Huimaus, sydämentykytys ja pahoinvointi.

Pohjanmaan leidi

Hei olen 36 vuotias nainen ja olen kärsinyt muutaman vuoden ruoansulatusongelmista huimauksen, sydämentykytyksen ja vaihtelevan ripulin kera. Kaksi vuotta sitten siirryin gluteenittomaan ruokavalioon, koska elämäni koostui aamuisin ripulilääkkeestä ja illat rauhoittavista lääkkeistä. Lisäksi vaivasi mm. paniikkihäiriöt, unettomuus, kilpirauhasen lievä vajaatoiminta, uupumus ja lapsettomuus.
Tutkimukset venyivät kuukausi tolkulla ja aloin olemaan työkyvytön. Siirryin viimeisenä "oljenkortena" omin päin gluteenittomaan ruokavalioon ja oloni parani lähes täysin ja sain liikunnan ilonkin takaisin.

Noin kuukausittain saan kuitenkin edelleen 2-3 päivää kestäviä kohtauksia. Vatsassa kiertää, sydän tykyttää ja tuntuu ettei veri riitä päähän saakka. Olotila siis muuttuu kuin veitsellä leikaten ja hyvä olo tulee välittömästi vasta, kun elimistö on tuutannut parissa päivässä kaiken ulosteen pakonomaisesti pois.

Nyt olen testannut uudestaan vehnää pieninä määrinä, mutta en ole löytänyt välitöntä yhteyttä vehnän ja oireiden suhteen. Olen myös onnelliseti raskautunut kaiken sairastelun jälkeen ja suurin ongelmani onkin edelleen luontaisesti matala verenpaine, sekä hemoglobiini ja nämä kausittaiset kohtaukset. Rautalääkityksen ylläpito ei ripulin vuoksi onnistu ja hapensaannissa on ajoittain ongelmia niin, että joudun hengittämään kohtauspäivinä huohottamalla. Olen lievästi ylipainoinen, mutta paino on noussut maltillisesti raskausaikana ja olen muuten toiminnallinen. Edellinen raskaus sujui täysi ilman näitä ongelmia 5 vuotta sitten.

Hiljattain kuulin Histamiini-intoleranssista. Voisiko tämä aiheuttaa kuvailemiani kohtauksia? Syön enimmäkseen kotiruokaa ja syön monipuolisesti marjoja, hedelmiä ja kasviksia. Yleisesti ottaen karppiruoka sopii elimistölleni, vaikka en sitä orjallisesti noudatakaan. Tiedossani on ainoastaan kahvi ja punaviini, joista tulee herkästi "levoton" ja huono olo. En tupakoi ja aiemmin käytin alkoholia todella satunnaisesti lähinnä juhlissa ruokajuomana. Kohtaukset sattuvat yleensä niiden päivien jälkeen, kun olen ollut muualla, kuin kotona syömässä.

Mitä sitä uskaltaisi siis kesäjuhlissa syödä ilman ainaista pelkoa huonosta olosta? Mitä tutkimuksia kannattaisi seuraavaksi tehdä?

8

636

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jos olet vielä paksu

      Älä kyttää itseäsi ja oireitasi pakonomaisesti. On turha juosta tutkimuksissa mutu-tuntumalla. Keskity siihen raskauteen ja ota rennosti. Lapsi on nyt tärkein.

      • Pohjanmaan leidi

        Eiköhän sen lapsen hyvinvointi lähde aina äidin hyvinvoinnista?
        ....Labrakokeita 2 vuotta, ripulilääkettä pakettikaupalla, elämistä 4 seinän sisällä, kun välillä on ajokykykin mennyt, ettei töihin uskalla ajaa. Kipuja, yöttömiä öitä, sata sivua ruokapäiväkirjaa, ystäväpiirin kaventumista, väärinkäsityksiä ja peruttuja menoja.
        Mulle kyllä kävis vaikka hullun paperit ja siihen ainainen lääkitys, mutta sekään ei vie ripulia ja huonoa oloa!
        Mä haluan nähdä sen ihmisen, joka pysty ottamaan rennosti ja juoksemaan samalla tunti kaupalla vessaan!
        Tutkimukset on tehty oman lääkärin valvonnassa ja hyvin onkin tutkittu tähän saakka. Näyttäisi nyt siltä, että nykylääketiede ei anna vastauksia ja olisikin tärkeää koittaa löytää vertaistukea- josko se vaikka antaisi uusia näkökulmia ongelmaan?!
        AP


    • teija.dunder

      Sinulla on kuvailusi perusteella selkeästi elämänlaatua haittaavia oireita ja olet oman lääkärin hoidossa. Hyvä, että sinulla on olemassa oleva hoitosuhde ja arvelen, että esim laktoosi-intoleranssit, keliakia, ulosteen viljelyt, kalprotektiini ym jo tutkittu. Jos niistä ei löydy poikkeavaa on näin pitkän oireilun jatkuessa syytä harkita suoliston tähystystutkimuksia gastroenterologin toimesta.

      • IHMINENKÖ PAAHTOLEIPÄ?

        ONKO LOPULTA MUUHUN ASIAAN MENNÄKSENI KOVINKAAN SAIRASTA KARTTAA IHMISMASSOJA JA LIIKENTEEN METELIÄ TAIKKA LIKAISIA UIMAVESIÄ JA EPÄMÄÄRÄISTÄ JUOMAVETTÄ.PIDÄN ENEMMÄNKIN PUHTAISTA RANTAKALLIOISTA PUHTAINE VESINEEN LOKKIEN VALKOISISTA SIIVISTÄ LAULUINEEN SIELLÄKIN YKSIN LUONNONKANSSA.METSIEN KORVESSA JOSSA PUHDAS HAVUPUUN TUOKSU.JOSKUS VOI OKSAT KATKEILLA HIRVEN ALLA TAIO JÄNIS HYPPIÄ TAIKKA RUSAKKO.MONI POTILAS SAISI VOIMAA LUONNOSTA JOS HOITAJAT VIITSISIVÄT KUSKATA HEITÄ PÄIVIKSIKIN RETKILLE.sAIRAAT IHMISET MUHIVAT SAIRAUKSIAAN TOISILLEEN ALUN KEINOTEKOISISSA YMPÄRISTÖISSÄÄN.PAKKO MIKÄ PAKKO,MUTTA EI LUONNON PARANTAVAA VAIKUTUSTAKAANVOI UNOHTAA ITSEKKESKEISENÄ AJATTELUTAPANAAN.


      • IHMINENKÖ PAAHTOLEIPÄ?

        ONKO LOPULTA MUUHUN ASIAAN MENNÄKSENI KOVINKAAN SAIRASTA KARTTAA IHMISMASSOJA JA LIIKENTEEN METELIÄ TAIKKA LIKAISIA UIMAVESIÄ JA EPÄMÄÄRÄISTÄ JUOMAVETTÄ.PIDÄN ENEMMÄNKIN PUHTAISTA RANTAKALLIOISTA PUHTAINE VESINEEN LOKKIEN VALKOISISTA SIIVISTÄ LAULUINEEN SIELLÄKIN YKSIN LUONNONKANSSA.METSIEN KORVESSA JOSSA PUHDAS HAVUPUUN TUOKSU.JOSKUS VOI OKSAT KATKEILLA HIRVEN ALLA TAIO JÄNIS HYPPIÄ TAIKKA RUSAKKO.MONI POTILAS SAISI VOIMAA LUONNOSTA JOS HOITAJAT VIITSISIVÄT KUSKATA HEITÄ PÄIVIKSIKIN RETKILLE.sAIRAAT IHMISET MUHIVAT SAIRAUKSIAAN TOISILLEEN ALUN KEINOTEKOISISSA YMPÄRISTÖISSÄÄN.PAKKO MIKÄ PAKKO,MUTTA EI LUONNON PARANTAVAA VAIKUTUSTAKAANVOI UNOHTAA ITSEKKESKEISENÄ AJATTELUTAPANAAN.KIITOS NUIJA


      • olo tosi surkea
        IHMINENKÖ PAAHTOLEIPÄ? kirjoitti:

        ONKO LOPULTA MUUHUN ASIAAN MENNÄKSENI KOVINKAAN SAIRASTA KARTTAA IHMISMASSOJA JA LIIKENTEEN METELIÄ TAIKKA LIKAISIA UIMAVESIÄ JA EPÄMÄÄRÄISTÄ JUOMAVETTÄ.PIDÄN ENEMMÄNKIN PUHTAISTA RANTAKALLIOISTA PUHTAINE VESINEEN LOKKIEN VALKOISISTA SIIVISTÄ LAULUINEEN SIELLÄKIN YKSIN LUONNONKANSSA.METSIEN KORVESSA JOSSA PUHDAS HAVUPUUN TUOKSU.JOSKUS VOI OKSAT KATKEILLA HIRVEN ALLA TAIO JÄNIS HYPPIÄ TAIKKA RUSAKKO.MONI POTILAS SAISI VOIMAA LUONNOSTA JOS HOITAJAT VIITSISIVÄT KUSKATA HEITÄ PÄIVIKSIKIN RETKILLE.sAIRAAT IHMISET MUHIVAT SAIRAUKSIAAN TOISILLEEN ALUN KEINOTEKOISISSA YMPÄRISTÖISSÄÄN.PAKKO MIKÄ PAKKO,MUTTA EI LUONNON PARANTAVAA VAIKUTUSTAKAANVOI UNOHTAA ITSEKKESKEISENÄ AJATTELUTAPANAAN.KIITOS NUIJA

        Alkuperäinen kirjoittaja.
        Minulla alkoi kaikki verenpainelääkkeistä. Kukaan ei uskonut (lääkärit) että minulla voi olla näitä vaivoja. Verenpaine 180/110 luokkaa. Lääkkeitä söin useita. Vatsa sekaisin, kauhea huimaus rinnan alta särkee. Kokeita, ja taas kokeita. Allergia näkyi. Ok. Allergiasairaala määräsi uudet verenpainelääkkeet. Sama ruöljannsi vaaleita näppylöitä 1-2 cm ja kutina. Lääkäri ei potilasruuhkan takia soita Allergiasairaalasta minulle. Kävin terveyskeskuksessa, eivät voineet auttaa.
        Olen niin totaalisesti yksin tässä kierteessä (ainakin kesällä). Usko menee kaikkiin ja olo tulee sen mukaisesksi. Kun vain saisi selville mikä elimistössäni on sellaista mikä ei hyväksy olotilaa.
        Kaikille hyvää kesää!


      • pohjanmaan leidi

        Mikäs tämä kalprotektiini oikein on? Se on ainoastaan tutkimatta edellämainituista.
        Paksunsuolentähystys ja koepalat on otettu ja suolesta ei löytynyt mitään poikkeavaa, paitsi, että oli ärtynyt ainaisesta ripuloinnista.

        Pohjanmaan leidi


    • teija.dunder

      Ulosteen kalprotektiini kuvastaa suoliston tulehdustilaa kuten esim verinäytteen senkka tai crp.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      63
      6190
    2. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      63
      5599
    3. Vimpelin liikuntahallilla tulipalo?

      Katsoin, että liikuntahallista tuloo mustaa savua. Sitten ovet pärähti hajalle, ja sisältä tuli aikamoinen lieska. Toise
      Vimpeli
      128
      4465
    4. Onko kaipaamallasi

      Naisella silikonit 🤔
      Ikävä
      57
      3889
    5. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      14
      3795
    6. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      32
      3219
    7. Oletko nyt

      Onnellinen mies naisesi kanssa?
      Ikävä
      68
      2989
    8. Rakastatko?

      Ala kertomaan se ja heti
      Ikävä
      59
      2846
    9. Mikä haluat olla kaivatullesi?

      1. Kaveri 2. Ystävä 3. Panokaveri 4.puoliso 5 jokin muu
      Ikävä
      70
      2599
    10. Kosiako meinasit?

      Voi sua rakas ❤️
      Ikävä
      47
      1960
    Aihe