Kaukosuhteen hyvät puolet

Etköhän sinä ihan itse osaa ajatella mitä hyviä ja huonoja puolia kaukosuhteessa on. :D
Tiedän erään pariskunnan joka on edelleen kaukosuhteessa. Mies petti naista mutta ovat vielä yhdessä.

Ei kokemusta, mutta eikö sanota, että välimatka voi estää arjen astumista suhteeseen. Tapaamiset ovat ihania tauon jälkeen. Tsemppiä!

oi ompa hyviä tämmönen hyvien puolien yhteenkeräys ! Yks hyvä puoli on ehottomasti se että saa ihan kunnolla omaa aikaa ja eron mahdollisesesti tullessa oma elämä omassa kaupungissa ei samalla tavalla muutu kuin ns normaalissa suhteessa:) onnea suhteellesi!!

Parasta on se, että kaukosuhde ei tule liian "arkiseksi". Mä viihdyn myös yksin ja haluan omaa aikaa enkä tiedä kestäisinkö, jos mies olisi koko ajan mun luona.
Silti olen korviani myöten rakastunut ja nytkin ikävä on kova....

Itselleni kaukosuhde on ollut mahtava tähän mennessä (5v oltu yhdessä), kävin lukion loppuun, aloitin opiskelemaan ammattia, pidin omat kaverini ja harrastukseni, mutta tiesin että minulla on se joku, jota rakastan ja joka rakastaa minua. Nyt ollaan muuttamassa yhteen, katsotaan miten käy :)
Tsemppiä teille!

Oltu yhdessä pian 20 vuotta. Äskettäin tuli eteen sellainen tilanne, että nyt on asunnot eri kaupungeissa, melko lähekkäin kylläkin nämä kaupungit, ja tavallaan toinen asunto on kummankin yhteinen, toinen taas on ikään kuin toisen työasunto. Kaikenlaista on koettu ja ongelmiakin on ollut enemmän ja vähemmän.

No, ainakin näin alkuun tuntuu, että tämä ajoittainen erillään asuminen tosiaan piristää suhdetta, kuten joku jo mainitsikin. On tosiaan kiva nähdä, kun on oltu viikko tai pari eri paikoissa. Niin ja itse olen alkanut nauttia myös yksinolosta.

Meillä kaukosuhde on kaikkein parhaiten toiminut siinä ,että vaikka ollaan hulluna rakastuneita, ei tavallaan edes voi edetä liian nopeasti kun pakostikin ollaan välillä erossa. Erossa ollessa on myös hyvää aikaa miettiä parisuhteen kiperiä kysymyksiä eikä sen toisen naama ala heti äryttää niin että tulee kaikki ikävätkin asiat aina heti ladottua tiskiin. Eli minä naisena olen erossa ollessa saanut miettiä rauhassa omaa suhtautumistani asioihin ja olen sen itteni kohdalla huomannut erittäin hyväksi asiaksi. :)

:) itse oon nyt seurustellu puoltoista kuukautta ihmisen kanssa, joka asuu 100 kilsan päästä itestäni, on ollut vähän hankalaa näkeminen, ku molemmilla tosi huono rahatilanne, mut mulle kyllä sopii kaukosuhde koska, aina on vaan ihanempaa ku saa oman kullan kainalossa olla "pitkästä aikaa". Tosin jos toiseen ei pysty luottamaan niin sitten ei varmasti hyvä asia...tai jos on välinpitämätön.

Minulla on 150km välissä rakkaani kanssa. Olemme olleet vuoden verran yhdessä. Näemme joka viikonloppu jos kummankin/toisen rahatilanne ja harrastukset antavat myöten. Tulemme loistavasti juttuun toistemme kavereiden kanssa, mikä auttaa myös kaukosuhteen toimivuudessa. Kaukosuhteessa käy helposti niin että viikonloppuisin ei ehdi nähdä kavereitaan koska on vain kultansa kanssa, meillä se ei ole onneksi ollut ongelma. Mikään ei ole ihanampaa kuin nähdä toinen viikon tai kahden jälkeen pitkästä aikaa ja seksi on ihan mahtavaa kun sitä on odottanut hullun lailla! Jokainen päivä on erikoinen, jännittävä ja yleensä täynnä tekemistä koska yhdessä ehtii olla vain muutaman päivän kerrallaan. Lomista nauttii täysillä kun vihdoinkin saa sen oman kullan kanssa viettää kokonaisen viikon tai kaksi yhdessä, huippua! Meillä oli yhteinen kesäloma 4viikkoa, mietin jo, että kyllästyttäisiin kun ollaan niin kauan yhdessä, mutta mahtavaahan se vain oli! Nyt sitten suunnitellaan keväällä muuttoa yhteen, mutta eipä olla asian kanssa sinänsä kiirehditty kun kaikki on hyvin näinkin. Voisi ehkä sanoa, että kaukosuhteessa parasta on se, että nauttii täysin rinnoin arkisistakin asioista esim. kaupassa käynnistä yhdessä, kokkailusta yhdessä, tv:n katsomisesta vierekkäin, ihan kaikesta mitä voi yhdessä tehdä!

kiva lukea näitä, itsekin harkitsen suhdetta 100km päässä asuvaan hanaan mieheen :)

meillä nyt matka ei ole este vaan hidaste, ja mies sanoo mielellään tulevansa välimatkasta huolimatta :)

Ja sit kaukosuhteen huonot puolet: jos otat "kumppanin" Pohjois-Pohjanmaalta, niin varaudu siihen, että miehelläsi on n. 3-4 muutakin kumppania samanaikaisesti.

se, että onko välimatka liian suuri, on täysin tilannekohtaista ja riippuu elämäntilanteesta :) 300km:n fyysinen välimatka ei ole liian suuri, mikäli yhteyttä pidetään päivittäin ja nähdään ihan kasvotustenkin mahdollisimman usein. Itse tapaan omaa mussukkaani kerran/ 1-2 viikkoa enkä ole toistaiseksi kokenut välimatkaa esteeksi. Yhteiset hetket ovat aivan ihania! Paras tapa irrottautua arjesta!

minun rakkaani asuu yli 400km päässä minusta ja suhde toimii! :)

Meillä on miehen kanssa 150 kilsaa välimatkaa, mikä ei ole matka eikä mikään. Joka kerta ku tavataan ollaan ihan älyttömän rakastuneita, ja viikolla tapaamista odotellessa ikävä repii rintaa. Suhteemme on tarjonnut paljon hyvää, ja pitkästä aikaa olen onnellinen.

Nyt oon kuitenki ruvennu pohtimaan, onko meidän suhteessa mitään järkeä. Ollaan tunnettu kolmisen kuukautta, ja olen vaivihkaa tiedustellut, että jos me joskus päädytään muuttamaan yhteen, niin olisiko mies valmis muuttamaan tänne minun kotiseudulleni. Tietty kolme kuukautta on liian lyhyt aika antaa siihen vielä vastausta, varsinkin kun asuinpaikkakuntani on hänelle vielä vieras.

Hän kuitenkin vastasi rehellisesti, mitä arvostan suuresti. Hän on vakaasti sitä mieltä, että hän ei pysty vahvojen siteiden takia lähtemään omalta paikkakunnaltaan, ei edes sen jälkeen kun oltaisiin kokeiltu yhdessä asumista täällä minun luonani.

En tiedä miten tuohon pitäisi suhtautua. Olen jo rikki pelkästä ajatuksesta, että kohta meitä ei enää ole. Kaiken lisäksi tuntuu, että olen antanut omalla tavallani kaikkeni, mutta se ei silti ole riittänyt. Hän sanoo vain, ettei hän koskaan kykene antamaan minulle 100-prosenttisen varmaa vastausta siihen, voisiko muuttaa luokseni. Minusta se kuulostaa siltä, ettei hän ole tarpeeksi kiintynyt minuun, jotta olisi valmis tekemään tällaisen uhrauksen.

Ainoa ratkaisu olisi, että minä antaisin periksi ja lähtisin hänen peräänsä. Olen kovin kiintynyt tähän mieheen, ja hetken jo pohdin vakavasti, että kun aika koittaa muuttaisin hänen luokseen. Nyt kuultuani sen, ettei hän olisikaan samanlaista uhrausta valmis tekemään minun vuokseni kuin minä hänen, sai miettimään asioita uusiksi.

Miten te olette saaneet yhteisymmärryksen muuttamisasiaan? Kumpi on muuttanut kenenkin perässä ja miksi? Nyt olis hyvät neuvot kalliita :)

Meillä on hieman vajaa 300 km välissä. Ennen kuin suhde muuttui kaukoversioksi niin asuttiin yhdessä. Töitten vuoksi mies toisella paikkakunnalla ja tulee vielä vuoden ajan olemaan, ainakin.
Alussa oli hyvinki kipuilua puolin ja toisin välimatkan vuoksi. Monta kertaa nostettiin kissa pöydälle ja asioista puhuttiin, se on kyllä kaukosuhteen ja minkä tahansa muunkin suhteen tärkeimpiä asioita, mutta kaukosuhteessa sitä oikeasti joutuu tekemään tai muuten tulee hulluksi ajatustensa kanssa.
Luottamus on kasvanut lujaksi, on omaa aikaa ja pysyy itsenäisenä eli kaikki asiat ei ole me-muodossa, pyrkii järjestämään yhteiselle ajalle oikeasti aikaa, arjessa ei ihan niin pahasti likaiset sukat ärsytä (meillä kyllä on arkeakin ja pyritty sitä arkea pitämään yllä), toista ilhaduttaa pienillä jutuilla helpommin eli toinen tulee huomioitua, seksi on kutkuttavan ihanaa (tosin se oli lähes samanlaista yhdessä asuessakin), tulee huomaamaan mitä asiota toisessa rakastaa ja arvostaa (aiemmin toinen pyörii vieressä koko ajan niin aikaa ei ehkä sille itsetutkiskelulle jää), piiiitkäääät keskustelut pikkutunneilla :).
Toivottavasti saadaan pysymään tuo huomioiminen, puhuminen ja arki samanlaisena kun palataan siihen "normaalisuhteeseen". Alkuun tosiaankin vaati totuttelemista ja ikävässä riutuminen oli hirveää ja kummallakin raastoi epäilys suhteen toimivuudesta kun matkaa on välillä. Mutta aika mielettömän hienosti on mennyt :)

kaukosuhteen hyviä puolia - ne loppuvat hyvin äkkiä

jos jollakin on suhde Kaukoon,niin onko kyseessä kaukosuhde?

Kaukosuhteessa ihaninta on se, kun pitkästä aikaa pääsee näkemään toista, pääsee viereen nukkumaan, halaamaan, jakamaan edes pienen hetken omasta arjesta toisen kanssa

Itse olosuhteiden pakosta joudun elää kaukana hellustani, aluksi se pelotti, mutta nyt voin käsi raamatulla sanoa, että välimatka on lähentänyt meitä henkisesti paljon. Luottamus on välttämätön, ja eron jaksaa kun tietää että se jälleennäkeminen on sitten paljon parempaa. Ja nähdessä täytyy muistaa elää ja nauttia siinä hetkessä, eikä surra jo valmiiksi sitä eronhetkeä. Ikävän pitää pystyä tunnistamaan ja sanomaan ääneen, Näin vältetään turhat riidat jotka johtuu vain ja ainoastaan ikävästä

Kaukosuhteessa elänyt n. 4kk. On toiminut hyvin, luottamus ja tunteet kasvaneet ajan myötä todella paljon. yhteyttä pidetään päivittäin, asioista puhutaan ja suunnitellaan paljon puhelimessa. ja kun nähdään asioita paljon tehdään!
Käytännössä yhteiselo on ollut todella helppoa ja luontevaa! Seksille löytyy aikaa, lapsista huolimatta. jos ei löydy, sitä aikaa ja paikkaa järjestellään, siinä oma jännityksensäkin... ;)

suhde on toiminut tähän asti hyvin, ja yhteenmuuttamisesta on ollut puhetta. tyyliin että minä muutan hänen koripaikkakunnalleen, koska haluan irti entisestä, ja hänellä on liian paljon asioita joiden takia ei voi muuttaa. Itselleni muutto antaisi uuden maailman, jossa ei olisi menneisyyden taakkaa matkassa.... Ikävä on molemminpuolista, kun on eron hetki, mutta kun tietää, että voi tavata toista molempien töiden liikkuvuuden takia, jossain jännittävässä paikassa vaikkapa hotellissa toisella paikkakunnalla.... romantiikkaa ja yhteisiä hetkiä, ilman lapsia!!! ;) tekee hyvää suhteelle!

olen elänyt kaukosuhdessa vähän yli vuosi.Suhteen alussa perhoset lensivät vatsassa ,olin rakastunut,mutta nyt kuitenkin ei enää minkäänlaisia tunteita on vaan

kylmä ja tyhjä tunne...

Kaukosuhde alkoi toimia vasta eron jälkeen..kun lapset ja muut sukulaiset poistuivat kuviosta,tosin nyt on toinen nainen kanssani samoissa "lakanoissa"..minä kauemmin olleena tiedän hänestä,hän ei minusta muuta kuin sen että olenmuka entinen:) tapaavat töiden vuoksi hotelleissa ja järjestelemällä aikataulujaan..kun taas minä tapaan hänet vain ja ainoastaan panomielessä..olenhan turvallinen..mukava olisi tietää millaista skeidaa minusta tälle nykyiselle n. 4kk kestäneelle suhteelle kerrotaan...kaukosuhteessa kun saattaa samaan aikaan olla muitakin pesälle kärkkyjiä..valintoja luottamukselle on monia..miksi olen tässä,se on valinta kysymys ja siihen ei vaikuta muiden mielipide.

Joo ite olin 59vuotta kaukosuhteessa,eikä tunnu missää!!!

Meillä välimatkaa vähän yli 100km.
Olemme molemmat vähän erakkoluonteita ja tullaan hyvin toimeen itseksemmekin. Nähdään ehkä kerran viikossa mikä riittää täydentämään läheisyydentarpeen molemmilta...ja sitten kun nähdään niin se on ihan parasta laatuaukaa molemmille

Lyhin suhde jossa itse olen ollut oli suhde jossa näin tyttöystävääni kokoajan ja jokapäivä. Jos luottamus pelaa, suhde pelaa ja muuten hiton hyvin. Tsemppiä!