TODISTAJAKSI OIKEUTEEN!! APUA!

Todistaja nro.1

Juuri äsken haastemies toi minulle kutsun todistajaksi oikeuteen. Asia on suht pieni, ei siis mikään henkirikos yms. (asiaan liittyy omaisuuden rikkomiseen).

Kuitenkin, olen ollut pitkään henkisesti sairas (tälläkin hetkellä sairaslomalla vaikea-asteisen masennuksen takia) ja fyysinenkin terveyteni vaatii kahta erilaista fysioterapiaa viikottain.
Olen jatkuvassa masennus ja kipulääkityksessä enkä todellakaan ole valmis tällaiseen lähtemään.
Oikeus pidetään aivan toisessa kaupungissa (matkaa junalla kolmisen tuntia), en siis omista autoa.
Soitin käräjäoikeuden kansliaan ja yritin selittää etten sairauksieni takia pääse sinne, mutta (ilmeisesti itse syyttäjä oli puhelimessa) sanoi että minun on pakko tulla.
Toiseksi minun on maksettava kaikki matkat itse ja minulla saattaa juuri ja juuri olla rahaa siihen, mutta puhelimessa sanottiin että voin hakea korvausta.
Luin myös että voin hakea paikalliselta poliisiasemalta ennakkoon korvauksia 10-päivää ennen, mutta oikeudenkäynti on 6 päivän päästä ja sain tämän kutsun hetki sitten?!

OIkeasti, yritin sanoa puhelimessa että en ole oikeudenkäyntikelpoinen ja varsinkaan siinä pisteessä jos joudun ottamaan vahvoja kipulääkkeitä, mutta minulle sanottiin erittäin kummallisella äänensävyllä että TÄMÄ ON KANSALAISVELVOLLISUUS!

Jos kerran näin on, niin haluan myös saada kaikki maailman korvaukset tästä hyvästä. Miten haen korvausta oikeudenkäynnistä johtuvista kuluista jälkikäteen? Ja mitä kaikkea kuluja voin hakea ja voin saada?

Tiedän että jokainen oikeudenkäynti ei ole leikinasia, mutta yhden pienen kulutusesineen rikkoutuminen on pientä verrattuna minun hyvinvointiini.

15

7047

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • erkki

      Vaadit käräjäoikeuden istunnossa sinun kuulemisesi päätteeksi korvauksen
      a) mahdollisesta ansionmenetyksestäsi (jota ilmeisesti ei ole);
      b) matka- ym. muista kuluistasi;
      c) päivärahan.

      Kun ilmeisesti syyttäjä on sinut todistajaksi nimennyt, todistajanpalkkio suoritetaan valtion varoista ilmoittamallesi tilille.

      Jos et mielestäsi kykene todistamaan, sinun tulee toimittaa oikeudelle sellainen lääkärintodistus, jossa lääkäri tämän asian todistaa. Pahoin epäilen, ettet tällaista todistusta masennuksen perusteella saa. Jos muutoin jäät pois oikeuden istunnosta, sinulle voidaan määrätä sakko ja sen lisäksi sinut voidaan määrätä kustannuksellasi tuotavaksi seuraavaan oikeuden istontoon.

      • Todistaja nro.1

        Kiitoksia vastuksesta!
        Nyt tiedän miten toimin :)


      • Todistaja nro.1
        Todistaja nro.1 kirjoitti:

        Kiitoksia vastuksesta!
        Nyt tiedän miten toimin :)

        Piti vielä kysyä, että matkakulujen lisäksi joudunko itse määräämään päivärahan suuruuden vai onko se jokin vakio?
        Pitääkö itse kirjoittaa paperille vai onko jotakin valmiita lomakkeita oikeustalolla?
        Ansiomenetyksiä ei ole, koska en ole töissä.


      • Velvollisuus on männ
        Todistaja nro.1 kirjoitti:

        Piti vielä kysyä, että matkakulujen lisäksi joudunko itse määräämään päivärahan suuruuden vai onko se jokin vakio?
        Pitääkö itse kirjoittaa paperille vai onko jotakin valmiita lomakkeita oikeustalolla?
        Ansiomenetyksiä ei ole, koska en ole töissä.

        Päiväraha on vakio ja riippuu istunnon kestosta. Käräjäoikeudessa kysyvät kulusi ja ilmoittavat mikä on valtion taksa. Johonkin lappuseen psitsät tilisi numeron. Ei ole vaikeaa.

        Mutta todisajaksi pitää mennä ja muitsaa puhua totta " mitään siitä salaamatta, mitää siihen lisäämättä" jne.


      • Todistaja nro.1
        Velvollisuus on männ kirjoitti:

        Päiväraha on vakio ja riippuu istunnon kestosta. Käräjäoikeudessa kysyvät kulusi ja ilmoittavat mikä on valtion taksa. Johonkin lappuseen psitsät tilisi numeron. Ei ole vaikeaa.

        Mutta todisajaksi pitää mennä ja muitsaa puhua totta " mitään siitä salaamatta, mitää siihen lisäämättä" jne.

        Pelottaa, kun en muista kaikkea yksityiskohtaisesti enää. Siitä alkaa olemaan vuosi kun se tapahtui.
        Muutenkin oikeudenkäyntiin on näemmä niputettu muitakin hänen rötöksiään ja toivottavasti joutuu sitten maksamaan tekosistaan.


      • Että näin.
        Todistaja nro.1 kirjoitti:

        Pelottaa, kun en muista kaikkea yksityiskohtaisesti enää. Siitä alkaa olemaan vuosi kun se tapahtui.
        Muutenkin oikeudenkäyntiin on näemmä niputettu muitakin hänen rötöksiään ja toivottavasti joutuu sitten maksamaan tekosistaan.

        Ei tarvitse pelätä. Jos et muista jotain, sanot reippaasti ettet muista. Et keksi, etkä yritä spekuloida tai arvailla. Sanot sen mitä muistat, ja mitä et muista, sanot ettet muista.

        Rikastumaan sinä et todistamisella pääse etkä saa "kaikkia maailman korvauksia" kuten kirjoitit, matkakulut korvataan halvimman julkisen mukaan ja päivärahat:

        "Kun matkaan käytetty aika ylittää viimeisen täyden matkavuorokauden vähintään kahdella tunnilla, on päivärahan enimmäismäärä 16 €. Kun matkaan käytetty aika ylittää viimeisen täyden matkavuorokauden yli 6 tunnilla, on päivärahan enimmäismäärä 36 €."


      • jee jee jee
        Todistaja nro.1 kirjoitti:

        Piti vielä kysyä, että matkakulujen lisäksi joudunko itse määräämään päivärahan suuruuden vai onko se jokin vakio?
        Pitääkö itse kirjoittaa paperille vai onko jotakin valmiita lomakkeita oikeustalolla?
        Ansiomenetyksiä ei ole, koska en ole töissä.

        Lomakkeita on oikeustalolla, usein muuten lomake annetaan etukäteen täytettäväksi jo kutsun tiedoksiannon yhteydessä (jotkut käräjäsihteerit laittavat, jotkut eivät). Puolipäiväraha (eli koko reissu matkoineen jää alle 8 tuntiin) on 16 euroa, täyspäiväraha (koko reissu yli 8 tuntia) on 36 euroa.

        "minulle sanottiin erittäin kummallisella äänensävyllä että TÄMÄ ON KANSALAISVELVOLLISUUS!"

        Niin kuin onkin.


      • Rennosti vaan
        Todistaja nro.1 kirjoitti:

        Pelottaa, kun en muista kaikkea yksityiskohtaisesti enää. Siitä alkaa olemaan vuosi kun se tapahtui.
        Muutenkin oikeudenkäyntiin on näemmä niputettu muitakin hänen rötöksiään ja toivottavasti joutuu sitten maksamaan tekosistaan.

        Todistajanlausunnot tutkitusti ovat varsin epäluotettavia. Todistajat muistavat asioita joita ei oikeasti tapahtunut tai sitten ne tapahtuivat eri lailla kuin todistaja muistaa.

        Sano vain se minkä muistat äläkä murehdi turhia. Muu hoituu itsestään.


    • Hei

      Voi olla, että vastaus tulee liian myöhään. Oletkin saanut jo joitain vastauksia. Jos oikeudenkäynti kuitenkin on vielä edessäpäin, voit halutessasi kysyä maksutonta tukihenkilöä mukaasi oikeudenkäyntiin. Tehtävään valittuja ja koulutettuja vapaaehtoisia tukihenkilöitä voit tiedustella asuinpaikkaasi lähimmästä Rikosuhripäivystyksen palvelupisteestä. Yhteystiedot löydät sivuilta www.riku.fi

      Ystävällisin terveisin
      Rikosuhripäivystys

    • huva soomi!

      tuli kans kokeiltuu tota todistajana olemist ja jäi semmonen maku suuhun et jatkossa parempi olla ilmottamatta valtiolle yhtää mitää :D nii huonosti saa korvauksii et pitäkööt juopot ja muut tuol liikentees :D

    • todis

      Saakohan kuulustelupöytäkirjan tilattua itselle ja mistä ja mitähän maksanee? Koska
      vuosi aikaa tapahtuneesta en todistajana tarkalleen muista enää sanomisia tarkasti.

      • 17+13

        Kyllä kuulustelupöytäkirjan voi todistajakin tilata maksua vastaan, mutta se luovutetaan vasta, kun asia on tullut julkiseksi, eli todistajan kannalta liian myöhään.
        Asianosaisille kuulustelupöytäkirja on ilmainen ja he saavat sen heti kun tutkinta on tehty.
        Ihan vaan neuvoksi. Jos joutuu sellaiseen tapahtumaan, että se saattaa johtaa myöhemmin käräjille, niin kannattaa kirjoittaa se heti tuoreeltaan ylös. Siitä voi sitten kerrata tapahtuman ennen kuin menee poliisikuulusteluun ja myöhemmin oikeuteen.


    • TODIS

      Itse olen menossa todistajaksi ensi viikolla oikeuteen. Kyllähän tuo hieman jännittää vaikka viikko on aikaa. Ja aamun eka istunto taitaa olla.
      Saas nähä tuleeko vastaajalle mitää tuostakaa rikoksesta. Vai teinkö turhaan rikosilmoituksen.

    • hopon hessu

      Ensi viikon Maanantaina todistajaksi oikeuteen riita asiassa. Soittivat torstaina et pitää tulla ja perjantaina kirje postissa. Eivät turhan aikaseen ilmoittele asioista.... Kiitos Suomi Oikeusvaltio...

      • jotain settiä

        No tuskin johtuu käräjäoikeudesta, että kutsu tulee viime tipassa.

        Ikävä kyllä asianajon taso on tältä osin monesti huono, eli asian osapuolet nimeävät todistajia aivan viime tipassa. Ja yleensähän riita-asiassa nimenomaan jutun asianosaiset huolehtivat myös todistajiensa kutsumisesta eli yleensä riita-asioissa kutsu ei edes tule käräjäoikeudesta vaan osapuolten advokaatit sopivat kellonajasta omien todistajiensa kanssa. Sinänsä istunnon ajankohtahan on lyöty lukkoon tod. näk. ajat sitten. Että turha aina valtion suuntaan narista.

        Jos riita-asiassa kysymys ja osapuoli prosessaa omilla varoillaan tai oikeusturvavakuutukselle (eli ei oikeusapua valtion piikistä), ei nuo ylempänä kerrotut palkkiokuviot silloin päde. Voit vaatia sinut nimenneeltä taholta palkkioksi periaattessa mitä vain haluat (eli "kohtuullisen palkkion"), ja nimennyt osapuoli sitten ilmoittaa mielipiteensä, onko kohtuullinen määrä vai ei. Käräjäoikeus sitten vahvistaa palkkion määrän. Yleensä nimeävän osapuolen avustaja keskustelee jo etukäteen todistajan kanssa myös palkkion määrästä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      249
      45399
    2. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      33
      11272
    3. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      211
      10902
    4. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      36
      9731
    5. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      85
      8538
    6. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      230
      6539
    7. Pirjo sanoi Esalle

      Painu sinä Esa hevonvittuun... johon Esa? Laittakaapa ehdotuksia. # ==================== # APUFUNKTIO: satunnainen kok
      Maailman menoa
      0
      3230
    8. Jos mä joisin

      Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys
      Ikävä
      30
      2269
    9. Tänään torille

      Tänään kuulema torilla tapahtuu klo.20. Tulkaaha paikalle kattoon.
      Hyrynsalmi
      39
      1747
    10. Koulu-uhkaus.

      Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.
      Hyrynsalmi
      26
      1540
    Aihe