kertokaa introvertit missä olet töissä?

mies vaikeuksissa

olen itse introvertti luonteeltani ja haluisin kuulla miten pääsitte töihin ja mihin ammattiin? Tuntuu niin vaikealta päästä töihin kun en ole työantajien palvoma ulospäinsuuntaunut exstrovertti.

93

6130

Vastaukset

  • Varhaisjakeluun pääsin..

    • Sinne minäkin pääsin, sopiva työpaikka introvertille.


    • _hakke_ kirjoitti:

      Sinne minäkin pääsin, sopiva työpaikka introvertille.

      varhaisjakelussa minäkin... parasta on se kun saa ajella autolla keskellä yötä ja ketään ei näy missään


  • Olen näytteenottaja terveyskeskuksessa. Työvoimapula kun on niin pääsee epäkelvommatkin. Valmistuttuani toivon työllistyväni ei niin asiakaskeskeiseen paikkaan, mutta tietty sittenkin katsotaan, miten sopii työyhteisöön.

    • täh, ei hiljainen ole epäkelpo


    • wertw88889 kirjoitti:

      täh, ei hiljainen ole epäkelpo

      onpa, joka paikassa haukutaan ja vihataan = epäkelpo


  • Lähihoitajana sairaalassa. Opiskelijana olin harjoittelussa kyseisessä paikassa ja valmistuttuani ottivat minut töihin :)

  • Laboratoriossa. Oikeella alalla olen... :)

  • Työllistän itse itseni, olen media-alalla. Ei ole pomoja eikä sen puoleen työkavereitakaan, mutta on vapaus rakentaa työpäivä just niin kuin itse haluan, vaita työnantajat ja tarjotut työt jne. Olen erittäin tyytyväinen.

    • Tämä voisi olla minun kirjoittamani. Mikroyrittäjyys on introvertille erinomainen vaihtoehto.


  • IT-alalla, it-tukihenkilö.

  • En pysty työelämään.

  • Onko kenelläkään ideoita akateemisesta ammatista, joka sopisi introvertille. It-alaa olen kyllä miettinyt, mutta siellä ei taida olla kovin paljon naisia.

  • Mitä väliä onko alalla naisia? Eikö sinun pitäisi miettiä lähinnä omaa työllistymistäsi?

  • Oon vaan kuullut tarinoita ja jännittäisi se jos olisin luokan ainoa naispuolinen henkilö. Saattaisin esim. jäädä yksin. Työelämä on asia erikseen, koska uudelleenkouluttautuminen edessä kuitenkin.
    En tajua miten yksikään introvertti hoitoalalla pärjää. Sehän on yksi sosiaalisimmista ammateista. Ainoastaan pahempi ois asiakaspalvelu.

    • Koska työminä on eri kuin normaali minä. Töissä ihmisille on helppo puhua, koska kyseessä on työasia. Ei tarvitse miettiä, että haluaakohan tuo edes puhua mun kanssa, koska tilanteissa on roolit selvästi määritelty ja löytyy aina oikeaa asiaa, joka "oikeuttaa" kanssakäymisen.

      Mäkin suhtauduin epäilevästi asiakaspalveluun, kunnes päädyin vähäksi aikaa tiskille työskentelemään. Tajusin, että kyse on näyttelemisestä. Emmä istunut siinä tiskillä omana itsenäni raapimassa yrmeänä muniani, vaan esitin kohteliasta vastausautomaattia.


    • Ei o paha kirjoitti:

      Koska työminä on eri kuin normaali minä. Töissä ihmisille on helppo puhua, koska kyseessä on työasia. Ei tarvitse miettiä, että haluaakohan tuo edes puhua mun kanssa, koska tilanteissa on roolit selvästi määritelty ja löytyy aina oikeaa asiaa, joka "oikeuttaa" kanssakäymisen.

      Mäkin suhtauduin epäilevästi asiakaspalveluun, kunnes päädyin vähäksi aikaa tiskille työskentelemään. Tajusin, että kyse on näyttelemisestä. Emmä istunut siinä tiskillä omana itsenäni raapimassa yrmeänä muniani, vaan esitin kohteliasta vastausautomaattia.

      kyllä, kyllä. Olen itsekin ollut asiakaspalvelussa ja se on henkisesti ja emotionaalisesti hyvin raskasta. Mun täytyi tsempata itseni jokaiseen päivään. En halua sellaista enää, enkä tosiaankaan halua koko elämää elää sillä tavalla. Vetäen jotain roolia. Haluan olla oma itseni työpaikallakin. Joku sellainen työ missä ei tarvitse olla ihmisten kanssa tekemisissä koko aikaa jossa työ on itsenäistä. Asiakaspalvelussa en saanut käyttää luontaisia vahvuuksiani vaan piti esittää jotain mitä en ole. Ei sellaista jaksa kauaa.


    • Oon kaupan kassalla.. tosin väliaikaisesti:)


  • Olen työtön.

  • Olen kolmekymppinen erityisopettaja. Olen lapsesta lähtien ollut kovin ujo ja epäsosiaalinen. Isossa ryhmässä oli jotakuinkin mahdoton avata suunsa ja oli kiusaamista jne. Esitelmien pito oli varsinkin yläasteella ja lukiossa täyttä tuskaa. Pinnasin koulusta ja valitsin kursseja sen mukaan, jossa noita ei tarvisi pitää. En todellakaan tiedä, miksi ikinä lähdin opettajan työhön, varmaan siksi koska äiti käski lähettää hakupaperit moneen paikkaan ja satuin pääsemään sinne. Yliopistossa mulla oli eka kertaa kavereita omalla luokalla, joten tuo esiintyminen ei ollut kivaa sielläkään, mutta ei niin totaalisen kamalaa kuin ennen. Välillä tuntuu, että ujouteni on nykyään aika valikoivaa. Isossa ryhmässä on vaikea saada tilaa ja sitten jään syrjään ja helposti vaivun omiin ajatuksiini. Työkaverini pitävät varmaan aika epäsosiaalisena, mutta en jotenkin välitä siitä enää, koska elämässäni pn muitakin ihmisä.. Ihmisien kanssa, jotka koen ystävikseni tai jollain tapaa koen olevani samalla aaltopituudella, niin olen jopa puhelias. Työssäni joudun olemaan paljon katsoien silmien alla. Lapsia en jännitä. Joskus joudun puhumaan kymmenille vanhemmille. Eihän se kivaa ole, mutta selviän. Harjoittelen kaiken voitavan ulkoa, spontaaniksi höpöttjäksi minusta ei ole. Tässä kysyttiin työtä, kirjoitin sitten muutakin. Jos joku esitelmiä ja puhumista karttava vaikkapa alle parikymppinen lukee tämän, niin näin rohkaisuna, niin ehkäpä tilanne näyttää paljon valoisammalta jonkin ajan päästä.

    • Metsäkoneyrittäjä. Täällä pärjää tuppisuutkin kun ei puita puhumalla kaadeta. Täydellinen introvertin työ.


    • Öh. Toinen introvertti opettaja täällä varoittaa, että älä tuudittaudu siihen, ettei sinun tarvitsisi tsempata öykkärisosiaalisen esittämistä. Oli vähän masentavampi kausi omassa elämässä enkä jaksanut rupatella yhtä iloisesti kuin yleensä, niin sillä oli seurauksia. Jopa työpaikka voi vaarantua, kun aletaan kysellä että millainen tyyppi tuo onkaan, pidetäänkö vai ei? Eipä sillä, lapsille on tärkeää antaa myös hiljaisen aikuisen malli, ettei ujoilta lapsilta mene tulevaisuuden toivo kokonaan. Ujot opettajat voivat olla oikea aarre - itsestäni en nyt menisi sanomaan.


  • Kuorma-auton kuljettaja :(

    Ei onnistunut koulujenkäynti luonteen takia. Työ"kavereista" ei ole montaakaan kaveria. Muut juttelee niitä näitä toisillensa, mut mä oon yksin ja vastaan jos jotain kysytään, mutta en pysty olemaan kiinnostunut muiden asioista. Asiakkaiden luona pidän paikoista, joihin saa jättää kamat nopeasti takaovelle ilman mitään ylimääräistä toimintaa. Inhoan paikkoja, joihin joutuu menemään etuovesta ja joutuisi moikkaamaan koko 10 henkistä henkilökuntaa vuorotellen, ahdistavaa. Muuten päivät menee yksinään ajellessa, musiikkia kuunnellen ja itsesääliä potien...

  • Olen sairaanhoitajana vanhusten kotihoidossa. Minulla ujouteni oli suurin kriteeri sille, mihin alalle voin hakea.

    -Hoitoala siksi, että kaikki suunnilleen revitään töihin, eli työhaastattelussa ei tarvitse juuri muuta sanoa kuin näyttää todistus. Tämä oli mulle suuri juttu, koska en usko pärjääväni työhaastattelussa, mitä pitää "myydä" ja kehua itsensä maasta taivaisiin.

    -Vanhukset siksi, että saa olla ihmisten kanssa vuorovaikutuksessa, etten ihan täysin menetä puhekykyäni. Mutta vanhusten kanssa on tosi helppo tulla toimeen. Ne ottaa sut vastaan just sellaisena kuin olet ja keskustelu on ihan superhelppoa.

    - Kotihoito siksi, että olen kontaktissa yhden vanhuksen kanssa kerrallaan heidän omassa kodissaan. Siitä tulee jotenkin luottavainen ja turvallinen fiilis. En voisi kuvitella työsketeleväni paikassa, jossa on esim. yhteiset kahvitauot missä muut juoruaa ja minä istun tuppisuuna.

    Opiskeluvuodet oli vaikeinta. Olin kuvitellut, että sairaanhoitajaksi opiskelvat ymmrätäisivät ujoja, mutta mitä vielä...Täysin yksin sain olla.
    Onneksi pääsin lopulta kunnialla läpi ja nyt tunnen itseni onnelliseksi, kun töihin meno ei joka päivä itketä ja ahdista.

    Se on vähän surullista, miten paljon ujous vaikuttaa ammatinvalintaan. Nykyään olen tyytyväinen, vaikka sairaanhoitaja ei alunperin todellakaan ollut mikään unelma-ammatti. Ne varsinaiset unelma-ammatit menivät sivu suun ujouteni takia, en vaivautunut edes yittämään...Minkäs teet..

    • "yhteiset kahvitauot missä muut juoruaa ja minä istun tuppisuuna."

      Aika harvoin ehditään yhteisille tauoille osastollakaan, enemmänkin "vuoroissa" mennään. Ja ihan hyvä niin. Tykkään taukoilla yksin, omassa rauhassa.

      Itse menin aikoinaan opiskelee sh:ksi, koska ajattelin, että siellä ei ainakaan joudu kiusatuksi ja syrjityksi. Enkä sitten joutunutkaan :). Mutta ilman ujoutta, epävarmuutta ja itsetunnon puutetta oisin varmasti valinnut ihan muun koulutusalan.


  • Olen opiskellut monia, opiskelut tyssänneet kuitenkin (AMK tekniikkapuoli, sähköasentaja).

    Nyt opiskelen lähihoitajaksi asenteella "hyväksytään kaikenlaiset persoonat". Törmään kuitenkin siihen että olen liian hiljainen, pitäisi olla rohkeämpi..
    Olen mielestäni työhön sopiva, asiakkaat pitävät ja osaan keskustella heidän kanssaan. Työkavereiden kanssa taas en..

    Haluaisin työn jossa myös olisi työkavereita ja joiden kanssa pystyisin keskustelemaan..

    Henkilökohtaisen avustajan työ voisi olla sopiva minulle, mutta kaipaisin kuitenkin työkavereita..

    Olen ollut myös postilla ja pesulassa töissä. Työtä on saanut tehdä tavallaan yksin vaikka ihmisiä onkin ympärillä.
    LH työssä pitää yhdessä työntekijöiden kanssa keskustella potilaista ja tehdä tiiviisti yhteistyötä...

    Mietin jotain toista alaa, mutta ei tunnu ihanteellista löytyvän..

  • Olin lähihoitaja ja se oli jonkinlainen kutsumus, halu auttaa, kun on itsekin kokenut kaikenlaista ja selvinnyt vaikeuksista niin halusin antaa jotain takasinkin. Hoitotyössä introvertin täytyy tietenkin olla empaattinen ja osata asettua toisen ihmisen asemaan. Kaikki introvertit eivät ole empaattisia eikä omaa sosiaalisia taitoja (ei tarkoita sosiaalisuutta). Olin vanhustyössä ja vanhuksia en jännittänyt juuri yhtään, koska heidän silmissään olin vain avulias kiltti tyttö, jonka avun varassa he olivat. Koulutus ja ammattitaito opettaa miten suhtautua vanhusten sairauksista johtuvaan esim. aggressiiviseen käyttäytymiseen eikä työssä ole koskaan yksin (vanhainkodissa) vaan on aina muu henkilökunta tukenasi kun tulee haastavia tilanteita. Alalle tosiaan pääsee melko helposti työvoimapulan takia eikä tarvitse lähetellä työhakemuksia, soitin vain ja sovin työhaastatteluajan. Työhaastattelussa riitti kun olin hyväkäytöksinen, kuuntelevainen ja ystävällinen ja osoitin positiivista asennetta ja luotettavuutta. Osasin asettua vanhusten asemaan, koska eniten vanhukset kärsii yksinäisyydestä ja masennuksesta, joista olen joskus itsekin kärsinyt. No tuota en maininnut työhaastattelussa. Jännitin kyllä joitakin työkavereita (niitä joilla ei ole hyviä sosiaalisia taitoja eli ovat huomaamattaan tylyjä eivätkä osaa ottaa muita huomioon ystävällisesti) ja niitä tilanteita kun piti olla tekemisissä omaisten kanssa (omaiset joskus purkaa oman ahdistuksensa vaatimalla hoitajilta ihmeitä) tai soittaa jotain puheluita yhteistyötahoille. Mutta kokemus ja ammattirooli kyllä auttoi näissä vaativissa tilanteissa. Olin tuppisuu taukojen aikana, mutta ajan myötä ymmärtäväiset työkaverit kyllä tottuivat persoonaani, arvostivat ammattitaitoani ja huomasivat ettei vaitonaisuus tarkoita töykeyttä vaan ainoastaan ujoutta. Ystävällinen hymy, katsekontakti ja kuuntelemisen taito on ujolle keino viestittää muille, että "hyvää minä vilpittömästi tarkoitan vaikka olenkin tällainen tuppisuu". Ja introvertille ehkä helpot kuuntelutaito ja tarkkailutaito onkin tärkeää osata hoitotyössä.

    Koska en kuitenkaan introverttina ole luonnostani sosiaalinen niin tunsin alusta lähtien että pitäisi vaihtaa alaa. Työ oli henkisesti uuvuttavaa ja sosiaaliset tilanteet vei paljon energiaa. Kuten aiemmissa viesteissäkin mainittiin niin minäkin vedin sosiaalista roolia enkä enää jaksanut vetää sitä roolia vaan halusin olla enemmän ihan oma itseni. Joten vaihdoin alalle, joka on fyysisesti yhtä raskasta ja matalapalkkaista, toiminnallista työtä ja naisvaltainenkin ala on, mutta sosiaalisuutta ja henkisiä ponnisteluja on paljon vähemmän, riippuen ihan työkohteesta. Työ on itsenäisempää ja saa työskennellä enemmän omissa oloissaan. Työn aikana saa olla ihan muissa maailmoissa ja ajatella syntyjä syviä. Tosin tässä työssä kohtaa niitä sellaisia ekstrovertteja, jotka eivät osaa asettua toisen asemaan ja sosiaalisuudestaan huolimatta eivät omaa sosiaalisia taitoja. Hoitajat kun taas olivat paljon ystävällisempää ja ymmärtäväisempää porukkaa tällaisen herkän introvertin näkökulmasta katsottuna. Mutta kukaanhan ei ole täydellinen ja suhtaudun näihin kohtaamisiin niin, että niistäkin voi aina oppia jotain ja yritän nähdä persoonassa hyvätkin puolet ja annan typerät puheet mennä toisesta korvasta sisään, toisesta ulos. Hoitotyössä oppi suhtautumaan ei-niin-vakavasti huonoonkin käytökseen.

    • Kuulostaa melkein minulta, nimittäin olen myös vanhusten hoitajasta laitoshuoltajaksi muuntautunut tapaus. Mutta kyllä meitä kaikenlaisia ihmisiä, sekä introja että ekstroja ja kaikkea siltä väliltä, sekä sen ulkopuolelta, mahtuu tähän maailmaan kulkemaan. Nobody's perfect;)


  • Kannattaako sanoa haastattelussa että työskentelen mielummin yksin enkä halua jauhaa paskaa työkavereittein kanssa? Mun pakko löytää yksin tehtävää työtä muuten työ tuntuu kuin vankilatuomiolta.Olisiko kellään vinkkejä minne kannattaa hakeaa jos haluaa itsenäistä työtä.

  • Anestesiasairaanhoitajana..potilaat on suurimman osan ajasta hiljaa :-) ja roolit on tosiaan selvät, et voi olla ulospäinsuuntautuneempi..

  • Täällä kans yks "hiljainen hoitaja". Tällä alalla pystyy tekemään töitä, se ei juurikaan ongelma, potilaitten kans ratkaisee kuitenkin ammattitaito enempi kun persoona. Mutta suurin osa työkavereista paikassa kun paikassa on niitä sosiaalisia ekstroverttejä, jotka jakaa kyllä kahvihuoneessa asiansa muitten kans, ja odottavat myös muiden tekevän niin. Ujollehan se on painajainen, samoin kaikki työhaastattelut, kehityskeskustelut ynnä sun muut projektit, missä itseään pitää tuoda esille.
    Olen ollut useassakin hoitoalan paikassa, leikkaussalissakin jonkin aikaa, ja hiljaseen ihmiseen kyllä totutaan ja hänet hyväksytään, jos on muuten ystävällinen jne. mutta ulkopuolelle siitä työyhteisöstä jotenkin jää. Samoin se melu ja hälinä, joka sairaalssa kiireaikoina on, häiritsee ujoa varmaan enempi kun sosiaalista. Tekis mieli mennä hiljaseen koppiin ja vetää ovi kiinni ja tehdä jotakin omaa hommaa yksin siellä.
    Siksi luulen melkein 15 vuoden hoitajuran jälkeen, että joku muu työ mulle olis parempi. Joku missä saa tehdä riittävän itsenäistä hommaa omana itsenään ja josta olis oikeasti hyvä mieli jälkeenpäin eikä koko ajan se riittämättömyyden tunne kun ei oo samanlainen kun muut.

  • uppis

  • Miten te introvertit olette selviytyneet työhaastatteluista? Onko se ollut ongelma?

    Valmistumiseni jälkeen haluan todellakin mennä työelämään mutta Itseäni jännittää aivan suunnattomasti ne työhaastattelut!!! :( Onko ne haastattelut edes niin piinaavia kuin itse oletan? Kokemuksia teiltä pliis (-:

  • Hei,

    Olen koulutukseltani Di ja toimin keskijohdon tehtävissä, johdan 30 asiantuntijan osastoa, joka on organisoitu toimialojen mukaan tiimeiksi, jokaiselle tiimillä on vetäjä, ilman varsinaista esimiesasemaa, mutta hän organisoi tiiminsä töitä ja saa käyttää osan resursseistaan siihen.

    Olen selkeästi introvertti, sosiaalisen elämän tarpeeni ovat keskimääräistä vähäisemmät ja ratkon mielelläni henkilökohtaisia tunneperäisiä asioita oman pääni sisällä esim. luonnossa vaeltelemalla, toki puhun niistä myös vaikka puolison kanssa, mutta pystyn prosessoimaan esim. surua ilman avautumista "kaikille", tai välttämättä kenellekään, keräämättä kuitenkaan patoutumia.

    Monet sotkevat sosiaalisuuden ja sosiaaliset taidot samaksi asiaksi, vaikka kyse on täysin eri asioista. Sosiaalisella ihmisellä ei välttämättä ole hääppöisiä sosiaalisia taitoja, hän hakeutuu mielellään toisten seuraan, tarvitsee paljon ihmisten kanssa seurustelua, on suunapäänä ja avautuu elämästään "kaikille", mutta saattaa omata erittäin huonot sosiaaliset taidot, ei siis kykene ilmaisemaan itseään selkeästi ja ymmärrettävästi, eikä ymmärtämään toisten viestintää rationaalisella tai tunnetasolla.

    Yhtä lailla introvertillä taas voi olla erittäin hyvät sosiaaliset taidot, vaikka hän ei suuresti sosiaalisia kontakteja kaipaakaan. Hän voi silti osata ilmaista itseään selkeästi ja ymmärrettävästi ja kyetä ymmärtämään toisia sekä älyllisellä että tunne-elämän tasolla, introverttiys ei ole este tunneälylle, herkkyydelle havaita toisten ja omia tunteita ja ottaa niitä huomioon.

    Olen työskennellyt suunnittelu- ja asiantuntijatehtävissä ja päätynyt osastonjohtajaksi tällä hetkellä. Koska minulla ei ole ylitsevuotavaa tarvetta avautua omista asioistani ja ilmaista itseäni ja saada huomiota, osaan viestiä ymmärrettävästi ja ytimekkäästi, sekä kuunnella toisia huolellisesti ja ottaa heidän viestinsä vastaan. Osaston kokoukset ovat tiiviitä ja keskittyvät olennaiseen. Havaitsen myös herkästi ilmapiirissä olevat häiriöt ja ihmisten tunneasiat. Introvertin rauhalline olemus rauhoittaa myös hölöttävät tai tunnekuohun vallassa olevat alaiset, mikä taas auttaa heitä ilmaisemaan asiansa selkeästi ja olennaiseen keskittyen.

    Kyky ilmaista itsenäi ja ymmärtää muita, kuunnella ja johtaa rauhallisen varmasti ja loogisesti ovat auttaneet tehtäväni hoidossa onnistuneesti ja saamaan aikaan hyvät, avoimet suhteet organisaatiossa niin alas- kuin ylöspäinkin.

    Töihin pääseminen ei ole koskaan ollut ongelma sen vuoksi, etten ole erityisen sosiaalinen ja ulospäinsuuntautunut. Olen ollut rauhallinen, suhteellisen harvasanainen oma itseni ja keskittynyt tehtävän kannalta olennaisten näkemysten esiin tuomiseen. Varmasti joissakin tehtävissä painotetaan enemmän hölöttämistä, mutta kaikilla organisaation tasoilla löytyy tehtäviä introverteille, tehtäviä joissa olemme kenties parempia kuin enemmän seurusteluun aikaa käyttävät ekstrovertit, jotka myös useammin tarvitsevat ja kerjäävät huomiota ja palautetta tekemisistään.

  • Olen työskennellyt lähes koko ikäni lentäjänä. Tässä hommassa liiallisesta sosiaalisuudesta on vain haittaa. Palkka on hyvä ja saa työpäivänäkin olla pitkiä toveja omissa ajatuksissaan, toki työhön keskittyen. Töihin pääyssä ei ole introvertti luonteesta ollut haittaa, ehkä ennemminkin hyötyä, voisi kuvitella että on vaikea päästä tarkkuutta ja keskittymiskykyä sekä hyviä hermoja vaativaan työhön, jos olisi haastattelussa suunapäänä ja osoittaisi kovasti halua seurustella koko ajan.

  • Sinänsä ihan mielenkiintoinen keskustelu tämäkin, varsinkin monet vastauksista.

    Pitää kuitenkin muistuttaa lukijoita ja avauksen tekijää siitä, että introvertti ei ole sama kuin ujo.

    Extrovertti voi olla ujo siinä missä introverttikin, eikä kumpikaan luonteen ominaisuus merkitse ujoutta.

    Itse olen introvertti, mutta en lainkaan ujo, minua ei jännittäisi sen kummemmin USA.n presidentin kuin pihtiputaan mummonkaan kohtaaminen, enkä muutenkaan ujostele oikein missään. Ystäväpiirissä on pari erittäin ekstroverttiä ihmistä, jotka ovat myös tosi ujoja.

  • Minä olen ollut veturinkuljettajana 20 vuotta. Sopii mainiosti. Sosiaalisen kanssakäymisen voi mitoittaa omien tarpeidensa mukaan, lähinnä vapaa-aikana. Vähän toki rasittaa, kun joutuu olemaan perheestä erossa tavallista 8-16 duunia enemmän, mutta palkka ja edut on hyvät. Töihin pääsemisessä ei mitään ongelmaa, omana, rauhallisena ja sanojaan punnitsevana itsenään. Ujous ei ole tosin vaivannut oikeastaan teini-iän jälkeen koskaan. En vain tarvii paljon sosiaalista elämää ja tykkään olla omissa oloissakin välillä hyvän tovin.

  • Henkilöstökonsulttina tekemässä rekrytointeja ja auttamassa ammatinvaihtajia. Tässä työssä on yllättävän paljon yksin tehtävää työtä ja asiakaskontaktit jaksaa kyllä, kun muistaa kuunnella itseänsä ja varata aikatauluihin hiljaisia taukoja.

    Ujouden ei tarvitse olla este millekään ammatille. Eikä extroverttius ole läheskään aina se, mitä työnantajat hakee. Tärkeämpää pysyä omana itsenä, samaan tulokseen pääsee niin monella eri tavalla.

  • Olen myyntityössä.

    En myy kuluttajille, vaan asiantuntijoille voimalaitoksissa ja teollisuudelle. Asiakastapaamisia on muutama päivässä, eniten aikaa kuluu liikkumiseen, tarjousten tekemiseen ja muihin toimistotöihin. Asiakastapaamiset perustuvat asiantuntemukseen, ei helppo heikki hommaa. Monet ostopäätöksiäkin tekevät ovat introverttejä, joten asiakastapaamisetkin menevät hyvin, puhutaan se mitä pitää, pysytään enimmäkseen asiassa ja hoidetaan hommat, kyse ei ole sosiaalisen tarpeen tyydyttämisestä, vaan asiapohjaisesta asioiden hoidosta. Palkka on hyvä, yli 5000 euroa kuukaudessa lisineen.

    Vapaa-aikana ei silti tarvitse paljon sosiaalista elämää, ehkä kerran kuussa tai kahdessa tavataan jotain ystäväpariskuntaa muutaman tunnin kahvittelun merkeissä. Ystäviä ei ole suurta verkostoa, mutta laatu korvaa määrän, suhteet on syvällisiä ja voidaan olla myös hiljaa toistemme seurassa hetkiä, ei tarvitse koko ajan ylläpitää turhaa jutustelua.

  • Maanviljelijä. Eipä ole työkavereita tungokseksi asti.

  • mäkkäri, joo.... tuskaa jokainen hetki mutta siihen on kai pakko tottua... sosiaalisuus blah

  • en missään, koska työantajan haluaa rennon paskanjauhajan.

  • nostoa

  • Toimistohommissa pienessä yrityksessä. Ei ole mikään unelmatyö, mutta ihan ok kun on selvät tehtävät ja kukaan ei ole hengittämässä niskaan. Pääosin olen toimistolla yksin tai parin työkaverin kanssa, niin se ei ahdista liikaa kuin se että olisin jossain suuressa konttorissa missä on paljon hälinää ja ihmisiä..

  • Olen opiskellut aina sitä mikä on kiinnostanut ja ensimmäiset työpaikat olivatkin lähellä harrastuksiani. Töissä en ole kokenut ongelmaksi ujoutta tai rauhallisuutta, pikemminkin olen saanut kehuja rauhallisesta asenteestani, muuten varsin hektisissä ympäristöissä. Oikeastaan se, että kelaan asioita aina hetken mielessäni, on muodostunut minulle eduksi, eli siinä missä muut hössöttää ja panikoi, minä mietin hetken ja toimin vasta sitten.. yleensä paremmin kuin ne hössöttäjät. Työpaikan virkistyspäivät tai illanvietot ovat sitten vähän haasteellisempia, sillä en käytä alkoholia ja osa ihmisistä vaivaantuu siitä jos ryyppäävät ja paikalla on muistikykyisiäkin henkilöitä. Toisaalta kun en kahvitaukoja töissä pitele, niin missäpä minä toisten töppäilyistä kertoisin. Enemmän työpaikan muita miehiä taitaa harmittaa se, että kun alkavat illanvietossa olla kunnon jurrissa, niin naiset eivät lähde heidän kanssaan tanssilattialle, vaan keksivät kyllä aina tikusta asiaa minun kanssani.. minä sitten lähinnä kuuntelen ja olen toki tanssimaankin firman naisten opettamana oppinut. Oikeastaan kun asiaa miettii, niin enpä osaisi kuvitella olevani yhtään onnellisempi jonkun ylisosiaalisen työkaverin roolissa, minulle on tämä elämän tapa sopinut, enkä ole vuotta pidempään koskaan sinkkuna ollut ja parisuhteetkin ovat kestäneet aina useamman vuoden.

  • nostoa

  • Olen valmistunut sairaanhoitajaksi noin vuosi sitten. Vastoin odotuksiani, kanssakäyminen osastoni henkilökunnan kanssa ei tuota minulle lainkaan vaikeuksia. Ihmisille on helppo puhua, eikä puhuminen pelota -varmaan johtuen siitä, että tuolla kaikki ovat aivan ihania! Johtuukohan siitä, että suurin osa jo maailmaa nähneitä, suurinosa minua ainakin 15 vuotta vanhempia ja keskusteluaiheet on kiinnostavia...

    Olen aina pitänyt itseäni ujona - olen aina aiemmin ollut ulkopuolisena tilanteissa, joissa muiden keskustelut ovat esimerkiksi juuri kohdistuneet baarireissuihin tai toisten ihmisten pilkkaamiseen. Tai yksinkertaisesti asioihin, joista en tiedä pätkän vertaa. Ärsyttävintä mielestäni on kun joku väenväkisin koettaa puhua asioista joista ei selkeästi tiedä mitään, sitä minä en siis tee. Puhuin nuorena sellaisille ihmisille jotka vaikuttavat luonteeltaan muutenkin samanlaisilta kuin minä.

    No joka tapauksessa- asiaan. Pidin siis itseäni pitkään ujona (välillä vieläkin). Lähdin opiskelemaan sairaanhoitajaksi koska se sopi luonteelleni - haluan auttaa ihmisiä, ja koetan ymmärtää ihmisiä vaikka he olisivat kuinka erilaisia (en siis puhu toisista selän takana vaikka kuinka heidän käytöksensä olisi outoa. no ehkä miesystävälleni mutten ikinä esimerkiksi saman työyksikön henkilöille jostakin työntekijästä, tai vaikka luokkalaisille toisesta luokkalaisesta). Esiintyminen ei sinänsä ole ikinä ollut minulle vaikeaa - vaikeutta tuottaa esimerkiksi esitelmien pito aiheista joista en oikeasti tunne tietäväni yhtään mitään.

    Mutta opiskeluaikoina aloin oikeasti epäillä etten taida oikeasti olla ujo, vaikka kaikki, vanhempani niin väittivät. Luokallani oli nimittäin eräs oppilas, joka oli tajuttoman ujo. Jotenkin vain satuimme sitten erikoistumisopintoihin saakka olemaan aina pareittain. Ei siinä mitään, tyyppi oli selvästi kiltti, rauhallinen ihminen, samanlainen kuin minä.

    Joku on tässä ketjussa aiemmin kirjoittanut että hän oletti, että hoito-opiskelijat ymmärtäisivät hänen ujouttaan, mutteivät ymmärtäneet. Niinhän se on.
    Tämä kyseinen ujo tyttö esimerkiksi aina ryhmätehtäviä tehtäessä ei vastauksia luokalle esitettäessä IKINÄ tuon kahden vuoden aikana itse esittänyt. Se olin aina minä. Kyllä huomasin, että esiintyminen oli hänelle vaikeaa - ryhmäesityksiä luokan edessä esittäessään hän vapisi ja takelteli. Koska huomasin että esiintyminen jännittää häntä, ja koska kiltti ja ymmärtäväinen olen, en ikinä esimerkiksi ryhmän tehtäviä esittäessä koskaan sanonut hänelle koko luokan kuulleen, että "Noora, sanoisitko sinä tämän?". Hän joutui muutamaan otteeseen toisten ryhmiin, joiden jäsenet koittivat kyseisellä tavalla nakittaa esittämisen hänelle, tyttö kuitenkin aina vastasi "sano sinä vain".Siitä tuntui tulevan yleinen vitsi. Minusta muutenkin tuntui että tuo opiskelijatoveri tukeutui minuun ehkä liikaakin -hän ei puhunut melkein kenellekään muulle kuin minulle luokassani, hän ei esimerkiksi aamulla tervehtinyt yhtään ketään muuta kuin minua tosi heikolla äänellä, jota hädintuskin itsekään kuulin. Jotkut hänestä selän takana sitten pilkallisesti puhuivat, että hän on huomaamaton...Niinhän hän tavallaan olikin. Harmitti hänen puolestaan vietävästi.
    Tottahan se siis on, että hoitoalallaakaan kuin missään muuallakaan ei varmasti yhtään enempää ymmärretä ujoja. En halua musertaa ihmisten maailmaa, mutta kaikki hoitoalalla olevat eivät TODELLAKAAN ole hyväntahtoisia ja ymmärtäväisiä.

  • Hieroja/ yksityisyrittäjä. Opintoihin pääseminen oli työn takana, mutta asiakkaiden palaute ja oma tunne on ollut, että olen oikealla alalla. Onneksi sattui haastattelija, joka ymmärsi ettei tässä työssä introverttiydestä ole haittaa. Omasta mielestäni olen jopa parempi hieroja tämän hiljaisen ja pohdiskelevan luonteeni vuoksi.

    Aiemmin ajoin kuorma-autoa. Oli siinäkin puolensa, mutta nykyään firmat repivät katteensa aika surutta kuskien selkänahasta, niin että kun viimeisen kerran irtisanottiin tuottavuuden takia, ajattelin kokeilla onneani yrittäjänä.

    Joskus mietin, että olisi kiva olla töissä jollakulla toisella. Sairaslomaa voisi pitää pelkäämättä että leipä menee kokonaan, joku voisi joskus tuurata kun olisi menoja. Olisi erikseen markkinointihenkilöstä, taloushenkilöstä, siivoojat ja talkkarit. Kuitenkin asiat ovat nyt hyvin. Minulla on töitä, perheellä on leipää pöydässä ja itsekunnioitukseni on kasvanut kohisten sen jälkeen kun kelpasinkin johonkin, vaikka sitten vaan itselleni, mutta joskus sekin riittää.

  • Minä työskentelen oikein introverttien mekassa eli suuressa insinööritoimistossa. Täällä ei introverttinä juuri erotu joukosta. Osa projektinjohtajista ja ylemmästä johtoportaasta on ekstroverttejä tosin ja niillä on ihan kauheita vaikeuksia ymmärtää näitä meidän inssejä ja niitten tapaa kommunikoida ja tehdä työtä.

    Jännä muuten kun olin itse tekniikan puolella opiskelemassa niin sielläkin oli paljon introverttejä. Meillä oli yksi tietty viestinnän luennoija, joka jaksoi aina parjata näitä tekniikan puolen opiskelijoita heidän sisäänpäinkääntyneisyydestään.

    Jos englanninkieli sujuu niin suosittelen persoonallisuustestiä nimeltä Keirsey Temperament Sorter. Löytyy kai jostain netistä, ainakin itse tein sen joskus. Vaikka ei tietenkään kannata itseään pistää mihinkään tiukkaan lokeroon, mutta itselle ainakin selittyi tietyt asiat omasta persoonallisuudestani juuri introverttiyteen nähden. Sellaisessa paikassa kuin personalitycafe.com voi jutella samanhenkisten ihmisten kanssa.

  • Olen ravintolassa tarjoilijana, ja se on ihan hirveetä!
    Paikan sain aikanaan, kun heillä oli pulaa työntekijöistä ja itellä pulaa rahasta.

    Huonoina päivinä oikeasti tuntuu, että kuolen siihen paikkaan, saan täsmälleen ne opetellut litaniat sanottua ihmisille ja asiakkaat pitää varmaan ihan tyhmänä kun en jää heille sen enempää juttelemaan.
    Vapaapäivät kuluu kotona toipumassa kun en halua nähdä enää yhtään ihmistä...

  • Halleluuja!! En olekaan outo. Olen työskennellyt asiakaspalvelussa monta vuotta ja koen joka ainoan työpäivän ponnistukseksi. Töiden jälkeen en halua nähdä ketään. Oma mies menee kotona koska osaa olla hiljaa.
    Valmistuin juuri julkisoikeuden alalta ja olen kuumeisesti pohtinut että mitäs nyt. Tämän keskustelun ja itsetuntemukseni perusteella haluan työn jossa on mahdollisimman paljon itsenäistä työtä ja yksinoloa. Työkaverit eivät varsinaisesti ole pahitteeksi jos ovat hiljaa/eivät puhu sinulle.

    Tästä keskustelusta käy mielestäni hyvin ilmi, miten erilaisia introvertittejäkin on. Jokaisen on kai etsittävä se itselleen sopiva työ ja tapa elää.

  • Millaisia töitä voisi olla olemassa herkälle introvertille joka on luonteeltaan taiteellinen. Tykkää piirtää ja tehdä kaikkea luovaa. En ole mitenkään järin lahjakas mutta tykkään luomistyöstä. Olen myös verbaalisesti sanavalmis ja rakastan luontoa ja visuaalisuutta. En ole osannut käyttää taitojani hyödyksi missään ja unelmoin aina jostain ammatista jossa saisi käyttää näitä kykyjä

  • Itse olen päiväkodissa töissä mikä on aika erikoista, koska olen hiljainen, ujo ja introvertti. Joka päivän jälkeen olen väsynyt ja koko loppupäivä menee työpäivästä palautumiseen.

  • Teen sähkötöihin painottuvaa korjaamo työtä, Tämä on minulle ensimmäinen työpakka jossa työskennellään tiimessä. Saa kyllä usen yksinkin, itsenäisesti työskennellä.
    Olen joutunut jo monesti toimimaan työhön opsatajana uusille työntekijöille. Toisinaan se on tuntunut aika raskaalta, ja välillä tuntuu siltä etten sovi perehdyttäjän tehtäviin.
    Kaikenkaikkiaan nykyinen työpaikkani on ollut minulle melkoinen "personal trainer"

  • Erään kuntoutuslafkan kautta pääsin eräälle tehtaalle töihin, kun ei kiinnosta sosialisoinnit niin olen tietty keskittynyt siihen työntekoon jonka ansiosta kai vielä sitten olen näin introverttinäkin vielä samassa työssä 6 vuoden jälkeen siinä missä ne pomon rinkulaa nuoleskelevat suupaltitkin.

  • Työskentelen sairaanhoitajana. Ruokatauolla syön talon ruokalassa nurkka pöydässä ja kesäisin terassilla. Näin saan tarvitsemani yksinolo tauon ja jaksan taas hoitaa potilaita yhdessä työtoverien kanssa.

  • Olen isännöitsijä ja tehnyt tätä työtä n. 18-vuotta. Sitä ennen työskentelin insinöörinä.
    Isännöinti on ollut täyttä helvettiä minulle.
    Kuvittelin jossain vaiheessa, että "parannun", jos vaan menen tulta päin.
    Tajusin nopeasti, että en muutu miksikään. Olen kuitenkin hyvä näyttelijä ja osaan myös esittää seurallista. Siitä olen onnellinen.

  • Olen insinööri. Hommat sujuu ihan kivasti, jos pystyy itsenäiseen työskentelyyn. Vaikeus on siinä, että kollegat pyrkivät ajattelemaan puolestani ja laittamaan sanat suuhuni. He mielestään tietävät paremmin miten asioiden tulisi oikeasti olla - jopa työasioiden ulkopuolisessa yksityiselämässäni. Heidän hanakka asioihin puuttuminen ja ikään kuin oikeutetumman mielipiteen läpi jyrääminen on todellien haaste. En jaksa joka kerta juurta jaksaen perustella miksi heidän ajatuksenensa eivät mahdollisesti toimi. Nykyisin käyn vain töissä enkä viitsi ajatella omilla aivoilla, koska psyyke kuorimittuu aivan liikaa jatkuvista konflikteista. Tehdään korjaukset sitten kun nämä neuvonantajat valittavat omista virheistään. Tekisi mieli lyödä hanskat tiskiin, mutta ainoa vaihtoehto näyttäisi olevan taantumnen tampion tasolle, jotta ryhmän dynamiikka toimisi. Tiedän, että tässä uhraa elämänsä tai sitten polttaa itsensä loppuun taistelussa elintilasta.

  • Olen introvertti, mutta näyttelijäksi pääsin. :)

  • Käy koulut metsäkoneen kuljettajaksi, taatusti riittää työnsarkaa ja saa olla yksinään kaikessa rauhassa keskelää mettää.

  • Ujous, pujous jne.

  • Olen ajautunut asiakaspalveluun. Oikea työni loppui ja työnantaja tarjosi tilalle p-hommaa. Jouduin sen hyväksymään, koska tällä iällä uusista työpaikoista ja aloista voi vain haaveilla.

    Ujokin pärjää asiakaspalvelussa, kunhan saa tukea ja vähän rutiinia. Minulla oli aluksi hankalaa, koska työkavereiden ja esimiehen tukea ei ollut. Jokaisen vihaisen asiakkaan jälkeen mietin aina varmaan pari viikkoa, mitä olin tehnyt väärin, vaikka olin toiminut ihan oikein.

    Jos ujous ja arkuus näkyvät päälle, kuten uusissa tilanteissa ja etenkin työpaikkahaastatteluissa tapahtuu, se ärsyttää joitakin ihmisiä todella paljon. Taannoin kuulin, miten eräs esimies valitteli toiselle sitä, että joutui palkkaamaan työntekijän vain tämän pätevyyden vuoksi. Kokemattomampi hakija oli kuulemma "niin ihanan sosiaalinen". Kyseinen homma itsessään ei edellytä sosiaalisuutta vaan tarkkuutta. Nykyisin meno työelämässä on sellaista, että melkein kannattaa hölöttää puuta heinää suuna päänä, kuin antaa haastattelijan tai asiakkaan huomata, että on ujo.

  • Minä päädyin sattumalta ja olosuhteiden pakosta katsastajaksi. En ole enää niin ujo kuin ennen ja työroolissa vielä vähemmän kuin muualla. Introvertti olen kuitenkin. Työkavereiden kanssa juttelen ihan vapaaehtoisesti, mutta en kovin henkilökohtaisista aiheista.
    Uusien ihmisten tapaaminen (asiakkaiden) rasittaa ja jos on ollut paljon asiakaskohtaamisia niin työpäivän jälkeen on uupunut olo. Ilkeät ja epäkohteliaat asiakkaat harmittavat ja välillä mietin niitä tilanteita jälkeenkinpäin. Tiedän, että työ missä saisi olla enemmän yksin olisi helpompi, mutta toisaalta olen varmaan rohkaistunut. Olen tosin ennenkin ollut asiakaspalvelutyössä.

  • Olen asiantuntijatehtävissä, jossa yhdistyvät IT ja markkinointi. Työ on pääasiassa omatoimista, mutta on myös suunnittelupalavereita, asiakastapaamisia yms. Viihdyn työssäni hyvin.

    Mitä pidempään olen työssä ollut, sitä helpommaksi asiakastapaamiset ym. ovat muuttuneet. On helpompi avata suunsa kun luottaa omaan ammattitaitoonsa.

  • Sinänsä ihan mielenkiintoinen keskustelu tämäkin, varsinkin monet vastauksista.

    Pitää kuitenkin muistuttaa lukijoita ja avauksen tekijää siitä, että introvertti ei ole sama kuin ujo.

    Extrovertti voi olla ujo siinä missä introverttikin, eikä kumpikaan luonteen ominaisuus merkitse ujoutta.

    Itse olen introvertti, mutta en lainkaan ujo, minua ei jännittäisi sen kummemmin USA.n presidentin kuin pihtiputaan mummonkaan kohtaaminen, enkä muutenkaan ujostele oikein missään. Ystäväpiirissä on pari erittäin ekstroverttiä ihmistä, jotka ovat myös tosi ujoja.

  • Olen valmistumassa lähihoitajaksi keväällä, Myers-Briggsin tyyppi-indikaattorin mukaan INFP ja olen aika herkkä luonteeltani sekä erittäin musikaalinen (ja siis mies, ikää 27v.). Tämä naisvaltainen ala sopii sinulle, jos olet valmis kestämään sen, että hyvin suurella todennäköisyydellä joudut todistamaan työyhteisössäsi naisten välistä selkään puukottamista sekä juoroilua (ei välttämättä kohdistu sinuun). Myöskään kaikki lähihoitoalan työpaikat esim. vanhainkodit eivät ole mitään hilpeyden ja elämänilon tyyssijoja muutenkaan, eli jos kärsit vaikka lievästä masennuksesta tai vastaavasta on parempi valita vaikka päiväkoti-linja.

  • Kuvittelin sopivani asiakaspalveluun tai muuhun, jossa näkee ihmisiä jatkuvasti. Huomasin iän karttuessa ettei koko touhu voisi vähempää kiinnostaa ja asiakkaiden nuolenta ja ainainen kuuntelu. Aina pitäisi olla hälyssä tms. Hallinnollisen alan koulutuksen hankkineena tarvitsen itsenäisen työn, jossa olisi sopivasti vastuuta ja haastetta. Vaikka erityisasiantuntijan tehtävät. Opiskelin julkistaloutta ja hallintotiedettä. Vapaa-aikana liikyn ja harrastan taidetta, ja ihmissuhteissa laatu ja luotettavuus korvaavat "hyvänpäivän tutut", jollainen ei minua kiinnostakkaan juuri ollenkaan. Työ kiinnostaa ja asiallisuus, muttei pakottava myynti ja tyrkyttäminen. Miksi kaiken putäisi ollakaan tällaista..maailma on mennyt harhaan tässä ajattelussa täysin! Kaikki eivät jaksa myydä ja tyrkyttää asioita toisille. Ekstrovertit ovat usein rasittavia hölöyyksineen. Kaikkihan haluavat mukavia ja järkeviä työkavereita, eikä vaan itsestään pulputtavia heppuja, jotka luulevat, että maailma ja työkonttoti pyörii heidän ympärillään. Meitä on moneen lähtöön ja aivan yhtä hyviä ovat punnitsevaiset introvertit! Elleivät jopa laadukkaampia päätöksiä tekevät introvertit. Jokaiselle pitäisi olla paikkansa ja en ainakaan itse jaksa teeskennellä jotain kaikkien rakastamaa pelleä, jos sellainen ei ole. Oikeastaan sellaisille nauravat vain suurin osa ihmisistä.

    Kuvirelkaa suhdetta ekstrovertin kanssa? Ei siitä mitään tule, sillä tämä olisi jatkuvasti menossa ja puhelimessa, eikä viettäisi aikaa kumppaninsa kanssa tai perheensä kanssa ja on herkempi työmatkalla pettämäänkin juuri tänään ekstroverttyiden takia. Ei kannata olla tyhmä ja valita tällaista ihmistä rinnalleen..introvertit ovat omistautuvaisempia suhteissa yleensä.

  • Olen tullitarkastajana töissä. Vaikuttaa siltä että työpaikalla on monia muitakin introvertteja. Ihmisiähän tuossa työssä näkee kymmenittäin päivässä, asiakaspalvelua kun työ kerran on. Mulle on vaikeaa se kun joutuu olemaan kahdestaan toisen kanssa. Porukassa on helpompi ottaa minulle luontainen tarkkailijan rooli. Yritän kyllä parhaani mukaan tulla tutummaksi noiden kahdenkeskisten tilanteiden kanssa ja ihan hyväkin varmasti että niitä on.

  • En ole vielä missään töissä, mutta haluaisin ajaa yhdistelmää kunhan ensin aikuistun.

  • Olen ollut laitossiivoojana useampia vuosia, työnantaja vain välillä vaihtunut. Pidän työstäni suuresti silloin, kun saan tehdä sitä omassa rauhassa, ilman että kukaan pyörii "jaloissa". Hermostun ja väsyn heti kun joudun väistelemään ihmisiä. Tekisin työni mieluiten vaikka yöllä, jolloin se tulisi myös paremmin tehtyä, mutta työnantaja ei tietenkään suostu, koska joutuisi maksamaan vuorolisiä. Alakoulu melskeineen ei todellakaan ole minulle hyvä työpiste ja olenkin pyytänyt vaihtoa toimistosiivoukseen. Koululaisillekin on parempi jos siivoojatäti on vähän "äidillisempi" ja lupsakampi, minua ne taitavat lähinnä pelätä, vaikka yritänkin näytellä kilttiä ja turvallista aikuista. Juttelen kyllä jos minua jututetaan, mutta jotenkin minua kuitenkin vieroksutaan, kun en ole rupattelija. Töihinpääsystä ei ole ollut ongelmaa, koska tähän työhön on niin vaikea saada ketään. En kyllä tekisi itsekään, mutta jotainhan sitä on yritettävä velallisen ihmisen.

  • Olen ollut mm.henk.koht avustajana ja nyt hoitajana laitoksessa. Onneksi on olemassa paikkoja, missä työtä voi tehdä myös itsenäisesti ja omassa järjestyksessä. Työpaikkani on pienempi yksikkö, missä on kerralla vain muutama ihminen töissä. Jokainen vastaa yksin muutamasta potilaasta. Nuo ylipitkät kahvitauot, turhien asioiden jauhaminen ym ottaa kyllä koville, pahin on vuoronvaihto. Livahdan pois heti kun mahdollista. Välillä esitän sosiaalista ja puhun itsekin jonnenjoutavia. Jos pää kestäis, vois tehdä yövuoroja, mutta kun ei.

  • Uskokaa tai älkää, mutta olen puhelinmyyjä.

    • Pakko vastata. Ei uskoisi, että löytyi toinen samanmoinen. Oikeasti; hyvä puhelinmyyjä on tauolla hiljainen. Ei välttämättä hölösuu asiakasta etsiessäänkään. Moni välttää myyntityötä, koska luulee, että pitää olla ekstrovertti "Aurinkomies". Sääli, sillä työtä paljon tarjolla kohtuullisella ansiotasolla.


  • Olen hyvässä asemassa ministeriössä

  • Olen tehnyt markkinointi ja viestintätehtäviä yli 20 vuotta. Siitä, että olen introvertti, on vain hyötyä ammatissani. Inrovertti ihminen ei ole mikään ihmiskammoinen, ujo, mykkä erakko. Minä en vain tarvitse sitä kauheaa sosiaalista älämölöä koko ajan. Työssäni osaan olla täydellisen, hurmaava sosiaalinen ja puhelias persoona, mutta esimerkiksi lomilla häivyn viikkokausiksi yksin mökille nauttimaan elämästäni ihan yksikseni. Västäräkki on mielusempaa seuraa kuin ihmislauma. Ne muutamat ystäväni tuntevat minut ja hyväksyvät minut tällaisena. Minä puolestani hyväksyn heidät sellaisina kuin he ovat.

    Vuosien mittaan olen varmaan lukenut, tutkinut ja pohdiskellut paljon enemmän kuin moni vilkasta sosiaalista elämää viettävä ihminen. On ollut mielenkiintoista tutkia sitä, miksi ihmiset toimivat kuten toimivat. Näistä tiedoista ja johtopäätöksistä on suoraan hyötyä työssäni.

    Moni työnantaja työhaastattelussa arvostaa sitä, että ihminen on ulospäin suuntautunut. No, sitäkin voi harjoitella. Eikä se nyt mitään ihmeellistä ole. Työpäivän jälkeen kotona voi olla just mitä on ja ladata ihan rauhassa akut seuraavaa päivää varten. Mulle ei ainakaan tuota mitään ongelmia laittaa työrooli päälle aamulla ja heittää se nurkkaan päivän päätyttyä. Ei tule työt kotiin, enkä iltaisin pohdiskele, mitä muut työyhteisössä minusta ajattelevat.

  • Olen metrojunankuljettaja. Se on aika yksinäistä hommaa ja juuri siksi sopiikin minulle. Kun jotuu varikolle tai taukopaikalle menemään monien muiden sekaan, iskee paniikki.

  • En oo missään töissä.
    Syyt ovat tässä=
    Koko ajan yritetään kiusata.
    Olen sairaalloisen ujo lähinnä.
    Todella arkakin.
    Vähän puhuva.
    Kärsin näistä asioista, jos yritän olla sosiaalinen.
    Olen estynyt persoona eli kielteinen, en suostu oikein mihinkään(syynä kiusaamishistoria).
    Oon vain kotona.
    Tykkään olla kotona.
    En osaa oikein mitään.
    Ei oo koulutusta.
    Siksi en oo käyny kouluja, koska en tule toimeen kiusaajien kanssa.
    Mä sitä mieltä, että kaikkialla on kiusaamista.
    En luota ihmisiin.
    Pidän eläimistä.
    Hermostoni uupuu helposti työnteosta.
    En usko syynä olevan laiskuuden.

  • Teeskentelen olevani introvertti, joten se on myös persoonallisuuteni muillepäin näkyvin piirre ja olettaisin sen menevän täydestä useimmille, mutta tässä ei ole kyse mistään luonnehäiriöstä, vaan se johtuu pohjimmiltaan siitä, että en uskalla olla oma itseni.

    Kokemukseni mukaan introvertti työllistyy melko helposti esimerkiksi it-alalle kunhan omaa riittävästi päättelykykyä ja pitäytyy enempi testaus-koodaus-asennus-akselilla. Sama pätee todennäköisesti muuallakin, sillä introvertti muodostaa hyvän parin koneen kanssa.

  • Minä olen CIA:n agentti.

  • Vuorotyöläinen kemiantehtaassa. Pienet vuorot kyseisessä paikassa ja työ melko itsenäistä; kukin hoitaa oman nurkkansa. Välillä kyllä rasittaa, jos on kiire ja ei saa tehdyksi järjellisesti, vaan sellaista pingviinisyöksyä hommasta toiseen. Mutta se ongelma ei sinällään introverttiyteen liity.

    Osalla kommentoijista näyttäisi ehkä menneen ujo ja introvertti sekaisin. Ujouteen määritellyt roolit auttavat, itrovertin uupumukseen ihmishälinässä/ jatkuvassa ihmiskontaktissa ei. Myös ekstrovertti voi olla ujo ja kaikki introvertit eivät ole.

  • Varasto.
    Siellä voi helposti lusmuta hyllyjen välissä. Kellottaa vaan tarkasti kahvitauot.

  • Sen jälkeen kun maailma valitsi sotekoulutetut johtamaan te-keskuksia ja insinöörin piirtämään, niin työ on saanut ihan uuden merkityksen.

  • Omia hommia tietenkin, opiskelin metsäalan siis omassa metsässä. Kesä aikaan. Yritin metsäalan töitä mutta olen rimpula joten en pärjännyt niissä.

    Lisäksi, tottakai palkkoja poljetaan ym. Ihminen on tunnetusti susi toista vastaan, siinäpä se.

    Osakemarkkinoista kiinnostuin aikoja sitten, se on ok ala. Itsenäistä, kukaan ei ole päsläämässä nk. Selän takana.

    Siitä sitten johdannaisiin.

    Sekä säästäminen, pois kulutus markkinoilta.

    Muiden hommat ei kiinnosta yhtään. Olen ollut vieraalla töissä, ok pitihän sitä rahaa jostain saada.

    Omat pikkuhommat kiinnostaa, niitä tulee tehtyä "koko" ajan. Sitten nuo lamat ja taantumat haittaa, huonoa menoa, todella. Eli kun ei muuhun pysty, säästetään ja opiskellaan!.

    Perhettä ei ole, nais hommat meni huonosti. Pärjää siis vähälläkin.

    Kun löytää oikean alan missä saa toimia itsenäisesti, niin nam.

    Vapaus ennen kaikkea!

    Tsuupi duu.

  • Kymmeniä vuosia työtätekevänä ei aikaisemmin kiinnitetty huomiota mikä ihminen on luonteetaan, vaan opeteltiin tulemaan toimeen kaikkien kanssa, niin asiakkaitten kun työkavereidenkin.Ei siihen aikaan ollut edes ns kallonkutistajia antamassa ohjeitaan miten pitää toimia erilaisten ihmisten kanssa. Pärjäsin hyvin asiakaspalvelussa konttorissa ja sain hyvää palautetta vaikka olinkin toisten mielestä ujo ja hiljainen. osasin ottaa asiakkaat yksilöinä enkä rasittunut heistä. onkohan nykyään menty liian pitkälle ja tehdään testejä erilaisista asioista ja testataan päässälaskutaitoja ym. nykyäänhän lasketaan koneella asiat ei päässä, kun ainhan pitää jäädä myös kirjanpitonauhat , miten on asiakasta palveltu.kaikenlaisia persoonia tarvitaan ja he täydentävät toisiaan.Ns psygologit ovat itse koulutettuja ja ovat keksineet testejään ja firmat heitä käyttävät luullakseen, että tällä keinoin löytävät hyviä työntekijöitä.Tsemppiä kaikille työnhakijoille ja yrittäkää olla oma itsenne, ei yritetä edes muuttaa luonnettamme mutta sosiaalisia taitoja voi voi yrittää opiskella.
    a.

  • Työskentelen pornokaupassa dildojen sovituskopissa avustajana.

  • Olen ulosteen mittaaja.

  • Täysin hedelmätöntä tämmöinen kahtiajako ja vastakkainasettelu. Kukaan ei ole täysin sitä taikka tätä. Ei niihin introvertin tai ekstrovertin ehtoihin pidä mukautua, vaan olla oma itsensä. Sairaalloisen ujo voi saada apua julkisesta terveydenhuollosta mt-puolelta., Ei se introverttiyttä ole.

    • Kyllä se kahtiajako on vaan täysin totta ja se on tunnettu persoonallisuuspsykologiassa niin kauan kuin ihmisiä on ollut. Introvertit voi menestyä elämässä paremmin kuin joku ekstrovertti. Toinen puoli on se että se voi viedä kehdosta hautaan nopeastikin kaikkien muiden kohdalle osuiden ongelmien kanssa.


  • Olen kalastaja. Kalastan naisis baarissa ja juon jallua

  • Kyllä se introverttiys on ihan muuta kuin mt-ongelmia. Toki moni ujo (mitä introvertit eivät pääasiassa ole) tuntuu piiloutuvan tämän sanan taakse. Intorverttiys on osa luonnetta ja on muuten helkutin hankala lähteä muuttamaan sellaista asiaa, joka on osa sinua. Jos liika sosialisointi uuvuttaa voimavaroja, miksi ihmeessä pitäisi lähteä rääkkäämään itseään. Eihän ylisosiaaliasiakaan parjata siitä, että he hakeutuvat ihmisten seuraan alinomaan. Ennen ei ehkä lokeroitu ihmisiä niin kovasti kuin tänäpäivänä, mutta nämä lokerot auttavat ymmärtämään miksi joku on sellainen kuin on. Ei kaikkien tietenkään tarvitse lokeroitua ja analysoida itseään. Voin yhtyä siihen, että ylinalysointi tuntuu menevän ehkä jo välillä vähän liiallisuuksiin, mutta niinhän nykyään kaikki menee. Eikä saa unohtaa sitä, että kaikki muuttuu. Jokunen vuosikymmen sitten niitä piirteitä, joita introvertiltä löytyy, ihannoitiin työelämässä. Nykyään tungetaan sana ”sosiaalinen” ja ”ulospäinsuuntautunut” jopa ihan perus siivoojia etsivien firmojen työhakuun.

    Ja kaiken diipa daapan jälkeen itse asiaan. Olen sellaisessa työssä, johon en sovellu millään tapaa: telemarkkinoinnissa. Saisi kieltää laissa koko homman...
    Etsin uutta työtä jatkuvasti välillä uupuen ja hetkellisesti innostuen pienestä toivonpilkahduksesta -mikä sekin muuttuu yhdeksi pettymykseksi. Haluaisin opiskella jotain, mutta mies opiskelee, niin olisi talous melko tiukalla kolmihenkisessä poppoossa. Jospa sitä jottain oikeeta töitä pääsis tekemään, missä sais olla oma itsensä.

  • Noin reilun vuoden verran olen ollut respassa töissä. Työ on ma-pe 8-16 ei siis mitään iltatyötä vaan saan olla illat kotona. Säännöllinen elämänrytmi. Todella itsenäistä, melkeen aina yksin. Tauotuken hoitaa tauottaja. Välillä asiakkaat käy jotain kysymässä ja taas saan olla yksin. Tätä edellinen työ oli taksikeskuksessa jossa oli suurin osa naisia joten todella paljon seläntakana puhumista ja kiusaamista. Työ oli mukavaa mutta työkaverit ei. Lopulta sain burn outin. Nykyään en voisi kuvitellekkaan olevani vastaavanlaisessa työympäristössä.

    Nykyisessä työssä tällä hetkellä vain kaksi asiaa jotka ärsyttää. Mikään työhän ei ole täydellinen. 1. Tauotus koska olen itsenäinen ihminen niin haluaisin olla ja mennän kuten haluan vaikka pääsenkin tauoille aina kun vaan sanon. 2. Välillä ärsyttää jotkut asiakkaat koska olenhan poikkeavuus / introvertti. Uskon, että tämä on vain välivaihe, en tiedä mille alan "isona" ikä 30v. Unelma työ olisi lakimies mutta koska minulla ei ole koulutusta siihen niin jää se vain haaveeksi. Haaveita pitää olla. Koulu on myös todella kallis.

    Välillä ajatus jostain yötyöstä kiehtoo mutta koska olen huono valvoja niin ei siitä pidemmpän päälle tulisi mitään. Onneksi tässä nykyisessä työssäni kuitenkin saan olla suurimman osan ajasta yksin.

  • Ajelen kaikenlaisia autoja, pakusta yhdistelmä-ajoneuvoihin. Linja-autoa en halua ajaa. Haluan ja pystyn hoitamaan työni yksin, joskus pitkin hampain voin jonkun harjoittelijan ottaa mukaan.

  • https://www.introvertit.net/index.php/mita-tarkoittaa-introvertti
    Lukekaa tämä niin ymmärrätte mitä oikeasti tarkoittaa introvertti! Ei ole sama kuin ujous tai sosiaaliangsti.
    Olen itse introvertti. Tarvitsen paljon omaa aikaa, en viihdy suurissa joukoissa. Pohdiskelen mielelläni asioita ja otan perin pohjin selvää kiinnostavista asioista. En pidä ryhmätyöskentelystä vaan työskentelen mieluiten yksin.
    Olen kuitenkin ammatiltani sairaanhoitaja jossa työssä kohtaan monia ihmisiä päivän mittaan. Osaan hvyin pitää ammatillista etäisyyttä joka tässä ammatissa on tärkeä taito. Pidän työstäni ja teen sen mihin ryhdyn aina parhaalla mahdollisella tavalla. En siedä hutilointia enkä puolitiehen jätettyä työtä. Vaadin itseltäni paljon, ja vaadin myös toisilta.
    En varmasti ole helpoin työkaveri tuon perfektionismini takia, mutta koskaan kukaan ei myöskään ole valittanut. Pidän välimatkaa toisiin, en ole seurueen keskipiste mutten tunne oloani vaivautuneeksikaan. Tässä työssä joutuu pakosti tekemään yhteistyötä, mutta olen oppinut ammattiroolini niin hyvin että se kyllä onnistuu. Potilaitten kanssa tykkään kyllä jutella ja toimia, ja yleensä minusta pidetään koska olen hyvä kuuntelija.
    Introvertin on täysin mahdollista elää aivan normaalia elämää. Ei se tarkoita että pitää vetäytyä johonkin pimeään luolaan ja kyräillä siellä! Itse tarvitsen kotiin tullessani työpäivän jälkeen ihan omaa aikaa ja akkujen latausta. Se tapahtuu parhaiten lähtemällä koiran kanssa pitkälle lenkille metsään tai luontoon. Elän yksin ja se sopii minulle parhaiten.

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.