Meillä on paimenrotu sekoitus, nyt 2 vuotias. Ongelmaksi on muodostunut se kun lapset juoksevat pihalla, niin koira juoksee perästä ja puraisee jalasta tai kankusta. Ei kovasti, mutta kuitenkin.
En ole itse onnistunut olemaan tällaisessa tilanteessa paikalla, että olisin voinut puuttua asiaan.
Koskaan aiemmin, ei edes pentuja ollut taipumusta paimentaa ja näykkiä nilkoista.
Mikä avuksi?
Koira puraisee kun lapet juoksee
13
2903
Vastaukset
- Ell auttaa
Vie koira piikille!
- Paimenkoiran vietti
Koira paimentaa. Pyri järjestämään tilanteet niin, että koira on sisällä jos lapset leikkivät keskenään. Itse sain paimenkoiralta paimennusviettiä laimennettua juoksulenkeillä, porukalla kirmailtiin sinne tänne niin paljon että koira kyllästyi eikä pitänyt sitä enää sellaisena juttuna josta täytyisi innostua.
- Samaa mieltä
Kun koira häiriköi, syynä on usein liikunnan puute. Meillä suomenpystykorvalle auttoi kun ymmärsi että kymmenen kilometriä on vähimmäisliikunnan tarve päivässä. Tuossa iässä jos jäi siitä, niin sen näki sitten seuraavana päivänä. Nyt kuuden iässä voi jo muutaman päivän olla alle viiden kilsan lenkeilläkin, mutta pidempään jatkuessa häiriköinti lisääntyy. Juurikin tuota paimentamista, niin muksujen, autojen kuin mopojen ja moottoripyörien.
Eli jos haluat tuosta eroon, niin lenkkivaatteet niskaan ja metsään. Riippumatta paistaako aurinko vai sataako vanhoja ämmiä takaäkeet selässä. - ApuvaAP
Samaa mieltä kirjoitti:
Kun koira häiriköi, syynä on usein liikunnan puute. Meillä suomenpystykorvalle auttoi kun ymmärsi että kymmenen kilometriä on vähimmäisliikunnan tarve päivässä. Tuossa iässä jos jäi siitä, niin sen näki sitten seuraavana päivänä. Nyt kuuden iässä voi jo muutaman päivän olla alle viiden kilsan lenkeilläkin, mutta pidempään jatkuessa häiriköinti lisääntyy. Juurikin tuota paimentamista, niin muksujen, autojen kuin mopojen ja moottoripyörien.
Eli jos haluat tuosta eroon, niin lenkkivaatteet niskaan ja metsään. Riippumatta paistaako aurinko vai sataako vanhoja ämmiä takaäkeet selässä.Liikunnan ja virikkeiden puutetta se ei ainakaan ole.
Pitää nyt seurailla ja tosiaan vaikka sisälle siksi aikaa.
Nuorin, vajaa neljä vuotias saa juosta ihan rauhassa, mutta isommat ei. Eilen näin kun yritti lahkeesta napata ja sain toruttua. Antoi sen jälkeen olla rauhassa.
Muuten touhuaa lasten kanssa kokoajan, on jopa trampoliinilla mukana =)
ihan perustottelevaisuutta se on, ettei ihmisiä haukkailla mitenkään, kannattaisi laittaa rajoja...
- Perusjuttuja
Se on paimenkoira ja se paimentaa. Nyt sitten sille pitää tehdä selväksi, ero lapsien ja lampaiden välillä. Älä anna sen olla irti, kun lapset juoksevat pihalla. Niin et koskaan pysty kontrolloimaan sen käytöstä. Kun lapsi juoksee kytketyn koiran ohi, kun koira yrittää näykkäistä niin terävä kielto EI ja palkkio kun antaa juosta rauhassa. Ei se sen kummempaa ole, mutta vaatii vähän viitseliäisyyttä. Aikaa menee ennenkuin voi olla irti lasten kanssa.
- Aapuva
Kiitos neuvoista!
- vilin muisto
olisiko syytä kouluttaa myös lapsia, että osaavat komentaa koiran. Onko varmaa, ettei lapset yllytä koiraa näykkimään? Juokse itse lasten ja koiran kanssa, jotta pääset komentamaan näykkäystilanteessa. vaikka sitten niskasta ravistamalla ja kovasti karjaisemalla, jotta koira tietää, ettei niin saa tehdä. Ja kiellä koiraa juoksemasta lasten perään. Sano lapsille että koiran tullessa pysähtyvät ja komentavat koiran pois, tai vievät sen tarhaan, tai ketjuun, pois leikkipaikalta ja vastaavasti KOIRAN alueella ei kirmailla. rajat kummallekin osapuolelle.
- haukkukamunen
Edellisellä kirjoittajalla oivat ohjeet.
Paimenviettinen koira turhautuu kylläkin ajan oloon jos ei saa paimentaa.
Ota selvää,onko lähimaillakaan paikkaa,jossa voisi purkaa aitoa paimennusviettiään.
Ed nimimerkillä on viestissään erittäin tärkeä pointti.
Myös lapset on opetettava komentamaan koiraa. Tämä on todella tärkeää
paimennusviettisen koiran kanssa.
Koira on alimpana perheen arvoasteikossa,jopa lapset menevät edelle. Tämähän koskee toki kaikkia rotuja...
Pitäkää yhteisiä koulutushetkiä lasten kanssa jolloin harjoitatte koiraa
yhdessä niin,että koiralle selviää myös lasten voivan komentaa sitä.
Tällaiselle rodulle ominaista on yleensäkin tottelemisen tarve.
Ja tekemisen tarve.
Paimenviettiset koirat tarvitsevat myös runsaasti kunnon liikuntaa.
Siis pitkiä lenkkejä joilla myös pääsee juoksemaan kunnolla.
Ja näitä noin 3 kertaa päivässä. Tunti per kerta.
Sitten eivät jaksa jahdata lapsiasi.
Paimenviettisen koiran hankkijalla on aina iso vastuu,sillä nämä
rodut eivät olekkaan mitään helppoja. Vaikka niin usein luullaankin. - Vesparax
Vie piikille se!
- Turhan
yksioikoinen neuvo. Keksi jotain parempaa...
- Aapuva
Turhan kirjoitti:
yksioikoinen neuvo. Keksi jotain parempaa...
Edelleenkään liikunnan ja virikkeiden puutteesta ei ole kyse.
Lapset komentavat kyllä ja koira myös uskoo heitä. Tottakai koira on alimpana arvoasteikossa!
Jos minä itse juoksen, ei koira välitä muista, samaten jos olen vain pihassa ja tarkkailen, niin koira ei lähde minua muutamaa metriä etemmäksi, siksi en ole päässytkään näitä tilanteita näkemään.
Tuosta paimennuksesta on ollutkin puhe että lähdetään käyttämään ja katsomaan paimentaako.
Meillä ei ole häkkiä, eikä ketjua, koska koira on aina irti.
Mutta edelleen kokeilemme saamiamme vinkkejä!
- kokeilevaan
katso koiraasi... jos se tuijottaa lapsia, estä se. Jos koira jo ehtii juosta lasten perään huuda: HEI, EI yms. ja esim. tökkää koiraa kylkeen tai astu sitä kohti, tömäytä jalka maahan ja tällaista... meidän koiralla ainakin onnistui mutta kaikki on yksilöitä;)) koira tietenkin saa katsella lapsia mutta ei tuijottaa silmä tarkkana. voit myös kokeilla antamaan muuta "paimennettavaa" esim. heität palloa tai keppiä mitä ikinä keksiikään. myös voi kokeilla antamaan lisää virikkeitä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti24145300Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!3011223Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy18410834Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump369701Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla858508Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua2236501Pirjo sanoi Esalle
Painu sinä Esa hevonvittuun... johon Esa? Laittakaapa ehdotuksia. # ==================== # APUFUNKTIO: satunnainen kok03200Jos mä joisin
Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys282202- 321545
Koulu-uhkaus.
Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.261490