Menetin siskoni raskauden takia.

Pahoittelut todella ikävästä tilanteesta. Itse yritettiin mieheni kanssa lasta puolitoista vuotta ennen kuin tärppäsi. Serkkuni tuli myös raskaaksi sinä aikana ja minulle tuli aina paha mieli kun hän otti asian puheeksi tai kertoi raskaudestaan koska meille ei oltu annettu kauheesti toivoa raskauden suhteen.

Serkkuni sai kuitnekin keskenmenon ja tajusin miten ikävästi olin toiminut. uskon että siskosi rauhoittuu ja haluaa olla taas väleissä kanssasi heti kun on saanut selvitettyä omia tunteitaan ja käsiteltyä omaa menetystään mikä on ollut todella suuri.

Voimia raskauteen ja kyllä kaikki järjestyy. Siskosi tarvitsee vain nyt aikaa vaikka kurja sinulle kun nyt tarvitsisit häntä eniten.

Kiitos ihanasta vastauksesta. Olet ihan oikeassa, hän tarvitsee varmastikkin vain aikaa.. Ymmärtääkö hän toimineensa ikävästi minua kohtaan vasta sitten kun raskautuu uudestaan ? mitä jos tätä ei koskaan tapahdukkaan, jos hän ei vaan saa lapsia, sittenkö minä joudun menettämään siskoni ikihyviksi vain sen takia että minä voin saada lapsia?

En voi varmasti koskaan ymmärtää täysin hänen toimintaansa koska en ole ollut samassa tilanteessa. On varmasti raastavaa saada pitkän yrityksen jälkeen keskenmeno.. Siskoni ehkä kokee tämän vielä enemmän vääräksi koska ollaan kasvettu yhdessä ja oltu jotenkin aina samassa tasossa, ja nyt minä nuorempana saankin lapsen ja hän ei, ainakaan vielä..

Anna siskosi nyt nuolla haavojaan ja olla omissa oloissaan jonkin aikaa. On varmasti raskasta hänelle nähdä raskautesi mutta aika auttaa siihenkin. Sitten kun lapsesi syntyy hän varmasti haluaa nähdä ihanaa pientä vauvaa ja kun huomaa ettei se yksinelo vauvan kanssa sinullekaan ihan pelkkää juhlaa ole niin ehkä se kateus siitä hälvenee. Siis toki on hienoa että saat lapsen, ilman miestäkin siitä kyllä selviät, mutta ehkä siskollasi on hieman ruusuinen kuva siitä mitä arki on pienen lapsen kanssa.

Voit sitten vaikka lapsen synnyttyä ottaa häneen yhteyttä, siihen on nyt kuitenkin vielä aikaa ja siskollasi aikaa "toipua".

Höpö hpöp! tuo käytös siskoltasi on todella ala-arvoista eikä hän missään nimessä saisi noin sinua kohtaan käyttäytyä!

anna sen siskon olla ja nauti raskaudestasi ja tulevasta vauvastasi!
siskosi päätti sanoa sinulle "hei hei ja hyvää jatkoa" niin HÄN on se joka seuraavan kerran ottaa yhteyttä -älä sinä vaan mene sitä tekemään-HÄNEN tarvitsee pyytää sinulta anteeksi käytöstään ei sinun.
se ei ole sinun vikasi että siskosi raskaus ei onnistunut tällä kertaa ja hei,olethan sinä kuitenkin YKSINHUOLTAJANA eikö siinä kohtaan jo siskoltasi heru yhtään ymmärrystä sinun tilanteesi?hänellähän on mies ja parisuhde sinulla ei.

itse aikoinaan kolmen lapsen yksinhuoltajana voin sen kertoa ettei se helppoa ollut, mutta kivaa siitä saa jos asennetta löytyy ,joten hymyä huuleen vaan-kyllä sä yksin ilman miestä pärjäät.

Niin ja 7v lapsettomuutta kärsineenä tiedän myös tunteen kun muut ympärillä raskautuvat paitsi sinä...katkeruus siinä iski,mutta SILTI KYSEESSÄ ON SISKOSI EIKÄ HÄNELLÄ OLE OIKEUTTA KOHDELLA SINUA NÄIN-todella lapsellista.
ja myös itse paininut vastaavien asioiden kanssa oman siskoni kanssa tiedän kokemuskesta sanoa tämän neuvon.

lyhyt ohje:anna hänen olla rauhassa äläkä ota mitään yhteyttä,hän ottaa jos ottaa ja pyytää anteeksi.

Hieman siskosi puolella asiassa olen. Sillä niinkuin itsekkin kirjoitit, mitä itse olit tekona ensin tehnyt. Siskosi vain vältteli sinua, sillä hänestä tuntui pahalta. Sen sijaan sinä sanoit oman pahan olosi ylitse jotain sellaista mikä riistää häneltä lisää asioita. Lapsen menettäminen varmasti on kova paikka. Mutta kyllä oman siskon menettäminen tuntuu pahemmalta. Ja jos kiellät häneltä vielä tätinä olon, niin kyllä tulos siskonsa puolesta on tuo. Hän haluaa elämästäsi kokonaan pois. Sillä mitä hänellä on? Menetetty lapsi, siitä suru, siskon onni, jota ei pysty katsomaan. Eikä paikkaa tätinä siskon lapselle. Kyllä se minusta melko paha tilanne on.

Ainut mikä tuohon olisi auttanut, olisi ollut aika. Sen sijaan vaihdoitte kummatkin ilkeitä sanoja ja toimitte väärin. Sinuna kuitenkin tekisin aloitteen, marssisin siihen naapuriin, kun he, tai siskosi on kotona. Kera vaikka suklaa levyn, alottaisin aloitteen ja pyytäisin anteeksi. Sillä tiedät aivan hyvin, että kumpikaan teistä ei tuota tulosta halua.

Vai haluatko tosissasi?

Ymmärrän siskoasi.

Sain viime kesänä keskenmenon viikolla 8 0. 1. ultrassa viikolla 7 3 vauvan sydän sykki ja meille sanottiin, että hyvältä näyttää, että on hyvin epätodennäköistä että menisi kesken. 2. ultrassa viikolla 10 0 sykettä ei enää näkynyt.

Keskenmenon saatuani aloin inhota jokaista raskaana olevaa ja kaikkia pienten lasten äitejä. Olin sitä mieltä, että jollei minulla ole oikeutta elävään lapseen, niin miksi muillakaan tarvitsisi olla. Keskenmeno aiheuttaa samaa katkeruutta, vihaa, surua ja huonommuuden tunnetta kuin lapsettomuus.

3 kuukauden kuluttua kaavinnasta (minulla lääkkeellinen tyhjennys ei tehonnut) aloin odottaa uutta vauvaa. Vaikka olen jo viikolla 22 3 ja kaikki on tähän asti mennyt hyvin pelkään edelleen, että mitä jos vauva taas kuolee jne. En ole edelleenkään edes hiiskahtanut raskaudesta mitään Facebookissa tms.

Uudesta raskaudesta huolimatta kaipaan vajaa vuosi sitten kuollutta enkelivauvaamme päivittäin. Uuden raskauden myötä en enää koe sinänsä vihaa ja katkeruutta pienten lasten äitejä kohtaan jne., mutta voin vain kuvitella miltä minusta tuntuisi ellei uusi raskaus edelleenkään olisi alkanut. Puhumattakaan siitä jos menettäisin tämänkin vauvan.

Eihän siskosi keskenmeno sinun syytäsi ole ja tuskin siskosi sinua siitä syytääkään. Ei itseäni keskenmenon saatuani muiden perheonni haitannut, vaan minua haittasi se, että miksi kyseinen perheonni tunnuttiin suotavan vain muille, ei minulle/meille.

Et sinä muuten väärin ole toiminut, mutta sinuna en huutaisi keskenmenon saaneelle henkilölle, enkä muullakaan tapaa lapsettomuudesta kärsivälle, vaikka tämä käyttäytyisi hyvinkin töykeästi sinua kohtaan vain koska olet raskaana. Siskollasi on oikeus olla katkera kokemansa jälkeen ja olisi kohtuutonta vaatia häneltä, että hän viettäisi aikaa sinun (onnellisesti ja vielä noin pitkällä raskaana olevan henkilön kanssa) kun hän itse on lapsensa menettänyt. Pakottaisit hänet näkemään perheonnesi, että sinulla on juuri sitä mitä hän haluaa. Raaempaa ja julmempaa ei voisi olla.

Siskosi toipuu kyllä katkeruudestaan aikanaan. Mikäli hän tulisi uudelleen raskaaksi lähiaikoina hän varmasti ottaa yhteyttä sinuun ja onnittelee sinua perheenlisäyksestä jne. kunhan hänen raskautensa on riittävän pitkällä. Mikäli hän sen sijaan kärsii lapsettomuudesta tulee uuden raskauden alkamiseen menemään huomattavasti pidempään.

Itsekin keskenmenon kokeneena ymmärrän kyllä siskoasi. Ymmärrän, että hänen on vaikea nähdä sinua raskaana ja se pahentaa hänen omaa oloaan. Todennäköisesti myös kummina toimiminen olisi ollut hänelle liian rankkaa nyt (jollei raskaudu ennen sitä uudestaan). Ymmärrän sinuakin, että suutuit siskollesi, koska hänen käytöksensä on huonoa. Ei hänellä ole oikeutta syyttää sinua mistään, vaikka hänen asiat eivät menneetkään niin kuin olisi kuvitellut.

Minusta sinun pitäisi nyt vain antaa aikaa hänelle. En usko, että tilanne pysyy tällaisena ikuisesti, eli et menettänyt siskoasi. Koska kuitenkin molemmat tunnutte herkästi kiihtyvän, niin suosittelen, että vedät hänen toiveidensa mukaan etäisyyttä tai sanot hänelle (vaikka äitisi välityksellä tai kirjeellä/sähköpostilla), että ottaa yhteyttä sitten kun hän on siihen valmis. Luultavasti se tapahtuu sitten kun hän raskautuu ja pääsee turvallisesti pahimpien keskenmenoriskien yli tai viimeistään sitten kun hänen lapsensa on jo syntynyt. Sinun osuutesi voisi siis olla se, että kerrot hänelle odottavasi hänen yhteydenottoaan.

No joo, on teillä siinä perhe. Toinen saa keskenmenon noin aikaisessa vaiheessa ja tekee siitä numeron...oikeesti itse en ole kertonut edes raskauksistani ennen kuin on alkanut näkymään päällepäinkin.

Ja sitten sinä, teet lapsen yksin, ihmettelen miten aikuiselle voi vahinkoja voi sattua ?

siskos on jotenkin päästään vialla, pitäähän nyt aikuisen ihmisen osata käsitellä kateuden tunteitaan hiukan paremmin...ei todellakaan tuollaisen asian provosoimana uskoisi että täytyy lopulta oikein katkaista välit tyystin. No, ehkä parempikin ettei ole myrkyttämässä perheesi sisäisiä välejä, kuulostaa sen verran erikoiselta tapaukselta, vaikka toki kaikki kateuden ja surun tunteet ovatkin aivan ymmärrettäviä. Mutta menee jo liian pitkälle....

Muutama vastaava tilanne omasta elämästä:

1. Sain keskenmenon 12 viikolla, en ollut kertonut kenellekään vielä raskaudesta, enkä kertonut keskenmenostakaan, vaikka olikin aivan valtavan kipeä ja kauhea asia. Mutten halunnut muiden raskaana olevien ja lapsen saaneiden ystävien alkavan varoa puheenaiheitaan ja hehkuttamisiian. Heidän lapset kyllä muistutti omasta surusta, mutta eivät sitä lisänneet, koska en niin antanut tapahtua.

2. Kun sain lapsen ja ystäväni lakkasi pitämästä yhteyttä. Ymmärsin lopulta, ettei tämä kyennyt oman lapsikipuilunsa takia kohtaamaan mua. Olen surrut välien jäähtymistä, mutta antanut ystävälle tilaa tunteidensa kanssa. Kuulin myöhemmin, ettei hän myöskään ole mulle vihainen, ei vain pysty käsittelemään asiaa. Hän ei edelleenkään ole saanut omaa lasta, mutta keskusteluyhteys on alkanut palata, mikä on ihanaa. Vauva-asiasta ei kyllä vieläkään olla avoimesti keskusteltu, ja suon sen suhteelleemme tässä vaiheessa. :)

3. Toinen ystäväni (pitkään lapsettomuudesta kärsinyt) odotti siskonsa kanssa yhtä aikaa, mutta saikin keskenmenon vkolla 21(tms). Meni kummiksi siskonsa lapselle. Kyllähän siihen kauheasti kipua liittyi, mutta rohkeana halusi siihen ryhtyä. Sai varmasti käsiteltyä katkeruuden ja surun tunteita toisella tavalla, kuin että jos tosiaan kiukuissaan olisi halunnut sulkea silmänsä muiden onnelta. Nyt molemmilla on jo useampia lapsia, eikä varmaan tähän "kummilapseen" liity pelkästään ajatus omasta kuolleesta vauvasta.

Sinuna tekisin varmaan niin, että lähettäisin ymmärtäväisen kirjeen tai jonkin muun viestin, johon ei tarvitse reagoida heti (esim. ei naamakkain tai puhelimessa..). Kertoisit, että ymmärrät hänen tunteensa ja reaktionsa, ja haluat antaa aikaa niille. Ja että toivot välien parantuvan. Itse sanoisin myös, että edelleen toivoisin hänen ryhtyvän kummiksi lapselle, mutta hän saisi päättää asian sitten lapsen synnyttyä. Jos se tuntuisi liian kipeältä, en tietenkään häntä siihen vaatisi. Kummius kestää kuitenkin läpi elämän, mutta kipu keskenmenosta välttämättä ei. (Arpi jää, mutta kipu voi parantua...)

Toivottavasti saatte asianne kuntoon. Olisi varmasti teille molemmille niin rikastuttavaa, kun voisitte nauttia toistenne vauvoista ja kuulumisista ja tarvittaessa myös jakaa surut lapsettomuudesta jne...

Melko lapsellista käytöstä siskoltasi. Olen itsekin viime kesänä kokenut keskenmenon ja en silti ajatellut, että muiden vauvaonni on minulta pois. Iloitsin ihan samalla tavalla (ellen enemmän) jokaisesta pienestä ihmisestä joka on saanut tänne maailmaan syntyä. Eihän keskenmenoni kenenkään vika ollut? Ja vaikka tuo siskosi tuosta järkiinsä tulee niin ei teidän välit koskaan täysin ennallaan ole. Hän on näyttänyt sinulle todellisen luonteensa. Asian kanssa varmaan opit elämään mutta koskaan et unohda.

Itsekkäitä ihmisiä on valitettavan paljon ja siskosi on yksi heistä. Älä missään nimessä syytä itseäsi tai ala hyvittelemään. Annat asian olla, kyllä aika yleensä jonkin sovun saa aikaan.

Voimahaleja ja ihanaa odotusta, sinulla on täysi oikeus iloita tulevasta vauvastasi :)

Mitä vanhempasi sanovat.
Heille kuuluu tämä asia yhtä lailla kuin teille kahdelle.

sulla on paska sisko

miten ssisko voi olla tommonen, eikös sitä pitäs olla iloinen toisen siskon puolesta, kyllä on itsekästä todella..

Hmm. Mulla ei ole henkilökohtaista kokemusta, omassa lähipiirissä kaikki ovat raskaudestani hyvillään. Paras ystäväni totesi alkuun ääneen olevansa kateellinen ja harmittelevansa että se olen minä eikä hän, mutta puhuttiin asiasta avoimesti ja nyt hän on jo ostelemassa syntyvälle vauvalleni vaatteita.

Sen sijaan mulla on tätini ja äitini kautta kokemusta kun siskokset eivät tule toimeen keskenään. Heillä kyse ei ole lapsista, mutta välit ovat kuitenkin poikki. Saattaa olla että molemmissa vikaa, mutta tätini on se todellinen riitapukari. Hän on kaikesta kateellinen ja arvostelee kaikesta. Aiemmin jo vuosien ajan äitini on laittanut jutut toisesta korvasta sisään, toisesta ulos. Mutta viimeaikoina mitta on tullut täysi eikä äitini enää jaksa kerta toisen jälkeen olla se joka myöntyy ja korjaa välit. Itse olen ollut neutraali, yrittänyt olla ottamatta kantaa. Mutta kun tätini viimein puuttui minunkin asioihini useamman kerran, tuli omakin mittani täysi eikä minulla ole aikomustakaan enää suodattaa kaikkea sontaa. Joten HÄN on lähistölläni se joka eniten kritisoi myös vauvauutisia, ja jonka en ehkä halua tutustuvan syntyvään pienokaiseeni.

Eli mikä on sanomani? Perheenjäsen on aivan eri asia kun "kaikki muut jotka ovat raskaana". Mikään kertomassasi ei oikeuta siskoasi käyttäytymään noin! Otat asian tyynesti, itse olisin varmaan kiivaana sieluna jo haukkunut siskoni ja itse toivottanut hyvää loppuelämää. Ihmiset osaavat joskus olla niin itsekkäitä että ihan välillä hävettää kuulua tähän "kehittyneeseen" eläinkuntaan! Mutta anna sinä siskollesi aikaa, ehkä hän jonain päivänä tokeentuu ja löytää sitten itsestään sen verran pokkaa että ottaa yhteyttä. Nauti raskaudestasi sekä pian syntyvästä pienokaisesta! Älä anna kenenkään pilata tätä ainutlaatuista aikaa elämässäsi.

mun isosisko katkasi välit minuun 17vuotta sitten kun esikoinen syntyi. en suostunut käymään hedelmöityshoitoa hänelle. hän ei ole lapsia saanut. no mul on nyt 3 ja hän ei näe lapsia vaikka on täti.surullista,mut en voi mitään.

Siskosi on harvinaisen kateellinen, itsekäs ja paha ihminen.

anna siskon olla.jos se joskus herää että vika on hänessä.unohda sisko ja keskity omaan perheeseesi.minä menetin siskot ja yhden veljen vaimoni takia,mutta jäi yksi veli ja sisko puheväleihin ja veli soittelee aina joskus.antaa ajan kulua niin jospa se sisko oppii ihmisiksi.kummia et saa tehdä hänestä ota vaikka perrheen ulkopuolinen ei sukulainen.voimia sulle jaksamisessa.

Maailma on täynnä katkeria itsekeskeisiä ihmisiämätiä, toisin sanoen maailma on täynnä kaiken hyvän alleen peittävää ulostetta vieläpä täysin arvotonta sellaista joiden lähellä ei kasvaa mikään muu kuin heidän Egonsa, ahdistus ja vitutus.

Jaksatkohan enää lukea tätä viestiäni, sillä olet saanut jo aimo annoksen mielipiteitä. Kirjoitan silti kuitenkin ;)

Meidän molemmat lapset ovat pitkään ja hartaasti toivottuja. Yksi suurimmista peloistani koko odotusaikana oli, että pikkusiskoni saisi lapsen ennen minua. Typerä pelko, sillä eihän raskaus vie keneltäkään mitään pois - päinvastoin. Siskoni ei kuitenkaan tullut raskaaksi. Ymmärrän siis siskosi omituisilta kuulostavia ajatuksia ja tunteita.

Toisaalta ymmärrän myös sinua. Siskosi toimi kurjasti ja todella epäoikeudenmukaisesti, eikä sitä ole selitettävissä täysin millään. Kirjoitat tahtovasi lapsesi parasta. Pohdi vielä sitä, mitä tahdot lapsellesi myöhemmin kertoa. Senkö, että sinulla on maailman ihanin sisko ja lapsella mahtavin täti? Ja että vaikeuksista huolimatta olette voineet asioista sopia? Vai jotakin muuta? Lapset ovat taitavia aistimaan asioita, vaikket kertoisi mitään.

Kirjoita siskollesi esimerkiksi kirje, jossa kerrot miltä sinusta tuntuu. Älä syyttele tai anele, vaan vaikkapa kerro, miten kaipaat häneltä tukea uuden asian äärellä. Älä odota vastausta, mutta ole valmis avosylin. Yhtä lailla siskosi on raskaiden ja uusien asioiden äärellä. Voit tarjota olkapäätä. Anna myös mahdollisuus olla tarttumatta mihinkään näihin oljenkorsiin. Saattaa olla, että siskosi lämpenee raskaudellesi vasta paljon myöhemmin.

Ja sitten, ole ihmeessä onnellinen raskaudestasi. Ehkä sitten siskosi silmissä hieman hillitymmin...mutta kuitenkin. Myös isovanhemmista tuntuu varsin pahalta, jos lapset riitaantuvat keskenään. Enemmän energiaa saat itsellesi niin raskausaikana kuin vauvakuukausinakin, kun jaksat olla anteeksiantava ja avoin.

Voi harmi! Siskosi toimi törkeästi, mutta jos voit yrittää ymmärtää että se johtuu hänen huonosta olostaan ja surustaan ja yrittää antaa anteeksi hänelle. Hän ei näe nyt kauemmas tulevaisuuteen.

Kirjoita hänelle kirje, jossa otat osaa häneen suruunsa. Ehkä on syytä ehdottaa, että jos hänestä välimatkan pitäminen on nyt parasta niin teette niin, mutta toivoisit että hän ottaa yhteyttä kun pystyy taas kohtaamaan asian. Kerro, että sinä tarvitsen siskoa koko loppuelämän ja tuleva lapsesi tarvitsee tätiä.

Välien katkominen vaikuttaa moneen muuhunkin suhteeseen, varmasti harmittaa esim äitiänne. Se kannattaa yrittää ymmärtää että kyllähän ihmissuhteet muuttuu elämän aikana ja joskus voi pitää etäisyyttä, mutta tarvitseeko niitä suhteita katkoa?

nimim. omaa kokemusta kun omat siskot riitelee (ja vielä ihan turhasta asiasta)

Herranjestas sentään, keskenmenoja tulee ja se tarkoittaa yleensä sitä että pienessä ihmisalussa ei kaikki ole kohdallaan.. elikkä luonto hoitaa tehtävänsä...
Eikä siitä voi katkeroitua ja alkaa syyttämään muita, taikka inhoamaan raskaana olevia naisia..lapsellista.. Elämä on välillä julmaa etenkin se sattuu omalle kohdalle... Kyllä se systeri siitä toipuu.. kun annatte ajan kulua..

Näköjään tymyydellä ei ole rajoja .... riitelyyn tarvitaan aina kaksi tai sitten teistä on jompikumpi tuijottanut liikaa peiliin ... kyllä sopi sijaa antaa ja aika parantaa haavat ... kuulostaa vähän kliseeltä, mutta se on totuus ... koskaan ei saa polttaa siltoja takanaan aina on peruutusvaihde ... RELAX kumpikin te siskokset ... tsemppi odotusta ja kyllä siskosikin vielä heltyy .... näin me aikuiset teemme asiat ... ottakaamme lapsista mallia mökö mökö ja huomenna ei mökö

On muuten aika paskanen tilanne..
Meille kävi melkeen saman lailla..

Eli esikoinen syntyi n.4kk sitten.. Mieheni veli, oli yrittäny lasta 3vuotta, ja kun mieheni kertoi heille että meille tulee vauva, hän suuttui ja alkoi tehä kiusaa..
Oltiin heille velkaa n,150e velkaa, ja eihän meillä oikee oo paljoo rahaa, sillä sai aina riidan aikaiseksi.. Aluksi se halusi olla kummi, ennen synnyttyä se ei halunnukkaa ja sitten kun pikku mies syntyi, se suuttu kunei oltu "PYYDETTY" kirjeellä sitä kummiksi.. Lopuksi se sitten tuli kummiksi ja nyt se ärsyttäminen taas alkoi.. Kaikista pitää maksaa sille, pienestä paidasta, kyydistä jne..

En oikeen tiiä mikä niitä vaivaa, kaikki sanoo aina että kateutta kun on niin tuhkamuna? :D

Annoin asian olla, eipähän oo meidän vika :)

Siskosi on siinä oikeassa, että sinä olet jakanut lettuasi holtittomasti ja vastuuttomasti. Lapsellisen siskosi on silti turha syyttää sinua omasta tilanteestaan ja keskenmenostaa. Ehkä hän vielä ymmärtää sen.

Sisarukset kilpailee vanhempiensa huomiosta, ja kun raskautesi vuoksi olet noussut arvostuksessa ylöspäin, niin hän ei koe kilpailutilannetta enää reiluna, sillä hänen pitäisi olla sinun edellä sen vuoksi että hänellä on mies, mutta nyt lapsensa menettäneenä on joutunut auttamattomasti sinun taakse.

Sinun pitäisi antaa sisarellesi aikaa olla miehensä kanssa vanhempienne luona ilman läsnäoloasi. Hän todennäköisesti tarvitsisi sitä nyt enempi kuin sinä.

Itselläni oli samantyyölinen tilanne. Pitkäaikainen ystäväni ja minä olimme erottamattomat ala-asteelta lähtien. Molemmilla oli vakaat parisuhteet ja päätimme lopettaa ehkäisyn käytön samaan aikaan ja ikään kuin ottaa pieni leikkimielinen kisa; kuka tulee raskaaksi ensimmäisenä. No, ei mennyt aikaakaan, kun raskaaksi tulimme ja alkoi piinaava odotus.

Kävin kuitenkin niin, että ystäväni sai keskenmenon, miehen kanssa meni välit poikki; minkä seurauksena joutui muuttamaan poikaystävän hienosta rivitalosta pieneen kerrostalokämppään ja työpaikkakin meni nurin. Eli elämä vaan meni alamäkeä.

Yritin tukea häntä, mutta ilmeisesti hänen teki pahaa katsoa meidän perheonneamme varsinkin vauvan syntymän jälkeen. Ystäväni ei ollut enää väleissä kanssani ja alkoi kadulla tavatessa (asumme pienellä paikkakunnalla samassa kaupunginosassa) välttelemään minua. Pahaahan se teki, mutta toisaalta pakko ymmärtää...

minä kärsin aikanaan lapsettomuudesta monta vuotta, ja siskoni sai kolme lasta putkeen. Olin kateellinen ja vihainenkin, koin että hän kiusakseni hankkiutuu raskaaksi vaikka tietää miten vaikea paikka minulle lapsettomuushoidot olivat.
Oma avioliittoni päättyi eroon, emme saaneet lapsia.
Myöhemmin sain "tosta vaan" eri miehen kanssa kolme lasta, viimeisen 43 vuotiaana, ja olin kärsinyt lapsettomuudesta alle 30 vuotiaana. Elämä on ihmeellistä, ja lapset ovat lahja, ei niitä tehdä vaan saadaan.
Olen onnellinen raskaudestasi, ja toivottavasti siskosi saa oman vauvansa,
yritä häntä ymmärtää ja kannustaa ja ota vastaan jos hän tulee luoksesi.
Ole onnellinen, älä kanna syyllisyyttä, syy ei ole sinun.

Siskosi käytös on kovin inhimillistä, muttei minusta silti oikeutettua.

Tiedän paljon samankaltaisia tapauksia, esim. kun äitini odotti minua oli joku isäni samanikäinen serkku myös samoihin aikoihin tullut monen vuoden epätoivoisen yrittämisen jälkeen raskaaksi mutta saanut keskenmenon. Sitten kun sattui samaan aikaan mummoni (isän äidin) luokse kylään kuin vanhempani ja oli nähnyt äitini ison raskausmahan (oli melko lopuillaan jo) niin oli saanut ihan ihmeellisen kohtauksen ja kiivaasti (melkein raivokkaasti) väittänyt ettei äitini ole raskaana, vaan hän on vain lihonut. Vaikka sanottiin että on jo ultrassa käyty ja kyllä on vauva tulossa niin huuti vaan ettei voi olla. Hän ei kestänyt sitä että joku toinen saa niin helposti ekalla yrityksellä vauvan mutta hän ei vuosien yrityksen jälkeenkään onnistunut.

Ymmärrän kyllä helposti, että tuollainen tunne voi naiselle tulla. Äitiydessä on kuitenkin niin paljon syviä psyykeeseen liittyviä juttuja.. Jos jollakin on vahva äidinvaisto ja tarve olla äiti niin se on todellista kipua varmasti jos ei voi. Mutta silti täytyisi käyttäytyä ihmismäisesti muita kohtaan, ei mikään oikeuta noin tyhmää käytöstä kuin siskosi käytös on.

Jos mun sisko tekis tommosen tempun että katkaisis välit sen takia että ite oottaisin ja se sais keskenmenon niin siinäkö sitte menis. Meillä kyllä kävi toisinpäin; mä sain keskenmenon ja sisko oottaa mutta ei kyllä käyny etes mielessä että katkaisisin välit siskoni kanssa!! Anna sen ottaa yhteyttä jos joskus ottaa! Jos ei ota, se tässä enempi menettää...

Minulle kävi kaverin kanssa täsmälleen samalla tavalla. Kaveri oli yrittänyt lasta ja ollut lapsettomuushoidoissa ja minä tulin raskaaksi edes yrittämättä. Aluksi hän näytti suhtautuvan asiallisesti ja ystävyys jatkui, mutta erottuani lapsen isästä kaveri ryhtyi tukemaan isää ja kääntyi minua vastaan. Nimitteli ja huusi minulle julkisella paikalla. Ei sitten enää pidetty yhteyttä.

vai niin

Hei.

Joissain näissä kommenteissa ollaan aika jyrkästi puolesta, tai vastaan. Mutta kannattaa kumminkin muistaa että me kaikki ollaan vaan ihmisiä ja reagoidaan eri asioihin erilailla... Me voidaan vaan arvailla mitä toistemme päissä liikkuu.

Vaikka siskosi ikävä tilanne ei mitenkään oikeuta häntä käyttäytymään tuollalailla sinua kohtaan, saattaa toisin käyttäytyminen olla hänelle hyvin hankalaa, tai jopa mahdotonta omassa tilassan... Emme voi mitenkään tietää miten kovasti tuo tilanne häneen kirpaisee, tai onko hänellä lisäkäsi jotain muitakin huolia ja murheita.

On hankalaa koettaa asettaa itsensä toisen asemaan, koska ei vaan tiedä täsmälleen miltä toisesta tuntuu.

Voi hyvinkin olla että siskosi on kurjan tapauksen johdosta nähnyt vain huonot puolet omassa elämässään ja jotenkin kuvitellut, että sinulla on kaikki mitä parhaimmalla tolalla ja sitten ajatellut sinun ikäänkuin ilkkuvan omalla onnellasi hänen kurjuutensa vierellä

Muutama tuolla kirjoittelikin että hänen tulisi pyytää sinulta anteeksi ja että hänen tulee olla se joka ottaa uudestaan yhteyttä, koska on tehnyt väärin sinua kohtaan... Varmasti pitää paikkansa, että jos näillä tiedoilla lähdetään mittaamaan, niin hän on ehkä enemmän "väärässä" tässä asiassa kuin sinä, mutta mieti mikä on lopulta tärkeämpää sinulle...

Haluatko ennemmin olla oikeassa kun onnellinen?

Saattaa olla että molemmat teistä pitävät toistenne toimintaa tökerönä ja jos molemmat uppiniskaisesti odottaa toisen yhteydenottoa sekä nöyrää anteeksipyyntöä, tai toinen häpeää toimintaansa niin paljon, ettei kehtaa ottaa yhteyttä, niin molemmat myös katuvat toisistaan vieraantumista vanhainkodissa.

Mikäli toinen tarvitsee aikaa omien asioidensa selvittämiseen, niin on hyvä tehdä selvälksi että ovi on avoinna sitten kun toinen on valmis.

Tämä ei toki tarkoita sitä, etteikö elämässä olisi sellaisia ihmissuhteita, jotka eivät vain ole elinkelpoisia. Teit niin tai näin, niin aina joudut vain sylkykupiksi tai kaltoinkohdelluksi, todella ikävää jos sellainen sattuu perhepiiriin. Näissä tapauksissa kannattaa vaan vetää peli poikki ja todeta ettei kiinnosta enää.

Toivottavasti tästä on jotain apua jollekin =)

Mä en ymmärtää sun siskoa ollenkaan. Ei se sun vika oo että hänellä oli keskenmeno. Mul ittel oli just vähän aikaan sitten keskenmeno 9,5 viikolla. Mun siskol on 7 kk pikkuinen tyttö, toinen siko on viimeisia viikkoja raskaana. Veljen vaimo synnyttä elokuussa. Olisin sitten synnyttäny lokakuussa, mutta nyt niin ei käy. En mä siitä toisi syyttä. Ei se ollu kenenkään vikaa. Joo mun tilanne on vähän toinen ku mul on jo 1 tytär. Mutta kuiteni, saan halailla sitä pikkuista siskontytärtä. Ja oon lupanu mennä toisen sikon kans mukana synnytykseen. Harmi on ku ihmiset semmosen jutun takia ei voi enää olla missään tekemisissä. Ja aina on jo uusia mahdollisuuksia. Pitäis vaan olla vahva ja aloita tiukasti harjoittelua :)
Mutta väkisi et pysty tekemään mitään, kyllä hän joskus ymmärtä että on tehnyt väärin ja tule itte ettimän sut.
Toivoan vaan kaunista udotusajan loppua ja ihana elämä vauvan kans.

Minulla ei ole kokemusta vastaavasta tilanteesta, mutta ymmärrän teitä kumpaakin. Onnittelut sinulle raskaudesta! Anna siskollesi aikaa käsitellä menetystään ja tunteitaan. Hän on käyttäytynyt ikävästi, mutta tuskin monikaan kestää nähdä läheisen kasvavaa pyöreyttä, jos tietää, että olisi voinut itsekin saada vauvan.

Toivottavasti siskosi on jossain vaiheessa lapsesi syntymän jälkeen valmis kohtaamaan sinut. Onhan hänellä joka tapauksessa elämäntoveri, jota sinulla ei syystä tai toisesta ole.

Moi!
Minulla on hiukan samantyyppisiä kokemuksia omasta siskostani. Hän miehensä kanssa yritti lasta 15 vuotta ennen kuin tärppäsi ja sitten saivat kaksoset.
Sinä aikana kun he yrittivät lasta, minä odotin ainokaistani ja siskoni ei halunnut kuulla mitään minusta eikä raskaudestani. Senverran oli kuitenkin sovittu että he miehensä kanssa vievät minut synnytyslaitokselle kun asuivat aivan vieressä. Asumme niin syrjässä että taksin saaminen paikalle kestää ja sovimme että jos tulee kiirelähtö niin sitten auttavat, muuten eivät.
Oma mieheni kuoli auto-onnettomuudessa kun olin jossain 20vkn kohdalla raskaana. Hautajaisiin eivät tulleet, eivätkä muutenkaan huomioineet erittäin tukalaa tilannettani.
Tuli sitten lapsivedet eräs sunnuntai-iltapäivä ja soitin että saanko kyydin vai menenkö taksilla, sairaalasta kehoittivat tulla nopeasti kun supistuksetkin olivat niin tiheät.
Sain lopulta heiltä kyydin, kävelin heidän talolleen ja odottelin että siskoni saa joulupiparinsa leivottua.....miestään hän ei yksin päästänyt minua viemään.
Matkalla sitten muisti huomauttaa että katokkin ettet sotke penkkejä tai maksan auton pesun. Muuta kannustusta sitten ei tullutkaan.
Tajusin kyllä että lapsettomuus oli heille vaikeaa mutta koin erittäin loukkavana myös heidän käytöksensä minua kohtaan. Itkien menin sairaalan ovista sisään.
Kun he sitten saivat ne kaksosensa, soitti sisko minua avukseen ja meninkin, joka päivä. Sitten he muuttivat hieman edemmäksi ja sen jälkeen loppui yhteydenpito. Alkuun yritin soitella mutta lopetin kun ei tullut vastakaikua. Surullista, tästä on nyt kahdeksan vuotta kun olen viimeeksi nähnyt siskoani, hän ei ole edelleenkään halukas minua ottamaan elämäänsä. Kelpasin hätäavuksi, mutta en muuhun.
Nyt olen tilanteen hyväksynyt, en voi pakottaa ketään mihinkään ja kun hän ei halua olla tekemisissä, asia saa olla niin. Joskus tämä sisarusten välinen suhde voi olla todella monimutkainen, en tiedä mikä merkitys sillä on että siskoni on se nuorin...ehkä hieman lellittykkin.
Monta vuotta olin katkera siitä että sisko hylkäsi minut raskaana ollessani ja vielä mieheni kuoltua ei ymmärrystä tai myötätuntoa tullut. Silloin kun autoin heidän lastensa hoidossa, asioista ei puhuttu mitään. Autoin siksi että olin onnellinen siitä että vihdoin saivat lapsensa ja samalla toivoin että välimme tulisivat kuntoon. Näin ei valitettavasti käynyt. Äitini kanssa olen puhunut ja kysellyt mitä olen tehnyt väärin itse ku en sitä tajua..ei tajua äitinikään. Että tämmöistä.

Ymmärrän hyvin siskoasi.
Ajattelepa asia toisinpäin. Kuinka helpoisti sinä sulattaisit asian. Ei keskenmeno ole helppoo tilanne. Hän oletti saavansa lapsen ja sitä ei hän saanutkaan. Kuinka hyvin sinä "sulatttaisit" asian, jos sinä saisit keskenmenon? Ei se ole henkisesti ollenkaan niin helppo asia, kun annat viestissäsi kuvaa. Sen tietää vain keskenmenon kokenut.

Toivon kaikkea hyvää sulle ja raskaudellesi, mutta älä ole niin yksioikoinen. Asia ei ole niin helppo. Se on paljon monisyisempi kuin sen näetkään.

Ihminen on kade elukka (nainen erityisesti), ei voi muuta sanoa. Itse en kyllä ymmärrä tuommoista käytöstä, toivon veljilleni vain parasta vaikka itselläni menisi kuinka huonosti. Ei tuolle käytökselle ole musta mitään tekosyytä, hormoonit taas sekottanut nupin tyhmällä akalla.

Minulla ei ole kokemusta raskaus-kateudesta, mutta muuten sisaruksista. Sisarukset voivat todellakin olla ilkeitä, kateellisia, juonia, pahaa haluavia, takanapuhuvia, katkeria, juoruavia, kieroja, ja niin paljon muuta. On vaan elämän realiteetti, että ihminen jos on kusipää niin se on kusipää, oli sitten kuinka sukulainen tai läheinen tahansa. Ei se muuta tilannetta, että on sisko. Minä olen lopettanut kanssakäymisen omiin sisaruksiin ainaisen kokemani kusipäisyyden ja pilkkaamisen takia. Miksi sietää ja alistua???

Naiset, te olette tyhmiä!

Tykkäsin "kanssasisaren" viestistä! Olen samaa mieltä että lähetä siskolle ymmärtäväinen kirje, johon ei tarvitse heti vastata. Saat miettiä rauhassa mitä kirjoitat ja mitä haluat sanoa, samoin siskosi saa lukea ja miettiä rauhassa. Niin kuin joku tuolla kirjoitti "haluatko olla oikeassa vai onnellinen?"! Älä eroa siskostasi vaikka olisi toiminut tyhmästi, tulet katumaan erkaantumista! Olen sitä mieltä ettei kannata tuomita siskoa jyrkästi, muttei hyväksyäkään tuollaista käytöstä, ja tehdä se selväksi siskolle. Sisko on silti aina sisko, tärkeä ihminen, teoista huolimatta.

Mä olin tosi kateellinen mun siskolle kun hän tuli raskaaksi. Olin aina ajatellut että minusta tulee ison perheen äiti ja varsinkin ennen siskoani. Hänen raskausaikana minun oli vaikea ottaa vastaan hänen onnellisia puheita vauvasta, enkä ollut kovin innostunut. Kun vauva syntyi, rakastuin kummilapseeni heti. Nyt olen ymmärtänyt että olen ihan sama hyvä ihminen, vaikkei minulle olekaan suotu vielä lasta.

Ja tottahan se on, että sitä yrittää aikuisenakin päästä vanhempiensa huomioon, jolloin lapseton sisko tuntee olonsa yksinäiseksi ja epäonnistuneeksi kun vanhemmat huomioivat enemmän toisen siskon perhettä, lapsen takia.

Anna siis tilaa siskosi ja vanhempiesi suhteelle. Ole onnellinen raskaudestasi ja kaikesta mitä sinulla on. Älä murehdi tulevaa liikaa, ei asiat kuitenkaan mene niin miten on suunnitellut. Tsemppiä!

Kokemuksesta tiedän että kateelliset idiootit ovat aina idiootteja vaikka välillä välähtäisikin hyvä kausi (yleensä silloin hyötyvät jotenkin sinusta).
Siskosi käytös on sairasta! Jos olisin sen mies juoksisin karkuun ja lujaa ja olisin vain tyytyväinen ettei tullu tehtyä lapsia noin itsekeskeisen akan kanssa!

Olen kokenut elämässä kaaikennäköistä ja oppinut "poistamaan" elämästäni inhottavat ihmiset. Siskoa ei tietenkään voi ja halua noin vain "poistaa", mutta voi oppia suhtautumaan siihen välinpitämättömästi.

Olen saanut 2 keskenmenoa molemmat viikoilla 18 ja raskastahan se oli. Sain osakseni myötätuntoa ja en kertaakaan tuntenut katkeruutta muita odottavia äitejä kohtaan. Ennemminkin toivoin jokaisen kohdalla että toivottavasti eivät joudu kokemaan samaa! Iloitsin myös jokaisesta lapsesta joka ympärillämme syntyi tai oli. Toisten onni ei ole multa pois!

Siskokin minulla on (vuoden vanhempi) ja siskoni sanoi joskus että on kateellinen kun minulla on lapsia (nykyään 4), mutta siitä huolimatta rakasti niitä, leikki niiden kanssa ja iloitsi ja ihmetteli niiden tekemisiä kanssani. KUNNES sai oman lapsen. Odotin 4. lasta samaan aikaan siskoni kanssa ja laskettu aika oli sama (ei suunniteltua :)). Olin iloinen että siskoni saa lapsen samaa aikaa kanssani ja ajattelin että vietetään paljon aikaa yhdessä ja serkuksista tulee hyvin läheisiä. Mutta siskoni halusikin olla yksin "tärkeä" mahansa kanssa ja vältteli minun seuraani. Puhelimessa kyllä puhuttiin pitkään ja usein, mutta kaikki pyöri hänen mahansa ympärillä. Kuuntelin kiltisti ja ajattelin että antaa puhua -ei minun raskaudestani niin väliä (vaikka mulla oli ongelmia raskaudessa, siskolla ei) kun en ollut ensikertalainen.
Mutta sen lisäksi että siskoani ei kiinnostanut minun raskauteni ei sitä kiinnostanut enä myöskään meidän muut lapset (joiden kanssa oli ollut tosi läheinen ) enkä minä. Aina oli vaan minä minä minä ja mun mies ja meidän riidat ja mun maha ja blaa blaa... Pistin hormonien piikkin ja kuuntelin kärsivällisesti.
Sitten syntyivät vauvat. Minun syntyi ensin koska jouduttiin käynistämään. Se pisti siskolleni vihaksi eikä pystynyt edes onnittelemaan, näkemään vauvaani ja minua eikä edes enä puhumaan puhelimessa. Sitten sai omansa. Mä tietenkin onnittelin, vein lahjoja, kyselin kuulumisia ja halusin nähdä. Mutta siskoni oli niin täynnä omaa vauvansa että ei kiinnittänyt huomiota omaani muuta kuin jos halusi vertailla jotakin. Ja tätä on jatkunut nyt yli 4 vuotta. Jossain vaiheessa vähensin radikaalisti puhelinpsykologina oloa ja keskityin senkin ajan omaan perheeseeni.
Jos siskoani ei kiinnosta mun jutut ja lapset niin miksi mun pitäis olla aina kuuntelevana korvana milloin mistäkin? Siskonlasta otan hoitoon kun tarvii, mutta omani ei ole IKINÄ heillä hoidossa. Kiva kuitenkin sitä lasta nähdä kun olen sen täti :D siskosta viis.

Aloittajan sisko on idiootti eikä muuksi muutu -on näyttänyt todellisen luonteensa.

Huh huh! Oletko minkä ikäinen? Ensinnäkin keskenmeno ei ole kenellekkään naiselle helppo juttu, ei. Toiseksi, sanot "vahinkoraskaus" ja muuta sen sellaista. Huomaatko itse, miten ilkeä olet ja käytät kovaa kieltä, huomaatko? Tuollainen asia vaatii aikaa, aikaa ja aikaa, tuskinpa kyseessä oli "vahinko" (kirjoittamasi kuullostaa todella ilkeämieliseltä), nytkö siskosi pitäisi pitää sinua jalustalla? Siltä tuo nyt kuullostaa ja asut äidin ja isin helmoissa, lienetkö täysi-ikäinenkään, kun olet noin lapsekas ja omaan napaasi tuijottava? Kummallakohan nyt on vahinko sattunut? Niin metsä vastaa kun sinne huudetaan

Sinuna antaisin siskolleni aikaa surra ja toipua =(

Uskon, että on vielä kanssasi tekemisissä kun herkin suruaika on jäänyt taakse!

voi harmi odota hetki niin kyllä siskosi ymmärtää että se ei ole vikasi

Hyvä nimimerkki, pienet asiat itkettä, minusta tuntuu että olette unohtaneet muutaman inhimillisen, ihmisyyteen kuuluvan asian.

- Hormonit sekoittavat pään niin raskaanaolevalta kuin keskenmenon kokeneeltakin
- Jokainen suree tavallaan

Lapsettomuus, joka ei ole vapaaehtoista on äärettömän kipeä asia. Sukulaisten utelu, puolituttujen utelu ym. voi olla todella loukkaavaa. On aivan täysin luonnollista että siskosi suree keskenmenoaan. Tutustu esimerkiksi Googlen avulla normaaliin suru- tai kriisireaktioon, lue ja ehkä voit oppia ymmärtämään siskoasi. Surureaktioon kuuluu ulkopuolisen kohteen etsiminen. Vertaa esim. tilanteeseen, jossa nuori, terve ihminen menehtyy sairaalassa rutiinitoimenpiteeseen; monelle omaiselle nousee vihantunteita hoitohenkilökuntaa kohtaan. Nämä tunteet usein laantuvat, mikäli ne ovat aiheettomia.

Siskosi on ehkä käyttäytynyt tökerösti, mutta ymmärrän miten häneen on sattunut nähdä raskautesi etenevän. Suru/kriisireaktiossa koetut vihantunteet ulkopuolisia kohtaan ovat usein aiheettomia, ja ne menevät ajanmyötä ohi. Toivottavasti teidänkin tapauksessanne käy niin.

Tilanne, ja siskosi sinua kohtaan tuntema kateellisuus ovat verrattavissa esimerkiksi siihen, että lapseton kokee osansa epäreiluksi, koska maailmaan syntyy lapsia ns. huonommille vanhemmille tai ei-toivottuina. En nyt missään nimessä tarkoita, että aloittaja olisi huono vanhempi tai että lapsi ei olisi toivottu, mutta tällaisia vanhempia ja lapsia riittää. Lapsia kohdellaan äärettömän huonosti ja toisaalta adoptioprosessiin mukaan pääseminen on äärimmäisen hankalaa ja rankkaa. Onko se oikein kysyn vaan? No, se mitä yritän sanoa on, että siskosi tunteet ovat varmasti osittain verrannollisia edellämainittuihin tilanteisiin.

Toisaalta täytyy ihmetellä omaa kylmää suhtautumistasi kun peruit kummiuden. Lapsi ei kuitenkaan ole vielä syntynyt, joten tuon asian olisi voinut hoitaa myöhemmin. Toisinsanoen olisit voinut odottaa, että siskosi olisi toipunut keskenmenostaan.

Toivottavasti saatte välinne kuntoon. Tärkeää on, että:
- rauhoitut ensin itse
- annat siskosi surra menetystään rauhassa
- teet kuitenkin siskollesi selväksi että olet läsnä ja kuuntelet jos hän haluaa puhua
- pyydät anteeksi
- huolehdit myös omasta jaksamisestasi

Siskosi on juuri menettänyt läheisen ihmisen. Tottakai hän suree keskenmenoaan kuin surisi esimerkiksi miehensä kuolemaa.

moi

Sinänsä ikävä asia ,että siskokset riitaantuvat..Muttavalitettava tosiasia on "mustasukkaisuus" nähtävästi teistä eli siskosi..on todella mustasukkainen muistakin,Kun sun raskaudesta.Ehkä hänen kannattaa käydä ammattiauttajan puheilla..Jos se auttais..
Hei onnea odotukselle..Ja anna aikaa siskolesi..Keskenmeno ei ole mikään PikkujuttU..
Hauskaa kevättä

Keskenmeno viikolla 5 ei ole hormonaallisesti mitään muuta kuin myöhästyneet kuukautiset! Ei kaikkea pidä ottaa niin vakavasti!

Asiatonta käytöstä siskoltasi.
Ja miksi ihmeessä jotkut täällä sanovat että pyydä anteeksi siskoltasi??? Pyydä anteeksi mitä? Sitä että sinä olet raskaana? Että olet olemassa? Ehkä kauniimpi kuin hän? Läheisemmät välit äitiinne? Mitä ihmettä sinun pitää pyytää anteeksi???
Sitä että sanoit että ei pääse kummiksi kun käyttäytyy noin sinua ja mahaasi kohtaan? Naurettavaa.

Kuka sanoo milloin on oikeus surra? Kun lemmikki kuolee, kun puoliso kuolee, kun lapsi kuolee, kun ystävä kuolee, kun entinen opettaja kuolee? Olkoonkin raskaus mennyt kesken varhain, mutta kyllä sitä on oikeus surra. Etenkin jos raskaaksi tuleminen on ollut vaikeaa.

Ja hormonit ne on ne mitkä pistää naisen menkkojenkin takia sekaisin. Iänkaikenhan akat niitä käyttää syynä jokaiseen mielenliikkeeseen tai kiukkupuuskaan.

Aloittaja sanoo siskonsa tekemien asioiden satuttavan. Ehkäpä aloittajan siskoa satuttaa aloittajan tekmiset samallatavalla. Sisko ehkä kaipaisi tukea vanhemmiltanne ja kokee, ettei sitä voi hakea kun ap. on lapsuudenkodissa jatkuvasti.

Ja ap, pyytäisin sinua katsomaan peiliin ja miettimään oletko viime aikoina puhunut siskollesi muusta kuin raskaudesta tai keskenmenosta. Ehkäpä sisko kokee seurasi raskaaksi oman käytöksesi vuoksi, ei pelkästään ulkonäkösi (raskausmaha).

Huoh! ihmissuhteet ovat usein kipeitä. Jokainen menee omassa vaiheessaan. Suhteessa toisiin usein eri vaiheessa. Sitä kutsutaan kai elämäksi. Niin monet tekijät vaikuttavat. Ja usein vanhempi lapsista saattaa olla mustasukkainen nuoremmalle, koska on tottunut olemaan ensimmäinen. Sitä sijaa nakertavat kaikki seuraavat lapset. Siihen pitää tottua ja sekin kuuluu elämään. Samoin on lasten suhde isovanhempiin. Ensimmäinen suvussa saa usein ykköstilan. Ja kun sitten tulee lisää lapsia, joiden kanssa joutuu jakamaan isän, äidin, isovanhempien huomion, rakkauden ei ole helppoa.

Kaksoslapsilla sen huomion saamisen ja siitä "kilpailun" voi helposti huomata. Siksi normaaliperheet ovat tärkeitä. on useampi vanhempi antamassa rakkautta lapsille, joka heille kuuluu. Heillä on oikeus vanhempien huomioon ja rakkauteen. jos vanhemmat eivät sitä voi, halua antaa, vetskarit kiinni sitten. Mutta eihän se elämässä mene, niinkuin teoriassa pitäisi.

Ei siinä voi muuta kuin yrittää mennä eteenpäin terveellä maalaisjärjellä, niinkuin jaksaa. On myös pidettävä huolta jaksamisestaan ja itsestään. Nyt ei taida olla oikea henkilö tukemaan häntä, vaikka ehkä haluaisitkin normaalissa tilanteessa auttaa.

Tuo koko "keskenmenosi" johtuu seikasta mitä te nuoret tytön heitukat ettet edes vielä ymmärrä. Kuukautiset tapahtuvat kerran kuussa mutta myöskin kerran vuodessa tulee pää kuukautiset jotka muistuttavat keskenmenoa.

Ihminen elää ja on muodostunut nykyisenlaiseksi luonnossa jossa on 24 tuntinen vuorokausi, kuu tekee 30 päivässä täyden syklinsä ja maa kiertää auringon kokonaan vuodessa. Siksi joka kahdestoista kuukausi tulee niin sanotut "mega kuukautiset".

Itse kun olen jo noin 500 kuukautista kokenut niin tiedän sentään jotain.

Synnymme ympäristöön jossa tavallisesti vertaillaan itseänsä toisiin paremmuusasteikolla, ja kopioimme siitä ympäristöstä ajatuksemme jo lapsuudessa, eli oppimistamme ajatusista muodostuu se tapa joten asiat näemme. Tämä näkyy niin suuressa, kuten valtioden välisessä kilpailussa (sodat ym) kuin pienessäkin, eli siskosi elämäntilanteen vertaamista sinun elämäntilanteeseen.

On aika helppo ymmärtää että tuo ajatustapa luo kitkaa ja etäisyyttä ihmisten välille. Ongelma on itseasiassa sinulla, ja siksi voit sen myös ratkaista, sillä sinun osasi tässä on se, että lähdet mukaan siihen "peliin". Tämä johtuu vain siitä että et ymmärrä miten sinun omat ajatuksesi sinuun vaikuttavat, ja voit asian ratkaista omalla kohdallasi syventymällä asiaan, eli miten ajatukset ja mieli toimivat. Täten luot tulevalle lapsellesi paremmat mahdollisuudet ymmärtää itseään ja ympäristöään, sekä estät tuon toimimattoman ja ikivanhan ajatustavan siirtymistä taas seuraavalle sukupolvelle.

Olen lukenut erästä kirjaa josta selviää miten tuo tapahtuu. Kirjan avulla oppii tarkastelemaan ajatuksia mielessään. Kun ajatus paljastuu, siitä tulee tietoiseksi ja siksi sen voi valita pois, mutta sitä ennen se vaikuttaa tiedottomuudesta ilman että sitä edes huomaa. Vähitellen ulkoisista ajatuksista pääsee eroon ja sitä mukaa myös tietoisuus omasta itsestä kasvaa. Kannattaa tosissaan tutustua tuohon kirjaan, sillä ajatukset vaikuttavat joka elämänalueeseen, ei pelkästää ihmissuhteisiin. Kirja todella toimii! Lisää täällä www.alkuajatus.org

Edelleen suosittelen vänkääjiä tutustumaan kriisi/surureaktioihin teoriatasolla. Ihmisyyteen kuuluu myös ns. perseily, eli ylilyöntien teko tavalla tai toisella. Hienoa, jos muutama tänne kirjoittava on niin täydellinen ettei ole koskaan, ikinä, milloinkaan toiminut millään tavalla väärin toisia kohtaan eli siis tavalla tai toisella pahoittanut heidän mieltään. On varmaan aika mahdottomuus. Ihmiset tuppaavat ärsyyntymään toistensa tahattomista ilmeistä ja eleistäkin.

Aloittajan sisko on kokenut keskenmenon, jokainen suree tavallaan edelleen. Toiset vetäytyvät, toiset kaipaavat seuraa. On täysin luonnollista, että surressaan haluaa vältellä sellaisia paikkoja tai henkilöitä, jotka muistuttavat surusta ja omasta menetyksestä.

Minun osaltani tämä vänkäys olkoon nyt tässä. Tällaistahan tämä on keskustelupalstalla, jonne ei tarvitse rekisteröityä. Aloittajalle tsemppiä ja siskollensa voimia. Toivottavasti saatte välinne kuntoon vielä.

Jos joku tänne vielä eksyy niin ajattelin kirjoittaa tilanneraporttia... Otin mielestäni parhaasta neuvosta vaarin ja laitoin tekstiviestin siskolleni jossa kerroin olevani pahoillani etten aijemmin suonut hänen keskenmenolleen ymmärrystä niillä perusteilla että oma mielentilani on aika herkkä ja minuun /lapseen kohdistuvia tempauksia oli hieman vaikea sulattaa.. Kerroin että kun hän on itse valmis, toivon että hän ottaa yhteyttä sillä haluaisin puhua tämän asian halki.

Vastausta en koskaan saanut mutta sen verran välirikkomme minua vaivasi että aloin oikein kunnolla vainoamaan siskoni liikkeitä.. Kun tiesin hänen olevan vanhempieni luona, marssin sinne muina miehinä ja ikäänkuin väkisin koitin rupatella siskolleni ja rikkoa jäätä.. Tämä ilmeisesti tuotti tulosta koska muutamia päiviä sitten kun olimme samaan aikaan vanhempieni luona hän tuli halaamaan ja kertoi että vaikka asia tuntuu vieläkin pahalta, ollaan silti sisaruksia. Totesin vaan että ymmärrän täysin ja sen koommin emme ole koko jupakasta puhuneet. Tänään siskoni yllätti ja kysyi minua seurakseen kirjastoon ! Ja myöhemmin kysyi lähdettäisiinkö huomenna syömään johonkin kiinalaiseen.. En anna liikaa toivoa vielä huomiselle koska lähtiessään hän vaikutti vaisulta ja voi olla että peruu koko jutun mutta pääasia että olemme nyt väleissä, vaikka en tietenkään hänelle vauvaongelmista ja liitoskivuistani puhukkaan...

Nyt on kuitenkin uusi ongelma käsillä. Tämä kummi asia. En uskalla ottaa sitä puheeksi siskoni kanssa sillä uskon että sovinnon kunniaksi hän ei halua kieltäytyä kummina toimimisesta vaikka se toisi hänelle suurta tuskaa.. Haluaisin hänet kummiksi mutta en niin että se satuttaa häntä. Pelkään että hän suostuu vaikka se tuntuu hänestä pahalta ja väärältä.. Myöskin pelkään että pettyykö hän jos uutta kummipyyntöä ei tulekkaan ... Laskettuun aikaani on enään kuukausi joten vielä on hetki aikaa kuulostella... Palataanko me takaisin lähtöruutuun jos nyt kysyn häntä kummiksi vaikka hän on vasta kypsynyt ajatukseen että olen hänen siskonsa...

Onpa ihana lukea, että suunta on parempaan päin!

Mun mielestä olet hoitanut asian tosi hienosti. Uskoisin, että nyt kun olette taas tekemisissä, osaat lukea tilannetta sen verran hyvin, että tiedät oikean ajan, jolloin ottaa kummiasia puheeksi. Vaikutat hienotunteiselta ja rehelliseltä ja selvästi tunnet siskosi hyvin, joten varmasti osaat hoitaa asian hyvin. Sanoisit vaan, että annat hänen päättää. Toivoisit häntä kummiksi, mutta ymmärrät, jos se tuntuu liian raskaalta. Et siis kävelisi hänen ylitseen, vaan tavallaan pyytäisit samalla "luvan" uuden kummin miettimiseen/pyytämiseen, jos hän ei tehtävään halua ryhtyä.

Edelleen tsemppiä kovasti suhteellenne ja odotukseesi! :)