Hei! Toivottavasti edes joku vaivautuu vastaamaan. Eli, olen 14v. tyttö ja elämäni on ihan pilalla ja menee kokoajan vaan enemmän. En oo ite ajatellu ennen että voisin olla masentunut, koska ajattelin jotenkin että miten juuri minulla voi olla.. Mulla on kavereita, mutta ei paljon semmosia "ystäviä".
N. 2kk sitten meinasin tehä itsemurhan, tuntu ettei oo kavereita, ja että oon pelkkä läski vaan (tuntuu kyllä vieläkin..). Jouduin huolehtimaan paljon pikkusisaruksistani (6v., 8v ja 11v.), laitoin ne aamulla kouluun, hoidin niitä ja muutenkin huolehdin niistä niinku omista lapsista. Asuimme aika korvessa, joten kavereiden luona en paljon päässyt käymään. Koulussa olin iloinen, koska en halunnut näyttää pahaa oloani kenellekkään. Itkin lähes joka ilta...
Sitten yhtäkkiä äiti sanookin "me varmaan erotaan iskän kans"... Se oli mulle ku puukon isku!! Itken aika herkästä, itkin melkeen koko seuraavan yön. Äiti ja iskä ei enää ollu yhtäaikaa öitä kotona...
No nyt, ne on eronnu, me lapset asutaan äitin kanssa. Ajattelin että asiat muuttuu paremmaksi kun muutetaan. Täällä pitäs olla kavereita.. Eka viikko oli ihan kiva, sillon tuntu että nyt elämä muuttuu paremmaksi, mutta ei.. Ei mulla nytkää kovin paljo kavereita täällä oo (ollaan asuttu täällä n. 1kk). Oon miettiny että miks en edes tehny sitä itsemurhaa, mutta oon hoksannu että kestän vaan mun koiran takia! Sitten vielä seki, että kaikki on nii laihoja ja minä läski.. (43kg/163cm)
Ihan vasta juteltiin äitin kanssa jotakin, mulla yhtäkkiä vaan meni hermot ja sanoin sille paljon mitä oon pitäny sisällä kauan, esim. sen että mua ärsyttää ku nään iskää vaan 2 viikonloppua/ kk,., Sitte vaan itkin suunnilleen kokopäivän ja äiti tuli sitten sanomaan että pitäis jutella, sanoin että eikä tarvi.. Äiti sano että se hommaa jonku ammattiauttajan jos en piristy ja se sano myös että oon masentunu.
Ite oon aina aatellu jotenki että en voi olla masentunu ku ite tietäisin sen.. Ja nyt aloin miettimään että oonkohan oikeasti sitten masentunu!?. Toivottavasti joku jaksaa lukea ja antaa neuvoja.! Ajattelen että en voi olla masentunut koska kukaan kaverikaan ei oo..
Sitten se, että syön välillä ihan vähän, vain kaks kertaa päivässä, välillä taas ihan liikaa, joten en usko että mulla ois syömishäiriökään vaikka jotku sanoo että mulla on anoreksia ku en syö ja yritän laihuttaa.. AUTTAKAA JA SANOKAA MIKÄ MULLA ON KU KAIKKI TUNTUU IHAN PASKALTA..
Olenko masentunut?
32
608
Vastaukset
- Nimim 5 vuotta masentunu
Kertoisitko enemmän oireista mitkä liität mahdolliseen masennukseen. Nyt kirjoitit enemmänki mitä sinulle on tapahtunut. Ja ei, et ole lihava!
- ehkä masentunut
No en oikeen osaa enää ees piristyä, vaikka oonkin yrittäny ja paljonki! Suunnilleen joka päivä vaan mietin kuinka paskaa mun elämä on.. Saatan vaan yhtäkkiä alkaa itkemään ja miettiä että miks ees enää elän. En halua kertoa kellekkään kuinka huonosti mulla on koska ei se oo muitten ongelma ja en halua kaataa sitä toisten niskaan.
Puhuttiin vähän äitin kans mutta en oikeestaan sanonu sillekkään paljon.. Kyllä se nyt ymmärtää että mun ei tarvi hoitaa niin paljon. Musta tuntuu että mulla on paljonki kavereita mutta siltikään ei oo .. Ihan ristiriitasta.
En oikeen tiiä mitä vois luokitella oireiksi, mutta varmaan tuo että en piristy ja ei oikeen kiinnosta enää mikään.. Sitten ku alotan tekemään jotaki, en jaksakkaan tehä loppuun ja ei oikeen kiinnostakkaan.
- Keissa
Kyllä olet masentunut tai oikeastaan enemmänkin väsynyt. Noiden lukemien perusteella et kyllä läski ole, ei sinne päinkään. Kuitenkin tämä tunne on sinulle varmaan todellinen, että et hyväksy itseäsi.
Olen noin nuori ja sinun tehtävä ei ole kyllä olla olla sisarustesi hoitaja. Sinun paikkasi on nyt käydä koulua, tavat kavereita ja elää nuoren lailla. Tuo vanhempien ero verottaa myös voimiasi.
Sinulla varmaan on tilanne, että äiti ei ehdi tai hänellä on työpaineita joten osa nuoempien kaitsemisesta paikkaa sinun herteillesi.
Ongelmsi on että joudut olemaan liian aikaisn aikuisen roolissa. Sinun iässä on jo ihan riitävävsti haastetta sopeuta omaan elämänsä mylläkään murrosiän: lapsuuden ja aikuisuuten vaiheen taistellessa sielussa.
Olet topakka tyttö. Puhu äitisi kanssa. Hyvä ajatus myös tuo ammattiapu. Tietenkin äitisikin on nyt herkällä milelellä kun on tuo ero, mutta hänenkään tukijaksi ei nuorella resussit riitä.
Kirjoittele taas!- ehkä masentunut
Nyt kun sain vähän puhuttuä äidin kanssa, se hoksas itekki ettei mun pitäs hoitaa niin paljon. Musta vaan tuntuu että äiti käy vaan joka ilta ja viikonloppuina varsinkin ryyppäämässä., En tiiä käykö se oikeasti, mutta siltä tuntuu ja kerran ku se aamulla lähti viemään mua kouluun , autossa oli kalja tölkkejä ja ei ne varmaan itestään oo tyhjentyny...
Tähän asti oon ajatellu vaan että tää on tätä murrosikää.. Mutta en enää usko että tää on pelkkää murrosikää.... En vaan jotenki pysty puhumaan äitin kans, en varmaan luota enää siihen niin paljon.. Enkä kyllä tosiaankaan oo oikeen päässy elämään NORMAALIA nuorten elämää, mitä oon kuunnelllu ku ne "kaverit" kertoo....
Enkä kyllä tiiä että mitä tekisin, kaikille oon sanonu että menee mahtavasti ja vissiin oon hyväki näyttelijä kun kaikki uskoo.
- ehkä masentunut
Ja tosiaan mua on kiusattu 3. luokalta lähtien. En vaan jotenki kykene menemään juttelemaan kenellekkään.. Ajattelen aina että ei mulla kuitenkaan oo niin isoja ongelmia ku muilla ja että kun mulla ei tän isompia ongelmia oo, nii niitäkään ei kannata kenenkään niskoille kaataa.
Niinku jo aikasemmin kirjotin, sanon kaikille että mulla menee hyvin ,mutta sisältä oon ihan tyhjä!
ÄÄÄ! Tää on hirveetä vaikkei välttämättä siltä kuulostakkaan..
Ja se vielä, kiitos jos jaksatte vastata!- ehkä masentunut
Siitä kiusauksesta, mua koulukiusattiin niin paljon että en uskaltanut enää mennä kouluun, mutta en uskaltanut sanoakkaan siitä kenellekkään..
- ehkä masentunut
Nyt vaan tuntuu siltä että pitäs jollekki saaha sanottua, oon niiin kauan pitäny sisällä kaiken! Mutta minkäs teet, kun ei ookkaan kelle kertoa.. Ja ei, en pysty terkkarille mennä, oon vasta muuttanu , enkä oo ees nähny terkkaria, joten en pysty... ääähhh... EIKÖ OIS MITÄÄN APUA?
- Nimim 5 vuotta masentunu
Olet selvästi masentunut ja tarvitset apua! Mitä jos kertoisit aluksi vaikka äidillesi näistä vaivoista ja hän ottaisi yhteyttä koulusi terkkaan? Näin tämä terkka olisi jo tietoinen joistakin sinun asioista ennen ku menet hänen vastaanotolle. Näin terkka voisi itse alkaa kyselemään sinulta asioita jottei sinun tarvitse itse kertoa kaikkea joka on hyvin rasittavaa ja voimia vievää. Eli huomenna äidin pakeille! Ei sinun tarvitse äidillekkään kertoa ihan kaikkea, sanot vaan että olet masentunut tai että olet tosi väsynyt. Näin tämä voisi olla helpompaa. Tsemppiä sulle!
- ehkä masentunut
Nimim 5 vuotta masentunu kirjoitti:
Olet selvästi masentunut ja tarvitset apua! Mitä jos kertoisit aluksi vaikka äidillesi näistä vaivoista ja hän ottaisi yhteyttä koulusi terkkaan? Näin tämä terkka olisi jo tietoinen joistakin sinun asioista ennen ku menet hänen vastaanotolle. Näin terkka voisi itse alkaa kyselemään sinulta asioita jottei sinun tarvitse itse kertoa kaikkea joka on hyvin rasittavaa ja voimia vievää. Eli huomenna äidin pakeille! Ei sinun tarvitse äidillekkään kertoa ihan kaikkea, sanot vaan että olet masentunut tai että olet tosi väsynyt. Näin tämä voisi olla helpompaa. Tsemppiä sulle!
En vaan jotenkin luota tarpeeksi äitiini... :( Oon monesti yrittäny sanoa sille, mutta en vaan saa sanoja suustani..
- minjjjgfyhg
Hei, viestisi kosketti. Sinulla on liian paljon taakkaa harteillasi. Olet hoitanut pikkusisaruksiasi ja varmaan vanhempien eroprosessi on vaivanut jo pitemmän aikaa. Lisäksi, teillä ei tunnu olevan kotona aikuista, kun äitisi kamppailee omien ongelmiensa kanssa. Sinun kuuluu olla vielä lapsi!
Alhaisesta painostasi ja laihdutusinnostasi pelkään, ettet (ole jo) sairastu anoreksiaan. Se on katala sairaus, tiedän kokemuksesta. Oireilet nyt paljon, ei noin nuoren kuulu tuollasia asioita murehtia kuin mitä sinä joudut. Taistele anoreksiaa vastaan, siitä aiheutuu paljon muutakin kurjaa.
Onko sinulla ketään aikuista ihmistä, jonka kanssa pystyisit puhumaan tilanteestasi? Noin suurta kuormaa ei kukaan jaksa. Netistä löytyy erilaisten auttavien puhelinten numeroita, esim. heti googlella löytyi nuorten kriisipiste, löydät varmaan itsekin sen tai jonkun muun. Olisiko sinne helpompaa soittaa anonyymisti?
Ilmoittelehan itsestäsi, suuri halaus! Pidä itsestäsi huolta.- ehkä masentunut
Meillä ei tosiaankaan oo kotona silleen aikuista, muutakun minä..
Ei oikeen oo ketään kenen kanssa pystyisin puhumaan. Joo, vois tosiaan olla helpompi soittaa! Kiitos!!
Ilmoittelen. Kiitoksia, yritän..
- Tuskallinen lapsuus
Sun painoindeksisi on alle 17, mikä kertoo jo alipainosta! Mene rohkeasti terkkarin luokse ja kerro huolistasi, vaikka sitten niin että ensin kerrot äidille joka voi kertoa terkkarille.
Olet vielä niin nuori, että voit tervehtyä. Mä olen 33v mies jota kiusattiin koko peruskoulun ajan. En uskaltanut puhua asiasta, enkä uskonut että mua voisi vaivata mikään masennus tms. Lisäksi pelkäsin leimaantumista.
Olin hyvin lähellä itsemurhaa 15 vuotiaana, siinä lopulta kuitenkaan onnistumatta. Loppujen lopuksi vaihtoehtona oli reilusti yli kaksikymppisenä joko itsemurha tai avun hakeminen, valitsin jälkimmäisen.
Ainoa vaan, että kaikki tämä on tuhonnut mut sisältä päin niin täydellisesti, etten kykene enää täysin normaaliin elämään. Mietin toisinaan että kunpa olisin hakenut apua ajoissa...
Sulla on vielä mahdollisuus muuttaa asioita, tee kaikkesi sen eteen. En soisi kenellekään sitä mitä ite olen joutunut kokemaan.- ehkä masentunut
Mä en vaan pysty puhumaan kellekkään.. Varsinkaan äitille, tai terkkarille.
" En uskaltanut puhua asiasta, enkä uskonut että mua voisi vaivata mikään masennus tms. "
- minjjjgfyhg
Hei taas,
kirjoitit jo tänne. Se on hyvä alku:)
Ota askel kerrallaan. Kokeile vaikka sitä anonyymiä soittoa. Tai lähesty sitä terkkaria soittamalla, voi olla helpompaa kuin kasvotusten.
Kävin ikäisenäsi (pakosta) psykiatrilla, enkä pystynyt hänelle avautumaan. Koskaan. Hoitosuhde kesti reilun vuoden, Nyt aikuisena se puhumattomuus harmittaa, mutta asiat tuntuivat niin noloilta, hävetti, enkä pystynyt olemaan mistään rehellinen. Olisi ollut helpompaa vain lätkäistä kaikki pöydälle. Psykiatri on kuullut työnsä aikana vaikka mitä, vanhempien hullut teot ja omat asiat, jotka itsestä tuntuu liian häpeällisiltä, on psykiatrille arkipäivää. Hän ei pidä sinua eikä perhettäsi kummajaisena. Hänen työnsä on nimenomaan auttaa sinua.
Toivottavasti rohkaistut ja puhut jollekin aikuiselle, joka ottaa ongelmasi asiakseen ja auttaa sinua. Muista, että sinua ajatellaan. Pidä itsestäsi huolta.- ehkä masentunut
Saa nähä tuleeko tästä taas mitään.
Mua vaan yhtäkkiä alko hirveänä masentamaan. Ei kavereittenkaan seura enää kiinnosta samanlaila kun ennen. Alko ne jo vähän kyseleen että onko kaikki hyvin, mutta en niillekkään voinu oikeen kertoa. Joku sano jotain tähän tyyliin "ooksää masentunu?". Meinasin ruveta itkeen.. Jotenki se vaan tuntu niin hirveältä!
Käytiin shoppailemassa, ja muut kokkeili bikineitä, ite en kehtaa niitä käyttää, joten olin vaan hiljaa.. Sitten vaan alko masentamaan, en oikeesti ossaa ennää pittää samanlai hauskaa ku ennen. :(
Ei, en pysty ees soittamaan.. Kirjoittaminen on ainoa asia miten voin jollekkin kertoa tästä.. Ja tämänkin vain tänne.
Terkkarilla oon aina sanonu että syön hyvin, ja koulussakin syön. Kaiken oon sanonu olevan hyvin (vaikka todellisuudessa kaikki on yleensä just toisinpäin!).. ehkä masentunut kirjoitti:
Saa nähä tuleeko tästä taas mitään.
Mua vaan yhtäkkiä alko hirveänä masentamaan. Ei kavereittenkaan seura enää kiinnosta samanlaila kun ennen. Alko ne jo vähän kyseleen että onko kaikki hyvin, mutta en niillekkään voinu oikeen kertoa. Joku sano jotain tähän tyyliin "ooksää masentunu?". Meinasin ruveta itkeen.. Jotenki se vaan tuntu niin hirveältä!
Käytiin shoppailemassa, ja muut kokkeili bikineitä, ite en kehtaa niitä käyttää, joten olin vaan hiljaa.. Sitten vaan alko masentamaan, en oikeesti ossaa ennää pittää samanlai hauskaa ku ennen. :(
Ei, en pysty ees soittamaan.. Kirjoittaminen on ainoa asia miten voin jollekkin kertoa tästä.. Ja tämänkin vain tänne.
Terkkarilla oon aina sanonu että syön hyvin, ja koulussakin syön. Kaiken oon sanonu olevan hyvin (vaikka todellisuudessa kaikki on yleensä just toisinpäin!)..Kaverit ei enää pysty sua auttamaan. Oot siinä pisteessä että lääkäri on ainut vaihtoehto. Älä ajattele tätä minään kauhukuvana vaan pelastuksena. Olet nuori ja elämää on vielä edessä. Olen itse läpikäynyt todella vakavan masennuksen ja meinasin lopettaa elämäni. Nyt apua saaneena toivon että kukaan ei enää ole siinä pisteessä että loppu on ainoa vaihtoehto. Please, käy kertomassa masennuksesa oman kaupunkisi psykiatrian poliklinikalla. Oma lääkäri ei välttämättä ota asiaa kuuleviin korviinsa. Nimim. kokemusta on...
- ehkä masentunut
Dr.Morphin kirjoitti:
Kaverit ei enää pysty sua auttamaan. Oot siinä pisteessä että lääkäri on ainut vaihtoehto. Älä ajattele tätä minään kauhukuvana vaan pelastuksena. Olet nuori ja elämää on vielä edessä. Olen itse läpikäynyt todella vakavan masennuksen ja meinasin lopettaa elämäni. Nyt apua saaneena toivon että kukaan ei enää ole siinä pisteessä että loppu on ainoa vaihtoehto. Please, käy kertomassa masennuksesa oman kaupunkisi psykiatrian poliklinikalla. Oma lääkäri ei välttämättä ota asiaa kuuleviin korviinsa. Nimim. kokemusta on...
En yksinkertaisesti pysty. Ensinnäkään en pysty puhumaan näistä asioista kenellekkään, ja toiseksi, en pystyis mennä äitin tietämättä, ja en halua että se ees tietäis että oon masentunu, jos ees oon.
Ehkä se ois vaan kaikille helpompaa jos mua ei olis.
- minjjjgfyhg
Hei,
Hyvä kuitenkin, kun menet kavereiden kanssa jonnekin, joskus se saattaa viedä edes hetkellisesti ajatukset pois kurjista asioista. Älä luovuta siinä, tarvitset muuta ajateltavaa.
Kaverit usein, etenkin porukassa (ja jos itsellä ei ole ollut samanlaisia huolia lainkaan) voi olla ymmärtämättömiä ja "pinnallisia", joten syvällistä keskustelua voi olla turha odottaa. Kahden kesken, etenkin, jos joku toinen on hiljattain kokenut omien vanhempien eron, voi olla helpompi johdattaa juttu eroon ja kysyä, miten toinen on erosta selvinnyt. Mutta ikäistesi seura on silti tärkeää, uskalla heittäytyä mukaan äläkä jää kotiin.
Edelleen, hyvä, kun pystyt kirjoittamaan. Ja edelleen ahdistan sinua soittamisajatuksesta. ihan oikeasti, tarvitset aikuisen, jolle voit puhua. Nuo asiat kun eivät vain selviä itsestään. Mutta sinä kyllä selviät, usko pois, vaikka siltä ei varmaan tunnukaan. Usko itseesi.
Tykkäät kiduttaa itseäsi laihduttamalla. Se ei auta tilannetta. Kukaan ei herää kunnolla laihdutukseesi, ennen kuin olet siinä jo liian pitkällä. Lopeta se nyt heti, autat sillä paljon itseäsi. Tiedät kyllä itsekin, että olet hemmetin laiha jo nyt.
Voi hyvin, halaus. - minjjjgfyhg
Mitä kuuluu?
- ehkä masentunut
No aika huonoa.. Kotona vaan illat pitkät oon. Käyn koulussa, tai sitten en, riippuu huvittaako.
Toisaalta myös yhellä lailla hyvää, kun saan hevoset takasin. Nekin piti viiä yhelle äitin tuttavalle kauas, kun ei tässä elämäntilanteessa pystynyt pitämään, mutta kohta nekin kuitenkin tulee takas. Saa silti nähä että pysyykö mulla vielä kiinnostus , ku yhessä vaiheessa ei enää niin paljon kiinnostanut. Jospa sitä vähän piristyisinki kun ne hevoset tulee takasin.
NYT on ihan hirveä olo.. Nytki oon vaan nukkunu koulun jälkeen. Toivon kokoajan että en enää heräiskää.
Ei, en vaan pysty ees soittamaan.
- minjjjgfyhg
Hei taas,
kiva, kun jaksoit vastata! Olet ollut paljon mielessä.
Kiva, jos hevoset taas piristäisivät sua! Toivottavasti ne "pakottaa" sut liikkeelle, vai onko niillä myös muu hoitaja? Toivottavasti kumminkin, yksin niiden hoitaminen on ymmärtääkseni aina kova homma.
Onko sieltä koulusta oltu yhteyksissä, jos et ole aina paikalla?
Kovasti harmittaa, kun kukaan ei näe tarpeeksi pahaa oloasi puuttuakseen siihen. Voisitko vielä puhua äidillesi ja sanoa, että soittaa vaikka terkkarille ja selittää tilanteesi? Olet liian tärkeä jäädäksesi ilman apua.
Yritä jaksaa koulun penkille.
Ei nämä sanat varmaan auta, mutta niin kovasti toivoisin, että saisit apua.- ehkä masentunut
Hei, nyt on pari päivää ollu jotenki parempi olo ku oon ollu kavereitten kans, mutta välillä vaan masentaa ihan hirveästi ja tekis mieli kuolla.
Jep, on hevosilla muitakin hoitajia, ei tarvi yksin kaikkea tehä.
Noh, oon oikeestaan aina sanonu äitille että oon sairas tai jotain, ja ei äiti varmaan vois kuvitellakkaan että valehtelisin sille. (ehkä parempi niin)
Luulen, että pystyisin isälle paremmin puhumaan, mutta nyt nään sitä vaan 2 viikonloppua/ kuukausi... Isä on jotenki paljon huolehtivaisempi ja en tiiä, mutta varmaan luotan siihen enemmän.
Mutta jeps, jos sitä pysys eees vähän aikaa pirteämpänä ku on pienimuotoinen "loma", ku on helatorstai vapaa ja sitten sain vapaaksi myös perjantain, kun isä tulee pitkästä aikaa etelästä(:!
- nuorirampa
Hei!
Itse olen juuri 15 vuotias tyttö. Tuntemukseni ovat samat, vaikka elämäntilanne eri. Ei sisaruksia, eikä vanhempien eroa. Äidin kanssa sellaiset välit, että en pysty omista tunteistani tai asioistani juttelemaan... Äiti suuttuu ja huutaa pienimmästäkin virheestä... Enkä isän, vaikka meillä paremmat välit. En edes aina pysty heille kertomaan, vaikka olisin kipeä, että en jaksa mennä kouluun/tunnen itseni kipeäksi. Omalla äidilläni oli pari vuotta sitten masennus ja veikkaan että on tulossa takaisin. Isä nyt on hieman hajamielinen, joka on yleisin syy heidän riitelyihinsä.
Mutta, siis olen myös kyllästynyt kaikkeen, kavereita on, mutta kuitenin tuntuu että olen yksin, samallailla kuin sulla. Käsissä pieniä arpia, samoin pohkeessa polven lähellä. Koulussa olen tykännyt käydä, mutta nykyään jo herääminen on täynnä taistelua... Tuntuu, etten ole enään tarpeeksi hyvä. Tuntuu, että koulussa kaikki on kauniimpia, hoikempia kuin minä. Parempia... (mitat 45/157.5)
Olenkin miettinyt tässä jo vakavasti, miten päätän kaiken... Paras tapa varmaankin lääkkeillä...
Toivottavasti sinä päädyt siihen ammattiauttajaan, etkä siihen vaihtoehtoon kuin minä!
Haleja ja voimia! - ehkä masentunut
Hei!
Ymmärrän tosiaankin sinua, koska melkein samanlainen tilanne! Oon ollu masentunu monta kuukautta, mutta viime viikonloppu oli ainoa, milloin oon osannu nauttia elämästä! Kun oltiin isällä, jotenki vaan nautin koko viikonlopun, mutta heti ku tultiin takas äitille... heti loppu se nauttiminen.. Mä vaan jotenkin alan inhota äitiä ku se on niin lapsellinen ja kaikkea, vaikka se yrittääkin välillä auttaa.. silti..
Harmi jos todellakin päädyt lääkkeisiin:(.. Mietin itse juuri tänään vaihtoehtoja, ja ajattelin että lääkkeet ois ehkä paras vaihtoehto... Mutta en voi vielä, en voi jättää koiraani vielä. Äiti on kyllä myymässä sitäkin jo..... Että saa nähä kauanko kestän tätä! Äiti on kaikkea muka myymässä.. Se ei vissiiin tajua mistään mitään..
Kiitos sulle! ja takasin haleja ja voimia ! - ehkä masentunut
Luulin jo että osaan nauttia edes vähän elämästä. Ei se enää onnistu! Paitsi isän kanssa. Musta tuntu eilen päivällä että kuitenki äitillä on joku uus mies, josta se ei oo puhunu meille. Noh, tuun sitten ulkoa, niin eiköhän täällä ole äiti uuden miehensä kanssa... Pysyin sitten koko illan omassa huoneessa, oon nii järkyttyny! En syöny iltapalaa, enkä myöskään aamupalaa, koska se oli meillä _yötä_ ja siitäkin oon jotenki järkyttyny että yhtäkkiä äiti tuo jonku meille ihan tuntemattoman miehen tänne ja se jää vieläpä yöksi ja ne nukku samassa yhen hengen sängyssäki... Haluan pois!!!
Välillä en pysty hengittäänkää, mua vaan ahistaa niiin paljon. Aiemmin ajattelin että en oo enää masentunu, nyt kaikki on hyvin. Eipä oo enää... En jaksa enää mitään, koe numerotki laski ysistä 5-7..- nuorirampa
Hei!
Anteeksi, etten ole ehtinyt tänne kirjoittaa! Nyt oli kuitenkin pakko tulla vaikka aikaa ei hirveästi ole. Koko ajan kiire...
Ittellänikin on aina välillä vaikea hengittää... Viimeksi tänään. Tää päivä on muutenki ollu sanonko mistä! Kaverit valittaa niin turhanpäiväsistä asioista. Se ahdistaa, mutta en tiedä miksi.
Kulissit, jotka olen pitänyt tähän asti hienosti pystyssä, sortui. En vain jaksanut enää. En puhunut kenenkään kanssa. Vetäydyin kavereiden seurasta. Kaiken huippu: kesken yhteiskuntaopin tuntia (katottiin onneks leffaa) nappasin penaalista harpin, kun ei muuta terävempää ollu ja viilsin. En vain voinut sille mitään. Olisin varmaan lintsannut koko päivän, mutta en pystynyt..
Sit äidistä vielä. Siis mun ja äidin välit ei oo parhaimmasta päästä. Tänään meinasin purskahtaa itkuun ku olin ihan väsynyt ja äiti kysy miks. No vastasin et mukamas koulun takii. Äiti vastas siihen, et eihän koulu oo raskasta. Siis siihen älä valita- tyyliin.
Toivottavasti sulla menee paremmin! Haleja ja voimia!
- ehkä masentunut
Hyi :s
En saa henkeä.. Mulla oksettaa.. Mulla on pahaolo... - ehkä masentunut
En kestä enääääääää yhtään, ehkä mun elämä oli tässä.. Kaveritki syyttelee mistä sattuu että oisin puhunu jostain paskaa...........
- Keissa
Vanhempien muuttaminen erilleen on kova stressi nuorelle. Olet varmaan jotenkin mustasukkainen äidistäsi, kun hänellä on mies. Se on ihan luonnolista. Kun aikuistut ja itsenäistyt olet entistä riippumattomampi vanhemmista. vaikka he ovat edelleen ja aina tärkeitä elämässäsi. Jos äitisi on nyt iahastunut niin koet että sinut on jollakin tavoin jätetty sivuun.
Kyllä tuo alakulo on ohimenevää ja sinähän osaat välistä jopa kokea helpompia hetkiä. Toivottavasti innostut vielä niistä hevosista ja saat iloa kavereiden kanssa puuhastelsuta.
Iloista kesää! Aurinkoa ja lomahetkiä! - 757575
Hei aloittaja. Kuulostat monin paikoin samalle kuin minä nuorena. Se aika oli todella raskasta ja apua en minäkään saanut. Nykyisin apua pitäisi saada helpommin kun netistä löytyy erilaisia vaihtoehtoja.
En huomannut että kukaan olisi puuttunut äitisi juomiseen tässä, mutta tuohan nyt näkyy ikävän selkeästi: äitisi juopottelee ja pikkusisarukset jäävät sinun kontollesi. Tuo on jo lastensuojelun piiriin kuuluva asia. Voiko joku laittaa suorat linkit ja puhelinnumerot joka tietää?
Minä voin laittaa tällaisen linkin, käy chattailemassa täällä. Jo se että perheessä käytetään alkoholia, voi aihettaa masennusta, huonoa itsetuntoa.
http://www.helppimesta.fi/Kolo/ - ehkä masentunut
Okei, ehkä oli ihan tyhmää edes kirjoittaa tänne. Ajattelin ehkä liikaa, että tämä auttaisi. Noh, kiitos kuitenki teille. Ja voin sanoa että elämä mennyt vaan alamäkeä... Ja joo ajatelkaa vaan että oon mustasukkanen äitin miehestä!... Mieti nyt, hyvä jos on entisestä eronnu nii on jo uus.. & seki vielä että hyvä innostua hevosista jos ei pääse paljon koskaan tallille kun äiti menee miehensä kanssa eikä ota mukaan. Mmm joo olen hyvin mustasukkanen... Ajatelkaa mitä ajattelette.
No, ehkä on parempi etten enää kirjottele ja jään tänne yksin.! Kiitos hei - Anonyymi
Tärkein asia on puhua siitä jollekin!
Vaikka sitä ei uskoisi niin se oikeasti auttaa.
Monesti stressikin voi aiheuttaa sellasen vähän masentuneen olon mutta kun puhuu siitä jollekin
Niin on paljon helpompaa päästää irti kaikesta turhasta ja voida hyvin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla1166040Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta334137- 823362
Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä182996Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2552083Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?882014Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui441846- 1431805
Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau81696Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881569