En tule toimeen koiranpennun kanssa, apua!

Siis mikä ongelmana ?

Ongelma on se, että pennun itkuisuus ja temperamentti työntävät minua pois sen luota. En tunne lämpöä koiraani kohtaan, vaikka haluaisin. Olen kuitenkin tullut ja tulen edelleen todella hyvin toimeen vanhempieni koirien kanssa (asuin kotona koiran ensimmäisinä vuosina).

Olin todella optimistinen ja rakastunut pentuun, kun sen ostimme. Kun pentu saapui kotiin ja sen pelokkuus, itkuisuus ja omahyväisyys tuli ilmi, rakkauteni sitä kohtaan katosi. Onkohan olemassa jotakin keinoja, miten parantaa välejä koiraan?Haluaisin todella tuntea hellyyttä pentua kohtaan. Sen itku ja hysteerisyys kaikissa innostavissa tilanteissa saa minut kuitenkin tolaltani!

Minulla pentuhurman jälkeen kaikonnut innostus löytyi uudelleen kun aloin kouluttamaan koiraa mieleisekseni. Tätä ennen kirosin koiranottopäätöksen syvään ja hartaasti. Käytiin yhdessä kurssi ja treenattiin kotona. Yhteinen tekeminen ja tietysti edistyminen teki hyvää meidän "suhteelle", vaivannäkö palkittiin ja tuli halu tehdä lisää ja keksiä uutta harrastettavaa ja virikettä.

Kyseessä ei toki ollut itkuinen tai arka koira, vaan toDELLA itsepäinen, energinen, huomiohakuinen ärhäkkä alkukantainen pystykorvapoika. Ikää koiralla oli suurin piirtein saman verrain kuin omallasi, joten voi olla että alkava murrosikä sotkee koirasi luonnetta ja temperamenttia vielä. Omani on kohta 3 v. ja vasta kuluneen vuoden aikana se on näyttänyt "mikä on koiriaan".

Linkitän tähän sinulle yhden vahemman keskustelun jossa puhutaan ihan samoista asioista, toivottavasti saat uutta puhtia kun olet lukenut muutaman vastaavan tarinan. Löydät sieltä myös minun tarinani jota en tähän enää ala uudestaan kirjoittamaan koska se tuolta linkin takaa löytyy. Eli minun kommenttini on nimimerkillä paineita28 (löytyy aika lopusta) --> http://keskustelu.suomi24.fi/node/10447670

Et todellakaan ole yksin! Yritä jaksaa, kyllä se siitä paranee!

Itkuisuus? Omahyväisyys? Käytät tosi kummia termejä kuvatessasi koiran käytöstä. Ihan kuin se olisi ihminen. Mitäs sitten kun saat oman lapsen, eikä se käyttäydykään odotustesi mukaan? Toteatko silloinkin että ei kemiat kohtaa?
Varmaankin on kysymys siitä, että et osaa kouluttaa arkaa pentua. Turhaudut, kun et saa tulosta, et pysty vaikuttamaan koiran käytökseen.
Korjaa tilanne hakeutumalla itse kouluttajalle, joka kädestä pitäen neuvoo, miten koiraasi pitää käsitellä.

Kun pentu osottautuukin sitä ideaalia hankalammaksi, kestää suhteen kehittyminen kauemmin. Eli sanoisin, että tekemällä kivoja asioita koiran kanssa vahvistaa suhdetta molemminpuolin jolloinka koiran itkuisuuskin vähenee, kun se oppii luottamaan sinuun. Nyt sun tarttis lähinnä hyväksyä että pentu on erilainen kuin muut kokemasi pennut, ja elää sen asian kanssa. Aina ei saa mitä tilaa, joskus huonosta voi syntyä jotain parempaa kuin ikinä ;)

Kiitos teille kaikille avusta ja kannustavista sanoista! :) Ne ovat minulle todella tärkeitä. Viestiketjulinkki oli todella tarpeen! Kyllä se tästä menee paremmaksi, kun vaan tekee parhaansa ja yrittää harrastaa yhdessä asioita :)

Credit33, Sehän on suurin pelkoni, että lapsen kanssa olisi paljon samoja tuntemuksia. Onhan useampia äitejä, joiden temperamentti ei ole optimaalisin vauvan temperamenttiin nähden ja sitten äidille iskee väsymys, epäonnistumisen tunne ja uupumus. Sitten ei auta kuin yrittää, yrittää ja yrittää! En ole heittämässä kirvestä kaivoon, pyysin vain apua kemioiden rakentamiseen :)

Realiteetit, sanotko tosiaan että koira pitäisi lopettaa ? Kun sanoit että taivaaseen. Kuka tuollasen takia koiran lopettaa ? Että ei tule sen kanssa toimeen vaikka se onkin terve, niin lopetetaan. Varmasti on paljon muitakin kertoja ja miljoona kertaa parempia kun lopettaminen, senhän pitäisi olla aina viimeinen vaihtoehto.

Tässä ketjussa onkin jo todella hyviä vastauksia, kuten esimerkiksi joobaksella ja credit kolmosella.

Itsellenikin on tuottanut ongelmia tämän 'Murren erikoinen luonne'.
Olinhan omistanut aiemmin 'vain' niin sanottuja buudeleita.

Ja joskus tätä miettiikin, että kuinkahan tätä on oikein jaksanut. Mutta vasta nyt, kun Murre lähentelee jo puolentoista vuoden ikää, olen oppinut, että Murre tarvitsee tyystin erilaista käsittelyä kuin se ns. buudeli. Puoleltani tiukkaa ja itsevarmaa, eikä missään nimessä pidä mennä mukaan koiran spekulaatioon. Ainakin Murrella kun on tuokin ihan ihmetykseen asti hallinnassaan.

Ja mikä tärkeintä, vasta ajan kuluessa tätä oppii mikä sille koiran ja omistajan väliselle suhteelle on ihan oikeasti hyväksi. Ja tämä puolestaan edellyttää mielestäni ennen kaikkea tarkkailemaan koiran luonnetta. Se mikä koulutuksessa toimii toiselle, niin se ei sitten taas toimikaan toiselle.

Ja pitää muistaa, ettei koira kuitenkaan ole ihminen eikä se joka määräilee miten eletään ja missä mennään. Voi tuntua raa'alta mutta sitä se ei kuitenkaan ole. Näin ainakin itse on tässä pikkuhiljaa kyennyt luomaan niin sanotun jokapäiväisen ja 'normaalin' elon. Murre osana elämistä.

Ps. Vaaditaan aikaa ja kärsivällisyyttä, Murrekin oppi kulkemaan hihnassa nätisti vasta noin 7 kuukauden 'rimpuilun' jälkeen. Ja tiettyjä juttuja, kuten sen 'puolustushalua' korjaillaan vielä ties kuinka kauan.

Tuo koirasi meille, niin minä paapon ja pusin sen :)) vitsi vitsi..

Koira ei osaa olla omahyväinen. Se vain aistii epävarmuutesi ja kokee sen heikkoutena. Koira ei osaa luottaa heikkouksia omaavaan laumanjohtajaan!

Mulla tosi arka pentu oli, adoptoin rassun orvon. Nyt ihana ja läheinen, älykkäin koira ikinä ja ihana halinalle, tosi rakastettava. Aluksi olin epätoivoinen. Nyt vain ylpeä, tosi ylpeä meidän tytöstä. Se on itsevarma ja ystis kaveri.

Ole johdonmukainen, anna hellyyttä palkintona ja tee kunnon lenkkejä sen kanssa, mielellään vapaana, että oppii seuraamaan sua.

Tuo koirasi meille, niin minä paapon ja pusin sen :)) vitsi vitsi..

Koira ei osaa olla omahyväinen. Se vain aistii epävarmuutesi ja kokee sen heikkoutena. Koira ei osaa luottaa heikkouksia omaavaan laumanjohtajaan!

Mulla tosi arka pentu oli, adoptoin rassun orvon. Nyt ihana ja läheinen, älykkäin koira ikinä ja ihana halinalle, tosi rakastettava. Aluksi olin epätoivoinen. Nyt vain ylpeä, tosi ylpeä meidän tytöstä. Se on itsevarma ja ystis kaveri.

Ole johdonmukainen, anna hellyyttä palkintona ja tee kunnon lenkkejä sen kanssa, mielellään vapaana, että oppii seuraamaan sua.

Mitenkä koira on "itkuinen"? Uliseeko jotenkin? Silloin voisi kuvitella, että oikeasti kipuja.

On täysin normaalia että kemiat eivät kohtaa, mielestäni sekä ihmisten että eläinten välillä voi olla kemiaa tai sitten sitä ei ole. oman koirani kohdalla ei ole ja sanonkin aina että tykkään koirastani, mutta se ei ole SE "elämäni koira". itsekin inhoan kaikkea turhan kitisemistä, ulisemista ja haukkumista ja olen muutenkin ääniherkkä, joten jos koirasi on ainainen piipittäjä tai palosireeni, ymmärrän ärsytyksesi. minun koirani on russeli ja on kyllä omahyväinen ja itsepäinen. ymmärrän tasan mitä tarkoitat. se on kuin kissa, tulee kun haluaa tai saa namin, vaatii paljon huomiota mutta jos siltä pyytää jotain on kiinnostus aika vähäistä. rajoja on aina asetettu ja säännölisesti pari kertaa vuodessa on niitä aina (nyt 8v) koeteltu. ne täytyy vaan rauhallisesti aina uudestaan näyttää. terrierit ovat tuommoisia. näen työssäni koiria ja suurin osa terriereistä kokee selkeästi omistavansa omistajansa ja omistaja pöljät eivät tajua asiaa vaan luulevat huomionhakuisuutta ja dominointia rakkaudeksi. naureskelevat vaan kun koira komentaa ja nylkyttää jne. olen samaa mieltä muiden asiallisten kommenttien kanssa, älä luovuta! tehkää asioita yhdessä, se luo yhteenkuuluvuutta. leikkikää, lenkkeilkää, harjoiteltaa tottelevaisuutta, yhdessä tekeminen luo sen yhteenkuuluvuuden tunteen. ja jos se on kovin itkuinen ja jotenkin epävarma, ehdottomasti koriakouluun jossa näkee muitakin koiria ja voi ottaa mallia ettei tää maailma nyt niin kauhea paikka ole. ja siellä saa ammattimaisilta kouluttajilta vinkkejä, muilta kadun tallaajilta en niitä pahemmin ottaisi vastaan. ja tosiaan eläinlääkärikäynnin yhteydessä rokotuksilla voi mainita missä yhteydessä koira kitisee, miten jne., voihan jtn fyysistä vikaakin löytyä. tsemppiä! jos ihmiset (!) eivät olisi niin omahyväisiä ja kuvittelisi kaikkien tapausten olevan samanlaisia ja koiran rakastavan heitä (vaikka ulkopuolinen näkee ihan muuta), vaan olisivat realistisempia ja rehellisempiä, saisit enemmän tukea. tsemppiä!