Lähdössä 18.3 Krabille. Kertokaa ammattilaiset

10 kpl 200 kilometrin säteellä olevaa kauneinta tai mielenkiintoisinta paikkaa, ja miten pääsee helpoiten Malesiaan johonkin mukavaan paikkaan pariksi kolmeksi päiväksi Krabilta.

Olen yrittänyt googletella mutten oikein pääse selvyyteen asioista. Jos joku tietävä viitsisi auttaa niin olisi mukavaa
5318
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kahdesti ollaan oltu Krabilla ja vajaa kahden viikon pääsä lähdetään taas.
Ainakin saarilla ja lähirannoilla kannattaa käydä; Poda, Chicken, Railey, Tub jne. jne. Veneet lähtevät siitä Aonangin rannasta joten ei muuta kuin valitsemaan päiväreissun kohdetta. Myös Hong-saaret ovat upea paikka, matka tänne kestää vähän kauemmin mutta ehdottomasti kannattaa mennä. Me otimme omalle porukalle oman veneen ja olimme koko päivän reissussa. Tiikeritemppeli ja "niiden" portaiden kiipeäminen on myös aika must.kokemus. Tosin tämä vaatii kohtuullista kuntoa, jyrkkiä portaita kun on yhteensä melkein 1300 niin on aika rankka kokemus keskipäivän aikaan kun aurinko porotttaa ja hiki virtaa !! Ylhäällä odottaa kuitenkin upeat maisemat joten kiipeäminen kannattaa, mukaan vaan riittävästi vettä. Kuumat lähteet ja viidakossa sijaitseva laguuniallas kannattaa myös tsekata. Myös elefanttiratsastus oli ok vaikkakin monet näitä kritisoivat. Meillä oli sama privaattitaksikuski koko kahden viikon ajan ja hän suositteli paikkaa jossa norsuja kohdeltiin hyvin. Tiedä sitten ihan todellisuutta mutta kohtuullisen mukavat oltavat näillä näytti olevan. Itse Krabin kaupungissa ei mielestäni ole juurikaan nähtävää mutta kyllä sielläkin tuli pyörähdettyä pariin otteeseen, iltamarkkinoilla kävelykadulla oli kaikenlaista ostettavaakin, vähän erilaista mitä esim. Aonangin rantakadulla myytiin. Krabilla on paljon nähtävää mutta laiskan lomailijan kohde se ei välttämättä ole. Upeimmat rannat ovat venematkan päässä. Tällä kertaa meillä olisi suunnitelmissa reissu Bamboolle tai Lipelle. Aikaisemmilla reissuilla kun nämä kohteet ovat jääneet väliin.

Äänestä
  • Kiitos hyvistä vinkeistä. Jokohan aloittaja on palannut ja miten hällä meni?

    Äänestä

Toki toinen, mutta enskertalainen.
Liene tuo mukava higinen paikka, saa paijankin heittää huoletta nurkkaan. Tulleeko mambot ili skorbioonit? heko heko

Äänestä

Me ollaan kanssa menossa krabille 14.3 ollaan 2 viikkoa jos menee 4 päivää malesiassa formula kisoissa. Jos jotain pariskuntaa kiinnostaa liittyä seuraan ni tervetuloa

Äänestä
  • Me tullaan krabille 18.3 ja ajateltiin myös Malesian kisoja. Mitäs maksoi lennot ja kisaliput

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Khiitollinen kirjoitti:

10 kpl 200 kilometrin säteellä olevaa kauneinta tai mielenkiintoisinta paikkaa, ja miten pääsee helpoiten Malesiaan johonkin mukavaan paikkaan pariksi kolmeksi päiväksi Krabilta.

Olen yrittänyt googletella mutten oikein pääse selvyyteen asioista. Jos joku tietävä viitsisi auttaa niin olisi mukavaa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu