Espanjaan lomalle, vinkkejä?

Annuka

Moi kaikille!

Mieheni on päättänyt, että haluaa lähteä lomalle Majorkalle, jo ensi syksynä. Itse en ole asiasta lainkaan innostunut, mutta miehei mieliksi lupasin ottaa asioista selvää. Siksi haluaisinkin kokeneemmilta matkailijoilta ohjeista/vinkkejä, onko suunniteltu matka edes teoriassa mahdollista suorittaa täysin kokemattomalta perheeltä.

Eli, emme ole käyneet missään ikinä. Siis emme edes Ruotsin risteilyllä. Kaiken muun hyvän lisäksi olemme kotoisin pieneltä keskisuomalaiselta paikkakunnalta, jossa matkailuun tarvittavat taidot eivät todellakaan ole päässeet karttumaan. Sekä mieheni että minä olemme tältä paikkakunnalta kotoisin, joten mitään kokemusta ei vieraista paikoista(ehkä Helsingin luokkaretkeä lukuunottamatta:)) ole.

Minkälainen paikka Majorkka on? Onko turvallinen, vai huijataanko meiltä heti kättelyssä rahat? Miten siellä kielitaidottomana selviää, itse uskon sen olevan sula mahdottomuus. Lapsiakin on kaksi kaitsettavana(olen kuullut että Majorkalla ovat Afrikkalaiset vieneet lapsia kaupan vessaan, ajaneet pään kaljuksi ja vieneet sinne Afrikkaan ties mihin!).

Jos ajatellaan että matkaan lähdetään, onko meidän viisainta ottaa matkapaketti vai järjestellä itse lennot ja hotellit. Olen kuullut että matkatoimistot perivät matkoista ylihintaa? Paljonko tarvitaan käyttörahaa, jos lasketaan meidän käyttävän Suomessa ruokaostoksiin viikossa n. 50 euroa(Lidlistä!). Pärjääkö tuolla summalla? Onko Majorkallakin Lidlejä, sehän on monikansallinen yritys!!?? Ennen kaikkea: onko iskenyt vatsatauti matkoillanne ja miten lääkäripalvelut toimivat(erit. Majorkalla)?

Kiitos vastauksistanne!

105

5809

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lomallekinkan

      Jos aloituksesi on tosi elämäntilanteestasi ja suunnitelmistasi, kuinka voit edes ajatella itse "järjestellä itse lennot ja hotellit". Eli, aloituksesi on provo. Ja lapsillesi sattuu siellä "Laukaallakin", jos et pidä niistä huolta.

      Jos olet tosissasi, matkatoimistosta voi ostaa valmismatkapaketin ja kyllä siellä " Majorkalla" pärjää kielitaidotonkin.

      • mummi

        Ottakaa matka matkatoimistolta.Itse olin ottanut silloin olin Lissabonissa kun emme päässeet sieltä pois kun Islannissa tulivuori purkautui.Matkatoimisto hommasi meille lisäöitä hotellistamme ja opas saattoi meidät taksilla lentokentälle ja hommasi paluu liput uudelleen.Matkalla oli myös henkilöitä jotka olivat ottaneet netistä omatoimimatkoja.Heille kävi huonosti,he joutuivat soittelemaan joka päivä että onko lentoja ja siinä tarvittiin kielitaitoa.Samoin itse joutuivat maksamaa lisähotellimaksut viikon ajalta.Viikon matka venyi kahdeksi viikoksi ennenkuin päästiin kotiin.Ei ollut huolenhäivää kun opas huolehti ja soitteli meille kaksikin kertaa päivässä.Samoin hommatkaa kelasta eu alueen sairauskortit kaikille, Sillä pääsee heti kys maassa sairaalaan ja saa samaa hoitoa kun paikalliset.Muut matkavakuutukset ottakaa myös.Henkilöille ja matkatavaroille. Kyllä ilman kielitaitoa pärjää,eihän nekään osaa Suomea.Siellä matkalla on mukana myös suomalaisia,kyllä ne auttaa. Rahat ja passit pussiin kehon etupuolelle,niin ei vorot vie.Jakakaa rahat ,jos toinen ryöstetään,niin ette ole ilman rahaa.En suosittele käyttämään raha automaatteja ,ottakaa eiroina kassa.Hyvää matkaa.se avartaa myös lapsia.


    • Mahorkka

      Ette ikinä Suomessa pärjää 50 eurolla viikko nelihenkisenä perheenä edes Lidlin ruuilla!!!

      • EspanjaFOREVER!

        ensikertalaisille suosittelen Kanarian saaria. Halpa reissu ja se on paras kielitaidottomille, mut kyl varmaan kannattais perussanastoa vähän opetella. Jos tää on teidän eka matka, suosittelen kyllä vähän muunkinlaisia ruokakokemuksia kuin Lidl, jos vaan vähän rahaa löytyy


      • Annuka

        Pakko on ollut pärjätä! Ja on pärjätty, mutta ei olla ahnehdittu joka leipäkiivulle päällisiä:)


      • Annuka
        EspanjaFOREVER! kirjoitti:

        ensikertalaisille suosittelen Kanarian saaria. Halpa reissu ja se on paras kielitaidottomille, mut kyl varmaan kannattais perussanastoa vähän opetella. Jos tää on teidän eka matka, suosittelen kyllä vähän muunkinlaisia ruokakokemuksia kuin Lidl, jos vaan vähän rahaa löytyy

        Kiitos EspanjaFOEVERille asiallisesta vastauksesta. Joo, ei ollut aikomuskaan koko lomaa itse laitettua syödä, mutta nuo lapset ja mies ovat niin onnettoman ronkeleita ruuan suhteen:). Itselleni menevät pitsat ja pastat siinä missä makaroonilaatikkokin, mutta uskallan epäillä, saanko noita mörököllejä opetettua!:)

        Vielä lisää vinkkejä toivoisin MUKAVILTA ihmisiltä, jotka ymmärtävät ettei matkailussakaan kukaan ole seppä syntyessään!!


      • liiteri
        Annuka kirjoitti:

        Pakko on ollut pärjätä! Ja on pärjätty, mutta ei olla ahnehdittu joka leipäkiivulle päällisiä:)

        P a s k a-puhetta!!!


      • juuri niin
        Annuka kirjoitti:

        Pakko on ollut pärjätä! Ja on pärjätty, mutta ei olla ahnehdittu joka leipäkiivulle päällisiä:)

        älä välitä Annuka, näillä palstoilla löytyy aina 'maailman matkaajia', jotka ovat niin pirun fiksuja kaikessa, joskushan hekin ovat sen ensimmäisen ulkomaan matkan tehneet (tai sitten eivät ensimmäistäkään)....
        Itse en ole aurinkorannoilla käynyt, enkä taida ihan pian mennäkään :)
        Hauskaa matkaa teille...


      • Yualle
        Annuka kirjoitti:

        Kiitos EspanjaFOEVERille asiallisesta vastauksesta. Joo, ei ollut aikomuskaan koko lomaa itse laitettua syödä, mutta nuo lapset ja mies ovat niin onnettoman ronkeleita ruuan suhteen:). Itselleni menevät pitsat ja pastat siinä missä makaroonilaatikkokin, mutta uskallan epäillä, saanko noita mörököllejä opetettua!:)

        Vielä lisää vinkkejä toivoisin MUKAVILTA ihmisiltä, jotka ymmärtävät ettei matkailussakaan kukaan ole seppä syntyessään!!

        Ottakaa pakettimatka, ehdottomasti. On ainakin yksi huoli vähemmän, kun ei tartte lennoista, takseista ja majoituksista huolehtia.


      • Paljon matkustellut

        Mitähän teillä syödään jos pärjäätte 50 eurolla viikko. Asun yksin ja minulla menee tuo 50 euroa ruokaan viikossa . --- Espanjassa en ole koskaan käynyt mutta luulen että siellä on samat hinnat kuin Suomessa . Olen käynyt Italiassa , Turkissa ja Tunisiassa . Kallein maa noista oli Italia . Missään hotellihuoneessa ei ollut mahdollisuutta itse valmistaa ruokaa . Joten kävin syömässä yhdesti päivässä baarissa . Ostin valmista ruokaa hotellihuoneeseen . Esim. Turkissa myytiin hyvää piirakkaa kaduilla . Jäätelöä saa varoa , siitä voi saada ripulin . Pitää juoda nestettä paljon kun siellä on niin lämmintä . Vesi ostetaan pulloissa kaupoista . Jo niihin vesipulloihin menee 4 hengeltä viikossa se 50 euroa . --- Mitä enempi rahaa on niin sitä huolettomampi on loma .


      • janoinen matkailija
        EspanjaFOREVER! kirjoitti:

        ensikertalaisille suosittelen Kanarian saaria. Halpa reissu ja se on paras kielitaidottomille, mut kyl varmaan kannattais perussanastoa vähän opetella. Jos tää on teidän eka matka, suosittelen kyllä vähän muunkinlaisia ruokakokemuksia kuin Lidl, jos vaan vähän rahaa löytyy

        En minäkään enkkua osaamut viime kesänä kiersin eurooppaa saksa, ranska, italia, espanja, portugali, itavalta. Pärjäsin oikein hyvin ja junalla ja bussilla kuljeskelin pisin ja poikin. Ruokaan meni rahaa ehkä 120 egee viikos eikä kukaan ryöstänyt mua edes. tosin olen mies joten ei miehiä kai helposti ryöstetä. Maalaisjärjellä pärjää missä vaan eli ei kannata kantaa kaikkia rahoja koko aikaa mukana. itse käytin pelkästään käteistä ja pankki kortit säilytin hotellissa


      • hjhgkjglkj
        Paljon matkustellut kirjoitti:

        Mitähän teillä syödään jos pärjäätte 50 eurolla viikko. Asun yksin ja minulla menee tuo 50 euroa ruokaan viikossa . --- Espanjassa en ole koskaan käynyt mutta luulen että siellä on samat hinnat kuin Suomessa . Olen käynyt Italiassa , Turkissa ja Tunisiassa . Kallein maa noista oli Italia . Missään hotellihuoneessa ei ollut mahdollisuutta itse valmistaa ruokaa . Joten kävin syömässä yhdesti päivässä baarissa . Ostin valmista ruokaa hotellihuoneeseen . Esim. Turkissa myytiin hyvää piirakkaa kaduilla . Jäätelöä saa varoa , siitä voi saada ripulin . Pitää juoda nestettä paljon kun siellä on niin lämmintä . Vesi ostetaan pulloissa kaupoista . Jo niihin vesipulloihin menee 4 hengeltä viikossa se 50 euroa . --- Mitä enempi rahaa on niin sitä huolettomampi on loma .

        Kanarialla 5l kanisteri vettä maksaa n. 1,5€. Siitä voi sitten täytellä pikkupulloihin.


      • a,,,,mä
        Annuka kirjoitti:

        Kiitos EspanjaFOEVERille asiallisesta vastauksesta. Joo, ei ollut aikomuskaan koko lomaa itse laitettua syödä, mutta nuo lapset ja mies ovat niin onnettoman ronkeleita ruuan suhteen:). Itselleni menevät pitsat ja pastat siinä missä makaroonilaatikkokin, mutta uskallan epäillä, saanko noita mörököllejä opetettua!:)

        Vielä lisää vinkkejä toivoisin MUKAVILTA ihmisiltä, jotka ymmärtävät ettei matkailussakaan kukaan ole seppä syntyessään!!

        Pakettimatka. Ekaa kertaa lapsien kanssa wow!!
        Oppaat osaa Suomenkielen ,nice !
        Itte en matkakohteesta tiedä mitään,mutta mukava reissu varmaa tulossa.
        Terve järki käteen niin , en usko että teitä ryöstetään,tai kaljuks ajella ;)
        Itte oon pyörinny Spain , Turkki (muutama kuukaus),Hollanti,Saksa sieltä suoraan köpikseen(sitä reissuu en muista,tai tahon unohtaa ; ) Vitsi !! en ees luettele kaikkia .
        Rohkeesti reissuun , avartuu maailmankatsomus ja kulttuuri erot.


      • a,,,mä
        a,,,,mä kirjoitti:

        Pakettimatka. Ekaa kertaa lapsien kanssa wow!!
        Oppaat osaa Suomenkielen ,nice !
        Itte en matkakohteesta tiedä mitään,mutta mukava reissu varmaa tulossa.
        Terve järki käteen niin , en usko että teitä ryöstetään,tai kaljuks ajella ;)
        Itte oon pyörinny Spain , Turkki (muutama kuukaus),Hollanti,Saksa sieltä suoraan köpikseen(sitä reissuu en muista,tai tahon unohtaa ; ) Vitsi !! en ees luettele kaikkia .
        Rohkeesti reissuun , avartuu maailmankatsomus ja kulttuuri erot.

        Niin mutta , sen tietää vain kokeilemalla ; )
        oikeesti toivon teille ihanaa matkaa.


      • arto+sirpa
        Annuka kirjoitti:

        Kiitos EspanjaFOEVERille asiallisesta vastauksesta. Joo, ei ollut aikomuskaan koko lomaa itse laitettua syödä, mutta nuo lapset ja mies ovat niin onnettoman ronkeleita ruuan suhteen:). Itselleni menevät pitsat ja pastat siinä missä makaroonilaatikkokin, mutta uskallan epäillä, saanko noita mörököllejä opetettua!:)

        Vielä lisää vinkkejä toivoisin MUKAVILTA ihmisiltä, jotka ymmärtävät ettei matkailussakaan kukaan ole seppä syntyessään!!

        kyllä sitä pärjääkunhan on selvin päin kielitaidottomana minäkin tein ensimmäisen matkan fuertefenturaan ja kokemuksestainnostuneena olemme joka vuosi käyneet jossain kunhan ei mene arabeihin ne on kovia huijareita olen myöys suunnitellut mallorganmatkaa syksyllä ja osittain liikuntarajoitteisena rahaa on ollut noin400 euroa viikoksi hyvin on riittänyt 2 hrengelle


      • huijattu
        Paljon matkustellut kirjoitti:

        Mitähän teillä syödään jos pärjäätte 50 eurolla viikko. Asun yksin ja minulla menee tuo 50 euroa ruokaan viikossa . --- Espanjassa en ole koskaan käynyt mutta luulen että siellä on samat hinnat kuin Suomessa . Olen käynyt Italiassa , Turkissa ja Tunisiassa . Kallein maa noista oli Italia . Missään hotellihuoneessa ei ollut mahdollisuutta itse valmistaa ruokaa . Joten kävin syömässä yhdesti päivässä baarissa . Ostin valmista ruokaa hotellihuoneeseen . Esim. Turkissa myytiin hyvää piirakkaa kaduilla . Jäätelöä saa varoa , siitä voi saada ripulin . Pitää juoda nestettä paljon kun siellä on niin lämmintä . Vesi ostetaan pulloissa kaupoista . Jo niihin vesipulloihin menee 4 hengeltä viikossa se 50 euroa . --- Mitä enempi rahaa on niin sitä huolettomampi on loma .

        tunisiaan emme mene koskaan kaiser hotelliin veivät respan tallelokerosta 350 ekua huomsttiin vasta passeja hakiessa lokero aukesi 2:lla avaimella.josta toinen meillä toinen respassa saa :::::n arabit eikä detur voinut mitään.


    • Aikku8

      Mallorcasta en tiedä mutta Kanarialla ollaan oltu lasten kanssa. Itse on haettu kaupasta ruokaa sielläkin ja samaa hintaluokkaa. Keväällä kannattaa lasten ihot ja itseltäkin tietenkin suojata ettei aurinko polta. Vakuutukset tietenkin kuntoon jos matkalle lähtee.

    • sinne vaan

      Turhaan pelkäät sitä pärjäämistä. Ostakaa valmismatkat, ainakin puolihoidolla, joissa saatte oppaan palvelut. Matkailunhan on tarkoitus avartaa, joten sopikaahan jo ennen matkaa, että jokainen suhtautuu ennakkoluulottomasti uusiin ruokiin! Mikä se sellainen loma on, että äiti raataa keittiössä?
      Rahoja huijaavat katukauppiaat, ei heidän kanssaan tarvitse olla tekemisissä. Normaalikaupassa asiointi on turvallista, ja ilman kieltäkin pärjää. Eikös ne lapset jo ole koulussa lukeneet englantia?

    • Omatoimimatkaaja

      Jos teillä on kaksi pikkulasta, kuten tuosta afrikkalaisten pelosta voisi päätellä, niin te vanhemmat olette itse vielä suht nuoria ja todennäköisesti ainakin peruskoulun käyneitä. Peruskouluissa opetetaan pienemmillä paikkakunnilla 3. luokalta alkaen englantia. Joten nyt vaan otatte sen koulussa oppimanne englannin hyötykäyttöön.

      Ja varaatte sen valmismatkan, kuten useampi jo vinkkasikin. Valmismatkoilla on juuri paljon kielitaidottomia. Oppaat roudaavat matkustajat kohdepaikan lentokentältä hotellille, järjestävät tervetulotilaisuuksia, erilaisia retkiä ja roudaavat taas takaisin lentokentälle. Teidän pitää vaan löytää Suomessa kotoa lentokentälle ja lentokentältä takaisin kotiin. Ja tarvitsette tietysti riittävät ja asianmukaiset matkustusasiakirjat.

    • Moi !!!
      Kyllä pärjäätte ihan varmaan..Kirjastosta kirja Marrocasta, valmismatka, vakuutukset ja järki mukaan.Huoneesta tallelokero, niin ei rahoja viedä eikä passeja.
      Siellä monessa paikassa puhutaan suomeakin.. ja onhan siellä toisia turisteja joilta voi kysyä neuvoa.. siis ennakkoluulot roskiin ja menoksi..
      itse rupesin matkustelemaan kun erosin eikä ole ollut ongelmia..
      parveke mukava huoneessa, kun tenavat nukkuvat otatte miehen kanssa iltaaurinkoa ja viiniä :) siis hyvää lomaa teille

    • jookostakookosta
      • Vasta-alkaja myöskin

        Heippa! Kiitos tästä hyvästä vinkistä, en edes tiennyt tuollaisesta eurooppalaisesta sairaanhoitokortista. Soitin Kelaan samantien ja tein tilauksen, helppoa ja vaivatonta :).


    • matkailija

      Hei Annuka! Rohkeasti vain matkaan, ei siellä mitään ihmeellistä kielitaitoa tarvita ja kyllä sieltä aina muita suomalaisia löytyy, jotka auttavat...aikuisten kannattaa ottaa korkillinen konjakkia tyhjään vatsaan joka aamu, niin ei tule vatsatauteja ja voi huoletta syödä mitä haluaa...kokemusta löytyy vuosikymmenten ajalta...lapsille sitten jo ennen matkaa viikon pituinen maitohappobakteerikuuri....ei muuta kuin hyvää matkaa koko perheelle ja nauttikaa:)

    • ghdhdf

      Sanoppa miksi näet vaivaa rustailla näitä onnettomia provoja?

    • Valinta kysymys

      Mutta miksi ihmeessä johonkin joka pikkasenkaan vivahtaa espanjalle ?
      Miksi katselemaan rikollisuutta ja kurjuutta, on sitä sama aurinko muuallakin ja vielä lämpimämpääkin.

      • Kurjaa?

        Ei se Espanja kovin kurja paikka ole jos vertaa vaikkapa Egyptiin...


    • Mr59

      Jos meinaa nauttia lomasta niin matkan hinnan lisäksi tarvitaee päivää kohti henkilölle ainakin kymppejä. Jos kovasti kännää on parasta jättää lapset Suomeen. Sitäpaitsi kotimaassa ei vielä viina ole niin kallista, että kannattaisi lisäksi maksaa matkaa juopottelua varten Hilluttaessa on aina kaikkialla vaarassa tulla ryöstetyksi ja myös lapsien kaappaus voisi toteutua. Yleisellä varovaisuudella pärjää kielitaidottomanakin. Kielitaidottomuus suojelee myös hassuilta ja vaarallisilta puheilta. Syötävää löytyy kaupoista lähes misssä vain suomen hintatasoon tai alle. Jos aiotte viettää pelkkää rantalomaa niin säästäkää ja nauttikaa suomen kesästä. Useimmilla paikkakunnilla on ihania yleisiä uimarantoja.

    • tätinen

      Hei Annuka, kyllä tuntui mukavalta kun on rohkeasti heikkoutensa myöntäviä kanssaihmisiä. Aluksi menin vain seurakunnan järjestämälle matkalle ja kerroin että en osaa minnekään. Antoisia matkoja oli. Nyt olen uskaltautunut muuallekin, jos on osaava ystävä ja oma mies, niin hänen kanssaan omatoimimatkalle, jos ei niin sitten järjestetty puolihoidolla, toki maksaa enemmän. 50 euron budjetti on tiukka, mutta osta kaupasta ja ota etukäteen selvää, onko huoneessa sähkölevy tai peräti uuni. Ota kahvin- tai vedenkeitin ja kahvia. En ole ihan rahaton mutta sitäkin nuukempi, eikä yhtään hävetä. Lapset pilailevat kustannuksellani, pyydän heitä ottamaan esimerkkiä. Otin kerran ilman aterioita matkan Espanjaan, kävin pari kertaa viikon aikana syömässä ja muuten söin huoneessa. Nähtävyydet ja elämykset ovat minulle merkittävimpiä kuin ruoka. Käyttörahaakaan ei mene, jos ei ole "husari". Kovin kännissä ei kannata raitilla seilata, vaikka mukava on halpaa lientä huoneessa ja altaalla maistella. Onnea koko perheelle!

    • siilisimo

      Millä luulet suomalaisen tankeron pärjänneen 60-luvun Keihäsmatkoilla? Ei ainakaan kielitaidolla. Karvalakki päähän ja riittävästi kossua sen täytteeksi. Ja jos kersoista kantaa huolta, niin "majorkalla" on huomattavasti pienempi riski tulla ammutuksi koulussa kuin siellä kotinurkilla. Rohkeasti matkaan vain, toivottavasti keksitte jonkun hyvän syyn jäädä sinne pysyvästi.....

    • Käytiin Espanjassa

      Hei! Murehdit ihan turhia :) Ota selvää siitä maasta mihin meette (mitä kieltä sielä puhutaa, rikollisuus, nähtävyydet jne.). Lue kirjoja, esitteitä, kysy ihmisiltä jotka siellä ovat käyny että mimmosta oli... niin voit ennakoida. Voit aloittaa esim. englannin opiskelun nyt ja kannustaa lapsiasikin siihen mikäli sikäli ne ovat kouluikäisiä. Aloittelijana kannattaa ottaa matkapaketti ja kilpailuttaa siinä yrityksiä jos rahasta pitää tinkiä. Eikä kannata stressata lasten vuoksi niin paljon. Pidätte niitä silmällä ja kerrotte heille pelisäännöt jota noudatatte niin kaikki menee hyvin. Ps. Kannattaa varata rahaa mukaan enemmän kuin 50e/viikko. Kumminkin käytte usein siellä ulkona syömässä ja ostamassa matkamuistoja.

    • pirkita

      valitse ns. valmismatka joltakin matkan järjestäjältä esim aurinkomatkat.sun tarvii ku hypätä koneeseen ja siellä on matkanjärjestäjä vastassa lentokentällä.sen edustaja kerää kaikki teidät yhteen vie jokaisen omaaan hotelliin, sit siellä paikan päällä on koko aika teidän käytettävissä jos apuu tarviitte, voitte osallistua matkoille joilla ne on oppaina jos haluutte.kotimatkalle teidät haetaan hoteilleista ja viedään kentälle ja ihan lähtöselvitykseen asti.niin helppoo!

    • Ottakaa mukaan

      EU-KELA kortti. Sen saa ilmaiseksi KELAsta. Sillä voi mennä lääkäriin EU-alueella.

      Selvittäkää vakuutusyhtiöltä mitkä yksityiset lääkäriasemat/sairaalat ovat korvauksen, mielellään suorakorvauksen piirissä. Pitäkää huolta että matkavakuutus on voimassa.

      Jos olette ihan ensimmäistä kertaa liikkeellä, ottakaa ehdottomasti matkapaketti, niin saatte aina tarvittaessa apua matkaoppaalta, ja tulkkauspalvelut yms. palvelut myös.

      Matkatoimistojen voi ajatella ns. "vetää ylihintaa", mutta niillä on sopimushinnat hotelleihin, eli joskus ero on niin marginaalinen että ei edes kannata harkita lähetä varaamaan lentoja ja hotelleja itse. Ero on kuitenkin niin pieni saatuun turvallisuuteen nähden, kun asiat voi keskustella kokonaan omalla äidinkielellän.

      Näin ei sitten myöskään huijata hotelleissa tms.

      Ostakaa peruslääkkeitä apteekista. Kysykää apteekista että mitä kannattaa ottaa mukaan matkalle. Ja huom., ostakaa ne lääkkeet ihan oikeasti.

      Ostakaa myös käsien desinfiointiainetta. Peskää kätenne sillä. Vessat eivät välttämättä ole hygieenisiä, ja niissä ei välttämättä myöskään ole paperia ja/tai saippuaa, eli kyllä, omat wc-paperit kannattaa pitää mukana.

      Kertokaa matkan alussa kanssamatkustajillenne ihan suoraan ja rehellisesti että olette ihan ensimmäsitä kertaa matkalla, ettekä tiedä mistään mitään, niin saatte sitten muiltakin apua helpommin kun he ymmärtävät tilanteenne.

      Ostakaa siis valmismatkapaketti - ihan ehdottomasti - erityisesti jos kyseessä on ensimmäinen ulkomaanmatkanne. Ksyskää myös matkatoimistosta lisää tietoja miten pitää menetellä, ja mitä muuta kannattaa ottaa mukaan.

      Jos majoitus on hotellissa, niin kannattaa varautua siihen että ruoan valmistus hotellihuoneessa ei välttämättä ole mahdollista, eli rahaa voi ruokaan mennä huomattavasti enemmänkin kuin tuo n. 50 euroa(Lidlistä!) viikossa, kun joutuu syömään ravintolassa.

      Joskus valmismatkapakettehin sisältyvät ateriat, jopa juomineen, mutta nämä pitää tarkistaa matkatoimistosta.

      • Tuo on tietysti ihanasiallinen tuo Kela-EUkortti, mutta miksi aina on muka hirveä pelko sairastumisesta ulkomaanlomalla???? Itse olen perheineni tehnyt noin 35-40 ulkomaanmatkaa kaikkialle, Sri Lanka kauimmmaisena, emmekä ole koskaan tarvinneet terveydenhoitopalveluja!!!!!! Eihän kotimaassakaan ole tarvetta käydä lääkärissä viikottain, miksi sitten juuri sillä viikon ulkomaanmatkalla. Äly hoi!!!
        Kyllä suosittelen, erityisesti jos matkustaa lasten kanssa Epsanjaan, voisi ihan hyvin varustautua, kuin asuisi kotimaassa, vain ottaen lämmön huomioon varusteiden mukaanottamisessa. Jos matkustusaika joustaa, tilatkaa viimehetken matka, määrittelemättömällä majoituksella, erityisesti jos matkustusajankohta osuu esim. lokakuulle ja jostakin merkittävämmästä matkatoimistosta, saatte hyvän matkan kohtuuhintaan. Ei kannata pelätä varoituksia vessan ja suihkun puuttumisesta, koska sellaista vaihtoehtoa matkatoimisto ei halua tarjota. Huom. kokemusta noin 15 tälläisesta matkasta, ei koskaan pettymystä. Kielen suhteen siellä kyllä pärjää. Kaikenlaista huijausta ja rikollisuutta liioitellaan, riski ei ole ainakaan suurempi kuin kotimaassa. Korostan vielä, kuin kotimaassa!!!!!


      • ljubis
        koskelor kirjoitti:

        Tuo on tietysti ihanasiallinen tuo Kela-EUkortti, mutta miksi aina on muka hirveä pelko sairastumisesta ulkomaanlomalla???? Itse olen perheineni tehnyt noin 35-40 ulkomaanmatkaa kaikkialle, Sri Lanka kauimmmaisena, emmekä ole koskaan tarvinneet terveydenhoitopalveluja!!!!!! Eihän kotimaassakaan ole tarvetta käydä lääkärissä viikottain, miksi sitten juuri sillä viikon ulkomaanmatkalla. Äly hoi!!!
        Kyllä suosittelen, erityisesti jos matkustaa lasten kanssa Epsanjaan, voisi ihan hyvin varustautua, kuin asuisi kotimaassa, vain ottaen lämmön huomioon varusteiden mukaanottamisessa. Jos matkustusaika joustaa, tilatkaa viimehetken matka, määrittelemättömällä majoituksella, erityisesti jos matkustusajankohta osuu esim. lokakuulle ja jostakin merkittävämmästä matkatoimistosta, saatte hyvän matkan kohtuuhintaan. Ei kannata pelätä varoituksia vessan ja suihkun puuttumisesta, koska sellaista vaihtoehtoa matkatoimisto ei halua tarjota. Huom. kokemusta noin 15 tälläisesta matkasta, ei koskaan pettymystä. Kielen suhteen siellä kyllä pärjää. Kaikenlaista huijausta ja rikollisuutta liioitellaan, riski ei ole ainakaan suurempi kuin kotimaassa. Korostan vielä, kuin kotimaassa!!!!!

        Kannattaa silti varautua. Usein ainakin tottumattomalla vatsa pettää jopa jo niin eurooppalaisessa ja kehittyneessä maassa kuin Espanja. Ja pahinhan on se tilanne kun jotain sattuu, etkä olekaan ollenkaan varautunut. Mutta jos on valmismatkalla niin eipä kokemattomallakaan pitäisi olla mitään hätää kun on oppaat mukana.


      • On se olemassa
        koskelor kirjoitti:

        Tuo on tietysti ihanasiallinen tuo Kela-EUkortti, mutta miksi aina on muka hirveä pelko sairastumisesta ulkomaanlomalla???? Itse olen perheineni tehnyt noin 35-40 ulkomaanmatkaa kaikkialle, Sri Lanka kauimmmaisena, emmekä ole koskaan tarvinneet terveydenhoitopalveluja!!!!!! Eihän kotimaassakaan ole tarvetta käydä lääkärissä viikottain, miksi sitten juuri sillä viikon ulkomaanmatkalla. Äly hoi!!!
        Kyllä suosittelen, erityisesti jos matkustaa lasten kanssa Epsanjaan, voisi ihan hyvin varustautua, kuin asuisi kotimaassa, vain ottaen lämmön huomioon varusteiden mukaanottamisessa. Jos matkustusaika joustaa, tilatkaa viimehetken matka, määrittelemättömällä majoituksella, erityisesti jos matkustusajankohta osuu esim. lokakuulle ja jostakin merkittävämmästä matkatoimistosta, saatte hyvän matkan kohtuuhintaan. Ei kannata pelätä varoituksia vessan ja suihkun puuttumisesta, koska sellaista vaihtoehtoa matkatoimisto ei halua tarjota. Huom. kokemusta noin 15 tälläisesta matkasta, ei koskaan pettymystä. Kielen suhteen siellä kyllä pärjää. Kaikenlaista huijausta ja rikollisuutta liioitellaan, riski ei ole ainakaan suurempi kuin kotimaassa. Korostan vielä, kuin kotimaassa!!!!!

        Niinkin yleiset asiat kotimaassa kuin jääkuutiot, majoneesi/salaattikastike, kalat/aäyriäiset ovat ne ensimmäiset joista se vatsatauti tulee, MYÖS Espanjassa!!!!!!! (Lämpö ja hygienia EIVÄT OLE samalla tasolla Espanjassa)

        Hygienia siis kun ei ole kaikkialla samalla tasolla kuin kotimaassa, niinpä yllättäviä lääkärikäyntejä voi tulla.

        mm. eräs lähisukulaiseni, joka on ollut töissä melkein maailman joka kolkassa, sai vatsataudin Thaimaassa, vaikka piti olla tottunut jo kaikkeen mahdolliseen.

        Ei sitä koskaan tiedä, mutta JOS, ja JOS ulkomailla sairastuu, niin se on yleensä aika kallis lasku tuo lääkärissä käynti, ja se pitää ensin maksaa kokonaan itse, ja rahoja voi anoa mm. KELAlta ja vakuutusyhtiöltä takaisin kuitteja vastaan....

        Suihku ja vessa yleensä puuttuu JOS majoittuu HOSTELLIIN, eikä HOTELLIIN, mutta näitä hostel-majoituksia matkatoimistot suomessa eivät tarjoa...


      • höps
        On se olemassa kirjoitti:

        Niinkin yleiset asiat kotimaassa kuin jääkuutiot, majoneesi/salaattikastike, kalat/aäyriäiset ovat ne ensimmäiset joista se vatsatauti tulee, MYÖS Espanjassa!!!!!!! (Lämpö ja hygienia EIVÄT OLE samalla tasolla Espanjassa)

        Hygienia siis kun ei ole kaikkialla samalla tasolla kuin kotimaassa, niinpä yllättäviä lääkärikäyntejä voi tulla.

        mm. eräs lähisukulaiseni, joka on ollut töissä melkein maailman joka kolkassa, sai vatsataudin Thaimaassa, vaikka piti olla tottunut jo kaikkeen mahdolliseen.

        Ei sitä koskaan tiedä, mutta JOS, ja JOS ulkomailla sairastuu, niin se on yleensä aika kallis lasku tuo lääkärissä käynti, ja se pitää ensin maksaa kokonaan itse, ja rahoja voi anoa mm. KELAlta ja vakuutusyhtiöltä takaisin kuitteja vastaan....

        Suihku ja vessa yleensä puuttuu JOS majoittuu HOSTELLIIN, eikä HOTELLIIN, mutta näitä hostel-majoituksia matkatoimistot suomessa eivät tarjoa...

        Poikamme sairastui Kreetan matkalla ja opas järjesti lääkärin hotellihuoneeseen. Eurooppalaisen matkavakuutus korvasi lääkärin samantien paikan päällä, eikä itse tarvinut maksaa mitään. Suomessa saan vain haaveilla yhtä hyvästä palvelusta.


    • turist

      Semmoinen kirja kun "Matkasuunnittelun opas" auttaa aika monipuolisesti! Löytyy varmaan kirjastosta.

    • Hyvämatka

      Kannattaa lähteä, matkalla oppii pärjäämään. Turistikohteissa on muutama muukin kielitaidoton matkailija ja paljon suomenkielisiä oppaita. Itse olen matkustanut kaveriporukalla Itä-Euroopassa, missä ei yhteistä kieltä usein ollut, ja hyvin pärjättiin. Samoin matkat kahdestaan alle kouluikäisen lapsen kanssa Tallinnaan ovat menneet tosi hyvin, eikä sielläkään joka paikassa puhuta suomea, ruotsia tai englantia. Jos näyttää köyhältä ja paikalliselta säästyy myös taskuvarkailta ja kaupustelijoilta.

    • eshehje

      Matkaoppaat kyllä auttavat joten kielitaidottomana pärjää

    • Rohkeasti vain

      Kyllä Mallorcalla pärjää hyvin vaikka kieltä ei osaisikaan. Ihmiset ovat ystävällisiä ja kaupoista saa ostettua aivan mitä tarvitsee ei siinä kielitaitoa tarvitse.
      Paikka on turvallinen ja kiva me olimme siellä 3 vuotta taakseppäin . Rauhallinen ja hyvä paikka lomailla lasten kanssa ja hyvä matala uimaranta .
      Semmoinen Huoneisto Hotelli kuin Surfing Play jossa olimme oli rauhallisessa kohdassa jossa oli uima-allas oli todella kiva paikka asustella ja kuitenki se oli keskustan lähellä. Lisäksi henkilökunta tai paikan omistaja rouva oli suomalainen joten oli kiva kun sai toimittaa asioita suomen kielellä. Jos menette jonkun matkanjärjestäjän kautta niin matkaoppaat hoitaa hotellissa kaikki sisäänkirjottautumis jutut elikkä siinäkään ei tule mitään ongelmia.
      Rohkeasti vain matkalle ,niin mekin olimme ummikoita aluksi mutta ei ole tullut mitään ongelmia vaikka monenlaisissa maissa olemme jo matkustelleet
      Toivon teille kivaa matkaa ja paikka valintanne on varmaan ihan oikea minä haluaisin sinne vielä joskus uudelleenkin vaimoni kanssa matkustaa .
      Hyvää lomaa !

      • Rohkeasti vain

        Vielä hiukan lisää ! Santa ponsa oli se Mallorcan kohde jossa olimme. Siellä oli muuten Lidln kauppakin. Rahana käy eurot koska maa on eu-maa .
        Huoneisto hotellissa on keittiö välineet jos haluaa tehdä ruokaa se onnistuu siellä oli Uunit ,Migrot ja jääkaappi eli hyvä keittiö jossa onnistui kaikki. Kaupoissa on ruoka halvempaa kuin täällä suomessa. Me ostimme matkan Aurinkomatkoilta se on hyvä matkan järjestäjä turvallinen ja matka on hoitunut aina hyvin .retkiäkin siellä järjestettiin matkanjärjestäjä hoiti ne joten ei tarvinnut muuta kuin sanoa lähteekö mukaan ja maksaa ne . Vaivaton tapa olla lomalla .
        Hyvää matkaa !


    • Fuge

      Hei Annukka!
      Mallorca kaunis saari ja vuosikymmenien aikana suomalaisia paljon palvellut joten uskon että siellä pärjäätte ja ehdottomasti valmismatka ihan vaan oppaitten palvelujenkin vuoksi. Onko miehelläsi matka pääasia vai voiko kohde olla myös joku muu? Jos suomalaisista haluaa turvaa niin sitten kannattaa matkustaa Espanjan rannikolle Fuengirolaan. Lennot Suomesta 4,5 h ja kaikkia palveluja saa suomeksi ja Los Bolicesin alue täysin suomalaisten kansoittama jo alkusyksystä alkaen. Suomalaisten elintarvikkeiden kauppoja useita yms. 6km pitkä aivan mahtava hiekkaranta joissa lapsille aktiviteettejä joka lähtöön.. Aurinkomatkat tekee matkoja tähän kohteeseen.
      Oikein mukavaa matkan suunnittelua , sehän on matkan yksi miellyttävimpiä osioita!

    • .P-pP-p.

      Vaikka alkuperäinen kirjoitus olisi provo, niin vastailen silti:

      - ottakaa ehdottomasti valmismatka kotimaiselta matkanjärjestäjältä (esim. Aurinkomatkat tai Finnmatkat). Älkää ottako matkaa esim. Fritidsresorin kautta, koska heillä osa retkistä voi olla vähäisen osallistujamäärän vuoksi selostettuna ruotsiksi/englanniksi.

      - ottakaa vähintään sellainen hotelli, joka on rannalla, jolloin teidän ei tarvitse matkustaa 1-2 km sisämaasta päin rannalle. Ottakaa myös sellainen hotelli, jossa on vähintään reilu aamiainen (ehkä jopa puolihoito).

      - matkalle on tarkoitus lähteä ennakkoluulottomasti. Uusien asioiden oppimiseen kuuluu olennaisena osana myös ruoka. Itsekin opin aikoinaan syömään oliiveja ja feta-juustoa vasta Kreikassa, kun oli pakko (= nälkä). Samoin kun poikani oli pieni, hän oli erittäin nirso juomisten suhteen, mutta kun Kreikassa ei ollut muuta lasten juomaa kuin vastapuristettu appelsiinimehu, niin kummasti sitä 1-2 päivässä janoisena tottui juomaan sitä ja itse asiassa vielä nykyisinkin hän rakastaa vastapuristettua appelsiinimehua:)

      - lainaa kirjastossa kyseisestä kohteesta kertovia kirjoja. On hyvä opetella edes tervehdykset paikallisella kielellä ja kerrata englanninkieltä. Raha kelpaa aina turistialueilla, joten kielitaidotonkin pystyy tilaamaan osoittamalla haluamaansa jäätelöä ja antamalla rahan, joten kielitaito ei ole välttämättömyys.

      - varaa käyttörahaa sen mukaan, mitä arvelet rahaa menevän jos Suomessa kävisitte joka päivä ulkona syömässä 2 kertaa ja jätskeillä jne. Jos rahaa jää jäljelle, niin hyvä. Olisi suositeltavaa hommata reissua varten Visa-kortti, jonka avulla voi nostaa rahaa tarvittaessa, jos käteinen raha loppuu.

      - loma ei ole lomaa, jos äiti kokkaa perheelleen ruokaa. Ehdottomasti stop sellaiselle ajatukselle. Sitä paitsi supermarketteja ei ole todellakaan pienimmissä lomakohteissa. Toisekseen hotelleissa ei ole kokkausmahdollisuuksiakaan. Itse suosittelen apartementos-tyyppistä majoitusta, jossa on kahvinkeitin ja jääkaappi, jolloin esim. iltapalatarvikkeet voi pitää saatavilla. Juhla Mokkaa ei siellä myydä, vaan pikakahvityyppistä jauhetta.

      - kannattaa ottaa kattava matkavakuutus jokaiselle perheenjäsenelle. Se kattaa esim. sairastumisen tai matkalaukun häviämisen. Jos sairastut, soita matkaoppaalle, jonka tehtävänä on hoitaa turistien ongelmia.

      - varkaiden varalle kannattaa varautua. Älä ole sinisilmäinen. Pidä lompakko pois perstaskusta ja käytä esim. kaulakukkaroa tai käsilaukkua, joka on visusti kainalossa. Älä päästä lapsia silmistäsi hetkeksikään. Varkaudet tapahtuu yleensä niille, jotka päästävät itsensä tolkuttomaan humalaan. Jos käy yökerhoissa, niin juomaa ei saa laskea kädestään hetkeksikään.

      - riittävästi mukaan lääkkeitä esim. ripulin ja päänsäryn varalle. Aurinko on vaarallisinta yleensä, mitä turisti kohtaa eli siesta joka päivä ja kunnolla suojavoidetta useamman kerran päivässä. Riittävästi veden juontia joka päivä.

      - jos mahdollista lähtekää reissuun kaveriperheen kanssa, joilla kokemusta, mutta paikanpäälläkin tutustuu ihmisiin.

      - osallistukaa 1-2 retkelle per viikko. Retkitarjonta löytyy matkatoimiston esitteestä. Sillä tavalla näkee enemmän ja on koko ajan turvassa oppaan kanssa.

      - ensikertalaiselle Mallorcaa sopivampi matkakohde olisi Rhodos Kreikassa (suomea puhutaan monessa paikassa ja on jopa ravintoloita, joista saa lihapullia tms. suomalaisruokaa) tai vaikkapa Playa del Ingles Kanarian saarilla.

      - et kerro lastesi ikää, mutta jotta te vanhemmat saatte omaa aikaa ja jos lapsenne ovat alle kouluikäisiä, niin valitkaa sellainen kohde, jossa on lapsille maksuttomia hoitoparkkeja.

      Lähtekää reissuun ennakkoluulottomin mielin ja yrittäkää olla avoimia. Sillä tavoin loma on ikimuistoisin. Turha sinne on lähteä mitään suomalaisia eväitä raahaamaan ja halveksimaan paikallista elämänmenoa. Oma asenteenne vaikuttaa paljon lapsiinkin. Parasta näissä kohteissa ovat lämpö, aurinko ja Välimeren kulttuurin vilkkaus ja iloisuus, jotka eroavat Suomesta melkoisesti. Kannattaa myös välttää matkustamista juuri silloin, kun helteet ovat kovimmillaan. Suomalaisille hyvä hetki on esim. touko-kesäkuun vaihde monessakin kohteessa.

    • sun&fun

      Lähtekää avoimin mielin ja nauttikkaa! Ottakaa valmismatka, jos ette ole ennen matkustaneet. Helpoimmalla pääsette, jos otatte ns. all inclusive-matkan. Budjetoikaa reissu ennen matkaa, mutta varatkaa myös hieman ylimääräistä varmuudeksi. 50€/viikko ei pärjää! Muistakaa matkavakuutus. Netistä löytyy runsaasti matkakertomuksia, lukaise niitä. Ja ei muuta ku iloista matkaa!

    • pärjäätte kyllä

      Näin aluksi ottaisin kyllä valmismatkan, jos on etenkin lapsia. Siellä toimisi matkatoimiston oppaiden palvelut ja pätevät valmisretket. Samoissa kohteissa on muitakin suomalaisia, joten tuntuu tutummalta eikä kielitaidottomuus tee ongelmaa puolin eikä toisin.
      Enemmän matka menee pilalle kun kohteessa ei kaikki ole asiallista ja toimivaa. Tällaiseen olen paljon matkustelleena törmännyt vain kahdesti, Romaniassa sekä Thaimaassa. Romanian turismin rakentaminen oli kesken tuolloin, lienee edelleenkin. Thaimaahan taas lukuisat tutut varotteli menemästä, koska se ei ole naisten lomakohteita ja tämä kyllä piti raskaasti paikkansa !
      Thaimaan avoin ja täysin hyväksytty prostituutio tuli vastaan kaikkialla. Se oli kyllä karsee pettymys ja pilasi täysin loman. Joten jos joku kertoo lomakohteista omia kokemuksia, kannattaa aina olla tarkasti kuulolla. Kyllä ne paikkansa pitää.

      • samaa mieltä

        Espanja on ihan hyvä kohde lapsiperheelle. Thaimaasta olenkin samaa mieltä,
        se ei missään tapauksessa ole mikään perhekohde. Siellä ei sellaista kohdetta olekaan, jossa ei törmäisi prostituutioon. Jopa krabilla on tuhatpaikkainen yökerho, jonka ylimmät kerrokset on bordellia ja alin kerros ruokaravintoloita.
        Älkää turhaan viekö vaimojanne Thaimaahan pilaamaan omaa lomaansa.
        Vaikka Espanjassakin on bordelleja, ne sentään on piilotettu sivummalle eikä niitä mainosteta.


      • milla -90
        samaa mieltä kirjoitti:

        Espanja on ihan hyvä kohde lapsiperheelle. Thaimaasta olenkin samaa mieltä,
        se ei missään tapauksessa ole mikään perhekohde. Siellä ei sellaista kohdetta olekaan, jossa ei törmäisi prostituutioon. Jopa krabilla on tuhatpaikkainen yökerho, jonka ylimmät kerrokset on bordellia ja alin kerros ruokaravintoloita.
        Älkää turhaan viekö vaimojanne Thaimaahan pilaamaan omaa lomaansa.
        Vaikka Espanjassakin on bordelleja, ne sentään on piilotettu sivummalle eikä niitä mainosteta.

        Espanjaan voi jäädä koukkuun. Kokeilkaa hyvät ihmiset ! Thaimaa on siihen verrattuna täysin paska mesta.


    • Viddu mitä flöittii !

    • metsäpoika

      Pysykää kotona ja luottakaa Väyryseen!

      Sanattomaksi vetää tuo ihmisten pelko ulkomaailmaa kohtaan ja nämä tollot saavat vielä päättää asioistani äänestämällä.

      • matkaajapro 992

        En voisi enempää olla samaa mieltä.

        Metsäläiset pysykööt kotonaan. Oikeasti!

        Ei helvetti mitä kysymyksiä täälläkin...


    • Ei sitä kannata ajatella miten selviää. Suosittelisin että ottasitte kunnon reissun suinpäin vaikka Ameriikkaan, esim Nyy York tai Sanfrancisco.

    • jrtjrtjyj

      Hyvin matkanne menee, mutta suosittelisin kyllä ensikertalaisena ottamaan valmismatkan johon siis kuuluu hoteeli ja lennot matkatoimistosta. Finnmatkat ovat meillä osoittautuneet kaikkein parhaimmaksi yhtiöksi, jos kohteessa tuli hiemankin jotain kysyttävää mieleen sai oppaan kiinni textarilla, puhelimitse tai jopa tapaamisella 24h vuorokaudessa, opans on myös mukana lentokenttäkuljetuksilla eli saattaa teidät oikeaan hotelliin sekä hakee lähtöpäivänä hotellilta, lisäksi jakaa bussimatkalla infoa matkakohteestanne sekä heidän järjestämistään retkistä joten ehdottomasti kannattaa ottaa matka matkatoimiston kautta ja muistaa ottaa pakettiinne myös nuo lentokenttäkuljetukset kohteessa (hinta n.12e meno-paluu hlö) Lisäksi paripäivää ennen matkaa kannattaa aloittaa koko perhe syömään maitohappobakteereja ja jatkaa näiden syöntiä vielä pari päivää matkan jälkeenkin. Kohteessa kannattaa pitääkäsilaukussa mukana pientä käsidesi pulloa ja putsata kädet aina ennen ruokailua (sekä pestä käsiä muutenkin ahkeraan) Jos kielitaitonne ei ole mitenkään kehuttava, voi laukkuun ottaa mini suomi-enlanti sanakirjan varoiksi, vaikka espanjassa ja aurinkorannikolla pärjää usein myös suomella :) Reissunne sujuu varmasti hienosti eikä se oikeasti ole niin monimutkaista kuin miltä kuulostaa, uskon että sinäkin tykkäät kokemuksesta kun uskallat rentoutua. Tässä teille myös matkakohde ja hotelli jota voin suositella lämpimästi, itse olimme siellä kokoperheen voimin, matkan hintakaan ei päätähuimaa :) (kohdasta hintataso kuukausittain löydät edullisimman matkustusajankohdan)

      http://www.finnmatkat.fi/lomakohde/espanja/gran-canaria/maspalomas/huoneistohotelli-koala/?season=talvi-12-13

      • jrtjrtjyj

        Juu pieni lisäys vielä, muistakaa ottaa sairaskuluvakuutus kaikille, matkatavaravakuutus ei niin pakollinen ole mutta tuo sairaskuluvakuutus ihan ehdoton jos jotain tapahtuukin. Lisäksi kannattaa kelasta tilata (ilmainen) eurooppalainen sairaanhoitokortti joka takaa että saatte sairaalahoitoa tarvittaessa samaanhintaan kuin paikallinenkin väestö kun suomen kela korvaa osan kuluista.


    • Paljon matkustaneena voin todeta että teidän tapauksessa kannattaisi ottaa ihan valmismatka. Aloittaa vaikka Turkista, Kanariasta tai jostain helposta paikasta missä on paljon Suomalaisia paikkoja ja yhteisöä. Välttäkää ainakin Bulgariaa, siellä on rikollisuutta melkoisesti. Kielitaidotonkin pärjää elekielellä, mutta sitä varten ovat oppaat yms. Suosittelisin että kannattaa koittaa tehdä lomasta mahdollisimman helppo.

      Kyllä Suomessakin on ihan yhtä mahdollista saada turpaansa, tulla ryöstetyksi yms. Riippuu aika paljon omasta käyttäytymisestään. Itse olen ollut Afrikasta lähtien ympäri ämpäri "kuumiakin" alueita, mutta kun selvinpäin menee ja edes jonkinlaista maalaisjärkeä käyttää, niin eiköhän siitä selviä.

      Ei muuta kuin vyölaukku kireällä, Mallorca paita päälle ja valkoiset tennissukat pesukoneeseen. Matkailu avartaa..

    • Kannattaa muuten hankkia sellaiset vedettävät rullaverhot, joissa näkyy havumaisemaa jos alkaa ahdistamaan merimaisemat. Voi kätevästi vetää hotellihuoneen ikkunoihin.

    • Olen ihana

      Väyryseen kannattaa aina luottaa. Teille jää ainakin enemmän käyttörahaa Lidliin, kun ne afrikkalaiset hoitavat lasten parturikäynnin. Yritän tässä naurultani toivottaa hyvää matkaa.

    • Äityli112

      Itse olen perheeni kanssa asunut Mallorcalla, ja kyllä siellä pärjää! Kannatan kuitenkin että ostatte valmis matkan, täysihoidolla niin ei tarvitse murehtia ruokia tai kielitaidottomuutta!
      Mallorca on ihana ja mielestäni turvallinen paikka lapsiperheille, ensikertalaisille Suomalaisille suosittelisin kyllä Palmanovaa, missä suurin osa kauppiaista ja ravintoloitsijoistakin puhuu jonkin verran Suomea :) Tai Alcudia! :)

    • matkahaaveilija

      Kahdesti oltu Mallorcalla. Lapsia mukana 3. Ensimmäisellä kerralla nuorin alle kaksi vuotias. Matkarattaat sai ottaa mukaan, kätevät kun lapsi voi ottaa torkut missä vain ja saa kassit siihen kiinni.
      Magalufissa olimme toukokuussa, kesäaikaan se on varsinainen bilepaikka ja joihinkin hotelleihin ikäraja 18 (kesä-heinä-elokuu )
      Alcudiassa olimme elokuussa, hotelli rannan tuntuntumassa.Vesi oli kuin linnunmaitoa ;) lapset viihtyivät...
      Ottaisin ensimmäisellä kerralla pakettimatkan, kävimme ulkona syömässä ja välillä teimme itse, aina löytyy se lähikauppa jossa on edullista. Lidlit yleensä hieman kauempana.
      Oppaalta voi kysellä kaikenlaista.

      Mallorca on kaunis saari jossa löytää kyllä näkemistä ja kokemista.
      Haluaisin joskus oikein kiertää saarta, mutta nuo lapset eivät ole vielä kiinnostuneet kulttuurista ;) vesipuistot ovat jees !

      Häävi ei ole minunkaan kielitaitoni, kyllä siellä pärjää, iloinen asenne ja muistaa ettei olla kotona...eikä olla sairasteltu.

      Tsemppiä ja iloista matkaa!

    • matkaan vain

      Ota matkapaketti, ainakin näin aluksi. Se on helpompaa jos ei ole kielitaitoa.
      Minäkin olen suunnilleen kielitaidoton, vain suomi sujuu. Mutta olen viettänyt esim. koko kesän Englannissa ja varasin vain lennot ja paikanpäältä tutuntutuntutun kautta asunnons kolmeksi kuukaudeksi. Kaksi lastakin oli mukana. 8v ja 15 v.

      Olen myös matkustellut Thaimaassa, Intiassa, Nepalissa, Kanarian saarilla, pohjoismaissa, Islannissa, Tanskassa, Saksassa...
      Joihinkin olen ostanut matkatoimiston kautta ja joihinkin olen ajanut autolla (pohjoismaat) ja vaikka ei tuota kielitaitoa olekaan, aina olen pärjännyt.

      Pakettimatkoissa on se hyvä puoli että saa opaspalvelut, jos tulee ongelmia. Mutta apua saa joka tapauksessa. Sanakirja ja kynä ja paperia matkaan, niin pärjää.

      Kohdemaan kielellä voi opetella joitain sanoja. Esim. kiitos, ole hyvä jne.

      Hyvää matkaa!

    • kielitaito

      Majorkkaa ei ole. On Mallorca.

    • Joopajoo

      Älkää lähtekö, eihän tosta mitään tule. Missä kiven kolossa sitä ollaan asuttu,
      kun ei näköjään mistään mitään tiedetä. :D

      • matkaan vaan

        Totta kai pitää lähteä, reissuun vaan! Jokaisella on joskus ensimmäinen kerta. Jostain syystä ulkomaanmatkailu voi jäädä vähiin. I

        tse en ollut käynyt kuin Ruotsin risteilyillä, kun kolmikymppisenä lähdin eka etelänmatkalle. Ihan melkein yksin matkustin ja hienosti meni. Oppaat olivat apuna kentältä lähtien.

        Ei matkustaminen mitään ihmettä ole. Ei sitä ole tarvinnut kokea tiettyyn ikään mennessä. Eka matkalle voi lähteä vaikka vasta eläkkeellä ja elämä on siitä huolimatta ollut aivan hyvää. Kaikkein juntimman oloisia ovat ne, jotka kuuluttavat täällä kokemuksiaan ja ihmettelevät joidenkin matkailukokemattomuutta. Mitä elämän kapea-alaisuutta.

        Aloittajalle: hyvää matkaa ja mukavia kokemuksia!


    • Ottaisin tuossa tilanteessa valmismatkan, oppaat ovat käytettävissänne koko ajan, puhelimella saa aina kiinni. He tietävät periaatteessa kaiken. Turistit ovat Mallorcan elinkeino, joten rikollisuus on suht pientä. lapsia rakastetaan Espanjassa, enkä ole kuullut mainitsemiasi kauhujuttuja. Ensimmäistä kertaa omien lasten kanssa reissatessa otimme kaiken sisältävän ruokailupaketin hotellilta, siinä on jokaiselle jotain ja tulee edulliseksi. Tulevina matkoina voisi sitten herkutella uusissa paikoissa joka ilta, Alcudian alueella oli Lidl, ja hinnat olivat Suomea edullisempia, itse lotrasin punaviiniä iltaisin kun sitä myytiin 59 sentillä pullo..Valikoima on alkoholia lukuunottamatta sama joten on helppo ostaa kun on tutut tuotteet. Ranta-alueiden kojuista ostettaessa ei tavara ole koskaan laadukasta niin kuin kunnon kaupoissa on. Markkinoilla saa vahtia lompakkoaan kahdesta syystä, ostettavaa löytyy paljon ja taskuvarkaitakin saattaa olla. Pullovettä pitää juoda ja käsidesiä käyttää, sillä pitäisi pärjätä, maitohappobakteereita voisi ottaa jo etukäteen. Lääkäripalvelua saa kaikkina vuorokauden aikoina, ja oppaat neuvovat, tärkein puhelinnumero tallennettavaksi onkin oppaan.

    • ootattaa

      Pitääks niiden mukaan otettavien lääkepurkkien olla avaamattomia ja saako ne ottaa matkustamoon käsimatkatavarana mukaan, vai pitääkö ne pakata matkalaukkuihin?

      Mitä ne on ne jotkut apteekista ostettavat maitohappobakterit tms. joita voisi ottaa jo ennen matkalle lähtöä ripulia torjumaan. Olisko ne lapsille tarpeen?

    • 20+18

      Mielestäni on tärkeää, että keskisuomalaiset eivät lähde ulkomaan matkoille. Pysytte kotona ja äänestätte Keskustaa. Näin säilyy suomalainen kulttuuriperintö puhtaana ja kirkkaana.

      • Ilmiönseuraaja

        Palautit uskoni ihmiskuntaan, kiitos.


    • L-omalle

      Rohkeesti vaan pakettimatka thaimaahan, siellä pärjää sit viittomalla. mitä suotta jäädä eurooppaan? lähtee kerralla edemmäksi.

    • tannRipi

      Hei Annukka! Haluan vielä lisätä et kytätkää matkatoistojen äkkilähtöjä sinne, saatte edullisesti. Matkustamme ainoastaan äkkilähdöillä ja koskaan emme ole pettyneet. Muuten arvostan suuresti avoimuuttasi!! Jo tuolla luonteella pärjäät missä vaan. Kaikkea hyvää teille!

    • ex-opas

      Ehdotan että ottaisitte minut oppaaksi. Olisin kokenut ja toosi rehellinen! Pitäisin kädestä kiinni katua ylitettäessä ja kantaisin rahapussianne. Muovirahaahan te ette tunne varmaankaan. Teidän ei todellakaan tarvitsisi murehtia mistään. Tekisin tilaukset ravintolassa ja hoitaisin kaikki käytännön asiat vaikka kotiovelta lähtien. Tehän ette selviytyisi yksin edes lentokentälle.

      Varoitan: älkää lähtekö liikenteeseen ilman minua. Teidät putsattaisiin jo Kannonkosken Kesoililla. Sellainen tämä maailma nykyään on, vaara vaanii joka nurkan takana. Mutta kun mukana on kokenut matkaaja kuten minä, voitte ihan huoletta keskittyä maailman ihmeiden ällistelyyn. Ja niitähän riittäisi muisteltavaksi koko loppuelämäksenne, takaan sen. Lomastanne tulisi ikimuistoinen. Mutta älkää vaan tehkö mitään harkitsematonta ilman minun neuvojani. Kaiken tämän tekisin ihan ilmaiseksi, ihan pelkästä lähimmäisenrakkaudesta!!

    • Seitsemäs kerta

      Kielitaito ei ole ongelma seuramatkalla.
      Opas on lähes koko ajan käytettävissä.
      Eikä varsinaiset huijaritkaan ole ongelma.
      Varkaat siellä on tosi ovelia ja röyhkeitä.
      Jos ne ottavat Sinut uhrikseen niin todennäköisesti saavat vietyä arvotavarasi.
      Suurin osa matkailijoista silti selviää kunnialla.
      Minultakin vietiin arvotavarat vasta seitsemännellä käyntikerralla, vaikka tiesin jo melkoisen määrän jippoja.
      Matkavakuutus kyllä korvaa viedyn omaisuuden.
      Jaa rahasi useaan paikkaan niin et jää rahattomaksi, jos yksi tyhjennetään.
      Jos kaikki viedään niin matkatoimisto kyllä lainaa jotta selviät.
      Asennoidu kuten minäkin, kun tavarat vietiin niin loppuloma oli helppoa kun ei tarvinnut enää pitää huolta arvotavaroistaan.
      Mukavaa matkaa.

      • matkalla monesti

        Miksi juuri Mallorca?
        On ymmärtääkseni jopa keskitasoa kalliimpi. Käykää vaan läpi matkatoimistojen esitteitä ja valitkaa sieltä. Espanja on kokonaisuudessaan edullinen, TUrkki vielä edullisempi! TUrha pelätä varkaita ym, jos kulkee ihmsiten ilmoilla eikä koikkelehdi kännissä pimeillä kujilla.
        Menkää reilusti suoraan matkatoimistoon ja kertokaa, että ette ole matksutelleet ja oletta tietämättömiä. Kyllä neuvovat. Mutta toi 50 ei tosissaan riitä, joka paikassa ostettava pullovettä, hotellista riippuen voi tehdä ruokaa (apartementos) tai sitten ei huoneessa.
        Muuten, jos teillä on noin tiukka ruokabudjetti, miten on varaa yleensä matkustaa?:)


      • Merkkari66

        Olen käyny eri puolilla espanjaa yli 30 kertaa, kertaakaan ei ole ryöstetty. Jippo onkin siinä ettei minulla ole koskaan käsilaukkua, reppua, ainoastaa joskus muovikassi jossa jotain ostoksia. Pieni muovikassi on siitä hyvä että voi siinä kantaa juomia ja vaikka tupakoita ja varkaat näkevät ettei ole mitään ryöstettävää. Rahat pidän aina housun taskussa ja silloinkin vain sen verran kun luulen tarvitsevani, loput on jemma nimisessä piilossa, enkä ole koskaan vuokrannut hotellin tallelokeroa.

        Äitini on jo vanha ihminen ja asunut yksin espanjassa jo 12 vuotta eikä häntäkään ole ryöstetty


    • euroopan omistajat

      Palkkaako Suomi24 provoilijoita, joilla ei ole alkeellistakaan provoilutaitoa? Osuu nykyään vähän väliä silmään etusivulla yhtä naiiveja aloituksia kuten tämä. On typerästi muotoiltuja provoja ja fiksusti muotoiltuja.
      Pitääkö aloittaja matkustelevia sivistyneempinä kuin koskaan missään piipahtaneita?

      - Mallorca väärin kirjoitettuna (muutenhan kirjoittelu näyttää sujuvan oikein mallikkaasti)
      - kielitaidottomuus
      - kaupaksi valittu Lidl (aloittajan aivoilla ajateltuna köyhien ja vähä-älyisten ostosparatiisi)
      - 50 € ruokaan viikossa
      - lapsia ryöstelevät afrikkalaiset

      Tyhminkin ihminen näkee ja kokee väkisin maailmaa ja elämää netin ja tv:n välityksellä ja oppii sieltä käytöstapoja, ruokakulttuuria, kieliä ja paljon muuta. Se, ettei joku ole käynyt koskaan missään, ei tee ihmisestä yhtään tyhmempää - päinvastoin.

      Tv:ssä menee suomalaisten lomailuohjelmia Turkista, Bulgariasta ja Thaimaasta. Niistä voi tirkistellä fiksuuntuuko suomalainen matkailemalla ja oppiiko kirjoittamaan ja ääntämään matkakohteen oikein koskaan.

    • nfsdo<vnsdiovmsdiovm

      joo ei kannata lähteä jos on noin avuton

    • jättäkää menemättä

      suosittelisin ensin käymään sen peruskoulun englannin kurssin loppuun, ennen kun suunnistatte ulkomaille kahden lapsenne kanssa, voite joutua vaikka onnettomuuteen, miten selitätte suomen kielellä ulkomailla ensiavussa lääkärille mitä tapahtui? Tai jos lapsi saa allergiakohtauksen? On siinäkin vanhemmat. Näin se elämä maksaa kun ei koulussa haluttu oppia mitään. miten osaatte tilata ruokaa ravintolassa? Tai jos lapsi on allerginen jollekkin ruualle, miten tiedätte sisältääkö se ruoka sitä?

      • kotona paras kaikill

        No sinulle kyllä sanoisin, ettei kielitaidottomuus tai edes puhetaidottomuus estä ketään matkustelemasta ulkomailla. Luuletko, että Afrikan savanneilla ja pimeimmissä viidakoissa yksin reppureissaamalla on yhdestäkään osaamastasi kielestä hyötyä. Yhteistä kieltä saat etsiä Euroopassakin. Matkustatko itse vain saksaa osaavana vain saksankielisissä maissa jne.


    • Hanki koko perheelle kelasta eurooppalainen sairaanhoitokortti. Kortti on ilmainen ja sillä saa hoidon samaan hintaan kuin paikallinen. Varmuuden vuoksi.
      Lomapaketti vaan. Nykyään espanjassa asuu paljon suomalaisia ja heidän kauttaan voi vuokrata asunnon ja ostaa kyydin perille ja lentokentälle jne... Englannin alkeilla pärjää kaupassa, lapsenne ehkä taitavat sen? Samat eurot käytössä ja elekielellä loput. Katso huviksi : torreteam.com tai zariko.com jne... Itse asun mieluummin kodinomaisessa asunnossa kuin hotellissa ja halvemmaksikin tulee. Varoituksen sana : Varkain sydämesi vie.... e viva espanja!
      Itsekin lomailen perheen kanssa espanjassa heinäkuun. Mukavaa lomaa! Ensimmäisen matkan suosittelen ottamaan pakettina, jos epäilyttää. Hiukan alkeita on ihan mukava osata.

      • Gromaani

        Persaukisten paikka/subjektiivisesti


    • aki oulusta

      Siis provohan tuo oli, mutta sitä ihmettelen, että miksi on niin palava halu mennä johonkin majorkalle? Suomi on niin hieno maa neline vuodenaikoineen, ettei paremmasta väliä. Tosin Lapissakin "ryöstetään" etelän vareksia, sen minkä muulta ehtivät. Kuullut vaan, en ole siellä lomaillut.

    • Jaajo1

      Tosi naurettava provo "Annukalta". Vielä ihmiset viittivät tosissaan vastata tälläisiin.

    • mrmajoorkka

      - ota paketti
      - halvin hotelli ei kuitenkaan jokeria
      - oma keittiö huoneessa
      - 50 viikoksi riittää majorkallakin kun itse kokkailee
      - älkää ostako mitään siellä ruuan lisäksi niin ei teitä huijata
      - hajauttakaa tuo 50 euron matkakassa kaikkien perheen jäsenten taskuihin tasaisesti niin ei häviä kaikki kerralla, jos vahinko käy
      - majorkalla on kyllä turvallista eikä kielitaitoa vaadita lainkaan
      - matkavakuutus voi olla hyvä ainakin lapsille niin saa kitisijät lääkärin tarvittaessa: aikuisille riittää KELAn kansainvälinen sairasvakuutuskortti, joka on eu-alueella voimassa (saa ilmatteks)

    • Merkkari66

      Enpä jaksanu kaikkia tekstejä lukea, varmaan ihan hyviä neuvoja tullut. Itse tein ensimmäisen etelän matkan Mallorcalle -86, enkä tiennyt puhutaanko siellä edes englantia. Hyvin pärjäsin englannin ja suomen sekotuksella ja viittomakieltä siihen lisäksi. Tähän mennessä olen käynyt sielä noin 20 kertaa plus kanarian saaret ja manner espanja.

      Suosittelen ottamaan hotellin ja siihen ainakin puolihoidon jos menee ensimmäistä kertaa, ei ainakaan tarvitse nälissään olla ja kaupasta nyt on helppo ostaa lisää. Suomalaisia baareja on Mallorcalla useita joissa tarjoilijat osaa suomea ja niistä saa ruokaakin, kannattaa selvittää missä ja minkä nimisiä löytyy kohteesta mihin on menossa. Sielä on myös matkamuisto myymälöitä joissa puhutaan suomea. Itse viihdyin El Terrenossa, mutta en olekkaan mikään auringon palvoja.

      • Merkkari66

        Niin ja lisään vielä..
        Lasten kanssakaan ei ole mikään ongelma, matkatoimistoon vaan ilmoittaa että tarvii lasten sängyn. Jos on vaippa ikäisiä niin suosittelen viemään vaipat mukana, espanjalaiset on huonoja. Lasten ruokia ainakin ennen sai vaan apteekista, mutta meidän muksut ei suostunu niitä syömään, niiden maku oli karmea verrattuna kotimaisiin, hedelmä soseet vain maistu.

        Eikä kannata syödä keittämättömiä vihanneksia, eikä mitään missä on kermaa, niistä ne vatsataudit tulee jos on herkkä ja vesi kannattaa juoda pullotettuna


    • zemppiä

      Annukka älä masennu ihmisten kommenteista. Tosi kiva et on ihmisiä, joilla on halua yrittää! Kaikkihan on joskus tehneet sen ensimmäisen reissunsa. Kyllä se siitä. Monissa lomakohteissa on ihmisiä, jotka eivät oikein tiedä kuinka kuuluisi toimia, mutta silti asioilla on aina jotenki tapana järjestyä. Suosittelen että nyt varsinkin kun tämä on ensimmäinen matkanne, niin ehottomasti kannattaa kääntyä matkatoimiston puoleen! ;) Hyvää lomaa!

    • perse-erkki

      Kyllä Mallorcalla pärjää mainiosti kielitaidottomanakin. Kun esimerkiksi menette parinvaihtobileisiin, niin kehonkieli riittää vallan hyvin. Muistatte vaan käyttää kumia, niin kaikki sujuu kuin rasvattu.

    • Matkailija

      Espanjalaiset on rosvoja ja varkaita.. pitäkää huoli lompakoistanne , käsilaukusta jne..
      Muuten Mallorca on ihan hyvä ensikertalaisen matkakohde.. ja matkatoimistojen hinnat on suht edulliset sinne..

      • 26-v

        Espanjalaiset eivät ole rosvoja eikä varkaita!
        Eräs espanjalainen etninen ryhmä on erittäin yliedustettuna mutta kun siellä heille ei kustanneta heimovaatteita niin emmehän me niitä tunnista.

        Varmaan on olemassa espanjalaisiakin rosvoja.

        Joka paikassa missä on paljon ihmisiä ja varsinkin turisteja, kannattaa olla varovainen.

        Väitteeni perustuvat 27:n vuoden ajan, yhteensä muutaman vuoden kokemukseen.


    • jonna 18v

      Moi!
      Itse olen reissannut pienestä pitäen, ja melkein aina otettu valmismatka. Se on helppoa kun ei tarvitse itse suunnitella kaikkea ja oppaat ovat avuksi kohteessa jos on jotain kysyttävää. Kannattaa mös tilata aamiainen pakettiin mukaan niin ei tarvi aamiaista laittaa :)

      Eurooppalainen sairaanhoitokortti kannattaa hommata kaikille perheenjäsenille. Siinä kestää noin 1-2 viikkoa saada se kortti eli kannattaa hommata ajoissa kelalta. Rahaa menee kyllä yleensä aina enemmän kuin Suomessa.

      Kaupasta kannattaa käydä ostamassa maitohappobakteereja, koska ulkomailla ei ole sama bakteerikanta kuin suomessa. Tablettien syönti kannattaa aloittaa noin viikko ennen matkaa ja syödä niitä joka päivä matkan aikana.

      Kyllä aika pitkälle kielitaidottomana pärjää ja kyllä se pikkuhiljaa ne kieletki rupeaa sujumaan. Itse ei kyllä ole tästä kokemusta, mutta olen ollut sellaisenkien kanssa ulkomailla jotka eivät osaa kieliä ja hyvin pärjäsi :)

    • ...

      ''Onko Majorkallakin Lidlejä''.... Kannattaako lähtee sitte mihinkään jossei muualla voi syödä?

      • 45467p

        Katsos, elämä on muutakin kuin syömistä!


      • pöytä kahdelle...ko?

        "Kannattaako lähtee sitte mihinkään jossei muualla voi syödä?"

        HUOM "jossei muualla voi syödä"

        Ei Lidlissä voi syödä! Se on kauppa eikä mikään ravintola.


    • 5+8

      Majorkka. 50 euron viikkobudjetti. Lapsia kidnappaavat afrikkalaiset.

      Mä kuolen nauruun :DD Ja porukka vastailee ihan tosissaan!

      JOS aloittaja olisi tosissaan, hän olisi jo sen verran ottanut selvää, että kyseessä on Mallorca -ei Majorkka- ja ettei kukaan lähde reissuun millään muutaman kympin käyttörahabudjetilla. Meinasiko aloittaja tosissaan, että maksavat tuollaisesta neljän hengen reissusta ensiks reippaat paritonnia yhteensä ja sitten perillä kitkutellaan jollain satasella koko viikko. Joopajoo. Ja hyvää matkaa.

      • mikä normaali

        Ihan helposti voi aloittaja olla oikea ihminenkin. Juuri isoimmissa kaupungeissa asuvat ihmiset luulevat että kaikki on samallaisia kun kaikki omat kaverit on niin nynnyjä että matkii vain kaikkia muita ja jos joku käyttäytyy erilailla niin se on jotain provo sekoilua. Maaseudulla voi olla ihan erillaisia ihmisiä jotka ovat rauhassa saaneet kehittyä omanlaisikseen häpeilemättä itseään.

        Surullista olettaa aina ensimmäisenä että joku provoilee eikä ole "normaali" (normaali niinkuin kaikki muutkin).

        Minä uskon että aloittaja on aito ja vaikka ei olisikaan ei se minun uskoani horjuta siihen että erillaisiakin ihmisiä on olemassa.


    • imperial court hotel

      New-york on hyvä kohde ensikertalaisille.. ..Esim ( JfK kennedyn)..Lentokentältähyppäätte metroon ja matkaatte hotellin..niin helppoa ja simppeliä

    • malllorca

      Alcudia on lapsiperheiden paikka Mallorcalla. Suosittelen lämpimästi!

    • annuka annuka loilaa

      1.mikä on tämä "majorka"? maailmankartastosta ei löydy, lieneekö jossain savossa?

    • jk

      vainiin

    • Matkaan vaan

      Olin just viikon Las palmasissa ja paljon oli lapsiperheitä samalla lennolla, ainoa miinus se lentomatkan pituus, pienemmät tahtoo väsyä lennolla ja olihan siellä välillä melkonen kitinä mutta aina maailmaan on ääntä mahtunut.
      Matkavakuutus kannattaa olla suht laaja, multa varastettiin lompakko keskellä kirkasta päivää ostarissa, reisitaskusta jossa on vielä läppä päällä ja siinä tarrat joten pakko todeta et ammattimiehiä ne on siinä hommassa ja HUOM ihan olin selvinpäin.
      Se jäi harmittamaan muuten ihan mukava loma, mulla oli matkavakuutuksessa ainoastaan sairastumisvakuutus joten korvausta en saanut tästä ikävästä tapahtumasta.

      • Toivottavasti lompak

        kosi rahat meni parempaan käyttöön.

        Tuossahan se koko asian ydin tiivistyikin "ja HUOM ihan olin selvinpäin."

        Mitäs olet lomalla selvinpäin. Itse en olisi edes töissä selvinpäin, ehkäpä siksi en edes ole töissä, ja sekin täytyy mainita että enpä ole edes selvinpäin, en sitten eilisen.


    • finMään

      Olen käynyt Mallorcalla usein. Ehdottomasti paras paikka on Palman terreno. Siellä on useita hotelleja. Kaunis satama ja keskusta kävelymatkan päässä. Kaupungin molemmilla puolilla noin 5 km päässä suuret loma-alueet, joissa voi käydä bussilla vaihtelun vuoksi. Kaupungin edustalla on huono ja ehkä likainenkin uimaranta. Kun kävelette rantakatua etelään Palma Novan suuntaan noin 2-3 km, siellä on hyvä pieni siisti uimaranta. Ottakaa huone, jossa on keittiö, niin tulee ruat halvemmaksi laittaa. Ruokaan pitää varata noin 15-20€ aikuinen/päivä. Siellä ei ole mitään valmisruokia hyllyt pullollaan kuin suomessa, vaan kaikki pitää tehdä itse alkuaineista. Jos on valmisruokaa, ne on tuplasti kalliimpia kun suomessa, kun siellä valtio ei tue valmisruokateollisuutta, kuten meillä.Tekemistä rajoittaa niukka keittiövarustus. Uunia, eikä mikroakaan edes yleensä ole. Juomavesikin pitää ostaa 5l purkeissa (hinta noin 2 €). Ottakaa mukaan viikon ruisleivät tai näkkärit. Siellä ei ole. Valkoinen leipä ja tomaatit on paljon halvempaa kuin suomessa. Turvallista siellä muuten on. Älkää osallistuko kadulla "perunaeliin" sillä häviätte varmasti. Älkää päästäkö lähellenne kadulla neilikanmyyjiä (naisia), sillä ne vie teidän rahat !!!

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tollanen supernainen oot...

      Kunnon pakkaus, ja sitten asut jonkun idiootin kanssa jossain korvessa. Oliko sulla siinä joku ajatuskin kun siihen ru
      Ikävä
      116
      1592
    2. Kaipaan keskustelua kanssasi nainen

      Siinä oli niin hyvä olla.
      Ikävä
      62
      1195
    3. Jos sinua kiinnostaa nainen

      tai olet miettinyt, niin ei minulla ole ollut ketään. Olen viettänyt hiljaista ja yksinäistä elämää. En ole "käynyt nais
      Ikävä
      47
      1010
    4. Tekisin sitä nyt

      Kanssasi jos voisin mutta pitää tehdä yksin
      Ikävä
      102
      956
    5. Sevenissä kuva "Aboriginaalista"

      Mutta eihän vaan ole Pikkuruisen salainen serkku - yhtä omituinen hymy päällä....
      Kotimaiset julkkisjuorut
      194
      852
    6. Ihana tumma

      Kaunotar nainen, oletko täällä? Tiedät että olet kauneinta maailmassa ja niin tiedän minäkin. Mitenkäs Juhannus?
      Ikävä
      36
      848
    7. Mitäpä sitä valehtelemaan nainen

      Kyl oisin toivonut että juhannus oltas vietetty yhdessä. Ehkä jopa oltaisiin rakssteltu yöttömänä yönä. Mutta ei, vain y
      Ikävä
      30
      773
    8. En kuulu tänäkään vuonna

      juhannukseesi. Ei sellaista juhannusta taida tullakaan. Eikä joulua..
      Ikävä
      40
      751
    9. Ei me saada tätä ikinä toimimaan

      Näytin herkimmän puoleni. Suuttumukseni ja turhautumisen. Luotin, että tutustuminen ei kaatuisi siihen. Luotin, että pys
      Ikävä
      31
      732
    10. Muistat varmaan tämänkin nainen

      miten kutsuin sinua ihanaksi, enkä väärässä ollutkaan. Mulle tuli aina hauskoja juttuja mieleen, joita sitten kerroin. J
      Ikävä
      27
      676
    Aihe