Laatuaika, mitä se mielestäsi on?

laatumittari

Mikä itsellesi on laatuaikaa.

32

227

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Samaa tylsyyttä päivästä toiseen.

    • Ensin on määriteltävä nolla-aika, koska janlaskun ongelmia on yhtä monta kuin sen osiakin eli nollahetki ja aikayksikkö. Nollahetki on yleensä määritelty jonkin kyseisen yhteiskunnan historiallisen tapahtuman mukaan. Ajan käytön yleisin tarve on luonnonkiertokulkujen ennustaminen, esimerkiksi sen, milloin Aurinko laskee. Toinen käyttökohde on ihmisten välisen yhteistoiminnan suunnittelu. Nämä tarpeet yhdessä ihmisen eliniän kanssa ovat johtaneet nykymuotoiseen ajanlaskentaan, jossa suurin yksikkö on vuosi eli Maan kiertoaika Auringon ympäri ja siten vuodenaikojen vaihtelu. Kaksi muuta keskeisintä kiertoa ovat Kuun kierto Maan ympäri ja Maan pyöriminen akselinsa ympäri. Yksiköiden määrittelyn ongelmat johtuvat siitä, että näiden keskinäiset suhteet eivät ole kokonaislukuja, mutta kuitenkin halutaan, että jaksolliset tapahtumat sijoittuvat aina samaan kohtaan aikajaksoa.Sitten tietysti se kun naispuoliset vuokralaiset ja alivuokralaiset käyvät sopimassa vuokrarästien hoitamisesta tai muuten vaan tervehtimässä vanhaa vuokraisäntä setää.

    • aika ilman laatua

      Jonkun yliopisto hemmon keksimä termi!

    • heh...

      jazzuli sanoo nöpönenäksi...

      • Qristiina Praahe

        Rauhoitu Kyösti :-D


      • xxxxx

        Rauhoitu genio.mente;)


    • No käväsen ennen töihin lähtöä kaupassa ja salilla. Mut ny juon kahvit pitkän kaavan mukaan.

    • Laatuaikaa on ne lyhyet hetket elämässä kun oikeasti tapahtuu jotain merkityksellistä ja ehtii hetken miettiä ja tiedostaa sen kunnes hetki haihtuu, kuten:

      - puhelinmainos, johon suunnittelit nasevan sloganin voitta "Kuukauden pars mainos"-palkinnon ja skumppakorkki posahtaa iMac:ien keskellä näyttäen hidastuvan ilmassa glitterin pudotessa katosta

      - oman lapsesi syntymä, kun pää putkahtaa äidistään ulos. Ja huomaat että lapsi on musta.

      - Viimeiset millit tupakasta muuttuvat hehkuen tuhkaksi ja joudut astumaan teloitusryhmän eteen

      No okei, vitsivitsi, oikeasti se 30 min. kahvimukin kädessäpitely ennen töihin menoa (jos siihen on aikaa) tai viikonloppuaamuisin

    • Laatuaikaa on se, kun pääsen tekemään jotain sellaista, mitä olen kyllin pitkään ja kyllin paljon himoinnut. Onpa se sitten matka, keikka tai vaikka helikopterilento.

    • olimiten

      Ajankäsityksen katoamista.

    • Innosta piukeana

      Laadukas intiimipalvelu. Tilasin tilipäivän kunniaksi kotikäynnin.

    • puskalisko

      se on yksi uusi tapa tehdä elämästä hankalaa. Perhana, jo viikonloppuna ja lomallakin pitää katsoa että viettää nyt sitten varmasti laatuaikaa. Millon saa olla rauhassa?

      • kotikiusattu<

        Laatuaikaa saa kun muija on mennyt evakkoon anoppilaan


    • Kyöstix

      Laatuaikaa on teevatien ylistäminen palstalla:)

      • Teuvo T

        Näin on!


      • .
        Teuvo T kirjoitti:

        Näin on!

        Teekiulu näyttää jääneen kesälaitumille.


    • Jaano,

      kylpy kynttilän valossa auringon laskiessa, hyvän viinilasillisen ja lukemisen kanssa.

    • Kun saa olla yksin kotona.

      • kajarit sinne

        Eikö sinulla ole autotallia?


      • kajarit sinne kirjoitti:

        Eikö sinulla ole autotallia?

        Autotallissa on kyllä stereot ja nykyään myös tietokone ja wlan...mutta ei sielläkään saa olla rauhassa, jos vaimo ja lapset on kotona..


    • Laatuaika- ei kuulu omaan sanavarastoon.

      Mutta.. se on vähän sellainen huijaus-sana. Sitä käyttää huono-omatuntoiset vanhemmat (tai miksei puolisotkin) ajasta, jonka "lahjoittavat" armeliaasti niille (esim. lapsille) kenelle sitä aikaa ei ole riittävästi ollut. Ajatellaan, että lyhyessä ajassa,ehkä suurella rahalla, annetaan taas sitä laatu-aikaa, millä korvataan se menetetty yhteinen aika.

      Mutta itselleni laatuaikaa..? On kai sitten saunominen ja vaikka melominen. Kaikki sellainen, missä korvat ja sielu lepää. Ei liikaa melua eikä muita ärsykkeitä.

      • niin?

        Käytkö koskaan yksinäsi melomassa? Vai onko se ukko aina mukana sinua kuvaamassa?


      • niin? kirjoitti:

        Käytkö koskaan yksinäsi melomassa? Vai onko se ukko aina mukana sinua kuvaamassa?

        Eipä tuo oikein helposti yksin onnistuisi. Pitäis jaksaa nostaa kanootti auton katolle ja raahata se maastossa, laskea veteen. Sen verran iso inkkari, että ei multa yksinään onnaa.

        Ja muutenkin on kivempi kaksistaan meloa. Tulee sellainen meditatiivinen keskusteluyhteys.. Joo, ei hehkuteta ..


    • moon vähään tyytyväinen, riittää jos löhöää auringossa kylmä juotava vieressä tai hyvän leffan tai kirjan parissa semmonen kilo suklaata lähettyvillä tai pelkästään terassilla istuminen hyvän kaverin kans.. ylipäätään se ettei kiirettä ja hyvää seuraa, onneksi tullu koettua ja lisää luvassa :)

    • ~c~

      Kun on yksin meren rannalla, viikonloppuaamut kahvin ja sanomalehden kanssa, kylmä valkoviini piknikillä. Ja kun näkee kaikki rakkaat kasvot kerralla, kun kesällä kokoonnutaan.

    • KoppavaHoro

      Milloin mikäkin, mutta sanoisin yleisesti, että se, kun puoliso on kotona. Kun herään aamulla ja siirrän Pessin karvaiset pallit välistä pois ja näen miehen kuorsaavan siinä onnellisen näköisenä. Se, kun juodaan aamukahvit terassilla ja se, kun tulen kotiin töistä ja voin istahtaa sohvalle katsomaan Lemmen Viemää ihan rauhassa, sillä pojat on jo käytetty lenkillä.

      Ja toisaalta metsälenkit poikien kanssa, kun ei ole kiire minnekään, vaan voi syödä kourallisen mustikoita, kun toiset nuuskuttavat innoissaan. Kun päästään niin pitkälle lenkille, että takareidet soivat. Kun on saanut kämpän siivottua ja voi ottaa lasin viiniä ja laittaa takkaan tulen.

      Ja kun saa mankeloida ison pinon lakanoita :)

      Sellaista näin arkena. Arjen ulkopuolinen laatuaika onkin sitten Laatuaikaa isolla alkukirjaimella eikä vaadi mitään erityistä, vaan sitä arvostan sellaisenaan.

    • Matkustaa etelään, nähdä maailmaa. Kotona se on hyvä ruoka, oman rakkaan kainalo ja kisu mussukat rapsutettavana. Ja puutarhassa nöörääminen. Siinä ne kodin laatuajat..taino nukkuessa.

      • Niin ihan unohdin, että sekin on laatuaikaa kun käydään anoppia morjenstamassa ja kavereita samalla reisulla tuolla kaukana täältä kotoa. :-)

        Kiva vaihtelua kivojen ihmisten seurassa olemista.


    • kjhoiuyuytuyr

      Kun panen viikottain vaimoo sen 12 minuuttia

    • .....

      Laatuaikaa voisi hyvihn olla työaika siitä kun tienaa. Itse puhelinmyyjänä soitin viime lauantaina eräälle asiakkaalle, joka ei tahtonut keskustella kanssani vaan pyysi soittamaan viikolla koska kertoi viettävänsä laatuaikaa. Minua vähän otti päähän koska hän ensin puhutti minua ja kyseli myymästäni tuotteesta kyljet ja selät eikä sitten ostanutkaan minulla meni provisio eli laatuaikaa hukkaan.

      No laatuaikaa voi tietty olla vaikka se hetki ennenkuin aloittaa työt aamuvuorossa ja ehtii olla hetken rennosti kahvikuppi kädessä toimistossa ML-palstaa silmäillen tai p*skaa puhuen työkavereiden kanssa

    • Ajaton olotila on laadukkainta aikaa. Kun ei ole kellosta ja kalenterista riippuvainen ja voi tehdä mitä lystää tai olla tekemättä. Kesälomalla se on myöhään nukkumista, reissuja minne haluaa mennä eikä minne pitää mennä, pitkiä iltoja hyvissä seuroissa.

    • kjhgkghk

      Työttömyys on itselleni laatuaikaa.

      Se kahden työpaikan välissä oleva ajanjakso jolloin voi olla ja löhötä ja tehdä mitä huvittaa.

      Eli siis kaikki vapaa-aika on laatuaikaa, nyt kun ei ole enää vaimoakaan käskemässä :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Moni islamilainen maa on jo kieltänyt burkat ja nigabit

      mm. Marokko, Tunisia ja Turkki. Miksi he ovat sen tehneet? No perusteet ovat selkeät ja yhteneväiset: turvallisuus, yhte
      Maailman menoa
      135
      2602
    2. Vain puolet SDP:n kannattajista luottaa puoluejohtoon häirintäkohussa

      Ja SDP on ilmoittanut, että ainoa rangaistus häirintään syyllistyneille kansanedustajille on puhuttelu - aina sama. Eli
      Maailman menoa
      100
      2115
    3. Persujen vaalilupaus oli euron bensa

      Nyt puhutaan jo kolmen euron bensasta. Kyseessä on Suomen historian törkein vaalipetos.
      Maailman menoa
      40
      1765
    4. Maataloustuet perittävä korkojen kera takaisin

      Yrittäjiltä jotka ovat myyneet tuotantoaan ulkomaille. Veronmaksajan kustantama tuki on tarkoitettu elintarvikkeiden hi
      Maataloustuki
      40
      1589
    5. Kyllä mies pakit kestää

      Herranen aina nyt poijat! 😃 Jos pelkäätte pakkeja noin paljon niin hamekangasta hakemaan. Oon ite saanut useammatkin n
      Ikävä
      60
      1476
    6. Palomestari sytytti tulipalon Kankaanpäässä

      Kankaanpää ei yllätä koskaan. Oukarinkadulla syttyi rivitalossa tulipalo toukokuussa 2024. Nyt sen sytyttäjää syytetään
      Kankaanpää
      27
      1179
    7. Topi osti Askon

      Hieno mies. Pelastaa työpaikkoja. Kiitokset myös emännälleen, joka pitää isännän virkeänä. https://www.is.fi/taloussan
      Maailman menoa
      58
      1140
    8. Kuka on Farmi Suomi Riiko?

      Farmi Suomi -realityssä Riiko Sakkinen on saanut paljon tv-aikaa. Riikon ajatuksia ja toisten nokittelua sekä lopulta pe
      Tv-sarjat
      11
      1130
    9. Vastuuhenkilöt

      Ketkä ovat Lapuan Kotiasunnot-yhtiön tili- ja vastuuhenkilöt? Nimet kehiin, julkista tietoa.
      Lapua
      62
      1080
    10. Pelataanko sivistyslautakunnan päätöksissä reilua ja avointa peliä?

      Huomasin, että sivistyslautakunta on tehnyt viikko sitten isoja miljoona päätöksiä lastemme koulukuljetuksissa ja kaup
      Ähtäri
      30
      756
    Aihe