä.

      • hyi helwetti

        ho-moja.

        hyi saatana.

    • Varmaa on...

      Vuokratkaa jollekin sosiaalipakolaiselle.

    • mk

      Laita hinta 10-20t€ alle keskimyyntihinnan mitä alueella on toteutuneita kauppoja ja välittäjät kyllä tietää niin menee kaupaksi että silleen.

    • kantin kundi

      Huh heijaa olen lapsuuteni kalliossa viettänyt, makee mesta kuuskytluvulla.
      Kurvi ja viisastenkivet pelotti mut siellä silti hengailtiin ja paljon tapahtuikin.
      muutin kalliosta -98 kun se alkoi VIHERTÄÄ juuri niin sinne muutti näitä "hesalaisia" voihan viddu, mie ja sie myö ja muita puhevammaisia feikkejä.
      Kallio on näiden hesalaisten sateenkaari pässien mesta, jotrka ovat tänne muuttaneet III-kehän takaa elvistelemään. Kallio on minulle muistovain.
      Vuosaaressa just joo, pelleporukka ostaa ja studaa

    • V. Liliha
      • S. Kulipa

      • Huh huh

      • Aito stadilainen
        Huh huh kirjoitti:

        Samalla alueella asukkaat joutuvat kääntämään parkkikiekkoa 4 tunnin välein:

        http://www.adressit.com/aurinkolahden_parkkipaikat

        Hilda Rane ei vieläkään tajua, vaikka noita samoja vanhoja linkkejä laittanut jo vuosia ja tämänkin ketjun on pipipää avannut, että asukkailla on omat osakkeella olevat parkkipaikat talon alla hallissa, mutta kun on maalta muuttanut kallion asukas ei voi tajuta nykyajan asumista, sääliksi käy tuota hyypiötä.

      • AHHAH HAH
        Aito stadilainen kirjoitti:

        Hilda Rane ei vieläkään tajua, vaikka noita samoja vanhoja linkkejä laittanut jo vuosia ja tämänkin ketjun on pipipää avannut, että asukkailla on omat osakkeella olevat parkkipaikat talon alla hallissa, mutta kun on maalta muuttanut kallion asukas ei voi tajuta nykyajan asumista, sääliksi käy tuota hyypiötä.

        "Stadilainen" asuu Aurinkolahdessa, joka on entinen Mustalahti, joka taas on entistä Porvoon maalaiskuntaa!

      • Aito stadilainen
        AHHAH HAH kirjoitti:

        "Stadilainen" asuu Aurinkolahdessa, joka on entinen Mustalahti, joka taas on entistä Porvoon maalaiskuntaa!

        Ei taida Hilda-rane tuntea helsinkiä, näkee, että olet maalaistollo, vuosaari ei ole ikinä kuulunut mihinkään Porvoon maalaiskuntaan, joten puhut täyttä paskaa taas.. Olet nurmivasara, kolmannen polven maalaisjuntti.

    • Soleil, soleil

      Myin juuri Aurinkolahdesta kaksion rantarivistä, suurella parvekkeella ja merinäköalalla. Sain 495 tuhatta, mikä oli vähän yli hintapyynnön. Tarjouksia tuli kolme toisen näytön jälkeen.

      Ehkä kannattaa vaihtaa välittäjää?

      • Pku FYI

        Voi kuule, markka-aika meni jo ajat sitten.

      • Aurinkoranta.
        Pku FYI kirjoitti:

        Voi kuule, markka-aika meni jo ajat sitten.

        Aurinkolahdesta myin kaksion hintaan 300 tuhatta euroa ja ostin kolmion aurinkolahdesta, kun parempaa ja merellisempää paikkaa saa hakea ja kaikki palvelut vieressä, suuri kauppakeskus, uimahalli, tervesyasema, kuntosalit, kirjasto, citymarket, ei tarvitse tyytyä kallion nyrkkipuoteihin..

    • Missä asuntosi on?

      Minusta tuommoisia asuntoalueita ei ole Suomessa, vaan tämän aiheen aloittajalla on asenneongelma, myös asunnon ostajilla on sama ongelma. Paljon sitä kaikenlaista puhutaan, mutta todellisuus on usein toisenlainen. Olen asunut eri puolilla Helsinkiä ja nyt olen asunut kohta parikymmentä vuotta toisessa etelän kaupungissa. Asuntoaluettani myös on moitittu ja ennakkoluulot on monella suuret. Omatpa on ennakkoluulonsa! Olen pitänyt ja pidän asunnostani, kolme huonetta ja keittiö parveke. Ihanan rauhallista ja kaikki palvelut lähellä. Oli hyvä, että en uskonut ennakkopuheita ja pidin oman pääni. Asun yksin ja nautin kun on tilaa. Askartelen paljon käsilläni ja minulla käy vieraita, nautin siitä. Helsingissä vastaava asunto maksaisi kolme kertaa enempi kuin nykyinen asuntoni. Miksi ihmeessä minä sellaisia ylihintoja maksaisin asunnostani? Lähinnä minua huvittaa joidenkin asuntoalueiden yliarvostus. Onnettomia koppeja ovat. En huolisi mistään hinnasta, vaikka olisi kuinka arvostettu alue, jos asunto on pieni ja se ei toimi tai jos palvelut ei ole lähellä.

      • Pöh höh

        Niin kysehän on siitä että jos ostaa kalliilla niin toivoisihan sitä saavansa jotain takaisin myydessä. Jossain Vuosaaressa tämä voi olla kovin kovin vaikeaa, kuten eräs palstan surullisen hahmon ritareista on kirjoituksillaan osoittanut.

      • 44456666666666999999

        Näin se juuri on silloin kun omasta asunnosta on kyse, se ratkaisee miten sopivaksi ja viihtyisäksi asunnon kokee.
        Propakantaa tehdään niin paljon. Joitakin asuinalueita ja asuntpotyyppejä pyritään halventamaan ja toisia nostamaan jalustalle. Näillä propakannan paasaajilla on takana erilaisia intressejä ja motiiveja.
        Se on myös aivan keskeisen tärkeä asia että asukkaat osaavat ottaa huomnioon ja asua ja elää asunnossa sen mukaan mitä ehtoja asunto kaikkine pintamateriaaleineen asettaa, ja niin että ei naapureita häiritä. Juuri tällaisessa asennoitumisessa asuntoon olisi niin monella korjaamisen varaa. Kaikki asunnot asettavat aina omat enhtonsa sille miten niissä tulisi asua ja elää.

    • Poh höh

      Niin kysehän siitä että jos ostaa kalliilla niin toivoisihan sitä saavansa jotain takaisin myydessä. Jossain Kalliossa tämä voi olla kovin, kovin, kovin vaikeaa, kuten eräs palstan surullisen hamon ritareista(kokki-keittäjä, lentokapteeni, nuori kans nainen, vanha paappa ym) on kirjoituksillaan ja itselleen vastailuillaan osoittanut

      • ........

        No tuskin on, tai siis varmasti on itselleen vastaillut, mutta Kalliosta saa kyllä myytyä kämpän melkein mihin hintaan tahansa.

    • -----------------

      Vastakohdat täydentävät toisiaan: eikös se ollut nimenomaan hesari, jonne rakennettiin ensin tolkuttoman hintaisia, jotain 6000-8000 eur/neliö uusia asuntoja, ja sitten vähän matkan päähän samalle kadulle myös kokonainen talo narkomaani- ja alkoholistikuntoutujille?

      On siinä isolla rahalla pokan pitäminen vaikeaa kun syvät rivit saa samat puitteet, ison rahan verotuloilla tottakai. Näillä kahdella projektilla tuskin on mitään tekemistä keskenään, mutta hauska asetelma sinänsä.

      • Kantakaupungin mies

        Eikö ole jännää, kuinka Kalliossa hinnat vain nousevat vaikka sinne mahtuukin monenlaista kulkijaa? Ja sitten toisaalta Aurinkolahdessa romahtaa vaikka periaatteessa paikka olikin pedattu ainoastaan työssä käyvälle alemmalle keskiluokalle.

        Aurinkolahdessa vain lupaukset peruttiin: koulu missä sattuu, päivähoitopaikat täynnä, vuokrakasarmeja ilmestyy alueelle, metro kulkeekin huonosti, ongelmia alue täynnä, huh huh, eihän näin pitänyt olla!

    • Raldahide

      Tämä Hilda-Rane vai mikä onkaan on nyt uransa huipulla kun viestiketju on päässyt oikein etusivulle :)

    • Ex-Kantakaupunki

      Juu kyllä Rane-hildalla nyt pöksyt kastuu, edellisessäkin viestissä nimellä kantakaupungin mies ja hänhän ketjun aloittajakin on Kokki-keittäjä, aiemmin ollut sadoilla eri nimillä lentokapteeni, vanha majuri, vanha merikarhu, nuori kaunis nainen, rahamies, vanha paappa, sitten näitä sairaita nimiä, jotka tyyppillisiä kyseiselle henkilöllä, kuten, P-Aukko. P.Reikä, P, rummunpärinä, P, Nääp, M. häpynäppy, Anusaukko, melkoinen pervo ja eri hahmoilla esiintyjä, kummasti vaan aina tämän Rane-hildan aiheet liittyvät jollakin tavalla Aurinkolahteen...

      Onhan se jännää kun kallion hinnat nousevat kun asunnot ovat 14-20 neliön kokoisia koirankoppeja, niihin muuttavat ne joilla isompaan ei varaa ole, mitä tulee muutoin tämän Rane-hildan väittesiin, niin metro on toimintavarmin liikenneväline ja kulkee hyvin, Aurinkolahdessa/vuosaaressa on loistavta palvelut, paljon paremmat kuin kalliossa, tietenkään ei ole näitä thaihieromoita, seksikauppoja ja kaljaräkälöitä, joita kantakaupungin Rane-Hilda tarkoittaa.
      Rane Hildan mainitsemat vuokrakasarmitkin ovta Aurinkolahdessa ns. kovan rahan vuokrataloja jotka ovat as oy nimellä ja niissä kaksion vuokra on 1000 , että eivät ole mitään sosiiallista rakentamista, vaan asuntoja, joita toisessa markkintilanteessa muuutetaan taas omistusasunnoiksi, toisin kuin kallion rälläkät ja sällikodit, joita alueella riittää.
      Kateus on paha sairaus ja Rane-hildalla se on muuttunut mielisairaudeksi pahemman kerran.

      Mitä tulee niihin kallion vanhoihin lääviin, niin ikinä en enään muuttaisi, kun asuminen alkeellista ja surkea äänieristys kuoriaisongelmat ja asukkaat ovat hm.....

      • Pelästynyt.

        Onneksi tämä ketju oli etusivulla niin tiedän varoa. Tällainen kummallinen tyyppi kirjoittelee täällä ihan himmeitä, täytyy todella pysyä kaukana Aurinkolahdesta jos tilanne on tuo. En halua ongelmia itselleni ja välittäjätuttuni sanoikin että Aurinkolahdesta on tätä nykyä lähes mahdotonta myydä asuntoa jos ei tiputa reilusti hinnasta.

      • Peljästynyt
        Pelästynyt. kirjoitti:

        Onneksi tämä ketju oli etusivulla niin tiedän varoa. Tällainen kummallinen tyyppi kirjoittelee täällä ihan himmeitä, täytyy todella pysyä kaukana Aurinkolahdesta jos tilanne on tuo. En halua ongelmia itselleni ja välittäjätuttuni sanoikin että Aurinkolahdesta on tätä nykyä lähes mahdotonta myydä asuntoa jos ei tiputa reilusti hinnasta.

        Onneksi tämä ketju oli etusivulla niin tiedän varoa. tälläinen kummallinen tyyppi kirjoittelee täällä ihan himmeitä, täytyy todella pysyä kaukana kalliosta, jos tilanne on tuo, että tuommoinen sekopää kirjoittelee noita avauksia, joku Hilda-Rane. En halua ongelmia itselleni ja välittäjätuttuni sanoikin, että kalliosta on tätä nykyä lähes mahdoton myydä asuntoa jos ei tiputa reilusti hinnasta.

      • IiJei Akulaatio
        Peljästynyt kirjoitti:

        Vaihda välittäjää jos olet noin huonoja neuvoja saanut. Kalliossa hinnat raketoi simona, Aurinkolahdessa rommaa, näin kerrottiin valtakunnan päälehdessäkin.

    • just just

      No joo, tiskauksen ääni ja yläkerrassa kävellään = huono asuinalue. Joo, kuule joka paikassa sattuu ja tapahtuu kaikenlaista, ei ole olemassa sellaista aluetta missä ei jotain satu. On sentään meren lähellä.

    • justjust

      En ole tätä palstaa seuraillut eli en tiedä mitään mistään Rane-Hildasta.

      Mutta Kallion haukkujat herätkää jo, ja palatkaa nykyaikaan. Kallio ei ole 90-luvun maineensa mukainen, eikä mainekaan ole enää sama. Kallio on nykyisin opiskelijoiden ja nuorten lapsettomien työssäkäyvien pariskuntien suosiossa ( onhan se lähellä keskustaakin)eikä se todellakaan ole mikään kuvaamanne gettola. Toki muutama laitapuolen kulkijaakin löytyy, mutta niitä nyt löytyy Suomen ja Helsingin joka kolkasta.

    • ulkopuolinen näkee

      Aloittajan kannattaisi miettiä, mikä asunnossa ensimmäisenä pistää häiritsevästi vieraan silmään. Kutsu muutama puolituttu kylään ja kysy heiltä mielipidettä. Korjaa ne asiat, jotka ovat helposti korjattavissa. Asunto pitäisi olla neutraalin värinen, mutta ei kuitenkaan tunkkainen. Liiat tavarat kannattaa viedä pois. Yritä löytää asunnosta jokin persoonallinen asia, mitä haluat korostaa.

      Ellei sinulla ole sopivia makutuomareita, niin ota asunnostasi muutamia kuvia ja katso mikä niissä tuo mieleen halvan lähiön. Jos ikkunoista näkyy ruma maisema, niin peitä verholla. Kannattaisiko harkita sisustussuunnitelijan käyntiä? Hän voisi sanoa jo ovella mikä mättää.

    • VUOKRAA SE

      Vaadi myyjältä 50 % korvaukset hintatason putoamisesta !

      Pitäähän heillä joku vastuu olla puheistaan, vai kehuiko myyjä itsensä pitävän hintatason, jolloin olette ymmärtäneet asian väärin !

      Muista, että jos joku toivottaa hyvää päivää, hän tarkoittaakin itseään, ihan kuin poliitikot, jotka äänestäjille lupaavat korjata kaikki asiat, se tarkoittaakin vain oman elämänsä korjausta !

      Joten vuokraa se kämppä, niin on ees joitain hyötyä siitä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      59
      3047
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      544
      2886
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      37
      2068
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      49
      1942
    5. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      120
      1795
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      304
      1761
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      9
      1492
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      99
      1247
    9. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      63
      1198
    10. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      22
      1152
    Aihe