Ahdistaa, opinnot venyneet jo 8 vuotta!!

Opiskelijastatuksesta luopuminen ja oman aikuisen elämän aloittaminen pelottaa hyvin monia. Siksi useat käyttävät tekosyynä sitä, etteivät muka saa opinnäytettään valmiiksi. Jotkut saavat opinnäytteen tekemisen välttelystä melkein taidetta, tekosyiden kirjo on aivan uskomaton. Jos puoletkaan tuohon välttelyyn käytetystä energiasta olisi käytetty työn tekemiseen, niin työ olisi ollut valmis jo aikoja sitten.

Jos saisit itseäsi niskasta kiinni sen verran, että kirjoittaisit tästä lähtien gradukäsikirjoitustasi kaksi sivua joka päivä, niin muutaman kuukauden päästä sinulla olisi gradu kasassa. Mutta takaan, että varmasti löydät tuhat ja yksi syytä, miksi näin ei voi menetellä, ja voit olla "opiskelija" vastaisuudessakin.

Itse opiskelin melkein 10 vuotta yliopistossa ja gradun teko se pitkittyi minullakin.
Kyllä sä saat sen gradun tehtyä, tarvitset vaan "pienen" ulkoisen painostuksen..

Tässä yksi hyvä vinkki siihen :
- ota työsi ohjaajaan /tutoriin yhteys ja sovi tapaaminen
- tapaamisessa sopikaa aikataulu miten edetään
- alussa liian tiukka aikataulu ahdistaa, mutta kiristä aikataulua gradun edetessä

..ja nyt seuraavaksi avaa se tiedosto ja tartu puhelimeen tai meilaa sille ohjaajallesi :)

Toivon tietysti että saisit motivaatiota ja gradun tehtyä, mutta vaihtoehtoisesti: Mitä olet tehnyt koko vuoden? Jos olet jo töissä eikä sua kiinnosta jatkaa gradua, älä sitten tee sitä. Maassamme on varmasti tuhansia gradua vailla valmiita maistereita hyvissä duuneissa.

Gradun tekeminen kestää korkeintaan neljä kuukautta ja se kannattaa tehdä heti kandityön jalkeen ja sen jatkeeksi. Nämä opinnäytteethän ovat käytännössä niitä ainoita hommia, joissa kysytään omaa osaamista. Kaikkessa muussa melkein pärjääkin lueskelemalla valmiita tekstejä. Koska näin on, niin en ota töihin yhtään henkilöä, jolla "on vain gradu tekemättä". Ei heistä ole ainakaan itsenäiseen työhön, liukuhihnalle ehkä, koska se vastaa normaaliopiskelua, jossa ei tarvitse itsenäistä osaamista. Sorry nyt vaan!

Kiitoksia vastauksista. Jotenkin nämä vastaukset lohduttaa, vaikka tiedänkin, että pitäisi vain ottaa itseä niskasta kiinni. En vain kykene siihen ja se siinä ahdistaakin.

Varmasti osittain on myös sitä, että opiskelija-statuksesta on vaikeaa luopua, totta varmaan sekin, että gradu on se yliopistouran ainoa koetinkivi, joka vaatii osaamista. Ehkä myös pelottaa se, että onko todella niin, että kykenen vain siihen liukuhihnatyöskentelyyn.

Nämä kulutetut vuodet olen siis ollut työelämässä, oman alani töissä. Töitä minulla on onneksi riittänyt ja tarjottukin monista paikoista, mutta mitään vakituista en voi hakea ilman papereita. En vakituista kyllä havittelekaan. Jotenkin surullista ja säälittävää tämä saamattomuus ja olenkin mestari aikomaan. No on maailmassa suurempiakin murheita, anteeksi ruikutus, mutta tämä on ainut paikka, missä sitä viitsin tehdä arkielämässä kun pidän nämä ajatukset visusti piilossa.

Tekemättömät työt ahdistaa eniten! Avaa se tiedosto, lue mitä oot jo tehnyt ja keksi edes yksi nurkka, jota voit ruveta rakentamaan. Jos saat tehtyä edes jotain, olo helpottuu. Älä missään nimessä mieti kaikkia ongelmia kerralla!

Oma graduni syntyi siten, että ensiksi keksin aiheen, luin tärkeimmän teoriakirjan ja tein siitä muistiinpanot. Sitten tein lomakkeen ja teetin sen kohderyhmillä, purin vastaukset taulukoihin, kirjoitin niistä ja sitten tein vasta itselleni vaikeimman eli kirjoitin teoriakirjoista. Oli minulla joku hahmotelma koko gradun rakenteesta jo aika alussa, mutta pala kerrallaan se syntyi.
Paljon helpotti se, että oli kirjoitettavana paljon helpoltakin tuntuvaa asiaa ja siitä toki kannatti aloittaa.

Näytä tekele jollekin ja kysy mitä sille voisi tehdä. Kai joku voi auttaa? Gradullasi on ohjaaja ja hänellä ainakin on velvollisuus auttaa!

Gradun tekeminen ei sen valmistumisen jälkeen tunnu enää ihmeeltä mutta kyllä se oli aika raskasta. Kaikki itsensä psyykkaamiskeinot ovat sallittuja! Myös ilkeät ajatukset tyyliin "jos tuokin sen on tehnyt, niin kyllä minäkin".

Pitkäjänteisestä työstä on hyötyä tulevaisuudessakin. Pienikin osasuoritus vie kohti päämäärää, jos ei aina jaksa täysillä paahtaa. Ja parasta tilaneessasi on se, että tekemätön työ ahdistaa - siitä se voima lopulta tehdä valmiiksi tulee.

Mullakin on gradu ja viimeinen kurssi venynyt vuosia ja mietin kans melkein itsaria. Tuttavapiirissä kaikki ovat opiskelleet "normaalisti" ja valmistuneet, jopa monta vuotta nuoremmat ovat saaneet sen gradun kasaan. Ahdistaa ihan hitosti. Mäkin olen alkanut vältellä ihmisiä.. ja ystäväsuhteet ovat alkaneet kärsiä. Mulla on kans tämän graduahdistuksen takia tullut jonkinlaista sosiaalista pelkoa ja en todallakaan pysty menemään graduseminaareille... en edes pysty mennä tapaamaan graduohjaajaani ja ystäviäkin välttelen. Tiedän myös, että poikaystävääni hävettää joutua selittelemään tilannettani hänen tutuilleen. Luulin, että muutama vuosi sitten ahdisti tosi paljon, mutta tämän hetkinen ahdistus on kyllä ihan eri luokkaa.

Voimia ja muutama vinkki, jotka auttoivat omalla kohdallani, kunhan pääsi alkuun:

- älä stressaa metodologisista valinnoista, päälinjat selväksi, tutustuminen teoriaan (ei liian kauan aikaa käyttäen) ja heti empirian kimppuun. Itse hieroin epätoivoisena teoriaa kuntoon kuukausia ja totesin haastattelujen jälkeen, että yli puolet meni ohi aiheesta.
- etsi samankaltainen tutkimus (rakenteellisesti), kirjoita sitä mukaillen itsellesi aiheen väliotsikot, ja ala kirjoittaa alle asioita, jotka kuuluvat siihen kohtaan. Pikkuhiljaa aineistoa lukiessasi huomaat, että kokonaisia kappaleita alkaa valmistua. MERKITSE lähdeviittaus heti perään, kun nappaat jonkun ajatuksen jostain.
- aseta tavoitteeksi työn valmistuminen, arvosanalla ei ole merkitystä.
- TÄRKEIN. Mieti, miten paljon hyvää elämässäsi on ja mikä merkitys gradulla (vaikka ei edes ikinä valmistuisi) on siinä. Totea, että se on hyvin pieni nurkka elämästäsi, eikä todellakaan tärkeimpien joukossa. Hae energiaa arjesta ja ympärillä olevista ihmisistä. Älä eristäydy, vaikka luulet, että kaikki kaverisi ovat valmistuneet ok, avaa suusi ja kysy. Huomaat, että monilla ollut ihan samoja ajatuksia.

Tulin taas lueskelemaan näitä kannustavia viestejä. Vieläkö saisi sen tiedoston avatuksi. Onneksi sain työsopimukselleni jatkoa alani töissä, niin ei tarvitse ahdistua kotona. Työ helpottaa, kun ei tunne itseään täysin saamattomaksi laiskiaiseksi. Ahdistaa kuulla, kun muut paljon myöhemmin opintonsa aloittaneet valmistuvat, ja itse ei viitsi enää edes sanoa, ettei ole valmistunut. Järkyttävää ruikutusta, kun kuitenki tämä riippuu vain itsestä, ja siksiköhän se kynnys on noussutkin liian suureksi astua. Toisinaan sanon tutuille, että olen kandi ja tyytyväinen siihen, mikä on vale, mutta lopettanut kyselyt gradusta.

Minä sain graduni valmiiksi alle puolessa vuodessa ja sain vielä parhaan mahdollisen arvosanan siitä! Itseä pitää ottaa niskasta kiinni.. omaa laiskuutta jollei etene!!!

Sulatonkynitty: Mäkin käyn täällä lueskelemassa viestejä välillä... mulla oli muutaman päivän spurtti gradun teoriaosuuden kanssa tällä ja viime viikolla. Sain kirjoitettua jopa muutaman sivun, eikä se tuntunut vaikealta kun pääsi vauhtiin. Ongelmana on vaan, että nuo hetket kestää muutaman päivän ja that's it... masentaa ja ahdistaa. Nyt tuntuu taas niin vaikealta päästä vauhtiin... Tuntuu tosi pahalta lukea muiden kommentteja tässä keskustelussa jossa syytetään laiskaksi. Onneksi sinulle on työpaikka, niin ei mene ihan hukkaan aika jolloin ei tee gradua.. mulla on osa-aikainen työ, aika paljon siis olen kotosalla ja päässä pyörii vaan gradu.. ja tätä on kestänyt jo niin kauan. Nyt mulla on hetkellisesti sen verran valoisa näkemys, että uskon että saan ihan kunnollisen teoria osuuden, n. 40 sivua kasaan joskus... en tiedä milloin, mutta uskon, että saan sen. Haastattelu osuus ja analyysit pelkkää mustaa ahdistusta..... :( Yritän ajatella, että on jo saavutus sekin, että saan teoria osuuden suht. kunnollisena valmiiksi (olen silti kirjallisista töistä kursseilla monesti saanut hyvän arvosanan, joten uskon, että saan tämän kohtuullisen hyväksi, kunhan saan tehtyä), sitten kun vielä saisin itseni seminaarille pitämään pakollisen esityksen siitä ja vastaamaan opponentille... jonkinlainen sosiaalinen/esiintymispelko tässä tämän keskellä kehittynyt... Multakaan ei enää kukaan kysele gradusta, mikä on ihan hyvä juttu, ei sitä jaksa selittää. Jos tapaan uuden ihmisen joka kyselee opiskeluista, niin painotan kans että oon kandi ja se riittää....

Sun tilanne on aivan kuin mun elämästä. Kahdeksas opintovuosi meneillään ja valmistuminen on ollut jo kolme vuotta gradusta kiinni. Samaan aikaan elämässä on ollut muitakin vaikeuksia, jotka ovat edesauttaneet loppuunpalamista. Itse sairastuin lopulta masennukseen ja tuo tekemätön gradu on jollain tavalla pahentanut masennusta. Itse en ole ollut työelämässä, joten aika paljon lähipiiri ihmettelee, että miksi en valmistu, kun olen vaan opiskelijana. Sitä joutuu sitten aina valehtelemaan, että kohta on valmista ja jollain tapaa itsekin on uskonut siihen, että kyllä tästä tulee vielä siinä aikataulussa valmista. Mutta eipä ole koskaan tullut. Tuntuu, etteivät ne joilla kaikki menee opiskeluissa smoothisti ymmärrä, että joillekin gradu aiheuttaa ihan sietämätöntä ahdistusta, joka voi lamaannuttaa niin pahasti ettei saa mitään tehdyksi. Ja samalla tämä tekemättömyys ahdistaa lisää. Ja näin oravanpyörä on valmis.

Itse oon nyt yrittänyt ottaa itseäni niskasta kiinni. Ihan kovalla työllä olen PAKOTTANUT itseni tekemään gradua. Vaikeinta on ollut laskea vaatimustasoa siitä, millaisen gradun olisin halunnut tehdä. Kuitenkin prioriteettina nyt on itselle se, että se gradu edes valmistuu. Se on tärkeintä, ei se arvosana.

Aloita oma työsi pikkuhiljaa. Älä ensimmäiseksi mieti aikataulua, valmistumista, tekstin erinomaisuutta tai muita tuossa tilanteessa epäoleellisia seikkoja. Tärkeintä on aluksi, että pääset graduun sisälle, joten sun pitää JOKA päivä tehdä jotain graduun liittyvää edes muutama tunti. Kun aikaa kuluu, sulle alkaa tulla jonkinlainen fiilis siitä, millaisiin osa-alueisiin gradu jakaantuu ja mitä kirjallisuutta siihen tulee. Kirjoittele näitä asioita ylös. Tässä vaiheessa sun kannattaa lähettää tällainen raakaversio ohjaajalle, joka antaa sitten palautetta ja vinkkejä siitä, mihin suuntaan kannattaa lähteä työtä työstämään. Kyllä se siitä sitten alkaa valmistumaan, pikku hiljaa. Loppujen lopuksi gradunteon yksinkertainen ja itsestään selvä totuus on, että se valmistuu työtä tekemällä. Se pitää tehdä valmiiksi, ja mitä nopeammin sä alotat sen, sitä nopeammin se valmistuu.

Sun täytyy myös opetella kestämään sitä ahdistusta ja turhautumista, jota gradun tekoon liittyy. Yritä tunnistaa ja hyväksyä nämä tunteet itsessäsi mutta älä anna niille ylivaltaa tai ne lamaannuttaa ihan täysin.

Tsemppiä! Oikeesti kyllä se gradu tulee valmiiksi! Näin mäkin uskon omalla kohdallani.

Minulla AMK -opinnot venyneet liian monta vuotta.
Tänä syksynä menin nöyrin mielin hattu kourassa (kuvainnollisesti) juttelemaan opinto-ohjaajan, opintosihteerin, koulutusalajohtajan ja rehtorin kanssa opintojen suorittamisesta loppuun.

Selitin ummet ja lammet ahdistuksesta ja painostuksesta. Mutta lopputulos oli se, että viimeinen mahdollisuus on nyt annettu.

Ohjaajan olen tavannut nyt kolme kertaa. Opinnäytetyö on loppuanalyysejä vailla! Olin siis tehnyt ja "tehnyt" tuota projektia silloin tällöin, vähän sieltä, vähän täältä. Nyt oli hyvä lähteä ihan tosissaan tekemään sitä, koska aineistoa oli kasassa ja jonkinlainen "runko" koko työlle olemassa. Monet kappaleet sisälsivät ehkä 6 lausetta. Hyvin pintapuolisesti kirjoitettuna. Lähestulkoon suoraan kirjasta kopioituna. Mutta yllätyin, kuinka helposti sitä sai muokattua ja kirjoitettua paremmin. Ajatus oli, lanka, joka piti vain saada kakaistua kunnolliseen muotoon.

Tällä hetkellä olen tehnyt työtä tasan kaksi kuukautta. Teoriaosuuden olen kirjoittanut täysin uusiksi neljä kertaa (sisältää noin 25 sivua tekstiä). Muuttanut lauseita, etsinyt uudempaa / parempaa /tarkempaa tietoa. Kirjoittanut sen ylipäätään paremmin. Ohjaajakin kehui tekstiä sujuvaksi ja helposti luettavaksi ja kutakuinkin hyväksi paketiksi.

Nyt pitäisi muutamat taulukot vielä vääntää ja tehdä vertailut ja loppuanalyysit. Minulla on aikataulu, joulukuun alussa pitää olla raakileversio koko työstä alusta loppuun valmis. Sitten alkaa se viilaaminen ja korjaaminen ja paremmaksi tekeminen.

Älkää nyt ampuko, toki ymmärrän, että opinnäytetyö ja gradu ovat laajuuksiltaan ihan eri luokkaa. Mutta henkinen ahdistus on ihan sama! Siinä se vierellä roikkuu, oli sitten opinnäytetyö, gradu tai mikä tahansa. Saamattomuus vaivaa yhtä paljon.

Tsemppiä.
Älä ajattele, että "näin paljon pitää tehdä". Ota yksi kappale, kirjoita se mielestäsi hyvin. Aloita toista. Kirjoita sekin vähän paremmin. Minulle kävi niin, että etsiessäni tietoa aiheesta X, löysin erittäin hyvää tietoa aiheesta Y, jolloin lisäilin pitkin matkaa tekstiä sinne tänne ja lopulta huomasin, että kyllä sitä tekstiä on sinne siunaantunut melkoisen paljon! Ja taas lähdin alusta muokkaamaan sitä paremmaksi ja helpommin luettavaksi.

Minulla on sellainen tilanne, että olen nyt vuosikymmenen ollut yliopiston kirjoilla, eikä valmistumisesta ole tietoa vieläkään, ja juuri gradun takia.

Kaikki muut opinnot sain tehtyä kuin lennossa. Graduakin aloin tekemään innolla, oikeasti kiinnostuneena aiheesta, mutta sitten tuli mutkia matkaan. Ensin meni sukset ristiin ohjaajan kanssa hyvin henkilökohtaisella tasolla ja toiveet kunnon ohjauksen saamisesta kaatuivat siihen. Sitten ohjaaja lähtikin eläkkeelle ja minun piti viedä se tekele toiselle, onneksi sentään inhimillisemmälle professorille. Hänen kanssaan piti tavallaan aloittaa alusta se työstäminen, koska edellinen ohjaaja ei ollut antanut tolkullista palautetta ja työssä oli monia ongelmia, esim. täysin aiheettomia analyysin osia. Tässä kaikessa oli jo vierähtänyt vuosi.

Sitten loppui opintotuki ja aloin etsimään töitä. Kuten arvata saattaa, gradun tekeminen tyssäsi siihen paikkaan. Nyt tutkielma on pyörinyt viisi vuotta "pöytälaatikossa" ja inho sen tekemiseen on noussut siihen mittaan, että rintaa alkaa puristamaan, kun vain mietinkin sitä. Jo tämän vuodatuksen kirjoittaminen nostaa pintaan niin voimakasta turhautuneisuutta ja ennen kaikkea surua kaiken sen hukkaan heitetyn ajan takia, että en pysty kertomaan.

Annan neuvoksi kaikille, joilla korkeakouluun on tuhrautunut enemmän aikaa kuin on terveellistä, että älkää jääkö tuleen makaamaan. Jos gradu ei edisty yrittämisestä huolimatta, niin tehkää ihmeessä jotain muuta. Opiskelkaa vaikka jokin yksinkertaisempi perustutkinto jollekin alalle, tai mitä tahansa, mutta älkää muuttako takaisin kotiin ja jääkö sinne odottamaan, että inspiraatio gradun tekemiseen tulee jokin päivä.

Kannataa siis hankkia tsemppari, tai liittyä tai perustaa jokin tsemppipiiri. Ehkä blogista, omasta ja toisten, voisi olla apua.
Yksi keino on yrittää tehdä mahdollisimman huono gradu, ihan pska. Siitä se sitten lähtee.

Minulla on ongelma. Nimittäin proffani ja laitoksen esimies INHOAA minua ja työtäni. Yhteistyöstä ei kerta kaikkiaan tule mitään ja opinnot venyvät.. Ukko on jäämässä kevätlukukauden jälkeen eläkkeelle, ehkä uuden ohjaajan kanssa sujuisi paremmin, vaikka samanlaisia juntteja taitaa koko laitos olla täynnä.

Mitä tehdä siihen asti? Opintoja ei puutu, töitä ei ole, opintotukikin loppuu kohta. Olen tyhjän päällä.

1. Sanot peilikuvallesi: nyt minä aloitan.
2. kirjoitat säännöt ylös: neljänä päivänä viikossa istun alas ja kirjoitan
3. asetat etapit, vaikka almanakkaan
4. yksi kohta kerrallaan, vaikka yksi sivu per kerta, minimissään
5. keskityt vain seuraavaan suorituskertaan
6. palkitset itsesi viikottain
7. asetat isomman palkkion työn loputtua ( matka, juhla, tai vain valmistuminen)
8. kehu itseäsi, älä hauku
eli persaus penkkiin ja tekemään, niin se syntyy.
9. gradu ei ole elämä, vaan pieni sivujuonne

Itsellä kirja odottaa tuossa vieressä lukemista. Kirja liittyy gradun aiheeseen. Olen ollut koko tämän päivän netissä surffailemassa. Olen toisaalta vasta onneksi aloittanut gradun tekemisen, joten vielä ei ole mikään venynyt. Toisaalta gradua ei huvita edes tehdä, koska epätietoisuus tulevaisuudesta kalvaa. Usko siihen, että tällä tutkinnolla saisi töitä alkaa loppua. Toisaalta, jos tämän tutkinnon tekisi loppuun, voisi alkaa opiskelemaan uudestaan vaikka jotain oikeasti työllistävää alaa...

Itseni kohdalla sovittiin alustavasti ohjaavan opettajan kanssa, että gradussa menisi yksi vuosi, mutta jos menee kauemmin niin menkööt. Aihe on sinänsä helppo että ikään kuin "laajennan" kandidaatin tutkielmassa käsittelemääni aihetta, mutta kyllä siinä varmasti yli vuosi menee...

Jos oikeasti ei tee gradua, vaan surffaa sen sijaan netissä, me emme voi auttaa. Eikä kukaan muukaan voi. Sinun on nyt vain itse päätettävä, että joko teet tai et tee. Lopeta vinkuminen ja ryhdy aikuiseksi.

Minusta gradun tekeminen oli tosi helppo juttu. Aikaa tosin tuhraantui 1,5 vuotta, mutta olin töissä koko ajan ja kesäisin pidin pari kuukautta lomaa sen teosta. Valitsin aiheeni niin, että selviäisin siitä ilman hirveää työmäärää. Aihe on se ja sama, kunhan saa läpyskän tehtyä. Sinne se hautautuu tuhansien muiden nollatutkikmusten joukkoon ylipiston kirjastoon. Tekstä saa suollettua hyvin, kun avaa yliopiston kirjaston linkin, jolla pääsee käsiksi tieteellisten lehtien tietokantoihin. Siitä sitten etsimään hakusanoilla lähteitä kirjoittelee suoraan tekstiä lainaten, ja laittaa lähteet ylös. Analysoinnissa ei kannata alkaa kikkailemaan millään ihme analyyseillä, vaan tekee asiat mahdollisimman helpon kaavan mukaan. Sain magnan arvosanaksi, vaikka lähdin tekemään jotain, jolla pääsee läpi.

Joten ei tosiaan ole hankalaa. Just do it!

Niin, yksi keino on yrittää tehdä mahdollisimman pska gradu. Monesti siinä epäonnistuu ja tulos onkin ihan kelvollinen.

Otin rohkean askeleen kohti Gradun valmistumista, avasin tiedoston. Järkyttävää huomata, kuinka kauan aikaa on siitä viime kerrasta, kun tiedostoon olen jotain kirjoittanut. Haastattelutkin olen tehnyt 2011, niin varmaankaan arvosanaksi ei ole muuta mahdollisuutta kuin se huonoin. Sekin on nyt alkanut ahdistamaan. Mietin jo aiheen vaihtoakin ja elän siinä uskossa, että jos vaihdan aiheen graduni valmistuu tuosta noin vain. Uusia ahdistumisen aiheita vanhojen perään.

Nyt kuitenkin vihdoin ja viimein laitoin ohjaajalleni viestiä, että mihin seminaariin osallistun. Lopetin myös työt eilen gradun tekemisen vuoksi, ei ole ensimmäinen kerta ja sen vuoksi kun tämä ei ole ensimmäinen kerta, tuntuu, että mikäli gradu ei nyt valmistu, haluan kuolla. En kehtaa palata takaisin alani työpaikkaan ilman gradua enkä tavata ketään muitakaan. Paineita on paljon, myös vanhempani ovat alkaneet puhumaan tuleeko sinusta ikinä mitään -tyyliin, hah aivan kuin yksi gradu tekisi minusta paremman ihmisen tähän maailmaan. No onhan se totta, että jos lähenee kolmeakymppiä olisi kai aika jo valmistua, mutta prkl kun sen pitää olla niin vaikeaa, napata itteä niskasta ja istuttaa koneen ääreen tai nimenomaan tiedoston ääreen, kyllähän se aika täällä netissä kuluu. Voimia muillekin samassa tilanteessa oleville! Kai meistä vielä joskus niitä maistereita tulee ja ellei niin kai täällä ilman niitäkin papereita pärjää.

Loppuviimeksi ei sillä gradun arvosanallakaan ole väliä, ellet sitten halua joskus väitellä - ja se ei taida olla ihan sinun hommasi, kun gradunkin kanssa meinaa henki lähteä! Mielestäni yleensä jos haet työpaikkaa, niin SAATETAAN kysyä gradun aihetta, mutta tuskin edes sitä.

Suosittelen lähtemään kirjastoon tekemään gradua. Ota läppäri mukaan ja istuudu sinne. Tee pieniä etappeja, esim. kun olen kirjoittanut sivun tekstiä, niin voin surffata, mutta ennen sitä en katso edes sähköpostia. Minulla ainakin auttoi kotoa lähteminen tuossa kirjoittamisessa. Kun menee kirjastolle ja on siellä sen 6-8h, niin se on kuin menisi töihin. Ei töissäkään tule pyörittyä päättömästi iltalehden sivuilla koko aikaa.

Loppuviimeksi tuo valmistuminen on kiinni lähinnä omasta viitseliäisyydestä. Jos arvosanalla ei ole väliä vaan valmistuminen on pääasia, niin ei se vaadi kuin oikeaa asennetta ja vähän perselihaksia.

Kun opinnot venyy, niin se useimmiten laitetaan opiskelijan syyksi, kun on niin laiska. Mutta kyllä tiedekunnissakin osataan pitkittää ja mutkistaa asioita. Koettua:

Omaohjaajani jäi kesken seminaarien sairaslomalle (ja sitten sairaseläkkeelle). Laitokselta ei tullut minkäänlaista infoa miten opiskelijoiden pitäisi toimia.. joku kanslisti vaan tokaisi, että yrittäkää nyt joku ohjaaja itsellenne löytää.

Löysin sitten yhden oppiaineen dosentin joka lupasi auttaa. Pian tämäkin henkilö hävisi jonnekin tutkimusvapaalle, tavoittamattomiin. Marssin sitten laitoksemme johtajan luo paperipinoni kanssa. Olin omin päin kirjoittanut graduani jo varsin pitkälle, mikä ei sitten ollutkaan yhtään hyvä juttu.

"Tutkimuksessasi on eräitä ongelmia, ehdotan lähestymistavan ja tutkimuskysymysten uudelleenarviointia (eli: pistä kaikki uusiksi)". Niin, ja jo suorittamani graduseminaaritkin pitäisi proffan mukaan istua uudelleen, en tiedä miksi, eikä tiennyt proffakaan, ilmeisesti muuten vaan.

Gradun tekemisessä ei tarvita mitään inspiraatiota tai muuta kummempaa. Pelkkää "perspiraatiota". Eli avaat vaan sen gradu dokkarin vähintään kerran vikkossa mielummin useammin ja kirjoitat vaikka sen yhden lauseen. Jos työtä ei tee tai sitä edes avaa ollenkaan, niin siitä muodostuu ylitepääsemätön ongelma äkkiä. Oikeasti se auttaa, että kirjottaa sen pari lausetta. Kyllä siitä pikkuhiljaa pääsee taas tekemiseen makuun, kun vaan avaa sen dokkarin säännöllisesti.

Kiitoksia kaikille ihanista tsemppauksista. Ne on kyllä auttaneet eteenpäin. Tällä hetkellä tilanne on se, että minulla on todella surkea gradu painettuna ja menossa tarkastukseen. Vielä ei ole ahdistus helpottanut, sillä tällä hetkellä tuntuu, että tehty surkea gradu ahdistaa enemmän kuin tekemätön. Mutta ehkäpä nämä kaikki unohtuu, kun saan ne paperit ja voin jatkaa elämässä eteenpäin.

Mutta mikä sai minut tekemään sen gradun? Oikestaan tein sen muiden painostuksesta, joka alkoi siitä, että itse sanoin vuoden alussa tarkan päivän jolloin graduni palautan. Äitini oli sanonut jo sukulaisille tämän päivän, että valmistun tuolloin. Kun kuulin tämän, mietin että enhän oikeasti tuolloin valmistu. Muutaman ystävän piikikäs kommentti sai minut kuitenkin pakertamaan viime tingassa viimeisen viikon yötä päivää ja nyt minulla todiaan on kasassa kaikkien aikojen surkein gradu täynnä huolimattomuusvirheitä. Mutta kuitenkin se oli ohjaajan mukaan selvästi läpi. Ihmettelen sitä itsekin, mutta tulipahan huomattua, ettei se gradun kummoinen todellakaan tarvi olla ja ertä sen pystyy tekemään lyhyessäkin ajassa. Näin jälkikäteen en todellakaan sitä halua enää lukea, mutta eikai minun tarvikaan. Sekin auttoi eteenpäin, kun mietin, että "jos tuokin on gradun tehnyt niin kai minäkin sen saan tehtyä" kuten joku täällä opastikin jo.

Onnitteluni. Näyttää, että gradu on täyttänyt tehtävänsä myös sinun osaltasi, kun tunnut havainneen, kuinka gradu olisi oikeasti pitänyt tehdä, että siitä olisi tullut merkittävästi parempi. Näin selvää oppimista on graduprosessissa tapahtunut, mikä onkin gradun yksi päätarkoituksista.

Oliko sen gradun tekeminen loppujen lopuksi niin kauhean mahdotonta? Pelkkä tahdon asia.

Kerrotko vielä arvosanasi kun saat sen. Pistetään sitten joukolla pöytä koreaksi, kukin tahoillamme.
Nyt ainakin juon kaffekupposen sinun kunniaksesi.

Hei ja kiitos onnitteluista! Arvosanaksi tuli non sine, johon olen siis aivan supertyytyväinen. En sen vuoksi, että pidän sitä erityisen hyvänä arvosanana yleensä, mutta tuolla minun työlläni ja nuilla lähtökohdilla en olisi, ilman todella suurta vaivannäköa, pystynyt parempaan, enkä välttämättä sittenkään!

Joten kyllä tässä pöydän voi hyvillä mielin koreaksi laittaa. Ihanaa kesää kaikille teille ihanille tukijoille ja tsemppiä muillekin gradun tekoon! Unohdin tuossa aiemmin mainita, että lueskelin sitä Svinhufvudin gradutakuu-kirjaa. Niistä harjoitteista oli minulle ainakin apua monellakin tapaa.

Onkos muut gradunsa kanssa kamppailleet saanet työtänsä etenemään? Yksi hyvä esimerkki (sulatonkynitty), joka hyötyi tässä ketjussa olevasta tsemppauksesta.

Kannattaa pitää niitä päivä, jolloin panostat graduun ja sitten niitä päiviä, jolloin et mieti sitä yhtään. Jos joka päivä kuluu ajatellessa, että pitäisi tehdä, mutta ei kuitenkaan tee mitään niin mielenterveyshän tuossa menee. Nämä päivät kannattaa ihan aikatauluttaa ja panostaa vaikka esimerkiksi joka toinen päivä 5 tuntia gradun tekemiseen.

Kun teet suunnitelman niin sen noudattaminen on paljon helpompaa kuin vain spontaanisti gradun pariin meneminen. Aikomus on niin helppo sivuuttaa, mutta kun olet jotain päättänyt ja tuon ajan merkinnyt ylös niin sitä ei ole niin helppo sivuuttaa.

Mulla ei ole siis gradusta kyse vaan väikkäristä... On ollut aika hiljaista kesän ajan ja enää maksimissaan yksi vuosi aikaa! Voikun voisikin kirjoittaa vain sen 40 sivua... mutta kun ei pitää määrällisesti 10 gradun verran saada tekstiä kasaan! Mörkö kaapissa pelottaa!

Itsellä on sama tilanne kuin monella tässä ketjussa. Gradua aloin tekemään keväällä 2010 vaihdossa olessani. Suomeen palattuani piti valmistua "pikaisesti". Sain vasta joulukuussa 2012 esitettyä ja hyväksytettyä tutkimussuunnitelmani, mutta sen jälkeen työ on mennyt taas pahaan lukkoon. Tutuksi on tullut perheelle ja ystäville luvatut loputtomat valmistumisaikataulut ja niiden ylittäminen. Nykyisin enää pari läheisintä kaveria kyselee valmistumisen perään. Helvetin ahdistavaahan tämä on kun työ viivästyy ja viivästyy. Siinä menee sellaiseen henkiseen lukkoon, että pelkkä työn ajatteleminenkin tuo kylmät väreet selkäpiihin.

Nimimerkki Sulantokynityn esimerkin innoittamana apinalauma niskassa gradutiedsto auki ja töihin :) Tsemppiä muille saman ongelman kanssa painiville!

Painin itse gradupaniikin (tai oikeastaan valmistumispaniikin) kanssa. Sain yhdeltä graduroikottajalta neuvoksi tehdä ensiksi huonoimman mahdollisen gradun: tärkeää on kirjoittaa jotakin, tuotetun tekstin laadulla ei ole niin merkitystä. Kun paska gradu on saatu aikaan, voi tekstiä korjailla. Tämä on helpottanut ainakin omaa kirjoitusprosessiani ihan huimasti. Pidän riman matalalla, vaikka toivoisinkin, että tästä jossakin vaiheessa tulisi kokonaisuus, jota ei tarvitse silmät päästään hävetä.

Pitää keksiä joku itseä kiinnostava aihe, jotta jaksaa urakan. Itse aloitin gradun teon syyslukukaudella 2006, valmistuin kesäkuussa 2007. Aloitin aiheen pohdinnan aika myöhään 2006 loppulukukaudesta. Aloitin muistaakseni lukemalla aiheesta jo kesällä 2006. Tiiliskivi teoriakirja englanniksi pakotti tutustuttamaan itseensä jo kesällä ajan kanssa, tein tarkat muistiinpanot. Syyskuussa oli siis aihe tai jokin ajatus jo valmiina. Syksyllä muistin, että pitääpä tarkistaa, että kaikki vaaditut kurssit suoritettu. Silloin oltiin siirtymässä uuteen tutkintojärjestelmään jo parin vuoden sisällä. Huomasinkin, että yksi tärkeä tutkimusmetodikurssi uupui. Onneksi pääsin syksyllä kurssille. Hyödylliseksi se osoittautuikin gradua ajatellen. Tuo tutkintouudistus oli varmasti yksi syy, miksi halusin valmistua ajoissa vanhalla järjestelmällä. Silloin olisi joutunut suorittamaan aika paljon korvaavia opintoja lisää. No, hyvän ohjaajan avulla työt sujui koko ryhmällä aika hyvin. Puolet ryhmästä halusi valmistua ennen kesää ja loput eivät. Mietin, että haluanko todella tehdä gradua kesällä tai vielä syksyllä 2007. Tiesin, ettei ainakaan kesällä siitä mitään tulisi. Päätin, että se on tehtävä ennen kesälomakautta. Tämän takia oli tehtävä jonkinlainen aikataulu. No, sain gradun valmiiksi viimeisenä todistuksenjakopäivänä 20. kesäkuuta. Teoriakirjat oli kahlattu aika lailla etukäteen ennen kuin aloin kirjoittamisen. Tapanani oli tehdä todella tarkat muistiinpanot (sis. kirjan nimen, kustantajan jne. ja sivun). Pakotin itseni kirjoittamaan, lukemaan tai tekemään jotain graduun liittyvää joka päivä. Palkitsin itseni päivän päätteeksi hyvällä musiikilla ja ruualla. (Söin kyllä aiemmin päivälläkin, - ei, en tullut läskiksi). Erityisen hyvän biisin valitsin tsemppibiisiksi, jossa sopivat sanat. Loppupuolella urakkaa työ oli päätoimista kirjoittamista. Ohjaaja vaati jokaista tulemaan ohjattavakseen tietyn määrän kertoja, mikä oli erittäin hyvä juttu. Itsellä oli kyllä aika epävarma olo koko ajan, osaanko tätä ollenkaan, tajuanko loppujen lopuksi mitään. Ohjaajan kannustavat kommentit auttoivat jatkamaan, "korjaat ja mietit vielä tuota, niin hyvä tästä tulee". Ryhmähenki oli myös graduryhmässä hyvä, kaikki samalla viivalla, kommentoitiin töiden pätkiä ja aiheita, annettiin parannusehdotuksia. Valmistuin 25-vuotiaana arvosanalla m. Hiukan, jos olisin perustellut jotain kohtaa työssäni paremmin, olisin saanut e:n. Mutta m on mielestäni ihan hyvä. Mieli jäi positiiviseksi, koska työni osa-alueet arvostelussa olivat niin lähellä tuota e:tä. Myös lukioaikana kirjoitin samasta aineesta melkein e:n, joten taso on pysynyt. Mieltä lämmittää myös se, että valmistuin vähän aiemmin kuin kaksi vuotta vanhempi sisareni. Hän valmistui saman vuoden syksyllä. Äitini sanoi, että innostit näköjään sisartasi jatkamaan graduaan loppuun asti. Hän oli jo aloittanut ainakin vuosi sitten. Vielä lämmitti sekin, että olin koko sukuni toinen maisteri (jos DI lasketaan maisteriksi), ensimmäinen naispuolinen, sukupolven toinen ja toisen sukuhaaran ensimmäinen maisteri. Puolituntemattomien onnitteluja yllättäen keskellä päivää. En halua kuitenkaan kerskua, mutta koin elämäni harvoja kohokohtia. Nyt olen 31v ja muistelen asiaa lämmöllä :) Tehkää ihmiset ne gradut valmiiksi, kiitos tulee myöhemmin!

no voi jee jollei kiinosta ni ei sitten, suosittelen reilaamista ja katselemaan maisemia ja ihmisiä ja alkaa elää elämää, ennenkuin on liian myöhästä. voit saada jotain toisarvosta työtäkin ulkomailta.

Suosittelisin lukemaan kirjan Gradutakuu, kirjoittaja on Kimmo Svinhufvud. Kirjoittajalla on sivusto http://www.gradutakuu.fi/ Käytännönläheisiä ohjeita ja ennen kaikkea motivointia ja kannustusta löytyy molemmista! Oppilaitokset - esim. ammattikorkeakoulut ja yliopistot - järjestävät myös maksuttomia kursseja, joissa opiskelija saa tarvitsemaansa ohjausta opinnäytetyön tai gradutyön tekemiseen. Ja periksi ei kannata antaa! Vaikka arvosanaksi tulisi 1, niin pääasia on, että se keskeneräinen opinnäytetyö tai gradu tulee valmiiksi!

Valmistumisen pelko on myös yksi yleinen syy, ettei pro gradu-tutkielma etene. Ei mitenkään harvinaista. Pelko opiskelujen loppumisesta. Mitä teen, kun valmistun? Kuka minua auttaisi, kun olen eksyksissä kylmässä maailmassa. Jos on lisäksi taipumusta perfektionismiin, niin eihän hommasta oikein tule mitään. Sitä hinkkaa ja viilaa työtänsä aina vain täydellisemmäksi, kunnes aika mädättää työn. Laiskuus harvoin on perimmäinen alkusyy. Syyt ovat monasti mentaalisia, kun homma venyy ja venyy ja venyy.