hypoglykemia

Iiris

Hei!
Tämä kysymys ei ehkä ole täysin palstalle kuuluva, mutta verensokerista kuitenkin kyse.
Eli ihan aluksi voin mainita, että en sairasta diabetesta. Olen hoitaja ja viimeksi ollessani yö vuorossa tapahtui seuraavaa. N. klo 24:00 rupesi hiukomaan ja niimpä söin kaksi piimälimpun viipaletta ja lautasellisen tomaattikeittoa, tämän jälkeen kupin kahvia ja pienen kakun palan. Lisäksi söin myöhemmin kirjaa lukiessani välillä makeisia. Noin klo 3:00 huomasin oloni olevan todella hutera, tärisytti jne. Ihmettelin oloa ja mittarin sattuessa olemaan lähellä mittasin sokerin, joka vielä kahdella mittauksella varmistettuna oli 2mmol/l. Olin toki syönyt aikalailla nopeita hiilihydraatteja, mutta silti tuo arvo tuntuu näin terveelle ihmiselle kumman matalalta. Söin viisi sokeripalaa ja verensokeri nousi mukavasti 6,7mmol/l. Aamulla klo 6:30 sokerit taas 3,9mmol/l
Kävin kyllä seuraavana päivänä terkkarilla ja sain lähetteen lääkärille, aika tosin vielä edessäpäin.
Löysin hieman tietoa tilasta nimeltä Reaktiivinen hypoglykemia joka vastaisi oireiltaan omiani. Kysyisin kuitenkin onko täällä kellään kokemuksia tai tietoa moisista oireista?
Ehkä tämä on ohimenevää, mutta kyllä vähän pelästytti ajatus, että kuinka alas sokeri olisi tippunut jos en olisi mitään reagoinut.

21

29451

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sokeri

      On olemassa tila nimeltä hypoglykemia ilman diabetestä.
      Siitä on olemassa kaksi tyyppiä.
      Kuvaamasi tilanne sopii tyyppiin 2

      • Iiris

        Hei!

        Osaisitko kertoa lisää asiasta. Mitä tuo tyypi II tässä tapauksessa tarkoittaa? Vai tarkoittaako se samaa kuin Diabeteksessa, eli aikuistyypin sairaus?
        Kävin jo lääkärillä ja odottelen vastauksia labroista. Otettin maksa- ja munuaisarvoja, paasto- ja pitkäaikaissokeria, kilpirauhasarvot, Natrium ja Kalium sekä perusverenkuva.
        Mittailin sokereita kolme päivää ennen lääkärille menoa ja pidin ruokapäiväkirjaa. Sokerit pysyivät siinä 3 ja 4 välillä. Eli ei mitään ihan pohjalukemia enää, mutta vähän alakanttiin ehkä kuitenkin.

      • Sokeri
        Iiris kirjoitti:

        Tilasta ei enään puhuta muutoin kun diabeteksen yhteydessä. Mutta vanhat lääkärit ja kirjat tuntevat tilan hypoglykemia ilman diabetestä. Tauti tila on perinnöllinen ja tosin sitä ei lueta sairaudeksi (samaa luokkaa kuin korkea hemoglobiini -> luovuta verta, matala verenpaine -> syö lakritsia/salmiakkia ja suutu usein).

        Tyyppi I; verensokeri laskee alle normirajan pitkän paaston jälkeen (esim. yön aikana). Aamulla herätessä tai pitkään ruokailematta veren sokeri laskee. Hoitona lyhyet ruokailuvälit esim. välipalat. Oireena yleensä äreys, väsymys.

        Tyyppi II; Paastoverensokeri on normaalin alarajalla, mutta laskee nopeasti sokeria sisältävän "aterioinnin" jälkeen.
        Oireena on jano, josta seuraa tiheä virtsaamisen tarve, nälän tunne tai suolaisen voileivän halu, huono olo, oksentaminen, pyörryttävä olo.
        Hoitona on ns. valkoisen sokerin välttäminen. Karkit, pullat pois ja alkoholin suhteen on noudatettava vanhaa sokeritautisen ohjetta eli kaikki alkoholijuomat, jotka sisältävät sokeria yli 10 grammaa/litra pois (alkoholi sokeri = erittäin paha olo) eli makeat viini, liköörit, vermutit, mareidat, siiderit ja yllättäin maissiolut pois.
        Tyyppi III; on näiden molempien yhditelmä eli pitkään syömättömyyden (jopa alle 6 h) verensokeri laskee alle paastorajan ja makean syöminen laskee sen nopeasti. Molempien yllämainittujen oireet ja molempien hoito.

        Itselläni 24 vuotta sitten todettiin tyyppi II, joka on oli myös isoisällä. Äidillä on tyyppi I.

        Minut äiti ohjasi aikanaan lääkärille jatkuvan janontunteen ja pahan olon vuoksi. Olin tällöin 16 vuotias ja isän suvussa oli diabetestä. Hän epäili, että sairastaisin diabetestä.
        Tila todetaan helposti sokerirasituskokeessa
        Itselläni sokerirasituskokeessa paastoarvo oli hieman alle alarajan (3,2 mmol/l)ja makean liuoksen juotuani oli 30 min arvo hieman yli 5,6 mmol/l, joka oli silloin huomattavasti alle arvojen ja kahden tunnin arvo oli alempi kuin paastoarvo eli 3,0 mmol/l.

        Osin kantapään kautta olen oppinut elämään "tautini" kanssa. Tykkään makeisista, mutta tiedän ettei se tee hyvää. Minulla oli tilaisuus mitata verensokeri makeisten nauttimisen jälkeen. Söin 3 markan irtokarkkipussillisen ja alle tunnin syömisen jälkeen tuli paha/oksettava olo ja suunnaton jano. Verensokeri oli ainoastaan 2,3 mmol/l eli erittäin alhainen. Tosin joskus haluan mellejä, mutta hyväksyn huonon olon.
        Enkä enään juo alkoholijuomia, joissa on sokeria runsaasti, sillä se aiheuttaa erittäin huonon olon, oksentelun ja hillittömän suolaisen kaipuun.

        Tällä tilalla ei ole mitään tekemistä diabeteksen kanssa (jos ei ole todettu diabetestä ja siihen hoitoa aloitettu) ja tälläiset ihmiset harvoin sairastuvat II tyypin diabetekseen (ellei haiman vakavaa vaurioitumista tapahdu). Tila on aina perinnöllinen ja toisilla se esintyy lievempänä ja toisilla voimakkaampana. Itselläni aina ns. valkoinen sokeri aiheuttaa voimakkaa huonon olon ja suolaisen voileivän kaipuun sekä jumalattoman janon.

        Tutkittua tietoa ei ole, eikä sitä netistä edes löydä (löytyy vain diabeettinen hypoglykemia), mutta toden näköisesti ko. tilassa, haima, joka insuliinia tuottaa pitää sokeria myrkkynä ja lykkää insuliinia yli tarpeen.

      • Paula
        Sokeri kirjoitti:

        Kävin viime viikolla Eiran sairaalassa tri Johan Eriksonin vastaanotolla ja kuulin reaktiivisesta hypoglykemiasta, joka hänen mukaansa on perinnöllinen ja yleensä liittyy sukuun, jossa on myös diabetesta. Itselleni tehtiin sokerirasituskoe heinäkuussa pitkään jatkuneen (pari vuotta) väsymyksen ja varsinkin aamuisen huonon olon vuoksi. Sokeriarvoni olivat: paaston jälkeen 5,0, tunti rasituksesta 3,5 ja kaksi tuntia rasituksesta 2,9.
        Tri Eriksonin mukaan Suomessa ei ole lääkettä, joka auttaisi tilaan, mutta muista Euroopan maista lääkettä voisi saada. Haluaisin kuulla lisää muilta reaktiivista hypoglykemiaa potevilta oireista ja niiden hallinnasta.

      • Reaper
        Paula kirjoitti:

        Minulle tuo iski vuonna 2005 ja kestipä 3-4 kuukautta ennenkuin oloni tasottui. Sokeri on kaikkein pahin myrkky mikä olla voi. Hieman kaviaaria ruisleivän, kananmunan päälle jo saa aikaan paniikki kohtauksia ynnä heikkoutta, nälkää. Jotkin kastikkeet tuntuvat vaikuttavan pari päivää eteenpäin kun litran sokeroitu mehu maistuu tiskiaineelle saamalla vielä minut raivoamaan öisin kesken unien ynnä päänsärkyä. Pidän tilaa jopa vaarallisempana kuin diabetes II:a koska siinä ei kysytä milloin ja jos muuttaa ruokavalioita vaan se on kertakaikkiaan pakko. Siinä missä diabeetikko voi jatkaa tavanomaisella roskaruoan syönnillä, siinä se on suoranaisesti itsemurha reaktiiviselle hypoglykemikolle. Toinen siihen liittyvä seikka on että siitä kärsiviä potilaita ei juuri ole sillä se on tappavan vaarallinen jos ajattelet että sokeri arvot laskevat 40:een mg/3,0-1,0. Miten muuten on ettei tilasta juuri puhuta? Ja missä on palsta, yhtiö missä tutustua muihin samaa poteviin? Puhuit jostakin lääkkeestä! Minkä niminen mahtaakaan olla?

    • Viinirypäle

      Itselläni on tämä hypoglykemia ja olen hiljalleen käytännössä oppinut miten toimia sen kanssa. Julkisesti asiasta en ole kuullut pahemmin puhuttavan, harmi sinänsä. Mulle kahvi on pahin mahdollinen aine, toisin sanoen kofeiini. Kaikkea kofeiinipitoista kannattaa välttää. Samoin tavallista sokeria. Itse en käytä kofeiinia ollenkaan, tavallista sokeria vähän.

      Pahimmillaan oireina ovat olleet kylmä hiki, armoton vapina ja täydellinen voimattomuus. Maito auttaa silloin ensi hätään, laktoosi kun nostaa verensokeria. Olen huomannut että säännöllinen liikunta ja tietysti monipuolinen ruoka ja säännölliset ruoka-ajat ovat tärkeitä.

      • äiti

        Onko teillä kellään kokemuksia hypoglykemian( ei diabeteksen yhteydessä) tutkimuksista? Olen nyt aikuisen keskosena syntyneen pojan kanssa opetellut elämään hypoglykemiaoireiden kanssa. Sokerirasituskokeeita on ntehty, mutta nehän näyttävät suhteellisen normaaleilta, kun rasitusta ei ole. Huonovointisuus, ärtyneisyys , ahdistuneisuus ja joskus vapina, kylmä hiki jne ovat vuosien varrella tulleet tutuiksi. kiisselit ja jotkut juustot auttavat, mutta niitähän ei ole aina saatavissa. Terveiden lasten vanhempien on vaikea ymmärtää huoltani vielä aikuisestakin lapsesta.

    • nobody´s angel

      onpa hassua, eilen sattui minulle hassu tapaus.. heräsin yövuoron jälkeen noin klo 16. oloni oli heikko ja kädet tärisi ihan vietävästi, makoilin sängyssä melkein neljä tuntia ja söin pari leipää ennen kuin olo parani..
      onko tämä samankaltaista kun mistä puhutte..??

      mitä luulette, voiko yötyön tekemisellä olla vaikutusta tähän?

      kiitos jo etukäteen, tänään ajattelin lääkärin puheille mennä..

      hyvää alkavaa viikkoa kaikille!

      • Hypogl

        Löysin tämän vanhan threadin ja ajattelin kertoilla omasta tilanteestani. Minulla oli nuorena rytmihäiriöitä eikä elimellistä syytä löytynyt, lääkäri epäili hypoglykemiaa. Rytmihäiriöt hävisivät vuosiksi, mutta palasivat taas ja menin uudestaan lääkäriin. Sydänfilmi otettiin taas ja kaikki oli normaalia. Kun juttelin lääkärin kanssa syömisestä ja syömisen jälkeisistä oloista lääkäri totesi heti, että minulla on liian tehokas sokeriaineenvaihdunta, eli verensokeri laskee liian nopeasti ruokailun jälkeen, ja ymmärtääkseni tämä fysiologinen reaktio on sitten juurikin hypoglykemiaa.
        Minulla homma menee niin, etten voi aamuisin syödä mitään koska muuten minun pitäisi sitten heti aamupäivälläkin syödä jotain. Jos syön aamupalan, niin muutama tunti sen jälkeen sydän alkaa hakkaamaan ja kädet tärisemään ja tulee todella levoton, heikko ja huono olo. Olo paranee kun syön taas jotain. Sama ilmenee lounaan jälkeen, mutta yleensä sitä ei tule koska otan ruokalasta aina mukaan hedelmän jonka syön iltapäivällä. Mutta jos koko ip menee syömättä niin tämä "romahdus" tulee usein kotimatkalla.

        Olotila on todella ärsyttävä etenkin kun kaikkien näiden vuosien jälkeen en vaan muista pitää ruokaa lähettyvillä. Ja sitten kun kohtaus iskee onkin jo tosi hankalaa edes raahautua johonkin hakemaan jotain sokeripitoista. Jos jotain hyvää tästä pitää hakea, niin lääkäri sanoi että minulla on alentunut riski sairastua diabetekseen koska sokeriaineenvaihduntani on liian tehokas. En tiedä sitten pitääkö paikkansa, mutta jos näin on niin hyvä juttuhan se on!

      • Kokemusta-on
        Hypogl kirjoitti:

        Minä olen kärsinyt hypoglykemiasta varmaan 15 vuotta, välillä enemmän välillä vähemmän. Nyt tuntuu taas olevan tälläinen enemmän vaihe, jolloin pitää taas tarkastella ruokavaliota ja muuttaa sitä taas parempaan suuntaan. Olen huomannut että tärkeää on kaikilla aterioilla syödä rasvaa ja proteiinia terveellisten hitaasti imeytyvien hiilihydraattien lisäksi, ne pitävät olot tasaisena ja niiden ansiosta pystyy pidentämään ruokavälejä. Kofeiini ja sokerit, vaaleat viljat, tupakka, alkoholi ovat todella pahasta ja päiväunilta herään aina verensokerit alhaalla.

        Positiivista tässä on ettei diabetes ole iskenyt, vihoviimeinen asia olisi alkaa syömään kalliita lääkkeitä jotka pilaavat terveyttä entisestään myrkkyineen ja sivuvaikutuksineen.

        Tämä on kyllä hämmentävä "sairaus" siinä mielessä ettei tätä tunnusteta sairaudeksi, vaikka tässä on ihan selvät piirteet ja meitä tästä kärsiviä on päivä päivältä enemmän. Tämä rajoittaa elämää, tekee ruokariippuvaiseksi, pelokkaaksi, ahdistuneeksi, joutuu välttelemään raskasta liikuntaa, joka tiputtaa verensokerit lyhyessä ajassa. Lisäksi koen olevani lähes jatkuvasti veto pois, väsynyt. Elämänlaatu kärsii. Pahimmillaan yhdistettynä alkoholiin ja tupakkaan olen pyörtynyt, jonka jälkeen ilta pilalla ja ruokaa äkkiä jostain. Antti Heikkilän kirjallisuudesta olen saanut paljon hyvää tukea ja näkemystä oikeanlaiseen ruokavalioon vaikka en hiilihydraatteja olekaan voinut ihan niin minimiin jättää kuin mitä hän diabeetikoille neuvoo, keho vaatii hiilihydraatteja energiaksi. Vaikeaa tässä on pysyä aina oikeanlaisessa ruokavaliossa ja nähdä vaivaa tehdäkseen sitä terveellistä ruokaa ja syödäkseen säännöllisesti.

    • Olen, olet, on

      Jo vuosina 2005-6 kasvoi toista tuhatta viestiä sisältävä ketju "Hypoglykemioita mutta ei diabetesta". Se näkyy olevan vielä näkyvillä, kun menet vähän taaksepäin viestiluetteloa.
      Olen itsekin kokenut täällä esitettyihin kuvauksiin sopivia tuntemuksia saamatta koskaan lääkäriltä vastauksia. Löysin äskettäin linkin kakkostyypin kilpirauhasvajaatoiminnasta. Tarjosin sen katsottavaksi otsikolla "Kommentteja tästä" kilpirauhaspalstalla. saattaisi kannattaa lukea. Kakkostyyppisillä tavanomaiset testitulokset kertovat asioiden olevan kunnossa, mutta oirelistaan kuuluu myös verensokeriongelmia.
      Kirjoitin tämän viestin tuon kilpirauhasyhteyden esille tuomiseksi. Ongelmanamme on saada kuvatuksi vaivojamme lääkärille niin, että meitä kuunneltaisiin.

    • omenaa ja porkkanaa

      Olen 26-vuotias mies ja huomasin sama ongelma on alkanut ilmetä viimeisen parin vuoden aikana. Lopullisesti ymmärsin, että jotain on vialla, kun muutaman kerran edellisestä ruokailusta oli kulunut noin 5 tuntia ja verensokerit laskivat niin alas, että alkoi hikoiluttaa, heikottaa, (samat oireet kuin useimmilla) ja aivot sanoivat, että vielä taju lähtee jos en saa jotain syotävää. Tässä pikku hiljaa olen oppinut pitämään huolen, että aina on jotain purtavaa mukana ja yritän syodä mahdollisimman usein vähän kerrallaan ja parhaimmillaan on mennyt pidempäänkin ilman mitään ongelmia. Ja nyt sen onneksi jo tietää suunnilleen mitä välttää. Esimerkiksi sukujuhlat ovat karmeita, kahvia ja kakkua; voiko sen pahempaa yhdistelmää ollakaan! Kahvia en enää juo ollenkaan, paitsi silloin kun tietää voivansa varautua verensokerin laskuun vaikka viikonloppuaamuisin kotona.

      Oli helpottavaa loytää tietoa ja kokemuksia tästä vaivasta. Onko kellään tietoa, onko hypoglykemia aiheuttanut maailmalla tai Suomessa paljon kuolemantapauksia?

    • kaikki pyöri

      Hei

      Minun tyttärelläni nyt 25 v todettiin 13-vuotiaana matalat verensokerit.Alimmillaan mittari näyttti low eli alle 0,56 Erään kerran yöllä heräsin kun tyttäreni istui jääkaapin edessä lattialla itki ja raivosi ja valitti kauheaa päänsrkyä ja huimausta.Mittasin sokerit omalla mittarillani (olen 2 d). mittari näytti 1,9 annoin lasin limua ja juuri ja juuri tyttö tajusi juoda. 15min limusta sok. oli 9,1 kun taas puolentunnin kuluttua 4,1 syötin tytölle kurkkua pätkän ja hedelmän ja palan leipää. Sillä pärjäsimme yön. Aamulla sokeri oli taas 1,9 soitin lastenklinikan päivystykseen vai mikä lie numero olin hätääntynyt en muista tarkkaan sieltä sain lääkärin puhelimeen joka kysyi onko tyttö muka vielä tajuissaan. Siitä alkoivat tutkimukset ja hän syö nykyäänkin 2 tunnin välein jotain . Makea häneltä rajattiin pois lähes kokonaan
      viikossa 1 esim suklaapatukka sekin miel. aterian yhteydessä
      Minulla ja pojallani on d-2. Poika sairastui ennen minua. Näin suunnilleen.

    • opetteleevielä

      Kun olette noudattaneet tiettyä ruokavaliota, niin jos "repsahtaa" niin vaikuttaako se sitten seuravaan ruokailuun?
      Itselläni tuntuu olevan silleen sekaisin, että jos syön vaikka lihapiirakan, joka ei ole kauheen hyvä ilmeisesti, niin ei tulekaan huonoa oloa.. mutta sitten taas vaikka samana päivänä syön aterialla salaattia "aitoa, käsittelemätöntä"lihaa vähän, niin sokeri saattaakin laskea..??? sitten söin kerran vaikka tummia makaroneja, niin laski tyyliin: klo12.48 -5.7 klo12.56 -4.3 klo13.07 -3.6 ..(makasin sängyllä ja yritin olla nukahtamatta).. klo13.36 -5.6.. olo selkeni

      Pitääkö ruokavaliota siis noudattaa absoluuttisesti, jotta siitä saa hyödyn? vai oliskohan minun hyvä selvittää asiaa uudelleen?

      • Teepä koe

        Verensokeri sormenpäästä mitaten ei voi muuttua noin nopeasti ruokailun jälkeen (mittausten väli minuutteja). Vasta tunnin kuluttua voi arvioida vaikutusta. Tuollaiset heitot tuntuvat enemmänkin mittausvirheiltä. On sanottu ettei sormenpäätä saa puristaa veritipan saamiseksi koska se irrottaa kudosnestettä veren mukaan ja lukema on väärin. Olen testiryhmässä ja olen saanut sieltä erilaisen mittarin kuin omani. Tässä uudemmassa mittarissa on erilliset liuskat, omassani mittarin sisäinen liuskarumpu. Olen huomannut että varsinkin kun nämä irtoliuskat alkaa olla lähellä voimassaoloaikansa takarajaa, veren imeytyminen heikkenee. Vaikka mittarin valmistaja ilmoittaa että verta voisi lisätäkin liuskaan ennen kuin lukema tulee näkyviin niin mikäli imeytyminen pysähtyy välillä, verensokeriarvo voi olla lähes kaksi yksikköä todellista alempi. Luotan lukemiin vain jos veren imeytyminen tapahtuu nopeasti ja pysähdyksittä (olen verrannut arvoja vanhempaan mittariin).

        Vertailun vuoksi voisit tehdä pari-kolme mittausta peräkkäin samasta veripisarasta niin näkisit tuleeko mittauksissa suuriakin eroja. Ehkäpä mittarisi tai liuskat eivät näytä lukemia luotettavasti ja se selittäisi nuo nopeat muutokset.

      • opetteleevielä
        Teepä koe kirjoitti:

        Hmm, niin en muista kauan oli väliä siitä kun olin syönyt.. Päätin mitata kun tuli outo olotila ja kun olo muuttui väsyneemmäksi niin mittasin huvikseni uudelleen.. Mielestäni olen katsonut aina että menisi mittausohjeen mukaan, mutta varmaan on sekin mahdollisuus.. voisinkin testata saanko samaan aikaan eri tuloksia. Tosin samasta pisarasta en saa mitattua.... Liuskissakin päiväystä riittää..

      • Teepä koe
        opetteleevielä kirjoitti:

        Miksi et saa mitattua samasta pisarasta? Minä saan kolmekin mittausta mitattua samasta pisarasta. Jos pisto on osunut sopivasti, verikin tulee ilman puristamista mittausten välissä. Liuskan vaihto ja mittarin uusi käynnistäminen ei vie 10-15 sekuntia pidempään ja kyllä sen aikaa veri on imeytymiskelpoista samassa pisarassa.

        Minulla noissa epävarmoissa liuskoissa oli vielä 2-3 kk voimassaoloaikaa.

        Minulta ei vaan tule sitä verta niin paljon, mutta sain kuitenkin 2 näytettä samasta pisarasta eikä ollut niin heittoja .. 1. 4,9 ja 2. 4,8 eli ihan ok... nuo minun liuskat vanhenee joskus ensi kesänä eli ei siitäkään johdu..
        Taidampa ensi viikolla soitella jonnekin ja kysyä tarkemmin kaikesta :)

    • taas kotona

      Mulla oli oireena jatkuva jano, huimaus ja oksetti. Päivät kuluivat juoden, pari kertaa yöllä yritin huonovointisena jääkaapille, jonka eteen lähti taju. Marssin terveyskeskukseen ja lääkäri otti paastosokerit. Soitti myöhemmin, että arvo oli 1.4, että tarttis sairaalaan lähteä. No lähdinhän minä ja viikon verran siellä ihmettelivät.

    • Kokoikänihypoglykemia

      Täällä te höpöttelette hypoglykemiasta kuin suurestakin ongelmasta. Olen sairastanut sitä yli 50 vuotta ja kukaan teistä ei puhe univajeesta. Se on kohdallani ainakin tärkeämpi kuin varsinanen syöminen.

      • oovaiti

        Älä Veijo höpötä.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      52
      2884
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      536
      2733
    3. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      48
      1885
    4. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      32
      1867
    5. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      119
      1758
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      302
      1698
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      9
      1352
    8. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      62
      1163
    9. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      90
      1144
    10. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      22
      1122
    Aihe