Olihan tehty töitä tuon jännän historiikin kuvaamisessa, joka onkin teollisen aikakauden historiaa! Eniten itseäni riemastuttava, oli Elisapetin järkevän tarkkaavainen katse ja pienen liikutuksen näkyminen maansa lipun kohdalla. Niinpä vain kuningatar suostui nykyajan *sieppaukseen* ja seisoi vakaana omassa persoonassaan iästä huolimatta!
Tahallani kijoitan Elisapetti, kun se riisuu hieman sitä juhlallisuutta, mikä tuntuu olevan aivan vierasta tuolle luonteeltaan vaatimattomalle isoäidille. Jaksoitteko katsella loppuun asti ?
Olympialaisten avajaiset hauska potpurri
7
123
Vastaukset 7
Siirryin suoraan tänään kilpailutapahtumiin kun näin kesällä tuppaa olemaan niin uusintojen varassa tuo töllä puoli.
Just nyt tulee naisten painonnostoa TV-2.Navetan tiiliseinää katselen ja koiratarha on aivan tossa akkunani alla,sekä mummoni istuttama koivu 55 vuotias lähimain.
Vaikka urheilua itsekin harrastin ei minua noi markkinalliset rahanmahdilla käydyt kilpailut enää jaksa kiehtoa,jossa doping näyttelee osaa hiuippusuorituksista.
Tottakai yhteen kuuluvuus rauhanpuolesta on osa olympiasanomaa ja se on tärkeää,mutta tänäänkin kuolee monta turhaa uhria sotatantereilla.
Löysin tänään tuvanvintiltä VAPAUTEMME HINTA nimisen teoksen jossa oli talvisodan 1939-40 kuolleiden nimet ja kuvat kunnittain.
Järkyttävää,kuinka nuoria miehiä elämänsä alussa uhrattiin maamme itsenäisyyden puolesta aivan turhaan.Karjala piti saada takaisin,mutta kuinka kävi.
Niin tosta navetan tiiliseinästä vielä,että niitä tiiliä minäkin junttasin olympiakesänä,silloin tota navettaa rakennettin 1952.- sotilaspoika.
Talvisodassa ajettiin kaikki AY-aktivistit ilman aseita rajan taakse.
Oma tykistö ampui perään. Siinä meni paljon nuoriakin miehiä.
Se oli sisällissodan loppusilaus.Tästä löytyy yksityishenkilöiden
kirjoittamia muistelmia.
- Atolfia
Olihan se loistava spektaakkeli. Väkeä oli kuin pipoo esiintymässä. Olihan se tullut
maksamaankin 35.000.000, olikohan se euroa vai puntaa, se ei jäänytkään minulle mieleen.
Ei tuota Elisapettiä juuri kunigattareksi arvaisi, jos vastaan tulisi, niin vaatimattomasti hän asiintyi. En tuon nimen kanssa minäkään tässä hienostele.
Luulenpa, että koko esitys tulee vielä uusintana monta kertaa Teemalla.
Vuoden 1952:n olympialaisista on jäänyt mieleeni vain valkopukuinen nainen, joka herätti hämmästystä ilmestyessään puhujapönttöön.
Tuo vuosihan on myöskin Armi Kuuselan vuosi.
Rituliini puhui noista isänmaan puolesta henkensä antaneista. Katselin juuri tänä kesänä kotiseutuni hautausmaalla niitä pitkiä sankarivainajien muistokivirivejä ja lueskelin nimiä. Murhemielin tavailin tuttujen miesten nimiä. Paljon meni saman kylän poikia sillä reissulla, siellä meni minun setänikin. Ei osaa kuvitella sitä yhteistä surua, mikä silloin on varmaan vallinnut . Toivottavasti emme koskaan enää koe vastaavaa. - Oi isänmaa!
Jotakin yhteistähän noilla sankarivainajilla oli.
Paljon oli edestäpäin keskelle otsaa ammuttuja.
Osalla vielä pehmoset pöksyssä. Ohoh tuotakin ylläolevaa,
mutta uintia on sitten virkistävää katsellakin, kuin sukkulana veden alaa notkeasti lähtevät kamppailuun.
Miesten 200 m metrissä seurasin Matiaksen uintia, siinä paransi omaa ennätystään voittaen erän.
On siellä säännöt uimalakkien suhteen, ei saa olla maan lippu kuin yhdellä korvallisella, joten joutui luopumaan omastaan:DOlihan hyvä kamppailu kiinalaistytöillä beahc volleyball ottelussa Sveitsiä vastaan.
Tytöt taistelivat tosissaan ja onnistuivat viimeisessä erässä, yleisökin nousi kannustamaan
seisten!
Ihan mukavaa katsottavaa tauollani tuotakin lajia,.. se kun ei pehmeässä hiekassa olekaan niin helppoa liikkua kuin volleyball:issa.
Eipä ole ainakaan kuuma tänään, on antanut tehdäkin vähän hommia. moikka
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2262271
Ei enää ulkoteltta ruokaa.
Se oli sitten viimmeinen kerta kun tuonne teltalle menen.Laatu heikkenee joka vuosi ja annokset pienenee.Ei enää kiitos,521342Jos sussa toisessa on yhtään miestä
Ja kadut tekemisiäsi niin menet poliisin puheille, paljastat kaiken oman osuutesi ja kerrot mitä kaikkea se toinen on te1861177- 811006
En ole hetkeen sinulle kirjoittanut nainen
Vieläkin ajattelen sinua, jos voit uskoa. Tunteet minussa huutavat toivoa ja rakkautta, kun kylmä loogisuus taas pistää56891- 76885
- 100812
Mitä eroavaisuuksia sinulla on
kaivattusi kanssa? Esim. luonteessa. Haittaavatko erot vai ovatko vain rikkaus?77757Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL
Martina on kasvattanut fiksun tyttären.361750- 40731