Kurja naapuri

Naapuri minäkin

Muutimme puolisen vuotta sitten omakotitaloon. Rauhalliselle alueelle, jopa vähän landelle. Tässä on samalla kadulla pieni rykelmä, viisi taloa aika lähekkäin. Kukin on kuitenkin omalla tontillaan ja talojen etäisyys 50-100m.

Olemme tavallinen lapsiperhe, jonka valot sammuvat joka ilta klo 21. Ei bileitä, harvoin vieraita jne. Yhtenä viikonloppuna meillä oli kuitenkin talkoot. Päivä rakennettiin, illalla grillattiin ja nautittiin hieman olutta. Istuttiin terassilla, ei ollut musiikkia mutta ehkä hieman riehakkaampaa ja iloista miesporukan puhetta. Kukaan ei huutanut, kiroillut yms, eli omalla mittapuullani ainakin todella leppoisa ja mukava ilta.

Kello tuli 22.01, naapuri (jonka kanssa emme ole vielä kertaakaan vaihtaneet sanaakaan!) ilmestyi pihalleen ja alkoi karjua täyttä kurkkua vaatien talkooväkeämme siirtymään sisälle. Kuulemma eivät voi nukkua "metelöintimme" takia. Kävimme vielä hetken kuluttua kurkkaamassa naapuritontille, ja naapuri istui kuistillaan ja KUUNTELI, ei todellakaan ollut varmasti edes menossa nukkumaan :)

Jututimme muita naapureita ja kertoivat tämän kyseisen naapurin olevan todellinen riesa: mm. yhden naapurin pojan piti lopettaa rumpujen soitto KELLARISSA keskellä päivää siksi, että valittajan vauva nukkui ulkona vaunuissaan. Toisen naapurin (josta emme myöskään ikinä ole kuulleet ääntäkään) aikuiset olivat kaksi vuotta sitten innostuneet laulamaan karaokea YHTENÄ ILTANA vuosikymmeneen, ja valittava naapuri oli soittanut poliisit paikalle.

Ymmärtäisin asian, jos meillä olisi jatkuvasti bileitä ja kova meteli joka viikonloppu. Mutta oikeasti, eikö "bilettää" voi edes silloin tällöin?? Eipä tullut edes mieleemme ilmoittaa etukäteen tuolle naapurille talkoista, koska hänen talonsa etäisyys meidän talosta on aika suuri, ja tosiaankaan omasta mielestämme meistä ei edes lähtenyt meteliä.

Onko todella niin, ettei mitään ole tehtävissä? Eikö todella omalla takapihallaan saa istua juttelemassa, vaikka hiljaisuus (klo 22) olisikin jo alkanut? Asuimme ennen rivitalossa, ja kyllä siellä pihalla liikuttiin ja takapihoilla istuttiin joskus aamunkoittoon saakka :)

Tilanne harmittaa minua kovasti, koska säästimme paljon muuttaaksemme unelmiemme taloon.

13

1719

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • naapurin mias

      on se surullista ettei ok-talossa ei saa enään tehdä muutakuin olla ja elää kusisukassa.onkohan kukaan yrittänyt puhua sen heikkohermoisen naapurin kanssa,ja onko kukaan naapuri missään tekemisissä hänen/heidän kanssa?

      minun huono naapurini ajattelee että ihan sama mitä muut ajattelee ja suuttuu jos menee sanoon jotaki,tai jos ei tee niinkuin hän haluaa,tämä aikuinen lapsi (40 vee) ei kuitenkaan ole ollenkaan syytön..

    • Naapureiden kanssa on siedettävä elämää puolin ja toisin.
      Maalaisjärjen käyttö on sallittua, samoin melumäärän ja kellonajan tarkistaminen. Suuremmista metelöinneistä on ihan fiksua varoitella naapureita etukäteen.
      Tiedän OKT naapurukset, jossa toisen rouva on yövuoroja tekevä sairaanhoitaja. Naapuri käy kurkkaamassa makuuhuoneen verhojen asennon ennen metelöintiä. Jos verhot on alhaalla, niin ei aloita edes ruohonleikkuuta =)
      Minä olisin todennäköisesti antanut naapurille korvatulpat ja toivottanut hyvää yötä. Ostakoon vaikka peltorit, jos ei melua kestä. Tai sitten olisin soittanut poliisit hiljentämään huutavan häirikön.
      Valitettavasti lintukodossanne on äkäinen kyylä, jonka mielipuuhaa tuntuu olevan normaaliin elämään puuttuminen. Voit elää hiirulaisena ja yrittää olla kyylälle mieliksi tai sitten teet mitä lystäät ja annat kyylän riehua rauhassa. Poliiseille voit sitten tarjota vaikka kahvia ja pullaa =)

    • Hiidolf Atler

      Ja taas helppo tapaus....... soita vanhaa saksalaista marssimusiikkia jokapäivä ainakin parituntia ja tietenkin kovaa ja sitten kysele naapuriltasi olisko tällä lainata mig hitsiä kun ajattelit laittaa pienen kätevän kaasukammion takapihallesi. Muista aina kehua saksalaisia autoja ja kaikkea muuta asiaankuuluvaa. Jos ei tehoa kysele naapurin nenän muodosta... onko nenä mahdollisesti saanut tällin tai onko suvussa taipumusta tuollaiseen...

    • Mielipide...

      Hiljaisuus klo 22.00 ei tarkoita sitä, että ulkona ei saisi edes puhua normaalisti, vaan hiljaisuus tarkoittaa työkoneitten yms. melua aiheuttavaa toimintaa, joka kuuluu sisälle häiriten mm. nukkumista. Kuistilla voi istua iltaa ihan normaalisti ja ottaa kaljaa kunhan ei korota turhaa puheen äänen voimakkuutta, eikä soita radiota turhan kovaa.Normaali Illanvietto saa kuulua vaikka naapurille, kutsukoon vaikka poliisin kuuntelemaan melun voimakkuutta.

    • Stihl käyntiin

      Kannattaa muistaa että omakotitalossa ei ole järjestyssääntöjä. Ja vaikka olisikin niin naapuritalossa on ihan omat. jos kyyläkalle on säätänyt omaan taloonsa hiljaisuuden klo 22 niin se ei koske naapureita. Modernisti ajettevissa kerrostaloyhtiössäkin muuten ns. hiljaisuus alkaa nykyään vasta 23.00. Vauvan nukuttaminenkin on jokaisen oma asia. Voit hyvin piikata takapihan kalliota keskipäivällä jos siltä tuntuu. Vauva voi nukkua sisällä jos niikseen tulee. ja jos ei nuku niin silloin sitä ei varmaan nukuta.

      • ylipanostaja

        On teillä pimeitä ohjeita, kuten tavallista. Laitetaan vaan kova kovaa vastaan.


    • mitäkä hä?

      Miksi sun pitää millään tasolla välittää koko naapurista? Jos juhlimisen äänet on tavallisella tasolla, niin ei siihen poliisi tule puuttumaan. Sanot naapurille että suksi sinä v/ttuun siitä häiritsemästä ja jatka juhlia normaalisti. Ei se ole tuon vaikeampaa....

    • mk

      Olisittehaistattanet paskat sillä ukolla koska ei mitään voi jos omakotitalon pihalla pitää grilli-ilttaa koska raja on 85 desipeliä j se mitataan valittajan pihasta että silleen.

    • 10062

      Yksi asia, mikä minua ap:n kirjoituksessa ärsytti on se iänikuinen tapa lyöttäytyä muiden naapurien kanssa inhoamaan "erilaista naapuria". Olkootkin, että hän rähisee ehkä suotta, niin joskus tilanne voi rauhoittua kun vaan pahoittelee aiheuttamaansa häiriötä olipa syytä edes pyytää anteeksi. Seuraavana päivänä voi mennä juttelemaan kuinka pahasti se meteli kuuluikaan ja täten laittaa naapuri perustelemaan näkemystään tarkemmin. Yleensä perustelut ovat hataria, niistä voi paljastua syy heikkohermoisuuteen ja jos jaksaa olla tarpeeksi diplomaattinen sovitaan, miten jatkossakin tulee ihan varmasti kavereita kylään ja kohtuullinen äänenkäyttö voi kesäillassa kuulua. Olen nimittäin huomannut, että yleensä okt-alueilla ongelmat ovat joskus pienestä huomaavaisuuden elkeestä vain kiinni.

      Elämme niin innolla omien ehtojemme mukaisesti ja monilla on oikeastikin aivan älyttömän huonot tavat, että joskus joku voi keksiä syyn purkaa ärsytystään pienestäkin tekosyystä. Sen takia en itse kehtaisi kulkea naapurustossani sädekehä pääni päällä ja väittää kivenkovaa olevani fiksu ja huomaavainen. Naapuruus on vaativaa diplomatiaa ja siihen ei opita hetkeksi.

      Voin myös luvata, että pahimmat naapurit yleensä saavat vuosien saatossa selityksen käytökselleen. On kotiongelmia, sairautta, huono parisuhde, suuria elämänmuutoksia yms.

      • Naapuri minäkin

        Tähän on kyllä pakko antaa vastine.

        Kävimme kysymässä parilta naapurilta, että kuulivatko he mitään meteliksi luokiteltavaa meidän pihaltamme kyseisenä iltana (näiden naapureiden talot ovat lähempänä omaamme kuin valittavan naapurin, eikä näistä naapureista kukaan ollut kuullut MITÄÄN). Samalla kerroimme, että juuri tuota yhtä naapuria oli kovasti häirinnyt ja kysyimme, että mikähän tuo kaveri mahtaa olla miehiään. Siinpä sitten kuulimme muutaman "mukavan" tarinan ko äijästä vuosien varrelta. Että siinäpä sitten "liittouduimme" oikein olan takaa yhtä viatonta naapuria vastaan :)

        Ja kyllä, nuo muut naapurit (jotka ovat muuten todella mukavaa ja demokraattista väkeä) ovat yrittäneet vuosikausia tulla toimeen tämän valittavan miehen kanssa, tuloksetta.

        Pahoittelimme silloin aiheuttamaamme "häiriötä", ja jatkoimme jutusteluamme sisätiloissa. Luulimme tämän riittävän kohteliaaksi anteeksipyynnöksi miehelle. Eräänä päivänä kuitenkin leikkiessämme lasten kanssa pihalla huomasin ison koirankakan hiekkalaatikon vieressä. Seuraavana päivänä huomasin kaksi lisää. Naapurilla on kaksi koiraa, jotka juoksentelevat aidatulla pihalla eikä niistä ole aiemmin ollut mitään haittaa. Päinvastoin, pidämme koirista. Eräänä aamuna kuitenkin taaperomme heräsi anivarhain, ja silloin näin sen: molemmat koirat kävivät tekemässä aamutarpeensa meidän tontille. Tässäkö on naapurin kosto?

        Nimimerkille 10062 tiedoksi, että oikeastaan minua ei kiinnosta lainkaan naapurin henkilökohtaiset ongelmat, joihin "vuosien saatossa löytynee selitys". Sädekehän taidan jättää nurkkaan, niinkuin tähänkin asti.


    • kysynpä vaan.

      Kuinkahan monta asukasta sinä häiritset kun naputtelet näppäimistöäsi kaiket yöt ?

    • vastamelumegafoni

      Yleensä täällä saa lukea tarinoita nimenomaan siitä, kun ei voi mitään metelöivälle naapurille.
      Aina jompikumpi joutuu näköjään kärsimään. Eioo elämä reilua eskoseni....

    • juoppoja inhoava

      on kyllä tosi inhottavaa ja ala-arvoista ja lapsellista mennä haukkumaan valittavasta naapurista jokaiselle,ja lyöttäytyä yhteen porukalla yhtä "erilaista"vastaan.Ei ole aikuismaista käytöstä.ja ryyppäävät,kännissä olevat ihmiset eivät itse ehkä huomaa kännitilastaan johtuen aiheuttavansa ääntä ja melua yli normaalin rajan.ei tuo bilettäminen varmasti ole kaikista mukavaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kela tukee virallisesti Pride-liikettä

      Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k
      Maailman menoa
      131
      4551
    2. Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa

      Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k
      Maailman menoa
      74
      3289
    3. Kävisikö tällainen sopimus?

      Olisitko valmis juttelemaan jo ensi viikolla kahden kesken?
      Ikävä
      106
      1598
    4. Nyt kerrot mies mitä ajattelet minusta

      Ihan suoraan ja suodattamatta.
      Ikävä
      88
      1405
    5. Odotatko vielä vastausta...

      Siihen viestiin? 🤔
      Ikävä
      97
      933
    6. Ehkä se on niin

      Ettet vaan uskalla lähestyä tämän jälkeen. Ehkä haluaisit. En osaa sanoa.
      Ikävä
      74
      824
    7. Omasp hakenut Fincapia ja Gapconia konkurssiin perjantaina 5.6

      Ilkka ei ole vielä ehtinyt uutisoida, mutta Omasp on jättänyt 5.6 konkurssihakemuksen Fincapia ja Gapconia koskien. Ilka
      Seinäjoki
      20
      817
    8. Mitä kirjainta haluaisit

      Ra kastella mahdottomasti?
      Ikävä
      42
      730
    9. Tämän palstan naiseksi esittäytyvät

      Ovatkin kuulemma oikeasti sukupuoleltaan miehiä. Pitääkö paikkansa?
      Sinkut
      111
      707
    10. Jos oot täällä,laita tunniste.

      Muuten en lue!
      Ikävä
      43
      656
    Aihe