Farmasiasta lääkikseen?

KUNPA NYT JOKU VASTAISI TÄHÄN!

1. en

2. Farmasian 1. ja 2. vuoden kursseja saa käsittääkseni kyllä hyväksiluettua, mutta ei einakaan Helsingissä kovin mittavasti, joten monet lääkikseen farmasialta tulleet/farmaseutit eivät ole edes hakeneet korvaavuuksia.

3. Opinto-oikeutesi farmasialla säilyy, vaikka saisit opintopaikan lääkiksestä.
Jos molemmat opinto-oikeudet ovat samassa yliopistossa, viimeksi vastaanotettu opinto-oikeus on ensisijainen, ja aiemmin vastaanotettu toissijainen. Opintoja saat suorittaa molemmissa jos aikataulu sallii. Eri asia on se kannattaako opiskella lääkäriksi ja proviisoriksi, kun laillistettu lääkäri ei kuitenkaan saa proviisorina toimia.

4. Helsingin suomenkielisen yleisen seula on tiukin, sen jälkeen Turku, Tampere ja H:gin ruotsinkielinen linja ovat melko tasaväkisiä. Kannattaa kuitenkin hakea sinne missä haluaa opiskella.

5. Lääkisopinnoissa lukiofysiikan teoriapohjan hallitseminen antaa edellytykset ihmisen fysiologian opiskelulle, mutta laskinta ei juuri lääkiksesä tarvitse.

Fysiikan perinpohjainen hallinta, kyky soveltaa tietoja, sekä rautainen laskurutiini ovat kuitenkin ratkaisevan tärkeitä valintakokeessa.
Biologian osaaminen on sisään pääsyn kannalta, sillä sen hallitsevat lhes kaikki hakijat.

Lisätietoa vaikkapa:
http://www.med.helsinki.fi/index.html

6.Valintakoe taitaa olla lääkiksen vaikein tentti.
Opiskelusta ei selviä kirjoja avaamatta,
mutta jos opiskelee arkipäivisin 9-17, opinnoistaan suoriutuu helposti.

Hei kanssafarmasisti,

Kysymyksiisi en varsinaisesti osaa vastata, sillä en (vielä) opiskele lääkiksessä. Sen voin kuitenkin sanoa, että jos alan vaihto kiinnostaa, eikä farmasia varsinaisesti tunnu omalta, kannattaa ehdottomasti vaihtaa!

Olen itse valmistunut farmaseutiksi vuonna 2009, ja tuskailen edelleen proviisorinopintojeni kanssa. Syynä ei niinkään ole se, että ne olisivat vaikeita, vaan se, etten löydä motivaatiota graduni loppuun kirjoittamiseen. Miksi? Siksi, että farmasia ei tunnu omalta alalta. Olen työskennellyt apteekissa nyt 4,5 vuotta farmaseuttisissa hommissa (ensin oppilaana, ja sitten opintojen ohella farmaseuttina), ja tässä vaiheessa voin jo varmasti sanoa, ettei se työ ole minua varten. Ei myöskään proviisorin tehtävät, jotka apteekista riippuen ovat joko sitä samaa farmaseuttista työtä tai sitten paperin pyörittelyä. Myös sairaalapuolen olen kokeillut lyhyesti proviisorin hommissa, mutta sekään ei varsinaisesti tunnu omalta, vaikka paremmalta kuitenkin kuin avoapteekkipuoli. Proviisorin tehtävät kun tuntuvat kuitenkin olevan yhä kauempana käytännön työstä, kuin farmaseutin tehtävät. Mikäli siis haluat työskennellä kokonaisvaltaisesti ihmisten terveyden eteen, ja tahdot työltäsi haastetta, vaihda ehdottomasti alaa. Farmasian ammatillaisena, varsinkin avoapteekissa, leipääntyy helposti myyntityöhön ja siihen, että missään vaiheessa ei oikeastaan tarvitse mitään siitä, mitä on joutunut opiskelemaan.

Harkitsen itsekin alan vaihtoa lääkikseen. Haluan nimittäin työskennellä ihmisläheisessä työssä, ja samalla käyttää järkeäni ja tehdä haasteellista työtä. Ajatus on pyörinyt mielessäni ensimmäisestä harjoittelusta lähtien, ja nyt harmittaa etten ole vaihtanut aiemmin, farmaseutin tutkinnon suoritettuani. Nyt oman haasteen uusien opintojen aloittamiselle antavat vakituinen parisuhde ja perheen perustamisen suunnitelu; aion kuitenkin vaihtaa, sillä en tahdo viettää loppuelämääni farmaseuttisessa työssä, vaan tahdon tehdä kokonaisvaltaisempaa lääketieteellistä työtä.

1. Vaihdoin ekan vuoden jälkeen farmasialta lääkikseen. Hetkeäkään en ole katunut. Varmasti tämänhetkisen elämäni paras päätös.

2. Kuopiossa sain yhden englannin kurssin hyväksiluettua. Mutta kyllä ne farmasialta saadut tiedot auttoivat niitä prekliinisiä kursseja tehdessä, joten ei ne täysin hukkaan menneet.

3. Jos olet noin pitkällä opinnoissasi harkitsisin melkein tutkinnon tekemistä loppuun. Se kuitenkin vie aikansa kunnes pääset lääkärin töihin ja proviisorina tienais hieman paremmin. Toisaalta farmaseuttina työtilanne tietty parempi.

5. Yksi fysiikan kurssi oli meillä. Ei paha. Itsekään en lukenut lukiossa fysiikkaa, vaan aikanaan Galenosta lukiessa opituilla tiedoilla hyvin arvosanoin läpi. Pointti kurssissa oli, että ymmärrät jotain ultaäänestä, röntgenistä ym.

6. Onhan se varmasti rankempaa kuin monella muulla alalla. Opittavaa asiaa on ja paljon. Sitä ei voi unohtaa heti tentin jälkeen. Sitä pitäisi osata soveltaa. Teorian lisäksi pitäisi oppia käytännön taitoja. Mutta onhan se mielekästä, joten paremmin sitä jaksaa kuin farmasian opintoja (euroopan farmakopean ulkoa opettelu..) Ainakin klinikassa on selvää miksi niitä asioita luetaan. Tietää varmasti tarvitsevansa niitä tietoja (biokemian kurssilla ei välttämättä ihan niin). Iltoja ja öitä joutuu toisinaan sairaalassa viettämään.

7. Miten tuota nyt kuvailisi. Tietysti en ole ollut kuin yhdessä paikassa vasta lääkärinä töissä (sairaalassa vuodeosasto), joten työkokemus ei aivan hirveän suuri ole. Rankkaa, mutta tykkäsin. Päätään saa käyttää aivan tarpeeksi. Päätöksi joutuu tekemään, mikä kyllä alkuun hirvittää. Kelloa ei tarvitse paljoa työpäivän aikana tuijottaa, aika kyllä menee noepasti, työ vie täysin ajatukset. Paperitöitä ja tietokoneen tuijottamista turhankin paljon. Onnistumisia toisinaan. Alkuun tuli kyllä iloittua jokaisesta hoidetusta ja kotiutetusta potilaasta. Sosiaalista hommaa, jossa tulee toisinaan vaikeita paikkoja eteen. Ja kysymys ei ole siitä etteikö niiden ihmisten kanssa tulisi toimeen, mutta vaikeita asioita joutuu käymään läpi. Niinä hetkinä välillä tekisi mieli juosta pakoon, mutta eipä siinä auta kuin luottaa itseensä, että osaa hoitaa tilanteen. Kandina on pakko kestää se, ettet osaa kuin hyvin vähän ja koko ajan joudut kyselemään senioreilta. Itselläni ainakin oli kesällä oli olo, että kyllä sitä koulu on antanut hyvän pohjan siihen potilaiden kohtaamiseen, tutkimiseen ja tapausten senioreille esittelyyn, mutta hankalinta oli päättää, mitä sitten tehdään. No, ainakin työ on täysin erilaista kuin apteekissa (teknisen hommista kokemusta).

8. Ei se helppoa aina ole. Fyysisesti ei nyt tolkuttoman raskasta, ainakaan jos ei ortopedialle suuntaa. Paljon kevyempää kuin sairaanhoitajien homma, mutta toki hieman fyysistäkin puolta. Henkisesti rankkuutta sitäkin enemmän. Toki riippuu mitä työtä tekee. Syöpäosasto ja lastenneuvola aika erilaisia, eipä sillä etteikö rankkoja asioita siellä neuvolassakin voi vastaan tulla, mutta suurin osa siellä kuitenkin terveitä. Paljon se ottaa, mutta kyllä se antaakin. Riippuu toki lääkäristäkin kuinka asiat kokee. Tässä olen huomannut suurta eroa. On niitä erittäin kokeneita lääkäreitä, joille varmasti tullut monet kuolemat urallaan vastaa ja silti jokainen oman potilaan kuolema on raskas.