Missäs kaikki Gambialaisten miesten ( Musat, Laminit ym.) naiset luuraa, kun eivät palstoilla ole enää olleet? Onko romanssit jo laantuneet ?
Missä on ??
Utelias Eino HKI
652532
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 65
Vanhimmat
Romanssit kuihtuvat monasti omaan mahdottomuuteensa. Minulla on edelleen kuitenkin ihan sama mies. Limson, jonka luokse olen menossa ramadanin juhlia katsomaan. Senegambiaan kuukauden päästä, en malttaisi millään odottaa.
Löytyihän niitä naisia vielä! Taitaa tosiaan kuihtua monet suhteet omaan mahdottomuuteensa. Millaiset on Ramadan-juhlat siellä? Senegambiassako juhlitte ja asutte? Kuinkas kauan olet siellä lämpimässä?
Tarkoitin tietenkin ramadanin päättymisen juhlallisuuksia katsomaan. En ole koskaan ollut Gambiassa siihen aikaan, joten en osaa kertoa niistä juhlista vielä.Senegambian alueella juhlitaan ja asutaan, toki kierrellään katsomassa tuttuja Serekundassa ja Bakaun alueella.
Tulee olemaan varmasti tosi mukava kokemus, uskon näin.
Olen siellä syyskuun loppupuolelle asti, lomaa olen säästänyt juurikin tätä matkaa varten.
Tuttavapiirisäni on kaksi lähellä eläkeikää olevaa naista, jotka matkustelivat tiuhaan tahtiin Gambiassa, mutta kummankin suhde siellä meni mönkään. Toisen naisen mies ei ollutkaan enää siellä, kun nainen meni taas kerran takaisin, niin mies olikin mennyt naimisiin toisen kanssa ja asui Suomessa.
Toisen naisen suhde oli muuttanut englantilaisen vaimonsa kanssa Lontooseen.
Eikä edellä kerrottu ole mitenkään harvinaisten noitten veijarien kanssa suhteillessa.
Mutta naiset eivät ole lannistuneet, uudet rakkaudet ovat jo löytyneet.
Mitä ihmettä väliä minkä ikäiset rakastuu ja kenenkin kanssa? Rakkauksia alkaa siellä ja täällä ja loppuu myös. Hankkikaa ihan oikeesti oma elämä!
Jos itse joskus haluan suhteeseen, niin voin kertoa että se mies on juuri gambiasta! Siihen tulokseen olen tullut ja ilman aikaisempaa kokemusta! Mutta odottelen ensin sitä eläkeiän lähestymistä.
Minulla on edelleenkin sama mies Bakausta, emme ole naimisissa, enkä aio mennäkään. Olemme tunteneet miehen kanssa kolme vuotta ja hyvin menee, mies ei hinkua Suomeen, hänellä on työpaikka suuressa hotellissa ja yhdessä maksellaan kaikki kulut minun siellä ollessani.
Tunnen muutaman ex-pariskunnan Suomi-Gambia, liitot ovat kariutuneet miesten ikuiseen rahapulaan, pyyntöjä sadellut jatkuvasti ja naiset kuitenkin olleet sen verran fiksuja, että ovat viheltäneet pelin poikki, eivät ole halunneet olla maksumiehiä.
Ei kai meillä ole sama mies, Limson, nimi vähän harvinaisempi, joten kiinnitti huomiota, voi olla myös eri henkilöstä kyse. Jos näin olisi, niin ehkäpä jossain kohtaa paljastuisi totuus.
Oli tarkoitettu nimimerkille limbabe.
Liekkö sama myös minulla? Kukapa osaa sanoa kun ei tarkempaa tietoa henkilöstä. Kait kuitenkin harvinaisempi nimi siellä.
Oho muuten, taitaakin olla harvinainen nimi siellä. Katselin facessa kaverieni ystäviä yms, eikä yhtään tullut vastaan. Aika monen valkoisen sukunimi se sen sijaan näyttää olevan. Ettekö faceta ystävienne kanssa ja vaihda kuulumisia? Minä tapaan heitä useana iltana viikossa facessa ja tiedän hyvinkin mitä siellä tapahtuu. Toisaalta siellä on aika erilainen serustelukulttuuri kuin meillä. Ei ole kenenkään mielestä kummallista jos on useampi kumppani. Mut haittaaks se?
Minä en koskaan kysele miesystävältäni, että mitä siellä touhuaa, onko muita naisia jne, kun ei sitä totuutta kuitenkaan saa useinmiten selville.
Ei kannata stressata tuollaisilla asioilla, itse siitä vaan kärsii.
Sinulla seremiina, on oikea asenne, mitä sitä kyselemään, kun varmaa on, että eivät ne miehet meille kuitenkaan totuutta kerro.
Täällä yksi petetty nainen, mies kertoi olevansa eronnut ja asui lapsensa kanssa samassa huushollissa kuin äitinsä ja siskonsa. Myöhemmin selvisi, että sisko olikin hänen vaimonsa. Tällainen ei kai ole mitenkään harvinaista siellä, mutta kovan kolauksen sain. Vierailuni Gambiassa loppuivat sitten siihen, mies kuulemma jatkaa samaan tyyliin ja hyväuskoisia turistinaisiahan siellä riittää.
Kiinnostaisi minuakin, että tapailemmeko samaa miestä, jos näin on, niin ei ainakaan olla satuttu yhtäaikaa olemaan paikalla.
Miesystäväni vannoo ja vakuuttaa, että ei ole muita, mutta siihen en usko todellakaan, on senverran seurallinen ja helposti kontaktia ottava supliikkimies ja paljon viettää ainakin toisen työnsä takia turistien paikoissa
Nimi ainakin on sama.
Onkos siellä oikein sellaisiakin ihmisiä, joilla on montakin työpaikkaa kun olen ymmärtänyt että suurimmalla osalla ei ole ollenkaan töitä tai sitten vaan sesonki ajan.
Tiedän, että siellä ovat työpaikat kiven alla, mutta miesystävälläni on todellakin kaksi työpaikkaa, on päivätyö ja sitten on iltatyö, joka kestää turistikauden ajan.
Sinun miesystävä on onnekas, kun on työtä muulloinkin kuin sesonki aikana.
Sehän on hyvä, että on muutakin työtä. Tuntuu vaan, että kaikki työskentelevät ravintolassa tai hotellissa. Täytyyhän siellä olla muunkin alan työntekijöitä kuten muuallakin.
On täällä kuuma ja vettä sataa välillä tosi rankasti, ja ötököitä on aivan mahdottomasti, tämä on ihan uusi kokemus itselleni, en ole aikaisemmin ollut tähän aikaan täällä.
Loma on mennyt upeasti, mieheni, Limson, kanssa ollaan tehty kaikenlaisia pieniä reissuja ja viihdytty musiikkia harrastavien ystäviensä seurassa.
Ollaan myös vierailtu hänen perheensä luona, Suomesta vein hänen lapselleen vaatteita, piirustusvälineitä ja tietenkin jalkapallon.
Kolme viikkoa vielä saadaan nautiskella yhdessäolosta ja mielettömästä helteestä.
Nyt heräävät jo minunkin epäilyni, tuon Limson nimisen miehen suhteen. Mutta kaipa se vaan on otettava niin, että jos miehellä onkin useampia suhteita, niin en sitä minä, eikä kukaan muukaan nainen voi estää.
Joten turha olla mustasukkainen ja alkaa tivaamaan mieheltä asioitten laitaa, kieltäähän mies aivan varmasti epäilyt, ja vannoo että hän ei muita naisia tarvitse.
Miksi odottaa eläkeikää, sitten jää suklaanruskeat perilliset tekemättä. Ala säkin vaan elää ihqua elämää jonkun ihqun gambialaisen kanssa. Heitähän löytyy niin Suomesta kuin itse Gambiastakin.
Ei sinne kannata mennä miehen eikä naisenkaan puolisoa Suomeen tuomaan,kusettajia ne vaan tahtovat kaikki olla.Olen mies joka oli aviossa sikäläisen kans.Kun sain sen tänne,muuttui meininki heti, vaimosta tuli hetkessä täys narttu joka ei osaa muuta ku vaatia vaatimusten perään.Heitin ulos,ero pian lopullinen.Olen onnellinen koska rakkaus Gambiaan on säilynyt ja rakastan sikäläisiä naisia,niitä on ihana nussia.Vaimoa eikannata ottaa sieltä,he eivät pysy samanlaisina toimiltaan eikä ajatuksiltaan kun pääsevät tänne.Uskokaa mua,kokemusta on.
Romanssi voi lopahtaa niinkin, että nainen asuu Suomessa ja miesystävä Gambiassa ja nainen ihan sairaaloisen mustasukkainen ja epäilee miestä muista naisista. Ja sitten nainen ykskaks ostaa lentolipun ja menee yllättäen miestä tapaamaan, kuvitellen että tapaa miehen toisen naisen kanssa. Nainen kun oli lukenut tätä palstaa ja uskonut vakaasti, että pettäähän mies ihan varmasti. Mies oli suuttunut tällaisesta epäluuloisuudesta ja jättänyt naisen.
Miehellä toki olikin toinen nainen siellä, joka oli erittäin avokätinen ja ostellut miehelle yhtä sun toista ja antanut rahaa, joten tämä toinen kitsas nainen sai jäädä.
Tätä toista naista ei Suomesta lennähtänyt naisihminen kuitenkaan tavannut jostain syystä, hän kuuli asiasta joltain naapurustossa asuvalta paikalliselta.
Ei ole kovinkaan monia naisten kommentteja tullut, jospa talven lähestyessä alkaa tämäkin asia korjaantua kun Gambian matkan tulevat ajankohtaisiksi.
Itse tiedän pari tapausta, joissa romanssit päättyivät nimenomaan omaan mahdottomuuteensa. Miehet vain rahan perässä juoksijoita, ja yksi turistinainen ei riitä, on oltava vara-nainen .
Eräskin nainen kertoi, että oli antanut miehen viedä itseltään melkoisen summan naisen perimää rahaa, mutta kun oli niin rakastunut nuoreen poikaseen, ei hennonnut kieltää tältä mitään. Nyt on suhde ongelmissa, kun naiselta on rahat loppu. Voiko joku olla noin epätoivoinen, tässä tapauksessa nainen oli kymmeniä vuosia vanhempi, ja pelkäsi, että jos jättää miehen, niin sitten jää yksin, hohoh.21
Kaikkialla maailmassa on "kusettajia", miehiä ja naisia. Naisia on saanut aina "kusettaa", ittejänsä saavat syyttää.
Olen ollut jo muutaman vuoden naimisissa gambialaisen kanssa ja asumme nykyään Suomessa, saman katon alla. Olen törmännyt ehkä maailman ihanimpaan, luotettavaan mieheen, törmäys johti avioliittoon.
Kieltämättä se kaikki "paperisota" oli aivan kauheeta (näin jälkeen päin ajateltuna), mutta silloin... sekin meni kuin tanssi.
Olemme onnellisia ja suunnitelemme...tulevaisuuttamme.
Onnellisia hetkiä kaikille pariskunnille.
Olenko hullu? Netin kautta treffasin gambialaisen miehen, joka opiskelee? englannissa ja on nyt menossa Gambiaan ja haluaa minut sinne käymään...kyse ei ole rahasta, koska minulla ei ole sitä. Takaisin hän kyllä tulee englantiin...luultavasti. Mikään ei ole varmaa koska itse epäilen koko ajan vaikkakin fiilikset ovat korkealla. Yleisimmät varoitusmerkit? onko niitä?...kyse ei ole mistään nuoresta rantapojasta...please...eli olenko hullu vai otanko riskin?
Ota riski, et voi muuten tietää mikä on miehiään, mutta älä ole liian sinisilmäinen, äläkä anna missään nimessä rahaa.
Aika hiljaista täällä, ovatkohan gambien heilat pettyneet miehiinsä ja eivät jaksa etsiä niitä kultajyviä enää, mutta tokihan talvi on tulossa ja Gambian matkat vielä edessä, joten eiköhän tässä saada uusia helmenlöytäjien tarinoita vielä luettavaksi.
Mistä tiedät että se on Englannissa? Haluaa ehkä herättää luottamusta sillä että on muka jo Euroopassa, tapaa se englannissa. Nettideittihuijaus on joillekin päivätyö ja kaikki kikat osataan feikkinettivideoita myöten.
Jos et ole ennen kehitysmaassa käynyt niin voin sanoa että Gambialaisen mielestä kaikki Suomessa asuvat on rikkaita. Niin kun onkin kun heihin vertaa.
Kyllä ne Musat ja Laminit ovat edelleen kuvioissa mukana, mutta on vaan ollut niin paljon töitä, että ei ehdi täällä kirjoitella.
Sinulle Utelias Eino tiedoksi, että palaillaan vähän myöhemmin asiaan.
Eikös ne kohta ala lomat ja matkat pyörimään niin luultavasti tämäkin palsta vilkastuu ja on mitä seurata näin eläkeläisvaarillakin.
No mikä ettei! Mun elämä on niin mielenkiintoista ja ihquu, että kyllä siitä sullekin, Eino, riittää.
Ps. ala sinäkin elää, niin on paljon mukavampaa :-)
rikas elämä;
Kyllä Einolla elämää on !!
Juu ei mitään hajua... Olen epäluuloinen...Katsotaan...mitä teen...
Oletkos Eino käynyt Gambiassa?
En ole käynyt mutta mieli tekisi mennä. Kylläpä on aika hiljaista palstalla ollut. Onkohan Ramadanin viettäjät jo palanneet matkaltaan?
MInulla on yksi nainen Ganbiasta jonka kanssa on juuri alettu kirjoittelu. Se on minusta mukavaa kun 22v nainen on kiinnostunut minusta, melkein 40v miehestä. Olen kyllä päättänyt että rahaa en lähetä mutta jos hän haluaa omilla rahoilla tulla Suomeen käymään niin voin kirjoittaa kutsun turistiviisumia varten. Olen googlettanut sitäkin asiaa ja sen mukaan ei ole viisumin saanti sieltä Suomeen kaikkein helpoimmasta päästä.
Sinä voisit itse matkustaa Gambiaan, Tjäreborgin matkassa pääset helposti sinne, matkat alkavat 16.12, ei muuta kuin sinne vaan.
Ei sikäläisillä todellakaan ole rahaa matkusteluun, se sinun on otettava huomioon.
Jos haluat naisen Afrikasta niin mene paikan päälle valkkaamaan. Melkein 40 v. miehenä sinulle on siellä tarjontaa parikymppisistä kaunnista tytöistä niin paljon kuin haluat.
Sitä että rakkaus olisi aitoa ei voi taata mutta parempi käydä siellä kuin lukea nettideittipalstojen skeidaa jota sinne voi kirjoitella kuka vaan.
Gambiassa ovat lähes kaikki muslimeita, eikä niitä kunnon naisia todellakaan ole helppo saada, mutta hauskanpitoon on tietty sitten eri naiset, kauniita ovat, muista ehkäisy.
Mistäs luulet köyhän gambialaisen löytävän 1000 euroa viisuminhakureissun kuluhin (lentomatka edestakaisin Abujaan, Nigeriaan ja pari hotelliyötä siellä, ym mahdolliset dhl-kulut, pakollinen vakuutus ja muuta sälää) vähintään toinen 1000 euroa edestakaisiin lentolippuihin Suomeen.
Kyllä hän varmasti odottaa, että sinä nämä kustantaisit.
Voi olla, että pissaa sinua öögaan ja kuulumiset loppuu, jos rahoja lähetät, tai sitten homma kaatuu viisumin epäykseen. Nämä ovat varmimmat vaihtoehdot.
Tuttavani kertoi, että hänen gambialainen miesystävänsä tienaa hyvin, on ihan tavallinen hanttityöläinen, mutta siitä huolimatta maksattaa naisella kaiken.
Siellä ei juuri kukaan tienaa hyvin, se on ihan täyttä potaskaa, tiedän sen, koska olen asustellut siellä 2½ vuotta ja tiedän kyllä yhtä ja toista heidän tulotasostaan.
Moi, tarvitsisin lisätietoa kokeneilta Gambian-kävijöiltä. Pyydän meiliä osoitteeseen [email protected]. Luottamuksella, kiitos!
Missä päin asustelit?Mä oon käyny siellä kolmeen otteeseen,tuli mentyä avioonkin.Ja kun lopulta sain vaimoni Suomeen,potkasin hänet ulos kämpästäni kun ei oppinut tavoille.Maata ja ihmisiä raksatan silti edelleen,Gambia on kotini vaikken siellä ole kuukautta pidempään kerralla ollutkaan.Kaikki ajat elin siellä ihan perusarkea vaimoni luona Kololissa.
On täällä niin sinisilmäistä väkeä.. Itselläkin oli lomaromanssi ikäiseeni mieheen, mutta vaikka yhteyttä edelleenkin pidetään, niin ei tulisi mieleenkään uskoa hänen ikäväänsä ja rakkaudentunnustuksia.. Vielä ei silti ole keksinyt pyytää mitään, mutta vihjailee tarvitsevansa läppäriä pitääkseen yhteyttä minuun. Sitä ei tipu, eikä muutakaan.. Tämä piti kauppaa siskonsa kanssa, mutta kai sekin sisko todellisuudessa on vaimo!
Nyt täytyy kyllä pippiina1 ihmetellä miksi sinulla oli tuo romanssi ja miten se edes pääsi alkamaan negatiivisesta asenteestasi huolimatta.
Miksi ajattelet että hän ei voisi sinusta välittää ja ikävöidä?
Ja mikä ongelma olisi viedä täältä käytetty läppäri? Itse ainakin haluan pitää yhteyttä facebookin kautta, on todella mukava kuulla kuulumisia.
Perheen sisaruksilla on useinkin samoja piirteitä, oletko huomannut sellaista?
Kieltämättä ehkä kirjoitukseni oli varsin negatiiviseen sävyyn kirjoitettu. Romanssi oli kuin kaunis satu, mutta jotenkin en jaksa uskoa, että olisin ainoa, jota jää kaipaamaan tämän turistikauden päätyttyä. Kiitos ehkä osin täältäkin saadun "faktatiedon"..
Läppäreitä meillä nyt ei ole ainuttakaan ylimääräistä eikä ole varaa semmosta hommatakaan.. Yhteyttä ollaan pidetty nimenomaan Facebookin kautta ja kyllä tuo sinne näyttää pääsevän ilman sitä läppäriäkin. Joutuisihan hän siihen jonkin liittymänkin hommaamaan ja jos ei ole ilmaista nettipaikassa nettiin pääseminen, niin tuskin se on sitä omallakaan liittymällä.
Siskoa en siis tavannut ollenkaan, mutta kun täällä näitä on lueskellut, että siskot onkin vaimoja, niin mistä sitä tietää..
En usko, että vuosiin ainakaan Gambiaan palaan. Vaikka pidin maasta, niin haluan reissata eri maissa ja Gambia on nyt nähty.
mun baaba eli isä suomeksi on gambialainen ja äiti suomalainen
Ihan tällaisten uteliaitten einojen takia ei tällaisilla palstoilla viitsi pahoittaa mieltään, täällä liikaa rasismia. Hanki oma elämä! Asiallisia keskusteluja löytyy muualtakin.
Hiljaista täällä, onko Gambia menettänyt hohtonsa, vai mikä vaivaa porukoita. Mä lähdössä kuukaudeksi Gambiaan marraskuussa. Pitkästä aikaa tummia tyttöjä tapaamaan, kauniita ovat. Luin vanhoja palstan kommentteja ja ihmettelen, mihin suomiladyt kadonneet, kun joskus olleet täällä kovin innokkaita vaihtamaan mielipiteitä. Ovatko jo niin ikääntyneitä, etteivät jaksa kiinnostua Gambian komeista pojista. Gambia nice place.
Mua myös odottaa Gambineidit kotimaassaan.Maaliskuussa on aikomus mennä sinne elämästä nauttimaan vähintään kuukaudeksi.
Mä ja mun systeri lähdetään juuri ennen joulua kolmen viikon reissulle. Ei olla aiemmin käyty Gambiassa. Kiinnostavia juttuja lukenut täältä, joskin jo kauan sitten kirjoitettuja. Millainen mahtaa olla Gambia tänä päivänä, no kohta se nähdään.
Miehenä voin sanoa ettet tule pettymään kuten en minäkään koskaan miehenä Gambiassa.Turvallista.Lämmintä.Ystävällistä.Rauhallista.Upeat ruuat.
Kuukaudeksi Gambiaan, siellä kauniit neitokaiset odottavat.
Gambiaa pitää tukea! Paremmin se onnistuu, jos sinne saataisiin matkustamaan parempia ihmisiä: sellaisia, joilla on hyvä koulutus ja joilla on paljon rahaa. Nyt sinne Gambiaan matkustaa huonompia ihmisiä; heillä ei ole rahaa ja vingutaan ja tingitään joka paikassa.
Onpa tyhmä kommentti!
Eipä näy turisteja kuin kourallinen. Taas yksi sesonki tyhjäkäynnillä ja bumsterit ilman heiloja.
Onko Gambiasta miehet loppuneet, kun ei kukaan enää kirjoittele romansseista Laminien ja Musien kanssa. Oli niin hauskat jutut, kun naiset kisasivat samoista miehistä.
Taitaa ne valaat olla kuolleet, vanhuuteen, lihavuuteen tai koronaan.
Heidät on säilötty Gambinaan. Tuo on glögeistä parhain, maistuu aina ennen joulua ja sen jälkeenkin. Muistuvat mieleen, kun tuota glögiä maistaa ja siitä nauttii.
Tai siihen afrikkalaiseen n...sankkeriin.
Glögeistä parhain, Gambina, jees.
Air Francen lennolla kuukaudeksi Gambiaan. Pitkästä aikaa mukava päästä katsomaan onko kaunottaret vielä huudeilla.
Jospa naiset jo niin ikääntyneitä että eivät enää jaksa matkustaa sussuja jahtaamaan, vai miten lienee tilanne. Kai siellä niitä bumstereita vieläkin löytyy.