Miksi jumala ei tehnyt ihmiskroppaa sellaiseksi, että hän pystyisi seksiin vain avioliitossa eikä esim. sinkkuna tai avoliitossa, jos seksi on tuolloin väärin? Miksi seksuaaliset tunteet ja halut herää jo nuorena eikä vasta sitten kun se olisi jumalan mielestä oikein?
Tosin raamatusta ei löydy yhtäkään pätkää siitä, että seksi kuuluu avioliittoon vaan tämä on myöhempää keksintöä ja uskovaisten keksimiä normeja. raamatusta ei löydy avioliittoakaan sellaisena instituutiona kuin se tunnetaan nykyään, avioliitto oli kauppa ja miehillä saattoi olla useita vaimoja ja naiset oli karjan asemassa. vaimot saatiin joko orjaksi ottamalla, ostamalla tai raiskaamalla naisia miten sattuu. kelpaako raamattu näin lainkaan seksinormien moraalisäädöksiksi? Minusta ei.
Seksistä taas
65
198
Vastaukset
- Uskis.
Mistä minä tietäisin, mitä Hän ajattelee? Ei kukaan ihminen voi väittää tietävänsä Jumalan tahtoa.
- TJ
Niinpä. Papit ovat siis ihan turhaa sakkia.
- Tahdon asia
"Ei kukaan ihminen voi väittää tietävänsä Jumalan tahtoa. "
Eli jokainen uskova, joka näillä palstoilla väittää tietävänsä Jumalan tahdon, siis valehtelee? Käytännössä siis suunnilleen jokainen uskova valehtelee, koska minä en ole oikeassa elämässä koskaan tavannut uskovaa, joka ei olisi väittänyt tietävänsä Jumalan tahtoa, enkä näillä palstoillakaan juuri koskaan.
Huvittavaa että nämä ihmiset sinnikkäästi tuputtavat muille ihmisillä näkemyksiään asioista, joita he siis eivät voi tietää. Ja tosi ääneekkäästi tuputtavatkin, aina. - TJ
Tahdon asia kirjoitti:
"Ei kukaan ihminen voi väittää tietävänsä Jumalan tahtoa. "
Eli jokainen uskova, joka näillä palstoilla väittää tietävänsä Jumalan tahdon, siis valehtelee? Käytännössä siis suunnilleen jokainen uskova valehtelee, koska minä en ole oikeassa elämässä koskaan tavannut uskovaa, joka ei olisi väittänyt tietävänsä Jumalan tahtoa, enkä näillä palstoillakaan juuri koskaan.
Huvittavaa että nämä ihmiset sinnikkäästi tuputtavat muille ihmisillä näkemyksiään asioista, joita he siis eivät voi tietää. Ja tosi ääneekkäästi tuputtavatkin, aina.Justiinsa näin. En ole minäkään yhtään sellaista uskovasta tavannut, joka ei väittäisi tietävänsä että jumala tahtoo sitä ja käskee tätä.
Papit etunenässä ja alamainen lammaslauma määkii perässä mitä suuri guru kertoo jumalan tahdon olevan. - 1+8
TJ kirjoitti:
Justiinsa näin. En ole minäkään yhtään sellaista uskovasta tavannut, joka ei väittäisi tietävänsä että jumala tahtoo sitä ja käskee tätä.
Papit etunenässä ja alamainen lammaslauma määkii perässä mitä suuri guru kertoo jumalan tahdon olevan."En ole minäkään yhtään sellaista uskovasta tavannut, joka ei väittäisi tietävänsä että jumala tahtoo sitä ja käskee tätä."
Jaahas. Kuinka monta uskovaista oletkaan tavannut? Ja vielä keskustellut tästä aiheesta kanssa. - TJ
1+8 kirjoitti:
"En ole minäkään yhtään sellaista uskovasta tavannut, joka ei väittäisi tietävänsä että jumala tahtoo sitä ja käskee tätä."
Jaahas. Kuinka monta uskovaista oletkaan tavannut? Ja vielä keskustellut tästä aiheesta kanssa.Kyllä niitä on kymmenittäin tullut tavattua. Omat sukulaiset tietysti myös sitä samaa sakkia enimmäkseen.
Juu ja kyllä ne kaikki ovat ihan varmoja siitä mitä jumalansa tahtoo. Yksikin muutama vuosi sitten uhosi, että rock-musiikki on saatanan musiikkia, eikä jumala sitä hyvällä kattele.
Älä sinä ollenkaan vähättele uskisten tuntemistani. Yksikin on liikaa, mutta kun yli sadan mennään, niin se on jo mahotonta. - 5135
TJ kirjoitti:
Kyllä niitä on kymmenittäin tullut tavattua. Omat sukulaiset tietysti myös sitä samaa sakkia enimmäkseen.
Juu ja kyllä ne kaikki ovat ihan varmoja siitä mitä jumalansa tahtoo. Yksikin muutama vuosi sitten uhosi, että rock-musiikki on saatanan musiikkia, eikä jumala sitä hyvällä kattele.
Älä sinä ollenkaan vähättele uskisten tuntemistani. Yksikin on liikaa, mutta kun yli sadan mennään, niin se on jo mahotonta."Juu ja kyllä ne kaikki ovat ihan varmoja siitä mitä jumalansa tahtoo."
Ahaa. Oletpas tavannut paljon poikkeuksellisia uskovaisia. Vain fundamentalistit väittävät tietävänsä Jumalan tahdon, ja he ovat tutkitusti selvä vähemmistö.
"Yksikin on liikaa"
Selvä. Oletko tosiaankin sitä mieltä että yhdenkin uskiksen tunteminen on jo liikaa, ts. uskis = paha?? - TJ
5135 kirjoitti:
"Juu ja kyllä ne kaikki ovat ihan varmoja siitä mitä jumalansa tahtoo."
Ahaa. Oletpas tavannut paljon poikkeuksellisia uskovaisia. Vain fundamentalistit väittävät tietävänsä Jumalan tahdon, ja he ovat tutkitusti selvä vähemmistö.
"Yksikin on liikaa"
Selvä. Oletko tosiaankin sitä mieltä että yhdenkin uskiksen tunteminen on jo liikaa, ts. uskis = paha??Ovatko papit mielestäsi fundamentalisteja. Nehän jatkuvasti väittää tietävänsä mitä jumala tahtoo.
Ilmeisesti sinä et siis tiedä mitä jumalasi tahtoo. No, kerropas sitten mihin sinä oikein uskot. Et tiedä jumalasi tahtoa, et käskyjä, et mitään koko tyypistä ja kuitenkin olet uskovainen.
Valaise nyt tätä juttua hiukan.
Mitä taas uskisten tuntemiseen tulee, niin kyllä se on vuosien mittaan aikas raskasta ollut. - Kummallista
5135 kirjoitti:
"Juu ja kyllä ne kaikki ovat ihan varmoja siitä mitä jumalansa tahtoo."
Ahaa. Oletpas tavannut paljon poikkeuksellisia uskovaisia. Vain fundamentalistit väittävät tietävänsä Jumalan tahdon, ja he ovat tutkitusti selvä vähemmistö.
"Yksikin on liikaa"
Selvä. Oletko tosiaankin sitä mieltä että yhdenkin uskiksen tunteminen on jo liikaa, ts. uskis = paha??"Ahaa. Oletpas tavannut paljon poikkeuksellisia uskovaisia. Vain fundamentalistit väittävät tietävänsä Jumalan tahdon, ja he ovat tutkitusti selvä vähemmistö"
Miksi Jumalan tahdosta sitten kuitenkin niin usein puhutaan, jopa väitellään. Vaikka kenelläkään ei ole harmainta aavistusta koko asiasta. Eikö kannattaisi unohtaakoko termi? - TJ
Kummallista kirjoitti:
"Ahaa. Oletpas tavannut paljon poikkeuksellisia uskovaisia. Vain fundamentalistit väittävät tietävänsä Jumalan tahdon, ja he ovat tutkitusti selvä vähemmistö"
Miksi Jumalan tahdosta sitten kuitenkin niin usein puhutaan, jopa väitellään. Vaikka kenelläkään ei ole harmainta aavistusta koko asiasta. Eikö kannattaisi unohtaakoko termi?Ihmettelen myös. Tipahti omaan kuoppaansa tuo kinaaja.
- TAhdon asia
1+8 kirjoitti:
"En ole minäkään yhtään sellaista uskovasta tavannut, joka ei väittäisi tietävänsä että jumala tahtoo sitä ja käskee tätä."
Jaahas. Kuinka monta uskovaista oletkaan tavannut? Ja vielä keskustellut tästä aiheesta kanssa.Uskovassa perheessä ja laajan uskovan suvun keskellä kasvaneena minä olen kyllä tavannut huomattavasti enemmän uskovia kuin olisin koskaan halunnut. Ja kyllä vain, olen totta vieköön "keskustellut" sekä tuosta aiheesta että kaikista mahdollisista muistakin aiheista, vuosikymmeniä ja useinkin ihan ilman omaa haluani, vain siksi että sitä "keskustelemista" ei niissä oloissa voinut mitenkään välttää.
Ja kyllä, joka ikinen heistä väitti tietävänsä tasan tarkkaan mitä Jumala minusta tahtoo. Jokainen heistä väitti myös tietävänsä tasan tarkkaan mistä Jumala pitää ja mitä kaikkea Jumala syvästi vihaa, eli kyllähän tuo Jumalan tahto näytti heille kaikille olevan täysin selvä asia.
Joten huvittavaa, kun sinä nyt kerrot että he eivät voineetkaan tietää mitään tuollaista. Valehtelelivat siis minulle törkeästi kaiken aikaa - no sen minä kyllä tiesin jo muutenkin, eihän siinä mitään uutta. Hauskaa vaan saada siitä oikein vahvistus toiselta uskistyperykseltä, joka taas ei edes tiedä mihin uskoo. - TJ
TAhdon asia kirjoitti:
Uskovassa perheessä ja laajan uskovan suvun keskellä kasvaneena minä olen kyllä tavannut huomattavasti enemmän uskovia kuin olisin koskaan halunnut. Ja kyllä vain, olen totta vieköön "keskustellut" sekä tuosta aiheesta että kaikista mahdollisista muistakin aiheista, vuosikymmeniä ja useinkin ihan ilman omaa haluani, vain siksi että sitä "keskustelemista" ei niissä oloissa voinut mitenkään välttää.
Ja kyllä, joka ikinen heistä väitti tietävänsä tasan tarkkaan mitä Jumala minusta tahtoo. Jokainen heistä väitti myös tietävänsä tasan tarkkaan mistä Jumala pitää ja mitä kaikkea Jumala syvästi vihaa, eli kyllähän tuo Jumalan tahto näytti heille kaikille olevan täysin selvä asia.
Joten huvittavaa, kun sinä nyt kerrot että he eivät voineetkaan tietää mitään tuollaista. Valehtelelivat siis minulle törkeästi kaiken aikaa - no sen minä kyllä tiesin jo muutenkin, eihän siinä mitään uutta. Hauskaa vaan saada siitä oikein vahvistus toiselta uskistyperykseltä, joka taas ei edes tiedä mihin uskoo.Niinpä. Tuota yhtä multinikkiä ihmettelen, joka väittää ettei uskikset väitä tietävänsä mitä jumalansa tahtoo. Sitähän ne taukoomatta tekee.
Ei hän vaivautunut vastaamaan millaiseen jumalaan uskoo. Olisi kiva tietää. Koska jos hän uskoo jumalaan, niin kaipa hänellä on joku käsitys siitä mikä se oikein on.
Tais kissa viedä kielen.
- 8+8
Papit tekevät tärkeää työtä. Veikkaisin että paljon tärkeämpää kuin sinä arvon 'TJ'.
- TJ
Pidätkö sinä tärkeänä työnä sitä, että papit kusettavat ihmisiä valheillaan?
- 13+2
TJ kirjoitti:
Pidätkö sinä tärkeänä työnä sitä, että papit kusettavat ihmisiä valheillaan?
Tiedätkä arvon 'TJ' oikeasti yhtään mitään papin työtehtävistä?
- TJ
13+2 kirjoitti:
Tiedätkä arvon 'TJ' oikeasti yhtään mitään papin työtehtävistä?
Jep. Ihmisten kusettamisesta ja valehtelusta niille maksetaan.
- On se pidelly
13+2 kirjoitti:
Tiedätkä arvon 'TJ' oikeasti yhtään mitään papin työtehtävistä?
Papin työtehtäviin, siis siihen että pannumyssy päässä ja kummallisessa viitassa tai kauhtanassa sopertelee ihmisille taikauskoisia idioottimaisuuksia, pystyisi kuka tahansa kadulta repäisty avohoitopotilaskin. Ja kun pappien houreita kuuntelee, niin näyttää siltä että näin on se rekrytointi tehtykin.
"Tutkimattomia ovat Herran tiet".
"Herra antaa ja Herra ottaa". Jepjep.
Sama huikaiseva informaatioarvo löytyy myös lauseesta "on se ilmoja pidelly". - TJ
On se pidelly kirjoitti:
Papin työtehtäviin, siis siihen että pannumyssy päässä ja kummallisessa viitassa tai kauhtanassa sopertelee ihmisille taikauskoisia idioottimaisuuksia, pystyisi kuka tahansa kadulta repäisty avohoitopotilaskin. Ja kun pappien houreita kuuntelee, niin näyttää siltä että näin on se rekrytointi tehtykin.
"Tutkimattomia ovat Herran tiet".
"Herra antaa ja Herra ottaa". Jepjep.
Sama huikaiseva informaatioarvo löytyy myös lauseesta "on se ilmoja pidelly".Ei ne mitään tiedäkään, ne vaan uskoo jonkun vuosisatoja sitten kokoamia kirjoituksia.
Kaikkein nolointa on mielestäni se, että noita houreita kuunteemaan kokoontu vuosittain pari kertaa (ainakin) kansanedustajat ja ministerit ja kirsikkana kakun päällä itse pressa. - 10+10
TJ kirjoitti:
Ei ne mitään tiedäkään, ne vaan uskoo jonkun vuosisatoja sitten kokoamia kirjoituksia.
Kaikkein nolointa on mielestäni se, että noita houreita kuunteemaan kokoontu vuosittain pari kertaa (ainakin) kansanedustajat ja ministerit ja kirsikkana kakun päällä itse pressa.Eli et siis oikeasti tiedä yhtään mitä papin työtehtäviin oikeasti kuuluu.
- TJ
10+10 kirjoitti:
Eli et siis oikeasti tiedä yhtään mitä papin työtehtäviin oikeasti kuuluu.
Ihan oikeasti tiedän. Sanoinhan sen tuolla jo iltapäivällä. Ihmisten kusettamisesta ja valehtelusta niille maksetaan.
- 686852
TJ kirjoitti:
Ihan oikeasti tiedän. Sanoinhan sen tuolla jo iltapäivällä. Ihmisten kusettamisesta ja valehtelusta niille maksetaan.
Kerrotko vähän tarkemmin tuosta valehtelusta ja ihmisten kusettamisesta.
- TJ
686852 kirjoitti:
Kerrotko vähän tarkemmin tuosta valehtelusta ja ihmisten kusettamisesta.
Valehtelua = On taivas ja helvetti ja jos et usko kristinuskon jumalaan, niin joudut helvettiin. Nykysellään taitaa olla menossa sievistelevämpi versio, mutta periaate on sama.
Kusettaminen = Sama kuin edellä, mutta lisättynä sillä, että jos et kukkarosi nyörejä kirkollisveroille avaa, niin olet moraaliton ihminen.
- tsuNAMI 8.4
Kristinuskossa ym. pre-seksistä-pidättäytyminen varmaankin liittyy henkiseen kasvamiseen ja siihen, että ihminen olisi koko elämänsä yksiavioinen. Dogmit, siis, eivät noudata kasvavan seksuaalisen vireen aikataulua, mutta dogmien mukaan olisi elettävä ja pidättäydyttävä, koska lihallinen 1st- yhtyminen on se ensimmäinen ja lopullinen liitto.
Henkisellä tavalla itsensä ruoskiminen on varmasti suuri hyve, mutta onko se enää tänä internet-aikana totta, kun ihmisistä kasvaa syrjäytyneitä ja kelpaamattomia avioliittoon
pelkästään netin ansiosta: missä ovat kaikki elämiseen tarvittavat nautinnon välineet.- TJ
Miksi pitäisi olla saman ihmisen kanssa koko ikänsä? Miksi ei saisi harrastaa seksiä ilman avioliittoa?Jos jonkun (sen ensimmäisen) kanssa ei pitemmän päälle synkkakaan, niin siinäpä sitten roikuskelette hampaat irvessä yhdessä lopun ikänne?
Hulluja vaatimuksia. - Kuka vaatii?
TJ kirjoitti:
Miksi pitäisi olla saman ihmisen kanssa koko ikänsä? Miksi ei saisi harrastaa seksiä ilman avioliittoa?Jos jonkun (sen ensimmäisen) kanssa ei pitemmän päälle synkkakaan, niin siinäpä sitten roikuskelette hampaat irvessä yhdessä lopun ikänne?
Hulluja vaatimuksia.Kukas sinua on estänyt harrastamasta seksiä vaikka miljoonan ihmisen/eläimen kanssa? Ei ainakaan Jumala. Kyllä saat harrastaa seksiä miten vain tahdot ja kenen kanssa tahdot, mutta älä syytä Jumalaa jos tulee ongelmia. Jumala on laittanut myös seksiin "pelisäännöt" joita jokainen voi noudattaa tai olla noudattamatta. Valinta on sinun, ei Jumalan.
- TJ
Kuka vaatii? kirjoitti:
Kukas sinua on estänyt harrastamasta seksiä vaikka miljoonan ihmisen/eläimen kanssa? Ei ainakaan Jumala. Kyllä saat harrastaa seksiä miten vain tahdot ja kenen kanssa tahdot, mutta älä syytä Jumalaa jos tulee ongelmia. Jumala on laittanut myös seksiin "pelisäännöt" joita jokainen voi noudattaa tai olla noudattamatta. Valinta on sinun, ei Jumalan.
Tässä nyt vaan naureskelin uskisten vaatimuksia siitä miten ihmisen pitäisi seksuaaliasiansa hoitaa.
Taidat olla hieman hmm, jääköön nyt sanomatta. Kuinka minä, jumaliin uskomaton, syyttäisin mitään jumalaa yhtään mistään??? - Kuka vaatii?
TJ kirjoitti:
Tässä nyt vaan naureskelin uskisten vaatimuksia siitä miten ihmisen pitäisi seksuaaliasiansa hoitaa.
Taidat olla hieman hmm, jääköön nyt sanomatta. Kuinka minä, jumaliin uskomaton, syyttäisin mitään jumalaa yhtään mistään???"Tässä nyt vaan naureskelin uskisten vaatimuksia siitä miten ihmisen pitäisi seksuaaliasiansa hoitaa."
Voit naureskella uskiksille ihan vapaasti, mutta tee sinä niin kuin on oikein tehdä. Ei se ole uskiksilta mitään pois.
"Taidat olla hieman hmm, jääköön nyt sanomatta. Kuinka minä, jumaliin uskomaton, syyttäisin mitään jumalaa yhtään mistään???"
Sano vaan reilusti, et minusta ateistia saa kumminkaan.
Jumalaa syytät, jos syytätä niitä jotka uskovat Jumalan Sanaan. Kyllä Jumala naureskelusi kestää, et ole ensimmäinen jota usko Jumalaan huvittaa.
Jos saat hyvän mielen pilkkaamalla Jumalan Sanaa, niin se sinulle suotakoon. Mahdollisista seurauksista en sano mitään, koska tiedät sen itsekin. Kuka vaatii? kirjoitti:
"Tässä nyt vaan naureskelin uskisten vaatimuksia siitä miten ihmisen pitäisi seksuaaliasiansa hoitaa."
Voit naureskella uskiksille ihan vapaasti, mutta tee sinä niin kuin on oikein tehdä. Ei se ole uskiksilta mitään pois.
"Taidat olla hieman hmm, jääköön nyt sanomatta. Kuinka minä, jumaliin uskomaton, syyttäisin mitään jumalaa yhtään mistään???"
Sano vaan reilusti, et minusta ateistia saa kumminkaan.
Jumalaa syytät, jos syytätä niitä jotka uskovat Jumalan Sanaan. Kyllä Jumala naureskelusi kestää, et ole ensimmäinen jota usko Jumalaan huvittaa.
Jos saat hyvän mielen pilkkaamalla Jumalan Sanaa, niin se sinulle suotakoon. Mahdollisista seurauksista en sano mitään, koska tiedät sen itsekin."Jumalaa syytät, jos syytätä niitä jotka uskovat Jumalan Sanaan."
Höpöhöpö. Ei uskovien syyttäminen ole Jumalan syyttämistä. Eikä Jumalaa voi syyttää, jos siihe nei usko.- 548
Kuka vaatii? kirjoitti:
"Tässä nyt vaan naureskelin uskisten vaatimuksia siitä miten ihmisen pitäisi seksuaaliasiansa hoitaa."
Voit naureskella uskiksille ihan vapaasti, mutta tee sinä niin kuin on oikein tehdä. Ei se ole uskiksilta mitään pois.
"Taidat olla hieman hmm, jääköön nyt sanomatta. Kuinka minä, jumaliin uskomaton, syyttäisin mitään jumalaa yhtään mistään???"
Sano vaan reilusti, et minusta ateistia saa kumminkaan.
Jumalaa syytät, jos syytätä niitä jotka uskovat Jumalan Sanaan. Kyllä Jumala naureskelusi kestää, et ole ensimmäinen jota usko Jumalaan huvittaa.
Jos saat hyvän mielen pilkkaamalla Jumalan Sanaa, niin se sinulle suotakoon. Mahdollisista seurauksista en sano mitään, koska tiedät sen itsekin.''Voit naureskella uskiksille ihan vapaasti, mutta tee sinä niin kuin on oikein tehdä. Ei se ole uskiksilta mitään pois.''
Suomentaisitko.
''Jumalaa syytät, jos syytätä niitä jotka uskovat Jumalan Sanaan.''
Ajattelet uskovia Jumalina? Uskovien Jumalan sana vaihtelee uskovien omien taipumusten mukaan.
''Kyllä Jumala naureskelusi kestää, et ole ensimmäinen jota usko Jumalaan huvittaa. ''
Jumala ehkä kestää naureskelun, mutta miksi sinä et sitä kestä? - TJ
Kuka vaatii? kirjoitti:
"Tässä nyt vaan naureskelin uskisten vaatimuksia siitä miten ihmisen pitäisi seksuaaliasiansa hoitaa."
Voit naureskella uskiksille ihan vapaasti, mutta tee sinä niin kuin on oikein tehdä. Ei se ole uskiksilta mitään pois.
"Taidat olla hieman hmm, jääköön nyt sanomatta. Kuinka minä, jumaliin uskomaton, syyttäisin mitään jumalaa yhtään mistään???"
Sano vaan reilusti, et minusta ateistia saa kumminkaan.
Jumalaa syytät, jos syytätä niitä jotka uskovat Jumalan Sanaan. Kyllä Jumala naureskelusi kestää, et ole ensimmäinen jota usko Jumalaan huvittaa.
Jos saat hyvän mielen pilkkaamalla Jumalan Sanaa, niin se sinulle suotakoon. Mahdollisista seurauksista en sano mitään, koska tiedät sen itsekin.Kuka vaatii?
""Tässä nyt vaan naureskelin uskisten vaatimuksia siitä miten ihmisen pitäisi seksuaaliasiansa hoitaa."
Voit naureskella uskiksille ihan vapaasti, mutta tee sinä niin kuin on oikein tehdä. Ei se ole uskiksilta mitään pois."
- Juttu nyt menee niin, että vaikka sinä ja muut hihhulit töräyttelette aivopierujanne ja kärvistelette seksipuutteessa, niin minun ei niin tarvitse tehdä. Kesä tulossa ja ties mitä mukavaa vielä tapahtuu. Tuskin maltan odottaa.
""Taidat olla hieman hmm, jääköön nyt sanomatta. Kuinka minä, jumaliin uskomaton, syyttäisin mitään jumalaa yhtään mistään???"
Sano vaan reilusti, et minusta ateistia saa kumminkaan.
Jumalaa syytät, jos syytätä niitä jotka uskovat Jumalan Sanaan. Kyllä Jumala naureskelusi kestää, et ole ensimmäinen jota usko Jumalaan huvittaa."
- Ei sinusta ateistia saakaan. Siinä olet ihan oikeassa. Ateismi vaatii päänuppiin jotain sellaista, jota sinulla aivopestyllä ei ole.
"Jos saat hyvän mielen pilkkaamalla Jumalan Sanaa, niin se sinulle suotakoon. Mahdollisista seurauksista en sano mitään, koska tiedät sen itsekin."
- Ei ole olemassa mitään jumalan sanaa. Jotkut aikoinaan keksivät netin puutteessa tarinoita nuotiolla iltasella istuskellessaan ja joku finne sitten parin tuhannen vuoden päästä niihin uskoo:)
Mitä mahdollisia seurauksia mahdat tarkoittaa. Hauskaahan noita juttujanne on lukea. Nauraminen on terveellistä. Kokeilisit joskus.
Suurempi kysymys on oikeastaan se että miksi järjestää tuo lisääntymispuoli ylipäänsäkin seksin kaltaisen tehottoman ja sotkuisen toimenpiteen kautta. Evoluution kannalta seksi lisääntymistapana käy järkeen mutta ei luomistyön ja älykkään suunnitelun kannalta.
Miksi oikeasti hoitaa asia puhtaan biologian kautta kun lisääntyminen voisi tapahtua vaikka niin että mies ja nainen polvistuvat rukoilemaan Jumalalta lapsen saamista, vannoen huolehtivansa lapsesta ja kasvattavan tämän Jumalan lapseksi. Ja sitten kolmantena päivänä enkeli ilmestyisi miehelle ja naiselle toimittaen lapsen heille.- tsuNAMI 9.4
Ihan hyvä vaihtoehto. Mutta miksi meille ihmisille olisi sitten syntynyt tyhjyydestä vailla tarkoitusta olevat- Klitoris, Penis ja näiden vuorovaikutuksesta vielä seksuaalisen elämän yksi suurimmista nautinnoista, vailla tarkoitusta, jonka huippuna uuden elämän syntymisprosessi. Kyllä ne värkit on tehty käyttöä varten, siis luotu.
- joopasejoo.
"Miksi oikeasti hoitaa asia puhtaan biologian kautta kun lisääntyminen voisi tapahtua vaikka niin että mies ja nainen polvistuvat rukoilemaan Jumalalta lapsen saamista, vannoen huolehtivansa lapsesta ja kasvattavan tämän Jumalan lapseksi."
Joo ja tämmöisestä systeemistä olisi sekin hyöty, että kaikki v***maiset ateistit ja epäjumalien palvojat olisi jo aikoja sitten kuolleet sukupuuttoon, kun lapsen saisi vain rukoilemalla polvillaan Oikeaa Jumalaa. Lapsikin tulisi varmasti useimmiten ainakin kasvatettua Oikeaan Uskoon, ellei ne vanhemmat sitten lapsen saatuaan lankea syntiin ja kasvata muuten kuin Raamatun oppien mukaan. tsuNAMI 9.4 kirjoitti:
Ihan hyvä vaihtoehto. Mutta miksi meille ihmisille olisi sitten syntynyt tyhjyydestä vailla tarkoitusta olevat- Klitoris, Penis ja näiden vuorovaikutuksesta vielä seksuaalisen elämän yksi suurimmista nautinnoista, vailla tarkoitusta, jonka huippuna uuden elämän syntymisprosessi. Kyllä ne värkit on tehty käyttöä varten, siis luotu.
"Mutta miksi meille ihmisille olisi sitten syntynyt tyhjyydestä vailla tarkoitusta olevat- Klitoris, Penis ja näiden vuorovaikutuksesta vielä seksuaalisen elämän yksi suurimmista nautinnoista, vailla tarkoitusta, jonka huippuna uuden elämän syntymisprosessi. Kyllä ne värkit on tehty käyttöä varten, siis luotu."
Pointti olikin se että värkkien olemassaolo viittaa nimenomaan siihen ettei Jumala ihmiskehoa suunnitellut tai luonut.
Muutenkin jos ihminen luotiin Jumalan kuvaksi, mihinköhän se Jumala niitä omia värkkejään tarvitsee? Aatamilla oli myös värkistön toinen puolisko jo ennenkuin Jumala sai edes idean luoda värkistön toisen puoliskon, joten lisääntyminen ei voi olla kyseisten värkkien alkuperäinen suunniteltu toiminto.
Jumalan piti tehdä muutoksia Aatamin värkkeihin jotta ne olisivat yhteensopivia naisen värkkien kanssa, lisääntymistoiminto jälkikäteen lisätty toiminto ihmisissä. Se ei kuulunut alkuperäiseen ihmisen suunnitteluun eikä myöskään ensimmäiseen valmistuneeseen prototyyppiin.- zyrt
shadowself kirjoitti:
"Mutta miksi meille ihmisille olisi sitten syntynyt tyhjyydestä vailla tarkoitusta olevat- Klitoris, Penis ja näiden vuorovaikutuksesta vielä seksuaalisen elämän yksi suurimmista nautinnoista, vailla tarkoitusta, jonka huippuna uuden elämän syntymisprosessi. Kyllä ne värkit on tehty käyttöä varten, siis luotu."
Pointti olikin se että värkkien olemassaolo viittaa nimenomaan siihen ettei Jumala ihmiskehoa suunnitellut tai luonut.
Muutenkin jos ihminen luotiin Jumalan kuvaksi, mihinköhän se Jumala niitä omia värkkejään tarvitsee? Aatamilla oli myös värkistön toinen puolisko jo ennenkuin Jumala sai edes idean luoda värkistön toisen puoliskon, joten lisääntyminen ei voi olla kyseisten värkkien alkuperäinen suunniteltu toiminto.
Jumalan piti tehdä muutoksia Aatamin värkkeihin jotta ne olisivat yhteensopivia naisen värkkien kanssa, lisääntymistoiminto jälkikäteen lisätty toiminto ihmisissä. Se ei kuulunut alkuperäiseen ihmisen suunnitteluun eikä myöskään ensimmäiseen valmistuneeseen prototyyppiin.:D
"Aatamilla oli myös värkistön toinen puolisko jo ennenkuin Jumala sai edes idean luoda värkistön toisen puoliskon, joten lisääntyminen ei voi olla kyseisten värkkien alkuperäinen suunniteltu toiminto."
- Hyvä kysymys. Jos se nöpö olikin alkujaan tarkoitettu sooloseksiin? - tsuNAMI 1.7
shadowself kirjoitti:
"Mutta miksi meille ihmisille olisi sitten syntynyt tyhjyydestä vailla tarkoitusta olevat- Klitoris, Penis ja näiden vuorovaikutuksesta vielä seksuaalisen elämän yksi suurimmista nautinnoista, vailla tarkoitusta, jonka huippuna uuden elämän syntymisprosessi. Kyllä ne värkit on tehty käyttöä varten, siis luotu."
Pointti olikin se että värkkien olemassaolo viittaa nimenomaan siihen ettei Jumala ihmiskehoa suunnitellut tai luonut.
Muutenkin jos ihminen luotiin Jumalan kuvaksi, mihinköhän se Jumala niitä omia värkkejään tarvitsee? Aatamilla oli myös värkistön toinen puolisko jo ennenkuin Jumala sai edes idean luoda värkistön toisen puoliskon, joten lisääntyminen ei voi olla kyseisten värkkien alkuperäinen suunniteltu toiminto.
Jumalan piti tehdä muutoksia Aatamin värkkeihin jotta ne olisivat yhteensopivia naisen värkkien kanssa, lisääntymistoiminto jälkikäteen lisätty toiminto ihmisissä. Se ei kuulunut alkuperäiseen ihmisen suunnitteluun eikä myöskään ensimmäiseen valmistuneeseen prototyyppiin.>> joten lisääntyminen ei voi olla kyseisten värkkien alkuperäinen suunniteltu toiminto
- ?????
tsuNAMI 9.4 kirjoitti:
Ihan hyvä vaihtoehto. Mutta miksi meille ihmisille olisi sitten syntynyt tyhjyydestä vailla tarkoitusta olevat- Klitoris, Penis ja näiden vuorovaikutuksesta vielä seksuaalisen elämän yksi suurimmista nautinnoista, vailla tarkoitusta, jonka huippuna uuden elämän syntymisprosessi. Kyllä ne värkit on tehty käyttöä varten, siis luotu.
''Mutta miksi meille ihmisille olisi sitten syntynyt tyhjyydestä vailla tarkoitusta olevat- Klitoris, Penis ja näiden vuorovaikutuksesta vielä seksuaalisen elämän yksi suurimmista nautinnoista, vailla tarkoitusta, jonka huippuna uuden elämän syntymisprosessi.''
Tämäkin todistaa sen että olet nukkunut liikaa koulussa. - TJ
tsuNAMI 1.7 kirjoitti:
>> joten lisääntyminen ei voi olla kyseisten värkkien alkuperäinen suunniteltu toiminto
Ei semmoista aatamia edes ollut. Ei kannata ottaa satukirjoja tosissaan.
- niinpä..
Hyvä ehdotus. Kannatetaan. Ihmisiäkin olisi vain murto-osa nykyisestä määrästä, kun vain uskovaiset voisi lissäntyä.
- Hoopojeesuspelle
joopasejoo. kirjoitti:
"Miksi oikeasti hoitaa asia puhtaan biologian kautta kun lisääntyminen voisi tapahtua vaikka niin että mies ja nainen polvistuvat rukoilemaan Jumalalta lapsen saamista, vannoen huolehtivansa lapsesta ja kasvattavan tämän Jumalan lapseksi."
Joo ja tämmöisestä systeemistä olisi sekin hyöty, että kaikki v***maiset ateistit ja epäjumalien palvojat olisi jo aikoja sitten kuolleet sukupuuttoon, kun lapsen saisi vain rukoilemalla polvillaan Oikeaa Jumalaa. Lapsikin tulisi varmasti useimmiten ainakin kasvatettua Oikeaan Uskoon, ellei ne vanhemmat sitten lapsen saatuaan lankea syntiin ja kasvata muuten kuin Raamatun oppien mukaan.Just näin!
Arvaanko oikein ettei yhtään hihhulia vastaa tähän. Hähäh
Miksi kysyt tätä ateisteilta?
Luulen, että pappi olisi oikea ihminen kertomaan asiasta.- miksi miksi???
Kysyn palstan uskiksilta, koska näyttää siltä että täällä ateistit on vähemmistössä. Halusin saada ihmiset pohtimaan näitä asioita ja saada itsekin vastauksen. Tietääkö se pappikaan, mitä jumala ajattelee? Millä muuten jumala ajattelee, koska eihän jumalalla ole aivoja. Eikä penista, vaikka mukamas pani marian paksuksi. Mites se muka onnistuu???
- TJ
miksi miksi??? kirjoitti:

"Tietääkö se pappikaan, mitä jumala ajattelee?"
Ei voi tietää, koska olemattomat jumalat ei ajattele.
- niin kuin haluat
No eihän sinun tarvitse kysellä asiaa ja sitä pohtia, jos olet sen mielestäsi oikein oivaltanut.
- Evagel
Aloituksessa on pointtia. Kuitenkin luonnosta löytyy lajeja, kyyhkyt ja joutsenet ainakin muistaakseni, jotka pariutuvat vain yhdelle ja toisen kuollessa, eivät ota toista.
http://fi.wikipedia.org/wiki/El%C3%A4inten_seksik%C3%A4ytt%C3%A4ytyminen
>>Linnuista yli 90 % on sosiaalisesti monogaamisia mutta seksuaalisesti syrjähyppyjä tekeviä (myös joutsenet)>>
Raamatun mukaan Jumala pisti neitsyt Marian tiineeksi vaikka Jumala ei edes ollut Marian mies!
Lisäksi Marialla oli jo ukko katsottuna (kihlattu Josef).
Eli jos ottaa oppia Raamatusta ja varsinkin Jumalasta, niin eeku vaan naapurin muijaa naimaa!- zyrt
Maria olisi silloisen lain mukaan pitänyt kivittää kuoliaaksi.
Ovatkohan kristityt muuten ihan kokonaan ajatelleet tämän tapahtuman luonnetta? Jumala on siis opin mukaan kolmiosainen. Yksi osa siitti yhden osan ja sitä kolmatta joka ei siittämiseen osallistunut, sanotaan isäksi:) - Hoopohihhuli
Nappisyöttö! Siinähän taas jeesus-vammaiset miettii..
jumala on huorapukki!
Todisteet löytyy jeesusvammaisten pyhästä kirjasta!
XD
- Salainen_Agentti
Miksi kysyt tätä palstalla, jossa kukaan ei usko jumaliin?
- typerää.
En minäkään usko jumaliin, niitä ei ole edes olemassa. Tai on niitä olemassa, mutta ne ovat kuolleita. Raamatun Jumala on ainoa oikea elävä Jumala.
- TJ
typerää. kirjoitti:
En minäkään usko jumaliin, niitä ei ole edes olemassa. Tai on niitä olemassa, mutta ne ovat kuolleita. Raamatun Jumala on ainoa oikea elävä Jumala.
Todisteita sitten vaan, kiitos etukäteen.
- Todistaja.
TJ kirjoitti:
Todisteita sitten vaan, kiitos etukäteen.
Todisteita on vaikka miten paljon, mutta sinä et hyväksy niitä todisteina. Ongelma on sinun, ei minun, ei kenenkään uskovan Jumalasta nyt puhumattakaan.
Sellaisia todisteita ei ole olemassa mikä saisi vannoutuneen ateistin uskomaan Jumalaan, koska usko Jumalaan ei synny todisteista, vaan Jumalasta itsestään. Usko on Jumalan lahja ihmiselle. On mahdotonta uskoa Jumalaan ellei Jumalaa olisi, eikä hän antaisi uskoa ihmiselle.
Yksikään uskis ei usko Jumalaan sen vuoksi, että olisi jotenkin uskonnollinen tai herkästi kusetettavaa tyyppiä, tai olisi ollut ihmisen vaatimia todisteita JUmalasta, vaan he uskovat siksi koska he ovat ottaneet vastaan Jumalalta uskon lahjan. Ilman Jumalaa ei ole uskoa Jumalaan. Ei se sen ihmeellisempää ole. - 548
Todistaja. kirjoitti:
Todisteita on vaikka miten paljon, mutta sinä et hyväksy niitä todisteina. Ongelma on sinun, ei minun, ei kenenkään uskovan Jumalasta nyt puhumattakaan.
Sellaisia todisteita ei ole olemassa mikä saisi vannoutuneen ateistin uskomaan Jumalaan, koska usko Jumalaan ei synny todisteista, vaan Jumalasta itsestään. Usko on Jumalan lahja ihmiselle. On mahdotonta uskoa Jumalaan ellei Jumalaa olisi, eikä hän antaisi uskoa ihmiselle.
Yksikään uskis ei usko Jumalaan sen vuoksi, että olisi jotenkin uskonnollinen tai herkästi kusetettavaa tyyppiä, tai olisi ollut ihmisen vaatimia todisteita JUmalasta, vaan he uskovat siksi koska he ovat ottaneet vastaan Jumalalta uskon lahjan. Ilman Jumalaa ei ole uskoa Jumalaan. Ei se sen ihmeellisempää ole.''On mahdotonta uskoa Jumalaan ellei Jumalaa olisi''
Kaikki mahdolliset Jumalat ovat olemassa. - TJ
Todistaja. kirjoitti:
Todisteita on vaikka miten paljon, mutta sinä et hyväksy niitä todisteina. Ongelma on sinun, ei minun, ei kenenkään uskovan Jumalasta nyt puhumattakaan.
Sellaisia todisteita ei ole olemassa mikä saisi vannoutuneen ateistin uskomaan Jumalaan, koska usko Jumalaan ei synny todisteista, vaan Jumalasta itsestään. Usko on Jumalan lahja ihmiselle. On mahdotonta uskoa Jumalaan ellei Jumalaa olisi, eikä hän antaisi uskoa ihmiselle.
Yksikään uskis ei usko Jumalaan sen vuoksi, että olisi jotenkin uskonnollinen tai herkästi kusetettavaa tyyppiä, tai olisi ollut ihmisen vaatimia todisteita JUmalasta, vaan he uskovat siksi koska he ovat ottaneet vastaan Jumalalta uskon lahjan. Ilman Jumalaa ei ole uskoa Jumalaan. Ei se sen ihmeellisempää ole."Todistaja"
En ole koskaan nähnyt aioatakaan todistetta mistään jumalasta, etkä ole nähnyt sinäkään. Joten ihan turhaan siinä vaahtoat.
"Yksikään uskis ei usko Jumalaan sen vuoksi, että olisi jotenkin uskonnollinen tai herkästi kusetettavaa tyyppiä"
Ihan päinvastoin. Te juuri olette sitä kusetettavaa sakkia, mutta ette edes tajua sitä itse. - Pulputusta
Todistaja. kirjoitti:
Todisteita on vaikka miten paljon, mutta sinä et hyväksy niitä todisteina. Ongelma on sinun, ei minun, ei kenenkään uskovan Jumalasta nyt puhumattakaan.
Sellaisia todisteita ei ole olemassa mikä saisi vannoutuneen ateistin uskomaan Jumalaan, koska usko Jumalaan ei synny todisteista, vaan Jumalasta itsestään. Usko on Jumalan lahja ihmiselle. On mahdotonta uskoa Jumalaan ellei Jumalaa olisi, eikä hän antaisi uskoa ihmiselle.
Yksikään uskis ei usko Jumalaan sen vuoksi, että olisi jotenkin uskonnollinen tai herkästi kusetettavaa tyyppiä, tai olisi ollut ihmisen vaatimia todisteita JUmalasta, vaan he uskovat siksi koska he ovat ottaneet vastaan Jumalalta uskon lahjan. Ilman Jumalaa ei ole uskoa Jumalaan. Ei se sen ihmeellisempää ole.Höpö höpö.
Yritä edes.
XD
Yhtään mielenvikaista ei sinun mukaasi ole olemassakaan. He vaan Näkevät jotain mitä me muut emme näe.
Breivik vapaaksi!
Hänkin uskoo itse asiaansa.
- TJ
Millaiseen jumalaan tämä multinikkiuskis nyt sitten uskoo. Voisitkos kertoa. Väität, ettei kukaan ole sanonut tietävänsä jumalan tahtoo. Onko sinun jumalasi siis vaan joku jossain lilluva olmi, josta et mitään tiedä, mutta silti olet uskovainen.
Typerää, että intät yhden jos toisenkin kanssa vaihtuvilla nikeillä ja kun kuset housuusi, niin et vastaa huutoosi.
Siis että mitä se jumalasi tahtoo? Millaiseen jumalaan sinä uskot?- .
Jumalan tahto on se että kaikki 14-vuotiaat pannaan paksuksi.
Todisteena on se että itse teki saman. - Todisteita kiitos
. kirjoitti:
Jumalan tahto on se että kaikki 14-vuotiaat pannaan paksuksi.
Todisteena on se että itse teki saman.Missä näin sanotaan? Onko koskaan tullut mieleen, että saattaisit ymmärtää jotain väärin? Miten voit olla varma, että sinä ymmärrät aina ja kaiken oikein ja toiset ovat auttamattomasti kaikessa väärässä?
- 3rtgfgghn
Todisteita kiitos kirjoitti:
Missä näin sanotaan? Onko koskaan tullut mieleen, että saattaisit ymmärtää jotain väärin? Miten voit olla varma, että sinä ymmärrät aina ja kaiken oikein ja toiset ovat auttamattomasti kaikessa väärässä?
Eikö olisikin hienoa, jos raamattusi olisi selkeä ja ilman minkäänlaista tulkinnanvaraa? Oletko koskaan miettinyt, miksei kaikkivaltias olio osaa moista kirjoututtaa?
- avioliitto+++
Miksikö loi meidät mieheksi ja naiseksi, naisen Hän teki miehelle kaveriksi , ettei olisi yksinäinen olo:) Sukuelimet toisilleen sopiviksi ja sukusolut lisääntymiseksi. Raamatun mukaan ilman vaatteita oltiin aluksi, ennen syntiin lankeamusta eikä hävetty.. Jumala kun tekee liiton, se pitää. Liitto=avioliitto myös
1.Mooseksen kirja:2
Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja he tulevat yhdeksi lihaksi.
Raamatussa Jumala tuomitsee avioliiton ulkopuoliset suhteen moneen kertaan.
Heprealaiskirje (Uusi testamentti):
Avioliitto pidettäköön kunniassa kaikkien kesken, ja aviovuode saastuttamatonna; sillä haureelliset ja avionrikkojat Jumala tuomitsee.
Haureellinen tarkoittaa:aviorikos, avioliiton ulkopuolinen seksuaalinen teko.
Kihlaus edelsi avioliittoa myös Raamatun aikoinakin. Jo Vanhassa testamentissa sanotaan että tytön pitäisi olla neitsyt= ei seksiä ennen avioliittoa
Raamatun mukaan on myös niitä jotka 'eivät kelpaa' avioliittoon:
Matteus 19:(Uusi test.)
Hän vastasi ja sanoi: "Ettekö ole lukeneet, että Luoja jo alussa 'loi heidät mieheksi ja naiseksi'
5 ja sanoi: 'Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi'?
6 Niin eivät he enää ole kaksi, vaan yksi liha. Minkä siis Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako."
7 He sanoivat hänelle: "Miksi sitten Mooses käski antaa erokirjan ja hyljätä hänet?"
8 Hän sanoi heille: "Teidän sydämenne kovuuden tähden Mooses salli teidän hyljätä vaimonne, mutta alusta ei niin ollut.
9 Mutta minä sanon teille: joka hylkää vaimonsa muun kuin huoruuden tähden ja nai toisen, se tekee huorin; ja joka nai hyljätyn, se tekee huorin."
10 Opetuslapset sanoivat hänelle: "Jos miehen on näin laita vaimoonsa nähden, niin ei ole hyvä naida".
11 Mutta hän sanoi heille: "Ei tämä sana kaikkiin sovellu, vaan ainoastaan niihin, joille se on suotu.
12 Sillä on niitä, jotka syntymästään, äitinsä kohdusta saakka, ovat avioon kelpaamattomia, ja on niitä, jotka ihmiset ovat tehneet avioon kelpaamattomiksi, ja niitä, jotka taivasten valtakunnan tähden ovat tehneet itsensä avioon kelpaamattomiksi. Joka voi sen itseensä sovittaa, se sovittakoon."
Hoosea 1: (Vanha test.)
Kun Herra alkoi Hoosealle puhua, sanoi Herra Hoosealle: "Mene, ota itsellesi haureellinen vaimo ja haureudesta syntyneet lapset, sillä maa on peräti rikkonut avion luopumalla Herrasta".
Jumala vihaa avioeroja. Ja niitähän tänä päivänä riittää. Jotkut kristityt katsovat ainoaksi eron syyksi haureuden esim. jos mies pettää. Tästäkin on luterilainen lipsunut pois aika päiviä sitten.. tai ihmiset. Liian herkästi erotaan nykyään.
Tuo kuvailemasi juttu että vaimot saatiin Raamatun mukaan vain orjaksi ottamalla tai ostamalla ei kyllä pidä paikkaansa, kannattaa lukea. Jo Eevasta käytettiin nimitystä vaimo. Kannattaa muistaa että Vanha testamentti on vanhan liiton tekstiä ja Uusi liitto vallitsee nyt= aika Jeesuksen jälkeen.
Room.7: (Uusi test.)
Niinpä sitoo laki naidun vaimon hänen elossa olevaan mieheensä; mutta jos mies kuolee, on vaimo irti tästä miehen laista.
Seksi on ihanaa ja turvallista ilman pelkoa sukupuolitaudeista tai kiusallisista suhteista tai ei-toivotuista raskauksista oman puolison kanssa eikä tarvitse mitään hävetä tai jännittää. Miksi harrastaa irtosuhteita?? Ei se ruoho ole vihreämpää aidan toisella puolella:) Aviopuolisoiden välillä tulisi vallita kunnioitus toista kohtaan, arvostus ja ennenkaikkea rakkaus.- zyrt
Ei ole luojaa. Tutustu evoluutioon, jotta et ihan höpöjä kirjoittelisi.
- hjkjkhjkhjkhjk
miksi miksi?
12.4.2012 14:19
>>>Miksi jumala...- miksi miksi?
Noo... kaiken takanahan on yksilön eli uskiksen oma käsitys seksistä ja mitä hän siitä ajattelee ja kompleksejaan selittelee toisia kontrolloi. On helpompaa sanoa, että se on Jumala joka näin tahtoo ja sanoo kuin että MINÄ olen sitä mieltä. Näin päästään ikään kuin vastuusta ja vastaamisesta kun tuupataan ne omat mielipiteet jumalan mielipiteeksi vaikkei mistään löydy mitään jumalan mielipidettä, koska jumala ei ole kirjoittanut yhtään ohjeistoa. Samahan se on aina jos tulee liika vaikea kysymys uskikselle. Uskis sanoo, että Jumalan tiet ovat tutkimattomat. Näin kätevästi uskis pääsee ajattelemasta itse mitään ja välttää kaikki ristiriidat ja sen seurauksena tulevan maailmankuvan ja -katsomuksen romahduksen ja uudelleenarvioinnin.
terveisin koko härdellin aloittaja
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874088Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452310- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822- 11760
Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124756