Kansa äänesti ateistipäätöksen nurin

Demokratia

87

238

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • YAK-42

      Hieno juttu!

      Kyllä minä vähän arvelinkin, että näin lopulta kävisi. Suurin osa hotellipalvelujen käyttäjistä on niin Suomessa kuin ulkomaillakin vaurasta, konservatiivista väkeä, joka arvostaa uskontoa.

      • Hotellit on arkipäivää, perheet, komennustyöläiset, kaupparatsut, bisnesmiehet ja lomalaiset niissä asustelevat. Ei tarvitse olla nykyään mitenkään erityisen vauras jotta voi majoittua hotelliin.

        Konservatiivista? Olen toista mieltä. Elämä hotelleissa on varsin riehakasta ja vapaata ja voin melkein vannoa, että hotelleissa olen asunut aikoinani enemmän kuin sinä joten kokemusta asiasta on. Sanoisin jopa, että hotelielämä on usein "syntistä" heidän kohdallaan jotka niissä työkseen kiertävät... Ja viikollahan sielä ei juuri muita näy. Ajankulua ei ole, paitsi...

        Mutta se, onko yöpöydän laatikossa Raamattua vai ei on minulle samantekevää, eikä niiden olemassaolo häiriytse. Olkoon puolestani jos sitä joku haluaa lukea.

    • Sana kunniaan

      Jos huomaan, että hotellissa ei ole Raamattua, otan yhteyttä johtoon ja ihmettelen asiaa. Niitähän saa Gideoneilta ilmaiseksi.

    • riviseurakuntalainen

      Hyvä juttu! Minustakin hotelleihin nimenomaan kuuluu Raamatut.

    • hyvä juttu

      Minustakin on vain hyvä, että huoneesta löytyy viihteellinen satukirja (varsinkin jos tv:stä ei tule mitään komediaa).

    • 4+15

      Taitaa hotellinjohtaja kuitenkin kuulua kirkkoon, mutta menee trendien mukaan? Ei taida siis olla kyse ateistipäätöksestä.

      • Mitähän?

        Jos näin on, tapaus on hyvä esimerkki ateistisen mielipiteenmuokkauksen vaikutuksesta. Minkälaisia keinoja ne käyttävät? Uhkailua ("perustuslain vastaista" "oikeusjuttu") ja/vai kauniita sanoja ("neutraali", "vapaus" etc.)?

    • Mitä sillä saavutetaan, että tuohonkin hotelliin saadaan Raamatut huoneisiin?

      1. Pari kertaa vuodessa joku lueskelee raamattua sen sijaan, että lukisi romaania?
      2. Hotelli on tavan vuoksi symbolisesti liitossa kristinuskon kanssa?

      • !

        Raamatut pitäisi olla sairaaloiden potilashuoneissa. Ainakin synnytysosastoilla toimitaan lut lahkokirkon jäsenhankkijoina ihan työajalla.

        Mihin uskovat sairaalaa tarvitsevat, heillähän on oma parantaja?

    • Arvoisa lajitoveri.

      Seuraava kohde, jonne pitää saada raamattu ja koraani on lentokone.

      Ei sitä tiedä jos "hädänhetkellä" tullee tarve hankkia uskonvahvistusta.

      Mutta toisaalta, eikö uskonnollisilla ole varaa hankkia omaa hartauskirjaa mukaan hotelliin ?

      Kun itse matkustan tai yövyn, niin minulla on mukanani oma IPad tai kirjaston kirja.

      Varmaan uskonnollista kirjallisuutta saa lainaksi kirjastosta kuten myös uskontokriittistä.

      Ystävällisesti E......

    • A:t uskonnonvastaisi

      Hienoa ja suoraselkäistä toimintaa hotellin johdolta. Muutetaan näkemystä, kun saadaan parempaa tietoa.

      Miksiköhän ateistit ovat tästä käänteestä pahoillaan? Eihän heillä pitäisi olla tässä mitään hävittävää.

      Ateistit eivät selvästikään ole vain ateisteja. He ovat myös uskonnovastaisia. Surullista.

      • ++++++++++

        "Miksiköhän ateistit ovat tästä käänteestä pahoillaan"

        Kaikki ateistit ovat? Mikä minä sitten olen, kun olen ateisti ja en välitä?

      • money talks

        Bisnes on bisnestä. Muutetaan päätöstä, jos on vaara siitä, että hotelli saisi kielteistä mainetta.

    • Kuten tuolla toisessa ketjussa jo kerroin, minulle eräässä hotellissa olevasta raamatusta (vai oliko se uusitestamentti) on ollut hyötyä. Toimi hyvin tasapainoittamassa hotellin keikkuvan pöydän jalan alla. Muuten ihan sama onko joku raamattu hotelleissa vai ei.

    • Tämähän olikin mukava uutinen. Mielestäni tuossa on olennaista se, että hotellinjohtaja päätti ottaa Raamatut nimeomaan palautteen perusteella. Jos niille on käyttöä ja tarvetta, niin onhan se hyvä, että saatavilla on.

      Meri-Anna teologi

      • dikduk

        Oletus tuossa on, että vain kristityt tarvitsevat uskonnollista kirjaansa, muslimit, juutalaiset ja hindut ynnä muut pärjäävät ilmankin. Laitettakoon vaikka ilmoitus joka huoneeseen, että Koraani , tanach ja vaikka jotain hindukirjallisuutta on saatavissa respasta.
        Todennäköisesti jokainen uskova -oli uskonto mikä hyvänsä - on varustautunut omin Raamatuin ja Koraanein jos arvelee niitä tarvitsevansa, kun taas muut eivät edes ajattele näitä kirjoja.

    • Juupa juu

      No nyt sitä ollaan muka välinpitämättömiä. Juupa juu.

      • eikä muka

        No voi ****** :D mitä väliä oikeasti onko joidenkin hotellien laatikossa raamattu vai ei? Onhan se uskovaiselle mukavaa kun saa aikansa kuluksi raamattua hotellihuoneessaankin lukea, ne joita ei kiinnosta ei sitä eikä noteeraa.

    • Hienoa!

      Ainakaan ei vessapaperi lopu kesken hotellihuoneesta.

      • Juupa juu

        Tässä kommentissa paljastuu ateistinen uskonto- ja kulttuuriviha. Juuri tällaista vihaa vastaan tulee kamppailla rauhanomaisen valistuksen keinoin.

      • Ihme napero
        Juupa juu kirjoitti:

        Tässä kommentissa paljastuu ateistinen uskonto- ja kulttuuriviha. Juuri tällaista vihaa vastaan tulee kamppailla rauhanomaisen valistuksen keinoin.

        Ja sinun kommentissasi paljastuu paitsi täysi huumorintajuttomuutesi, myös säälittävä tapasi yleistää yksi puheenvuoro kokonaiseen maailmankatsomukseen. Väität tosissasi jonkun vessahuumoriheiton perusteella kaikkien ateistien vihaavan uskontoa ja kulttuuria? Kasva aikuiseksi.

      • Juupa juu
        Ihme napero kirjoitti:

        Huumoriahan se persujen hihamerkkijuttukin oli... Piditkö siitäkin? Ja mitä muita huumoriheittoja arvostat?

      • mieti tätä(se aito)
        Juupa juu kirjoitti:

        Tässä kommentissa paljastuu ateistinen uskonto- ja kulttuuriviha. Juuri tällaista vihaa vastaan tulee kamppailla rauhanomaisen valistuksen keinoin.

        Minä kannatan rakentavaa ratkaisua:

        Jos joku ei halua, että hänen huoneessaan on Raamattu, hän voisi tehdä näin:
        Raamattu annetaan siivoojalle tai viedään respaan. Siellä voisi sanoa, että kirjaa säilytettäisiin respassa niin kauan kun asukas on huoneen käyttäjä. Sen jälkeen kirjan voi palautaa takaisin. Tarkennuksena ( jos se olisi välttämätöntä) voisi viitata asukkaan uskontoon/ ateismiin /

      • Juupa juu
        mieti tätä(se aito) kirjoitti:

        Hämmästyttävää että ateistit ahdistuvat yhdestä kirjasta niin että se pitää poistaa. Sopii kysyä miksi?

      • mieti tätä(se aito)
        Juupa juu kirjoitti:

        Hämmästyttävää että ateistit ahdistuvat yhdestä kirjasta niin että se pitää poistaa. Sopii kysyä miksi?

        Juupa juu20.4.2012 11:37

        Sopii kysyä ja sopii vastata. Jos hotellihuoneessa ,jossa asuu, on esine, jota ei hyväksy, niin fiksuinta on pyytää sen poistamista asumisen ajaksi. Miksikö? Jotakuta loukkaa periaatteesta se, että laatikossa on oman vakaumuksen vastaista materiaalia. Mikäs sen helpompaa, kuin pyytää poistamista. Miksi pyyntö on sinusta hämmästyttävä? Olisiko parempi, että siivooja löytää kirjan käytävän lattialta?
        Minusta olisi paras ratkaisu että respaan koottaisiin eri vakaumusten kirjat (ehkä myös rukousmatot ja krisifiksit) ja niitä voi pyytää.

        Outoa on, että ateistien mukaan ateismi ei ole mikään vakaumus. Ei kai huoneessa silloin voi olla mitään vakaumuksen vastaistakaan.

        Vai onko ateismi sittenkin vakaumus? Jonkinlaista uskonnonvastaisuutta sisältävä vakaumus. Siitäkö tämä hillitön palo hotelliraamattuja VASTAAN?

        Alkaa näyttää siltä, että uskonnonvapaus on Suomessa uhattuna, kun nuo ateistit yrittävät nujertaa

    • Kirkko käyttää niin paljon hotellien majoituspalveluita, kun piispat ja papit laukkaa hakemassa ekumeniaa...

      Talouspoliittinen ratkaisu.

    • Turhaa on

      Tosikristitty on tatuoinut Raamatun parhaat palat otsaansa ja opetellut loputkin ulkoa. Mitä siinä enää hotellihuoneisiin piilottamaan hömppälukemista.

    • Mirkä...
      • ohiajava

        Ei tuohon raamattuhotelliin ole kenenkään pakko mennä, saavat siellä rauhassa tutkia raamattujaan.

      • Juupa juu
        ohiajava kirjoitti:

        Ei tuohon raamattuhotelliin ole kenenkään pakko mennä, saavat siellä rauhassa tutkia raamattujaan.

        Minua yllättää tällä palstalla kirjoittavien ateistien vihamielisyys. Mistä tämä uskonto- ja kulttuuriviha.

        Näemmekö raamatturovioita, jonne ruskeapaitaiset ateistit kantavat Raamattuja samalla kun lukevat pornolehtiä.

      • Juupa juu kirjoitti:

        Minua yllättää tällä palstalla kirjoittavien ateistien vihamielisyys. Mistä tämä uskonto- ja kulttuuriviha.

        Näemmekö raamatturovioita, jonne ruskeapaitaiset ateistit kantavat Raamattuja samalla kun lukevat pornolehtiä.

        Suurinta osaa nyt tuskin liikuttaa asia. Mutta jotenkin huvittavia reaktiota kristityilta, ottaen huomioon miten todennäköisesti reagoisitte jos siellä olisi Dawkinsin Jumalharha, koraani tai jopa vaikka musta raamattu.
        Nalle Puh ja tao kirjaahan löytyy muuten joistain hotellihuoneista Raamatun sijaan.

      • #
        Juupa juu kirjoitti:

        Minua yllättää tällä palstalla kirjoittavien ateistien vihamielisyys. Mistä tämä uskonto- ja kulttuuriviha.

        Näemmekö raamatturovioita, jonne ruskeapaitaiset ateistit kantavat Raamattuja samalla kun lukevat pornolehtiä.

        Minusta olisi oikein, että mitään uskontoa ei suosita, vaan kaikki uskonnot olisivat samanarvoista huuhaata.

      • Juupa juu
        # kirjoitti:

        Minusta olisi oikein, että mitään uskontoa ei suosita, vaan kaikki uskonnot olisivat samanarvoista huuhaata.

        Vanha neuvostoliittolainen perinne. Sellaista ihailet. Voiuh...

    • evlut

      Minäkin ihmettelen ateistien vihaa. Ovatko he niin fiksuja kuin luulevat?

      • Juupa juu

        Eivät.

      • Suurinta osaa ateisteista ei oikeasti edes kiinnosta asia...
        Mutta miten itse reagoisit jos hotellihuoneen yöpöydän vetolaatikosta putkahtaisikin Jumalharha? Helponpaahan se on tuomita muita suvaitsemattomuudesta...

    • Miksi vihata?

      Pelkään vihamielisiä ihmisiä. Siksi pelkään ateistejakin.

      • Siinä tapauksessa sinulla on hyvä syy pelätä teistejäkin.

      • heh, heh

        Mistä muuten tunnistat ateistin, kun kuljet kadulla?

    • Juupa juu

      Huomatkaa, että ateistit ovat ahkeraan peukuttaneet tuota vessapaperi-kommenttia. Olen seuraillut ja yrittänyt miinustaa, mutta ateisteja liikkuu enmmän ja he ovat suuresti huvittuneita tuosta kakkahuumoristaan. Paljastavaa.

      • Minusta on paljastavaa miten pyrit asettumaan toisten yläpuolelle...eikös tuosta ollut jotain pyhässä kirjassasikin...se joka itsensä ylentää tai jotain.

      • Juupa juu
        gloriana_demeter kirjoitti:

        Minusta on paljastavaa miten pyrit asettumaan toisten yläpuolelle...eikös tuosta ollut jotain pyhässä kirjassasikin...se joka itsensä ylentää tai jotain.

        Ylä- ja alapuolta en kommentistani osaa päätellä. Mutta ateisti muokkaa todellisuuskuvaa haluamakseen. Paljastavaa tämäkin. Sinänsä väite on totta.

    • Tavallinen taavi

      Tämä on hyvä juttu. Ateistit eivät sanele tässä maassa kaikkea. Myös tavallisilla ihmisillä on oltava sanavaltaa eikä ateisteja pidä myötäillä kaikissa asioissa niinkuin ei toisen laidan ääriuskovaisiakaan. Hyvä että tässä tuli näin tolkullinen päätös.

      • Edelleenkään ateismi ei ole ääriuskonnollisuuden kääntöpuoli, vaan teismin. Suurintaosaa ateisteita (minut mukaanlukien) ei kiinnosta kirja yöpöydän laatikossa.

    • #+%@¤

      69% ihmisistä ei halua raamattuja hotelleihin, eli demokratia ei toiminut taaskaan.

    • AntiChrisu

      Hotelli teki oikean päätöksen, jos 10% vaatii raamatun ja 90% se on yhdentekevä niin silloin se kannattaa pitää. Raha tässä puhuu ei Pyhä Henki.

      Minusta kirjojen kuten raamattu ja koraani kieltäminen on turhaa ja tarpeetonta, sen sijaan pitää käyttää kaikki mahdollinen jotta ne vihamieleiset tahot jotka ottavat vaikutteita näistä kirjoista saadaan eliminoitua lopullisesti.

      • AntiChrisulle

        Perin tyypillinen ateistikommentti. Eliminoidaan! Koskahan minut noudetaan teloituskomppanian eteen?

      • Huhhuhhuh

        No huhhuh. Mikä on perusoikeuksien kunnioitus tällä tyypillä?

      • Hauskaa tuloo

        Vihamieliset ateistit pitäisi eliminoida vankilaan tai mieluiten mielisairaalaan, jee! Vihamielisiä ateisteja ovat antiteistit.

      • Maltti on valttia
        Hauskaa tuloo kirjoitti:

        Vihamieliset ateistit pitäisi eliminoida vankilaan tai mieluiten mielisairaalaan, jee! Vihamielisiä ateisteja ovat antiteistit.

        Noh. Ensin täytyy tarkkaan tutkia selvitäänkö tavallisella sosiaalisella tuella. Maltti on valttia.

    • Kansako?

      Ei kansa vaan pieni joukko aktiivisia uskovia joille ei yrityksen päätös kelvannut. Päätös ei ollut ateistien, muslimien tai Akuun uskovien vaan yrityksen oma linjaus joka ei uskoville kelvannut.

    • evlut

      Kyllä se oli kaikkien Suomen kristittyjen päätös. Sen yrityksen johtajat tiesivät.

    • Kummastuttaa!

      Ateisteja ottaa päähän kun eivät saa runtattua muita. Kostoksi kohtelevat kirjaa epäkunnioittavasti (vessapaperi-kommentti).

      Mitä kummaa ateistien päässä liikkuu? Miksei sieltä löydy lainkaan malttia ja suvaitsevaisuutta?

      • AntiChrisu

        Koska ateisteja on sorrettu Suomessa koko kristinuskon ajan ja sorretaan vielläkin, niin joidenkin ateistien maltti ja suvaitsevaisuus on koetuksella. Ja miksi harhaisia uskovaisia ja heidän vihaansa tulisi suvaita? Suvaistsevaisuus on typerää jo lähtökohtaisesti, pitäisi enneminkin puhua sietämisestä. Malttia pitäisi jokaisella olla koska ilman sitä tehdään typeriä päätöksiä kuten tullaan siihen tulokseen että Jumala on.

      • Kyllä minä ainakin kirjoja suvaitsen, enkä ole yhdenkään kirjan tuhoamisen puolesta.
        Hihhulit taas kohtelevat ihmisiä huonosti, haukkuvat, valehtelevat ja tekevät järjettömiä yleistyksiä. Missä se sinun suvaitsevaisuutesi on?

      • gloriana_demeter kirjoitti:

        Kyllä minä ainakin kirjoja suvaitsen, enkä ole yhdenkään kirjan tuhoamisen puolesta.
        Hihhulit taas kohtelevat ihmisiä huonosti, haukkuvat, valehtelevat ja tekevät järjettömiä yleistyksiä. Missä se sinun suvaitsevaisuutesi on?

        Tai enhän minä kirjoja suvaitse, vaan oikeasti tykkään ja arvostan niitä.

      • Kummastuttaa!
        AntiChrisu kirjoitti:

        Koska ateisteja on sorrettu Suomessa koko kristinuskon ajan ja sorretaan vielläkin, niin joidenkin ateistien maltti ja suvaitsevaisuus on koetuksella. Ja miksi harhaisia uskovaisia ja heidän vihaansa tulisi suvaita? Suvaistsevaisuus on typerää jo lähtökohtaisesti, pitäisi enneminkin puhua sietämisestä. Malttia pitäisi jokaisella olla koska ilman sitä tehdään typeriä päätöksiä kuten tullaan siihen tulokseen että Jumala on.

        Näin puhuu kirjoittaja, joka on aiemmin kommentissaan vaatinut tiettyjen ihmisryhmien eliminointia.

        Pelottavaa.

    • Mitä juttuja?

      Joidenkin kommentit saavat kauhunväreet aikaan. Jos tällaista tekstiä syntyy siitä, että Raamattuja on hotelleissa, millaista tekstiä ne laskevat suustaan keskenään. Minua alkaa huolestuttaa, mitä juttuja ateistiporukoissa puuhataan.

      • Missä ateistiporukoissa?

      • Mitä juttuja?
        gloriana_demeter kirjoitti:

        Missä ateistiporukoissa?

        No enhän minä niitä tiedä. Mutta jotain seuroja niillä on ja pitäisi varmaan tutkia onko siellä enmmänkin tuollaista ajattelua kuin AntiChrisulla. On aika huolestuttavaa jos on. Mutta en usko että kyseessä on yksittäistapaus kun katsoo monia muitakin kommentteja.

      • Kysymystä
        gloriana_demeter kirjoitti:

        Missä ateistiporukoissa?

        Oletko gloriana huolissasi tuosta AntiChrisun kommentista?

      • Mitä juttuja? kirjoitti:

        No enhän minä niitä tiedä. Mutta jotain seuroja niillä on ja pitäisi varmaan tutkia onko siellä enmmänkin tuollaista ajattelua kuin AntiChrisulla. On aika huolestuttavaa jos on. Mutta en usko että kyseessä on yksittäistapaus kun katsoo monia muitakin kommentteja.

        Vaikea mennä sanomaan miten pitkälle kyseisen henkilön viestit ovat idiootin kiihottamista. Näyttäisi minusta olevan sitä aika pitkälle.
        Mutta olisi näin ateistina kiva kuulla näistä kuvittelemistasi seuroista ja salaisista ateisti kokoontumisista...puhutko ehkä jostain Vapaa-ajattelijoista, joihin kuuluu vain pieni osa ateisteista?

        Ateisti voi toki olla fanaatikko mutta niinpä voi olla teistikin. Revipäs siitä yleistyksesi ja tarkoitushakuinen kauhistelusi.

      • Kysymystä kirjoitti:

        Oletko gloriana huolissasi tuosta AntiChrisun kommentista?

        Mistä niistä? Toki jos heppu oli tosisissaan, niin olisihan tuo huolestuttavaa. Epäilen kuitenkin, että teksti oli marttyyriksi heittäytyvän kiihottamista.
        Jos kuitenkin niin hupsusti on, että AntiChrisu on tosissaan, niin tuomitsen moisen ehdottamisenkin ja olen sitä mieltä, että jos ei ole uskonnonvapautta, ei ole vapautta lainkaan.

      • Huolestunut

        Juuri näin. AntiChrisu on ymmärtääkseni antiteisti, jollainen taistelee uskontoja vastaan aktiivisesti. Käsittääkseni palstan ateisteista huomattava osa on antiteistejä. Siksi he hyökkäävät uskontoja vastaan niin altyylisesti toistuvasti.

        Onneksi Suomessa on vielä uskonnonvapaus, jossa uskontoa saa vapaasti tunnustaa. Antiteistit tosin yrittävät rajoittaa tätä vapautta ja luoda niin sanottua uskontoneutraalia yhteiskuntaa. Miksi juuri uskontoneutraali? Miksi uskontoa tällä tavalla marginalisoidaan ja yritetään kaikkialle luoda ateistinen yhteiskunta? Eikö samalla logiikalla voitaisi luoda ateismineutraalia yhteiskuntaa?

        Yleisesti ottaen palstanb ateistikommentit viittaavat samaan poliisivaltion ideaan kuin AntiChrisunkin kommentit.

      • AntiChrisu
        Huolestunut kirjoitti:

        Suomi ja muutkin tarvitsevat turvaa vihamielisiltä uskovaiilta, ei siinä mitään sen kummempaa. Uskovaisia voi verrata terroristeihin, koska pelkoon ja vihaan kaikki uskonnot perustuvat.

        En ymmärrä miksi terrorismilta ei saisi suojautua? Monet hyväksyvät terroristien surmaamisen ennaltaehkäisevästi, itse en ensimmäisenä keinona sellaista käyttäisi koska voisi surmansa saada täysin viaton eli verratessa siis ateisti.

        Et ensimmäisenä!!!! Mutta sitten kohta...

        Ateistiongelmaan ontodella puututtava pikaisesti.

      • Huolestunut kirjoitti:

        Juuri näin. AntiChrisu on ymmärtääkseni antiteisti, jollainen taistelee uskontoja vastaan aktiivisesti. Käsittääkseni palstan ateisteista huomattava osa on antiteistejä. Siksi he hyökkäävät uskontoja vastaan niin altyylisesti toistuvasti.

        Onneksi Suomessa on vielä uskonnonvapaus, jossa uskontoa saa vapaasti tunnustaa. Antiteistit tosin yrittävät rajoittaa tätä vapautta ja luoda niin sanottua uskontoneutraalia yhteiskuntaa. Miksi juuri uskontoneutraali? Miksi uskontoa tällä tavalla marginalisoidaan ja yritetään kaikkialle luoda ateistinen yhteiskunta? Eikö samalla logiikalla voitaisi luoda ateismineutraalia yhteiskuntaa?

        Yleisesti ottaen palstanb ateistikommentit viittaavat samaan poliisivaltion ideaan kuin AntiChrisunkin kommentit.

        Olen minäkin antiteisti, sillä pidän teismiä haitallisena. En kuitenkaan aja uskontojen kieltämistä millään tasolla.

        Ja ajan myös nimenomaan uskonnonvapautta ja sekulaaria yhteiskuntaa.

        "Yleisesti ottaen palstanb ateistikommentit viittaavat samaan poliisivaltion ideaan kuin AntiChrisunkin kommentit. "

        Miten voit väittää näin? Ei pidä lainkaan paikkaansa ja joko olet lukenut palstaa erittäin valikoiden erikoislasit naamalla tai sitten yrität tarkoituksellista mustamaalausta. Suurin osa palstan(saati muista) ateisteista ei aja mitään tuollaista.

      • AntiChrisu
        Huolestunut kirjoitti:

        Et ensimmäisenä!!!! Mutta sitten kohta...

        Ateistiongelmaan ontodella puututtava pikaisesti.

        Jos kristiityjen suorittamaa väkivaltaa ei saada muuten loppumaan niin sitten kristityt on maksettava samalla mitalla korkoineen.

      • Huolestunut
        gloriana_demeter kirjoitti:

        Olen minäkin antiteisti, sillä pidän teismiä haitallisena. En kuitenkaan aja uskontojen kieltämistä millään tasolla.

        Ja ajan myös nimenomaan uskonnonvapautta ja sekulaaria yhteiskuntaa.

        "Yleisesti ottaen palstanb ateistikommentit viittaavat samaan poliisivaltion ideaan kuin AntiChrisunkin kommentit. "

        Miten voit väittää näin? Ei pidä lainkaan paikkaansa ja joko olet lukenut palstaa erittäin valikoiden erikoislasit naamalla tai sitten yrität tarkoituksellista mustamaalausta. Suurin osa palstan(saati muista) ateisteista ei aja mitään tuollaista.

        Tämä "sekulaari yhteiskunta" on peitenimi yhteiskunnalle, jonka julkisessa elämässä sallitaan vain ateistiset käytännöt.

        Kun uskonto ajataan yksityisten ovien taa, ollaan saavutettu negatiivinen uskonnonvapaus. Mutta positiivinenkin on olemassa.

        Juuri negatiivisen uskonnonvapauden liiallinen painottaminen johtaa uskontojen julkisen toiminnan kriminalisoimiseen. Tämä tarina kyllä tunnetaan eräästä maasta, jossa karvaiden kokemusten seurauksena uskonnollisuus vain vahvistuu.

        "sekulaari yhteiskunta" ehkä mutta sekulaari yhteiskunta ei.
        http://fi.wikipedia.org/wiki/Sekularismi

      • Huolestunut
        gloriana_demeter kirjoitti:

        "sekulaari yhteiskunta" ehkä mutta sekulaari yhteiskunta ei.
        http://fi.wikipedia.org/wiki/Sekularismi

        Kiinnostavaa. Mutta en jotenkin jaksa uskoa, että hamuaisit USA-tyyppistä sekulaaria yhteiskuntaa, jossa presidentit rukoilevat ja puhuvat Jumalasta puheissaan jne. Taitaa olla "sekulaari yhteiskunta" lähempänä toiveita.

    • 3+2

      Hotellien perusvarustukseen tapaavat kuulua Raamattu ja pornokanavat. Mikäs siinä, hupilukemista ja hupikatsottavaa.

      • Fixaatio

        Jännä tuo ateistien fiksaatio pornoon. Eikös se ollut ateistien juttuja jakaa pornoa lapsille Kolmen sepän aukiolla ja ehdotella pornoleffoja kouluihinkin!

    • evlut

      Ateistit eivät tunne kymmentä käskyä.

      • Todella outoa

        Tai eivät välitä. Tai välittävät, mutta tekevät tahallaan toisin.

      • Todella outoa kirjoitti:

        Tai eivät välitä. Tai välittävät, mutta tekevät tahallaan toisin.

        Kolme ekaa on täysin potaskaa mutta kyllä minä elän loppujen mukaisesti, vaikka en kymmentä käskyä noudatakkaan.

      • Höpöä vaan
        gloriana_demeter kirjoitti:

        Kolme ekaa on täysin potaskaa mutta kyllä minä elän loppujen mukaisesti, vaikka en kymmentä käskyä noudatakkaan.

        Elää niiden mukaisesti mutta ei noudata. Vissiin siinä semanttinen ero on. Asiallista ei. Kuvastaa ateistin takertumista lillukan varsiin. Samalla isoimmat käskyt saavat huutia. Varsinaista joutopuhetta.

      • Höpöä vaan kirjoitti:

        Noudattaminen vaatisi, että pitäisin kymmentä käskyä ohjenuorana, en pidä ja minulle on yhdentekevää mitä Raamatussa kustakin asiasta lukee.

      • Höpöä vaan
        gloriana_demeter kirjoitti:

        Noudattaminen vaatisi, että pitäisin kymmentä käskyä ohjenuorana, en pidä ja minulle on yhdentekevää mitä Raamatussa kustakin asiasta lukee.

        Niinhän sinä luulet, vaikka oletkin ynmpäristösi tuote siinä missä muutkin.

      • Höpöä vaan kirjoitti:

        Niinhän sinä luulet, vaikka oletkin ynmpäristösi tuote siinä missä muutkin.

        Niin? Tiesitkö että Raamatun hyvät jutut ovat kaikkea muuta kuin originelleja?
        Myös Raamattu on kulttuurin tuote, ei toisin toisin päin.

      • Höpöä vaan
        gloriana_demeter kirjoitti:

        Niin? Tiesitkö että Raamatun hyvät jutut ovat kaikkea muuta kuin originelleja?
        Myös Raamattu on kulttuurin tuote, ei toisin toisin päin.

        Se ei muuta sitä, että sinäkin olet ympäristösi tuote ja siihen ympäristöön sattuu kuulumaan Raamattu (tykkäsit tai et). Ja mitä tuohon originelliuteen tulee, kyse on siitä miten katsotaan. On se aika originelli, koska toista täysin samanlaista ei ole. Mutta onhan siinä jotain samaa kuin muualla. So what? Mitä yrititkään sanoa? Tuskin mitään muuta kuin että olet eri mieltä kanssani, vaikka et tiedäkään miksi voisit olla eri mieltä. No se on ok, että HALUAT olla eri mieltä.

    • evlut

      Mitä vikaa on toisessa käskyssä mielestäsi?

      • Minullekko yritit vastata? Jos näin niin eihän minulla ole mitään herroja, saati jumalia.

      • Höpöä vaan
        gloriana_demeter kirjoitti:

        Minullekko yritit vastata? Jos näin niin eihän minulla ole mitään herroja, saati jumalia.

        "Jonkun Jumala on juuri se, mihin hän sydämen pohjasta luottaa ja uskoo."

        "Minun on selitettävä tätä kouriintuntuvasti käyttämällä arkipäivän esimerkkejä päinvastaisesta menettelystä, jotta käsky oikein ymmärrettäisiin ja otettaisiin varteen. Moni ajattelee, että hänellä on Jumala ja kaikkea tarpeeksi, kun hänellä on rahaa ja omaisuutta. Hän luottaa siihen ja rehentelee sillä niin itsevarmana, ettei piittaa kenestäkään yhtään mitään. Huomaa: jumala hänellä onkin, nimeltään Mammona, toisin sanoen raha ja omaisuus. - - -

        Samalla tavalla on jumalansa silläkin, joka häikäilemättä luottaa suureen oppineisuuteensa, viisauteensa, valtaansa, sukulaisuussuhteisiinsa ja hyvään maineeseensa, ei kuitenkaan ainoa oikea Jumala. Tämänkin voit nähdä siitä, miten ylimielisiä, varmoja ja ylpeitä sitä ollaankaan tuollaisista onnen lahjoista, ja miten epätoivoisia, jos niitä ei ole tai jos ne menetetään. Siksi toistan vielä tämän kohdan oikean selityksen: se että ihmisellä on Jumala, merkitsee, että hänellä on jotakin, mihin hänen sydämensä täysin luottaa."

        Luther

        http://www.evl.fi/tunnustuskirjat/ik/1kasky.html

        ""Jonkun Jumala on juuri se, mihin hän sydämen pohjasta luottaa ja uskoo.""

        Se on sinun määritelmäsi...tai oikeammin se on sitaattisi kun olit liian laiska kirjoittaaksesi asiaa omin sanoin.

        En siltikään näe kakkos käskyä merkityksellisenä.

        "Samalla tavalla on jumalansa silläkin, joka häikäilemättä luottaa suureen oppineisuuteensa, viisauteensa, valtaansa, sukulaisuussuhteisiinsa ja hyvään maineeseensa, ei kuitenkaan ainoa oikea Jumala."

        Minulla ei kuitenkaan ole jumalia, vaikka luotankin täysin sydämmin että: hyviä asioita tapahtuu, ihminen ei ole kokonaan paha, universumi on kaunis ja ihmeellinen jne.

        No niin. Todistapa ateistille että hänellä on jumala niin ateisti vastaa: EIPÄS EIPÄS EI VARMASTI!!!!

        Se siitä

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia

      Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell
      Maailman menoa
      277
      6114
    2. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      64
      3138
    3. Sinä eräs, pyydän......

      AUTA mua ole kiltti. Ei mun takia vaan.... Miten saan sut kiinni?
      Ikävä
      200
      2961
    4. Kohta katson sun kuvaasi

      ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa
      Ikävä
      23
      2322
    5. Nimikirjaimet

      Kuka kaipaa ketä 🥰
      Ikävä
      73
      1797
    6. VOI TÄTÄ ILON

      JA ONNEN PÄIVÄÄ 😂
      Tuusniemi
      146
      1572
    7. Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan

      Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a
      Maailman menoa
      191
      1513
    8. Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi

      jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?
      Ikävä
      162
      1468
    9. Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?

      Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?
      Ikävä
      112
      1428
    10. Mies, ajattelemmekohan toisiamme juuri nyt?

      Olet mielessäni, vanhempi mies
      Ikävä
      88
      1343
    Aihe