minulla on arka villiintyt kissa,joka on ollut jo noin 6 viikkoa sisällä saunan lauteiden alla.
se ei ole yhtään päästänyt lähemmäksi on erittäin arka ja varuillaan.
ei tule näkyviin päivällä,käy yöllä syömässä ja liikkuu.
kertokaa tuleeko tälläisesta arasta kissasta kotikissaa ja kauanko vie aikaa
villikissan kesytys
19
6721
Vastaukset
- pikkuhiljaa
Aikaa menee mutta kun annat kissan tutustua sinuun rauhassa niin saat aivan ihanan perheenjäsenen. Oma kissani löytyi vajasta n 4 kk:n ikäisenä. Kesti n 6 kuukautta ennenkuin alkoi käyttäytymään sosiaalisesti. Hän sai edetä omaa vauhtiaan ja tuntui todella upelta kun kissa tuli ensimmäisen kerran istumaan viereen sohvalle.Tuntui että luottamus on alkanut viritä.
Älä odota nopeita edistyaskeleita mutta pikkuhilljaa huomaat edistystå. - 8+12
On villiintyneitä kissoja joista ei koskaan tule lemmikkiä, tuo on valitettava totuus. Sinun kannattaa keskustella kissasta esim. asiantuntevan eläinlääkärin kanssa jotta mikä olisi paras ratkaisu kissan suhteen. Pelkkä hyvä tahto, auttamishalu ja rakkaus ei aina riitä, vaan villiintyneen kissan neljän seinän sisällä pitäminen voi muuttua kissan kiusaamiseksi. Kissa ei ymmärrä että haluat sitä auttaa vaan ahdistuu ja kärsii.
Suomessa on muutamia kissaexperttejä joilta varmasti saisit neuvoja. Missä päin asustelet?- onneton kissaemo
olen itsekkin vähän ajatellut samaa,välillä tuntuu että on rentoutunut ja välillä tuntuu ahdistuneelta.soitin eläinlääkärille olisin pyytänyt katsomaan,mutta eläinlääkäri sanoi,että kissan pitäisi olla kesy,että voisi nukuttaa ja tutkia.
asun keskisuomessa ja olen muuttanut vasta viime kesänä tälle paikkakunnalle.
kissa ei ole varmaan kovin nuori on ehkä viettänyt useammankin talven ulkona.
kissa sai pennut marraskuussa,nyt pentukin käy ulkona syömässä,en ole saanut sitä sisään.
tämä sisällä oleva kissa ei pyri eikä halua lähteä ulos.
ihmetyttää myöskin ettei ole tullut juoksua,saattaa odottaa pentuja vaikea tarkistaa
kun liikkuu vain hämärässä - Eeva T.
onneton kissaemo kirjoitti:
olen itsekkin vähän ajatellut samaa,välillä tuntuu että on rentoutunut ja välillä tuntuu ahdistuneelta.soitin eläinlääkärille olisin pyytänyt katsomaan,mutta eläinlääkäri sanoi,että kissan pitäisi olla kesy,että voisi nukuttaa ja tutkia.
asun keskisuomessa ja olen muuttanut vasta viime kesänä tälle paikkakunnalle.
kissa ei ole varmaan kovin nuori on ehkä viettänyt useammankin talven ulkona.
kissa sai pennut marraskuussa,nyt pentukin käy ulkona syömässä,en ole saanut sitä sisään.
tämä sisällä oleva kissa ei pyri eikä halua lähteä ulos.
ihmetyttää myöskin ettei ole tullut juoksua,saattaa odottaa pentuja vaikea tarkistaa
kun liikkuu vain hämärässäEläinlääkäri pystyy rauhoittamaan ja tutkimaan myös täysin villiintyneen kissan! Jos joku väittää ettei se onnistu, ei hän ole pätevä kissaspesialisti!! Pätevällä eläinlääkärillä on keinot ja tarpeellinen suojavarustus jotta pystyy käsittelemään hyvinkin aggressiivisia eläimiä.
Pennun / pennut? saat kiinni loukuttamalla ja siihen sinulla on jopa velvollisuus!
Keskisen Suomen päteviä eläinlääkäreitä ja luotettavia aktiiveja en tiedä, mutta ainakin neuvoja voit kysellä täältä:
http://www.facebook.com/kodittomatkissat?sk=wall
- kaksi kissaa
Minulla on 2 villikissasta kesytettyä kaupunkilaiskissaa. Toinen oli aluksi hyvin arka ja asui saunassa, mutta kärsivällisyydellä ja sinnikkyydellä siitäkin on kehkeytynyt mahtava kiltti sylikissa. Toinen taas on luonteeltaan edelleen ärhäkämpi, vaikka oli varsin pieni pentu kun löytyi ja oikeastaa kasvanut ihmisten keskellä. Niinpä uskon, että kissan omalla luonteella on paljon tekemistä sen kanssa miten kesyttäminen onnistuu. Kärsivällisyydellä (ja hyvällä ruualla) pääsee kuitenkin pitkällä:)
- kizzamies
itsellä on semmone 8v norjanmetsäkissa joka oli arka, asui lauteen alla noin 2 viikkoa mutta lopulta otin sen viltin sisään ja pidin sitä siinä parin tunnin ajan ja se rupesi rauhoittumaan. minusta kissalle pitää näyttää että olet sen "emo" ja opettaa se siihen että sinua ei tarvi pelätä.
- Sijaiskotilaiset
Olen kesyttänyt kissoja laidasta laitaan. Riippuu kissan iästä, menneisyydestä ja luonteesta että saatko sitä koskaan kesyyntymään. Jos on pennusta tai todella nuoresta kyse niin sellanen kesyyntyy helpommin. Aikuinen täysvilli on asia erikseen. Jos on vuosia elänyt villikissan elämää niin ei kannata odottaa siitä sylikissaa. Laita maili osoite jos haluat neuvoja:-) Olen itsekin keski-suomesta. Tälläkin hetkellä kesytän nuoria koltiaisia ja tyttöä:-)
- onneton kissaemo
Sijaiskotilaiset kirjoitti:

kyse on vanhemmasta kissasta,ikää en tiedä on varmasti ollut useamman talven ulkona.
mitään lähentymistä ei ole tullut,tuntuu että tulee vaan aremmaksi.hyvät neuvot on todella tarpeen.täällä pikkukylällä ei ole oikein eläinlääkärit ehkä varustautuneita.
soitin eräälle,mutta hän oli sitä mieltä,että täytyy olla sellainen,että voi ottaa syliin ja siihen kyllä menee aikaa. laitan sp [email protected] - Liiteri
Sijaiskotilaiset kirjoitti:
Olen kesyttänyt kissoja laidasta laitaan. Riippuu kissan iästä, menneisyydestä ja luonteesta että saatko sitä koskaan kesyyntymään. Jos on pennusta tai todella nuoresta kyse niin sellanen kesyyntyy helpommin. Aikuinen täysvilli on asia erikseen. Jos on vuosia elänyt villikissan elämää niin ei kannata odottaa siitä sylikissaa. Laita maili osoite jos haluat neuvoja:-) Olen itsekin keski-suomesta. Tälläkin hetkellä kesytän nuoria koltiaisia ja tyttöä:-)
Luin näitä kesytysviestejä pakon edessä. Meille mökille ilmestyi viime syksynä kaksi sen kevään kissanpentua. Ruokin niitä, joten jäivät nurkkiin. Järjestetty puuliiterin sisälle lämmitetty laatikko, sulana pysyvä vesi ja poissaollessa kuivamuonaa. En saa niitä vieläkään kiinni ( en edes yritä ), mutta pitäisi saada leikattavaksi. Toinen ainakin on narttu, toinen vielä arvoitus. Miten saisin hieman kesymmiksi ja kiinni?
- It´s simple
Liiteri kirjoitti:

Loukku!
- Anonyymi

Loukutus.
- essukka01
meillä kissa oli aluksi arka. mutta annoimme sen itsetulla katselemaan. emme pakottaneet sitä emme edes käynyt kasomassa sitä.
- kattimattinen
Jo vanhemmat kissat on hyvä loukuttaa että saa leikattua ja tutkittua. Paikalliseen eläinsuojeluyhdistykseen soitto, ja he lainaavat loukkuja.
- kirjavakissa
Meillä on kesytetty villikissa kotona. Se löytyi eräänä kesänä navetan alta, äiti sen huomasi kun oli ulkona puuhastelemassa ja kuuli ihan pientä miukumista jostain. Tietenkin äiskä jäi siihen sijoilleen kuuntelemaan uudestaan ja kohta navetan alta pilkotti pikkuinen, kirjavavärinen (ruskean sävyjä, valkoista ja vähän oranssinruskeaa) kissanpää, arkana katseli ja miukui.
Alettiin antamaan pieniä määriä ruokaa, koska emoa ei näkynyt (varmaan vain jättänyt tämän pennun meille ja jatkanut matkaansa, who knows..?). Vkonlopun aikana saatiin se pikkuinen talon sisälle ruoan kanssa houkuteltua, ettei mikään petoeläin sitä vie.. Ja ei me edes haluttu jättää sitä nääntymään, me kun ollaan kaikki eläinrakkaita ihmisiä kotona.
Aikaa se vei kesyttää, aikaa en edes muista, kun tästä on tosiaan aikaa. Nykyään kissa on meitä perheenjäseniä ja tosi läheisiä tuttuja kohtaan hyvin seurallinen ja ihmisrakas. Tykkää silittelyistä ja rapsutteluista..
Pelkoja tällä kissalla on, koska säikkyy pahoin mustia kahisevia vaatteita, jätesäkkejä, joskus jopa linkoavaa pyykinpesukonetta, raskaista askeleita ja ovien paukkumista. Kovat äänet saa kissan juoksemaan sängyn alle piiloon, mutta sitten kun se on rauhoittunut, niin sitten se tulee yleensä minun luokse kehräämään ja on ihan normaali.
Aivan ihana kissa siitä tuli, enkä antaisi pois mistään hinnasta. :) Minä otin Esystä noin vuoden vanhan kissan. Se on karannut pari kertaa, on aina piilossa - öisin kun talo hiljenee käy syömässä. Jos näyttäydyn niin juoksee karkuun, sähisee ja jopa murisee. On ollut parisen kuukautta. Se ei osaa leikkiä, herkkua on syönyt kädestä mutta taas mentiin takapakkia. Eläinlääkäri yritti tutkia muttei pystynyt.
- Anonyymi
Vanhemmillani on ikävä kyllä villikissoja navetalla. Pentuja on saatu kesytettyä, mutta aikuisia kissoja ei taida uskaltaa.
Saimme haavilla napattua n.10-11 viikkoisen aran villin pennun ja tuotiin sisälle. Laitoimme sen 2mx1,5 komeroon jossa korkeutta muutama metri. Sillä se juoksi päin seiniä, kiipesi seinille, hyökkäsi ihmisten kimppuun ja päihin ja oli aivan todella peloissaan. Hanskat kädessä piti olla ja suojavarusteissa.
Pikkuhiljaa sitten se siitä kesyyntyi. On hyvä olla aluksi ihan pieni häkki/komero, ettei ole suurta tilaa, ettei pääse piiloon. Ihmiset alkoivat olla sen seurana komerossa, luki, jutteli, hanskojen kanssa silitteli. Ensin katseli silmät suurina, aivan liikkumattomana, lamaantuneena. Ei uskaltanut herkkua syödä.
Siitä se sitten alkoi tykätä silittelystä, ja ilman hanskojakin uskalsi. Edelleen alkuun sähisee, mutta kun huomaa, että silittely onkin mukavaa, alkaakin kehräys ja kiehnäys. Herkkuja annan jo suoraan kädestä ja välillä ohjaan sen itse herkuilla syliin. Nyt rakastaa jo leikkimistä, alkuun pelkäsi sitäkin ihan kauhuissaan lamaantuneena. Luottaa pikkuhiljaa ihmisiin, eikä sähise enää paljoa. Hiljaa hyvä tulee. - Anonyymi
Meillä on nyt kuukauden ollut kolme rescue-kissaa, joista kaikki antavat jo silitellä ja tykkäävät leikkiä, mutta hoitotoimenpiteitä tai muuta käsittelyä kaksi arempaa eivät vielä anna tehdä.
Nyt harmiksemme huomasimme, että yhden leukaan on ilmeisesti kehittynyt kissan akne. Eli leuka näyttää likaantuneelta ja vähän punottaa. Vesikippo oli alkuun muovinen, joka nyt vaihdettu teräksiseen. Muuten syy ei ole tiedossa, mutta täytyy nyt ainakin alkuun pestä kissojen tekstiilit ja siivota kämppä, josko johtuisi jostain liasta niissä.
Ihoa pitäisi lisäksi ainakin netistä löytyvien ohjeiden mukaan myös putsailla, mutta kiinnipitäminen on hankalaa. Olisiko jollain antaa neuvoja tai ohjeita, miten pitää kiinni vielä jonkin verran villiintynyttä kissaa? Kyseessä on vahvatahtoinen ja itsepäinen tyttö, eli taistelu on todennäköisesti tiedossa.
Harmittaa koko tilanne, koska kissa ei ole vielä valmis kiinnipitoon ja käsittelyyn, mutta toisaalta terveys on tärkein, ettei pääsisi leuka vielä pahemmin tulehtumaan.- Anonyymi
Kissan näppyläleuka johtuu usein muoviastioista. Joskus stressistä. Ruokakuppien/lautasten pesu aina kun vaihtaa ruuat. Kuumalla, huuhtelu juoksevalla kuumalla.
Itse hinkutan kissan keraamisen ruokakupin joka aamuyö ja ilta ihan tiskiharjalla kuuman veden alla.
Betadinella voi desittää tulehtunutta aknealuetta. Ja ihan ihmisten aknegeeli tehoaa, jos malttaa olla putsaamatta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kissan näppyläleuka johtuu usein muoviastioista. Joskus stressistä. Ruokakuppien/lautasten pesu aina kun vaihtaa ruuat. Kuumalla, huuhtelu juoksevalla kuumalla.
Itse hinkutan kissan keraamisen ruokakupin joka aamuyö ja ilta ihan tiskiharjalla kuuman veden alla.
Betadinella voi desittää tulehtunutta aknealuetta. Ja ihan ihmisten aknegeeli tehoaa, jos malttaa olla putsaamatta.Näppylöitä leuassa ei ole vaan lähinnä mustapäitä tai "mustaa murua" eli leuka näyttää likaiselta. Hellästi koettanut sitä rapsutella pois pehmeällä hammasharjalla ja puhdistanut vedellä ja klooriheksidiinillä. Saunassa onnistuneet hoitotoimet, kun kaveri on vierellä. Vielä ei ole parantunut kokonaan, mutta onneksi ei ole ainakaan tulehtunut. Kupit pestään tiskiaineella päivittäin ja märkäruokakuppi vaihdetaan joka kerta puhtaaseen. Toivottavasti ei jäisi krooniseksi vaivaksi kun tyttö vasta 6kk ikäinen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä923181Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2991777Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461637- 901470
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4051457Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4071350Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21229Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat381117Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun344959Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden272946